sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

MV ja sananvapaus: mitä laki tähän sanoo?

MV:n päätoimittaja Ilja Janitskin.
 Poliisi vaatii tuomioistuimelta hyväksyntää MV-lehden blokkaamiselle perusteenaan 18 § laissa sananvapauden käytöstä joukkoviestinnässä. Miten asia lain koukeroiden kannalta menee?

Pykälä 18 sallii ilmeisen lainvastaisen verkkoviestin poistamisen tutkinnan ajaksi, jotta epäilty rikoksenteko materiaalilla pysäytetään. Ongelmaksi tässä muodostuu se, että poliisi ei vaadi pelkästään lainvastaiseksi epäillyn sisällön blokkausta vaan koko MV:n uutissisällön ja keskustelufoorumin sekä Uber Uutisten sulkua kokonaan, mikä siis estää myös tulevaa viestintää.

Perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden välittää tietoa ja mielipiteitä kenenkään ennalta estämättä. Poliisin vaade menee siis ennakkosensuurin puolelle, ja lakia ja sananvapauden henkeä noudatettaisiin silloin, kun vain nimenomaan laittomiksi epäiltyjä viestejä vaadittaisiin poistoon.

Monimutkaiseksi asia menee varsinkin silloin, kun ryhdytään määrittelemään, tulisiko MV:tä käsitellä verkkojulkaisuna vai verkkoviestinä, eli päteekö joukkoviestintälain ennakkosensuurikielto nimenomaan siihen.

Lain tarjoamat määritelmät termeille ovat nämä:
  Verkkoviestillä [tarkoitetaan] radioaaltojen, sähköisen viestintäverkon tai muun vastaavan teknisen järjestelyn avulla yleisön saataville toimitettua tietoa, mielipidettä tai muuta viestiä.  
Verkkojulkaisulla [tarkoitetaan] julkaisijan tuottamasta tai käsittelemästä aineistosta aikakautisen julkaisun tapaan yhtenäiseksi laadittua verkkoviestien kokonaisuutta, jota on tarkoitus julkaista säännöllisesti.

Eli määritelmien pohjalta asia on selvä: MV on verkkojulkaisu eli useista viesteistä koostuva kokonaisuus, ei verkkoviesti. Epäselvyyttä asiaan tuo se, että myöhemmin laissa mainittu vaatimus vastaavan toimittajan nimeämisestä ja nimen esilletuonnista julkaisussa ei täyty. Joten luotetaan siihen, miksi poliisi MV:n arvioi.

Poliisi itse kutsuu MV:tä ja Uber Uutisia "verkkojulkaisuiksi" heti vaateensa alussa sivulla 2 ja suuntaa oikeustoimensa Janitskiniin, päätoimittajaan, vaikka verkkoviestien laittomuuksista oikeustoimet tulisi suunnata lähettäjään eli pääsääntöisesti kirjoittajaan. Sana "verkkojulkaisu" mainitaan poliisin vaatimuksessa 17 kertaa. Tässä muutama olennaisin tilanne:



Poliisi tekee siis harvinaisen selväksi, että MV??!! ja Uber-uutiset ovat verkkojulkaisuja, vaikka he vaateen nimessä joutuvat kutsumaan vaadettaan verkkoviestien poistoksi, koska meillä ei ole lakia, jolla voisi pysäyttää kokonaisen julkaisun. 

Erityisesti ensisijainen vaatimus nimeää todellisen motiivin suoraan: tavoite ei ole poistaa laitonta verkkoviestiä vaan lopettaa julkaisujen jakelu.

Vaikka tuossa on tarvittava naula niiden regressiivisten vassarien arkkuun, jotka väittävät, ettei ennakkosensuurisuoja päde MV-lehteen, koska "se ei ole verkkojulkaisu", on tämä kaikki viime kädessä epäolennaista. Joukkoviestintälaki suojaa julkaisuja ennakkosensuurilta, mutta perustuslaki suojaa siltä kaikkia. Ennakkosensuurin kohteen ei tarvitse olla julkaisu, yksilön mielipiteiden esittämisen estäminen etukäteen on ennakkosensuuria aivan samoin.

Ei ole siis olennaista, onko MV julkaisu, mutta niille jotka asiasta tykkäävät jankata, sanottakoon, että se on julkaisu. Kysykää vaikka Helsingin poliisilta.

P.S. Jos taas haluatte kysyä jotain Janitskinilta, saapukaa maanantaina 1.8. klo 18 seuraamaan Janitskinin livehaastattelua Tuonen Joutsen -Youtube-kanavalle. Ilja ottaa myös yleisökysymyksiä vastaan.

Linkki poliisin vaatimukseen:
 http://static.mvlehti.net/uploads/2016/07/skannaus_2016_7_20_13_39_0_176-2.pdf
Maininnat termiin "verkkojulkaisu" löytää painamalla ctrl+F ja kirjoittamalla sanan hakukenttään.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Suomi on henkinen Neuvostoliitto


Kauan sitten kirjoitin suomalaisten asenneongelmasta lain ja yhteiskunnan suhteen. Toisin kuin vaikkapa amerikkalaiset, eivät suomalaiset koskaan ole todella omaksuneet valistuksen arvoja. Antiliberaali, tiukkaan valtion isien ohjaukseen perustuva ajatus valtiosta lienee juontaa juurensa Suomen erilaiseen historiaan: Suomihan on viettänyt kauemman aikaa suurempien maiden orjakansana kuin itsenäisenä valtiona.

Lain merkitystä ei ymmärretä lainkaan. Valistusajattelun mukaan lain tehtävä on suojata yksilöä loukkauksilta ja yksilön vapautta saa rajoittaa vain silloin, kun sillä vältytään suuremmalta oikeuksien loukkaukselta.

Suomalaiset ovat kuitenkin kansa, joka uutisjutun kommenttiosiossa pitää parin pykälän poistoa nimilaista täysin holtittomana, koska eihän sitä nyt voi ihmisille lapsensa nimeämistä luottaa. Laki ei Suomessa suojaa oikeuksiamme loukkauksilta vaan holhoaa ja tekee päätöksiä puolestamme tarjoamatta mitään suurempaa hyvää.

Sananvapauden tila on kuin kommunistimaan mallilla tuotettu. Se on teoriassa olemassa ja teoriassa kaikki arvostavat sitä suuresti. Käytännössä sitä ei ole ja käytännössä suomalaiset hanakasti yrittävät vaientaa eri mieltä olevien puhetta. Teoreettinen arvostus kivoille asioille, kuten sananvapaudelle tai yksilönvapaudelle, ei heijastu mitenkään yhteiskuntamme rakenteisiin,

Lakimme kieltää ennakkosensuurin, eli tiedonvälityksen eston ennalta käsin. Mahdolliset väärinkäytökset tulee selvittää teon tapahduttua, ei ennakkosensuurilla. Kuitenkin poliisi vaatii oikeusistuinta tekemään päätöksen, jolla MV-lehden tiedonvälitys estetään ennalta. Se ei ole pelkästään törkeää ennakkosensuuria ja MV:n väen oikeuksien loukkaus, se on jokaisen kansalaisen oikeuksien loukkaamista.

Meillä on oikeus sekä vastaanottaa että levittää tietoa. MV:n blokkaaminen siis loukkaisi yli viiden miljoonan ihmisen perustuslaillisia oikeuksia suojellakseen väitettyjen, toistaiseksi oikeudessa täysin todistamattomien rikosjuttujen muutamia kantajia. Mutta Suomessa se todennäköisesti katsotaan aivan oikeutetuksi. Eihän meillä tietenkään mitään lakia ole, jossa ennakkosensuuri olisi laillinen rangaistus teosta, mutta totalitäärisessä valtiossa lait kyllä taipuvat väärin ajattelevien jahtaamiseen.
Suomi "hyvässä seurassa" muiden jumalanpilkan kieltävien maiden kanssa.

Onhan meillä laki uskonrauhan rikkomisestakin, mikä asettaa meidät todella kurjaan kastiin. Ei ole puhettakaan siitä, että Suomi olisi asian suhteen ns. hyvässä seurassa. Mutta koska johtajamme ja iso osa kansasta ovat antiliberaaleja, he puolustavat lakeja, joita löytää muualta lähinnä islamistisista kehitysmaista.

Yksikään valtio ei ole tuottanut menestystä yltiöpäisellä byrokratialla, perusoikeuksien loukkauksilla, ajatusrikosten kyttäyksellä, holhouksella sekä tarpeettomalla lainsäädännöllä. Itse asiassa se on ollut juuri se resepti, jolla aiemmat sosiaaliset kokeilut, kuten Neuvostoliitto tai kommunistinen Kiina, alasajettiin.

Suomi on kylmän sodan päätyttyä epätoivoisesti hinkunut päästä osaksi läntistä maailmaa. Länsimaailma ylsi teknologiseen kehitykseemme, arvomaailma jäi Neuvostoliiton haltuun. Suomi ei koskaan voi tulla toimivaksi, menestyksekkääksi ja onnellisen kansan omaavaksi valtioksi, ellemme kehitä arvojamme. Jos jatkamme nykyisellä tiellä, on kohtalomme juuri sama kuin sen tien aiemmin valinneilla totalitäärisillä valtioilla.

On korkea aika, että muualle 1700-luvulla saapunut valistus saapuisi lopulta tähän pieneen, pohjoiseen kommunistivaltioonkin. 

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Maailma palaa, sedät mankuvat rasismista


Massamaahanmuuton realiteetit ovat nousseet tänä kesänä esiin selvemmin kuin koskaan. Merkelin tervetulotoivotukset toivat Eurooppaan ennennäkemättömän terrorin ja seksuaalirikosten aallon. Suomessa ulkomaalaisten seksuaalirikoset tuplaantuivat vuodessa, jihadistejakin on jouduttu viemään käräjille, vaikka Suomen maahanmuuttoluvut ovat varsin pienet.

Mutta miten reagoi poliittinen eliitti? Merkelin taholta on tullut hyytävää hiljaisuutta. Junckeria ei huoleta EU-kansalaisten turvallisuus vaan oma unelma vapaasta liikkuvuudesta, josta EU ei Junckerin mukaan luovu, vaikka mikä tulisi. Suomen johto on ollut selkärangatonta. Liibalaaba-tuomitsemisia lukuunottamatta puhetta terrorismin ja maahanmuuton ongelmien ratkaisemiseksi ei ole tullut.

Johtajilla kun on suurempiakin murheita kuin päänsä menettävät 84-vuotiaat papit, machetella murhatut raskaana olevat naiset tai seksuaalirikosten uhrit: heidän päällimmäinen murheensa on rasismi. 

Voisiko säälittävämpää reaktiota kuvitella? Kun Sebastian Tynkkynen totesi useita ilmeisiä totuuksia, kuten sen, että mitä enemmän on muslimeja, sitä enemmän on turvallisuusongelmia, muut poliitikot eivät suostuneet edes puhumaan aiheesta vaan horisivat hysteerisesti aiheen vierestä.

Ben Zyskovicz sanoi Tynkkysen lausuntoja rasismiksi perustelematta lainkaan sitä, mikä osa Tynkkysen tekstistä vaikutti etäisestikään siltä, että Tynkkynen uskoisi ihmisrotujen olevan lähtökohtaisesti eriarvoisia. Tynkkynen puhui uskonnosta, ei rodusta. Uskonto on valittu elämänkatsomus, joka kertoo paljon kantajansa arvomaailmasta. Rodulle taas ihminen ei voi mitään, eikä yksin sen perusteella voi mitään varmaa ihmisestä tietää.

Zyskovicz vieläpä kehtasi syyttää Tynkkystä keskustelun tason alentamisesta samalla kun itse jätti kokonaan esittämättä minkäänlaisia vasta-argumentteja Tynkkysen sanomisiin ja kaiken kukkuraksi alentui halpamaiseen ad hominem -heittelyyn viittaamalla Tynkkysen BB-taustaan selvästi sillä mielin, että sen olisi tarkoitus syödä Tynkkysen uskottavuutta. Ben peräti oli pöyristyvinään siitä, että Tynkkynen vaati, että meidän tulisi palauttaa kaikki perusteetta maassa oleskelevat. Jos se Beniä pöyristyttää, eikö kritiikki pitäisi suunnata ulkomaalaislain kirjoittajiin, ei Tynkkyseen, joka lain noudattamista vaatii?

Sitten Antti Kaikkonen liittyi hyveliputtajien kuoroon vaatimalla "rasististen" kannanottojen loppua. Sosiaalisten partiolaispisteiden keräily haiskahtaa ja kauas. Poliitikot, joilla ei ole munaa tehdä aitoja, merkityksellisiä kannanottoja vakavista asioista, tulevat esiin puskista bongatessaan tilaisuuden hyveliputukseen. Miksipä muuten he tarttuisivat juuri persujen väitettyyn rasismiin, kun ihmisiä kuolee ja paljon tärkeämpiäkin puheenaiheita olisi. 
"Te tulette maksamaan, Ranskan armeija: muslimit ovat matkalla!"
Joten tässäpä muutama kysymys sedille, miksei tädeillekin, kuten saamansa julkisuuden täysin hyveliputuksen varassa keräävälle Tytti Tuppuraiselle. Vastatkaa jos uskallatte:

1. Valehteliko Tynkkynen sanoessaan muslimien määrän lisäävän turvattomuutta? Jos valehteli, perustelkaa se. Näyttäkää vaikka esimerkki maasta, josta on tullut turvallisempi ja miellyttävämpi muslimien massamaahanmuuton myötä, tai jonka rikos- ja terrorismiluvut ovat edes säilyneet maahanmuuttoa edeltäneellä tasolla.

2. Edelliseen liittyen: Onko Suomi muuttunut turvallisemmaksi tai säilyttänyt aiemman turvallisuutensa massamaahanmuuton myötä? Mikäli rohkenette vastaamaan kyllä, on suositeltavaa esittää tilastoja väitteen tueksi.

3. Onko ulkomaalaislakimme rasistinen ja väärä? Mikäli sen noudattamisen vaatiminen on rasismia, täytyy kait lain itsessäänkin olla. Pitäisikö meidän vain hyllyttää koko laki, ja antaa kenen tahansa tulla ja mennä miten lystäävät, ettei kenellekään tule paha mieli?

4. Onko islam teistä rotu, synnynnäinen ominaisuus, johon ei voi vaikuttaa, vai onko se ideologia? 

5. Jos olette kohdassa 3 tunnustaneet, että islam ei ole rotu, miten islam-kritiikki on rasismia? Sillä logiikalla taolaisuuden, buddhalaisuuden tai kristinuskon dogman ja opetusten kritisoinninkin täytyy olla rasismia ja uskonnollisten ideologioiden sananvapauden ja kritiikin yläpuolella. Miksi ette puutu kaikkiin kristinuskoa kritisoiviin kirjoituksiin?

6. Onko terrrorismi- ja maahanmuuttokeskustelun raiteilta ajaminen rasismikeskusteluksi teidän mielestänne rakentavaa ja olennaista? Onko siis rasismi tällä hetkellä suurempi ongelma kuin jihadismi, maahanmuuttajien rikollisuus tai maahanmuuton taloudelliset vaikutukset?

7. Mikäli olette sitä mieltä, että rasismi on se olennaisin ongelma, eikö siihen kannattaisi puuttua siellä, missä ongelma on vakavin? Irakilaiset tekevät rasistisia viharikoksia 24-kertaisesti ja somalit 36-kertaisesti kantasuomalaisiin nähden. Mikäli aidosti olette huolissanne rasismista, ettekä yritä vain hyveliputtaa ja keräillä poliittisia irtopisteitä, eikö ongelman ytimeen pitäisi tarttua? Tynkkysen ehdotus karkotuksista on siis rasisminvastaista toimintaa, koska hän haluaa vähentää niiden ihmisten määrää maassa, jotka todennäköisimmin viharikoksia tekevät.

8. Onko mielestänne asiallista poliittista keskustelua tarttua toisen poliitikon puheisiin vain henkilökohtaisia solvauksia heitelläkseen? Rasismikortti on vain nimittelyä ja motiivien kyseenalaistamista, eikä se vastaa toisen argumentteihin mitenkään. Miten perustelette sen, että vain lyttäätte Tynkkysen argumentit perustelematta omaa kantaanne mitenkään tai esittämättä yhtään vasta-argumenttia?

9. Uskotteko, että viime aikojen terroriteot Nizzassa, Normandiassa tai Wurtzburgissa olisivat tapahtuneet myös, mikäli Saksassa ja Ranskassa ei olisi vastaanotettu muslimien massamaahanmuuttoa?

10. Jokerikysymys Benille: Eikö sinulla ole suurempia huolia kuin islamofobia tällä hetkellä? Sinä ja sukusi olette juutalaisia, ja suojellessasi islamia kritiikiltä sinä päädyt suojelemaan tämän hetken johtavaa antisemitististä ideologiaa. Britanniasta ja Ranskasta on meneillään juutalaisten joukkopako muslimien tekemien viharikosten vuoksi, Ruotsissa pienet, historialliset juutalaisyhteisöt katoavat maahanmuuton tieltä. Eikö sinulla pitäisi jo henkilökohtaisista syistä olla hyvät perusteet vastustaa vasemmiston ja islamistien epäpyhää, pitkälti jaettuun antisemitismiin perustuvaa liittoa eikä toimia sen tukipilarina?

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Haussa mieleltään terve, hyvinvoiva massamurhaaja

Syyrialainen turvapaikanhakija iski kolmen ihmisen kimppuun macheten kanssa.
Uhrina oli myös raskaana ollut nainen.
Minulta pyydetään säännönmukaisesti videoita tai blogitekstejä viimeisimpiin terroritekoihin liittyen, ja totean nyt tässä, että en aio alkaa jokaista iskua kommentoimaan, koska en muuten mitään muuta ehtisi tehdä. Kantani terrorismin ja politiikkamme yhteyteen on tehty selväksi jo aiemmin, joten käsittelen yksittäisiä iskuja vain silloin, jos terrorismiasiaan jotain uutta sanottavaa on.

Eilisessä videossani käsittelin Münchenin iskun tiimoilta sitä, miten jokainen muslimin rikos ei ole jihadia. Tänään taas päivän veriteko on Saksan machetehyökkäys. Tekotapa olisi islamiin viittaava, koska Pakistanissa macheteiskuissa on tapettu nimenomaan islamin vihollisiksi katsottuja, kuten sekularisteja sekä LGBT-aktivisteja.

Mielenterveysongelmista tullaan takuulla puhumaan tässä jutussa, mutta niillä puheilla ei viime kädessä juuri ole virkaa, koska mitään muuta motiivia tuskin saadaan tuotettua islamilaisen terrorismin sijalle. Tietenkin machetehyökkääjillä on päässä vikaa. Niin on niilläkin, jotka Pakistanissa leikkovat homotoimittajien päitä irti. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö teko olisi ollut islamistinen.

Rima jihadismille asetetaan aika korkealle, mikäli täytyy olla sekä silmittömän väkivallan tekijä että mieleltään terve ja onnellista elämää viettänyt. Mielenterveysongelmilla ei myöskään selitetä perimmäistä kysymystä: Miksi ne ovat juuri muslimit, jotka reagoivat mielenterveysongelmiin näin? Ongelmia on kaikilla, mutta miksi muslimit tekevät terrori-iskuja noin 122 kertaa useammin per cap kuin loput maapallon väestöstä?

En todellakaan ymmärrä vasemmiston ja median argumentointia näiden iskujen suhteen. Aina kiirehditään myös selittämään, ettei tekijällä ollut ISIS-yhteyksiä.

Miten sillä on asiaan vaikutusta?  

Jos Suomessa joku tekisi vaikkapa iskun vastaanottokeskukseen, olisiko media yhtä innokas korostamaan, ettei tekijällä ollut yhteyksiä vaikka Suomen Vastarintaliikkeeseen, vai pohdittaisiinko enemmän sitä, mitä motiivit olivat? ISIS ei ole synonyymi islamille tai jihadille. Se on vain yksi lukemattoman monista niitä edustavista järjestöistä, eikä ISIS-yhteyksien puute (tai yhteyksien puute ylipäätään mihinkään järjestöön) kerro vielä yksilön motiiveista.

En myöskään ymmärrä, miksi sen tiedon pitäisi rauhoittaa ketään. Mediassa se sanotaan, kuin kyseessä olisi jokin lieventävä asianhaara, jonka pitäisi tehdä iskusta vähemmän uhkaava. Mitä ihmeen väliä machetella tapetulle, raskaana olleelle naiselle on sillä, miksi turvapaikanhakija hänen kimppuunsa hyökkäsi?

Olennaista on, että holtiton maahanmuuttopolitiikka on tuonut keskuuteemme hurjan määrän väkivaltaa kaihtamattomia henkilöitä, joiden todellisista taustoista emme voi tietää mitään, vaikka utaretieteilijä Nerg kuinka väittäisi, miten jokainen tulija tunnetaan.

EU:n vuoksi me emme ole turvassa, vaikka noudattaisimme itse äärimmäisen tiukkaa politiikkaa. Kun turvapaikanhakijat ja muut tulijat saavat toisen EU-maan kansalaisuuden, he ovat vapaita tulemaan tännekin. Samoin islamistiset toisen polven tulijat, kuten Pariisin ja Brysselin iskujen tekijät, voivat levittäytyä mihin tahansa EU-maahan, jos edes yksi maa on niin hölmö, että päästää maahanmuuttajien enklaaveja syntymään. .
Muslimit protestoivat Charlie Hebdoa terroriteon jälkeen. Paavi oli niin ystävällinen, että antoi siunauksen väkivallalle reaktiona.  Yhdessä kyltissä sitaatti paavilta: "Loukkaa äitiäni ja vedän sinua turpaan."
Rasisminvastustajat yrittävät tuottaa sitä juonta tarinaan, että muslimiyhteisö on äärimmäisen terrorismivastainen, mutta heidän vastustustaan ei vaan huomioida. Eräs antirasisti jakoi The Independent -lehden artikkelin ISISiä vastustavista muslimimielenosoittajista Lontoossa. Artikkelissa päivitellään, miten satoja ihmisiä vetänyt mielenosoitus ei saanut lainkaan mediahuomiota.

 Kuvissa näkyy ehkäpä 50 mielenosoittajaa, ja vaikka heitä olisi satoja, on aivan ymmärrettävää, miksi sitä ei noteerata: Charlie Hebdoa vastustanut muslimien mielenosoitus vain muutamaa päivää myöhemmin keräsi monituhatpäisen väkijoukon paikalle. Kyselyn mukaan n. 27% Britannian muslimeista sympatiseeraa lehden toimitukseen iskun tehneitä terroristeja.

Eli terrorismin vastustaminen kiinnostaa huomattavasti harvempia muslimeja kuin Charlie Hebdon toimitukseen tehdyn terrori-iskun oikeuttaminen kylteillä, joissa sanotaan, ettei absoluuttista sananvapautta ole. Eiköhän se kerro aivan tarpeeksi. Hulluus ei sulje pois islamismia eikä kourallinen ISIS-vastustajia kumoa tutkimustuloksia radikalismin kannatuksesta.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Viha kytee vasemmistossa

Tämä neito oli hetken median kullannuppu ottamalla selfietä islamisaation vastaisen protestin edessä. Antirasismin sankari
romahti hetkessä, kun hänen antisemitistiset twiittinsä päätyivät julkisuuteen. 
Vasemmisto jakaa monia tavoitteita islamistien kanssa. Ne molemmat tahtovat vaientaa islam-kritiikin, vaikka muiden uskontojen dogmaa saa vapaasti arvostella. Vasemmisto vaientaa ihmisiä antirasismin nimissä vakaasti uskoen, että he ovat hyvällä asialla. He ovat sorron mahdollistajia estämällä ihmisiä kritisoimasta arvomaailmaa ja uskomuksia, joiden vuoksi miljoonia naisia sorretaan, miljoonat uskonnollisten vähemmistöjen ja seksuaalivähemmistöjen edustajat elävät pelossa ja minkä vuoksi monien maiden teknologinen ja inhimillinen kehitys ei etene lainkaan.

Islamistit iloitsevat myös, kun länsimaiset vassarinaiset julistavat, miten hijab ei ole sortoa vaan naisen oma valinta. Muslimimaissa tapahtuvat naisasianaisten kampanjat huivipakkoa vastaan jätetään huomiotta, koska ne eivät sovi omaan maailmankuvaan. Islamistit selittävät juuri samaa: hijab ei sorra, se on naisen oma valinta, se on naisen arvokkuutta lisäävää ja hänen omaksi parhaakseen.

Orlandon iskun jälkimainingeista tulikin vasemmiston kootut selittelyt siitä,  miten islam ei ole homofobinen. Yli 90% muslimienemmistöisten maiden väestöstä pitää homoutta moraalittomana ja noin puolet kannattaa shariaa homoudesta jaettavine kuolemantuomioineen. Viha näkyy tilastoissakin: homofobisten viharikosten määrä nousee maahanmuuton myötä. Suomessakin seksuaalivähemmistöihin suuntautuu vihaa ja pahoinpitelyjä tapahtuu. Tuhatvuotiset asenteet seksuaalivähemmistöjä kohtaan eivät rajoja ylittämällä muutu.

Eräs lukija kertoi, että hän välttelee kotikaupunkinsa maahanmuuttaja-alueita, koska on aiemmin joutunut maahanmuuttajien väkivallan uhriksi. Missä on ihmisoikeuksia rakastavan vasemmiston myötätunto seksuaalivähemmistöjä kohtaan? Yhtä vähemmistöä suositaan räikeästi muiden kustannuksella.
"Kuolonuhrien määrä nousee 50:en yökerhossa, jossa kieroutuneet homoseksuaalit käyvät,"
sanoo turkkilainen lehti Yeni Akit Orlandon iskusta.
Ja juutalaiset, tietysti. 74% Lähi-Idän muslimeista on äärimmäisen antisemitistisiä, arabimaissa 82%. He uskovat sellaisiin kuvitelmiin juutalaisista, joihin länsimaissa uskovat vain vannoutuneimmat neonatsit. Heidän on hyvä pesiytyä vasemmistoon, koska vasemmisto on antisemitistinen lähtöjään. He vihaavat juutalaisia, mutta yrittävät peitellä asenteensa "Israel-kritiikiksi".

Totuus näkyy kuitenkin heidän ns. antirasismissaan: He pauhaavat päivät pitkät muslimeihin tai tummaihoisiin kohdistuvista, äärimmäisen lievistäkin mikroaggressioista, mutta he eivät puhu sanallakaan synagogien poltosta tai rabbien puukotuksista, koska uhrit ovat juutalaisia ja tekijät muslimeja.

Islamistit ovat antisemitisminsä kanssa kuin kotonaan vihervasemmistossa, siksi heitä on pesiytynyt mm. Ruotsin ympäristöpuolueeseen ja Britannian työväenpuolueeseen. Jaettu antisemitismi näkyy: Britannian työväenpuolueessa muslimikansanedustaja joutuu mediamyllytykseen antisemitistisistä kommenteista samaan aikaan, kun puolueen ei-muslimi puheenjohtaja kutsuu Hamasia ja Hizbollahia ystävikseen ja tukee näkyvästi palestiinalaislapsiin pyhän sodan ideologiaa iskostavaa "hyväntekeväisyysjärjestöä".

Tämä aihe ei tullut mieleeni sattumalta. Eräs Rasmus-ryhmän "antirasistinen" muslimi kannattaa viestissään juutalaisten syrjintää ja leimaa juutalaisuuden synonyymiksi sionismille, jota terminä käytetään täysin väärin. Se tarkoittaa vain ajatusta, jonka mukaan juutalaisilla kuuluu olla oma kansallisvaltionsa, mutta vasemmisto ja islamistit käyttävät sanaa suojakilpenä: he luulevat, että jos he parjaavat "sionisteja", ei kukaan huomaa heidän olevan itse asiassa vain antisemiittejä.

 Aloittaja yrittää olla järkevämpi, mutta muslimi lyö antisemitismin heti täysille kierroksille. Kirjoitusvirheiden värittämässä kommentissa hän toteaa, että sionismi tulisi kieltää lailla ja että juutalaisten syrjintä on kiitettävää toimintaa. Huomioikaa, että kommentti on kirjoitettu jo pari päivää sitten. Yksikään ryhmäläinen ei ole sanonut mitään tuosta. Kun muslimi kannattaa syrjintää, antirasistit katsovat muualle.


Viha ja sorto ovat vaarallisimmillaan siellä, missä niitä luullaan joksikin muuksi. Antisemitismi maalataan hyveelliseksi Palestiinan puolustamiseksi, homojen, uskonnollisten vähemmistöjen ja naisten ahdingon julma huomiotta jättäminen taas antirasismiksi ja islamofobian vastaisuudeksi. Yhdenkään massiivista tuhoa kylväneen vihaideologian kannattajat eivät koskaan ole toimineet siinä uskossa, että he tekevät pahaa. 

He ovat aina järkeilleet olevansa hyvällä asialla. Siten nämä meidän aikamme hyväntahtoiset raakalaiset perustelevat itselleen raiskauksen uhrien haukkumisen, valikoivan antirasismin, sorron mahdollistamisen sekä epäkiinnostuksen sorron uhreihin, mikäli he ovat väärän värisiä tai väärää uskontoa edustavia.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Uusi Suomi vs. sananvapauden henki


Kun ryhdyin julkaisemaan tiettyjä tekstejäni UusiSuomi-sivustolla, sain aika nopeasti kysymyksiä siitä, miksi kirjoitan sinne, kun olen itsekin sanonut nimenomaan, että en valinnut sitä blogialustakseni sen sensuuripolitiikan vuoksi. Jotkut jopa epäilivät jotain vehkeilyä ja salailua, koska vain kirjoitin Usariin jakamatta niitä julkaisuja Facebookissa. No, meni se hiukan sinne päin.

 Halusin kokeilla Usarin rajoja, joista olin kuullut niin paljon. Arvelin, että minun kaltaiseni kirjoittaja päätyisi aika nopeasti silmätikuksi, ja niinhän siinä kävi. Hivutin tekstejä hiljalleen suorasukaisempaan suuntaan aloittaen talouspolitiikkajaarittelulla ja siitä siirtyen maahanmuutto- ja islam-aihetta kohti. Epäilen, että se oli kirjoitukseni "Se on vain islam", joka nosti minut ylläpidon tutkaan. Kyseisessä kirjoituksessa esitin tilastoja islamilaisesta terrorismista sekä muslimien mielipiteistä.

Usari otti nokkiinsa kun kirjoitin eilen illalla lisää islam-aiheesta, poisti kirjoitukseni etusivulta ja listauksista sekä poisti kirjoitusoikeuteni palveluun. Tässä kuvankaappaukset sähköpostista, jonka sain. Kannattaa huomioida hulvattomat aikaleimat. Kaikki kommenttini olivat viime yöltä ja eilisillalta. Ensimmäinen varoitus on tullut 15:43, toinen 15:53 sekä kirjoitusoikeuden poistoilmoitus "toistuvien varoitusten vuoksi" klo 15:58.

Olisivat aikaa säästääkseen vain kirjoittaneet yhden sähköpostin jossa lukee:"Tässä ensimmäinen varoitus, tässä toinen, ja nyt sinut on bännätty, kun et kuunnellut varoituksia."

 Kuvia voi klikata suuremmaksi.



 Yllä oleva koskee kommenttiani toisen henkilön blogitekstiin. Kirjoittaja korosti mielenterveysongelmien osuutta terrorismissa vähätellen islamin osuutta. Kommentti oli ainoa kommenttini koko tekstiin, joten on aika yllättävää, että yksi kommentti voi olla "jankkausta". On ymmärrettävää, että ylläpito ei kerro, mikä heistä oli valheellista tai perätöntä kommentissani, koska siinä ei ole mitään valheellista. Luvut ovat oikein, samoin tiedot Nizzan iskusta ovat suoraan suomalaisesta valtamediasta.

Tämä kommentti taas oli vain suora vastaus minulle esitettyyn kysymykseen. Kritisoin blogitekstissäni Sauli Niinistön merkityksetöntä Nizza-kommentointia tuomitsemisineen. Minulta kysyttiin kommenteissa, mitä minä itse sanoisin, jos olisin presidentti. Vastasin kysymykseen.Edelleen Usarista ei kerrota, mikä ylläolevassa kommentissa oli asiatonta kommentointia syntyperästä, uskonnosta tai muusta ominaisuudesta, eikä sitä, mikä viestissä oli valheellista tai perätöntä. He kait vain heittävät varoituksen syyt summassa.

 Ilmeisesti jihad on Usarin mielestä uskonto, jota tulee suojella kritiikiltä. En edes maininnut islamia koko tekstissä, vain jihadismin ja islamismin, eli poliittisen islamin. Onko islamismi, eli demokratian käyttäminen itseään vastaan islamilaisen teokratian tuottamiseksi, kritiikin yläpuolella? Onko hinku käydä jihadia suojeltu ideologia, jota ei saa arvostella? Usarin mielestä ovat. Kysymykseen vastaaminen on myös näköjään häiritsevää käyttäytymistä. 

Tämä oli oikeasti aika hauskaa. Tämä on vastaus Usarin vakiotrollille Petra Nyqvistille, joka ahdistuu monikulturismin kannalta ikävistä asioista ja ilmaantuu kommentteihin aina ajamaan keskustelua sivuraiteelle. Kirjoitukseni koski islam-keskustelua ja sananvapautta, Petra tuli horisemaan siitä, onko Hakkaraisen ehdotus muslimien poistosta Suomesta realistinen.  

Lisätietoja-kohta on suorastaan ironinen, koska kutsuin Nyqvistiä SJW-autistiksi, mikä on varsin yleinen termi ihmiselle, jolla ei ole tilannetajua, tunneälyä ja kykyä tulkita muita ihmisiä. Se ei ole viittaus autismiin sairautena yhtään sen enempää kuin sana "idiootti" on viittaus idiotismin tarkkaan, lääketieteelliseen määritelmään tai halvennusta sen määritelmän täyttäville ihmisille. Se on kuvaannollinen ilmaus, ja Usarin modi osoittaa itsensä SJW-autistiksi ottamalla sanan kirjaimellisesti sen yleisesti käytetyn merkityksen sijaan.

Sitten ilmoitetaan, että toistuvien [viimeisen 15 minuutin aikana vanhoista viesteistä annettujen] varoitusten vuoksi kirjoitusoikeuteni on poistettu.

Oi, Usari, sinä et petä. Loppunäytös oli juuri niin absurdi kuin oletinkin. Näin toimitaan sananvapauden henkeä vastaan. Yksityiset yritykset saavat itse luoda politiikkansa täysin vapaasti, eivätkä ne siten voi laitonta sensuuria tai sananvapauden rajoituksia tehdä. 

Sananvapaus on kuitenkin paljon enemmän kuin lain kirjain. Se on arvo, jota kaikkien länsimaisten tulisi kantaa sydämmessään, ei vain lakikirjan kansissa. Se on mentaliteettia, joka sallii myös eriävien mielipiteiden esittämisen, koska kaikki mielipiteet ansaitsevat tulla esitetyiksi. Se on uskoa ideoiden vapaisiin markkinoihin: Me laitamme ajatuksiamme esille, ja jos ne ovat hyvin perusteltuja ja toimivia, ne tarttuvat. Jos ne ovat huonoja, ne kuihtuvat pois. 

UusiSuomi vieläpä esiintyy vakavastiotettavana poliittisen keskustelun foorumina Suomessa kutsuen itseään "vaikutusvaltaisen suomalaisen mediaksi". Usari ampuu itseäänkin jalkaan tuolla politiikalla. Kenellä kiinnostaa enää lukea sen blogeja, mikäli se on käytännössä vain Vihreän Langan toisintoa? Mitään aitoa debattia ei voi tapahtua, vaan kaikki vain toistelevat yhdessä sallittuja mielipiteitään yhteistä hyväksyntää nyökytellen. Sellainen ei kiinnosta loppujen lopuksi ketään. Yleisöksikin kertyvät vain ne, jotka valmiiksi ovat samaa mieltä. Usarista rakennetaan vihervasemmiston kaikukammiota.

Minä uskon ideoiden vapaisiin markkinoihin; olen aina uskonut. Siksi en poistele eriäviä mielipiteitä blogini tai videoideni kommenteista tai tee ilmoituksia loukkaavasta sisällöstä. Minun ei tarvitse vaientaa muiden näkemyksiä, koska tiedän, että näkemykseni selviävät kyllä keskustelusta. Ja jos eivät selviä, ja käy ilmi, että olenkin ollut väärässä, kävelen keskustelusta ulos hieman viisaampana.

Sananvapaus ei ole vain lakia, sen tulisi olla meille kaikille rakas arvo, jota noudatetaan myös silloin, kun kyse on eri mieltä olevien puheesta.

Islam-keskustelu: Voiko tosiasioita kertomalla rikkoa lakia



Huomautus 20.7. klo 17:55: Tämä blogi julkaistiin myös UusiSuomi-palvelussa, nousi palvelun luetuimmaksi ja nyt se on poistettu ylläpidon toimesta. Sensuurin surkuhupaisuus saavuttaa huippunsa kun sensuurin kyseenalaistaminen ja faktoihin perustuvan keskustelun vaatiminen tulee sensuroiduksi myös.

Ainaiset loukkaantuja vaativat vihapuherangaistusta Teuvo Hakkaraiselle ja Sebastian Tynkkyselle. Hakkaraisen Facebook-päivityksessä ihmisillä vaikutti eniten suututtavan kohta, jossa hän sanoi, että kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja. Väite on kärjistetty versio totuudesta. Tilastollinen totuus maailman terrorismista tällä hetkellä on, että 96,5% terroristeista tänä vuonna on ollut muslimeja.

Olisiko Teuvon kenties pitänyt sanoa: "96,5% muslimeista ei ole terroristeja. mutta 96,5% terroristeista on muslimeja"? Kyse on vain 3,5%-yksikön erosta, joten Teuvon väite oli erittäin lähellä totuutta.

Mitä taas tulee hänen ajatuksiinsa siitä, tulisiko Suomessa olla muslimeja, on siinä kyseessä vain mielipiteenvapaus. Ei todellakaan ole oikeusistuimien asia joutua määrittelemään, montako muslimia Suomessa ihminen saa toivoa olevan. Teuvo ei yllyttänyt väkivaltaan tai syrjintään, hän vain ilmaisi, miten yhteiskunta hänestä parhaiten toimisi. Hänellä on siihen kaikki oikeus.

Laki on luotu suojaamaan yksilöitä ja heidän oikeuksiaan, joten kenen oikeuksia Teuvon puhe sortaa? Kuka on hänen rikoksensa uhri? Jos uhriksi joutuu määrittelemään epätarkan joukon, kuten muslimit yleensä, on rikos uhriton. Vai onko syyttäjä kysynyt kaikilta Suomen muslimeilta, kokivatko he tulleensa Teuvon loukkaamiksi? Joko olemme niin pitkällä totalitärismissä, että lailla suojellaan tunteitakin epämukavien mielipiteiden ja faktojen esittämiseltä? Se on törkeää sananvapauden loukkaamista.

Sitten on Seba, joka erehtyi toteamaan yksinkertaisen loogisen päätelmän: Mitä enemmän muslimeja, sitä suurempi riski islamilaiselle terrorismille sekä muille islamin lieveilmiöille. Se on totuus, ei muuta. Lapsikin sen ymmärtää. Siksi Ranska on joutunut useammin terroristien tulilinjalle kuin muut Länsimaat: Ranskan väestön muslimiosuus on länsimaiden suurin.

Ranskassa 35% muslimeista uskoo, että terrori-iskut islamin puolustamiseksi ovat tietyissä tilanteissa oikeutettuja. Nuorista muslimeista peräti 42% uskoo niin. Maailmassa mediaani terrori-iskut hyväksyvien muslimien määrälle on Pew Researchin mukan 38%. Muslimiväestöön ei siis voida tehdä tarkkaa jakoa pienen ääripään ja suuren, maltillisen enemmistön välille, koska toisin kuin kristittyjen keskuudessa, ei islamissa ole mitään maltillista valtaenemmistöä.

Kyseessä on enemmänkin tasainen spektri, jonka toisessa päässä ovat terroristit ja islamistit, toisessa täysin maallistuneet, nimelliset muslimit.  Muslimien enemmistöajatukset kun ovat aika kauhistuttavia.

Jos katsotaan vaikka irakilaisia, jotka ovat yleinen Suomeen saapuva ryhmä, heistä 91% kannattaa shariaa maan viralliseksi laiksi, ja heistä puolet uskoo, että sharian tulisi päteä myös ei-muslimeihin. Noin puolet irakilaisista toivoo sharialta erityisesti ankaria, ruumiillisia rikostuomioita sekä islamista luopuvien teloittamista.

93% heistä pitää homoseksuaalisuutta moraalittomana  ja 87% uskoo, että naisen tulisi aina totella miestään. 67% uskoo, että naisella ei tulisi olla oikeutta avioeroon, ja 75% uskoo, ettei tyttärillä ja pojilla tulisi olla yhtäläistä perintöoikeutta. 7% irakilaisista hyväksyy terroriteot islamin puolustamiseksi joko usein tai joskus, 93% harvoin tai ei koskaan, joten Suomeen viime vuonna tulleiden irakilaisten joukossa on tilastojen pohjalta arvioimalla 1434 terrorismin usein tai joskus hyväksyvää.

On siis tiettyjä yksinkertaisia tosiasioita, joita helposti väitetään vihapuheeksi, mutta jotka ovat ensinnäkin täysin todistettuja ja toisekseen välttämättömiä rakentavan, realistisen keskustelun käymiseksi. Tässä ovat ne väittämät, jotka meidän on jo korkea aika tunnustaa todeksi. Nämä eivät ole vihapuhetta vaan tosiasioita.

1. Muslimien koostumus on erilainen kuin kristittyjen. He eivät jakaudu tarkasti pieneen ekstremistien ryhmään ja maltilliseen valtaenemmistöön vaan jakautuvat tasaisesti spektrille, joka kulkee jihadismista sekularismiin.

2. Me emme voi poistaa jihadismia islamin ulkopuolelta. Kun merkittävä osuus muslimeista hyväksyy terrorismin, emme me voi asialle mitään. Heidän on itse korjattava yhteisönsä ja asenteensa. Me voimme vaikuttaa muslimien maahanmuuttoon tänne, mutta emme heidän oppeihinsa.

3. Muslimien määrä on verrannollinen islamilaisen terrorismin määrään. Siksi islamilaista väkivaltaa on eniten muslimimaissa sekä niissä länsimaissa, joissa on paljon muslimeja. Se on yksinkertaista matematiikka. Lotossa voittaa sitä helpommin,  mitä useammalla rivillä pelaa. Samoin jihadistien otannan suuruus islamilaisesta yhteisöstä on riippuvainen yhteisön väkiluvusta.

4. Nizza ei ollut terrorismia vaan jihad, ja jihad ei ole meistä riippuvainen. Monet esittävät täysin naurettavia selityksiä jihadille, kuten rasismin, syrjäytymisen tai mielenterveysongelmat. Oliko jihadin aloittanut Muhammed sitten rasismin uhri, kun aloitti valloituksen, joka tähän mennessä on tuottanut liki 200 miljoonaa kuolonuhria? Meillä ei ole vastassamme yksittäisiä terrori-iskuja vaan pyhä sota. Se ei ole väkivaltaisten yksittäistapausten sarja yhtään sen enempää kuin toinen maailmansotakaan oli.

5. Meidän on luovuttava madallettujen odotusten rasismista. Kriisikeskus Tukinaisen kehityspäällikkö selitti kirkkain silmin uskovansa, ettei naisten sortaminen kuulu islamiin. Hän ei takuulla sanoisi samoin, jos kyseessä olisi vastaavanlaiset valkoisten länsimaisten uskonto ja tavat. Tällainen rasismi laskee rimaa ruskeille ihmisille ja väheksyy heidän itsenäistä ajatteluaan. Kaikki ruskeiden teot selitetään valkoisten toimilla, kuin ruskeat eivät olisi kykeneviä keksimään mitään itse.

En ole kuullut kenenkään yrittävän selitellä Anders Breivikin tekoja ikävillä henkilökohtaisilla kokemuksilla ja ympäröivällä yhteiskunnalla, mutta ruskeiden ja mustien ihmisten tekojen kohdalla kaikki on ympäristön syytä. Tämä on törkeää rasismia, joka mädättää sekä moraalin että keskustelun tason. Kaikki ihmiset ovat itsenäisiä yksilöitä, rodusta riippumatta, eivätkä ruskeat ihmiset tarvitse valkoisten vaikutusta tehdäkseen asioita. Me alennamme sekä itsemme että toiset, kun me odotamme muilta vähemmän ja sallimme heiltä käytöksen, jota emme koskaan sallisi omiltamme.

6. Skottilaisselityksen saa unohtaa. Jihadin ja maahanmuuttajien rikollisuuden erityispiirteiden kohdalla kuulee aina selityksiä siitä, miten tekijä ei ole "oikea muslimi", eli käytössä on ns. No True Scotsman -argumentointivirhe. Kyllä ISIS on islamilainen, vaikka he tappavat ramadanin aikaan. He tappavat meitä nimenomaan silloin, koska he imitoivat islamin sankareita, kuten Mekan ramadanin aikaan valloittanutta Muhammedia sekä Euroopan valtausretken voitokkaasti ramadanin aikaan käynyttä Ṭāriq ibn Ziyādia.

Samoin viinaa juova, naisissa käyvä voi olla aivan yhtä muslimi kuin muutkin. Se ei kerro, että hän ei uskoisi Allahiin ja Muhammediin hänen profeettanaan. Hassua, miten samat monikulturistit, jotka sanovat, että musliminaisen vakaumusta ei voi päätellä huivin puutteesta yhtäkkiä sanovatkin, että tietyn säännön noudattamatta jättäminen tarkoittaa, että et ole muslimi.

Me emme voi koskaan päihittää jihadisteja jos emme ole valmiita puhumaan asioista rehellisesti, kaunistelematta ja avoimesti. 

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kriisikeskus Tukinainen puolustaa raiskauskulttuuria

Käytännössä kaikki maat, joista meille turvapaikanhakijoita tulee, ovat listattu maiksi, joissa raiskaus on maassa endeemistä. On epärealistista toivoa, että nämä ihmiset taikaiskusta muuttuisivat tänne tullessaan.  On huomionarvoista, että lähes koko islamilainen maailma on punaista aluetta.
Ulkomaalaisten osuus raiskaustuomioista on noin kolmannes, mikä on luonnollisesti jättimäinen yliedustus. Tätä eroa yritetään aika ajoin mitätöidä sanomalla, että suurin osa raiskauksista tapahtuu yksityisasunnossa tuttavan toimesta, eikä tutun tekemistä raiskauksista ilmoiteta yhtä herkästi. Taatusti onkin niin, että vaikkapa oman puolison tekemän väkivallan ilmoittamisen kynnys on korkeampi, mutta on myös merkittäviä tekijöitä, jotka tasaavat tätä eroa pois.

Suurin on tietysti se, että kun ilmoitus tutun tekemästä raiskauksesta tehdään, on epäilty aina poliisin tiedossa. Puskaraiskauksien ja katuahdistelujen tekijöitä ei useinkaan löydy, ja mikäli tekijää ei löydetä, ei epäiltyä kirjata ulkomaalaiseksi, vaikka kaikki tuntomerkit ulkomaalaisuuteen viittaisivat. Toinen eroja tasoittava seikka on se, että toisin kuin vaikka Yhdysvalloissa, Suomen raiskaustilastot tehdään kansallisuuden, ei rodun perusteella, joten kaikki toisen polven maahanmuuttajien tai kansallisuuden saaneiden tekemiset päätyvät suomalaisten puolelle tilastoa.

Ei siis ole juuri syytä uskoa, että tilastoissa todella olisi merkittävää vääristymää suuntaan tai toiseen. Tyypillisesti muslimimaista tulevien raiskausluvut ovat selvästi suurempia, ja niissäkin näkyy sävyeroja. Irakilaiset ja somalit raiskaavat Optulan mukaan 16-17 kertaa kantasuomalaista enemmän, kamerunilaiset hurjat 90 kertaa enemmän. Sellaista sopii odottaa kulttuurilta, jossa naisten sukuelimet silvotaan ja joka kolmannelta naiselta ruhjotaan rinnat uskonnollisessa rituaalissa. Tulijoiden raiskausluvut heijastelevat heidän oman maansa kulttuuria.

Kriisikeskus Tukinaisen kehittämispäällikkö Heli Heinjoki asettuu puolustamaan tekijöitä täysin ällistyttävillä lausunnoilla. Hän väittää, että heidän tietojensa mukaan muslimit eivät raiskaa enemmän. Vuonna 2012 Heinjoki sentään vielä tunnusti, että 16% heille tulevista soitoista koskee ulkomaalaisten raiskauksia, eli yliedustus oli jo silloin varsin hurja. Tukinaisen tilastot eivät ole julkisia, joten Heinjoen älyvapaiden väitteiden todenperäisyyttä ei voi tarkistaa.

Viralliset tilastot kuitenkin kertovat totuuden: Helsingin poliisi on tiedottanut puskaraiskausten määrän noususta, ja tähän mennessä Helsingissä on ollut 55% enemmän puskaraiskauksia kuin edellisenä vuonna vastaavana ajanjaksona. Ahdistelujen määrä on kolminkertaistunut kautta maan, Tampereella kasvua on ollut hurjat 1500%. Jopa Hesarin asiantuntijakin tunnustaa, että kyseessä on ulkomaalaisten yliedustus. Vuosien 2014 ja 2015 välillä poliisi raportoi 20% kasvusta ulkomaalaisten tekemissä raiskauksissa. Heinjoki siis horisee niin epäuskottavia, että edes useimmat hänen aatetoverinsa eivät moista kehtaa väittää.

Käsittämätön hyssyttely jatkuu, kun Heinjoki sanoo, että hänen mielestään naisten alistaminen ei kuulu islaminuskoon. Halleluja, suuri islam-tuntija Heinjoki on puhunut ja todennut, että 1400 vuotta pedofiliaa, pakkoavioliittoja, kunniamurhia, sukuelimien silpomisia, pakkohunnutuksia ja zina-lakia ei ole naisia sortavaa. Selvä juttu. Ayaan Hirsi Ali voisi olla toista mieltä.

Pitäkääpä tämä mielessä Tukinaisen uskottavuutta arvioitaessa. He esittävät olevansa naisten asialla, mutta systemaattinen sorto ei ole heistä sortoa, koska tekijöinä on muslimit. Tiedä, vaikka Heinjoki noudattaisi Muhammedin oppeja ja sanoisi apua rukoilevalle perheväkivallan uhrille, että mene akka takaisin sen miehesi luo ja tee, niin kuin se käskee, ettei miehen enää tarvitse hakata. Koska islam ei ole Heinjoen mielestä naisia alistava,  niin eihän tuo neuvokaan voisi olla, koska se islamista tulee.

Kuvitellaanpa, että vaikka Jussi Halla-aho hurahtaisi hurmosuskontoon ja kehittäisi oman seurakunnan, jossa noudatetaan samoja oppeja naisten suhteen kuin Koraanin ja suurien tavat. Kurittomia naisia saisi hakata, hunnuttomana kulkevan saa ruoskia tai tappaa, sukuelimet silvotaan, mutta Muhammedin oppien mukaisesti ei leikata liikaa, koska se antaa kivan hehkun kasvoille. Seksuaalirikosten käsittely olisi käräjät, joissa selvitetään uhrin syyllisyyden aste. Naisen hallinnassa on ensin isä ja veljet, sitten aviomies, ei koskaan nainen itse.

Koraanin tarjoamiin poikkeuksiin toisen muslimin murhan kieltoon kuuluu kunniamurha. Vanhemmat saavat Allahin siunauksen lapsensa murhalle, jos lapsi on jotenkin tuonut häpeää perheelle, ja tietenkään se ei koskaan ole poikalapsi, joka tuomitaan kunnian menetyksestä. Halla-ahon kultti  noudattaisi tapaa myös. Olisiko Heinjoki kertomassa, miten kyseinen uskonto ei ole naisia alistava? Puolustaisiko hän hirviömäistä sortoa silloin, kun samoja tapoja noudattavat kantasuomalaiset?

Mitä islamilaisempi maa, sitä hirveämmät olot naisilla. Iran, Saudi-Arabia ja Afganistan ovat hyviä esimerkkejä perinteistä islamia noudattavista maista. Ne toteuttavat juurikin pakkohunnutusta, Zina-lakia, perheväkivaltaa ja raiskauskulttuuria, koska islam niin sanoo. Se on osa shariaa, joten sillä mennään. Naisille parhaat muslimimaat ovat siis ne, jotka eivät ole islamilaisia. Voisiko se jotenkin viitata siihen, että kaikki nämä kansat Aasiasta Afrikkaan eivät ehkä vetäneet naisten sortoa hatusta, vaan heillä on sille yhteinen syy? Vaikkapa uskonto?

Tämä on puukko naisten selkään. Eivätkä naiset ole ainoa ryhmä, joka poljetaan jalkoihin kiireessä suojella perinteistä islamia kritiikiltä: homot, juutalaiset, ateistit sekä kristityt maahanmuuttajat ja jesidit, jotka eivät pääse vainoa pakoon, koska me annamme sen seurata heitä, ovat sallittuja sorron kohteita islamille. Kuten Milo Yiannopoulos sanoi, vasemmisto on sijoittanut muslimit uhripyramidinsa huipulle ja kieltäytyy tunnustamasta, että pyramidin huippu haluaa sortaa kaikkia muita pyramidissa.

Samoin kuin islamin homofobian puolustelu Orlandon ampumisen jälkeen toimi valomerkkinä homoille, tällaiset kannanotot ovat valomerkki naisille: nyt on aika lähteä vasemmistosta, he eivät välitä sinusta. Keskiaikaisen arvomaailman suojelu kritiikiltä on heille tärkeämpää kuin sinun oikeutesi.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Haaste Saku Timoselle

Kauhua Nizzassa. Reaktioiden puolesta länsimaiset jakautuvat kahteen ryhmään: niihin, jotka haluavat
ennaltaehkäistä tulevia tekoja ja niihin, joiden ensi reaktio on selitellä tekoa.
1.7. kirjoitin vihervasemmiston trollien hassusta tavasta yrittää häiritä järkevää keskustelua sattumanvaraisella melulla. Tämä mölinä yltyy joka kerta, kun jotain heidän ideologiaansa sopimatonta tapahtuu, kuten nyt vaikka Nizzan massamurha. Avoimin silmin maailmaa katsovat ovat nähneet riskin koko ajan ja vaativat toimintaa turvallisuuden parantamiseksi, mutta suvaitsevaisto ei tällaista keskustelua salli. Se uhkaa mennä liian kiusalliseksi, joten metelöinti alkaa saman tien. 

Ideologian murtuessa epätoivo yltyy, ja mölinä alkaa olemaan jo surkuhupaisaa. Tuntuu kuin katsoisi kylähullua, joka toikkaroi kadulla päästäen toisiinsa liittymättömiä parahduksia KKK:sta, rasismista ja pakolaisista ihmisten kävellessä ohi päätään puistellen ja mielenterveyshuollon kurjaa tilaa surkutellen,

Imagen blogiosion vakiotrolli Saku Timosen lähestymistapa on vanha, tuttu "Kato, elefantti!" -taktiikka, eli surkea yritys kiinnittää huomio pois itselle kiusallisesta seikasta. Hän kertoo olevansa vakuuttunut siitä, että Rajat Kiinni -liikkeestä tulee vielä terroritekoja, koska hänestä RK:n ideologia on tismalleen sama kuin ISIS:in.

Ryhmä A siis leikkoo ihmisiltä päitä irti, upottaa ihmisiä typpihappoon, ristiinnaulitsee kristittyjä, pitää sadoittain seksiorjia, ajelee rekkoja väkijoukkoihin ja räjähtelee lentokentillä kun taas ryhmä B toimii demokratian sisällä laillisin vaikutuskeinoin pitämällä rauhanomaisia mielenosoituksia ja keskustelutilaisuuksia, ja nämä kaksi ryhmää ovat Timosen mielestä aivan samanlaiset ideologiat omaavia. Hupaisaksi kaiken tämän tekee varsinkin se, että selvästi harhaisen hysteerisesti RK:sta pelkoa lietsova Timonen vielä sanoo, että ei pidä antautua pelonlietsonnalle. Muut sentään pelkäävät jotain, mikä on totta.

Viimeiset vuodet ovat olleet verilöylyä Euroopassa. ja asialla ovat aina islamistit. Lievemmissä tempuissa, kuten vaikkapa yli sadan poliisin pahoinpitelyssä yhden "mielenosoituksen" aikana, ovat kunnostautuneet äärivassarit. He myös paraikaa teurastavat poliiseja Yhdysvalloissa. Timosen mörköä ei näy missään.

Timonen vielä yrittää käyttää No true Scotsman -selitystä islamin roolin vähättelyyn rekkaiskussa, jonka aikana kuski huusi Allahu akbaria väkijoukon yli jyrätessään. Hän esittää, että ISIS vain omi iskun jälkikäteen, vaikka on ilmeistä, että järjestöllä oli sormensa pelissä. Murhaaja oli aiemmin tehnyt pikkurikoksia ja lähettänyt pieniä rahasummia perheelleen. Juuri ennen iskua hän oli toimittanut heille n. 98 000 euroa. Tuntuu varsin loogiselta, että ISIS on antanut hänelle 100 000 euroa, josta hän on pienen osan käyttänyt iskun järjestämiseen ja lähettänyt loput perheelleen. Rekasta löydettiin iso varasto aseita ja kranaatteja, joita perus mielenterveysongelmainen ilman terrorismiyhteyksiä tuskin olisi käsiinsä saanut.

Suurin osa länsimaisista ei ole muslimeja, eli suurin osa länsimaiden mielenterveysongelmaisistakaan ei ole muslimeja. Kuitenkaan ne eivät ole kantaeurooppalaiset tai ei-muslimit maahanmuuttajat, jotka räjähtelevät lentokentillä ja ajavat rekkoja väkijoukkoihin. Mielenterveysongelmia, päihdeongelmia ja huolia on kaikilla ryhmillä, kuitenkin muslimit muodostavat 96,5% tämän vuoden terrori-iskujen tekijöistä maailmassa. 

Joten tässäpä haaste Sakulle: Otapa ne liki 900 muuta terrori-iskua, jotka muslimit ovat tänä vuonna tehneet, ja etsi niille ei-islamilainen selitys. Etsi järkeily sille, mikä on aiheuttanut teot ja joka selittää myös sen, miksi muut kansanryhmät eivät tee tätä. Suosittelen erityisesti katsomaan terroritekojen luettelon palkkia, jossa näkyy uhrien lukumäärä. Ne ovat todellisia ihmisiä, Saku.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Sure, unohda, toista.

Sureminen on uusi länsimainen joukkueurheilu. Järkytytään, surraan, unohdetaan ja toivotaan, että
saisi edes muutaman kuukauden normaalia elämää välissä.

Terrori-iskujen jälkeisiin uutisotsikoihin ja somekeskusteluihin tiivistyy jotain hyvin olennaista länsimaisten selkärangattomuudesta taistelussa islamisteja vastaan. Iltalehti kertoo, että presidentti Sauli Niinistö tuomitsee jyrkästi terrori-iskut. No mitä muutakaan? Poliitikkojen selkärangattomuuden mahdollistaa tietysti media, joka vain hymyssä suin julkaisee typerimmätkin latteudet kysymättä, mitä oikeasti aiotaan surunvalittelujen ohella tehdä.

 Jo nyt Twitterissä trendaa #PrayForNice, jonka voimin hyveliputtajat voivat taas aloittaa uuden kierroksen tässä kieroutuneessa kehässä, jota länsimaat islamistien kanssa kiertävät. Hashtagit, profiilikuvafiltterit ja poliittikkojen synteettistä myötätuntoa uhkuvat somepostaukset eivät ole tarvittuja. Kukaan ei pyydä niitä, niistä ei ole mitään hyötyä. Kuitenkin tämä haaskalintujen joukko on aina paikalla valmiina solidaarisuuteen, jonka voimalla on mukava näyttää kavereille, kuinka hyvä ihminen sinä olet, koska sinä todella välität.

Kaikki tämä on melua, jonka alle hukkuu se olennainen, aidon myötätunnon keskustelu. Kuten Raheem Kassam sanoi Breitbartissa tänään, ei ole solidaarisuutta katsella sivusta raiskausta ja twiittailla myötätunnosta uhria kohtaan. Aito sympatia ja solidaarisuus ei elä sometrendien listalla tai iltapäivälehtien otsikoissa vaan tässä todellisuudessa.

Tuntuu käsittämättömältä, että tuon joutuu edes sanomaan, mutta sellainen on mentaliteetti nykyisin. Länsimainen hyveliputtaja twiittaa "rakkaus voittaa vihan" ja kokee suurta itsetyytyväisyyttä osallistuttuaan taisteluun ISIStä vastaan. Jos heiltä kysyy selitystä sille, miten heidän kampanjointinsa materialisoituu oikeaan elämään ja ISISin tappioksi, he loukkaantuvat, kuin olisi syvästi epäkohteliasta kyseenalaistaa heidän hyveliputuksensa merkityksellisyys.

Törkein piirre näissä hyveliputtajissa on, että he kehtaavat mustamaalata itseään myötätuntoisemmat tunteettomiksi julmureiksi. Jos ei osallistu teennäisen solidaarisuuden tanssiin ja kannusta muita, on paha ihminen, koska nämä ihmiset mittaavat hyvyyttä postattujen itkuhymiöiden määrässä. 

Syy tälle haukkumiselle on tietenkin motiiveissa: hyveliputtajat nimenomaan haluavat tuntea itsensä hyviksi ihmisiksi. Ei se ole kivaa kun on aamun somettanut rukous-emojien ja Googlen avulla löydettyjen surusitaattien voimin, ja sitten joku tulee pilaamaan hyveliputuksen sanomalla, että et sinä oikeasti tee mitään hyvää. Omat tunteet ovat uhreja tärkeämmät hyveliputtajille.

Sama näkyy politiikan maailmassa. Trump kerää paheksuntaa poliitikkotovereiltaan, koska hänen pragmaattisuutensa korostaa muiden poliitikkojen tyhjää sanahelinää. Trump saa muut näyttämään huonolta, koska hän ehdottaa oikeita käytännön toimia. Tämä käytännöllisyys halutaan karistaa, joten muut poliitikot ja vasemmistomedia kirjoittavat joka terrori-iskun jälkeen enemmän järkyttyneitä juttuja Trumpin twiiteistä kuin itse terrori-iskusta. 

Jos johtajamme olisivat palokunta, he olisivat ryhmä voivottelevia vätyksiä kertomassa palavan talon omistajalle, että ei saa antaa pelolle valtaa. Samaan aikaan Trump yrittää keriä letkuja auki, ja sekös vätyksiä harmittaa, koska se luo heillekin paineen tehdä jotain.

Jos tuntee aidosti myötätuntoa uhreja kohtaan, silloin haluaa tietenkin estää uusien uhrien syntymisen. Aitoa myötätuntoa kokeva tekee parhaansa, ei sitä, mikä on helppoa. Me emme voi koskaan selviytyä ja voittaa, jos vastaamme luoteihin, räjähdyksiin ja yliajoihin emojeilla ja latteuksilla. Lopettakaa se lässytys ja osoittakaa kerrankin aitoa myötätuntoa vaatimalla käytännön toimenpiteitä tulevien uhrien syntymisen estämiseksi.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Etninen profilointi on hirvittävän väärin - kukaan ei vaan osaa selittää, miksi!



Asiantuntijan vaisto ohjaa poliisia rattijuoppojen löytämisessä.
Kokemuksen kautta tietyt merkit oppii huomaamaan ja yhdistämään tyypillisen rattijuopon profiiliin. Kuski voi ajaa ylinopeutta tai suorastaan omituisen hitaasti, auto saattaa seilata kevyesti kaistalla ja kuski mennä hermostuneeksi, kun poliisi häntä jututtaa. Tiedetään, että nämä merkit ovat päihtyneelle kuskille ominaisia.

 Kaikki pysäytykset eivät tietenkään johda sakkoihin, ei edes suurin osa, koska suurin osa tiellä liikkuvista on selvin päin. Pysäytysten voimalla saadaan kuitenkin muutamia rattijuoppoja ja kortittomia karsittua liikenteestä sekä luotua pelote muille samaa tekoa harkitseville.

Paperittomalle ulkomaalaiselle on tietty profiili myös. Erityisesti jos etsitään vaikkapa niitä tuhansia karkuteillä olevia turvapaikanhakijoita, on heidän profiilinsa erilainen kuin kansan yleensä. Karannut turvis on todennäköisemmin tumma eikä puhu suomea. He myös ovat suurempi uhka maalle kuin monet muut paperittomat, koska turvapaikanhakijoina tiedetään tulleen ainakin satoja terrorismitaustaisia henkilöitä. Näiden yksilöiden löytäminen siis voi olla elämän ja kuoleman kysymys.

Samoin kuin poliisi pitää tiettyjä merkkejä silmällä rattijuoppoja etsiessään, on hänen paras käyttää maalaisjärkeä myös ulkomaalaisvalvonnassa. Selvää suomea puhuvalta valkoiselta on aivan turhaa kysellä papereita, koska hänen tietää olevan suomalainen. Suomi on vielä niin hankala ja harvinainen kieli, että kukaan vasta saapunut paperiton ei sitä uskottavasti osaa puhua.  Ulkonäkö on tietysti myös hyödyllinen keino, koska tietysti papereita kannattaa tarkistaa heiltä, jotka paperittoman profiiliin parhaiten sopivat. Silloin todennäköisyydet löytää paperittomia ovat korkeimmillaan eikä poliisin valmiiksikin vähiä resursseja haaskata typeryyksiin.

Hesarin pääkirjoituksessa selitettiin, että poliisi ei saa tehovalvonnassa perustaa paperien kysymistä ulkonäköön tai kieleen. No mihin sitten? Onko HS:n linja se, että annetaan terroristien vain häärätä täällä kun kerran ovat rajan yli päässeet, koska pienikin riski laillisesti maassa olevan mielen pahoittamisesta on suurempi huoli kuin mahdollisesti hyvin vaaralliset henkilöt maassa? Etnisyys ja kielihän ovat juuri helpoimmat keinot profiloida laillisesti maassa oleskelevat ulos epäiltyjen joukosta, jolloin jäljelle jää paljon pienempi ryhmä tutkittavia henkilöitä.

Kenenkään ei pitäisi ottaa nokkiinsa paperien kysymisestä. Poliisi kysyy ajokorttiakin kaikissa liikennepysäytyksissä, eikä se ole mikään hyökkäys tai epäilyn osoittamista siitä, onko kuskilla korttia. Se ei ole loukkaus, se on työn tekemistä ja yleisestä turvallisuudesta huolehtimista. Laissa säädetään meille kaikille velvollisuus avustaa viranomaisia työssään - kohtuuden rajoissa toki.

Henkkarien vilauttaminen on kohtuuden rajoissa. Se vie muutaman sekunnin, ja asia on sillä selvä. Jos joku ei pysty täyttämään lakisääteistä tehtävää viranomaisen auttamisessa, hänen kannattaa hakea itselleen mukavampi maa asua, jossa sellaista velvoitetta ei ole. Suomessa mennään kuitenkin näillä säännöillä. Jos joku ei arvosta kotimaansa turvallisuutta sitä vähää, että jaksaisi poliisille papereita näyttää, on vika hänessä, ei poliisin metodeissa.

Rotu ja kieli eivät profiloinnin perusteina ole sen kummempia kuin sukupuoli tai ikäkään. Jos poliisi etsisi raiskaajaa vailla tuntomerkkejä, he tuskin pysäyttäisivät kadulla kulkevaa mummelia tai pikkulasta teosta epäiltynä, koska tietävät, että naisen raiskanneen henkilön profiiliin kuuluu pääsääntöisesti miessukupuoli ja vähintään teini-ikä. Ikä, sukupuoli, etnisyys ja äidinkieli ovat aivan samanlaisia piirteitä. Emme me valitse mitään niistä.

 Miksi juuri kahta niistä piirteistä ei saa käyttää profilointiin? Oikeasti, miksi? Mikä tekee rodusta ja kielestä suojeltuja piirteitä muihin nähden? En ole kuullut tälle yhtään järkevää selitystä.

Alla aiempi videoni aiheesta.


tiistai 12. heinäkuuta 2016

Näin rakennetaan kurjuuden Suomi

Politiikkamme työllisyyden edistämiseksi on kuin luotu tuottamaan kurjuutta,
taloudellista tappiota ja inhimillistä kärsimystä.

Tänään työllisyys on ollut yksi pääpuheenaiheista SuomiAreenan vuoksi ja sen sietääkin olla. Suomalainen työllisyyspolitiikka on suoraan sanoen hullun hommaa. Mikäli haluaisi suunnitella linjaukset, joilla mahdollisimman tehokkaasti tuhlataan rahaa tuottamatta mitään hyötyä kenellekään, olisi Suomen malli kuin tilauksena tehty.

Aloitetaanpa vaikka työllistämistoimista. Koko ajan mennään vastikkeellisten tukien suuntaan eli siihen, että työttömien on osallistuttava esim. kuntouttavaan työtoimintaan. Ikävä kyllä kukaan ei ole pysähtynyt pohtimaan, onko sinne mitään järkeä ihmisiä laittaa. Työllistämistoimista pääsee työelämään mukaan 2-3% osallistujista, mutta toiminnan pyörittäminen on kallista hommaa. Tästä hulluudesta käytännön esimerkkinä voisi mainita oman kuntani työtoiminnan, jonka matematiikka menee näin:

Budjetti työtoiminnalle on 250 000 euroa. Toiminnassa on mukanan n. 80 kuntoutujaa sekä kymmenkunta henkilökunnan jäsentä. Ottaen huomioon, että kuntoutujat saavat työttömyyskorvausta, lisäosan, asumistuen ja osa toimeentulotukeakin, tulee touhun vuosikustannukseksi yli miljoona euroa.

Sillä rahalla voitaisiin työllistää yli 40 ihmistä oikeaan työhön kunnollisella, itsenäisen elämän mahdollistavalla 2000 euron kuukausipalkalla. Kuitenkin nykypolitiikan mukaan työllistetään mielummin kourallinen ja pyöritetään kymmeniä turhassa karusellissa, joka ei työllistymistä edistä.
Kuntouttava työtoiminta tuhoaa työpaikkoja. Kuntoutujia ei saa laittaa yksityisiin yrityksiin, mutta sääntöä kierretään niin, että yritykset ja yksityishenkilöt voivat ostaa palveluja työpajojen orjavoimalta. Kukapa palkkaisi oikean yrityksen tekemään maalausurakan tai muun projektin, kun paikallinen paja tekee saman työn murto-osalla kustannuksista, koska sen ei tarvitse huolehtia voitosta, palkoista tai maksuista? Ilman pajoja samat työt pitäisi teettää oikeilla työntekijöillä, joten pajat ajavat paikalliset yritykset ulos markkinoilta halvalla orjatyövoimallaan sekä hävittävät työpaikkoja,

Sitten on muita työllistymistä estäviä tekijöitä, kuten velkaantuminen. Suomessa on edelleen paljon jo 90-luvun lamassa velkaantuneita, ja luottotietomerkintöjen määrä kasvaa koko ajan. Hallitus aikoo jälleen laskea ihmisten palkkatulojen suojaosuuksia, joten ulosoton jäljiltä ylivelkaantuneille jää entistä vähemmän käteen. Kukapa menisi töihin, kun ulosotto pitää huolen siitä, että työttömänä saa vähintään saman verran käteen?

Nykyisestä politiikasta ei hyödy kukaan: velkojat eivät saa rahojaan työttömiltä takaisin, valtio joutuu maksamaan tukiaisia ja velkaantuneella ei ole mahdollisuutta nousta uuteen alkuun. Järkevässä politiikassa kansan velkaantumiseen puuttuttaisiin nostamalla suojaosuuksia ja helpottamalla velkasaneeraukseen pääsyä. Siten ihmisten olisi mahdollista vielä rakentaa elämä ja työllistyä, ja velkojatkin saisivat ainakin jotain takaisin, mikä on parempi kuin ei mitään.

 Sitten on tietysti päihteet. Joka kymmenes suomalainen ei hallitse alkoholinkäyttöään, huumeet ovat kasvava ongelma. Lyhytnäköisellä politiikalla hoitoon pääsy on todella vaikeaa, koska kunnat eivät halua myöntää maksusitoumuksia laitosjaksoille ja lääkityksille. Se pikkuinen säästö tulee tietysti maksamaan miljoonia, koska jokainen päihdeongelmainen tulee yhteiskunnalle kalliiksi niin tukiaisissa, terveydenhuollossa, oikeusjärjestelmässä, sosiaalitoimessa kuin menetetyissä verotuloissakin. Muutaman tonnin säästöjen tavoittelu per henkilö on järjetöntä ja epäinhimillistä ongelmaisia kohtaan.

Toinen kurjassa asemassa oleva ryhmä on työkyvyttömät. Suomalaisia tykätään haukkua laiskoiksi, koska Suomessa vietetään paljon sairaslomia. Sitä ei kuitenkaan mainita, että Suomessa on paljon pienempi osuus väestöstä työkyvyttömyyseläkkeellä kuin muissa pohjoismaissa. Työkyvyttömät asetetaan hirvittävään kiirastuleen: eläkkeistä suolletaan kielteisiä päätöksiä liukuhihnalta, töihinkään ei voi päästä. Pahimmassa tapauksessa tulee karenssia, kun ei hae työtä, jota ei edes pystyisi tekemään. Sitä sitten jatkuu jopa vuosikymmeniä siihen asti, että pääsee kansaneläkkeelle tai kuolema korjaa.

Todellinen sivistysvaltio ei kohtele heikoimpiaan kuten Suomi. Työllistämispolitiikan tulisi lähteä tästä kysymyksestä:

Mikä todella auttaisi ihmisiä työllistymään ja yrittäjiä luomaan työpaikkoja? 

Kannattaisiko sairaat päästää eläkkeelle?

Ehkäpä pieni sijoitus ajokortin hankintaan syrjäseudun työttömälle tekisi työn löytämisestä helpompaa?¨

Jos henkilö ei vaikuta työkykyiseltä, pitäisikö hänet mieluummin ohjata lääkäriin, päihdetyöntekijälle tai sosiaalityöntekijälle kuin laittaa karenssille? 

Ehkäpä asunnotonta kannattaisi ensin auttaa kodin löytämisessä sen sijaan, että usuttaisi häntä työnhakuun ilman edes vakituista yösijaa? 

Ehkä pahasti velkaantunut pitäisi auttaa velkasaneeraukseen, jotta hän voisi kokea toivoa tulevasta ja kiinnostua työllistymisestä?

Nykyinen työllistämispolitiikkamme on mieletöntä, epätehokasta tuhlausta puhumattakaan siitä, kuinka epäinhimillistä ja piittaamatonta on haaskata arvokkaat resurssit humputuksiin, kun niillä voitaisiin auttaa ihmisiä.


sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Sympatian ruinaaminen on aikamme lynkkauskulttuuria

Uhrikulttuuri tekee harvinaisen selväksi, ketkä osaavat hoitaa asiansa kuin aikuiset, ketkä eivät.
Tutkimustyö nimeltä Microaggressions and moral cultures luokittelee ihmiskulttuurit kolmeen eri kategoriaan. Ensimmäinen ja primitiivisin näistä on kunniakulttuuri. Lähes kaikki kulttuurit ovat joskus sellaisia olleet, mutta eritoten länsimaat ovat siitä luopuneet. Kunniakulttuurissa oman kunnian ja kasvojen säilyttäminen on kaiken ytimessä, joten koettuaan loukkauksen henkilö hoitaa asian itse ja voimakkaasti.

Tavoite on palauttaa itselle menetetty kunnia, eli loukkauksen korjaamista olennaisempaa on se, etteivät muut pidä loukattua heikkona. Kehitysmaista tulevan maahanmuuton myötä on kunniakulttuuri alkanut jälleen rantautua länsimaihin, ja maahanmuuttajien väkivaltaiset välienselvittelyt sekä naisiin kohdistuva kunniaväkivalta yleistyvät.

Länsimaiden oma kulttuuri on arvokkuuden kulttuuri. Kunnian puolesta tappelemisen sijaan painopiste on oman arvokkuuden säilyttämisessä, ja siksi loukkauksia ei koeta sopivaksi hoitaa omin päin tai väkivaltaisesti. Loukatulle tarjotaan mahdollisuus säilyttää arvokkuutensa sillä, että viranomaiset hoitavat asian hänen puolestaan reiluksi koetun oikeusjärjestelmän kautta.

Ikävä kyllä arvokkuuskulttuuri ei kaikille kelpaa, joten viime aikoina on tuotettu kolmas moraalinen kulttuuri: uhrikulttuuri. Uhrikulttuuri muistuttaa enemmän kunnia- kuin arvokkuuskulttuuria, koska siinä asioita ei pyritä hoitamaan virallisia, arvokkaita teitä vaan voimalla. Voimana toimii ryhmäpaine.

 Kun uhrikulttuurin edustaja kokee tulleensa loukatuksi, hän ei aloita tappelua tai mene viranomaisten puheille, hän menee someen ja lehtiin. Siellä hän kertoo loukkauksesta ja kerää taakseen joukkovoiman kauhistuneita ihmisiä, jotka hoitavat ongelman hänen puolestaan. Hän käyttää ryhmäpainetta tahtonsa läpi saamiseen, ja nykypäivän tunnevetoiset ihmiset on helppo saada mukaan väitetyn uhrin etua ajamaan. Uhrikulttuurin ytimessä on sympatia, ei kunnia tai arvokkuus.

Uhrikulttuuria näkyy kaikkialla, mutta näkyvä viimeaikainen esimerkki siitä oli vaikkapa Irakiin karkotettava perhe. Perheen äidillä ja lapsilla ei ollut oleskelulupaa tai perusteita turvapaikalle, joten koska arvokas viranomaisselvittely ei tuottanut toivottua tulosta, mentiin mediaan sympatiaa ja joukkopaineen luomista varten. Facebook-Sallalla on varmasti jo Hesarin toimitus pikavalinnoissa, että sinne voi purnata Valtterin viimeisimmästä pysäkille jäämisestä, koska eihän aikuinen ihminen nyt voi asioita itse hoitaa vaikkapa liikennelaitoksen kanssa selvittämällä.

Tällainen tapaus oli myös perjantaina lehdissä ollut juttu pariskunnasta. joka oli antanut mehupurkin pilaantua ja lopulta päätynyt löytämään homeköntin purkin pohjalta. He olivat vakuuttuneita siitä, että home oli itse asiassa hiiren nahkaa, ja kun tehtaalta heille selvitettiin, ettei sellaisen ole mitenkään mahdollista päätyä purkkiin, he menivät mediaan. Ilmeisesti 50 euron lahjakortti myymälään ei ollut tarpeeksi pilatusta mehusta.

Tänään taas muusikko Musta Barbaari purnasi siitä, että hänen perheenjäseniään laitettiin rautoihin Helsingin yössä ihan ilman mitään syytä. Poliisi kertoi kyseessä olleen ulkomaalaisvalvonnan tarkastus, joten siinäpä se. Herra Barbaari olisi tietysti voinut hoitaa asian arvokasta tietä, eli vain selvittämällä asian viranomaisten kanssa. Mutta uhrikulttuurin ollessa niin mukavasti käden ulottuvilla, on sama vain mennä someen ja lehtiin keräämään sympatiaa, vaikka kellekään ei mitään vahinkoa asiasta koitunut ja kansalaisilla on lain säätämä velvollisuus tehdä yhteistyötä viranomaisten kanssa.

Uhrikulttuuri on askel taaksepäin. Se vie meitä  kauemmas oikeusvaltiosta ja kohti lynkkausjoukkoja, koska säännöt eivät ole siinä kaikille samat. Ne, jotka kehtaavat mahdollisimman häpeilemättä ruinata sympatiaa ja heittäytyä uhriksi, saavat parhaiten tahtonsa läpi. Se on täyttä mielivaltaa ja kaukana oikeusvaltion ja yhdenvertaisuuden arvoista.

Uhrikulttuuria vastaan voi parhaiten kamppailla sillä, että ei yksinkertaisesti osallistu somejakamisiin sympatian ja kauhistumisen keräämiseksi, sekä kohteliaalla kritiikillä uhriksi heittäytyjien lapsellisuutta kohtaan.

Myytti maahanmuuttokriittisestä möröstä


Olen kuullut paljon maahanmuuttokriittisestä möröstä, mutta en ole sitä oikeastaan nähnyt. Mörkö esiintyy paljon varsinkin vihervasemmiston kansantaruissa ja lingossa: se on mielikuvituskaveri, johon yhdistetään kaikki ne ikävät piirteet, jotka mamu-kriittisissä kuvitellaan olevan. Vasemmistossa on aina ollut sitä vikaa, että he eivät osaa nähdä oikeistolaisia realistisessa valossa. He haluavat nähdä oikeiston hirviönä, joka uskoo kaiken maailman hirveyksiin ja hinkuu vain päästä sortamaan homoja ja ruskeita ihmisiä.

Vasemmiston mörkökuvitelma tekee keskustelusta mahdotonta. Miten ihmeessä voit keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka ei puhu sinulle vaan mielikuvituksessaan luomalleen mörölle? Hän olettaa sinusta epätosia asioita, joten lähtökohdatkin ovat mahdottomat. Olen usein törmännyt siihen, että vihervassarit olettavat minusta asioita mörkökuvitelman pohjalta, joten ennen kuin keskustelua voi edes aloittaa, joutuu oikomaan toisen oletuksia.

Minua on sanottu mm. patakonservatiiviksi. Vaikka vietänkin itse tätä nykyä varsin konservatiivista elämää, en ole patakonservatiivi. Olen klassinen liberaali. Minä elän tavallani, muut voivat myös elää tavallaan niin pitkään, kun kenenkään oikeuksia ei loukata.

Minua on myös luultu homofobiseksi siksi, että se piirre liitetään mamu-kriittisyyden mörköön. En ole sitäkään. Olen aina kannattanut tasa-arvoista avioliittolakia ja syrjimättömyyttä. Jotkut vihervassarit menevät silminnähden solmuun sen vuoksi, että en vastaa heidän mörkökuvitelmiaan. Siksi rasmuslaiset ja muut ääritapaukset kuvittelevat minun olevan jokin James Hirvisaaren alter ego. Heidän mörkönsä ei näytä nuorelta naiselta, joten he keksivät mitä tahansa välttyäkseen toteamasta, että mörkö ei olekaan todellinen.

Mörkö on eräänlainen laajennettu olkiukko: sen sijaan, että muokattaisiin yksi vastapuolen argumentti helpommin kritisoitavaan muotoon, kirjoitetaan koko henkilö uusiksi. Tällainen stereotyyppi on hyödyllinen valheisiin pohjautuvan maailmankuvan ylläpitämiseksi, koska omaan ideologiaan kohdistuvan kritiikin voi lytätä vastapuolen luonneviaksi. Ne kun on niitä rasisti-homofobi-transfobi-misogyyni-naistenhakkaaja-peräkammarinpoikia, jotka ihan katkeruuttaan ovat eri mieltä. Se on ideologinen vastine puolustukselle "no, se on vaan kateellinen," jonka avulla voi niin näppärästi leikkiä, että mikään itseä kohti tuleva kritiikki ei mitenkään voisi olla validia.

Kun luodaan mörkö, voidaan jättää huomiotta todelliset syyt vastapuolen näkemysten takana. Jos taas tunnustaa vastapuolen ajatusten olevan hyvinkin yleisiä kansan eri kerroksissa, on vaikeampi keksiä yksinkertaistettua katkeruusselitystä heidän näkemyksilleen. Naista on vaikea syyttää naistenhakkaaja-keppihevostelijaksi, homoa homofobiksi tai maahanmuuttajaa ksenofobiksi.

Lienee liittyy tähänkin se, miksi mamu-myönteiset eivät koskaan suostu debatteihin tai keskusteluihin mamu-kriittisten kanssa. Mörkökuvitelmaa on helpompi ylläpitää, jos ei joudu kohtaamaan oikeita nuivia. Jos he seuraisivat vaikkapa nuivien keskusteluja, he huomaisivat, ettei mörköä näy. On vain huolestuneita ihmisiä, jotka kauhulla seuraavat Ruotsin epidemiaksi yltänyttä raiskaus- ja ahdisteluongelmaa, islamisaation tuhoisia vaikutuksia naisten ja seksuaalivähemmistöjen asemalle, maahanmuuttajien vaikutusta kotikunnan viihtyisyyteen ja turvallisuuteen.

 Mörön todelliset kasvot kuuluvat suomalaisten enemmistölle, joka haluaa kiristää maahanmuuttopolitiikka, sekä sille eurooppalaisten enemmistölle, joka kokee maahanmuuton tämän hetken suurimpana huolenaiheena. He tietävät, että monet muut ongelmat voidaan korjata jälkeenpäinkin, mutta maahanmuuton haittavaikutuksia on mahdoton korjata siinä vaiheessa, kun maito on jo kaatunut.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Totuus Yhdysvaltain poliisiväkivallasta ja mustien rikollisuudesta


Black Lives Matter on uhkaillut poliiseja toistuvasti. Heidän protesteissaan on messuttu mm. "Pigs in a blanket, fry 'em like bacon" sekä "Tappakaa kytät, tappakaa heidän lapsensa, tappakaa kaikki nämä mulkut!". Vassarit tietysti vähättelivät uhkauksia sanoen BLM:a viharyhmän sijaan vain aktivisteiksi. Huonot merkit olivat ilmassa, mutta ne jätettiin huomiotta.

Jotenkin en usko, että vassarit olisivat olleet yhtä ymmärtäväisiä, mikäli vaikkapa uusnatsit olisivat huutaneet samanlaisia kehotuksia väkivaltaan.

Medialla onkin nyt peiliinkatsomisen paikka, koska hysteria poliisiväkivallasta on heidän luomuksensa. Sitä tehdään myös Suomessa: USA:ssa on tuhansittain ammuskeluja vuosittain, ainoat yksittäisen ihmisen kuolemat, jotka täällä ylittävät uutiskynnyksen ovat niitä, missä poliisi tappaa mustaihoisen.

Hysteriaa tuotetaan vääristelyllä: Kaupan ryöstänyt Michael Brown, joka silminnäkijöidenkin mukaan kävi itseään pienemmän poliisin kimppuun, maalattiin viattomaksi murhan uhriksi, ja Ferguson oli liekeissä. Trayvon Martinin dindu nuffin -tarinaa väritettiin monta vuotta vanhoilla kuvilla Martinista, jotta hänet saataisiin näyttämään harmittomalta. Kanadan BLM osoitti mieltä vasaran kanssa poliisin kimppuun käyneen miehen puolesta sillä heikolla argumentilla, että poliisi ei olisi saanut ampua, koska vasara ei ole ampuma-ase.

Koska näiden vääristelyjen pohjalta luullaan, että kyseessä on hyvinkin yleinen ongelma, ylilyöntejä sopii odottaa. Mustille on uskoteltu, että Yhdysvaltain kaduilla on liikkeellä tuhansittain virkapukuisia teloittajia, jotka puhkuvat innosta päästä murhaamaan viattomia mustia. Tietenkin he vastaavat väkivallalla, kun tuohon uskovat.
Tämäkin tuomittu jengiläinen (jonka jengin tunnus näkyy tatuoituna hänen kaulaansa) muuttui viattomaksi, hyväksi
pojaksi Black Lives Matter -kahjojen protestissa. Hän kuoli poliisin luoteihin ammuskeltuaan jenginsä nimissä.
Mikä on oikeasti tilanne mustien harmittomuuden ja poliisiväkivallan suhteen?

Poliisin ampumista ihmisistä viime vuonna 30% oli mustia. Yliedustusta mustien 13%:n väestöosuuteen on siis kohtalaisen paljon. Mustat muodostavat Yhdysvaltain vangeista 37,5%

Syy sille on kuitenkin siinä, että mustat tekevät yli puolet maan henkirikoksista ja yli kolmanneksen törkeistä pahoinpitelyistä. Väkivaltarikolliset ovat muita todennäköisempiä poliisin väkivaltaisia vastustajia, joten tietysti poliisin ampumien ihmisten profiili heijastelee väkivaltarikollisten profiilia.

Poliisit ampuvat siis mustia n. 2,5 kertaa enemmän kuin heidän demografisen osuutensa, mutta mustat tappavat poliiseja 5 kertaa enemmän kuin valkoiset tai latinot. Nuoret mustat miehet tekevät henkirikoksia 9 kertaa valkoisia ikätovereitaan enemmän. Mustat eivät tapa enemmän pelkästään toisia mustia, vaan myös suhteettoman paljon muun rotuisia. Mustia siis tapetaan vähemmän kuin muita suhteessa siihen, kuinka rikollisia he ovat. Tutkimus tukee sitä ajatusta, että "käänteinen rasismi" saa valkoiset poliisit ampumaan herkemmin toisia valkoisia.

Mustat saavat Yhdysvalloissa kovempia tuomioita samasta rikosnimikkeestä, mutta se johtuu vain siitä, että heillä on useammin aiempaa rikosrekisteriä ja teot ovat luonteeltaan törkeämpiä. Suomenkin tilastoissa näkyy sama ero: ulkomaalaiset tekevät kolmanneksen raiskauksista mutta jopa puolet törkeistä raiskauksista.

Yksinhuoltajien pojista tulee viisi kertaa muita todennäköisemmin köyhyydessä eläviä ja rikollisia. Mustista lapsista 3/4 syntyy avioliiton ulkopuolella, joten heidän korkeaan rikollisuuteensa myötävaikuttaa heidän oma, isätön kulttuurinsa.

Valkoisten vassarien suosikkiväitteitä on se, että mustat tekevät paljon rikoksia köyhyyden vuoksi. Länsi-Virginia on yksi Yhdysvaltain köyhimmistä osavaltioista, ja se on myös vähiten rikollisuutta omaavien osavaltioiden listan kärjessä. Länsi-Virginian asukkaista 97% on valkoisia.

Väitetään, että huumetuomiot on suunniteltu pistämään mustia telkien taakse, koska crack-kokaiinista saa kovempia tuomioita kuin tavallisesta kokaiinista. Crack on peruskokaiinia vahvempaa ja tuhoisampaa, ja valkoisten enemmän käyttämästä metamfetamiinista saa samankokoisia tuomioita kuin crackista.

Yksi myytti mustien "vainoamisesta" on se, että mustille tulee enemmän tuomioita vähäisistä huumerikoksista kuin valkoisille myös alueilla, joissa molemmat tekevät rikoksia yhtä paljon. Se johtuu vain siitä, että poliisi löytää mustien huumeet usein muun rikoksen vuoksi tehdyn pidätyksen yhteydessä. Jos huumeen käyttäjä ei tee muita rikoksia, häntä ei herkästi pysäytetä, ja mustien korkeat rikosluvut saavat heidät kärähtämään huumeistakin useammin.

Mustien kulttuuri ihannoi rikosta. Siksi mm. räppäri Akon keksi itselleen rajun rikoshistorian markkinointityökaluksi ja Rick Ross valehteli olleensa vankilassa rikoksista, vaikka hän oikeasti oli vanginvartija. Rikollisuutta ihaillaan niin paljon, että liian lainkuuliaisten on väritettävä taustaansa tullakseen suosituiksi.

Kaikki tämä tuottaa kulttuurin, jossa mustia aiheellisesti pelätään - myös poliisien puolelta. Pastori Jesse Jackson mainitsi nykyajan traagisena piirteenä sen, että kuullessaan kadulla askeleita takaansa, hän helpottuu huomatessaan takana kävelijän valkoihoiseksi.

 Koska median vasemmistolaiset valkoihoiset ovat pääsääntöisesti madallettujen odotusten rasismin kantajia, he eivät sano mitään mustien itsetuhosta tai vastuusta omaan kohtaloonsa vaan edesauttavat tuhoa osoittelemalla sormella muualle. Ja kun mustat sitten ryhtyvät varjonyrkkeilemään osoitettuun suuntaan, on vain ajan kysymys, milloin nyrkit osuvat sivullisiin. Nyt niin kävi Dallasissa, ja jos menoa ei muuteta, pian jossain muualla.