Nainen tai jotain sinnepäin

Caster Semenya, Rion 800 metrin naisten sarjan voittaja.

Moni asia meni pieleen Rion olympialaisissa, mutta edes buuaava yleisö ei vienyt kämmentä kasvoille yhtä tehokkaasti kuin naisten 800 metrin juoksu. No mitä erikoista juoksussa sitten oli, kisahan vaikutti menevän normaalisti? No ennakkosuosikki ja voittaja Caster Semenya.

Semenyasta tekee erikoisen naisten 800 metrin olympiavoittajan se, että hän ei ole nainen.  Hän ei siis ole käynyt transsukupuolisten leikkauksissa tai hormonihoidoissa, vaan hänellä on synnynnäinen tila. Sukupuolitarkastuksessa Semenyalla havaittiin kehonsisäiset kivekset, eikä hänellä ole kohtua. Hänen testosteronitasonsa on moninkertainen muihin naisiin nähden. Biologisesti hän siis on enemmän mies kuin nainen, koska hänellä on miehen sukurauhaset muttei naisen.

Jos kenenkään muun naiskilpailijan kehosta mitattaisiin vastaavia testosteronipitoisuuksia, hänet hyllytettäisiin saman tien dopingin käyttäjänä. Kolminkertainen pitoisuus antaa valtavan edun lihasmassan keräämisessä ja kunnon ylläpidossa. Semenya näyttää ulkoisesti enemmän mieheltä, ja hänellä on vaimo. Naiseuteen kuitenkin riittää vain se, että naiseksi sattuu itse ilmoittautumaan.

Tämä herättää monenlaisia kysymyksiä varsinkin, koska kisoissa kilpaillaan jättimäisistä palkkioista ja sponsorirahoista. Jos naiseksi voi tulla vain ilmoittautumalla, onko kovinkaan kaukaa haettu ajatus, että joku voisi ilmoittaa väärän sukupuolen vain henkilökohtaisen hyödyn vuoksi? On paljon maita, joissa tulevien olympiaurheilijoiden koulutus aloitetaan varhain. Avaako tämä oven sille, että mitalinhinkuiset maat värväävät urheilijoiksi nimenomaan geneettisiä häiriöitä tai kehityshäiriöitä kantavia? 

Transsukupuolisia urheilijoita on jo joitain, ja myös naisesta mieheksi vaihtavat ovat urheilun kannalta ongelmallisia: he kun pääsääntöisesti käyttävät hormonikorvaushoitoa, mikä muilta urheilijoilta olisi dopingia. Paljonko trans-mies saisi testosteronia ottaa?

Transsukupuolisuutta voidaan verrata helposti muihin kehodysforian (BIID) muotoihin. Siinä ihminen kokee jonkin piirteen kehossaan vieraaksi ja haluaa siitä eroon. Eräässä kiistanalaisessa tapauksessa terapeutti suostui sokeuttamaan potilaan, joka oli vakuuttunut siitä, että hänen oikeasti tulisi olla sokea. Invalidia teeskenteleville on kokonainen alakulttuuri, ja jotkut vievät sen niin pitkälle, että rampauttavat itsensä tahallaan. On myös ihmisiä, jotka leikkivät muun ikäistä väittäen toisen iän olevan heidän todellinen identiteettinsä.

Jos siis sukupuolen, synnynnäisen ominaisuuden, voi vaihtaa omalla ilmoituksella vasten omaa biologista kehoa, eikö terve, kehodysforiasta kärsivä henkilö voisi ilmoittautua myös paralympialaisiin invalidina? Tai eikö itsensä teini-ikäiseksi kokeva voisi kilpailla nuorisosarjassa halutessaan? Kyseessä ovat fyysisen todellisuuden määräämät ominaisuudet yhtä kaikki.

Transsukupuolisen Nattaphon Wangyotin (oik.) hyväksyntä alaskalaiseen tyttöjen nuorisosarjaan
nostatti kritiikkiä tytöiltä ja heidän vanhemmiltaan.

 Uusi absurdiuden aste saavutettiin, kun Semenya laitettiin sukupuolitesteihin epäilyjen vuoksi. Hänen tuloksensa paranivat lyhyessä ajassa huimasti kahdella eri matkalla, mikä yleensä aina johtaa epäilyihin dopingista tai muusta vilpistä. Sen sijaan, että Etelä-Afrikan urheilupomot olisivat yrittäneet hoitaa asian sillä arvokkuudella, millä sen nyt voisi hoitaa, he syyttivät IAAF:n johtoa kolonialistisesta rasismista. Näin sanoi Leonard Chuene, EA:n urheilijoiden edustaja:

"Keitä valkoiset ovat kyseenalaistamaan afrikkalaisen tytön kehoa? Tämä on puhdasta rasismia. Afrikassa, kuten muuallakin maailmassa, vanhemmat katsovat uusia lapsiaan ja tietävät heti, tuleeko heidät kasvattaa tyttöinä vai poikina. Nyt meille sanotaan, ettei se ole niin yksinkertaista."

Tosin, jos sukupuolitestit olisivat ihan vain rasistien työkalu, tuskin Marja-Liisa Kirvesniemeä niihin olisi laitettu. Kirvesniemi on kertonut julkisuudessa nöyryyttäviksi kokemistaan sukupuolitesteistä hiihtourallaan. 

Olympiakomitea joutuukin nyt pohtimaan, miten välttää identiteettipolitiikan hyväksikäyttö kisoissa. Seuraaviin olympialaisiin suunnitellaan sääntöä, joka vaatisi sukupuolen kehityshäiriön aiheuttaman testosteronitason korjaamisen sen tuotantoa hillitsevällä lääkityksellä, mikäli henkilö haluaisi kilpailla naisten sarjassa. 

On kuitenkin hyvin kyseenalaista, meneekö mikään uudistus läpi, koska voi ennakoida, miten identiteettipolitiikan kannattajat uudistukseen suhtautuvat: he tulevat vetämään rinnastuksia vanhan ajan pakkosterilointeihin ja hormonihoitoihin homoseksuaaleille. Itse asiassa jo argumentteja tarkkojen sukupuolirajojen puolesta on kutsuttu seksismiksi, miesten holhoavaksi yritykseksi suojella naisten urheilua lupaa kysymättä. 

Tässä on juuri ongelma, joka muodostuu, kun ideologia laitetaan fyysisen todellisuuden edelle: rajoja venytetään niin paljon, että niillä ei ole enää mitään virkaa, ja tasa-arvon tavoittelu päätyykin tuottamaan epäreilun sekä järjen- ja oikeustajun vastaisen asetelman ja parhaimmillaankin koomisen lopputuloksen, kuten Bruce Jennerin, miehen mekossa ja meikissä, valinta vuoden naiseksi.