Äärimmäisen hurja suklaa-nougat-juustokakku

Julkaistuani kuvan tekemästäni suklaa-nougat-juustokakusta sain pyyntöjä tarkemmalle reseptille. Koska sellaista on Twitteriin vaikea kirjoittaa, laitetaanpa tänne. Tämä kakku ei vaadi paistamista, ja valmistus on enimmäkseen eri raaka-aineiden sekoittamista toisiinsa. Mikään laihdutusruoka tämä ei todellakaan ole, mutta tuskin olet tätä joka päivä aamupuuron kanssa syömässäkään. Minä leivon sillä periaatteella, että kun kerran leivotaan, se tehdään sitten nauttien ja murehtimatta.

Tein kakun halkaisijaltaan 28 cm:n irtopohjavuokaan. Tällainen kakku riittää hyvin vaikka kymmenelle hengelle, ja jos teet pienempään 18 sentin vuokaan, puolita ohje. Pohjaksi tarvittavan keksi-voi-seoksen määrä on siitäkin kiinni, kuinka paksusta pohjasta pidät. Voit ensin tehdä pienen määrän, ja jos tuntuu, että pohja jää turhan ohueksi makuusi, tekaise seosta lisää. Se syntyy nopeasti, joten määrän korjaaminen jälkikäteen on helppoa.

Jos suklaat ja nougat-patukat jättää pois, tämä sama resepti tuottaa perinteisen New York Cheesecake -tyyppisen juustokakun. Tällöin tosin suosittelen lisäämään täytteeseen jonkin verran siivilöityä tomusokeria makeutukseksi.

Ohje voi kuulostaa monimutkaiselta, ja jos et ole hyydytettyä kakkua ennen tehnyt, liivatteen käyttö voi hermostuttaa, mutta ei aihetta huoleen. Oikeastaan ainoa tapa, miten tällä ohjeella voi tyriä on se, jos aineiden järjestyksen sotkee niin, että lisää sulat suklaat kermavaahtoon eikä ensin juustoon. Kuuma suklaa voi saada kerman menettämään kuohkeutensa, joten muista sekoittaa se ensin tuorejuustoihin, sitten tämä seos kermaan. Ja muista lisätä liivate ihan viimeisenä ja sekoita tasaiseksi. Muita sudenkuoppia tässä ohjeessa ei ole.

Tarvitset seuraavat ainekset.

Pohja:

250g Digestive-keksejä
100g voita

Täyte:

6 dl kuohukermaa
400-500 g mascarponea tai maustamatonta tuorejuustoa, esim. Philadephia
200 g tummaa suklaata (enemmänkin voi laittaa muuta reseptiä muuttamatta, jos haluaa vahvaa tumman suklaan makua)
4 kpl Marabou Dubbel nougat -patukoita
1 kpl Fazer Geisha -suklaalevy (121 g) tai vastaava määrä Geishaa muussa muodossa
1 rkl vaniljasokeria
20 g liivatetta

Koristelu:

Geisha-levyä ja tummaa suklaata (täytteistä jää yli tarvittava määrä)
50 g hasselpähkinärouhetta

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia. Halutessasi voit myös laittaa kakun reunakalvoa vuoan sisäreunan suojaksi, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Murskaa keksit tasaiseksi, hienoksi muruksi, ja sekoita murun joukkoon sulatettu voi. Painele muruseos tasaisesti ja tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle.

Aloita sitten täyte sulattamalla suklaat, Geishat ja patukat. Kätevä tapa on laittaa ne muovipussissa vesihauteeseen. Mikrossa suklaa palaa helposti. Jätä koristelua varten rivi tummaa suklaata ja noin kolmasosa Geisha-levystä. Tätä määrää voi säätää sen mukaan, kuinka reilusti pintaan haluaa koristekerrosta.

Laita juustot kulhoon ja pehmitä ne sekoittamalla. Lisää sitten sulattamasi suklaat ja patukat juuston sekaan ja sekoita tasaiseksi.

Vatkaa kermat jämäkäksi vaahdoksi toisessa kulhossa.

 Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi tai kunnes lehdet ovat pehmenneet.

Liivatteiden pehmeämistä odotellessa sekoita suklaa-juustoseos vatkattuun kermaan. Rauhallinen kääntely nuolijalla tai puulastalla on paras tapa. Vältä voimakasta tai nopeaa vatkaamista, jotta kerma ei menetä kuohkeuttaan.

Puristele liivatteista enimmät vedet pois ja liuota ne kattilassa pariin lusikalliseen kiehuvan kuumaa vettä. Myös kuuma kahvi käy liivatteiden liuottamiseen. Kun liivatteet ovat liuenneet tasaiseksi, kirkkaaksi liuokseksi, kaada liuos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen.

Kääntele täyte tasaiseksi ja kumoa se vuokaan murupohjan päälle. Voit tasoitella pintaa hieman lastalla, mutta kakku tasoittuu itsekseenkin varsin sileäpintaiseksi jäähtyessään. Nosta jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi, kunnes täyte on jähmettynyt. Ihanteellista on antaa kakun olla kaapissa yön yli.

Kun kakku on jähmettynyt, irroita se vuoasta. Mikäli et käytä kakun reunakalvoa, tee tämä niin, että ennen vuoan renkaan avaamista juoksutat terävää, sileäpintaista veistä kakun reunan ja vuoan välissä kakun ympäri. Muuten kakku voi halkeilla, jos vuoan reunan avaa silloin kun se on vielä tarttuneena kakkuun.

Anna kakun olla toistaiseksi leivinpaperin päällä ja aloita koristelu. Sulata täytteestä jääneet suklaat ja geishat eri pusseissa ja pursota kakkuun juovakoristelu leikkaamalla aivan pieni aukko pussin kärkeen ja sen jälkeen tasaisesti pursottamalla samalla nopeaa edestakaista liikettä kakun yli tehden. Liikkeen nopeus on tärkeää, että saat nättiä, kapeaa juovaa. Itse laitoin alle tummasuklaajuovat, sen päälle Geisha-juovaa.

Jos haluat tehdä myös kakussa pystyssä olevan koristeen, se syntyy tekemällä juovataktiikalla haluttu muoto lautaselle asetetun leivinpaperin päälle. Itse tein joulukuusimaisen muodon, mutta esim. sydämet ovat helppoja ja sopivat moneen kakkuun. Tee koristeen alareunaan suklaata pursottamalla "varsi", jolla pystytät koristeen kakkuun, jotta itse koristetta ei tarvitse painaa täytteen sisään.

Nämä pystykoristeet kannattaa tehdä tummasta tai valkosuklaasta, ei Geishasta, koska pehmeämmät suklaat voivat lopahtaa huoneenlämmössä. Jos haluat nätisti kaarevan koristeen, laita leivinpaperi kaarelle tai rullalle esim. kyljellään olevan juomalasin sisään kun laitat sen jäähtymään.

Lopuksi vuoraa kakun reuna hasselpähkinärouheella. Tämä tehdään käsin, eli otat rouhetta käteen ja painelet sitä kakun kylkeen alhaalta lähtien niin monta kierrosta kakun ympäri kuin on tarpeen. Rouhetta tippuu siinä leivinpaperille väistämättä, mutta keräät sitten vain tippuvat rouheet ja jatkat rouheiden painelua kakun kylkeen.

Sitten vain kakku leivinpaperiltatarjoiluvadille ja siinäpä se, äärimmäisen hurja kakku on sitten valmis. Ei muuta kuin bon appétit!

Venla ja valkoisten tyttöjen kärsimyskultti

Erikoinen somehuijaus lähti purkautumaan, kun mielenterveysongelmistaan blogiinsa kirjoittaneen Venlan kotiin soitettiin ambulanssi, koska Venla oli ilmoittanut Twitterissä tekevänsä itsemurhan. 

Poliisi ei kuitenkaan löytänyt asunnosta Venlaa vaan miespuolisen kirjailijan, Uku Laitisen, joka tunnusti keksineensä Venlan hahmon omien mt-ongelmiensa purkukanavaksi. Kun Laitinen tunnusti huijauksensa somessa monet Venlan tarinaan uskoneet olivat ymmärrettävän raivoissaan. He olivat aiheetta olleet huolissaan tytöstä, jota ei ole olemassa.

Tämä tapaus voisi johtaa oikein käsiteltynä tärkeään itseanalyysiin Twitter-feministien skenessä, mutta ikävä kyllä heidän viiteryhmänsä kannalta olennaisin piirre Venla-gatessa vaikuttaa menevän kaikilta ohi ja hukkuvan suuttumuksen alle. Kysymys kuuluu: Venlan blogi oli julkisesti kaikkien luettavissa, mutta miksi juuri Twitter-feministien keskuudessa tästä hahmosta tuli kaikkien sankari ja kullannuppu?

Feminismin ja mt-ongelmien välisistä syy-seuraussuhteista voi olla montaa mieltä, mutta mt-ongelmien huomattavaa yliedustusta feministipiireissä tuskin kukaan jaksaa vakavasti kiistää. Jokainen median tekemä henkilökuvajuttu feminististä kääntyy aina tavalla tai toisella puhumaan traumoista, neurooseista ja mt-ongelmista, monet Twitter-feministit tarjoavat diagnoosinsa jo profiilinsa kuvaustekstissä, ja osa feministeistä kampanjoi vaaleissa sillä teemalla, että he ovat mt-kuntoutujia. Mt-ongelmat siis ovat skenessä arvossaan.

Voikin kysyä, tekeekö feminismi ihmiset hulluiksi vai vetääkö se valmiiksi hulluja ihmisiä puoleensa. Uskon, että tapauksesta riippuen molemmat ovat totta, ja niiden lisäksi feministiskene kannustaa kehittelemään itselleen mt-ongelmia silloinkin, kun niitä ei todella ole.

Feministipiireissä on tietynlainen hierarkia, jossa paikkasi määräytyy vähemmistöstatuksesi mukaan. Jos olet vaikkapa musta queer-nainen, olet uhrihierarkian huipulla useisiin sorrettuihin vähemmistöihin kuuluvana henkilönä, jos taas olet ihan vain tavallinen, tasapainoista elämää elävä suomalaistyttö, olet yksinomaan etuoikeutettu sortaja - mitään jaxuhaleja ei sinulle ole tulossa. Mt-ongelmat ovat avanneet näille tavallisille valkoisille tytöille tien uhrihierarkian korkeammalle tasolle. Kun ainakin sanot kärsiväsi mt-ongelmista, saat skenessä rajattomasti sympatiaa eivätkä mielipiteesi ole enää vain etuoikeutetun valkoisen huutelua. Ryhmän dynamiikka siis päätyy olemaan sellainen, että se kannustaa esiintymään ongelmaisena hyvinvoivan sijaan, koska hyvinvoinnista ei ole jaossa pisteitä valkoisille tytöille.

Feminismi tarjoaa elämän kolhimille myös eräänlaisen kanavan turhautumien purkamiseen. Sen viesti on, että asiat eivät ole sinun syytäsi vaan yhteiskunnan ja sinun ei tarvitse muuttua sopeutuaksesi yhteiskuntaan, me sopeutamme yhteiskunnan sinuun. Tämän vuoksi en pidä alkuunkaan yllättävänä sitä, miten yleisiä kertomukset koulukiusaamisesta, huonosta itsetunnosta tai ulkonäkökomplekseista ovat feministien haastatteluissa. Monet heistä ovat kokeneet maailman epäreiluuden tavalla tai toisella ja feminismi on heidän yrityksensä korjata yhteiskunnan viat.

Tämä ei periaatteen tasolla ole ongelma, mutta feminismissä taistelusta yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta vastaan tulee itseisarvo - sitä ei nähdä työkaluna, jolla rakennetaan parempi elämä vaan se päätyy korvaamaan ihmisen elämän. Feministisestä aktivismista itsessään muotoutuu elämäntapa, koska vääryydet eivät maailmasta lopu. Ei tule sitä päivää, jolloin feministi voi todeta työn tehdyksi, lyödä hanskat naulaan ja keskittyä omaan elämäänsä. Lopputulos on elämä, joka on yhtä loputonta kamppailua, jonka voitto ei ole edes etäisesti horisontissa. Sinulla on omat ongelmasi, mutta sinun odotetaan samalla taistelevan muiden sorrettujen vähemmistöjen puolesta, vaikka oma elämäsikään  ei ole kunnossa. Ei ihme, että sellainen murtaa ihmisen pidemmän päälle.

Ja vaikka feministiskene houkuttelee ihmisen sisään tarjoamalla ratkaisua ongelmiin, jotka hänelle ovat aiheuttaneet kärsimystä, se päätyy todennäköisemmin vain syventämään ongelmia, koska skenessä ei ole mitään, mikä kannustaisi parempaan elämään. Kun piireissäsi pisteitä saa vain olemalla kärsivä ja sorrettu uhri, miksi sinulla olisi motivaatiota olla mitään muuta?

Vaikka joillekin feministeille väitetyt mt-ongelmat ovat identiteettikysymys, keino saada lisäarvoa piireissään, seassa on myös heitä, joiden ongelmat ovat todellisia, ja heidän kohdallaan skenen tuhovoimainen luonne mt-ongelmia ihannoivana kulttina näyttäytyy voimakkaimmin.

Monille kansallismielisille somen käyttäjillekin tuttu Twitter-feministi Tii Starck on ollut tänä syksynä lehdissä yritettyään itsemurhaa metron alle hyppäämällä. Starck oli vammautunut törmäyksessä vakavasti ja viettänyt kuukausia sairaalassa. Hänen tapauksessaan taustalla ei ole feministiskenen mt-poseeraus vaan mitä todellisimmat traumaattiset tapahtumat ja vakava päihdeongelma. Tällaiselle ihmiselle feministiskene on suorastaan myrkyllinen. Sympatiaa on toki tarjolla, mutta vain tarkkaan rajatuin ehdoin: sinun on oltava pohjalla ja julistettava sitä Twitterissä, sitten valkoritarit ovat sinusta huolissaan ja tulevat avuksesi, sitten saat kaipaamiasi tykkäyksiä. Mutta jos yrität sinnikkäästi kohti parempaa, huomion ja sympatian tulo loppuvat kuin seinään.

Väkisinkin mietin, miten asiat olisivat menneet, mikäli Starckin tuttavapiiri olisi tässä suhteessa tervehenkisempi: sellainen, joka kannustaa hyvinvoinnin tavoitteluun eikä jaa bonuspisteitä rappiosta ja jossa valkoiselle heterotytölle on tarjolla jokin muu positiivinen identiteetti kuin traaginen sankaritar.

Moderni elämänmeno on omiaan tuottamaan haavoittuneita ihmisiä, ja näillä vesillä vihervasemmisto saalistaa lupaamalla kolhituille oikeudenmukaisuutta, jota ei koskaan tule. Kolhittu saa sympatiaa mutta vain niin pitkään kun hänen kärsimyksensä jatkuu. Ja nämä ihmiset valjastetaan taisteluun kaikkien muiden etujen puolesta paitsi omiensa - voihan sinulla toki olla vaikeaa, mutta sinä olet kuitenkin etuoikeutettu monella tapaa, ja on vähemmistöjä, joilla on paljon raskaampaa.

Olen kurkkuani myöten täynnä sitä, miten vihervasemmisto saalistaa riveihinsä kovia kokeneita valkoisia tyttöjä, sitoo heidän arvonsa loputtomaan kurjuuteen ja valjastaa heidät taisteluun heidän omaa etuaan vastaan. Kansalliskonservatiivien on tarjottava positiivinen, toimiva vaihtoehto feministien kärsimyskultille: mahdollisuus toipua modernin rappion jättämistä haavoista ja ympäristö, joka ei kannusta surkeuteen vaan tasapainoisen elämän tavoitteluun. Sinun ei tarvitse olla täydellinen tai omata moitteetonta taustaa, riittää että yrität tässä hetkessä.

Vihervasemmiston kestämätön kehitys

Vihervasemmistolla on tarjota meille valmis pakettiratkaisu itse lanseeraamaansa ongelmaan eli globaaliin ilmastonmuutokseen. Sattumoisin asiat, joilla heidän mielestään ratkaistaan ilmastonmuutosta, ovat asioita, joita he halusivat jo ennen ilmastokeskustelun alkua.

Resepti on tämä:

• Painetaan suomalaisten ja muiden länsimaisten päästöt mahdollisimman alas. Elintasosta tai edes selviytymisestä ei juuri tarvitse piitata. Lapset jätetään hankkimatta.
• Kehitysmaihin kaadetaan entistä enemmän rahaa, koska jollain logiikalla ne maat, joihin kaadetaan rahaa ilmastonmuutoksen takia, kärsivät ilmastonmuutoksesta enemmän kuin ne, joiden koko elämäntapa tieten tahtoen hävitetään ja joilta vielä nyhdetään rahat kehitysmaita varten.
• Rahan kaataminen kehitysmaihin toteutetaan, jotta ne voivat jatkaa elämäänsä nykyiseen, tuhovoimaiseen malliinsa, samalla kun meidän on muutettava omia tapojamme.
• Avataan rajat loputtomalle määrälle "ilmastopakolaisia", koska hehän ovat liikkeellä vain ja ainoastaan meidän saastuttavien valkonaamojen takia. On yleisesti tiedossa, että pakolaisen geneettinen erityispiirre on olla hiilineutraali, joten heidän päästöjensä kasvua länsimaahan siirtyessä ei tarvitse ajatella. Vain valkoiset tuottavat päästöjä. 
• Pakolainen on muutenkin ympäristövaikutusneutraali, joten vaikka Suomeen ahdettaisiin 5 miljoonaa pakolaista, eivät suomalaiset luontoarvot siitä vaarantuisi. Meillä on tilaa. Kun kantasuomalaisilta otetaan autot pois ja pakataan ne kaupunkien kaksioihin, vapautuu huomattavasti mukavaa, luonnonläheistä tilaa muulle väestölle.

Ajoittain tällä teemalla näkee julkaistavan tajunnanvirtaa, josta on vaikea ymmärtää, miten aikuinen ihminen voi vakavissaan moista väittää. Tällaista on esim. se, kun vasemmiston puoluelehti Kansan Uutiset puhuu siitä, miten ilmastonmuutos uhkaa Sambian ruoantuotantoa. Sambian väestö kasvaa jopa Afrikan maalle huimaa 3% vuositahtia, ja väestön siellä ennustetaan viisinkertaistuvan tällä vuosisadalla. Mitäs luulette, kumpi vaikuttaa maan ruokatilanteeseen enemmän: ilmaston lämpeneminen asteella-parilla vai se, että ruokittavia suita onkin viisi kertaa enemmän kuin aiemmin?

Koko Afrikan mantereella väestö 3,5-kertaistuu tällä vuosisadalla. Tähän ilmastoaktivisteilla ei ole mitään kommentoitavaa, koska tämän faktan huomioiden on vaikea perustella "ilmastopakolaisten" ottamista. Jos väestönkasvun ottaa huomioon, päätyy vääjäämättä ymmärtämään, että ilmastolla ei ole lähtemisen kanssa mitään tekemistä. Väestönkasvu ei ole meidän syymme vaan afrikkalaisten itsensä, joten se ei luo meille vastuuta auttaa näitä ihmisiä, jotka itse aiheuttavat ahdinkonsa lisääntymällä kuin rotat. Afrikan maiden talous ei ylläpidä edes nykyistä väestöä, ja paras suunnitelma, joka punavihreillä on meille tarjota, on että ylijäämäväestö pakataan Eurooppaan.

Afrikka voisi itse ratkaista ongelmansa järkevämmällä lisääntymistahdilla, mutta afrikkalaiset ovat tätä ilmeisen haluttomia tekemään. Ja jos he eivät itse halua turvata itselleen ja jälkikasvulleen kestävää elämäntapaa ja tulevaisuutta vaan itse asiassa aktiivisesti tekevät töitä tilanteen pahentamiseksi, miksi meidän tulisi heitä auttaa, kun väestöräjähdyksen tappavaa satoa aletaan niittämään nälän, sotien ja kulkutautien muodossa?

Sen sijaan, että vihervasemmistossa oltaisiin huolissaan "ilmastopakolaisuudesta", siellä enemmänkin odotellaan kieli pitkällä mahdollisuutta saada tekosyy rajojen avaamiselle massamaahanmuuttoa varten. Suomen ankein koomikkokin haikaili ilmastopakolaisten sijoittamisen aloittamista, koska nyt se olisi "helpompaa" kuin myöhemmin - aivan kuin meidän vaihtoehtomme olisi joko kansoittaa Suomi kehitysmaalaisilla nyt tai jonain toisena päivänä.

Ratkaisu väestönkasvun ja päästöjen aiheuttamaan ongelmaan on siis Iikan mielestä ylikansoittaa tämäkin nurkka planeetasta, toimia mahdollistajina Afrikan väestöräjähdykselle ja lisätä afrikkalaisten päästöjä siirtämällä heidät länsimaisen elintason piiriin. Ja nämä ovat niitä ihmisiä, jotka esiintyvät kestävän kehityksen kannattajina.

Mutta edes väestöräjähdyksen laajentaminen koskemaan myös Eurooppaa ei riitä vihervasemmistolle. He vaativat kehitysapua, joka on mahdollistanut nykyisen väestöräjähdyksen, ja talouskasvua kehitysmaihin, vaikka talouskasvu on suoraan suhteessa päästöjen kasvuun. He siis käytännössä haluavat tehdä kaikkensa, jotta väestönkasvu voisi jatkua ja jotta väestön tuottamat päästöt kasvaisivat.

Vaikka väestönkehitys on planeetan kantokyvyn kannalta kohtalonkysymys, se loistaa poissaolollaan ilmastokeskustelusta. Jotkut ilmastoaktivistit ovat jopa suoraan tunnustaneet, että syy aiheen välttelylle on pelko rasismista. Ilmastoaktivistit siis väittävät maailmanlopun uhkaavan meitä, ellei tarvittaviin toimiin ryhdytä, mutta he mieluummin ottavat maailmanlopun kuin puhuvat aiheen kannalta ehdottoman tärkeästä väestökehityksestä ja riskeeraavat sen, että joku voi huomata holtittomasti lisääntyvien olevan sävyasteikon tummemmasta päästä.

Suomalaisia syyllistetään korkeilla päästöillä henkeä kohden mitattuna ja väitetään, että mikäli kaikki ihmiset eläisivät kuin suomalaiset, heidän elättämiseensä tarvittaisiin 3,6 maapalloa. Jos kaikki ihmiset eläisivät kuin suomalaiset eli myös lisääntyisivät kuten me, meitä olisi tällä planeetalla vain noin miljardi ja resurssien rajallisuus ei olisi ongelma. Mutta tämä näkökulma tietysti jätetään huomiotta, koska koko syy sille, miksi puhutaan per cap -päästöistä eli abstraktista suureesta, jolla ei todella voi saastumista mitata, on se, että se on ainoa keino syyllistää länsimaisia ongelmasta.

Mitä sitten oikeastaan pitäisi tehdä? Itse lähtisin näistä perusasioista liikkeelle:

• Sekä Suomen luonto että kansa voivat parhaiten, kun maa ei ole pakattu täyteen väestöä. Vähäinen tai olematon maahanmuutto sekä kohtuullinen syntyvyys ovat parhaita keinoja paikallisten ympäristöarvojen turvaamiseksi.
• Afrikan ruoka- ja vesipula ovat afrikkalaisten omien päätösten seurauksia. Jos valitaan perustaa 12-lapsisia perheitä maassa, joka ei elätä nykyistäkään väestöä, ongelmiahan siitä tulee, mutta se on tie, jonka he ovat valinneet. Tästä syystä Afrikan väestöräjähdyksen seurauksista, kuten nälästä, sodista tai kulkutautien leviämisestä, tulisi puhua afrikkalaisten elämäntavan sivuoireena, ei luonnonvoimana, jonka uhriksi voimattomat afrikkalaiset jäävät.
• Tuhovoimaisen elämäntavan vaikutukset tulee eristää, ei laajentaa heidänkin riesakseen, jotka ovat toteuttaneet kestävämpää syntyvyyttä. Punavihreä politiikka on, että Afrikan väestöräjähdys laajennetaan Eurooppaan siirtämällä ylijäämäväestöä tänne kun oman elinympäristön kantokyky on synnytetty puhki. Tämä pitäisi huolen väestönkasvun jatkumisesta ja siitä, että afrikkalaisten ei tarvitse tehdä väestöräjähdykselle mitään, koska pakoteitä omien päätösten seurauksilta on. Kestävän kehityksen tie on nimenomaan eristää väestöräjähdys Afrikkaan.
• Länsimaisen rahan ja teknologian rooli väestöräjähdyksessä on hyväksyttävä, ja tarvittaviin toimenpiteisiin siihen liittyen on ryhdyttävä. Afrikan hurja kasvu alkoi länsimaisen lääketieteen ja ruoka-avun saavuttua alueelle, koska lapsikuolleisuuden laskusta huolimatta perhekokoja ei pienennetty. Ennen länsimaista sekaantumista Afrikan väestö pysyi luonnostaan pienenä, koska ei ollut mahdollista elää yli ympäristön kantokyvyn. Sen sijaan, että jatkamme rahan kaatamista Afrikkaan, mikä aiheutti ongelman alun alkaenkin, on aika laittaa hanat kiinni, jotta afrikkalaisten olisi palattava elämään resurssiensa mukaan.

Riippumatta henkilökohtaisista näkemyksistä ilmastonmuutoksen suhteen, olettaisin suomalaisten olevan siitä varsin yksimielisiä, että kestävää kehitystä olisi syytä toteuttaa - elämäntapaa, joka voi jatkua vaikka vuosituhansia. Kauanko punavihreät suunnitelmat kestäisivät toteuttamistaan? Eurooppalaisten yhteiskuntien taloudellinen ja sosiaalinen romahdus olisi vain vuosikymmenien päässä, mikäli portit avataan massamaahanmuutolle ja Afrikan väestöräjähdystä samalla mahdollistetaan kaikin keinoin.

Sen tien päässä meitä odottaa synkkä kohtalo: hiipua hiljalleen unohduksiin alhaisella syntyvyydellä samalla kun korkean syntyvyyden vierasperäinen väestö ottaa paikkamme, ja meidän mukanamme eurooppalainen elämäntapa katoaa. Sen tien päässä on Eurooppa, joka on väestöltään ja tavoiltaan Afrikan ja Lähi-Idän lisäosa. Jos positiivista siitä tulevaisuudesta haluaa löytää, se on kai se, että ilmastokriisi ei tule enää olemaan ongelma, koska se väestö on kadonnut, joka ympäristöstä oli huolissaan.

"Mitä tehdään, kun sadan matkustajan laiva on äkillisesti uponnut ja vain yksi kymmenen hengen pelastusvene on saatu vesille? Kun pelastusvene on täynnä, yrittävät ne, jotka vihaavat elämää, kiskoa siihen lisää haaksirikkoutuneita ja upottaa kaikki. Ne, jotka rakastavat ja kunnioittavat elämää, lyövät laivakirveellä partaisiin takertuneet liiat kädet poikki."

- Pentti Linkola

Legalize it - kohti parempaa päihdepolitiikkaa

Kannabiksen dekriminalisointia ajava kansalaisaloite sai tarvittavat 50 000 nimeä kasaan, ja se on askel oikeaan suuntaan. Nyt mitataan, voittaako eduskunnassa järki ja käytännön syyt vai moralismi.  

Olen itsekin vanhanaikainen traditionalisti, mutta en yhdy monien konservatiivien arvoperusteiseen kritiikkiin huumeiden vapauttamista kohtaan, koska olen myös pragmaatikko. Jos jokin asia on hyväksi yhteiskunnallemme, kannatan sitä. Jos se on pahaksi, vastustan sitä. Kannabiksen laillistamisella olisi useita positiivisia vaikutuksia, ja mielestäni kansalaisaloite ei itse asiassa mene tarpeeksi pitkälle - se kun laillistaisi vain omaan käyttöön hallussapidon ja kasvatuksen mutta ei myyntiä. Ymmärrän, miksi aloitteen tekijät ovat maltillisia: on helpompi saada läpi aloite, joka ei kerralla tuo valtavia muutoksia, ja lisää vapauksia voidaan sitten hakea myöhemmin kunhan nämä ensiaskeleet on hoidettu alta pois ja ollaan saatu päihdepolitiikan suunta käännettyä.

Merkittävin ongelma Suomen päihdepolitiikassa on lakikeskeisyys. Päihteet ovat ensisijaisesti rikosoikeudellinen asia, mikä ei ole tuonut yhteiskunnalle hyötyä tai vähentänyt päihteiden käyttöä tai haittoja. Vaihtoehtona tälle on päihdepolitiikka, jossa päihteisiin ei suhtauduta rikosasiana vaan ensisijaisesti kansanterveydellisenä asiana. Eli huumeen käyttäjää ei viedä oikeussaliin vaan päihdetyöntekijän vastaanotolle - mikä on huimasti halvempaakin kuin käräjöinti.

Mikäli sinulle on jäänyt uutisoinnista epäselväksi, mitä dekriminalisointi käytännössä tarkoittaa ja mitä eroa sillä on täyteen laillistamiseen, alla oleva kuva esittää asian näppärästi. Dekriminalisointi ei ole hyväksymistä saati kannustamista, se on vain askel siihen suuntaan, että kannabiksen käyttö siirtyy yksilönvapauden piiriin eikä ihmistä rangaista polttelusta tai omaan käyttöön kasvattamisesta.

Tässä syyt sille, miksi tuen kannabiksen dekriminalisointia.

1. Kannabiksen käyttö ja kasvatus ovat uhrittomia rikoksia.
Niiden tulisi kuulua yksilönvapauden piiriin kuten viinilasillisen ottamisen. Samoin kannabiksen tarjoaminen tai myyminen kaverille on kahden täysivaltaisen aikuisen välistä toimintaa, eikä se kuulu virkavallalle mitenkään.

2. Kannabiksen kielto ei perustu faktoihin vaan tottumukseen. 
Vaikka alkoholi on monella tapaa vahingollisempi päihde kuin kannabis, se sallitaan, koska alkoholiin on Suomessa totuttu. Sitä on juotu aina. Kannabista kohdellaan lain silmissä toisin vain siksi, että se on laajamittaisessa käytössä tuoreempi ja oudompi tulokas. Haitoiltaan kannabis on vähäisempi kuin alkoholi. Vai oletko kuullut monestakin kannabikseen kuolleesta ihmisestä tai tapauksista, joissa mies on kannabispäissään hakannut vaimon ja ajanut lapset hankeen?

3. Kieltolait ylipäänsä ovat toimimattomia.
Katso alkoholin kieltolakikautta. Rikollisuus kukoisti, laki teki tavallisista ihmisistä rikollisia, taloudellinen hyöty päihteestä meni yksinomaan rikollisille, mutta haitoista kärsi koko yhteiskunta. Samoin nuuskaa on yritetty kitkeä kieltolailla, mikä on vain aiheuttanut laajamittaisen katukaupan syntymisen. Kuka tahansa saa parilla Messenger-viestillä nuuskaa vaikka kotiovelleen. Ja kuten alkoholin kieltolain aikaan: nuuskan terveyshaitat lankeavat yhteiskunnan hoidettavaksi, voitot menevät muualle kuin Suomen valtiolle.

4. Kannabiksen laittomuus avaa tarpeettoman portin rikolliseen elämään.
Ostaakseen kannabista ihmisen on ryhdyttävä rikolliseksi ja oltava tekemisissä muiden rikollisten kanssa. Jotkut kannabiskauppiaat myyvät myös kovempaa tavaraa: amfetamiinia, Suboxonea, heroiinia, Rivotrilia, muuntohuumeita jne. - aineita, joihin todella koukuttuu ja joilla on huomattavia haittoja. Kannabista hakeva päätyy usein näidenkin aineiden kanssa tekemisiin, koska samat kauppiaat niitä tarjoavat. Ja siitä lähtee huumeiden täyteinen ja rikollinen elämä. Jos kannabista saisi lähikaupasta, moni jäisi ajautumatta rikolliseen ja syrjäytyneeseen elämäntapaan. Tällä tavoin karsitaan myös laittoman huumekaupan karuja lieveilmiöitä, kuten väkivaltaista velanperintää, prostituutioon pakottamista huumevelkojen maksamiseksi, kiristystä, velkojen sovitukseksi pakon edessä tehtäviä ryöstöjä (kuten eräät viimeaikaiset apteekkiryöstöt Oulussa). Positiiviset vaikutukset olisivat pitkäaikaiset ja laajat.

5. Laillinen kannabis päästää valtion osille suuresta liikevaihdosta. Tällä hetkellä päihdehaitat lankeavat veronmaksajien hoidettavaksi, hyödyt menevät rikollisliigoille. Hollannissa kannabiskahvilat ovat kuin mitä tahansa baareja tai myymälöitä, ja ne ovat verotulojen lähde valtiolle. Hollanti myös vetää rennolla päihdepolitiikallaan huomattavan määrän turisteja vapaan kannabiksen ihmeelliseen maailmaan, ja samoin Kööpenhaminan vapaakaupunki Christiania on turistien suosiossa. Suomi jää tällä hetkellä turismissa usein muiden Euroopan maiden varjoon, mutta entäpä, jos me olisimme se Pohjolan Hollanti? Siinä olisi vetonaula turismille, jolla erottuisimme Pohjoismaiden ja Baltian joukosta.

Kannabiksen kulutusta Suomessa on hyvin vaikea arvioida, koska sitä sekä maahantuodaan että kasvatetaan, ja tuotteen vahvuudessa on suuria eroja, mutta puhumme joka tapauksessa tuhansista kiloista. Yhden kilon katukauppa-arvo pienissä erissä myytynä on ainakin 15 000 euroa. Mikäli menemme maltillisen 2000 kilon kulutusarvion mukaan, liikevaihtoa tulee huimat 30 miljoonaa euroa. Ja korkeimmat arviot kulutuksesta Suomessa hipovat 5000 kiloa. Siinä on valtavat markkinat, joista valtio tieten tahtoen jättää voitot korjaamatta.

6. Elän mieluummin pössyttelijöiden kuin tissuttelijoiden maassa.
Jos täytyisi valita, kummat ottaisit seinänaapuriksesi: parin juoppoja vai parin pössyttelijöitä? Jos sinulla on mitään kokemuspohjaa noista ihmistyypeistä, veikkaan, että valitsit pössyttelijät. Alkoholia käyttävistä tulee usein kovaäänisiä, aggressiivisia, jopa väkivaltaisia. He sekoilevat liikenteessä ja aiheuttavat kuolinkolareita. Pössyttelijät taas ovat normaalia hiljaisempia, ja heidät poliisi tunnistaa liikenteessä siitä, että he ajavat yleensä todella hitaasti ja ylivarovaisesti, eivätkä itse huomaa sitä. Jos ympärilläni olevat ihmiset jotain päihdettä haluavat ottaa, valitsen mieluummin sen, että he ottavat päihdettä, joka ei tee heistä häiriötekijää ympäristölleen.

7. Suomi olisi turvallisempi maa.
70% Suomen henkirikoksista tehdään humalassa. 70% henkirikosten uhreista niinikään on humalassa kuollessaan. Neljässä viidestä henkirikoksesta ainakin toinen osapuoli on humalassa. Humalatila lisää riskiä sekä väkivaltaiseen käytökseen että väkivallan uhriksi joutumiseen. Kannabiksella ei ole tällaista tilastovaikutusta, mikä on sinänsä ymmärrettävää. Kannabis kun on luonteeltaan rauhoittava aine, ja laukaisee muunlaisia mielentiloja vain heissä, joilla on valmiiksi jokin kytevä mielisairaus ja joiden ei siksi tulisi päihteitä käyttää. Moniko väkivaltarikos jäisi tekemättä, jos ihmiset pössyttelisivät juopottelun sijaan? Moniko vaimo jäisi hakkaamatta ja moniko lapsi saisi kasvaa ilman jatkuvaa aikuisten juopottelun aiheuttamaa pelkoa kotona?

Asian ydin on tässä: kannabis on tullut jäädäkseen. Jos yritätkään argumentoida laillistamista vastaan siltä pohjalta, että pidät "huumeiden vastaisen sodan" voittamista ja huumeiden katoamista yhteiskunnasta mahdollisena, olet armottoman epärealistinen. Yhteiskuntaa ei voi rakentaa idealistisen toiveajattelun varaan. Toki olisi mukavaa, jos meillä olisi täysin päihteetön yhteiskunta, jossa kukaan ei koe tarvetta sekoittaa päätään, mutta se ei ole maailma, jossa elämme. Politiikkaa on tehtävä reaalielämän puitteissa. Eli hyväksytään se tosiasiaksi, että kannabista tullaan Suomessa käyttämään jatkossakin, ja mietitään, miten saisimme päihteiden haitat yhteiskunnalle ja yksilöille mahdollisimman vähäisiksi ja valtion voitot sille tasolle, että niillä katetaan haitoista huolehtiminen.

Päihdepolitiikkamme on tällä hetkellä toimimaton. Rikosoikeuteen keskittyvä päihdepolitiikka on itse asiassa epäonnistunut kaikkialla, ja trendi maailmalla on, että siitä siirrytään kohti päihdepolitiikkaa, jossa päihteet ovat ennen kaikkea kansanterveyskysymys, ja käräjöinti varataan heille, jotka oikeasti tekevät jotain yhteiskunnalle vahingollista, kuten salakuljettavat maahan vaarallisia huumeita. Kaikille muille käyttäjille jätetään vapaus tehdä itse omat elämänvalintansa ja tarjotaan päihdekuntoutuspalveluita, jos jollain riistäytyy käyttö käsistä. Eli aivan kuten alkoholiin tällä hetkellä suhtaudutaan.

Eduskunnan täytyy nyt löytää itsestään rohkeaa uudistusmielisyyttä, todeta rangaistuskeskeisen päihdepolitiikan toimimattomuus ja kehittää toimivampi päihdepolitiikka. Sitä tarvitsevat kipeästi niin päihteiden käyttäjät kuin muutkin kansalaiset - toimimattomasta päihdepolitiikasta kärsivät kaikki, ja nyt tulisi aloittaa uuden terveyskeskeisen politiikan aika.

Handmaid's Tale: pornoa feministiseen makuun

Jos tv-ruutuihin pamahtaisi uutuussarja, jossa jaksosta toiseen kuvattaisiin hyvin realistisesti lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, katsoisitko sitä?

Entä millaisen ihmisen kuvittelisit pitävän sellaista mukavana viihteenä popcornin kanssa nautittavaksi?

Entä jos tv-sarja kuvaisi joka jaksossa realistisella tavalla eläinten kiduttamista - katsoisitko sitä?

Uskotko, että eläinoikeusaktivistit viettäisivät aikaa sarjan parissa?

Feministit ja heidän viihdemakunsa eivät sovi tähän sääntöön. HBO:n sarja The Handmaid's Tale, suomalaisittain Orjattaresi, on ollut feministeille merkittävin tv-tapaus jo vuosien ajan, ja uusia tuotantokausia odotetaan kuin kuuta nousevaa.

Sarja sijoittuu dystooppiseen lähitulevaisuuteen, jossa ympäristökatastrofi on ajanut Yhdysvallat kaaokseen, mikä on mahdollistanut kristillisen ääriryhmän vallankaappauksen. Fundamentalistihallinnon alla naisten oikeudet ovat rajalliset. Naiset eivät saa omistaa omaisuutta tai lukea, ja naiset on jaettu eräänlaisiin kasteihin, joilla on omat tehtävänsä ja asunsa. Jotkut naiset ovat upseerien vaimoja - yleensä hedelmättömyydestä kärsiviä, jotkut tekevät taloustöitä, ja hedelmälliset naiset on määrätty tuottamaan upseeriperheisiin lapsia. He ovat siis lapsentekokoneita hedelmättömille pareille.

Naisia pidetään tiukassa kurissa ja herran nuhteessa, ja rikkomuksista rangaistaan vanhan testamentin mukaisin rangaistuksin, kuten silmiä irrottamalla tai teloituksella. Homoseksuaalisuutta ja rotujenvälisiä suhteita ei sallita lainkaan. Sarjan päähenkilö on June, joka ensimmäisessä jaksossa joutuu erotetuksi afroamerikkalaisesta puolisostaan ja heidän yhteisestä lapsestaan. June sijoitetaan komentaja Fred Waterfordin kotiin orjattareksi eli tuottamaan lapsia komentajalle ja hänen puolisolleen Serenalle. Itse lapsen alullepano hoidetaan uskonnollisessa rituaalissa, jossa komentaja raiskaa Junen hänen vaimonsa pidellessä lapsentekokonetta kiinni.

Sarjan tapa kuvata naisten sortoa on erittäin graafinen ja muuttunut vain voimakkaammaksi sarjan edetessä. Kolmannen kauden kohdalla monet rivikatsojat jo valittivat sarjan muuttuneen kidutuspornoksi, mutta feministien rakkaussuhdetta sarjaan ei horjuta mikään määrä pahoinvointia herättävää väkivaltaa naisia kohtaan. Ja tämä on sarjan outous: eläinoikeusaktivisti ei halua katsoa eläinrääkkäystä, kukaan normaalijärkinen ei haluaisi katsoa lasten hyväksikäyttöä, mutta naisten oikeuksien puolestapuhujat liimautuvat ruudun ääreen katsomaan hirvittävää naisten alistamista. Miksi?

Aggressiivisen miehen vetovoima

On aloitettava naisten ristiriitaisesta suhtautumisesta alistamiseen ja miesten seksuaaliseen aggressiivisuuteen. Vaikka aikamme yhteiskunnallinen trendi tuomitsee seksuaalisen aggression ja miehisen aggression ylipäänsä ja vaikka poliittisesti korrekti asia on sanoa, että naiset eivät halua tulla millään tasolla alistetuksi, totuus on monimutkaisempi. Miesten aggressio ja alistaminen ovat aikojen saatossa olleet naisille sekä uhka että turvallisuuden lähde. Toisaalta nainen ei ole halunnut joutua aggressiivisen miehen tulilinjalle, toisaalta heimon aggressiivisin ja vahvin mies on ollut puolisolleen paras turva ulkoisia uhkia vastaan.

Tästä johtuen naiset edelleen tuntevat vetoa aggressiivisia miehiä kohtaan, ja alistamisfantasiat ovat naisten yleisimpien seksifantasioiden joukossa. Naisten romantiikkakirjallisuus on usein toistanut samaa tarinaa: vahva ja hyökkäävä machomies vie romanttiselta sankarittarelta jalat alta, ja sankaritar alistuu miehen vietäväksi. Nykyaikainen versio tästä tarinasta on naisten parissa järisyttävän suosittu Fifty Shades of Grey, kirjasarja, jonka pohjalta on tehty kolme elokuvaa. Tarinassa tuikitavallinen nainen ryhtyy sadomasokistisesta seksistä pitävän miljonäärin leikkikaluksi, ja teoksissa on runsaasti yksityiskohtaista kuvailua seksiakteista, ja pääparin suhde kuvaillaan myös muilla tavoin epätasa-arvoiseksi ja alistavaksi. Eli poliittisesti korrektin narratiivin mukaan naisten tulisi vihata moista tarinaa, mutta tosielämässä kotirouvat kiihottuneina ahmivat kirjoja ja elokuvia ja haaveilevat elämästä, jossa heidän kohdalleen osuisi herra Grey.

Aggressiivisen miehen ihannointi toistuu myös elokuvissa, joiden painopiste ei ole seksissä. James Bond, Indiana Jones, Rhett Butler ja Han Solo ovat vain joitain esimerkkejä niin miesten kuin naistenkin ihailemista seksuaalisesti aggressiivisista ja nykystandardin mukaan misogyynisistä miehistä. Heidän tavoittelemansa naiset pistävät pystyyn hieman laimeaa vastarintaa leikkiäkseen vaikeasti tavoiteltavaa, mutta viime kädessä sankari ottaa haluamansa ja nainen antautuu hänelle. Eritoten Tuulen viemää -elokuvan mieshahmot ovat ajattomia ja häkellyttävän ajankohtaisia ottaen huomioon, että tarina on vuodelta 1936. Feministisen ajattelutavan mukaan sankaritar Scarlettin tulisi tahtoa miehekseen lempeä, hempeä Ashley, mutta niin elokuvayleisö kuin Scarlett tahtovat Scarlettin päätyvän yhteen machomies Rhettin kanssa, vaikka Rhett kohtelee Scarlettia ajoittain hyvin tylysti.

Kuten sanottua, naisten suhde alistamiseen ja miehiseen aggressioon on vähintäänkin ristiriitainen. Nykymaailmassa se on suorastaan ongelmallinen, koska naiset joutuvat sovittamaan yhteen alkukantaiset viettinsä heille asetettujen odotusten suhteen ja voivat jopa potea syyllisyyttä siitä, että viehättyvät vahvoista miehistä ja fantasioivat alistumisesta. Useimmat naiset kuitenkin löytävät sopusoinnun tasa-arvoisen yhteiskunnan ja viettiensä välillä, mutta kovan linjan feministille ristiriita on kovempi pala.

Paperilla kidutusta, käytännössä erotiikkaa

Palataanpa heihin ja Handmaid's Taleen. Ymmärrän, miksi feministi ei katsoisi vaikkapa Fifty Shades of Greyn kaltaisia elokuvia. Niin ilmeinen alistumisesta nauttiminen on aivan liian ongelmallista feministisen aatteen näkökulmasta, joten feministin on vaikea nauttia elokuvasta. Mutta entäpä, jos alistaminen ja väkivalta tarjoillaan feministisessä viitekehyksessä? Äkkiseltään tällainen olisi vaikeaa toteuttaa - miten tehdä alistuvia naisia, jotka samalla täyttävät feministisen voimaantumisen odotukset? Handmaid's Tale ratkaisee asian tekemällä seksuaalisesta alistamisesta osan naisen kamppailua patriarkaattia vastaan. Tällaista voi feministikin katsoa hyvällä omallatunnolla.

Mutta tämä herättää pelottavia ajatuksia. Fifty Shades of Grey on luotu kiihottavaksi, eikä alistaminen missään vaiheessa muutu todelliseksi väkivallaksi, mutta Handmaid's Talen väkivalta on raakaa, graafista ja inhottavaa katsottavaa. Miten ihmeessä sellainen voi toimia eroottisena sisältönä?

Tässä kohtaa elokuvakieli astuu kuvaan. Elokuvakieli on enemmän kuin käsikirjoitus tai juoni - se on kaikki, mitä näet ja kuulet elokuvassa. Se on tunnelmaa, äänimaailmaa ja kuvakulmia. Elokuvakielen ansiosta kohtaus, joka paperilla näyttää väkivallalta, voidaan esittää sarjassa kuin seksikohtaus.

Handmaid's Talen väkivaltakohtaukset poikkeavat siitä, miten väkivaltaa tyypillisesti esitetään. Mieti vaikkapa elokuvissa ja tv:ssä näkemiäsi seksi- ja raiskauskohtauksia ja niiden eroja. Elokuvakieli kuvaa näitä hyvin erilaisin tavoin. Seksikohtauksen tarkoitus on kiihottaa, joten kamera viipyilee usein naisen takamuksessa ja rinnoissa, näytetään paljon hikistä ihoa, on himmeä valaistus, ehkäpä hieman rauhallista, voimakkaan basson omaavaa musiikkia ja voihkintaa. Raiskauksen kuvaus on tyystin erilaista. Usein tilanteen väkivaltaisuutta kuvataan nopeilla kuvakulmamuutoksilla tai arvaamattomasti liikkuvalla kameralla. Naisen rintojen ja takamuksen sijaan kuvataan hänen kasvojaan, ja usein ei sitäkään. Joskus koko raiskaus tapahtuu kuvan ulkopuolella, ja katsoja päättelee tilanteesta ja äänistä, mitä tapahtuu. Ei ole rauhaisaa musiikkia tai voihkivaa äänimaailmaa, ja on tavallista, että kohtaus katkaistaan kesken.

Mutta Handmaid's Tale rikkoo tämän kaavan. Väkivaltakohtaukset on usein kuvattu kuin niiden tarkoitus olisi kiihottaa. Otetaan esimerkiksi tämä kohtaus jossa orjattaria rangaistaan sääntörikkomuksesta. Kohtauksen alku noudattelee tyypillistä jännitys- tai kauhuelokuvan elokuvakieltä, mutta kun orjattaret laitetaan hirttolavalle, elokuvakieli muuttuu. Taustalla soi kaunis musiikki, ja aiemmin äänimaailman vallanneet sotilaiden huudot ja koirien haukunta katoavat. Ainoa ääni, jonka musiikin päälle kuulet, on orjattarien kiihtynyt hengitys ja yksittäisiä nyyhkäisyjä. Jos vain kuulisit tämän kohdan ääniraidan näkemättä kuvaa, voisit luulla, että kyseessä on seksikohtaus. Sen sijaan, että kohtauksesta pyrittäisiin nopeasti pois, kuten yleensä naisiin kohdistuvan väkivallan kohdalla, kohtausta päin vastoin pitkitetään ja aika suorastaan pysähtyy naisten ollessa lavalla.

Ja entäpä komentaja Fred, joka on elokuvassa patriarkaatin kasvot ja jokseenkin ristiriitainen hahmo, joka ajoittain osoittaa inhimillisyyttä, ajoittain piiskaa vaimoaan ja raiskaa Junen. Silmiinpistävin seikka hänessä on se, että näyttelijäksi rooliin on valittu karskin komea Joseph Fiennes. Miksi tällaiseen rooliin on valittu komea mies? Koska tarkoitus on nimenomaan kiihottaa. Hän ei ole vain patriarkaatin kasvot, hän on samalla kielletty hedelmä ja fantasioinnin kohde.

Feministit vakuuttelevat, että sarja on tehty sillä mielin, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kammoksutaan, mutta kuvakieli ei vastaa tätä. Ruma mies komentaja Fredinä olisi paljon vahvempi kuvallinen valinta, jos tarkoitus on nähdä hänen harjoittamansa väkivalta inhottavana. Mutta jos tarkoitus on nähdä Fredin piiskaukset ja raiskaukset hitusen kiihottavina, komea mies on oikea valinta hommaan. Fred pysyy komeana läpi raiskauskohtauksenkin, vaikka miehen ilmeiden erilaisella kuvauksella olisi voitu lisätä kohtauksen inhottavuutta - mikäli sitä tavoiteltaisiin sen sijaan, että tavoitellaan Fredin esittämistä seksikkäänä.

Pahoittelut, mutta ääripatriarkaattia ei ole tulossa

Orjattaresi-romaanin kirjoittaja Margaret Atwood antaa tasaiseen tahtiin haastatteluita, joiden sisältö on kerta toisensa jälkeen sama: Handmaid's Talen naisia sortava maailma on lähempänä kuin koskaan! Yhtymäkohtia nykymaailmaan yritetään hakea esim. aborttilakien kiristyksistä Yhdysvalloissa. Tietenkään fantasioinnin tasolle ei tarvitse mennä, koska on maita, joissa tälläkin hetkellä on kirjan kuvaileman kaltainen ääripatriarkaatti: suuntaa vain katseesi vaikkapa Saudi-Arabiaan, Somaliaan tai Afganistaniin. Nämä maat eivät tietenkään kelpaa feministisen pornon sisällöksi paristakin syystä. Ensinnäkin naisten sorto islamin alla on asia, josta feministit eivät juuri halua puhua, ja toisekseen he haluavat päähenkilön, johon voivat samaistua. Fatimat ja aishat ovat liian kaukana heidän arkitodellisuudestaan, mutta nykyaikainen amerikkalainen sankaritar on lähempänä heidän omaa todellisuuttaan.

Ajatuksessa siitä, että olemme matkalla kohti fundamentalistista patriarkaattia, on jotain erikoista. Feministit eivät pelkästään usko siihen - he haluavat uskoa siihen. He yrittävät väen vängällä hakea yhteiskunnastamme merkkejä siitä, että olemme luisumassa naisten silmittömään sortoon, ja väittävät konservatiivipoliitikkojen ajavan naisten sortoa, jota he eivät aja. Jos feministeille yrittää selittää, että emme me ole tekemässä naisista synnytyskoneita, ja mitä oikeasti uskommme ja tavoittelemme, he kiistävät puheet suuttumuksella ja kieltäytyvät kuuntelemasta. He eivät hyväksy rauhoittelua siitä, että kukaan ei ole tulossa alistamaan heitä Mooseksen lakiin, koska heille kyseessä ei ole vain pelko vaan tavallaan kutkuttava fantasiakin. Kuten sanottua, he nimenomaan haluavat uskoa, että moinen olisi mahdollista, mikä on kohtalaisen kieroutunutta.

Ihminen ei pääse ihmisyyttään pakoon, ja vaikka feministien poliittinen aivopesu on vahvaa, mikään määrä aivopesua ei rökitä kymmenien tuhansien vuosien saatossa meille kehittyneitä ominaisuuksia. Jos viettejään yrittää tietoisesti pitää aisoissa, ne yleensä löytävät purkautumiskanavan ja voivat ottaa hyvinkin kieroutuneita muotoja. Voi käydä vaikkapa niin, että jos uskottelet itsellesi, että aggressiivisten ja vahvojen miesten sijaan seksikkäitä ovat pehmomiehet ja että naisen alistuminen on joka tasolla paha asia, löydät itsesi katsomasta tv-sarjaa, jossa miehinen aggressio ja naisen alistaminen on viety järisyttäviin sfääreihin.

Riemuloma Somaliaan

Jos lähtis Somaliaan!

Matkailuhan avartaa aina, ja koleat syyspäivät ja talvipakkaset tekevät tuloaan, niin mikäs sen mukavampaa kuin reissu Afrikan lämpöön. Aah, Afrikka - ihmisen alkukoti. Mehän olemme kaikki viime kädessä afrikkalaisia, niin sopeudun varmasti tuossa tuokiossa, enkä malta odottaa ystävällisten ja avointen paikallisten tapaamista. Heillähän on hyvin yhteisöllinen elämäntapa ja sovittelukulttuuri. Luin Ylen uutisista niin.

Somalian leppoisa kansa on aivan tervetullutta vaihtelua. Suomalaisethan ovat aika ankeaa kansaa: sisäänpäin lämpiäviä, kovasti viinaan mieltyneitä ja päissään taipuvaisia tappelemaan. Näin ne Kalevassa sanoi, niin niinhän sen täytyy olla. Toisin on sitten Somaliassa. On virkistävää päästä näkemään, miten todellinen yhteisöllisyys ja kansan sopusointu pelaa. Suomalaiset ovat niin kovia kyräilemään toisiaan ja kaikesta kateellisia, mutta yhteisölliset afrikkalaiset eivät varmasti toisistaan edes ajattele pahaa ja aina ovat valmiina ojentamaan naapurille auttavan käden.

Somaliassa voi rentoutua vapaa-ajalla vaikkapa veneilemällä.

Minulla ei ole omakohtaista kokemusta Somaliasta, mutta sen täytyy olla hieno maa. Suomihan on vauras ja edistynyt maa, ja somalien tulo tänne kuulemma rikastaa meitä, niin Somalianhan täytyy olla Suomeakin edistyneempi maa - mitenkäs se muutoin meitä rikastaisi? Rasistit jauhotettu jälleen. Näen jo sieluni silmin sen, kun astun koneesta Mogadishun lentokentällä, ja silmieni edessä avautuu tosielämän Wakanda - rauhan ja edistysmielisyyden majakka, josta meillä suomalaisilla olisi paljon opittavaa.

Kuten sanottua, mehän olemme kaikki afrikkalaisia, joten paikalliset ottavat minut takuulla avosylin vastaan. Voin liittyä johonkin paikalliseen yhteisöön, kertoa heille, että olen nyt ryhtynyt somaliksi, ja pääsen itsekin nauttimaan yhteisöllisen sovittelukulttuurin harmoniasta ja keskinäisestä lämmöstä.

Somalit eivät epäröi, kun lähimmäinen kaipaa apua. Taustalla somalialaista arkkitehtuuria,
joka on suomalaisten tylsiin betonikuutioihin nähden hyvin postmodernia ja uskaliasta.

Yhteisöllisenä kansana somalit pitävät huolen siitä, että lapset eivät vetelehdi kaduilla, vaan heille
 järjestetään reipashenkistä partiotoimintaa. Toiminnassa opitaan mm. somalialaista sovittelukulttuuria. 

Sieltä varmasti löytää helposti hienostuneen ja tiedostavan puolisonkin. Kaikki mediaa vähänkään seuraavat tietävät, että suomalaiset miehet ovat umpijuoppoja, jotka eivät muuta tee kuin hakkaa vaimoa ja aja lapsia hankeen yötä vasten. Kuten feministit sanovat, Suomi on aina ollut turvaton maa naiselle. Ihmisen alkukodissa nämä murheet voi unohtaa - eiväthän muslimit edes juo viinaa!

Minua hieman huolettaa kielitaitoni ja taloudellinen tilanteeni. En puhu sanaakaan somalin kieltä, mutta tottahan paikalliset nyt minulle kielikurssin järjestävät ja mukavan asunnon ja kivaa tekemistä, jotta pääsen uuden elämäni alkuun. Tuskin ohkainen matkakassakaan viime kädessä on ongelma. Yhteisöllisyyshän on somalien leimallinen ominaisuus, joten saanhan minä pahan paikan tullen uutena somalina yhteisöltäni tukea.

Somaliasta saapuu Suomeenkin paljon koneinsinöörejä.
Tämäkään autonromu ei ole korjauksen ulottumattomissa huippuosaajan käsissä.

Kun Googlella etsii tietoa somalinaisista, hakutuloksissa näkyy paljon partateriä.
Somalinaiset ovat kaiketi erittäin tarkkoja sheivaamisesta.

Kulttuuri on käsittääkseni monin tavoin erilainen omaamme nähden, mutta monikulttuurisuushan on rikkaus, joten luonnollisesti paikalliset osaavat länsimaisia tapojani kunnioittaa ja katsovat ne mitä suurimmaksi rikkaudeksi ja voimavaraksi. Tokihan he pitävät huolen, että voin noudattaa oman kulttuurini tapoja, ja mikäli jotain ongelmaa tulee, he kuuntelevat herkällä korvalla huoliani ja kehitysideoitani meidän yhteisen Somaliamme parantamiseksi.

Aivan jo tunnen Afrikan auringon ihollani. Hajotkaa pakkaseen, kun minä lepäilen bikineissä Mogadishun merenrannalla kookospähkinästä drinkkiä siemaillen. 

Lasten saalistusta trans-aktivismin varjolla

Kun trans-aktivistit ovat esittäneet vaatimuksia transsukupuolisten päästämisestä vastakkaisen sukupuolen pukuhuoneisiin ja vessoihin, yleinen kritiikki on ollut, että tämä mahdollistaa väärinkäytökset ja vaarantaa naisten turvallisuuden. Jos sukupuoleen suhtaudutaan ilmoitusasiana, kuka tahansa häiriintynyt seksuaalirikollinen pääsee kohtaamaan potentiaalisia uhreja hyvin henkilökohtaisissa olosuhteissa. 

Vaikka tutkimustieto osoittaa unisex-vessojen olevan naisille turvattomampia ja trans-oikeuksien hyväksikäytöstä seksuaalirikosten tekemiseen on lukuisia esimerkkejä - kuten tämä mies, joka "trans-naisena" pääsi naisten osastolle vankilassa ja jatkoi siellä siviilissä aloittamiaan seksuaalirikoksia - trans-aktivistit ovat sangen hiljaisia ajamansa asian varjopuolista.

Nyt julkisuuteen on noussut tapaus, joka kaikessa räikeydessään voi olla hyväksi julkiselle keskustelulle aiheesta nostamalla LGBT-ideologian ongelmat esiin. Jonathan Yaniv, joka esiintyy nimellä Jessica Yaniv, on ilmiselvä tapaus hyvin kieroutuneesta henkilöstä, joka hyväksikäyttää ihmisten hyvää tahtoa LGBT-asialle. 

Yaniv on vetänyt ihmisoikeuskäräjille 16 kanadalaista kauneussalonkia, joissa naispuoliset työntekijät ovat "syrjineet" häntä kieltäytymällä tekemästä hänelle intiimialueen karvanpoistoa kuten naisasiakkaille tehtäisiin. Eli tämä mies on siis marssinut lukuisiin salonkeihin virittääkseen niille ansan: joko naispuolisen työntekijän olisi pakko koskea ventovieraan miehen sukuelimiin tai käräjillä nähdään. Yaniv kertoo Twitterissä lukuisista muista oikeusprosesseista, joita hän on käynnistänyt eri tahoja vastaan, ja vaatii näissä kymmenien tuhansien korvauksia. Voitanee olettaa, että julkisuuden lisäksi rahaa hän hakee kosmetologeiltakin.

Surettaa ajatella näiden naisten asemaa. Joukossa oli juuri kauneussalonkibisnekseen ryhtyneitä naisia, ja valtaosa heistä on vieläpä aasialaistaustaisia naisia kuten eräs sikhinainen, joiden kulttuurissa häveliäisyyssäännöt ovat tiukemmat eikä länsimaisten trans-hapatusta juuri tunneta. Heille on täytynyt olla melkoinen shokki, kun tämä lihava mies on tullut salonkiin ja vaatinut naisia koskemaan kiveksiään. Ja nyt he joutuvat murehtimaan, tuleeko heidän vieläpä maksaa korvauksia tälle inhottavalle ihmissaastalle.

Tässä piilee myös kiinnostava pähkinä purtavaksi intersektionaalisille feministeille: tukeako Yanivia trans-oikeuksien ja yhdenvertaisuuden nimissä, vai tukeako kosmetologeja, koska naisella tulee olla oikeus kieltäytyä koskemasta miehen sukuelimiin. 

Yaniv kaiketi tavoittelee sosiaalisen median tunnettavuutta, ja hänen Twitter-tilinsä näyttäisi omaavan koko joukon ostettuja seuraajia. Seuraajia on liki 150 000, mutta tykkäyksiä ja jakoja minimaalisesti, mikä viittaa yleensä siihen, että seuraajat eivät ole oikeita ihmisiä. Sometileillään Yaniv julkaisee itsestään selkäpiitä karmivia kuvia naiseksi pukeutuneena ja yrittää esiintyä ihmisoikeustaistelijana.

Yaniv on konservatiivien pistemies nro 1 - hän on niin räikeä ja vastenmielinen esimerkki LGBT-ideologian hyväksikäytöstä julkisuudenhingun ja henkilökohtaisten perversioiden toteuttamiseen, että nekin, jotka tähän saakka ovat vältelleet ottamasta kantaa trans-asioihin, toteavat, että tämä ei yksinkertaisesti ole oikein.

Eikä siinä kaikki: Yaniv on nyt anonut lupaa järjestää lapsille ja nuorille uima-allasbileet, joissa lapsia ja nuoria 12-vuotiaasta lähtien kannustettaisiin yläosattomuuteen "kehopositiivisuuden" varjolla. Vanhemmille juhliin olisi pääsy kielletty. Näyttäkää minulle se trans-asiaa ajava vihervassari, joka olisi valmis laittamaan omat lapsensa likoon ja lähettämään heidät Yanivin bileisiin.

Yanivin someviestejä.

Yanivin julkisuuteen nousseet somekommentit ja yksityisviestit nuorille tytöille ovat todella inhottavaa tavaraa. Eräässä somekuvassa hän on tyttöjen pukuhuoneessa ja ottaa kuvan peilin edessä, ja taustalla näkyy tunnistettavia teinityttöjä - täysissä pukeissa tosin, onneksi. Yanivin kommentit viimeistään tekevät selväksi, ettei hänen hinkunsa ängetä tyttöjen ja naisten tilohin liity sukupuoli-identiteettiin mitenkään. 

Tässä muutama hänen kommenttinsa suomennettuna.
"Näkyykö tytöillä kaikki kuntosalilla [pukuhuoneessa]?"
"Näettekö koskaan tissejä ja pillua?"
"Oletko koskaan nähnyt tamponin narun roikkuvan toisen tytön jalkovälistä?"

"Meni tosi hyvin. Tosin odotin näkeväni enemmän. Näin vain yhden tytön pikkuhousuissa."

"Odotin todella, että sisään astuessa näen tyttöjä tissit esillä."

"Jos pukuhuoneessa on niinku 30 tyttöä, kuinka moni heistä on siellä tissit ja alapää näkyvillä?"

"Olisiko outoa pyytää 10-12-vuotiaalta tamponia tai sidettä?"

Lisäksi Yaniv hakeutuu keskusteluihin hyvin nuorten tyttöjen kanssa, ja eräältä 14-vuotiaalta hän oli yksityisviestillä ja ask-sivustolla pyytänyt, että tyttö lähettäisi hänelle valokuvan käytetystä terveyssiteestä. Lukuisat kuukautisiin liittyvät viestit kuulostavat jonkinlaiselta fetissiltä.

Eiköhän asia ole tässä vaiheessa kaikille selvä: puhumme häiriintyneestä yksilöstä, joka hyväksikäyttää transsukupuolisia varten tehtyjä myönnytyksiä ja poliittisen korrektiuden ilmapiirin tuottamaa painetta, jonka seurauksena monet eivät uskalla sanoa, että tämä on ilmiselvästi väärin ja sairasta.

Odotankin nyt LGBT-aktivistien kannanottoa asiaan. Ymmärrän, että tämä on heille aatteellisesti haastava paikka. He itse määrittelevät sukupuolen niin, että se on sitä, mitä ihminen itse sanoo sen olevan. Mikä tahansa muu loukkaa henkilön itsemäärittelyoikeutta. Mutta nyt mitataan, kumpi on tärkeämpää heille: ajaa trans-agendaa ja vaieta sen ongelmista vai pitää huolta lasten ja naisten turvallisuudesta ja suojella heitä seksuaalisilta saalistajilta. Saako saalistaja suvakkiskenen hyväksynnän niinkin yksinkertaisella tavalla kuin naiseksi julistautumisella kaikesta #metoo-hössötyksestä huolimatta?

Näin netin jättiläiset voivat manipuloida meitä

Ajattele kuin roisto, sanoo eräs nokkela periaate. Tarkoitan tällä sääntöä, jonka mukaan jokaista järjestelmää luodessa tulisi ajatella, miten roisto voisi järjestelmää hyödyntää, koska siten voi paljastaa järjestelmän puutteita. Malliesimerkkinä tämän periaatteen tarpeellisuudesta käytetään usein kaupunkia, jossa rottaongelma paisui niin pahaksi, että rotista ryhdyttiin maksamaan tapporahaa. Ikävä kyllä roistot näkivät tilaisuuden, jota järjestelmän luojat eivät huomanneet, ja ryhtyivät kasvattamaan rottia tapporahoja saadakseen.

Tämä periaate unohdettiin myös kun internetin jättiläisten annettiin paisua nykyisiin mittoihinsa. Koko kammottavien väärinkäytösten kirjo, jota nettimonopolit voivat toteuttaa, alkaa vasta valjeta kansalle ja päättäjille. Mediassa suhtautuminen Googlen, Facebookin, Twitterin ja Youtuben toimiin on lapsekkaan hyväuskoista ja mielikuvituksetonta. Sinänsä on ymmärrettävää, miksi media ei halua nähdä väärinkäytösten todellista potentiaalia tai ainakaan puhua siitä, koska ainakin tällä erää nettijätit jakavat median agendan. Mikäli Google kärähtäisi Trumpin suosimisesta tai Twitter sensuroisi vihervasemmiston poliitikkoja, epäilen, että suhtautuminen mediassa olisi kriittisempää.

Keskustelu nettimonopolien ongelmista on vielä lapsenkengissään, minkä näkee eritoten mielikuvituksettomuudesta siinä, miten niiden poliittisesta vaikuttamisesta puhutaan. Oikeistolaisten piilottamisesta hakutuloksissa ja somessa puhutaan siihen tapaan, kuin se olisi ainoa poliittisen vaikuttamisen muoto, johon nettijätit pystyvät. Potentiaalia on paljon suurempiin kuvioihin kuin yksittäisiin vaaleihin vaikuttamiseen. Mietitäänpä hetki tätä asiaa roiston vinkkelistä.

1. Nettimonopolit voivat uudelleenkirjoittaa historiaa. 

Historioitsijat voivat sanoa mitä tahansa, mutta se historia, joka vaikuttaa ihmisten mieliin, päätöksiin ja yhteiskuntiin, on kansan eikä historian ammattilaisten mielissä. Ja kansan käsitys historiasta syntyy enenevissä määrin netin kautta. Mitäpä jos ehdottomasti suosituimman hakukoneen omistaja haluaisi hieman värittää asioita? Entäpä, jos se ryhtyisi suosimaan hakutuloksia, jotka syyttäisivät vaikkapa jostain sisällissodasta väärää osapuolta tai väittäisivät, että jotain historiallista tapahtumaa ei olekaan tapahtunut? Entä jos kärkeen nostetaan tuloksia, joiden mukaan armenialaisten kansanmurha on myytti ja Holodomor oli vain epäonniseen saumaan sattunut nälänhätä?

Menneisyytemme määrittää meitä ja tulevaisuuttamme, ja nyt nettimonopolit määrittävät menneisyyttä. Tällaisen väärinkäytön ja manipulaation potentiaalia hirvittää jo ajatella. Eikä tässä edes ole mitään epärealistista. On valtava määrä myyttejä, jotka historioitsijat tietävät myyteiksi, mutta joista kansalle on tullut totta - tai niistä on väkisin tehty totta. Eikä todisteilla ole silloin mitään merkitystä. Otetaan vaikkapa Amerikan intiaanit. Heistä on viime aikoina luotu myytti, jonka mukaan he olivat hyvin rauhanomaisia ja väkivallattomia, kunnes eurooppalaiset saapuivat ja toivat väkivallan mukanaan. Kukaan vakavasti otettava antropologi tai historioitsija ei tällaista väitettä esittäisi, ja todisteita heimojen väkivaltaisuudesta on valtavasti, mutta media ja viihdeteollisuus ovat saaneet taivutettua toisiaan hurjissa määrin tappaneet ja kiduttaneet kansat Kevin Costner -elokuvan luonnonläheisiksi hipeiksi.

Entä jos et hallitsekaan vain yksittäisiä elokuvia tai kirjoja vaan hallussasi on avaimet kaikkeen internetin tietoon, ja sinä päätät, mitä tietoa ihmiset saavat nähdä?

2. Tiede on yhtä taipuisaa manipuloinnin edessä kuin historia. 

Vaikka jokainen maailman tutkija olisi sitä mieltä, että maapallo on pyöreä, sillä ei olisi mitään merkitystä, mikäli maapallon miljardit muut asukkaat olisivat sitä mieltä, että se on litteä. Itse asiassa sellaisessa tilanteessa tutkijoille itselleen syntyisi paine miellyttää valtavirtaa, koska totuuden sanominen voisi johtaa vihaiseen vastareaktioon tietämättömältä kansalta.

Voidaan nostaa esiin lukuisia esimerkkejä siitä, miten valeestakin saadaan tieteellinen totuus riittävällä toistolla ja politiikalla. Meille vakuutellaan kaikkialta, että sukupuolten välillä ei todella ole merkittävää eroa - ei varsinkaan henkisissä ominaisuuksissa. Rotujen välilläkään ei saisi olla eroa - vaikka tutkimus toisensa jälkeen antaisi johdonmukaisesti syyn uskoa päinvastaiseen. Sukupuoliakin on niin monta, kuin niitä vain jaksaa keksiä, vaikka jokainen ala-asteen biologian suorittanut tietää, että ihmislaji lisääntyy kahden sukupuolen välisestä pariutumisesta, eikä ole mitään perustetta kutsua muita identiteettejä sukupuoliksi. 

Ilmastonmuutoksen suhteen väitteitä, joita ei ole nykyaikaisella tieteellä edes mahdollista vahvistaa tai kumota, esitetään totena, ja jatkuvasti pieleen menevät ennusteet edes lyhyen tähtäimen muutoksista säässä ja ilmastossa kuitataan pikkuvikoina. Samalla sinun vaaditaan uskovan, että he, joiden ennusteet seuraavan kymmenen vuoden säästä ovat menneet aina pieleen, osaavat ennustaa sen kuitenkin sadan vuoden päähän.

Yhteiskunnan kannalta on yksi ja sama, mitä tutkimukset sanovat, koska hyvin harva niitä lukee. Se, mikä ratkaisee yhteiskuntiemme suunnan, on ihmisten käsitys siitä, mitä tutkimuksissa sanotaan. Jo nyt useimmat ovat tässä asiassa välikäsien luotettavuuden varassa. He asettavat maailmankuvansa sen varaan, että valtamedia raportoi heille rehellisesti ja kattavasti siitä, mitä viimeaikaisin tieteellinen tutkimus sanoo. Se olisi riskaabeli valinta jopa tilanteessa, jossa ei ole erityistä syytä pitää mediaa puolueellisena. Kun otat puolueellisen median tulkinnat ja filtteröinnit sen suhteen, mitä tieteestä julkaistaan ja mitä edes kutsutaan tieteeksi, ja lisäät päälle hakukoneet ja sosiaaliset mediat, jotka piilottavat tiettyä tietoa ja puskevat näkyviin toista, on resepti helpolle massamanipulaatiolle valmis. 

3. Internet muokkaa moraalia ja mielipiteitä vertaispaineella, ja nettijätit hallitsevat vertaispaineen luonnetta. 

Moraali on enemmän kuin yksilön näkemys oikeasta tai väärästä. Laajemmin se on yhteiskunnan normisto sille, että kannustetaan yhteisön kannalta hyödylliseen toimintaan ja hillitään vahingollista käytöstä. Sinunkaan moraalisi ei ole omasi. Siihen on suurelti vaikuttanut ympäristö, jossa kasvoit. Kaikki haluaisivat uskoa määräävänsä itse arvonsa, mutta viime kädessä kaikki katsovat ympärillään olevien suhtautumista asioihin ja pyrkivät ainakin joissain määrin mukautumaan yleiseen asenneilmapiiriin. Vaatii huomattavaa rohkeutta poiketa yhteisön moraalinormeista, koska seuraus siitä on yleensä vähintään laajamittainen paheksunta ja usein sosiaalinen syrjintä.

Nykymaailmassa elävän elämän kontaktit eivät enää ole ainoa tietolähteemme selvittäessämme, millainen ympäröivän yhteiskunnan moraali on ja mitä ihmiset asioista ajattelevat. Dataa tästä syötetään meille tv:ssä, mediassa ja netissä jatkuvasti, ja yleensä huomaamme vain räikeimmät yritykset vaikuttaa meihin. Tv-sarja tai lehti voi joutua kritiikin kohteeksi, mikäli se liian näkyvästi yrittää tyrkyttää tietynlaista arvomaailmaa. Kuitenkin kaikkeen sisältyy myös moraalinen lataus - ei vain ylilyönteihin. Kun katsot elokuvaa tai luet lehteä, otat jatkuvasti sisääsi pieniä vihjeitä siitä, mikä muiden mielestä on hyvää ja mikä pahaa, ja se vääjäämättä vaikuttaa mieleesi.

Vertaispaineen vaikutus on vahva. Kuvitellaan, että olet menossa katsomaan elokuvaa, ja googletat tuoreimpia leffoja. Valitsetko elokuvan, jota kaikki näyttävät haukkuvan huonoksi? Entä jos olet jo nähnyt elokuvan, aiot kirjoittaa siitä jotain someen ja huomaatkin, että kaikki muut pitävät elokuvaa täysin typeränä, vaikka sinusta se vilpittömästi oli hyvä. Rohkenetko altistaa itsesi pilkalle kehumalla huonona pidettyä teosta? Jokaisessa tällaisessa mikrotilanteessa nettijätit voivat vaikuttaa sinuun päättämällä, millaisia mielipiteitä näet. He voivat antaa sinulle yleisestä mielipiteestä täysin väärän kuvan niin pikkujutuissa, kuten leffa-arvosteluissa, kuin merkittävissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä, kuten siinä, mikä on yleinen mielipide jostain poliittisesta toimenpiteestä tai henkilöstä.

Näin saadaan luotua eräänlaiset keisarin uudet vaatteet. Kaikki luulevat muiden ajattelevan tietyllä tavalla, vaikka tosiasiassa kyse voi olla vain kaikille syötetystä illuusiosta, jota kukaan ei rohkene epäillä ääneen. Entä kun tällaista mielipidemuokkausta toteutetaan vaikkapa merkittävien kansanäänestysten tai vaalien alla? Netissä jollekin voidaan luoda keinotekoiset voittajan vankkurit, ja toisen suosiota voidaan vähätellä. Jos googletat "eurovaalien voittajat", saat tuloksia vihreiden massiivisesta voitosta. Tosiasiassa vihreät saivat 18 lisäpaikkaa koko EU:ssa. 18 lisäpaikkaa veti yksin kotiin Italian Lega-puoluekin, joten koko EU:n vihreät juuri pääsivät tasoihin yhden maan yhden populistipuolueen kanssa. Samoin vaalien alla ilmastonmuutosta pyrittiin jopa kyselytutkimuksia vääristelemällä nostamaan kansan mukamas suurimmaksi kiinnostuksen kohteeksi vaaleissa. Jotkut voivat langeta tähän ja ajatella, että äänestetään nyt näin, kun niin kaikki muutkin vaikuttavat tekevän.

Ihmisten elämä siirtyy enenevissä määrin nettiin, ja suurten nettipalveluiden rooli tiedonhankinnassa vain kasvaa. Ennemmin tai myöhemmin koko planeetta on netissä ja samojen palvelujen luotettavuuden varassa. Nämä palvelut päättävät, mitä menneisyytemme on, mitä tämän hetken tapahtumista näet, millainen vaikutelma yleisestä mielipiteestä sinulle syntyy ja jopa sen, mikä tieteen kanta asiaan on. Tämän tulisi huolestuttaa jokaista poliittisista kannoista riippumatta.

Internet on avannut ennennäkemättömiä mahdollisuuksia tiedonhankinnassa ja -kulussa, ja nyt meillä kaikilla on reaaliaikainen ikkuna kaikkialle muualle maailmaan.  Internetin mahdollisuudet vain sokaisivat ihmiset sen riskeille. Nettimonopolien uhkaa ei huomattu juuri ajatella ennen kuin tietoa alkoi jo valua siitä, että netin portinvartijoina toimivat monopolit vakoilevat käyttäjiään, myyvät heidän henkilökohtaisia tietojaan, sensuroivat heitä, sensuroivat mitä he voivat nähdä ja pyrkivät vaikuttamaan vaalituloksiin.

Oma suomalaismediamme hössöttää Venäjän cybervaikuttamisen uhasta. Venäjän vaikutusvalta edes massiivisia resursseja käyttämällä ei yltäisi lähellekään sitä, mihin Google pystyy algoritmiaan hieman muuttamalla. Me emme elä 1970-luvun suurvaltataistelun aikaa, vaan nyt suurin uhka demokratialle ja vapaudelle on joukko piilaakson huippujohtajia. Ja tämä on se realiteetti, joka päättäjien olisi kohdattava: nettijätit ovat ohittaneet suurvallat vaikutusvallassa. ja me emme salli valtioidenkaan toimia roistomaisesti ilman sanktioita, joten miksi antaisimme suuryritysten rapauttaa demokratiaamme?

Raskaana olevaa ammuttiin, ammuttu sai tapposyytteen - mitä tapahtui?

Alabaman osavaltion kiristetyn aborttilainsäädännön tiimoilta on noussut kiinnostava oikeusjuttu: ammutuksi joutunut nainen vastaa syytteisiin sikiönsä vahingoittamisesta. 

Tilanne oli seuravaanlainen: raskaana oleva afroamerikkalainen Marshae Jones oli törmännyt kauppareissulla rotusiskoonsa, jonka kanssa hänellä oli syntynyt sanaharkkaa siitä, kuka on tulevan lapsen isä. Toinen nainen oli ampunut Jonesia viisi kertaa vatsaan, mutta välttyy syytteiltä. Jones taas katsotaan vastuulliseksi sikiönsä kuolemaan, koska hän oli se, joka aloitti riitatilanteen eikä siis lain näkökulmasta osoittanut riittävää vastuullisuutta syntymättömän lapsensa turvallisuuden suhteen.

Juttu on herättänyt Suomessakin paljon keskustelua, ja pöyristyminen perustuu pitkälti vaillinaiseen uutisointiin. Ihmiset eivät ymmärrä, miten moinen on mahdollista, koska media ei kerro tarpeeksi tapahtumien takana olevasta lainsäädännöstä. Kuten Katju Aro sanoisi, lähdetäänpä liikkeelle faktoista.

Miksi ammuttu nainen joutuu syytteeseen?

Yhdysvalloissa laki suojaa myös sikiötä väkivallalta. Sikiöön ei suhtauduta äidin omaisuutena vaan väkivaltarikoksen uhrina eli omana henkilönään. Tämä ei päde vain Alabamassa vaan koko maassa. Unborn Victims of Violence Act on liittovaltion laki syntymättömiin kohdistuvasta väkivallasta. Naisen tappamisesta rangaistus on kovempi, jos mukana on myös sikiön tappaminen, ja keskenmenon aiheuttaminen väkivallalla on rangaistavaa tämän lain nojalla, vaikka äidille ei tulisi muita vammoja.

Jotkin osavaltiot vievät lain astetta pidemmälle - osavaltioillahan on huomattava vapaus rikoslain säätämisessä, kunhan perustuslakia ja liittovaltion lakia noudatetaan. Näissä osavaltioissa, kuten Alabamassa, sikiöön kohdistuvan väkivallan lait eivät koske vain ulkopuolisia ihmisiä vaan myös lapsen äitiä. Nainen siis joutuu syytetyksi siksi, että hänen aiheuttamaansa vahinkoon sikiölle suhtaudutaan laissa samoin kuin jonkun muun henkilön tekemään väkivaltaan.

Se, mikä lasketaan sikiöön kohdistuvaksi väkivallaksi, riippuu myös paikallisista säädöksistä. Joskus se tarkoittaa vain varsinaista väkivaltaa, joissain osavaltioissa raskaana oleva voi joutua syytteeseen muistakin asioista, kuten vaikkapa huumeiden käytöstä. Nämä lait ovat varsin tulkinnanvaraisia, eivätkä paikalliset viranomaisetkaan ole täysin selvillä siitä, miten lakia tulisi tulkita. Miten suhtaudutaan vaikkapa lääkärin määräyksellä otettaviin lääkkeisiin, jotka ovat riippuvuutta aiheuttavaa huumetta? Entä holtittomuuteen? Entä jos odottava nainen aloittaa laskuvarjohyppyharrastuksen? Kaikki tämä on varsin epämääräistä ja arvaamatonta.

Jonesin tapaus on sinänsä selkeämpi. Syyttäjä selitti tilannetta näin: "Meidän ei tule unohtaa sitä, että syntymätön lapsi on uhri tilanteessa. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tulla vedetyksi tarpeettomasti tappeluun, kun hän oli riippuvainen äitinsä suojelusta."

Mutta miksi ampuja välttyy kaikilta syytteiltä?

Lähes kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa on tavalla tai toisella voimassa hätävarjeluun liittyvä laki, joka tunnetaan nimellä Stand Your Ground eli "puolusta maata jalkojesi alla" tai "säilytä paikkasi". Tämä tarkoittaa perääntymättömyyttä uhkaajan edessä, ja eroaa Suomen itsepuolustuslaista kuin yö päivästä. Suomessa hätävarjelutilanteissa on vaikea välttyä syytteiltä, vaikka pystyisi osoittamaan joutuneensa vakavan uhan kohteeksi, koska usein ryhdytään vänkäämään siitä, olisiko ollut mahdollisuutta toimia jotenkin toisin tai käyttää vähemmän väkivaltaa. Läheisten hätävarjelua ei Suomessa hyväksytä juuri lainkaan, vaan itsepuolustus pätee lain kirjaimessa vain omaan turvallisuuteen. Suomalainen käsitys voi ehkä ehkäistä konfliktien tarpeetonta paisumista, mutta toisaalta se heikentää yleistä turvallisuutta vähentämällä ihmisten motivaatiota auttaa hädänalaisia. On ollut tilanteita, joissa on estetty pahoinpitely, ryöstö tai raiskaus ja jouduttu sitten itse syytteeseen pahoinpitelystä.

Olen itsekin törmännyt tällaisiin tapauksiin. Eräässä tapauksessa mies ampui henkilön, joka uhkasi haulikolla asunnossa paikalla ollutta kaveriporukkaa ja ilmaisi aikeen jatkaa joukkosurmaa heidän jälkeensä ampumalla vanhempansa ja sattumanvaraisia ihmisiä kadulla, kunnes poliisi ampuisi hänet. Tilanteen kulku oli kiistaton ja kaikkien paikalla olleiden vahvistama, mutta siitä huolimatta sekä käräjä- että hovioikeus tuomitsivat miehen hätävarjelun liioittelusta. Korkein oikeus vapautti miehen myöhemmin, mutta hän ehti istua 9 kuukautta vankilassa siitä, että pelasti useita ihmishenkiä. Ei ihme, että suomalainen epäröi, kun pitäisi auttaa väkivallan uhriksi joutuvaa.

Amerikkalainen tulkinta hätävarjelusta on hyvin erilainen. Uhan kohteella ei ole velvollisuutta yrittää paeta tai löytää väkivallatonta ratkaisua. Katsotaan, että koska hyökkääjä on se osapuoli, joka toimii lain vastaisesti ja on aloittanut konfliktin, uhrilla ei ole velvollisuutta huolehtia hyökkääjän turvallisuudesta. Kaikki, mitä hyökkääjälle tapahtuu, on hänen oman valintansa seurausta. Se, kuinka tiukasti lakia tulkitaan, riippuu osavaltiosta. Joissain osavaltioissa suhteellisen vähäinen väkivalta tai oletettu uhkakin riittää perusteeksi itsepuolustukselle, toisissa vaaditaan enemmän perusteita väkivallan käytölle hätävarjelussa.

Useimmiten maa, johon lain nimessä viitataan, tarkoittaa mitä tahansa paikkaa, jossa hyökkäyksen kohteeksi joutuu. Jotkut osavaltiot taas suojaavat lailla vain tiettyjä paikkoja, kuten kunkin ihmisen kotia ja/tai autoa. Autoon liittyvät tilanteet ovat ajoittain johtaneet ylilyönteihin paikoissa, joissa ryöstöt liikennevaloissa ovat yleisiä. Joku on saattanut ampua hyökkääjänä vaikkapa rahaa pyytämään tulleen kodittoman, eli riskinsäkin tässä laissa on.

Jonesin tapauksessa syyttäjän kanta on, että Jones on hakeutunut fyysiseen tappeluun ja muodostanut uhan toiselle naiselle, jolla on siten ollut oikeus olla perääntymättä ja käyttää väkivaltaa.

Tällaiset tapaukset ovat kiinnostavia niin juridisessa kuin moraalisessa mielessäkin. Sinänsä äidinkin syyttäminen sikiötä vahingoittavista toimista on johdonmukaista. Sikiöön ei suhtauduta omaisuutena silloinkaan, kun joku muu vahingoittaa naisen syntymätöntä lasta, vaan erillisenä uhrina, joten on vain loogista, että myös äiti voi tätä uhria vahingoittaa. Jos laki taas suhtautuisi toisen ihmisen sikiön vahingoittamiseen kuin omaisuusrikoksena, esim. vahingontekona, silloin olisi ymmärrettävää, että äitiä ei voida syyttää, koska kyseessä olisi hänen omaisuutensa.

Lainsäädäntö syntymättömien lasten suhteen on haastavaa, koska näin henkilökohtaisia ja luonteeltaan kirjavia tapauksia on vaikea rajata yhteen muottiin. Usein johdonmukaisimmat ja loogisimmat ratkaisut eivät ole enemmistön mielestä moraalisia. Abortin suhteen loogisimmat kannat ovat täysi kyllä ja täysi ei, eli joko sallii kaikki abortit syntymään saakka tai ei salli abortteja missään olosuhteissa. Kaikissa muissa kannoissa on tehtävä keinotekoisia ja subjektiivisia rajanvetoja siitä, milloin sikiön saa vielä abortoida, ja milloin inhimillisyys äitiä kohtaan on tärkeämpää kuin sikiön elämä. Itsekään en tue kumpaakaan äärikantaa, vaikka tiedostan, että ne ovat ne loogisimmat näkemykset.

Ja mikä taas on sikiön vahingoittamista? Pitääkö sen olla väkivaltaa, joka olisi rangaistavaa myös aikuiselle tehtynä, vai riittääkö kaltoinkohtelu, joka tuottaa välillisesti haittaa, kuten äidin epäterveelliset elämäntavat tai riskinotto? Kaivattaisiin rauhallista ja järkevää keskustelua syntymättömien oikeuksiin liittyvistä kysymyksistä, mutta ikävä kyllä aihe on niin latautunut ja polarisoitunut, että keskustelu tyssää alkuunsa. Feministiaktivistit eivät alkuunkaan ymmärrä tai yritä ymmärtää abortinvastustajien motiiveja, ja abortinvastustajat yhtä herkästi leimaavat feministiaktivistit läpeensä moraalittomiksi lapsenmurhaajiksi.

Kuten maahanmuuttokysymyksessä, tässäkin ääripäät ovat niin kaukana toisistaan, ettei molempia miellyttävää kompromissia ole olemassakaan. Toinen puoli voittaa, toinen häviää. Seuraan mielenkiinnolla, kuka jää niskan päälle.

Miten niillä on varaa tuohon!?

Vasemmistofoorumeilla someraivotaan massiivisesti matkoista, joita Junes ja minä teemme. Ajatus someraivon takana on ilmeisesti se, että pienituloisen tubettajan kuuluisi vain istua hiljaa jossain lähiön itsemurhaluukussa ja kärsiä - eihän nyt köyhien sovi nauttia elämästä.

Avataanpa hieman reissujemme taustoja ja tehdään lopuksi huikea paljastus siitä, paljonko Norjan-matka, jolla nyt olemme, meille maksaa. Mutta ensin muutama matkailuvinkki.

Suunnittelu, suunnittelu, suunnittelu.

Älä odota viime hetkeen lippu- ja majoitusvarausten kanssa, vaan aloita tulevien reissujen suunnitteleminen niin aikaisin kuin mahdollista. Me olemme varanneet esim. kesällä euron bussilippuja Helsinkiin itsenäisyyspäivän viettoa varten ja varanneet laivalippuja kuukausia ennen reissua. Mitä aiemmin aloitat, sitä halvemmalla pääset. Lippujen hinta julkisissa nousee yleensä lähtöajan lähestyessä. Varsinkin VR:n puolen hinnan lippujen kanssa tämä on syytä muistaa. Niitä on rajallinen määrä, joten varaa ajoissa ja voit säästää kuluissa puolet. Ja kun olet ajoissa liikkeellä, sinulla on enemmän valinnanvaraa majoituksen suhteen, vaikka reissusi ajoittuisi sesonkiin. Voit kuoria kermat päältä Airbnb:ssä kun varaat kuukausia ennakkoon.

Mieti myös yksityiskohdat valmiiksi, jotta vältyt spontaaneilta kuluilta. Mitä aiot syödä ja missä? Haetko aamukahvin kahvilasta, otatko hotelliaamiaisen vai tarvitseeko ostaa paketti mukaan airbnb-kämpässä keittämistä varten? Paljonko bensa maksaa kohteessa? Voitko säästää arkikuluissa hankkimalla tavaraa matkakohteestasi? Jos tarvitsee vaikkapa lääkkeitä, Viron reissulla voi säästää melkoisen summan ostamalla lääkkeet Virosta, mikä taas auttaa kattamaan matkakustannuksia. Entäpä vaatteet tai käyttötavarat? Ota selvää kohteen hintatasosta eri tuotteille ja säästä missä voit.

Priorisointi

Me emme juuri kuluta arkielämässä muuhun kuin ruokaan tai bensaan. Sohvakalusto pitäisi uusia, ja pitäisi myös hommata isot matot olohuoneeseen ja keittiöön, mutta nämä asiat ovat aina lykkääntyneet, koska reissumahdollisuuksia on auennut ja asetamme ne etusijalle. En usko, että vanhana kiikkustuolissa muistelisin ilolla, että olipas meillä perkele komeat matot, mutta Skandien lumiset vuorenhuiput, Tallinna joulutunnelmissa tai Naapurinvaaran maisemat varmaan ovat vielä mielessä.

Tämä on aika pitkälti arvovalinta - priorisoiko sitä nyt materian vai elämykset.

Kavereiden häikäilemätön riisto 

Meidän reissujemme suunnittelussa on usein kokonainen joukkue taustalla. Yksi kaveri pystyy tarjoamaan majoituksen jossain välietapilla, yhdeltä saa kyydin asemalta satamaan, yhdellä on tarjota ylimääräiset etukupongit laivamatkalle, ja joku hyppää reissuun mukaan ja siten Airbnb-kulut jakautuvat useammalle hengelle, joku osaa paikallistuntemuksella neuvoa halpoja liikennevälineitä, yöpymispaikkoja tai ruokapaikkoja. Kyselkää rohkeasti kavereilta apua ja vinkkejä. Voit myös tarjoutua itse riistettäväksi ja tuoda kaverille reissusta jotain hänen haluamaansa tuomista sitä vastaan, että kaveri auttaa matkakuluissa. Ja kenties sinulta löytyy kaveri, joka asuu kiinnostavassa kohteessa. Voit aina kysyä, kiinnostaisiko kaveria vaihtaa asuntoja kanssasi viikoksi, pariksi.

Auto 

Liikukaa mahdollisimman paljon autolla. Jos kaverillasi on hyvin pienikulutuksinen auto, kysy, saatko reissuun lainaksi sitä omaasi vastaan. Rotterdamin-reissumme olisi neljään pekkaan tullut lentämällä niin kalliiksi, ettei siihen olisi varaa, mutta bensat, tullit, lauttaliput ja siltamaksut hoituivat neljästään hyvin kaverin kustannustehokkaalla mersulla matkatessa.

Ruoat ja kahvit

Näistä syntyy helposti ennakoimattomia kuluja, joihin ihmiset eivät huomaa varautua. Suomalaiset ovat kahvikansaa, ja huoltoasemien ja kahviloiden kupeista kertyy nopeasti iso summa, jos pariskunta joka päivä kahveja niistä ostaa. Samoin halvoissa hampurilaispaikoissa käynnitkin voivat tulla pidemmän päälle kalliiksi. Osta ruokaa ruokakaupasta, ei ravintolasta, ja pakkaa auto- tai junamatkoille omat juomat ja välipalat eli kahvia termariin ja omat vesipullot mukaan. On todella ärsyttävää, jos junamatkalla iskee jano, ja on ostettava kolmen euron vesipullo ravintolavaunusta tai nälkään kolmen euron jugurttipurkki, joten varaudu aina siihen, että voi iskeä jano tai pieni hiuko. Jääkahvin tekeminen pulloon on myös kätevää ja poistaa termarin tarpeen. Jääkahvi myös pysyy juotavana pidempään.

Tuossapa muutama perusvinkki, joilla köyhäkin voi matkailla. Tosiasiassa useimpien matkustamista ei rajoita raha vaan se, että he eivät yksinkertaisesti tee päätöstä lähteä johonkin. Jos ei ryhdy edes selvittämään, paljonko matka maksaisi ja miten sen voisi toteuttaa, niin kotiinhan siinä jää. On oltava rohkeutta lähteä ja tarttua yllättäviinkin mahdollisuuksiin.

Mutta paljonko Norjan-matkamme sitten on maksanut? 

Tähän mennessä hieman alle 32 euroa. Oman Opelimme sijasta matka-autonamme on kaverien pienikulutuksinen dieselauto, ja majoitus on maksuton, koska sekin kuuluu kaverille, joka tarjosi mökkiään käyttöömme. Ruoat ostimme Suomen puolelta Lidlistä, koska Norjassa ruoka on kallista, ja eväät matkasivat auton perässä kylmälaukuissa Norjaan. Ruokakuluja ei ole mielekästä laskea matkakuluiksi, koska söisimme me kotonakin. Itse asiassa ruokakulumme ovat tällä viikolla normaalia pienemmät, koska reissussa ei tule laitettua monimutkaisia aterioita vaan enimmäkseen tulee paistettua makkaraa, keiteltyä aamupuuroja ja syötyä rahkaa ja viiliä,. Ajelemme Narvikin kautta sitten takaisin Ouluun, ja bensakuluja tulee lisää arviolta vajaat 40 euroa.

Eli viikon mökkimatka Norjan vuorimaisemiin kahdelle tekee noin 70 euroa.

Näin meillä on varaa tähän. Pienelläkin budjetilla pärjää - tarvitaan vain kipinä lähteä.

Voi ei, taasko Ulla?

Ulla Appelsinin kirjoituksilla on voima saada minusta ulos syviä huokauksia jo otsikon kohdalla. Ulla on aina Ulla, ja hänen kirjoituksensa noudattavat aina samaa kaavaa. Useimpien ihmisten poliittiset näkemykset kehittyvät ja hioutuvat iän myötä, ja yleensä Ullan tyylinen alkeistason konservatismi ja klassinen liberalismi ovat välivaiheita, joista kasvetaan ulos. Mutta ei tässä tapauksessa.

Ilta-Sanomien kirjoituksessaan "Mitä Suomelle on tapahtunut – saako naista enää kutsua prinsessaksi?" Ulla päivittelee vihervasemmiston pahastumista Maria Ohisalon kutsumisesta jääprinsessaksi. Todellakin, jo otsikko nostaa niskavillani pystyyn ja herättää kevyttä myötähäpeää. Ulla tekee tieten tahtoen itsestään pöyristelevän konservatiivin arkkityypin. Onhan "eikö mitään saa enää sanoa?" jo eräänlainen vitsi vihervasemmiston keskuudessa 

Leipäteksti on käytännössä vain sitä, että Ulla vetää esiin vassarit on niitä oikeita seksistejä -kortin, kuin olisi hyvinkin freesi avaus sanoa, että sellainen hallitus, jossa miehiä ja naisia on 50-50, olisi tasa-arvoisempi kuin nykyinen naisenemmistöhallitus. Joopajoo. On paljonkin Ullaa puolet nuorempia ihmisiä, jotka ovat siinä määrin Ullaa poliittisesti kehittyneempiä, että he nauravat kuluneille konservatiiviläpille, kuten "vassarit on niitä oikeita rasisteja/seksistejä/fasisteja", "en ole feministi vaan kannatan oikeaa tasa-arvoa" jne..

Syy sille, miksi nämä läpät ovat pilkan kohteena, on niiden kuluneisuuden lisäksi tietysti se, että ne ovat väitteitä, jotka ovat suunnattu poliittisten vastustajiemme miellyttämiseen ja toimivat vain heidän luomassaan moraalisessa viitekehyksessä. Kiltti konsu siis pyrkii vakuuttelemaan, että hän on oikeasti feministimpi kuin feministit ja rasisminvastaisempi kuin rasmuslaiset sen sijaan, että hän heittäisi vihervasemmiston arvoilla vesilintua, määrittelisi itse moraaliset hyveet konservatiivisten arvojen mukaan ja puolustaisi niitä.

Olen itsekin muutama vuosi sitten kirjoittanut samankaltaisia juttuja kuin Ulla. Keskeinen ero on se, että kirjoituksissani ja videoissani näkyy poliittista kypsymistä ja virheellisten käsitysten korjaamista. Ulla on yli viisikymppinen, eikä vieläkään ole päässyt yli useimmiten yliopistoikäisillä ilmenevästä klassisen liberalismin ja egalitarismin tyypistä. En siis odota suuria hänen tulevilta kirjoituksiltakaan.

Kansan reaktiot Ullan kirjoituksiin taas kertovat karua tarinaa valtamedian vihervasemmistolaisesta vinoumasta. Lukijat tietävät, että kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia, ja Ullan väsähtäneimmätkin kirjoitukset keräävät aina huomattavan määrän kehuja siitä, miten kerrankin joku valtamediassa osoittaa maalaisjärkeä. Sitten tekstit keräävät tolkuttomasti tykkäyksiä ja jakoja somekansalta, joka on pohjattoman ilahtunutta vähäisimmästäkään ymmärryksestä heidän mielipiteilleen, jota valtamediassa osoitetaan.

Mutta ehkäpä kansallismielisen ja konservatiivisen lukijan olisi syytä nostaa rimaansa hieman. Ullan kirjoitusten jakaminen somessa on vain mainostulojen tuottamista Suomen luokattomimmalle clickbait-roskalehdelle, jossa säännönmukaisesti hyökätään kansallismielisiä ja konservatiiveja vastaan. Somejaoilla tulee maksaneeksi pakkomielteisen Trump-vastaisen Johannes Kotkavirran ja persu-vihassaan ajoittain fantasiakirjoittamisen puolelle siirtyvän Timo Haapalan palkat. Innokas Ullan kirjoituksen jakaja siis tulee huomaamattaan rahoittaneeksi kansallismielisten ja konservatiivien vastaista propagandaa.

Jos vaivautuu etsimään, Ullan ja muiden valtamedian konservatiivi-hunajapurkkien (kirjoittajat, joiden tarkoitus on kerätä somejakoja konservatiiveilta ja pitää heidät lehden lukijoina yksittäisten asiallisten juttujen toivossa) käsittelemistä aiheista löytyy takuulla kirjoituksia paremmista lähteistä, joita voi jakaa hyvällä omallatunnolla. Ullan alkeistasoisen kirjoituksen sijaan voi jakaa vaikkapa tämän Oikea Median mediaseurantakoosteen jääprinsessa-kaustista. Kun jaat artikkeleita heidän sivuiltaan, Kansalaisesta, PT-mediasta ja muilta tolkun sivustoilta, et tule samalla rahoittaneeksi kansallismielisten vastaista toimintaa vaan nimenomaan mahdollistat valtamedian punavihreän agendan haastavan vaihtoehtomedian olemassaolon.

Jos taas et löydä parempaa lähdettä aiheeseen tai on siteerattava tarkkaan valtamedian juttua, älä jaa linkkiä juttuun vaan ota kuvakaappaus tarvitsemastasi kohdasta. Koko jutun voi jakaa rahoittamatta vihollismediaa unv.is-sivuston kautta. Syötä valtamedian linkki sivustolle ja se tarjoaa sinulle uuden linkin, jonka voit jakaa. Linkin takaa löytyy sama sisältö kuin alkuperäiseltäkin sivulta, mutta se ei vie klikkaajaa valtamedian saitille.

Koska minunkin on selattava paljon valtamediaa lähetyksien ja blogitekstien aiheita hakiessa, mutta en halua tuottaa heille mainostuloja, käytän säännösteltyä mainosten estämistä eli adblokkeri-laajennusta, jonka asetukset olen laittanut sellaisiksi, että kunnollisilla sivustoilla mainoksenesto ei ole päällä mutta valtamedian sivuilla on. Hyviä laajennuksia tähän hommaan ovat esim. hyvin kevyt ja heikkotehoiseen koneeseenkin sopiva uBlock Origin sekä perinteisempi Adblock Plus (nimenomaan Plus, ei pelkkä Adblock, joka on eri firman tuote).

Jokaisella klikkauksella ja jaolla on väliä, ja on täysin kansan päätettävissä, mihin suuntaan suomalainen mediakenttä kehittyy. Jokainen jako mainosrahoitteiselle valtamedialle on meille vihamielisen tahon rahoittamista ja hölmö teko, koska saman huomion voisi tarjota jaollaan jollekin asialliselle sivustolle. Tykkäysten ja jakojen klikkailu ei maksa paljoa vaivaa, ja törmätessäsi kiinnostavaan juttuun vastamedian sivustoilla, se kannattaa jakaa. Säännöllisillä tuloilla vastamediat voivat kehittää sisältöään ja palveluitaan ja kasvaa vakavaksi haastajaksi valtamedialle. Ja kun valtamedian mainostulot tyrehtyvät, on heidänkin ryhdyttävä miettimään, pitäisikö linjaa korjata.

Kyseessä on siis win-win-tilanne. Tarjoamalla klikkitulot vastamedialle kehität sekä sitä että valtamediaa parempaan suuntaan.