#Alpakkagate ja vihervasemmiston eskaloituva häiriintyneisyys

Siinä missä kansallismielisten toimijoiden tekemiset käydään mediassa läpi mitä tiheimmällä kammalla, on vihervasemmisto saanut pitkään toilailla rauhassa kiusallisilta mediakohuilta. Vaikkapa bussivarikon poltto, josta varikolla nukkuneet kuskit tuurilla selvisivät hengissä, jää pieneksi sivuotsikoksi, kun tekijät tulevat vasemmalta.

Lempeään mediakohteluun tottunut vasemmisto on tottunut pääsemään kuin koira veräjästä, ja se alkaa näkyä häiriintyneisyytenä, joka puree liikettä jo omaan nilkkaan.

Napataan esimerkiksi vaikkapa se, miten Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson mafioson ottein yritti painostaa Turku Saatanalle 5 -tapahtuman järjestäjää jättämään erään bändin ulos tapahtumasta, koska yhdellä sen soittajalla on äärioikeistoyhteyksiä. Varisverkoston anarkistiöykkärit olivat valmiina vihakampanjaan järjestäjää vastaan, ja Li vihjaillen lupasi, että vetäisi apinalaumansa pois keikkajärjestäjän kimpusta - tietysti sillä ehdolla, että järjestäjä tekee, kuten Li haluaa.

Valtamediassa tästäkään tapauksesta ei puhuttu, mutta se ei ole nyt olennaista.

 Olennaista on pohtia, kuinka raiteiltaan suistunut ihmisen pitää olla, että hän kokee moisen toiminnan normaaliksi ja oikeutetuksi. Aika syvissä vesissä uidaan, kun uhkaillaan tapahtumajärjestäjiä itselle epämieluisan artistin vuoksi. Lopputulema oli, että järjestäjä ei suostunut vaateisiin. Lin kaverit Varisverkostossa julkaisivat järjestäjästä mustamaalausartikkelin ja kävivät tukkimassa tapahtumapaikkana toimineen ravintolan vessat kitillä. Normaalia?

Vain hiukan myöhemmin päästiin itsenäisyyspäivään, ja johan alkoi tapahtua. 

Kansallismielisten itsenäisyyspäivän jatkopaikkana toimineen ravintolan omistajalta poltettiin kolme autoa, ja tekijäksi ilmoittautuivat anarkistit takku.fi-sivustolla. Poliitikot, jotka kauhistelevat äärioikeiston uhkaa ja kuviteltua turvattomuutta, jonka 612-kulkue heidän mielestään kaduille luo, olivat asiasta täysin hiljaa. Ilmeisesti se ei heidän mielestään ole yhteiskuntarauhaa järkyttävä turvallisuusuhka, että seassamme liikkuu hulluja, jotka polttavat ihmisten autoja, mikäli eivät heidän mielipiteistään tykkää. Toki asia olisi eri, mikäli autonpolttajat olisivat oikeistolaisia.

Ja lippuvarkaat, tietysti. Takkulaiset varastivat muutaman kymmenen Suomen lippua ja polttivat ne videollaan. Vahinkojen suuruus oli noin 1500 euroa. Tokihan vihervasemmisto tuomitsee moisen varkauden ja ilkivallanteon? Ei tietenkään. Whataboutismilla ja keskustelun harhauttamisella ilmaisunvapauteen lippuvarkaatkin saivat synninpäästön aateveljiltään. Alla "koomikko" Iikka Kivi, joka on palttiarallaa yhtä hauska kuin ebola, yrittää rinnastaa netissä paheksuvia viestejä kirjoittavat kansallismieliset islamisteihin, jotka tappavat ihmisiä mielensäpahoitusta koettuaan.

Lopulta päästäänkin toikkaroinneista kohutuimpaan eli alpakkagateen. 

Alpakkatapahtuman järjestäjä Aleksi Pahkala kärysi perin pohjin medialle valehtelusta ja tapahtumansa poliittisten motiivien peittelystä. Toki tapahtumasta vainusi jokainen vähänkään järkeä omaava jo alkumetreillä, että kyseessä oli yritys häiritä 612-kulkueen järjestämistä. Kuitenkin monet toimittajat ja poliitikot syöksyivät pää edellä mukaan alpakkajuoneen. Vaikka en Vihreitä ja Vasemmistoliittoa suuressa älyllisessä arvossa pidä, en suostu uskomaan alpakkatapahtumaa puffanneiden poliitikkojen todella olevan niin naiiveja, etteivätkö he olisi taka-ajatuksia aavistaneet.

Anni Sinnemäki, Ville Niinistö, Emma Kari ja muut ovatkin nyt kiusallisessa paikassa: heidän on valittava, asemoivatko he itsensä hyödyllisiin idiootteihin vai kieroilijoihin. Ensimmäisiä he ovat jos todella eivät taka-ajatuksia arvanneet olevan, jälkimmäisiä taas, mikäli he tiesivät poliittisista motiiveista mutta katsoivat tarkoituksen pyhittävän keinot ja epärehellisyyden olevan oikeutettua, kun natseja vastustetaan.

Poliitikot ja toimittajat peittelevät paraikaa jälkiään alpakkagaten suhteen. Twiittejä poistetaan ja tilejä muutetaan yksityiseksi. Tähän mennessä yhdelläkään korkean profiilin henkilöllä, joka alpakkatapahtumaa mainosti, ei ole ollut selkärankaa tunnustaa joko hyväuskoisuutta tai epärehellisyyttä asian suhteen. Todennäköisesti monet vain vaikenevat ja toivovat asian unohtuvan ilman, että heidän sitä tarvitsee kommentoida.

Syvissä vesissä mennään nytkin. Lapset ja alpakat toimivat vain näppäränä keppihevosena kiusantekoon kansallismielisille, ja kun juonittelu paljastuu, leikitään, että mitään ei ole tapahtunut. Tämäkin on niin kaukana normaalin, tasapainoisen ihmisen käytöksestä, että sitä on hämmentävää edes ajatella. 

Katsoisin, että jos mielestäsi hyvä tapa viettää Suomi100-juhlaa on yrittää häiritä muiden tapahtumia pehmopörröalpakoiden varjolla, jos uhkailu tai autonpoltto ovat mielestäsi hyviä tapoja saada tahtosi läpi tai jos päädyt ideologisen sokeutesi vuoksi puolustamaan jopa mittavan taloudellisen vahingon aiheuttaneita varkaita, on aika syvälliselle itsetutkiskelulle. Varmaan terapialle myös.

Olen usein sanonut, että en usko vihervasemmistolaisten olevan pahoja ihmisiä vaan hyväsydämisiä, hetkellisten empatianpurkausten ja poliittisen aivopesun ohjaamia yksilöitä. Viimeaikaiset tapahtumat tosin pistävät uskoni koetukselle asian suhteen. 

On kuitenkin ollut myös järjen ja moraalin valon pilkahduksia kaiken juonimisen ja propagandan keskellä. Täytyy nostaa hattua tuottaja-DJ Heikki Eskolalle, joka julkaisi alpakkatapahtuman motiivit lopullisesti paljastaneen kuvankaappauksen, vaikka hän takuulla oli tietoinen tekonsa sosiaalisista seurauksista vasemmistopiireissä. Olen myös lukenut lukuisia vasemmistolaisten kirjoituksia, joissa alpakkatapahtumaan liittyvä valehtelu tuomitaan. Toivotaan, että useampi uskaltautuisi valitsemaan totuuden ja suoraselkäisyyden laumalojaliteetin sijaan.

Miksi en todellakaan ala irtisanoutumaan natseista

Antifasistit suunnittelevat avoimesti lainvastaista, kumouksellista toimintaa. Liberaalitkin saavat
luonnollisesti osansa heidän kiukuttelustaan. Linkki antifanttien hauskaan tapahtumakutsuun tekstissä.

Kommentoin Facebookissa Suomen Vastarintaliikkeen mielenilmausta Tampereella, mikä kirvoitti muissa näkemyksiä niin puolesta kuin vastaan. 

Muutaman henkilön tulkinta oli, että jo irtisanoutumatta jättäminen SVL:stä ja sen toiminnasta olisi jonkinlainen tuen osoitus järjestön aatemaailmalle kokonaisuudessaan. Samoin sen ilmeisen asian toteamisen, että poliisihallitus on aivan väärällä asialla järjestöä lakkauttaessaan, katsovat nämä ihmiset vihoviimeiseksi natsiuden julistukseksi.

Selitänpä tässä, miksi en ryhdy SVL:stä irtisanoutumaan, vaikka olen samankaltaista asiaa selittänyt jo blogipäivityksessäni, jossa kerroin, miksi en allekirjoittaisi rasisminvastaista julistusta. 

Irtisanoutumiset ja tuomitsemiset olisivat yksinkertaisesti noloa moraalisäteilyä, jolla yritetään kiillottaa omaa imagoa jonkun toisen kustannuksella. Toisekseen ne ovat vasemmiston luomaan keskustelukehykseen alistumista; omaa keskustelua ohjaa heidän aatemaailmansa ja siihen reagointi, jolloin omat kannanotot lähtevät puolustuskannalta. 

Irtisanoutumiset ovat lisäksi hölmöjä ja tehottomia: ainoat, jotka uskovat niitä, ovat ne, jotka jo valmiiksi ovat puolellasi ja seuraavat kannanottojasi. Vihervasemmistolle kaikki kansallismieliset järjestöt, poliitikot ja aktivistit ovat natseja, ja heille irtisanoutumiset ovat vain eräänlainen anteeksipyytelyn yritys, jonka he hyödyntävät armotta pilkkaamiseen ja nolaamiseen. 

Tämän voi todeta vaikkapa lukemalla antirasistien keskusteluja näistä irtisanoutumisista: irtisanoutuja ei todellakaan saa sympatiaa, ainoastaan pilkkaa ja halveksuntaa. Kansallismielisiä somekanavia seuraavat lähes yksinomaan kansallismieliset ja vihervasemmiston aktiivit, joten normoja ei irtisanoutumisilla tavoiteta.

Miksi siis nolata itsensä heittäytymällä polvilleen vihervasemmiston eteen anelemaan hyvepisteitä, joita ei koskaan tule herumaan? Parempi hoitaa asiansa pää pystyssä ja anteeksi pyytelemättä. Meillä ei ole velvollisuutta selitellä mitään kenellekään.

Seinälläni alkoi välittömästi jankkaaminen siitä, miksi ei-kansallissosialistisena etnonationalistina tukisin SVL:n mielenilmausta, kun eihän SVL ole edes kansallismielinen, koska se uskoo pohjoismaiseen yhteisvaltioon. No tietenkin uskoo - hehän ovat täysin avoimia aatemaailmastaan. Mutta me kun emme ole siinä pisteessä, että neuvottelisimme siitä, millainen kantasuomalaisten valtio tässä perustettaisiin. Olemme kaukana siitä. 

Ensimmäinen asia on turvata kantasuomalaisten asema ja tulevaisuus omassa maassaan, sen jälkeen voidaan katsoa, millaisen valtion se kansa pidemmän päälle haluaa. Tämän vuoksi mikä tahansa ryhmä, joka haluaa estää suomalaisten tulemisen jyrätyksi, kuten monissa Euroopan kaupungeissa niiden eurooppalainen alkuperäisväestö on tullut, ja joka haluaa tukea muita eurooppalaisia kansoja samassa asiassa, on ensisijaisimman ongelmamme suhteen liittolainen. Selvitellään vaikkapa se kansallisvaltion vs. pan-pohjoismaisen valtion kysymys, kunhan siihen pisteeseen ensin onnistumme pääsemään.

Mietimme mieheni kanssa, jaksammeko Oulusta lähteä vielä Tampereelle mielenosoitusta seuraamaan, kun olemme vasta Alankomaiden-matkalta palanneet. Tarvittava lopullinen kimmoke lähtöön oli antifasistien hupaisa sodanjulistus fasisteja ja natseja vastaan. Onneksi olkoon, Tampereen antifantit. Teidänkin ansiostanne Tampere saa nyt viikonlopuksi pari fasistia lisää.

Alla samaa aihepiiriä käsittelevä videoni, jossa puhun siitä, miksi omaa ei-rasistisuutta ei koskaan pidä ryhtyä vakuuttelemaan.

Moskeijoita saamenmaalle

Missikisan valokuvauksissa käytetyistä intiaanipäähinettä muistuttavista sulkapäähineistä yritetään nyt väen vängällä saada kohua aikaan, ja mielensäpahoittamisen kokijoina ovat epäyllättävästi saamelaisaktivistit ja äärivasemmisto. Toki voisi kysyä, miten Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön kulttuuri kuuluu saamelaisaktivisteille, mutta antaa sen nyt olla.

Huvittavaa näissä kohutuksissa on se, että ne poikkeuksetta nostavat esiin saman vanhan "valkoiset veivät alkuperäisväestöjen maat ja tuhosivat niiden kulttuurit" -argumentoinnin.

Kyseessä on toki täysin validi näkemys. Kaikilla kansoilla tulee olla oikeus elää omalla maallaan omalla tavallaan, mutta ikävä kyllä valkoisetkaan eivät kaikkina aikoina ole näiden asioiden suhteen olleet yhtä valistuneita. Arvomaailma on elänyt ajassaan, ja monet vuosisatoja sitten normaalit asiat katsottaisiin nyt erittäin tuomittaviksi. Yksi näistä on alkuperäiskansojen hävitys.

Tämän argumentointilinjan ongelma on vain siinä, että siinä missä nationalistit katsovat johdonmukaisesti samojen oikeuksien kuuluvan kaikille kansoille, vasemmistoaktivistit katsovat niiden kuuluvan vain joillekin. Heille on kauhistus, että intiaanien perinteinen elämäntapa on kadonnut tai länsimaisen kulttuurin nykyaikaiset symbolit, kuten mäkkärit ja Starbucksit, tunkevat saastuttamaan alkuperäiskansojen jaloa villiä kulttuuria.

Euroopan alkuperäisväestölle taas moinen kohtelu on vaadittua. Meidän kulttuurimme nimenomaan tulee vasemmiston näkökulmasta saastuttaa vierailla vaikutteilla, vaikka näiden vieraiden vaikutteiden tuojille olisi ihan omatkin kansalliset kotinsa. Meidän määräämme suhteessa väestöön tulee vähentää myös. Mitä enemmän valkoisia täällä on, sitä vähemmän monikulttuurinen maamme on, ja mitä vähemmän monikulttuurinen, sitä huonompi heidän näkökulmastaan.

Valkoinen Eurooppa ei koskaan voi olla monikulturistien mielissä monikulttuurinen, vaikka Eurooppa on lukuisten, toisistaan poikkeavien kulttuurien ja kansojen tilkkutäkki sellaisenaan.

Kulttuurin ja elämäntavan runtelua vaaditaan vain meille. En ole nähnyt samojen aktivistien vaativan, että irakilaisia sijoitetaan saamenmaalle rikastamaan saamelaisten köyhää yhtenäiskulttuuria tai että Pohjois-Amerikan intiaanien olisi opeteltava espanjaa kaksisuuntaisena integraationa meksikolaisten massamaahanmuuttoon.

Joten mitenkä olisi, rakkaat monikulturistit, että joko lakkaisitte mankumasta siitä, miten valkoiset ovat tuhonneet alkuperäiskulttuureja tai noudattaisitte edes jotain logiikkaa argumentoinnissanne antamalla valkoisille kansoille samat oikeudet kuin muille?

"Avoin yhteiskunta" on rekkaesteitä ja kyttäämistä

Rinkebyn koulu erään mellakan jälkeen vuonna 2010.
Kivat kalterit ikkunoissa.

Avoin yhteiskunta. 

Sitä massamaahanmuuttoa kannattavat päättäjämme toistelevat, kansallismielisyyttä kritisoidessaan. Meidän kuulemma tulee noudattaa avoimen yhteiskunnnan arvoja ja pyrkiä säilyttämään avoin yhteiskunta, ja kansallismielisyys on jollain tapaa tämän avoimuuden kanssa ristiriidassa.

Mietitäänpä hetki, mitä se avoin yhteiskunta käytännössä tarkoittaa.

• Rekkaesteitä kaduilla.
• Lisää kansalaisten valvontaa esim. televalvonnan keinoin.
• Sananvapauden rajoittamista, joka viedään niinkin pitkälle, että pääministeri sekaantuu siihen, mitä kansallismielinen kansanedustaja saa työssään sanoa, vaikka lakikin jo antaa kansanedustajille vapaat kädet puheissaan eduskunnassa.
• Kansalaisten nettikeskustelun kyttäämistä. Tuhmanpuhuminen muslimeista tai islamista kun voi laukaista terrorismia muslimeissa, vaikka muslimeilla ja islamilla ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa.
• Naisten vapauden rajoittaminen. On vain luonnollista, että ns. avoimessa yhteiskunnassa ei nainen kaikkialla uskalla iltaisin liikkua, ja aina on hyvä olla lenkkarit jalassa siltä varalta, että tarvitsee juosta henkensä edestä.
• Lisää naisten sosiaalista kontrollia. Avoin yhteiskunta luonnollisesti tuottaa kansanryhmiä, joissa naisten pukeutumista ja käytöstä valvotaan tarkasti, ja joissa edes puolison valinta, urasuunnitelmat tai lapsenteko eivät ole naisen itsensä päätettävissä.
• Uusia lakeja ja lisää valtuuksia viranomaisille ihmisten kyttäämiseen, koska avoimen yhteiskunnan tuottamaa terrorismin riskiä on torjuttava.
• Kalvavaa tietoisuutta siitä, että keskuudessamme on viiteryhmä, jonka ideologiaan kuuluu olennaisena osana se, että meitä tulisi ottaa hengiltä uskontomme vuoksi.
• Aitoa islamofobiaa eli päättäjiemme niskavillat pystyyn nostavaa kauhua silloin, kun joku uskaltautuu puhumaan islamista millään realistisella tasolla.
• Ghettoutumista, white flightia, kansanryhmien eriytymistä ja niiden välistä epäluuloa.
• Poliiseja suojaamaan roskakuskeja mamulähiöissä, kuten Molenbeekissa, ja suojaverkkoja polttopulloja vastaan rakennusten seinissä, kuten Rinkebyssä.
• Ensihoitajien ja poliisin kivitystä sekä pommiansoja palomiehille Järvan malliin.
• Poliisin henkilökohtaista vainoamista rikollisten taholta, kuten Malmössä.

Siinä vain muutama esimerkki siitä, mitä avoin yhteiskunta tuottaa. Aika suljetulta ja ahdistavalta kuulostaa. Ja kansallismielisiä, jotka haluavat säilyttää vapautemme täällä, leimataan avoimen yhteiskunnan arvojen vihollisiksi.

Rinkebyskolanin uusia tiloja. Verkko seinässä ei ole koriste vaan tarkoitettu pysäyttämään polttopullot
 ennen seinään osumista, jotta rakennus ei syty tuleen. Avointa yhteiskuntaa.

8 umpityperää selittelyä terrorismista ja maahanmuutosta

Olen surrealistisissa tunnelmissa seurannut valtamedian ja kaiken maailman tutkijoiden asennoitumista Turun terrori-iskuun. Tässä muutamia väitteitä, joihin olen törmännyt sekä niiden herättämiä ajatuksia.

"Turvapaikanhakijat ja maahanmuuttajat auttoivat uhreja ja ajattivat tekijää."

Selvä. Mitä tällä haetaan? Sitäkö, että rajat pitää pitää auki, jotta meillä on turvapaikanhakijoita tappelemassa turvapaikanhakijoita vastaan, kun turvapaikanhakijat sekoavat ja ryhtyvät tappamaan meitä? Tokihan auttajien toimet lieventävät tilannetta, mutta eikö parasta olisi, jos mitään ei olisi päästetty tapahtumaan? Sekin olisi ollut saavutettavissa.

Marokkolaisella ei ole mitään asiaa turvapaikanhakijaksi, ja ongelmia pitäisi osata odottaa, kun kultamunista liki kolmella neljästä on mielenterveysongelmia ja heistä joka kolmas on harkinnut itsemurhaa.

"Ulkomaalaistaustaisiin kohdistuu nyt enemmän rasismia ja vihaa. He joutuvat nyt pelkäämään viharikoksia, koska heidät epäreilusti yhdistetään terrorismiin. Tämä aiheuttaa varsinkin muslimeissa turvattomuuden tunteita." 

No äkkiäkö nuo terrorismin "todelliset uhrit" löytyivät. Entäpä suomalaiset, jotka saavat pelätä puskaraiskauksia, ryöstöjä ja terrori-iskuja? Eivätkö he ole uhreja? Entä suomalaisten turvattomuus järjettömän väkivallan edessä? Tämä kaikki on avoimien rajojen tuottamaa ongelmaa, joka olisi helposti ratkaistavissa rajojen sulkemisella kehitysmaamaahanmuutolta ja tehokkailla palautuksilla. Tänne ei ole mikään pakko tulla viharikoksia pelkäämään.

"Suomessa on aina ollut väkivaltarikoksia. Muistakaa kouluampumiset ja perhesurmat!"

Organisoitu, maailmanlaajuinen väkivallan aalto on täysin eri asia kuin yksittäiset väkivallanteot. Ratkaisevimmat erot ovat toistuvuus ja estettävyys. Meidän keskuudessamme ei ole viiteryhmää, joka uskoisi perhesurmien ideologiaan ja olisi halukas sattumanvaraisia ihmisiä sen nimissä tappamaan. Kenenkään ei niiden vuoksi tarvitse kadulla pelätä. Perhesurma on henkilökohtainen tragedia, jota politiikalla on vaikea estää. Islamistinen terrorismi taas on tiukasti kytköksissä muslimien maahanmuuton määrään ja siten helposti yhteiskuntamme ulkopuolelle eristettävissä.

"Suurin huoli on se, että vihaan reagoidaan vihalla. Poliisin vihapuheyksikkö tutkii kymmentä vihapuherikosta Turun tapahtumiin liittyen."

Ihanko tosi, Juha Sipilä? Joko ollaan siinä pisteessä, että rinnastetaan tuhmanpuhuminen netissä siihen, että ihmiseltä vedetään veitsellä kaulavaltimot auki? Kaikkien vihapuheesta höpisevien olisi syytä hieman miettiä prioriteettejään.

"Euroopassa on aina ollut terrorismia. Nykyaikana on verraten turvallista."

Tottahan toki esim. 1970-1980-luvuilla oli esim. äärivasemmiston terrorismia. On kuitenkin naurettavaa verrata nykytilanneta jo ohi menneeseen, vuosikymmenien takaiseen Euroopan sisäiseen turvallisuusuhkaan. Vertaus tulee tehdä siihen, mikä terrorismin määrä Euroopassa nyt olisi ilman islamisteja. Ennen islamilaisen terrorismin aaltoa terrorismikuolemien määrä oli pitkään hyvin matala, mitä se olisi nytkin ilman muslimien massamaahanmuuton mukanaan tuomia ongelmia.

Poista mielessäsi alla olevasta kuvasta punaiset palkit, niin näet, mitä terrorismin taso nyt olisi ilman islamisteja. Olisiko se 1970-luvun tasoa?

"Onko tuo nyt kumma, että ulkomaalainen saattaa seota, kun Perussuomalaiset ja muut rasistit heitä kiusaavat kaikin tavoin."

Islamilaista terrorismia on eniten siellä, missä on eniten islamisteja. Irakissa, Syyriassa, Nigeriassa, Somaliassa tai Afganistanissa terrorismi on täysin arkipäiväistä. Pelkästään tämän, vielä pitkästi kesken olevan elokuun aikana on tehty ympäri maailmaa reilusti toistasataa terrori-iskua muslimien toimesta.

Kuka siellä Nigeriassa tai Malissa vihapuhuu ja rasisteeraa? Kuka syrjii pommittajia Irakissa? Tällä ongelmalla ei ole mitään tekemistä meidän puheidemme kanssa. Se on islamilaisen maailman ongelma, joka luonnollisesti raahautuu tänne kun päästämme islamilaisen maailman sisään.

"Maahanmuuttovastaisuus ja vastakkainasettelu ovat juuri sitä, mitä terroristit haluavat. Jos tapamme terroristeja, he voittavat."

Ensimmäinen lausunto on SDP:ltä, jälkimmäinen Justin Trudeaulta islamilaiseen terrorismiin liittyen, mutta saman tason retoriikkaa kuullaan täälläkin. Onpa erinomaista, että Antti Rinne tietää terroristeja itseään paremmin, mitä terroristit haluavat. Höpsöt kuvittelevat palvelevansa Allahia, tappavansa vääräuskoisia ja rakentavansa kalifaattia, mutta oikeasti he tietenkin tavoittelevat vain sitä, että Jussi Halla-aho tuhmanpuhuu netissä.

Kiitos SDP tästä tiedosta. Trudeaun kommentti taas on jo huumaavaa tappiomielialaa. Siis se voittaa, joka tapetaan? Mukava tietää, että kun kurkku on auki, oletkin yllättäen voittaja ja tappajasi jostain syystä häviää.

"Terroristit eivät voi olla oikeita muslimeja, koska islam kieltää viattomien tappamisen."

Itse asiassa Koraanissa on toistasataa jaetta, jotka kannustavat sotaan vääräuskoisia vastaan. Ja riippumatta Koraanista väite on tyypillinen No True Scotsman -argumentaatiovirhe. Tätäkin mantraa toistavat sanovat kuitenkin, ettei ole yhtä oikeaa islamia, vaan muslimi voi olla monella tapaa. No miten ISIS-muslimina oleminen ei sitten ole mahdollista? Entäpä jos ryhtyisimme hautaamaan kuolleet terroristit siansontaan ja rankaisisimme vangittuja pekonidieetillä? Eikö kukaan oikeasti sanoisi moista muslimeja loukkaavaksi? Jos terroristit eivät kerran muslimeja ole, väliäkö sillä?

Uuvattien myötähäpeällinen puolueprojekti on tuhoontuomittu

(Kuva: Henry Laasasen Facebook-seinä)

Melkein kävi sääliksi katsoa puolustusministeri Jussi Niinistön masentavaa, yksinäistä seisoskelua torilla kannattajakorttien keruun parissa. Melkein. 

Kun Niinistö heitti ilmoille toiveajattelua yhteisestä suurpuolueesta Keskustan ja Perussuomalaisten kanssa, oli epätoivo jo käsinkosketeltavaa. Toki ainakin teoriassa Keskusta ja Perussuomalaiset voisivat yhdistyä suurpuolueeksi, mutta miksi ihmeessä he uuvatteja mukaan ottaisivat? Keskusta ja PS toisivat kannatuspottiin viimeisimmän kyselytutkimuksen mukaan 17,3% ja 8,8%. Ministerinpaikkoja hinkuvalle minipuolueelle tuskin olisi kysyntää seuralaiseksi.

Uuvattien olisi tullut tietää, ettei heidän projektinsa voi onnistua, koska alkumetreiltä saakka se on kärsinyt toivottomasta innostuksen puutteesta.

 Politiikassa menestyksen voi lähes poikkeuksetta arvioida innostuksen määrän mukaan. Trumpin kampanjatilaisuudet olivat vaalien alla pullollaan aidosti innostunutta kansaa siinä missä Hillary Clintonin julkkiskannattajatkin vaikuttivat tukevan häntä pitkälti "pienempänä pahana". Brexit-äänestyksen alla Brexitin kannattajien keskuudessa oli vilpitöntä intoa ja mahdollisuuden tuntua, mutta vastustajat keskittyivät negatiivissävytteiseen tuomiopäivän enteilyyn.

Ranskan viimeisimmissä vaaleissa innostus oli Emmanuel Macronin kansanliikkeen takana. Perussuomalaisten puheenjohtajavaalin tuloksenkin pystyi tällä periaatteella ennustamaan: Sampo Terhon kannattajat puolueen johtopaikoillakin vaikuttivat vähintään innottomilta, eivätkä osanneet kunnolla sanoa, miksi Terhosta tulisi mahtava puheenjohtaja, mutta kansallismielisten riveissä Halla-ahon puheenjohtajuutta puuhattiin aidolla uskolla ehdokkaaseen.

Sääntö innostuksesta on aina hyvä ennuste - ja uskallan tämän säännön vuoksi olla varsin luottavainen Laura Huhtasaaren hyvään menestykseen tulevissa presidentinvaaleissa - joten innostuksen ollessa niin vähissä, että suhteetonta valtaa hallituksessa pitävä ek-ryhmä onnistuu saamaan puolustusministerin näyttämään lähinnä sääliä herättävältä, pitäisi ymmärtää laittaa pillit pussiin.

Onnetonta innostuksen puutetta heijasteli myös Simon Elon vakuuttelu siitä, että kyllä ihmiset innostuvat liittymään mukaan, kunhan kannattajakortit on kerätty. Käytännössä Elo siis sanoo, että kyllä he varmaan löytävät joitain opportunisteja hyppäämään kelkkaan, jahka asema seuraavissa vaaleissa on hieman turvatumpi 5000 kannattajakortin myötä ja varsinainen työ puolueen perustamiseksi on tehty.

Sininen Tulevaisuus on siis eräänlainen puolueiden Benjamin Button, joka ikääntyy käänteisesti. Lähdetään liikkeelle siitä, että pyritään ministerin- ja kansanedustajan paikoilla tuottamaan kansansuosiota, vaikka kansansuosio on pääsääntöisesti vaadittua kyseisten paikkojen hankintaan. Kerätään ensin kannattajakortteja ja toivotaan, että ihmisten innostus perustaa uusi puolue heräisi sen jälkeen. Ryhdytään puolueen perustamiseen ja vasta sen jälkeen pohditaan, mikä puolueen linja edes on tai miten se erottuu jo olemassaolevista puolueista.

Eikä se tule sen paremmaksi muuttumaan. 

Tällä hetkellä uuvatit nauttivat vielä tietynlaista alkuinnostusta ja uutuudenviehätystä, ja Perussuomalaisten puoluekokousta seurannut draama on tarjonnut heille hyvin näkyvyyttä mediassa. Ne kaikki loppuvat aikanaan, todennäköisesti tämän syksyn aikana. Sitten ryhmä on omillaan, ja tämän hetken surkeat kannatusprosentit voivat vielä päätyä näyttämään hyviltä ajoilta.

Viimeisimmän mielipidemittauksen mukaan tämä parinkymmenen kansanedustajan ja viiden ministerin puolue nauttii nyt 1,6% kannatusta. Hienoa; enää 0,7% nousua, niin ollaan ulkona kyselytutkimuksen virhemarginaalista!

Uuvatit ovat jo nyt lähinnä spektaakkeli, jota seurataan huvituksen kanssa, ja somessa naureskellaan epätoivolle löyhkääville vakuutteluille:

Kyllä tämä tästä. Kyllä 0,7% on ihan hyvä tulos, kun ottaa huomioon tämän ja tuon! Yhdeksän niitä kannattajakortteja tuli, eikä yksi! Ja oli veturimiesten lakkokin! Ilman sitä olisi tullut AINAKIN kymmenen!

Tämän vuoksi jopa Elon toiveet kelkkaan 5000 kannattajakortin keräämisen jälkeen hyppäävistä opportunisteistakin ovat haihattelua vailla todellisuuspohjaa. Rotat pakenevat uppoavista laivoista, eivät hypi niihin sisään.

Valtamedian valeita viikon varrelta

Valtamedian mukaan tämä kuva esittää rauhanomaisia rasisminvastustajia
puolustamassa itseään pitkästi eläkeikäistä äärioikeiston uhkaa vastaan.

Nyt on sekin päivä nähty, kun valtamedia syyttää presidentti Donald Trumpia liiasta rehellisyydestä. 

Eilisessä tiedotustilaisuudessa Trump totesi sekä oikeiston että vasemmiston olleen Charlottesvillessä väkivaltaisia ja syypäitä tilanteeseen, mihin suomalainen valtamedia ulkomaisten kollegoidensa tavoin reagoi toistelemalla, että Trumpin lausunto oli edesvastuuton, yököttävä, asiaton ja ties mitä.

On kuitenkin kaksi tärkeää adjektiivia, joilla Trumpin puheita ei ole kuvailtu: valheellinen ja virheellinen. Edes valtamedia ei kehtaa Trumpia tässä valehtelijaksi väittää, koska on kiistattoman ilmeistä, että Trump on oikeassa.

Aloite väkivaltaan Charlottesvillessä tuli Black Lives Matteriltä ja Antifalta, ja nämä ryhmät tulivat paikalle erilaisin asein varustautuneina nimenomaan tappelua, verenvuodatusta ja marttyyreja hakemaan. Ilman heidän kuokkimistaan mitään ei olisi tapahtunut. Mielenosoituspäivä repesi väkivallaksi, kun em. ryhmät estivät nationalistien poistumisen puistosta, ryhtyivät heittelemään kiviä ja ulosteita ja hyökkäsivät mailoilla heidän kimppuunsa.

Median ongelma on siis sen kanssa, että Trump kieltäytyy toistelemasta poliittisesti korrektia, valheellista ja valtamedian tuottamaa tarinaa.  Jatkuvasti epärehelliseksi syytetty presidentti onkin nyt medialle liian rehellinen.

Totuutta pitäisi tässä tapauksessakin vääristellä poliittisista syistä: koska natsismi on paha juttu, kuuluisi nationalisteja syyttää vaikka asioista, joita he eivät ole todellisuudessa tehneet. Ja koska natsismi on paha juttu, meidän kuuluisi ummistaa silmämme tiiliä heitteleviltä, vanhuksia hakkaavilta vasemmistolaisilta ja leikkiä, että he olivat rauhallisia rasisminvastustajia, joilla ei ollut mitään osaa väkivaltaan.

Saman sai kantapään kautta kokea New York Timesin toimittaja Sheryl Gay Stolberg, joka erehtyi kertomaan Twitterissä rehellisesti, mitä oli nähnyt Charlottesvillessä: "Äärivasemmisto vaikutti yhtä vihantäyteiseltä kuin äärioikeisto. Näin mailoja heiluttelevien antifasistien pieksävän valkoisia nationalisteja, joita ohjattiin pois puistosta."

Julkaisu täyttyi hetkessä raivokkaista kommenteista, kuten "Poista tämä!", "Natsisympatiseeraaja" tai "Miten sinulla on vielä työpaikkasi?". Viimeinen toki on aiheellinen kysymys tavallaan: valtamedian toimittaja uskalsi poiketa ammattikuntansa kehittämästä sadusta ja puhua totta. Miten ihmeessä hän aikoo säilyttää työpaikkansa moisen tempun tehtyään?

Väkivaltaiset ääriajattelijat (oik.) uhkaamassa rauhanomaisia, itseään puolustavia
Black Lives Matter -aktivisteja. Ainakin valtamedian mukaan.

Aktivistitoimittelijan käsissä mikä tahansa tapahtuma saadaan taivutettua uuteen muotoon ja vasemmistolaiseen viitekehykseen. Tästä hyvä esimerkki oli Ylen artikkeli Defend Europe -projektin C Star -aluksen "merihädästä" välimerellä. 

Nationalistien C Star joutui sammuttamaan koneet hetkeksi huoltotyön vuoksi, jolloin alukselta lähti merenkulkusäädösten vaatima ilmoitus rannikkovartiostolle. Edelleen säädösten vaatimalla tavalla C Starista lähin alus, laittomien afrikkalaisten reittialus Sea Eye, kyseli, onko aluksella avun tarvetta. C Star ilmoitti, että apua ei tarvita eikä haluta. Vika korjattiin, matka jatkui. Mitään ei siis oikeastaan edes tapahtunut.

Aktivistitoimittelija Sami Koiviston kirjoittamana sai tapaus aivan uudet käänteet: maahanmuuton vastustajien alus joutui merihätään, kutsui pelastuksen, ja jalomieliset pakolaisten pelastajat tulivat apuun. Vaikka itse faktat oli sisällytetty leipätekstiin, harhaanjohtava, väritetty otsikko selvästikin toimi, koska Facebookissa jutun kommenttiosio oli täynnä ilakoivia vasemmistolaisia, jotka selvästi olivat ymmärtäneet tapauksen väärin - juuri kuten Ylen toimittaja toivoi.

Kun toimittajan valheellinen otsikointi ja rutiinihuollon erikoinen politisointi haastettiin, hän riensi kommenttiosioon puolustamaan tekelettään. Hän tosin ei oikaissut yhdenkään vahingoniloisen vasemmistolaisen väärinkäsityksiä kommenttiosiossa, vaikka hän väitti ettei tarkoittanut väärinkäsityksiä luoda. Käsittelimme laajemmin Defend Europe -tapausta ja keskusteluamme aktivisti Koiviston kanssa tällä livestriimillä.

Olemukseltaan Trump-tapauksen kaltaista uutisointia nähtiin tapauksessa, jossa Google irtisanoi poliittisesti epäkorrektin mutta tieteellisesti täysin paikkansapitävän, mm. sukupuolten eroja käsitelleen muistion jakaneen työntekijän. Siitä, pitivätkö muistiossa kerrotut asiat sukupuolten kyky- ja taipumuseroista paikkansa, ei valtamediassa puhuttu lainkaan. Sen sijaan siirryttiin suoraan kutsumaan muistiota naisvastaiseksi ja leimaamaan erotettu työntekijä James Damore naisvihaajaksi.

Jälleen kerran kävi selväksi, että "luotettavalle medialle" totuus ei ole sitä, mikä on todistettavissa, vaan sitä, mikä sopii heidän aatemaailmaansa. Vaikka he tietäisivät Trumpin Charlottesville-lausunnon tai Google-muistion sisällön todeksi, he pystyvät vakuuttamaan itselleen, että on silti yhteensopivaa heidän journalistisen työnsä kanssa valehdella, koska valehtelu tehdään heidän mielestään riittävän jalomielisestä syystä.

Lisäksi toimittajiksi itseään kutsuvat aktivistit projisoivat omat älylliset puutteensa muiden niskaan ja olettavat kaikkien muidenkin toimivan poliittisin motiivein. He uskovat Charlottesvillestä totta puhuvien olevan natsisympatiseeraajia, koska heidän omat motiivinsa sille, minkä totuuden he milloinkin valitsevat, ovat poliittiset. Samoin he katsovat, että Damoren muistiota puolustavien täytyy olla naisvihaajia tai ainakin konservatiiveja, koska he eivät itse koskaan puolustaisi tieteellistä totuutta, joka on heidän aatemaailmansa vastainen.

Yle suorittaa Google-tapausta uutisoidessaan.

Kuten sanotaan, ei pidä olettaa pahansuopuutta syyksi siellä, missä tyhmyyskin riittää. 

En usko useimpien valtamedian toimittajien olevan varsinaisesti pahantahtoisia valehtelijoita, vaikka he yhdessä saavatkin aikaan vihollismedian, jonka prioriteeteissa totuus ja kansan etu ovat hännänhuippua. He ovat aktivisteja, jotka ovat ryhtyneet toimittajiksi kaikista vääristä syistä. He halusivat mediaan koska tahtoivat muuttaa maailmaa. Toimittajan vaan ei tulisi olla aktivisti vaan neutraali havainnoija ja vääristelemätön lähetti tiedolle.

Tästä syystä valemediasyytökset pöyristyttävät toimittelijoita niin paljon. He ovat liian epäpäteviä ymmärtämään, mitä journalistin oikeastaan tulisi työssään tehdä, ja omasta mielestään oikealla asialla. Tämän vuoksi vihollismedia voi myös kirkkain silmin höpöttää Trumpin "totuudenjälkeisestä ajasta" ja syyttää vaihtoehtomediaa valeiden levittämisestä.

Heidän määritelmänsä totuudelle kun ei ole aivan tavanomainen: totta on se, mikä on aatteellisesti helppo hyväksyä - se, mikä kuulostaa itsestä miellyttävältä. Valetta on kaikki se, mikä on poliittisesti epäkorrektia tai muutoin häiritsevää. Eivät nämä ihmiset tiedä, mitä journalismin kuuluisi olla. Siksi Yle, Iltalehti, HS ja muut valtamedian julkaisut alkavat olla päivä päivältä enemmän yhtä suurta mielipidekirjoitusosastoa.

Radikaalein ja rasistisin kirjoitukseni koskaan

Olenkohan liian radikaali valtavirtaiseen maahanmuuttokritiikkiin? Tästä kävin keskustelua erään mamu-kriitikon kanssa.

Ensimmäinen ajatukseni - joka on myös mielessäni ollut jo pitkään - oli, että aihetta siistiytymiseen olisi. Ylilyöntejä on tapahtunut. Tässä ajatuksessa pitäydyn nytkin, mutta pitäisikö minun todella olla vähemmän äärioikeistoa? Lopettaa puheet rotujen älykkyyseroista, kaiken kehitysmaamaahanmuuton haitallisuudesta, siitä, miten monimuotoisuus on sotaa valkoisia vastaan, ja kaikesta muusta, joka on kaukana salonkikelpoisesta?

Ehkäpä. Ehkä voisin rakentaa hienon uran politiikassa. Nousta eduskuntaan ja päästä Ylen keskusteluohjelmiin. Olla salonkikelpoisten, valtavirtaistumista vaativien ihailema.

Mutta mitä ovat saavuttaneet he, jotka niin tekivät? Kunnioitan suuresti vaikkapa Laura Huhtasaarta tai Juho Eerolaa, mutta jos rehellisiä ollaan, mitä hekään ovat vilpittömimmällä yrityksellään saaneet eduskunnassa aikaan? Eerola sai lopun ruotsinlaivojen kautta tapahtuvalle laittomalle maahantulolle, mutta tästä on varsin pitkä matka siihen, mitä tarvitsemme: ylpeä, anteeksipyytelemätön länsimainen identiteetti, joka katsoo itsensä aivan riittävän monimuotoiseksi ilman ainuttakaan kehitysmaalaista sukuelinten silpojaa tai raiskatun naisen kivittäjää.

Politiikka ei ole ainut tapa vaikuttaa asioihin: mielipidevaikutus on huomattavasti suurempaa. Uuvatit ovat höpisseet poliittisesta kodista, ja olen tässä päivän mittaan miettinyt poliittisen kotini sijaintia. Ymmärsin, että sen sijainnin määrittävät kaksi asiaa: tavoitteeni ja onnellisuuteni. Kumpaakaan näistä en valtavirtaisessa politiikassa saavuttaisi. Voisin siellä lässyttää haittamaahanmuutosta ja siitä, miten "oikeanlaisia" afrikkalaisia kestäisi kuitenkin ottaa vaikka miljoona tänne - pitäähän sitä nyt miellyttää valtavirtaa!

Mutta jos katsomme henkilöitä, kuten Jared Taylor tai Richard Spencer, ihana Lana Lokteff, leppoisa kamuni Paul Ramsay (Ramzpaul) tai edes kevyemmän alt-light-linjan edustajat, kuten Paul Joseph Watson, Milo Yiannopoulos tai Lauren Southern. heistä yksikään ei ole poliitikko, mutta he ovat vaikuttaneet miljooniin. He ovat tehneet länsimaisesta identiteetistämme trendikkään, nuorisoon vetoavan vastakulttuurin, joka näkyy tilastoissakin: Z-sukupolvi, eli tämän hetken 15-25-vuotiaat, ovat huomattavasti edeltäjiään oikeistolaisempia.

Tietysti voisin myös kaunistella. Leikkiä, että vastustan vain sitä "haittamaahanmuuttoa", en kannata valkoisten identiteettiä ja yhteistyötä ja että en muka ymmärrä valkoisten olevan ainoa kansa, joka koskaan länsimaista sivistystä voi tuottaa.

Olen kuitenkin sekä liian rehellinen ja armoton tekemään niin. Uskon, että he, jotka asian ovat tajutakseen, tajuavat sen, jos joku heille sen suoraan sanoo. Niinhän minullekin kävi. Aloitin mokuttavana vasemmistolaisena. En ryhdy sanomaan puolisuvakkien latteuksia, joiden tiedän olevan pötyä. Jos taas asiaa ei haluta ymmärtää, maksakaamme hinta kansamme typeryydestä.

Ehkäpä voisin erään oululaispoliitikon tavoin hyveliputtaa vaikka mustilla kavereilla. Sillä, miten mustat henkilöt, kuten Tyler Preston ja Tommy Sotomayor seuraavat kanavaani.  Kaiken kukkuraksi olen vielä avoliitossa marokkolaisen kanssa! Senhän täytyy tarkoittaa, etten ole rasisti! Ja siten nöyryyttäisin itseäni kerjäämällä vasemmistolta hyvepisteitä, joita kaltaiseni äärioikeistolainen ei koskaan voi saada, ja joita en heidän kaltaisiltaan vastenmielisiltä kansanpettureilta, laumasieluilta ja hyödyllisiltä idiooteilta kiinnostunut saamaan. Sekö olisi asiallinen hinta poliittisesta urasta ja kansanedustajan palkasta? Ei minulle.

Itse asiassa olen viimeisen vuoden aikana menettänyt uskoani politiikkaan ylipäänsä.

Kai Murroksen tavoin olen alkanut uskoa, että Eurooppa on oman menestyksensä uhri, jonka täytyy ottaa kunnon turpasauna oppiakseen ja ollakseen toistamatta virhettä. Siitä ei tule kaunista tai veretöntä, mutta en muutakaan vaihtoehtoa näe realistisena, vaikka toivoisin suuresti, että rajojen sulkeminen ja karkotukset riittäisivät. Kukapa sitä nyt sotaa toivoisi. Ikävä kyllä Euroopan kansa ei vaan herää riittävän nopeasti kivuttomamman ratkaisun toteuttamiseksi. Kuten Stefan Molyneux sanoi, voimme joko tehdä epämukavia ratkaisuja nyt tai kammottavia ratkaisuja myöhemmin.

Palataanpa siihen poliittiseen kotiini. Se ei ole tehottomassa vaikkakin hyväntahtoisessa kansallismielisessä politiikassa. Se on alt-rightin ja äärioikeiston edgelordien parissa. Se on Pepe-meemien ja hulvattomasti vasemmiston tosissaan ottaman Moonmanin parissa. Se on siellä, missä kauhistutetaan vasemmistoa, joka ei tajua, että vain pelleilemme heidän helpon triggeröitymisensä kustannuksella. Siellä minun ei tarvitse teeskennellä maltillisempaa kuin olen, leikkiä, että rodulla ei ole väliä tai pelätä minkään korkeamman tahon harjausta. 

Heil Kek! REEEEEEEE!

Ja kyllä, tuo päivityksen aloituskuva on aivan vain meemi hysteerikkojen ahdistustilojen herättämiseksi. Tokihan jokainen täysipäinen (ei-normo) sen tiesikin. Menkäähän Rasmukseen selittämään, että Tuonen Joutsen on paljastunut kansallissosialistiksi. Naurut saa siitäkin.

Raiskausuutisia ilon kautta

Viime päivinä vihervasemmiston piireissä on riemuiten jaettu artikkeleita ja blogipäivityksiä, joiden mukaan rikollisuus Ruotsissa on vähentynyt. Räikeimmät kirjoitukset esittävät väitetyn rikostason laskun olevan peräti todiste siitä, että massamaahanmuutto kehitysmaista ei lisää rikollisuutta.

Ruma todellisuus paljastuu nopeasti jokaiselle, joka vaivautuu tarkistamaan juttujen pohjana olevat Brå:n rikostilastot: autovarkaudet ovat toki vähentyneet ajonestolaitteiden ja hälyttimien yleistymisen myötä, mutta se ei lohduta vaikkapa alati yleistyvien joukkoraiskausten uhreja.

Ne rikokset, joiden määrä on laskenut, ovat harvinaistuneet ilmeisistä käytännön syistä, mutta ne rikokset, jotka ovat yleistyneet, omaavat suuren maahanmuuttajien yliedustuksen, ja niiden voidaan siksi täysin loogisesti olettaa yleistyneen maahanmuuttajien määrän nousun vuoksi. En tässä mene tarkemmin tuoreimpiin Brå-tilastoihin, koska Paavo Tajukangas on niistä tehnyt jo kattavan faktantarkistuksen, johon löydät linkin tekstin lopusta.

Mietitäänpä kuitenkin hetki sitä, miten meille uutisoidaan rikoksista. Taktiikat, joilla rikostilastot saadaan uutisointia varten näyttämään hieman positiivisemmilta, ovat meille suomalaismediastakin tuttuja

1. Uutisoidaan valikoivasti. 

Riemuitaan rattijuopumusten vähenemistä, mutta kaikki yleistyneet rikostyypit jätetään joko mainitsematta tai mainitaan sivuhuomautuksena. Huomautuksen oheen liitetään yleensä selittelyä siitä, miten vaikkapa raiskausten uutisointi mediassa saa raiskauksen uhrit ilmoittamaan teoista herkemmin. En voi kuvitella loukkaavampaa, seksistisempää ajatusta. Naiset ovat kyllä miehiä konformatiivisempia, mutta en usko kenenkään raiskauksen uhrin toimiin vaikuttavan sen, onko Iltalehti kirjoittanut raiskausten yleistymisestä.

2. Valitaan positiivisin aikaväli. 

Vaikka tietty rikostyyppi olisi viimeisen kymmenen vuoden aikana moninkertaistunut yleisyydessä, voidaan vuosittaista tai vuosineljännesten välistä vaihtelua hyödyntää vääristelyssä. Jos viime vuonna oli kolme raiskausta enemmän, intoillaan raiskausten määrän laskusta, vaikka pidemmällä aikavälillä raiskausten määrä olisi nelinkertaistunut.

3. Ollaan tarkkoja siellä, missä se on hyödyllistä ja epämääräisiä silloin, kun tarvitaan. Tämä tehdään vaikkapa sanomalla "Murtovarkauksien määrässä oli laskua 7%, joskin seksuaalirikoksissa oli jonkin verran nousua." 

Näin vältetään antamasta tarkkoja numeroita oikeiston käsiin helpolla tavalla. Epämääräisyys on vääristelijän paras ystävä. Eräs mm. Rasmus-ryhmässä jaettu rikostilastoja käsittelevä ruotsalaisblogi vei tämän suorastaan mestarilliselle tasolle toteamalla, että vaikka seksuaalirikoksissa oli nousua, on pitkän aikavälin nousutrendiä vaikea nähdä. Toki seksuaalirikokset lähes tuplaantuivat Ruotsissa vuosien 2006 ja 2016 välillä ja kolminkertaistuivat vuodesta 1996, mutta siinä ei nousutrendiä tarvitse nähdä, mikäli oma antirasistinen ideologia ei sitä salli. Ennen rikastusta täysin tuntemattomia joukkoraiskauksia taas tapahtuu jo kerran-pari viikossa. Suomeenkin tämä rikostyyppi rantautui värinän myötä.

4. Toistellaan kliseitä. Raiskausrikoksissa yleinen heitto on "suurin osa raiskauksista tapahtuu yksityisasunnoissa tutun ihmisen tekemänä" tai "koti on naiselle vaarallisin paikka". 

Tämä pitää vielä toistaiseksi tietyllä tapaa paikkansa Suomessa, mutta esimerkiksi Ruotsissa jo kolme neljännestä raiskauksista on puskaraiskauksia. Siihen suuntaan menemme koko ajan Suomessakin rikastuksen myötä. Näiden latteuksien takana piilevä logiikka ei ole millään tavoin pitävä, mutta sen ei ole tarkoituskaan olla. Nämä ovat rauhoittelulauseita. Tietenkään se, että joku nainen joutuu raiskatuksi tai hakatuksi kotonaan, ei paranna minun mieltäni vaikkapa puskaraiskauksen riskin suhteen.

Se, että naiselle A tapahtuu jotain pahaa kotona, ei muuta sitä asiaa, että naiset B, C ja D saavat makua somalien ja irakilaisten puskatinderistä, tai sen vakavuutta.

Näillä latteuksilla myös vaihdetaan näppärästi puheenaihetta: ei keskustella siitä, että raiskaukset ovat Suomessa yleistyneet hurjaa vauhtia. Ei puhuta siitä, että vuodesta 2015 seksuaalisten ahdistelujen määrä on kuusinkertaistunut ja kehitysmaalaisilla on sen luvun tuotannossa ollut merkittävä yliedustus. Ei puhuta siitä, miten törkeissä raiskaustyypeissä ulkomaalaisten osuus tuomituista on jopa puolet. Ei siis puhuta siitä, että ilman rikastusta meillä olisi sadoittain naisia, joiden fyysinen koskemattomuus olisi säilynyt. Puhutaan mieluummin siitä, miten Väinämöinen veti varmaan jotain pahaa-aavistamatonta neitoa kännissä pataan.

Eikä se ole pelkästään valtamediamme, joka tätä vääristelyä tuottaa. Poliisi on siihen osallinen myös. Esimerkiksi poliisin päätös pitää seksuaalirikokset ulkona julkaisemastaan katuturvallisuusindeksistä tuntuu varsin poliittiselta päätökseltä, jonka avulla media voi tuottaa otsikoita alati paranevasta katuturvallisuudesta (unohtakaa jo ne kourinnat ja yllätysromanssit).

Tällaisista syistä englanninkielinen termi enemedia (vihollismedia) on kuvaava valtamediamme tilalle. Miten tämä rikostilastojen vääristely palvelee sinun, tavallisen suomalaisen, etua? No, ei sitä tehdäkään sinun hyväksesi, vaan monikulturismin ja globalismin edistämiseksi. Sinä ja mielipiteesi olette vain tiellä, jos erehdytte liikaa kyselemään ja asioita selvittämään.

Sinun roolisi on lukea, kuulla ja uskoa kyselemättä, että monikulttuurisuus on rikkaus ja on ihanaa olla kymmenien tuhansien kehitysmaalaisten elintason maksumiehenä, koska naapuriin voi saada kebab-ravintolan.

Vihollismedia ja sitä pyörittävä vihervasemmiston hyödyllisten idioottien armeija ei tule lopettamaan. Virheen tunnustaminen tässä vaiheessa on heistä useimmille jo liian kivuliasta. Siksi vastarintaakin on jatkettava loppuun asti. Älä anna klikkauksia ja jakoja vihollismedialle, vaan tue niin kotimaista kuin kansainvälistä vaihtoehtomediaa, äläkä lakkaa puhumasta totta pelotteluista ja painostuksesta huolimatta.


Paavo Tajukangas faktantarkistaa väitteet Ruotsin vähentyneestä rikollisuudesta:
https://pt-media.org/2017/07/22/jotkut-rikokset-ovat-lisaantyneet-jotkut-haviavat-kokonaan/

Muslimit halusivat sharia-tuomioistuimia - oikeusministeriö torppasi

Muslimien massamaahanmuuton kannattajat väittävät vastoin kaikkea käytännön kokemusta, että ehdoton enemmistö tänne tulevista muslimeista haluaa integroitua ja elää Suomen lain mukaan.

He sivuuttavat täysin sen, että Suomen suurimmassa muslimien Facebook-ryhmässä ylläpito jakelee islamilaisia vaimonhakkausohjeita tai Helsingin muslimit kutsuvat radikaalisaarnaajan illanviettoonsa opettamaan muslimeille, että muslimi voi olla Suomen kaltaisen vääräuskoisten maan kanssa vain aktiivisessa sodassa tai aselevossa - jotenkin moniarvoinen värinä ei tullut mainituksi vaihtoehtona.

Sitten on oikeusministeriön asiakirja, joka osoittaa, että jo vuonna 2010 helsinkiläinen moskeija yritti saada lupaa sharia-tuomioistuimiin.

Muslimikodin Yhdyskunta on Pitäjänmäessä toimiva moskeija, johon viime vuonna kuului 242 jäsentä. Tämä ryhmä olisi halunnut hoitaa avioeroja islamilaisittain, mihin oikeusministeriön tutkija Saara Mustasaari antoi vastaukseksi lyhyen ja kohteliaan mutta napakan ein.

En ole saanut käsiini alkuperäistä Muslimikodin Yhdyskunnan kirjettä, mutta oikeusministeriön vastaus heidän kirjeeseensä kertoo suurin piirtein, mitä muslimit ovat pyytäneet. Sharia-tuomioistuimia on toivonut mm. Helsingin Sanomissa ja Ylellä erittäin positiivista palstatilaa saanut marokkolainen halal-lihakauppias Abdessamad Laouari, joka kantasuomalaisena olisi jo myyntihintojensa vuoksi veroviranomaisten tutkinnassa. Alla hänen LinkedIn-kuvansa.

Avioerojen ja muiden perheasioiden hoito sharia-tuomioistuimissa on aiheuttanut systemaattista naisten oikeuksien loukkaamista, joka Isossa-Britanniassa on johtanut parlamentin tekemään selvitykseen ja eritoten parlamentin ylähuoneeseen kuuluva paronitar Caroline Cox on profiloitunut shariaan pohjautuvien tasa-arvoloukkausten vastustajana.

Dame Louise Caseyn teettämä selvitys integraatioon liittyen arvioi, että sharia-neuvostot tukevat ekstremismiä, hyväksyvät perheväkivallan, sivuuttavat avioliiton sisäisen raiskauksen ja sallivat pakkoavioliitot. Kyseessä siis ei ole harmiton uskovaisten höpötys, joka suomalaisten arvojen viitekehyksessä voisi toimia.

Toki suomalaiset monikulturistit edelleenkin väittävät, että sharia-tuomioistuimia ei Britanniassa ole, vaikka siellä kukaan ei asiaa kiistä. Sharia-tuomioistuimia arvioidaan olevan 30-80, mutta tarkkaa määrää ei voida tietää, koska toiminta tapahtuu muslimien rinnakkaisessa yhteiskunnassa, irrallaan siitä valvonnasta, joka muussa yhteiskunnassa toteutuu.

Tietenkään oikeusministeriön kielto ei mitään sharia-neuvoston perustamista hidasta. Ei moskeijassa kukaan moisesta viranomaisille kantele, ja vaikka joku asiasta valittaisi, he vain väittäisivät tarjoavansa "avioliittoneuvontaa" tai muuta vastaavaa terapointia sharia-päätösten sijaan.

Halal-liha, sukupuolierotellut uimavuorot, hijabin esittäminen naisen voimaantumisena, kunniakulttuuri ja monet muut todella ikävät islamilaiset ilmiöt ovat jo pohjolaankin rantautuneet, mutta se ei tietenkään muslimeille riitä. Vääräuskoisten maan vääräuskoiset lait kun eivät tietenkään kelpaa. Islamisaatiolle ei tule loppua, ellei sellaista määrätietoisesti tehdä.

Priden tekaistut arvot ja ihmisoikeudet

Helsingin Pride-kulkueesta on tullut eräänlainen jokakesäinen moraalisäteilyn mittapuu. Jos osallistut Prideen, olet hyvä ihminen, jos sinulla on pieniäkään varauksia Priden ajamia asioita kohtaan, olet ihmisvihaaja, saastaa eikä sinulla tulisi olla ihmisoikeuksia lainkaan.

Aktivistit pyrkivät tekemään Pridestä synonyymin tasa-arvon ja ihmisoikeuksien ajamiselle, ja myötämielinen media on heitä siinä suuresti auttanut. Niiltä, jotka eivät Pridestä innostu, kysytään, mitä sinulla on tasa-arvoa vastaan, mitä sinulla on ihmisoikeuksia vastaan, miten se on sinulta pois, jos joku muu ajaa omia oikeuksiaan.

Kuten blogiani seuranneet tietävät, en ole homoliittojen vastustaja tai suhtaudu homoihin minkään tason negatiivisuudella. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, miten suhtaudun Prideen, koska Pridellä on tätä nykyä erittäin vähän tekemistä homojen tasaveroisen kohtelun kanssa.

Priden arvomaailma on erikoinen. Vielä homoliittolakia käsiteltäessä aktivistit käyttivät ilmauksia, kuten "love is love", joilla rakkaus ja avioliitto tehtiin synonyymeiksi keskenään ja joiden ilmeinen sanoma oli, että avioliitto on rakkauden huipentuma ja ilmentymä. Tämä on aivan terve ja positiivinen ajatus. Minne se unohtui, kun homoliittolain puolesta kampanjointi päättyi? Jälleen kerran Pride promotoi kaiken maailman pervoilua, vapaata seksiä ja hookup-kulttuuria, jotka ovat tuoneet yhteiskuntaamme ison liudan ongelmia, kuten sukupuolitaudit, rikkinäiset perheet ja niiden taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset. En nähnyt mitään avioliittoon liittyvää tämän vuoden Helsinki Priden kylteissä tai järjestäjien puheissa.

Asia, joka Priden järjestäjien ajamissa teemoissa minua eniten häiritsee, on lasten hormoniblokkaushoitojen vaatiminen Suomeenkin. 

Tällä ei todellakaan kukaan aja omia oikeuksiaan vaan ideologisten aikuisten oikeutta sorkkia terveen lapsen luonnollista kehitystä. Useampi kuin neljä viidestä sukupuoli-identiteetistään hämmentynyttä lasta toipuu tilasta itsekseen, jos heidän vain annetaan olla yllyttämättä hämmennystä.

 Ilman hormonihoitoja siis neljä viidestä "transsukupuolisesta" lapsesta saa mahdollisuudet normaaliin elämään. Mikäli lapsille ryhdytään antamaan hormonihoitoja, äärimmäisen harva toipuu hämmennyksestä itsekseen, koska hormoniblokkerit ja lapsen transsukupuoliseksi luokittelu vievät häntä toiseen suuntaan.

Transaktivistit ovat muutoinkin hypänneet homojen oikeuksien ajamisen reppuselkään ja yrittävät vaivihkaa ajaa omaa agendaansa kuin se olisi samanlainen kuin homojen oikeudet.

Homous ja transsukupuolisuus ovat kaksi aivan erilaista tilaa. Homoutta on ollut aina ja sitä esiintyy muissa nisäkkäissäkin. Itsensä silpominen ja lääkkeiden varassa eläminen hautaan saakka terveysriskeistä huolimatta taas on kaikkea muuta kuin luonnollista.

Transaktivistit Pridessä vaativat mm., että sukupuolenvaihdosleikkauksia edeltäviä psykiatrisia arviointeja ei pidä enää vaatia, koska hulluillakin on oikeus sukupuolenvaihdokseen. He väittävät, että transsukupuolisuus ei liity mitenkään muihin mielenterveyden häiriöihin. Itsensä toisen sukupuolen edustajaksi luulemisen pitäisi siis olla se yksi harha maailmassa, jota mielenterveysongelmista kärsivä ei voi sairautensa oireena kokea. Kiinnostava uskomus.

Mielenterveysongelmaiset ovat potilaita siinä missä muutkin, ja heillä on tietyt oikeudet. On terveiden vastuulla huolehtia siitä, että he saavat asianmukaista, inhimillistä hoitoa, eikä ryhtyä silpomaan heitä siksi, että he sitä tilassaan vaativat. Emme me Napoleoniksi itseään luulevaa julista Ranskan keisariksikaan tai BIID:istä (häiriö, joka saa ihmisen kokemaan jonkun ruumiinosansa vieraaksi ja ylimääräiseksi) kärsiviä ryhdy amputoimaan tai sokeuttamaan, vaan tarjoamme heille asianmukaista psykiatrista hoitoa.

Silpomisia pitäisi saada tuosta vain pyytämällä ja tietysti kokonaan veronmaksajien rahoilla. Se on nyt kuulemma ihmisoikeus. Koska veronmaksajat ovat hoitojen mahdollistajia, on hoitojen inhimillisyys ja niihin asetettava terveysvaatimusten taso heidän vastuullaan. On koko yhteiskunnan häpeätahra, jos mieleltään järkkyneitä silvotaan peruuttamattomasti lyhytaikaisen yhteiskunnallisen trendin vuoksi. Nämä silpomiset tulevat 50 vuoden kuluttua näyttämään samalta kuin skitsofreenikon jääveteen upottaminen tai sähköshokkien antaminen näyttää nykyihmisen silmään: raakalaismaiselta, kehittymättömältä pseudohoidolta.

Pride sisällytti tänä vuonna kulkueeseensa myös mm. Antifan ja kielteisen päätöksen saaneet, laittomasti maassa oleskelevat irakilaiset ja afgaanit. Miten tämän vastustaminen on homojen tasa-arvon vastustamista? Antifa on väkivaltainen rikollisjärjestö, ja laittomasti maassa oleskelevat syyllistyvät rikokseen koko ajan.

Antifan liput ovat tuttuja näkyjä Pride-kulkueissa. Kuva Prahasta.

Priden järjestäjät väittävät, että Suomi on antanut kielteisiä päätöksiä seksuaalivähemmistöihin kuuluville turvapaikanhakijoille. Tosiasiassa kielteisiä päätöksiä on annettu itseään homoiksi väittäville. Usein väitteet on esitetty vasta ensimmäisen kielteisen päätöksen tultua, eikä niille ole mitään uskottavia perusteita. On välttämätöntä, että teeskentelijät eivät saa turvapaikkaa. Muuten luodaan ilmiselvän hyväksikäytön mahdollisuuden luova porsaanreikä: kaikki, jotka keksivät itseään homoksi väittää, saavat turvapaikan. Uskon, että sellaisen linjauksen alettua olisi yhtäkkiä vokit homoja pullollaan.

On säälittävää nähdä länsimaisten vasemmistoliberaalien itsetuhoa. Homot osoittavat mieltä muslimien puolesta. Emme tule näkemään vaikkapa Helsingin Muslimien tai muun muslimiyhdistyksen osoittavan mieltään homojen tasa-arvon puolesta, koska he eivät moiseen usko. Priden väki haluaa kuitenkin uskoa, että tänne saapuvat muslimit ovat ns. taikamuslimeja: maansa äärimmäisen pieneen vähemmistöön kuuluvia ihmisiä, jotka eivät usko mihinkään niistä kamalista asioista, joihin maan enemmistö uskoo.

Pew'n mukaan 99% afgaaneista kannattaa shariaa maan viralliseksi laiksi, irakilaisista 91%, ja valtaenemmistö uskoo erittäin tiukkaan, kirjaimelliseen sharian tulkintaan. Yli 90% molemmista kansoista pitää homoseksuaalisuutta perustavanlaatuisesti moraalittomana. Heitä, jotka eivät usko mihinkään noista asioista, on erittäin vähän. Pitäisikö meidän uskoa, että vain he ajautuvat tänne? Eikö se näkyisi jo lähtömaiden muuttumisessa fundamentalistisemmiksi, kun ne harvat liberaalimmat lähtevät kaikki Eurooppaan?

Siksi ei olekaan yllättävää, että esim. Iso-Britannia on kokenut viime vuosina ennennäkemättömän viharikosten aallon seksuaalivähemmistöjä vastaan, vaikka kantaväestön asenteet homoja kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Muslimien määrä Englannissa ja Walesissä on viimeisen vuosikymmenen aikana tuplaantunut. Samaan aikaan homovastaisten viharikosten määrä on noussut nopeimmillaan 140% vuodessa. Saman tulemme näkemään Suomessakin. Seksuaalivähemmistöt ajavat itse itseään ahtaalle, kun he kannattavat muslimimaahanmuuttoa.

Rikosten takana ovat maahanmuuttajat, kuten he, jotka hakkasivat Hollannissa homoparin sairaalakuntoon voimaleikkureilla. Toinen uhreista kertoi tekijöiden olleen todennäköisesti marokkolaisia. Ruotsissa taas marokkolaiset sotapakolaiset hakkasivat homomiehen hengiltä, pukivat hänet naisten vaatteisiin ja kietoivat hänen kaulansa ympärille käärmeen.

Mutta Pride-väki sivuuttaa nämä ikävät seikat. Homoja tappavat tai hakkaavat marokkolaiset eivät heissä herätä vihaa, taistelunhalua tai huolestumista. Youtubeen videoita tekevä ja nettiin asioita kirjoittava marokkolainen taas on heille pahuuden ruumiillistuma, kuten Pride-upseerina lehtiin päätynyt Juho Pylvänäinen Junes Lokkaan kohdistuneella natsisyytösten vuodatuksella osoittaa.

En tiedä, pitäisikö tälle itkeä vai nauraa. Seksuaalivähemmistöt haluavat maahan lisää ulkomaalaistaustaisia, jotka haluavat heidät hengiltä. Samalla he vihaavat niitä ulkomaalaistaustaisia, jotka homojen tasa-arvoa kannattavat ja massamaahanmuuttoa vastustamalla pyrkivät heitäkin suojelemaan. 

Tumma täti kertoo, miten rasismi loppuu ja kaikilla on kivaa

Herttaisia kuvitelmia ihanan rasismivapaasta ja monietnisestä
yhteiskunnasta esittänyt Maïmouna Jagne-Soreau.

Nyt on nähty sekin päivä, kun Helsingin Sanomat yrittää opettaa meille oikeanlaista nationalismia. Helsingin yliopiston tutkija Maïmouna Jagne-Soreau sanoo, että monikulttuurista pitää luopua, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää lisäämällä kahtiajakoa ryhmien välillä. Oikea malli naisen mielestä olisi postnationalistinen valtio, jossa ei tueta monikulttuuria vaan hyväksytään suomalaisiksi jokainen, joka vaan elää suomalaisen kulttuurin mukaisesti:

Siksi Suomessa pitäisi siirtyä ”uuteen nationalismiin”, Jagne-Soreau kirjoittaa. Sellaiseen, jossa kaikki hyväksytään osaksi suomalaisuutta. Ja jossa ei olisi nationalismin lieveilmiöitä, kuten suvaitsemattomuutta, rasismia tai ääriajattelua. 

Siinäpä erikoinen ajatussotku, jossa on jotain oikein mutta paljon enemmän väärin. Ensinnäkin on huvittavaa, että joku näkee rasismin ja syrjinnän syntymisen monikulttuurin suurimpana ongelmana - sinä ongelmana, jonka vuoksi monikulttuuri on huono asia. Moni muu nimeäisi niiden sijasta vaikkapa naisten aseman heikkenemisen, lasten sukuelinten rituaalisilvonnat, tyttöjen pakkohunnutuksen, tyttöihin kohdistuvan sosiaalisen kontrollin, kunniakulttuurin ja raiskauskulttuurin.

Suomi ei yksinkertaisesti ole rasistinen maa. Vaikka Hesari tykkää uutisoida kauheista rasismikokemuksista, jotka yleensä sijoittuvat jostain syystä HSL:n joukkoliikennevälineisiin - tuohon rasismin Bermudan kolmioon, jossa jatkuvasti rasisteerataan, mutta siitä ei koskaan jää todisteita. Jos suomalaiset olisivat Hesarin artikkelien mukaisia, he eivät muuta tekisi kuin neekeriä huutaisivat.

Tästä hirmuisesta rasismin vyörystä huolimatta esimerkiksi minä ja puolisoni emme koskaan ole kaupungilla joutuneet minkäänlaisen rasistisen kommentoinnin kohteeksi. Ja me emme asu missään vihervasemmistolaisessa Helsingin kaupunginosassa vaan huomattavasti kansallismielisemmässä Oulussa. Rasismi ei ole asia, jonka perusteella meidän pitäisi suunnitella yhteiskuntamme tulevaisuuden perustavanlaatuisimmat linjaukset. Se on mitätön sivuseikka.

Jagne-Soreaun ajatus siitä, että postnationalistisessa valtiossa, jossa kaikkia kutsuttaisiin vain suomalaisiksi, ei olisi rasismia, voitaisiin tiivistää tällaiseen vertaukseen:

Pirjo liimailee joulun alla paperisia lumihiutaleita ikkunaan. Teippi ei tartu riittävän hyvin, ja tähän ongelmaan Anne antaa vinkiksi, että hakkaa ne hiutaleet vaan pienillä nauloilla kiinni.

Ratkaisuehdotuksessa on siis perustavanlaatuinen ongelma, jonka pitäisi olla kaikille ilmiselvä. Siksi tuntuu häkellyttävältä kuulla jonkun moista ehdottavan. Meillä on jo postnationalistisia valtioita - tai ainakin niin onnistuneita, kuin niistä pystyy käytännössä saamaan - ja niissä on rasismia usein paljon enemmän kuin täällä, koska rotujen halu eristäytyä muista roduista ja elää itsensä näköisten ihmisten kesken ei katoa sillä, että maan kaikkia rotuja kutsutaan samalla nimellä. Biologiaa ei voi rökittää sanavalinnoilla.

Katsotaanpa vaikka Yhdysvaltoja. Se on niin postnationalistinen, kuin valtiosta käytännössä pystyy saamaan. Sen asukkaat ovat ensisijaisesti amerikkalaisia. Jaottelua toki tapahtuu esim. latinoihin ja afroamerikkalaisiin, mutta tämä tapahtuu valkoisen enemmistön toiminnasta riippumatta. Latinot ja mustat itse haluavat erottua muista, elää oman rotunsa asuttamissa naapurustoissa ja viettää aikaansa itsensä väristen ihmisten kanssa. Se on ihmisen luonnollista ryhmäkäytöstä, eikä ihmisiä voi menestyksellä muuhun pakottaa.

Rasismin ja rotujännitteiden ongelma on Yhdysvalloissa aivan eri mittakaavassa kuin Suomessa. Ajoittain maa vaikuttaa olevan lähes sisällissodan partaalla, ja rotuaktivistien, kuten Black Lives Matter -liikkeen ja äärivasemmistolaisten sosiaalisen oikeuden soturien alati yltyvä fanaattisuus ei auta asiaa. Rotujännitteisiin vastareaktiona on noussut alt-right, uudenlainen, rotutietoinen valkoisten kansallisvaltiota ajava liike.

Onko Yhdysvaltain malli se suunta, mihin meidän tulisi edetä? Haluammeko Fergusonin mustien mellakoinnin tai Berkeleyn vasemmisto-oikeisto-taistelujen kaltaista menoa kaduillemme? Yhdysvaltain rotujännitteistä ja niiden historiasta on erittäin terävän analyyttisesti kirjoittanut Tuukka Kuru sarjassaan "Sulatusuunin epävarma tulevaisuus", jota lämpimästi suosittelen lukemisiksi aiheesta.

Kuva Fergusonin mellakoista syyskuussa 2014.

Rauhanomainen, jännitteetön monietninen yhteiskunta on yhtälailla fantasiaa kuin monikulttuurikin. Siltä puuttuu se konkreettinen perusta, joka yksirotuisella yhtenäiskulttuurilla on. Kansallisvaltio on sosiaalinen konstruktio - ihmisen keksintö - mutta sen perustana on biologisia yksiköitä: heimo ja kansa. Kansa rakentaa itselleen kansallisvaltion.

Monietninen ryhmä ei vaan ole samaa kansaa. Vaikkapa somalin esi-isien historia on täysin erilainen kuin suomalaisen, jonka suku on useissa polvissa rakentanut maata ja kokenut sen hienoimpia hetkiä ja vastoinkäymisiä. Suomalaisilla on jo biologinen ja historiallinen peruste kokea, että muut suomalaiset ovat heidän kansaansa.

Näitä perusteita ei tänne muuttaville ulkomaalaisille koskaan synny, ja siksi täällä asuvat somalit tulevat aina kokemaan toiset somalit itselleen läheisempinä kuin kantasuomalaiset. Samoin suomalaiset kokevat yhteyttä ja turvallisuutta helpommin toisten kantasuomalaisten seurassa. Kyseessä on yksinkertainen evoluutiobiologinen ominaisuus - ryhmävalinta - eikä sisäänrakennettuja vaistojamme saa kumottua käskemällä ihmisiä leikkimään kiltisti kaikkien kanssa.

Jagne-Soreaun ajatus siitä, että Suomen tulisi siirtyä postnationalistiseen valtioon on kaikin puolin lapsellinen. Ei utopistiseen valtiomalliin noin vain siirrytä. Ajatus on yhtä realistinen kuin lapsilta usein kuultu: "kaikkien pitäisi lakata sotimasta". Helpommin sanottu kuin tehty.

Se lopputulos, mitä moisen muutoksen yrittäminen tuottaa, on sama kuin monikulturismin: kamala sotku toisiaan kyräileviä ja toisiaan kohtaan vaarallisia kansanryhmiä, keskenään ristiriitaisia kulttuureja ja arvomaailmoja samojen rajojen sisällä.

Jagne-Soreaun ideointien julkaisemisen jälkeen en olisi lainkaan yllättynyt, vaikka Hesari seuraavaksi julkaisisi vakavamielisiä artikkeleja, joissa päiväkotilaiset kertovat meille, miten maailman ongelmia ratkaistaan. 

Tätä aihetta käsitellään kattavammin Monokulttuuri FM -spesiaalissa, joka näillä näkymin tulee lauantai-iltana 1.7. Youtubessa Monokulttuuri FM -kanavalla.

Tilastot kumoavat hysterian äärioikeiston uhasta

Yhteiskunnallinen keskustelu maahanmuutosta, terrorismista ja niiden yhteydestä on kaikkinensa melkoinen järjen mätäpesäke. Jo vuonna nappi ja kivi kumottuja höpöpuheita kehitysmaalaisten huoltosuhdetta parantavasta vaikutuksesta, maahanmuuton taloudellisesta tuottavuudesta tai modernin terrorismin juurista toistellaan sokeasti, eikä keskustelu ole edennyt sen vuoksi askeltakaan. Vasemmisto ei pysty hyväksymään argumenttejaan kumoavaa tietoa, joten samojen, virheellisten väitteiden jankkaamista jatkettaneen hamaan tulevaisuuteen.

Eräs terrorismikeskustelussa esiintyvä argumentti on, että terrorismia on Euroopassa nyt paljon vähemmän kuin vaikkapa 1970-luvulla. Tämä argumentti yleensä höystetään terrorismitilastoilla, jotka alkavat 70-luvun tietämiltä ja päättyvät sopivasti viimeistään vuoteen 2013.

On paikkansapitävää, että menneinä vuosikymmeninä on ollut terrorismin suhteen tappavampia vuosia kuin tätä nykyä. Se, että ennenkin on tapettu ihmisiä, ei kuitenkaan ole mikään argumentti sen puolesta, että tieten tahtoen luodaan uusi terrorismin aalto holtittomalla maahanmuuttopolitiikalla. Samalla logiikalla voisi perustella vaikkapa koleran levittämistä alueelle, jolta polio on hävitetty: tappoihan se poliokin ihmisiä, joten samapa tuo, vaikka nyt kuolemia tuottaisi muu tauti.

Terrorismia ei tarvitse olla yhtään. 

Lisäksi tämän argumentin käyttäjät sivuuttavat kokonaan sen, mitä villien IRA- ja punakaartiterrorismin vuosien jälkeen on tapahtunut. Terrorismikuolemien määrä Euroopassa oli voimakkaassa laskussa. Tämän kaiken muutti jihadismi, joka vei terrorismikuolemien määrän uuteen nousuun. Ilman hallitsematonta muslimimaahanmuuttoa terrorismikuolemien määrä vuosittain olisi pääsääntöisesti nollan ja kymmenen välillä.

IRA ja kommunistit olivat myös uhkana täysin toisenlainen. Ne edustavat sisäistä uhkaa, jonka vastaisessa taistelussa tehtiin ja tehdään kaikki mahdollinen. Jihadismi taas on pitkälti ulkoinen uhka, jota vastaan meillä on aseita, joita sisäisiä uhkia vastaan taistellessa ei ole ja jonka edessä emme tee läheskään kaikkea mahdollista. Tärkeimmät toimet, kuten rajojen sulkeminen muslimimaahanmuutolta sekä vahva integraatiopolitiikka, on laiminlyöty.

Alla oleva diagrammi esittää terrorismikuolemien määrää Euroopassa vuosien 1970 ja 2015 välillä. Huomioikaa taso, jolla kuolemien määrä oli ennen jihadismin saapumista. Vuoden 2004 piikki johtuu Al-Qaidan toteuttamasta Madridin pommi-iskusta, vuoden 2011 piikki Anders Brejvikin toteuttamasta massamurhasta, ja 2015 näyttää tämänhetkisen jihadismiaallon alkua.

Toinen väsähtänyt argumentointilinja on yrittää harhauttaa keskustelu äärioikeiston uhkaan. Suomen sisäministeriön ekstremismiraportissa on jouduttu turvautumaan uskomattomiin keinoihin saada äärioikeisto näyttämään vaaralliselta. Esimerkki tällaisesta on mm. viime vuoden raportissa äärioikeiston rikollisuuteen tilastoitu SVL:n lentolehtinen. Lehtisestä oli tullut rikostutkinta neljällä rikosnimikkeellä, kuten kansanryhmää vastaan kiihottaminen ja kiristys. Tämä yksi lehtinen tuotti neljällä nimikkeellään noin 10% äärioikeiston viharikollisuudesta sinä vuonna. Näin "äärioikeiston uhkaa" saadaan suurenneltua. Toisessa vaakakupissa on siis vainajia, toisessa lentolehtisiä.

Uusimman Europolin terrorismiraportin mukaan Euroopan terrori-iskuissa tapettiin vuonna 2016 yhteensä 142 ihmistä. Vaikka jihadistit tekivät alle 10% Euroopan terrori-iskuista, he tuottivat niissä 95% terrorismin kuolonuhreista.

Jihadistien iskuja oli kaikkiaan 13, vasemmiston iskuja 27. Äärioikeiston uhka kulminoitui yhteen epäonnistuneeseen iskuun. Yhteen. Äärioikeiston uhasta kerrotaan raportissa, että uutissivustot ovat joutuneet jopa sulkemaan kommenttiosioita oikeistoradikalismin vuoksi. Toisessa vaakakupissa tällä kertaa ovat siis tuhmat kommentit, toisessa kuolleet ihmiset.

Alla terrori-iskut lajiteltuina kohdemaan ja tyypin mukaan. Oikealta vasemmalle: jihadistit, vasemmisto, oikeisto, separatistit, yhden asian liikkeet, määrittelemätön, kokonaismäärä.

Mutta älkää lannistuko. Muistakaa arvoisan poliittisen eliittimme ohjeet ja älkää antako pelolle valtaa. Paitsi äärioikeiston uhan pelolle. Oikeaoppinen hysteria äärioikeiston uhan suhteen on kuvitella hyppypotkunatsien vaanivan joka nurkan takana ja vaatia aina uusia toimenpiteitä tämän mystisen uhan rajoittamiseksi. Äärioikeisto on kyllä suorastaan ihmeen tehokas uhkaavuudessaan. Yksi epäonnistunut isku ja tuhma lentolehtinen herättävät päättäjissämme taistelutahtoa ja huolestumista, jota toistasataa jihadistien tuottamaa ruumista ei herätä pisaraakaan.


Toivokaamme, että jihadistitkin ryhtyvät jakelemaan lentolehtisiä ja liimaamaan tarroja. Ehkäpä sitten päättäjämme heräisivät suojelemaan maataan ja kansaansa heiltä.

Kun tyhmyys kohtaa ahneuden

"Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä."

"Onnittelut valitulle puheenjohtajalle Jussi Halla-aholle. Yhdessä ja yhtenäisenä #Perussuomalaiset eteenpäin."

Ensimmäinen sitaateista on Timo Soinilta, jälkimmäinen Simon Elolta. Tämä toki oli ennen näiden miesten näyttävää poliittista itsemurhaa.

Ahneus on politiikan x-tekijä. Sen laajuutta ja vaikutuksia on vaikea arvioida, eikä koskaan voi olla täysin varma siitä, milloin ahneus ajaa jopa terveen järjen ohi. Samoin kuin Oulun valtuuston älyvapaa idea perustaa viisi varapuheenjohtajuutta, vaikka on ilmiselvää, että sellainen herättää suuttumusta äänestäjissä, sai parinkymmenen persun loikka monet kysymään: "Miten ne voivat olla noin tyhmiä?". Olivat he toki myös niin tyhmiä, mutta enemmän he ovat niin ahneita. Ahneus saa ihmisen tekemään pitkällä tähtäimellä hyvin tuhovoimaisia ratkaisuja lyhytaikaisen hyödyn saavuttamiseksi. Siitä persujen hajoamisessa on kyse.

Loikka osoitti todeksi kaiken sen, mitä kansallismieliset puheenjohtajavaalin alla sanoivat:
-Että Sampo Terho on puolue-eliitin ehdokas, joka jatkaisi täysin Soinin linjalla.
-Että kärkiehdokkaista vain Halla-aho on aidosti kansallismielinen, vaikka Terho väittikin, ettei hänen ja Halla-ahon mamu-poliittisissa linjauksissa ole juuri eroa.
-Että vaikka soinilaiset aikovat yrittää pitää vallasta kiinni kynsin hampain - vaikka epärehellisin keinoin.
-Että Soinin hallinto ei missään vaiheessa ollut vakavissaan kiristämässä mamu-politiikkaa.

Kyseessä on ilmeisen harkitsematon paniikkiratkaisu, joka sai Sampo Terhon, Simon Elon ja Jussi Niinistön kaltaiset puolisuvakit asettumaan vääjäämättömän häviäjän puolelle. "Uusi vaihtoehto" on nimenä komedista kultaa. Uusi vaihtoehto on käytännössä kelvottomaksi ja ajastaan auttamattomasti jääneeksi todettu linjaus, jota setelinkiilto silmissä noudatettiin 20 vuotta, kunnes jäsenistö lopullisesti leipääntyi siihen, että vaalien alla leikitään kansallismielistä ja niiden jälkeen tehdään aivan mitä tahansa suuremmat puolueet haluavat, kunhan omasta hillotolpasta ei tarvitse luopua.

Puoluekokous antoi "uudelle vaihtoehdolle" armottoman selkeän tuomion: nyt loppui pelleily. Halla-ahon persut edustaa nyt niitä asioita, joiden vuoksi persuja äänestettiin. Soinilaisten Uusi Vaihtoehto edustaa niitä asioita, joista huolimatta äänestettiin persuja. 

Ei ole vaikeaa arvioida, kumpi tulee menestymään seuraavissa vaaleissa. Lähtijäthän ovat Halla-ahon mukaan käytännössä puolueen jättäneitä, joten heidän on joko asetuttava ehdolle omana puolueenaan tai loikattava muihin puolueisiin.

On ymmärrettävää, että kun äänestäjille lyödään puukkoa selkään näinkin syvällisellä tasolla, ei vastaanotto puolueen hajottamiselle oman ministerinsalkun säilyttämiseksi tule olemaan lempeä. Nyt soinilaiset selittelevät ja uhriutuvat jo täyttä vauhtia. Jari Lindström yrittää Twitterissä vakuutella, ettei hänen ministerinsalkkunsa muka liity päätökseen loikata. Uskoo ken tahtoo. Simon Elo taas yrittää maalata itsestään, omien puoluetoveriensa ja äänestäjiensä selkäänpuukotuksesta, tilanteen uhrin valittelemalla, että häneen kohdistuu jopa uhkauksia.

Jäsenistö karjaisi lauantain puoluekokouksessa, ettei enää halua soinilaisia vallankahvaan. Jäsenistön tahdosta ja puoludemokratiasta viis veisataan, kun Soinin leiri toteaa, että ainakin nämä kaksi vuotta voimme pysyä vallassa, vaikka meitä ei sinne edes oma jäsenistömme halua. Tällainen petos ei unohdu ihan muutamassa vuodessa tai edes vuosikymmenessä. Soinilaiset tahtovat hallitukseen vain kepun ja Kokoomuksen johto, koska soinilaisten huoraaminen takaa muille hallituspuolueille äänettömät yhtiökumppanit, jotka äänestävät kahden toverin tahdon mukaan mutteivät vaadi yhtään mitään.

Loikkarien selittelyt olivat kiinnostavia. Tiina Elovaara selitteli näin: "Me vastaamme nyt ennen kaikkea omille äänestäjillemme. Sen minkä yli puolimiljoonaa on antanut, ei voi alle tuhat pois ottaa. Ne voimat jotka puoluetta tällä hetkellä pyörittävät, eivät edusta sitä kenttää, jonka minä tunnen."

Miksi soinilaiset olettavat, että puoli miljoonaa äänestäjää on antanut vallan juuri heille eikä kansallismielisille? Eivätköhän puoluekokouksen päätökset ja edellisten kuntavaalien soinilaisille onnettomat mutta nationalisteille erinomaiset tulokset jo tee selväksi, että persuja äänestämällä kansa halusi antaa valtaa kansallismielisyydelle.

On hupaisaa rajatolppien siirtelyä, että jäsenistön päätökset kelpaavat, kun ne ovat itselle mieluisia, mutta kun jäsenistö päättää toisin, keksivät soinilaiset määritellä oman suosionsa epämääräisesti ek-vaalien tuloksella eikä puoluekokouksen äänestyksellä, kuten puolueen säännöt asian määrittelevät. Vielä epämääräisempää on väittää, että on olemassa mystinen, soinilainen puoluekenttä, joka on hyvin kaukana Halla-ahon arvoista. Jos Elovaaran mainitsema "hänen tuntemansa kenttä" on todellinen, missä se kenttä oli puoluekokouksen aikaan? Elovaara yritti jopa väittää, että Halla-ahon voittoa oli juhlittu puoluekokouksissa natsitervehdyksin. Osoittautui, että "natsitervehdyskuva" puoluekokouksesta oli vain päivää Halla-ahon voiton jälkeen otettu kuva äänestyksestä, johon osallistuttiin kättä nostamalla.

Samantyyppisellä linjalla jatkoi Simon Elo, joka väitti, että puolue on "kaapattu". Melkoista halveksuntaa puolueen omien sääntöjen mukaista sisäistä demokratiaa kohtaan. Kukaan ei kaapannut mitään. Jäsenistö vain sai tarpeekseen takinkäännöistä ja mamu-politiikan lepsuilusta ja äänesti valtaan itsensä näköisen puheenjohtajiston. Tämä oli vääjäämätöntä. Vallanvaihto olisi ollut vältettävissä ainoastaan sillä, että vanha johto olisi alkanut täyttää äänestäjäkunnan toiveita. Tästä uhmakkaasti kieltäydyttiin loppuun saakka, ja Soini jopa yritti vakuutella (itselleenkö?), että gallup-syöksy on vain harhaa, joten soinilaiset olisivat aivan yhtä hyvin voineet vain antaa puheenjohtajuuden Halla-aholle luovutusvoitolla.

Petteri Orpo luonnollisesti ylistää loikkareita, ja oletan loikkareiden aivan punastelevan, kun isolta herralta tulee kehuja. Tekiväthän he ansiokkaasti juuri sen, mitä Kokoomus ja Keskusta heiltä toivoivat: olivat riittävän ahneita ja hölmöjä hajottamaan puolueensa, mikä vahvistaa entisestään kahden muun hallituspuolueen asemaa. Kyllä muiden puolueiden konttoreissa tänään riemuitaan.

Hajoamisella on monta voittajaa mutta vain yksi häviäjä: soinilaiset. Halla-ahon persut voi nyt jatkaa uskottavasti puhtaan nationalistisella linjalla ilman suosionsa menettäneiden, pöhöttyneiden herrojen tuottamaa imagotappiota. He myös saavat edelleen myös loikkarien puoluetuet. On erityisen hauskaa, että Soinin puoluetuet maksetaan nyt toiselle ryhmälle, koska Soini oli itse kaksi vuotta sitten ajamassa lakimuutosta, joka takaa puoluetukien jäämisen vanhalle puolueelle, vaikka yli puolet edustajista loikkaisi.

Soinilaisille taas jää huonoin mahdollinen käsi: persujen ei-toivotuin aines ja aatemaailma sekä nolla euroa puoluetukea. Uusi vaihtoehto sisältää pitkän listan ehdokkaita, jotka ovat menestyneet vaaleissa yksinomaan kansallismielistä teeskentelemällä. Loikalla he vaihtoivat valttikorttinsa kahden vuoden hillotolppaan. He eivät voi enää koskaan saada kansallismielisten ääniä. Siinä sitten passaa kilpailla muutaman prosentin kokoisesta, kristillisiä äänestämään tottuneesta kannatuspotentiaalista KD:n kanssa. Soinilaiset tuskin muodostavat edes vakavastiotettavaa kilpailijaa SDP:n äänestäjille, koska oikeistohallituksen äänettömänä yhtiömiehenä toimiminen on aika kaukana siitä pienen ihmisen asiasta, josta kauniisti puhutaan.

Lopullisen niitin suosion arkkuun tuottanee se, että soinilaiset osoittivat loikalla, ettei heillä ole  mitään intressiä ajaa äänestäjiensä asiaa. He todistivat, että mamu-politiikan kiristykset kirjattiin mukaan vain kansallismielisiä äänestäjiä rauhoittelemaan ja että heillä ei ollut mitään aikomusta niitä yrittää täytäntöönpanna - ja Kokoomus ja Keskustakin sen koko ajan tiesivät.

Soini yritti epäonnisesti maalata Halla-ahosta ahnetta sillä, ettei Halla-aho suostu tukemaan Perussuomalaisten puoluetuilla kilpailevaa ryhmää. Soinin esiintyminen ei ole enää muuta kuin irvokasta. Mies juuri myi itsensä kahden vuoden ulkoministerin pestistä. Ahneudesta puhuminen on jo kiemurtelua herättävän myötähäpeällistä katsottavaa.

Enää ei vastustajien tarvitse soinilaisia arvostella. He menivät ja osoittivat rumimmat kritiikit itsestään todeksi ilman ulkopuolista apua. Odotan innolla höykytystä, jonka petturit tulevat seuraavissa vaaleissa kohtaamaan.