Yle suitsuttaa empatiakyvyttömyyttä valkoisia kohtaan

"Uskon naisten oikeuksiin. Niin uskoi myös Muhammed." Tämän hulvattoman huumoripläjäyksen tuotti
brittiläinen kampanja, jonka tarkoituksena oli hälventää väitettyjä ennakkoluuloja muslimien uskomuksista.

"Kaipaan elokuviin tavallisia, valkoisia naisia, koska muutoin ei elokuvista löydy hahmoja, joiden asemaan voisin samaistua."

Eikö kuulostaisi aika rasistiselta ja kummalliselta lauseelta? Elokuvayleisölle kun ei juuri tunnu rodulla olevan väliä. Itse asiassa monet mustia tai ruskeita sankareita omaavat elokuvat, kuten Piin Elämä, Django Unchained, Amistad tai Moonlight nousivat hiteiksi juuri valkoisen yleisömassan voimin. Jos valkoiset laajamittaisesti kokisivat, että eivät pysty samaistumaan muun rotuisiin henkilöihin, eivät em. elokuvat koskaan Suomessakaan olisi nousseet katsotuimpien listalle.

Musta ihminen voi kuitenkin huoletta olla naurettavan rasistinen, ja tuomitsemisen sijaan valtamedia kääntää mustasta rasistista uhrin, jota tulisi sääliä ja hoivata. "Muslimifeministi" Maryan Abdulkarim kertoi Ylen haastattelussa itse keksimästään ongelmasta suomalaisessa kirjallisuudessa: siinä ei ole tarpeeksi ruskeita hahmoja, joihin ruskeat lapset voisivat samaistua. Maryanin mukaan hän ei ole löytänyt suomalaisista kirjoista yhtään samaistuttavaa hahmoa.

Hän siis sanoo täysin suoraan, että tunteellisin, laadukkainkaan draama ei häntä kosketa, mikäli päähenkilö on valkoinen. Hän pystyy kokemaan kirja- tai elokuvanautintoon vaadittavaa myötäelämistä vain itsensä värisiä ihmisiä kohtaan.

Maryanin ratkaisuehdotus on tuttua tavaraa. Feministiä ahdistaa, joten muiden on korjattava hänen itse keksimänsä ongelma.

Hän vaatii, että suomalaiskirjailijoiden tulisi lisätä ruskeita hahmoja teoksiinsa ruskean yleisön palvelemiseksi. Kiinnostava lähestymistapa. Miksi suomalaiskirjailijoiden tulisi muuttaa omaa työtapaansa Maryanin tai kenenkään muunkaan mieliksi? Eikö loogisempi ratkaisu olisi laittaa kaikki se uskomaton kulttuurillinen rikkaus ja moniosaamisen potentiaali somaleissa hyötykäyttöön ja kannustaa muita somaleja kirjoittamaan somaleista kertovia kirjoja somaleille?

Tässä törmäämme myös toiseen ongelmaan eli siihen, että nämä rotufeministit eivät itsekään tiedä, mitä haluavat, joten he esittävät ristiriitaisia vaatimuksia. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun intersektionaalinen feministi on vaatinut valkoisia lisäämään vähemmistöhahmoja kirjoihin tai elokuviin. Mutta kun pyyntö toteutetaan, sekään ei kelpaa.

Laura Lindstedt kirjoitti teoksessaan Oneiron juutalaistytöstä. Rotuajatteluun suorastaan pakkomielteisellä fanaattisuudella suhtautuva feministi Koko Hubara tietysti löysi asiasta ongelman, joka loukkaa häntä henkilökohtaisesti mitä syvimmällä tasolla. Kaikki tässä maailmassa tuntuu sen Kokolle tekevän, kuin maailma olisi hänen tunteitaan loukkaamaan luotu.

"Ihmisenä, joka on saanut juutalaisen kasvatuksen ja tapellut syömishäiriötä vastaan lapsesta saakka, koen hyvin loukkaavana, että yksi kokemuksistani ja olemassaoloitani on yksinkertaistettu jännittäväksi tarinaksi kantasuomalaisen naisen toimesta," sanoi Hubara Helsingin Sanomille ja lisäsi vielä, että ongelma on siinä, etteivät ruskeat ihmiset pääse itse määrittelemään, miten heistä kerrotaan tarinaa. Eli valkoinen sortaa kun ei kirjoita vähemmistöistä, ja valkoinen sortaa kirjoittaessaan heistä. 

Minulla ei henkilökohtaisesti ole yhtään mitään ongelmaa sen kanssa, että Maryanin tai Kokon kirjamakua ohjaa rotuajattelu. On täysin luonnollista, että ihmiset haluavat ympärilleen - myös vaikkapa kirjojen muodossa - itsensä kaltaisia ihmisiä. Tällainen "rasismi" ei satuta yhtään ketään.

Ongelma on kaksoisstandardissa: mikäli valkoihoinen ilmaisisi Maryanin ajatuksia, hänen kohtelunsa Ylellä olisi jotain aivan muuta kuin Maryanin saama sympatia ja uhrivaluutta. Hänet leimattaisiin oitis rasistiksi, ja mieltymyksestä, joka ei satuta ketään, maalattaisiin perisyntiä vastaava kamaluus. Valkoisen rasismi on syvällistä pahuutta, ruskeiden rasismi tasa-arvotaistelua, joka verorahoilla kustannetussa uutistalossakin esitetään jalona, myötätuntoa vaativana näkemyksenä.

Maryanin ja Kokon itsekeskeisyys estää heitä näkemästä sitä, että heidän ongelmansa ja tunnekuohunsa eivät ole kaikkien ongelmia. Suomalaisten kirjailijoiden ei tarvitse myötäillä Maryania tai Kokoa, eikä heidän kannata sitä edes yrittää tehdä, koska em. esimerkit kertovat, miten tätä ihmistyyppiä on täysin mahdoton miellyttää. Niin tai näin, aina väärin päin. Tavoite kun ei ole ratkaista ongelmia vaan päästä valittamaan ja uhriutumaan jostain. Näin valittaja voi ulkoistaa vastuun oman elämänsä epäonnistumisista järjestelmälle ja sorrolle.

Mikäli Maryan haluaa ruskeita hahmoja, kirjoittakoon heistä itse tai kannustakoon muita ruskeita siihen ryhtymään. Mikäli Koko ahdistuu siitä, että pottunokka kirjoittaa juutalaisista, hänen ei tarvitse kyseistä teosta ostaa. Mikäli he ahdistuvat jostain, se on heidän ongelmansa, joka heidän on ratkaistava. Meillä ei ole velvollisuutta hoivata feministien keskenkasvuista tunne-elämää.