Sure, unohda, toista.

Sureminen on uusi länsimainen joukkueurheilu. Järkytytään, surraan, unohdetaan ja toivotaan, että
saisi edes muutaman kuukauden normaalia elämää välissä.

Terrori-iskujen jälkeisiin uutisotsikoihin ja somekeskusteluihin tiivistyy jotain hyvin olennaista länsimaisten selkärangattomuudesta taistelussa islamisteja vastaan. Iltalehti kertoo, että presidentti Sauli Niinistö tuomitsee jyrkästi terrori-iskut. No mitä muutakaan? Poliitikkojen selkärangattomuuden mahdollistaa tietysti media, joka vain hymyssä suin julkaisee typerimmätkin latteudet kysymättä, mitä oikeasti aiotaan surunvalittelujen ohella tehdä.

 Jo nyt Twitterissä trendaa #PrayForNice, jonka voimin hyveliputtajat voivat taas aloittaa uuden kierroksen tässä kieroutuneessa kehässä, jota länsimaat islamistien kanssa kiertävät. Hashtagit, profiilikuvafiltterit ja poliittikkojen synteettistä myötätuntoa uhkuvat somepostaukset eivät ole tarvittuja. Kukaan ei pyydä niitä, niistä ei ole mitään hyötyä. Kuitenkin tämä haaskalintujen joukko on aina paikalla valmiina solidaarisuuteen, jonka voimalla on mukava näyttää kavereille, kuinka hyvä ihminen sinä olet, koska sinä todella välität.

Kaikki tämä on melua, jonka alle hukkuu se olennainen, aidon myötätunnon keskustelu. Kuten Raheem Kassam sanoi Breitbartissa tänään, ei ole solidaarisuutta katsella sivusta raiskausta ja twiittailla myötätunnosta uhria kohtaan. Aito sympatia ja solidaarisuus ei elä sometrendien listalla tai iltapäivälehtien otsikoissa vaan tässä todellisuudessa.

Tuntuu käsittämättömältä, että tuon joutuu edes sanomaan, mutta sellainen on mentaliteetti nykyisin. Länsimainen hyveliputtaja twiittaa "rakkaus voittaa vihan" ja kokee suurta itsetyytyväisyyttä osallistuttuaan taisteluun ISIStä vastaan. Jos heiltä kysyy selitystä sille, miten heidän kampanjointinsa materialisoituu oikeaan elämään ja ISISin tappioksi, he loukkaantuvat, kuin olisi syvästi epäkohteliasta kyseenalaistaa heidän hyveliputuksensa merkityksellisyys.

Törkein piirre näissä hyveliputtajissa on, että he kehtaavat mustamaalata itseään myötätuntoisemmat tunteettomiksi julmureiksi. Jos ei osallistu teennäisen solidaarisuuden tanssiin ja kannusta muita, on paha ihminen, koska nämä ihmiset mittaavat hyvyyttä postattujen itkuhymiöiden määrässä. 

Syy tälle haukkumiselle on tietenkin motiiveissa: hyveliputtajat nimenomaan haluavat tuntea itsensä hyviksi ihmisiksi. Ei se ole kivaa kun on aamun somettanut rukous-emojien ja Googlen avulla löydettyjen surusitaattien voimin, ja sitten joku tulee pilaamaan hyveliputuksen sanomalla, että et sinä oikeasti tee mitään hyvää. Omat tunteet ovat uhreja tärkeämmät hyveliputtajille.

Sama näkyy politiikan maailmassa. Trump kerää paheksuntaa poliitikkotovereiltaan, koska hänen pragmaattisuutensa korostaa muiden poliitikkojen tyhjää sanahelinää. Trump saa muut näyttämään huonolta, koska hän ehdottaa oikeita käytännön toimia. Tämä käytännöllisyys halutaan karistaa, joten muut poliitikot ja vasemmistomedia kirjoittavat joka terrori-iskun jälkeen enemmän järkyttyneitä juttuja Trumpin twiiteistä kuin itse terrori-iskusta. 

Jos johtajamme olisivat palokunta, he olisivat ryhmä voivottelevia vätyksiä kertomassa palavan talon omistajalle, että ei saa antaa pelolle valtaa. Samaan aikaan Trump yrittää keriä letkuja auki, ja sekös vätyksiä harmittaa, koska se luo heillekin paineen tehdä jotain.

Jos tuntee aidosti myötätuntoa uhreja kohtaan, silloin haluaa tietenkin estää uusien uhrien syntymisen. Aitoa myötätuntoa kokeva tekee parhaansa, ei sitä, mikä on helppoa. Me emme voi koskaan selviytyä ja voittaa, jos vastaamme luoteihin, räjähdyksiin ja yliajoihin emojeilla ja latteuksilla. Lopettakaa se lässytys ja osoittakaa kerrankin aitoa myötätuntoa vaatimalla käytännön toimenpiteitä tulevien uhrien syntymisen estämiseksi.