Kansallismielisyyttä, johon voi uskoa

Kansallismielisellä kentällä valinta on usein cuckservatiivien ja kylähullujen välillä. Ei ole ihme, ettei äänestäjää innosta.

Nyt politiikkaan pyrkivänä olen saanut huomata, miten suuri vaikutus minuun millään tavoin liittymättömien ihmisten toiminnalla on siihen, pystynkö herättämään luottamusta vai en. Jokainen aiemmin politiikassa mukana ollut heittää varjon uusien tulokkaiden päälle, ja jokainen äänestäjä kantaa mukanaan traumojaan aiemmista kokemuksistaan politiikan kanssa.

Kansallismielisiin ei helposti uskota, koska liian suuri määrä "kansallismielisiä" poliitikkoja on traumatisoinut äänestäjäkunnan takinkäännöillä, tyhjillä puheilla ja pyrkyröinnillä. "Kansallismielisiä" on äänestetty, mutta muutoksia ei juuri ole nähty. Ei valtakunnanpolitiikassa sen kummemmin kuin kuntatasollakaan.

Tiedän, että tämä on se kohta, jossa minun pitäisi kirjoittaa se "kansallismielinen" eiku-mutku-sitku-selittely siitä, että vaikuttaminen on hankalaa eikä mahdottomia pitäisi odottaa. Sen selityksen tarjoaminen turvaisi sopivasti välini vallassa oleviin, eivätkä jo politiikassa mukana olevat "kansallismieliset" tuttuni puhuisi minusta kavereilleen ilkeästi.

Se selitys ei kuitenkaan ole aivan totta. Toisekseen sen tarjoaminen on alentuvaa äänestäjiä kohtaan. Eivät he nyt idiootteja ole. Eivätköhän he tiedä, että eduskunnassa on 200 edustajaa, eikä valtuustoissakaan yksi henkilö tai edes yksi puolue saa joka asiassa tahtoaan läpi.

Yksi kansanedustaja tai valtuutettu ei voi yksin massiivisia muutoksia ajaa läpi, mutta valtuutetun asemaa voi hyödyntää siihen, että nostaa asioista mahdollisimman suuren metelin ja ihmiset todella kuuntelevat. Tällaisesta aseman käytöstä hyvä esimerkki mielestäni on Olli Immosen valtuustotoiminnan tietyt toimet. Hän on vain yksi valtuutettu, mutta valtuutetun statuksen ansiosta pystyi pistämään Oulun kaupungin laskemaan maahanmuuton todelliset kustannukset ja sai tiedon kansan ulottuville.

Äänestäjiensä toiveisiin tulee tietysti reagoida pienemmissäkin asioissa. Eräs tapaus, joka mainittiin myös viimeaikaisessa livelähetyksessämme, oli minusta varsin paljonpuhuva. Oulun kauppakeskus Valkea päätti järjestää naisten illan, jonka ajaksi läpikulku julkiselta Kesäkadulla olisi miehiltä evätty. Taka-ajatus oli selkeä: Valkea tunnetaan hyvin siellä päivästä toiseen notkuvista Irakin ihmeistä, ja mieskiellon takana oli varmasti toive päästä heistä eroon tapahtuman ajaksi. Tuskin suomalaiset miehet aivan tunkevat halpaa kuoharia juomaan ja Mikko Leppilampea kuuntelemaan.

Asiasta heräsi somessa paljon keskustelua. Eräs haukiputaalaismies kysyi oululaiselta kaupunginvaltuutetulta, voisiko hän selvittää asiaa. Valtuutettu vastasi, että hänen kantansa on, että yksityiset yritykset saavat valita asiakkaansa, mutta voi hän ehkä kysellä. Yksityisten yritysten asiakkaiden valinta ei tietenkään liity asiaan mitenkään, koska kyseessä ei ollut yksityinen vaan julkinen alue, joten en aivan ymmärtänyt, mitä useimmissa asioissa varsin järkevä valtuutettu vastauksellaan haki.

No, Junes Lokka tarttui saman pyynnön saatuaan toimeen ja soitti yhdyskuntalautakuntaan asiasta. Sieltä Sari Salkosalo selitti, että kyseessä ei ole syrjintä, koska Rotuaari piknikkiä varten suljetaan katu myös. Tosin piknikkiä varten katu suljetaan kaikilta, ei tietyltä sukupuolelta, joten kyseessä on aivan eri asia. Lopulta Valkea taipui asian saatua liikaa ikävää huomiota ja päätti peruuttaa miesten porttikiellon tapahtuman ajaksi. On varsin tervettä, että Oulussa ei omaksuta ruotsalaista mallia, jossa maahanmuuttajamiesten aiheuttamat ongelmat johtavat koko miessukupuolen rankaisemiseen tai leimaamiseen.

Asia ei ole sen vaikeampi. Sinua pyydetään tarttumaan johonkin asiaan, ja sinä hoidat asian. Kohtuuttomasta vaivannäöstä ei ole kyse. Silti toimettomuuden ja tyhjien puheiden varjo heijastuu niidenkin ylle, jotka eivät niihin ole syyllistyneet. Äänestäjät ovat kyynisiä ja odottavat ehdokkailta pahinta.

Tosin joillakin äänestäjilläkin on peiliinkatsomisen paikka. Seuraan usein varsin huvittuneena tiettyjen ihmisten kiukuttelua Junesille. Hän ei ryhdy lässyttämään potentiaalisille äänestäjille tai kosiskelemaan, minkä seurauksena tasaisin välein saan nähdä purkauksia, joissa todetaan: "No en kyllä sitte äänestä sua kun oot noin töykeä!"

Kuinka hyvin tähän saakka on toiminut äänestää poliitikkoja, jotka mielistelevät, kosiskelevat ja sanovat sen, mitä kukanenkin äänestäjä haluaa kuulla? Jos kaipaa nuoleskelua niin paljon, että valitsee egonsa vuoksi paskanpuhujia ehdokkaikseen, on aivan turha valittaa joutuessaan petetyksi. Jos taas haluaa ehdokkaaltaan rehellisyyttä myös poliittisessa päätöksenteossa, lienee paras kokeilla ehdokasta, joka sanoo mielistelemättä vain sen, mitä hän itse ajattelee.  

Haluaisin nähdä trumpilaisen politiikan nousevan Suomessakin. Trump on kamppaillut raivokkaasti täyttääkseen vaalilupauksensa ja saanut paljon aikaan. Haluaisin nähdä kansallismielisyyttä, joka on vapaata laiskuudesta. Kansallismielisyys ei ole sitä, että aika ajoin ilmaannut Facebookiin tai Uuteen Suomeen kirjoittamaan jotain islam- tai maahanmuuttokriittistä, sitten kiität ja kumarrat nuivien äänistä ja lepäilet seuraavaan somepurkaukseen asti. Tarvitaan taistelijaluonnetta ja uutteruutta.

Tarvitaan myös uskallusta poiketa sallitusta keskustelukehyksestä. Suomen skenessä ainoat, jotka siihen uskaltautuvat, ovat yltiöpäisiä kylähulluja, mutta alt right -henkistä sivistynyttä puhetta Overtonin ikkunan ulkopuolelta ei tule. Milloin olet viimeksi kuullut "kansallismielisen" puhuvan vaikkapa valkoisuudesta, rodun ja kulttuurin kiinteästä yhteydestä tai tarpeesta valkoisten kansojen yhteistyölle? Yleensä puhe näistä aiheista naamioidaan puheeksi "länsimaisista arvoista" kuin arvot olisivat täysin ne tuottaneesta rodusta irrallinen asia ja kuin arvomme olisivat ainoa säilyttämisen väärti asia, ei kansamme tai rotumme.

Aidon uskalluksen ja oman kannan puolustamisen sijaan alistutaan vasemmiston säätämään keskustelukehykseen ja alennutaan en-ole-rasisti-vakuutteluun. Suomen Sisun johtoväki päätyy Ylen radio-ohjelmassa lässyttämään Susani Mahaduralle tämän olevan niin suomalainen kuin voi olla. Älkää nyt viitsikö.

Sidotaanpa tämä kaikki yhteen. Toisaalta en voi syyttää äänestäjiä heidän kyynisyydestään, koska heitä on petetty joka tasolla. Lupaukset on jätetty täyttämättä, vastuu ottamatta ja ideologia on vesitetty arvoliberaaliksi puolisuvakkiudeksi, joka näkee ongelman enintään radikaalissa islamissa, ei kehitysmaamaahanmuutossa, demografisissa muutoksissa tai arvopohjan murtumisessa sinänsä. Äänestäjälläkin on kuitenkin vastuunsa. Oma ego tulee laittaa syrjään, samoin mieltymykset äänestää kivaa tai tyylikästä kaveria syystä että peruna.

Jyrkän periaatteelliset ihmiset eivät ole kivoja kavereita tai sano asioita, jotka hivelevät juuri sinun tuntemuksiasi, mutta heihin voi luottaa.