Britannia valitsi demokratiana säilymisen, mitä me valitsemme?

Brexit-äänestyksen tulos teki tästä juhannusaatosta historiallisen päivän. Ei ole vain ensimmäinen kerta, kun mikään maa lähtee EU:sta, vaan myös ensimmäistä kertaa tuli osoitetuksi, että EU-eliitin voi voittaa. Propagandamyllyt jauhoivat kauhukuvia Brexitistä, monet maan omat poliitikot kampanjoivat raivokkaasti EU:n puolesta, mutta kansa piti päänsä.

Jokaisen kansan tulee tehdä päätöksensä siitä, haluavatko he säilyttää itsenäisyytensä vai eivät. Valtakoneistoilla ei ole taipumusta vapaasta tahdosta päättää, että heillä onkin jo tarpeeksi valtaa, eikä lisää tarvita. EU:n suunta on jo määrätty, ja se on eurooppalainen liittovaltio.

Lissabonin sopimus toimii jo Euroopan perustuslakina, EU:lla on oma keskuspankkinsa, oma valuuttansa, oma oikeusjärjestelmänsä ja omat hallintoelimensä. Näitä liittovaltion tunnusmerkkejä on hiljalleen lujitettu. Nyt EU:ssa halutaan myös omat asevoimat: ei niinkään akuutin tarpeen vuoksi vaan imagon vuoksi. EU-komissio haluaa armeijan lujittamaan mielikuvia EU:sta maailmanmahtina ja varteenotettavana sotilaallisena voimana. 

EU-kansalaisilla ei ole oikeastaan mitään valtaa tähän koneistoon. EU:ssa on yli 500 000 0000 äänestäjää, ja meillä jokaisella on yksi niistä äänistä. Sillä yhdellä äänellä ei tietenkään voi vaikuttaa kuin yhteen EU-koneiston osaan: europarlamenttiin. Koska EU-parlamentilla ei kuitenkaan ole valtaa tehdä muuta kuin äänestää; siellä ei voida tehdä aloitteita, ei kansallakaan ole muuta valtaa. Parlamentin kautta ei voi vaikuttaa EU:n rakenteisiin, koska se on siellä vain kumileimasimena. 

Kansalle jää jäljelle siis vain EU-kansalaisaloite, mutta silläkään ei ole mitään virkaa, koska komissio voi halutessaan vain estää aloitteen, kuten he tekivät TTIP:tä vastustavan kansalaisaloitteen kanssa. Kansallisella demokratialla ei ole virkaa myöskään, koska he eivät käytä korkeinta päätäntävaltaa vaan joutuvat taipumaan EU:n päätöksiin. He siis päättävät vain siitä, mistä EU antaa heidän päättää. Demokratiaa ei unionissa ole.

EU tuo mukanaan myös aivan uudet petikaverit: rajattoman määrän alueen sisäistä maahanmuuttoa sekä jäsenyysneuvottelut viiden uuden maan kanssa, joiden jäsenyys avaisi meidänkin ovemme yli 90 miljoonalle köyhälle "paremman elämän etsijälle". EU on antanut Turkin ottaa meidät panttivangiksi: heille maksettiin siitä, että he pitävät rajansa hallinnassa ja maahantulijoiden vyöryn omalla puolellaan, mutta he voivat vaatia koko ajan lisää etuja sen tehtävän hoitamiseksi.

Britannian lähdön sekä Sveitsin ja Islannin jäsenhakemusten poisvetämisen vuoksi nettomaksajien paine kasvaa entisestään ja tietyt maat, kuten Unkari, voivat keinahtaa nettohyötyjien puolelta maksajiksi. Tämä taas lisää entisestään EU-tyytymättömyyttä ja murentaa unionin rakenteita edelleen. Uusia maksajia ei ole näköpiirissä, uudet hyötyjät kyllä yrittävät tunkea mukaan unioniin.

Suomen EU-eron kulku on jokseenkin tulkinnanvarainen kysymys. Puhtaasti lain kirjainta noudattaen voisi katsoa, että Suomen unionin jäseneksi sitovaa perustuslain pykälää ei tarvitse äänestää pois, koska se on perustuslain vastainen pykälä lähtöjäänkin. Perustuslaissa kun todetaan korkeimman päätäntävallan Suomessa olevan Suomen kansalla, mutta EU-pykälä on sen kanssa ristiriidassa.

 EU-pykälä voitaisiin siis katsoa mitättömäksi. Jos taas leikitään sen olevan lainvoimainen, pitää se ensin kumota kahdella peräkkäisellä eduskunnalla tai yhden eduskunnan 5/6 :n suurenemmistöllä.

Suomenkin on valittava, haluaako se jatkaa itsenäisenä valtiona vain unionin sivukonttorina, jonka tehtävä on lähinnä tuottaa verotuloja, joilla maksetaan EU:n ylläpito ja köyhempien maiden avustukset. Brexit ja Sveitsin vetäytyminen raottavat ovea lisää, mutta meidän on itse astuttava ulos.

Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen EU-jäsenyydestä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058