Turpaanvetoa rakkauden ja yhtenäisyyden puolesta

Trump-kritiikkiä fiksuimmillaan. Tämän erikoisesti sonnustautuneen naisen mielestä tölkkien ja vauvanukkejen heiluttelu narussa on jonkinlainen kannanotto, mutta mihin?

Maahanmuuton suhteen mielipiteiden ääripäät ovat rajojen täysi sulkeminen maahanmuutolta ja niiden täysi avoimuus mille tahansa maahanmuutolle. 

Kuvitellaanpa joku kompromissiratkaisu näiden näkemysten väliltä: vaikkapa, että kiintiöpakolaisjärjestelmä säilytettäisiin, työperäistä maahanmuuttoa suosittaisiin ja turvapaikanhakijat käännytettäisiin Dublin-sopimuksen nojalla.

Uskon, että monet maahanmuuttokriittiset ottaisivat kompromissiratkaisun vastaan, vaikka he samalla tiedostaisivat, ettei kiintiöpakolaisten ottaminen vaikuta laajassa mittakaavassa maailmantilanteeseen ja ihmisten turvallisuuteen mitenkään. Mutta ottaisiko humanitääristä maahanmuuttoa kannattava puoli tarjouksen vastaan? Ei tietenkään. 

Kaikki yritykset luoda moista kompromissiratkaisua torpataan aina samoihin abstrakteihin käsitteisiin vedoten: kansainväliset sopimukset, ihmisoikeudet, humaanius, empatia, suvaitsevaisuus, kansainvälisyys, avoimuus. Jopa nykylain mukaisia palautuksia tapauksissa, joissa turvapaikan saannin vaatimukset eivät täyty, vastustetaan ihmisoikeuksia loukkaavana.

Eli dialogi on näiden ihmisten kanssa hyödytöntä. Heille kelpaa vain ratkaisu, joka on kokonaisuudessaan sen mukainen, mikä on heidän näkemyksensä ja heidän tulkintansa ihmisoikeuksista ja sopimuksista. 

Yhdysvalloissa viikonlopun mellakointi Donald Trumpin virkaanastujaisiin liittyen on samaa umpimielistä ideologiaa. Samoin kuin Suomen monikulturistit, jenkkilän Trump-vastustajat tekopyhästi valittavat kahtiajakautumisesta samalla kun luovat kahtiajakoa. 

Trump-vastustajat haluavat näennäisesti yhtenäisyyttä, mutta vain tarkasti määritellyin reunaehdoin: yhtenäisyyden on tapahduttava niin, että he saavat tahtonsa läpi ja muut alistuvat suosiolla. Yhtenäisyyttä ei tietenkään voi luoda niin, että he hyväksyisivät demokraattisten vaalien tuloksen, asettuisivat ennakkoluulottomasti presidenttinsä taakse ja pyrkisivät rakentavin keinoin ajamaan itselleen tärkeitä asioita tämän politiikassa.

Antifasisti löi Richard Spenceriä. Myöhemmin nyrkkisankari doxattiin ja kuvia hänestä vuodettiin
nettiin. Kuvat ovat liian roiseja Bloggerille ja Adsenselle täällä julkaistavaksi, mutta voit katsoa ne lopussa olevasta linkistä.

Washingtonin ja New Yorkin riehumisissa Trump-vastustajat mm. heittelivät tiiliä, nauloilla täytettyjä pulloja ja ulosteita, hajottivat massoittain autoja, näyteikkunoita ja julkista omaisuutta. Yksi antifasisti juoksi sivusta lyömään haastattelua antanutta alt right -johtaja Richard Spenceriä ja juoksi karkuun lyönnin jälkeen. Vasemmisto hurrasi Twitterissä, ja New York Times totesi otsikossaan: "Hyökkäys alt right -johtajaa vastaan saa internetin kysymään: onko oikein lyödä natsia?"

Aivan. Merkittävä sanomalehti pohtii, saako ihmiseen kohdistaa väkivaltaa, jos ei pidä hänen mielipiteistään. 

Rasmus-ryhmän Sami Leon Eerola taas intoili mellakoilla sanoen, että USAssa sentään tiedetään, miten laittaa natsit pelkäämään. Sama vasemmistoväki kauhisteli Jimi Karttusen potkaisua järkyttävänä hyökkäyksenä miehen mielipiteenvapautta kohtaan ja vielä kyseisen tapauksen aikaan sentään vaikutti ymmärtävän, että ihmisen kimppuun käyminen on väärin.

Päätin eilisen blogipäivityksen kysymällä, olisiko jo aika kaikkien tunnustaa, että vasemmisto ei harjoita poliittista toimintaa vaan mielenvikaisuutta. Tämän tekstin esittämällä kysymyksen tekstin aiheena olleille vasemmistolaisille: Eikö olisi jo korkea aika, että tunnistatte itsenne kaikista niistä ikävistä piirteistä, joita vastapuolen ylle sovittelette: kompromissikyvyttömyys, umpimielisyys, mielipidefasismi, fanaattinen ehdottomuus, suvaitsemattomuus ja väkivaltaisuus? 

Linkki naurunappulaan anarkistivassarin kuviin tässä.