tiistai 21. syyskuuta 2021

Toksinen valhe "toksisesta maskuliinisuudesta"



"Suurin asia mitä tämän korjaamiseksi voidaan tehdä on se, että aletaan purkamaan toksista maskuliinisuutta yhteiskunnastamme. Oletus siitä että hyvä mies on maskuliininen, ei itke, ei tunne kipua, ei näytä tunteita ja heikkouksia.

Meidän pitäisi oppia jo lapsena ettei mieskään ole mikään superolento, jolla menee aina hyvin. Mieskin voi olla haavoittuvainen, tunteellinen, hauras, apua tarvitseva, feminiininen tai vaikka ujo. Nämä ominaisuudet ei tee miehestä huonoa. Apua saa ja pitää pyytää."

Näin minulle vastasi nuori tyttö keskustelussa miesten itsemurhien yleisyydestä: kaikki johtuukin vain toksisesta maskuliinisuudesta. Puretaanpa hieman tämän tytön käsitystä siitä, millaisia miehet siis ovat:

  • -Mies ei osoita tunteita
  • -Mies pyrkii kaikissa tilanteissa olemaan mahdollisimman maskuliininen
  • -Mies ei näytä heikkouksia
  • -Miesten ei anneta olla haavoittuvaisia ja hauraita, feminiinisiä tai ujoja
  • -Jos mies sortuu ym. asioihin, yhteiskunta leimaa hänet huonoksi mieheksi
En voinut olla kysymättä tytöltä, paljonko hänellä todella on miehistä kokemusta. 

Minkä verran hänellä on miehiä ystävinään, ja minkä verran hän ylipäänsä todella tuntee miesten keskinäistä kulttuuria, koska hänen väittämänsä ovat niin jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, mitä olen itse elämäni varrella havainnut?

Miehet minun tuttavapiirissäni ovat aina olleet joko ns. perusmiehiä eli miehisiltä tavoiltaan keskivertoa edustavia, voimakkaan patriarkaalisesta kulttuurista tulevia romani- tai puoliromanimiehiä ja viime vuosina kansallismielisiä miehiä. Kaikki nämä miehet elävät kuulemma elämää, jossa he eivät saa näyttää tunteitaan, olla ujoja tai poiketa mitenkään äijämieheyden normista, mutta eivät he sellaisia todellisuudessa ole koskaan olleet.

Kuten sanottua, romanimiehet elävät machokulttuurissa, mutta ei se tarkoita sitä, että he eivät saisi tunteita näyttää. Itse asiassa he ovat usein avoimempia tunteistaan kuin useimmat ja valmiita osoittamaan haavoittuvuutta. He vain valitsevat tietysti oikeat tilanteet sille, kuten kaikki ihmiset tekevät: et sinä joka tilanteessa vuodata syvimpiä tuntojasi tai jokaiselle ihmiselle. Nämä nuoret miehet ovat kertoneet minulle avoimesti traumoistaan, ongelmistaan, parisuhde- ja perhehuolistaan, ja samoin he puhuvat myös keskenään. Machoilulle on aikansa ja paikkansa, mutta niitä tilanteita on paljon harvemmassa kuin niitä, joissa nämä miehet vain puhuvat ihmisenä toiselle ihmiselle.


Ja entäs ne pahamaineiset kansallismieliset miehet?

Feministisen narratiivin mukaan tämän nationalistimiesten joukon tulisi olla pahimman sortin toksisen maskuliinisuuden edustajia. Miten on? Koetko machoilevan tunnekylmyyden huokuvan heistä?
(Kuva: Toni Jalosen Twitter, @TJjalonen)


Tunnen nationalistimiehiä maltillisista islam-kriitikoista radikaaleihin kansallissosialisteihin ja etnonationalisteihin, enkä tunnista heitä lainkaan siitä kuvauksesta, joihin heidän tulisi toksisen maskuliinisuuden idean perusteella sopia. 

He ovat miehiä, jotka keskenään puhuvat tulevaisuuden toiveistaan, huolistaan, rakkauselämästään ja ongelmistaan. Tiedostan sen, että varsinkin kahden kesken minun seurassani miehet voivat puhua avoimemmin, koska miehet uskaltavat usein puhua naisille avoimemmin aroista asioista kuin miesporukassa, mutta olen nähnyt esim. keskusteluryhmissä miesten puhuvan aivan samanlaisista asioista. 

Minulle on kerrottu suunnattomasta innostuksesta uuden parisuhteen edetessä lupaavasti, toinen kertoo syvästä katumuksesta siitä, miten mies typeryyttään päästi elämänsä naisen käsistään sillä, ettei osannut antaa anteeksi naisen pettämistä ja kommunikoida tavalla, joka olisi pelastanut suhteen. Olen kuullut kertomuksia masennuksesta ja surusta elämän suurten menetysten hetkinä.

Olen kuullut lukemattomia kertomuksia ilon ja onnistumisen hetkistä ja ollut keskusteluissa joissa itsensä täysin haavoittuvaan asemaan asettava mies kertoo minulle, millaista on elää miehenä, joka ei saa matchejä tinderissä ulkonäkönsä vuoksi ja joka on todennäköisesti tuomittu yksinäisyyteen. 

Eikä sinun tarvitse minun kokemuksiini vain uskoa. 

Kirjailija Timo Hännikäinen, jota vihervasemmistopiireissä pidetään pahimman sortin naisvihaajana ja toksisen maskuliinisuuden edustajana, on kirjassaan Kuolevainen puhunut niin elämästään vakavan masennuksen painamana sekä surustaan sisarensa kuolemasta. Eikä kukaan lukija pidä tätä mitenkään erikoisena, koska valtaväestö ei elä siinä kuplassa, jossa toksisen maskuliinisuuden olemassaoloon uskotaan. He ovat itse miehiä tai ainakin naisia, joilla on sen verran kokemusta miehistä, että he tietävät, että tunteiden ja haavoittuvuuden osoittaminen äijämieheltäkään ei ole millään tapaa erikoista.

Sama on aina ollut havaittavissa myös miesten musiikkimaussa. Leevi & The Leavings ja Juice Leskinen ovat legendoja miesvoittoisen fanikunnan keskuudessa, ja mistä he laulavat? 

Tunteista: ilon ja surun hetkistä, pettymyksistä, katumuksista, menetyksestä ja rakkaudesta. Tunteikkaita sanoituksia esittävät miehet, ja niitä kuuntelevat miehet, jotka kokevat sanoitukset koskettaviksi ja samaistuttaviksi.

Toksista maskuliinisuutta Leevien tapaan: Kaihoa, kaipausta ja katumusta siitä,
että mies ei ymmärtänyt elinikäisen rakkauden mahdollisuuttta, ja suhde jäi pinnalliseksi.


Sulkeutuvat suomalaiset

Suomessa merkittävä tekijä sille, miksi ihmiset - niin miehet kuin naisetkin - sulkeutuvat ja ovat useita muita Euroopan kansoja alttiimpia riistämään henkensä, on sukupuolesta riippumaton: suomalaisten geneettinen taipumus skitsoidisuuteen eli eristäytyneeseen persoonallisuuteen. Skitsofrenia on Suomessa selvästi länsimaiden keskitasoa yleisempää, ja skitsoidisuus on sen lievin muoto.

Skitsoidisuus on Suomessa niin normaalia, etteivät ihmiset edes ajattele sitä erikoisena asiana vaan osana suomalaista luonteenlaatua. Kaikki tietävät, ettei suomalainen tykkää istua jonkun viereen bussissa, jos täysin vapaita penkkiparejakin on, saati keskustella ventovieraan kanssa. Tätä pidetään vain osana suomalaisten kansanluonnetta, ja sitä se onkin, mutta sen geneettinen perusta on syytä tiedostaa. Tutkija Edward Dutton on kuvaillut ilmiötä "Skitso-Finlandiaksi": kansa, jolle skitsofrenian lievin muoto on niin tavanomainen, ettei sitä edes huomata ajatella geneettiseksi piirteeksi.

Ja kun maassa on kansa, jossa on valtava määrä tällaisia ihmisiä, on täysin ymmärrettävää, että moni mielenterveysongelma jää hoitamatta, koska sulkeutuneet ihmiset eivät joko halua tai yksinkertaisesti jaksa puhua niistä ammattilaiselle, koska he kokevat kaikenlaisen sosiaalisen kanssakäymisen ahdistavaksi eivätkä usein tiedosta tilansa olevan skitsoidisuutta. 

Naiset hakeutuvat miehiä herkemmin terveyspalveluiden pariin, mutta voidaanko todella sanoa tämän johtuvan toksisesta maskuliinisuudesta eli siitä, että yhteiskunta painostaisi miehet olemaan osoittamatta haavoittuvuutta tällä tavoin?


Ei ole mitään syytä uskoa niin, koska miesten ja naisten biologiset erot ja evoluutiopsykologia tarjoavat paljon yksinkertaisemman ja loogisemman selityksen: naiset ovat miehiä sosiaalisempia ja avoimempia, ja tämä vääjäämättä heijastuu myös siihen, kuinka helposti he menevät terapeutille tai lääkäriin - myös silloin, kun he kantavat sosiaalisuuteen vaikuttavaa sairautta. Miehet taas ovat vähemmän sosiaalisia, ja heidän ajattelunsa on keskimääräisesti enemmän asia- ja esinepainotteista kuin ihmispainotteista. He eivät siis vain ole yhtä sosiaalisia kuin naiset.

Ongelmaa ruokkii myös yhteisöllisyyden rapistuminen ja yhteiskunnan atomisaatio: yhä useampi ei tunne edes seinänaapureita nimeltä, joten sellaisia turvaverkkoja ei ole, joita entisajan yhteiskunnassa jokaisella on automaattisesti ollut. Näin ympäristökään ei välttämättä voi puuttua tilanteeseen, jos apua kaipaava on tyystin eristäytynyt. Ja tätä atomisaatiota vihervasemmisto haluaa edistää. Perinteinen yhteisöllisyys on heille ummehtunutta impivaaralaisuutta. He haluavat yksilön olevan syntymästä saakka vain valtion armoilla vailla muita turvaverkkoja tai muita tahoja, jotka häntä ohjaisivat kohti hyvää elämää.

Useimmissa maissa tätä pidettäisiin omituisena. Suomessa kukaan ei tähän edes kiinnitä huomiota. Sulkeutuneisuus ja eristäytyvyys ovat vain osa verenperimäämme.


Näkymätön toksisuus

Mutta missä se toksinen maskuliinisuus sitten piilottelee, jos et voi havaita sitä tuntemissasi miehissä, ja ympärillä olevan yhteiskunnan havainnointi johtaa siihen päätelmään, ettei miehillä ole erityisiä vaikeuksia olla tunteikkaita, avoimia ja haavoittuvia?

Ajoittain feministien vakaumuksellinen usko toksiseen maskuliinisuuteen saavuttaa koomiset mittasuhteet. He puhuvat miehistä, niin kuin jokainen mies sisimmässään haluaisi vetää mekon päälle, huulipunaa naamaan ja vollottaa Instagram-livessä syvimpiä tuntojaan kaikelle kansalle. 

Miehiltä itseltään ei tietenkään kysytä, kokevatko he toksista maskuliinisuutta, joka vaikeuttaisi heidän elämäänsä. Lähes kaikki termiä käyttävät ihmiset ovat nuoria naisia, joiden elämänkokemus miehistä on perin rajallista mutta ideologinen itsevarmuus huipussaan. He haluavat määritellä uudet standardit mieheydelle, ja sattumoisin kaikki se, mikä on "hyvää maskuliinisuutta" on sellaista, joka tukee feministien omaa ideologiaa ja tekee miehistä heidän agendansa käsikassaroita.

Se lopullinen totuus "toksisesta maskuliinisuudesta"

Kun kuulet jonkun sanovan, miten vastakkaisen sukupuolen edustajan tulisi muuttua ollakseen hyvä, on syytä poistaa varmistin. Riippumatta siitä, puhuuko tämä ihminen koko sukupuolesta vai saneleeko hän mielipidettään yksittäiselle henkilölle, kuten esittää vaatimuksia seurustelukumppanille, taustalla ovat aina itsekkäät motiivit:

Koko sukupuolesta puhuessa pyritään muokkaamaan yhteiskuntaa omaan ideologiaan sopivaksi, ja ihmissuhteissa tämä on manipuloinnin keino, jossa pyritään häpäisemällä saamaan toinen osapuoli tottelemaan sanomalla vaikkapa: "Oikea mies kyllä maksaisi aina laskun Tinder-treffeillä."

Tällaista manipulointia feministit yrittävät koko miessukupuoleen kohdistaa väittämällä heidän mieheyttään toksiseksi ja esittämällä vaatimuksia siitä, miten miesten tulisi muuttua, jotta he lakkaisivat olemasta toksisia.

Ja kaikki tämä perustuu valheeseen. Toksinen maskuliinisuus on olemassa vain feministien korvien välissä, ei valloillaan yhteiskunnassa. On vain mieheyttä, maskuliinisuutta, jonka kirjavuus on tavan tallaajalle itsestäänselvyys: Miehet raksamiehistä sairaanhoitajiin edustavat kaikki yksinkertaisesti mieheyttä, ei mitään sen kummempaa.

Toksista maskuliinisuutta ei yksinkertaisesti ole. 

Se on feministien keksimä valhe, jolla silkka miehenä oleminen yritetään patologisoida sairauden kaltaiseksi tilaksi, ja koko miessukupuoli demonisoidaan tunnekylmiksi örkeiksi. Vaikka vihervasemmiston toksiset maskuliinisuudet, patriarkaatit, systeemiset rasismit ja muut tarujen hirviöt ovat todistettavuudessa samalla tasolla muinaisten avaruusolioiden kanssa, ne ovat pahempia salaliittoteorioita, koska feministien mielikuvitushirviöt on keksitty laskelmoiden juuri sitä tarkoitusta varten, että niillä pyritään muokkaamaan yhteiskuntaa heidän agendansa mukaiseksi manipuloimalla ja painostamalla kansaa.

Toksisen maskuliinisuuden vale luo feministeille hyvän pohjan miesten syyttämiselle jos jonkinlaisista ongelmista, mutta ennen kaikkea se on heille väline, jolla pyritään kontrolloimaan miehiä ja patistamaan heitä muuttumaan feministien kynnysmatoiksi: Toimi, kuten se sinitukkainen, mt-diagnoosinsa Twitter-biossaan luetteleva ikisinkku käskee, tai olet myrkyllinen ihminen ja uhka koko yhteiskunnalle.

Ratkaisu on yksinkertainen: Sano ei pyrkimyksille manipuloida sinua. Vaikka valtamedia yrittää luoda mielikuvan siitä, että usko vihervasemmistolaisten myytteihin olisi hyvinkin yleistä, kansan valtaenemmistö on puolellasi. Ja kun sinä haistatat pitkät feministien juonitteluille, rohkaiset muita tuomaan mielipiteensä julki.


maanantai 6. syyskuuta 2021

Feikki pakolaiskriisi jos toinenkin



Kun Yhdysvaltojen epäonninen vetäytyminen vielä epäonnisemmalta, 20 vuotta kestäneeltä Afganistanin sotaretkeltään johti talebanien valtaannousuun, turvapaikka-aktivistit ja sisäministeri Maria Ohisalo olivat täpinöissään: tätä jos mitä voisi yrittää käyttää oikeutuksena afgaanien massamaahanmuutolle Eurooppaan.

Ohisalo sai kuitenkin kokea pettymyksen EU:n sisäministerien kokoontumisessa: vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden vyörystä ei ole toivuttu, se kalvaa edelleenkin vihervasemmiston kannatusta, ja Turkin ja Valko-Venäjän hybridioperaatiot EU:ta vastaan siirtolaisia käyttämällä ovat saaneet Euroopan päättäjät varuilleen. 

Enää EU ei ole vastaanottamassa kehitysmaiden ylijäämäväestöä avosylin, ja kokouksen päätösten painopiste oli vahvasti siinä, että pyritään estämään massamaahanmuutto Eurooppaan ja myös Afganistanin naapurimaihin.

Ohisalo sanoi Twitterissä pakolaisten uudelleensijoittamisen ja perheenyhdistämisten olevan tärkeitä, kuin nämä asiat olisivat olleet osa EU:n päätöstä. Perheenyhdistämisistä päätöksessä ei puhuttu mitään, ja uudelleensijoittamisesta vain siinä kontekstissa, että EU voisi auttaa rajavalvonnan lisäksi Afganistanin naapurimaita afgaanien uudelleensijoittamisessa naapurimaihin, jos naapurimaat vapaaehtoisesti heitä haluavat ottaa.



Kun Turkin ja Kreikan välinen rajakriisi alkoi helmikuussa 2020, EU joutui toteamaan olevansa uudenlaisen tilanteen edessä: hybridisodankäyntiä unionia vastaan, jossa aseena käytetään siirtolaisten hallitsematonta tulvaa. 

Sama todettiin tänä kesänä Valko-Venäjän rajakriisin suhteen, kun maa ryhtyi pukkaamaan siirtolaisia Latviaan, Liettuaan ja Puolaan kostotoimena EU:n sanktioista ja siitä, että Puola oli tarjonnut turvapaikan valko-venäläiselle urheilijalle, joka ei halunnut palata kotimaahansa.

Yksi huomattava virhe oli kuitenkin havaittavissa siinä, miten näistä hybridioperaatioista puhuttiin ja puhutaan edelleen: sanotaan, että ne tilanteet eivät ole kuin vuoden 2015 pakolaiskriisi vaan keinotekoisesti ja pahantahtoisesti tuotettuja kriisejä. Eli annetaan ymmärtää, että vuoden 2015 kriisi olisi ollut luonnollinen, todellinen pakolaiskriisi mutta hybridioperaatiot eivät. Mutta mikään ei voisi olla kauempana totuudesta.

Vuoden 2015 tapahtumat olivat epäaito pakolaiskriisi siinä missä myöhemmätkin kriisit. 

Ainoa erottava tekijä on se, että 2015 tulijoiden vyöryllä ei ollut yhtä, selkeää organisoivaa tahoa, vaan vyöry oli yhdistelmä kehitysmaiden väestön opportunismia, rikkaiden EU-maiden naiiviutta sekä Soros-rahoitteisten meritaksipalvelujen toteuttamaa väestönsiirtoa, jota edelleen tehdään yhteistyössä ihmiskauppiaiden kanssa.

Väitetysti v. 2015 pakolaiskriisin syynä oli Syyrian tilanne, mutta Suomeen vyöryssä saapuneista turvapaikanhakijoista parhaimmillaankin n. 2% oli syyrialaisia. Lähtömaina huomattavasti yleisempiä olivat Irak, Afganistan ja Afrikan maat. Toisin sanoen kolmannen maailman opportunistit näkivät mahdollisuuden Merkelin tervetuliaistoivotuksissa ja hyppäsivät Syyrian pakolaisten reppuselkään paremman elämän toivossa.

Refugees Welcome -huumassa ei vain haluttu nähdä tätä realiteettia, ja siinäkin vaiheessa, kun oli pakko tunnustaa, että harvalla turvapaikanhakijalla oli mitään tekemistä Syyrian tilanteen kanssa, ryhdyttiin keksimään selittelyjä: No onhan niiden kotimaassa vaarallista. Pitää auttaa ja jakaa taakkaa. Ja näistähän on hyötyä, vaikka feikkejä pakolaisia olisivatkin, kun ne paikkaavat työvoimapulaa ja syntyvyyttä!

Jälkikäteen katsottuna väestönvaihtoaktivistien hurmos on lähes epätodellisen absurdia. 

Kerrottiin, että tulee syyrialaisia naisia ja lapsia. 
No tuli muutama 30 000 muiden lähtömaiden miesten seassa.

Kerrottiin, että afgaanien mukana tulee uusi Nokia. Ei tullut. 

Tuli grooming-kriisi ja seksuaalirikosten järkyttävä nousujohdanne.
 
Sanottiin, että Balkanin teillä vaeltaa akavalaisten joukko. No ei vaeltanut.

Yle uutisoi selvitystä turvapaikanhakijoiden koulutustasosta näyttävästi hehkuttamalla korkeakoulutettujen määrää: kolmanneksella korkeakouluopintoja takanaan! Ja 93% osaa lukea ja kirjoittaa vähintään omalla äidinkielellään. Selvitystä tarkemmin katsoessa paljastui kuitenkin, että tulokset eivät ole ihan uskottavia.

Vain joka neljäs osallistuja oli kyennyt täyttämään kyselylomakkeen omalla äidinkielellään ilman tutkijan apua, ja kyselylomakkeessa ammatit oli nimikkeiden sijaan ilmaistu lapsekkaasti kuvilla, kuten lääkärin ammatti hahmolla, jolla on lääkärin tarvikkeita. Tutkijat kun huomasivat, että vastaajat eivät ymmärrä ammattinimikkeitä. 

Meidän olisi siis selvityksen perusteella uskottava, että vastaajissa on vähintään muutama prosentti korkeakoulutettuja, jotka eivät kuitenkaan osaa edes täyttää lomaketta omalla äidinkielellään tai kertoa ilman kuvia, mitä he ovat opiskelleet. Ja 93% luku- ja kirjoitustaitoisuuden osuus asettuu myös hieman outoon valoon, jos kolme neljästä ei selviä yksinkertaisen kyselyn täyttämisestä ilman apua.

Mutta palataanpa itse aiheeseen eli valheellisiin pakolaiskriiseihin. EU-sisäministerien päätöslistassa mainittiin ilmiö, joka on turvapaikka-aktivisteille perin kiusallinen jo olemassaolollaan: EU varautuu hybridisodankäyntiin, jossa vihamieliset toimijat voivat käyttää afgaanien vyörytystä Eurooppaan aseena meitä vastaan.


Turkin Kreikkaan tunkemia siirtolaisia helmikuulta 2020. Tulijat yrittivät tunkeutua Kreikkaan mm. kivittämällä ja heittämällä polttopulloja rajavartijoiden niskaan ja sytyttämällä tulipaloja.


Sille on syynsä, miksi Ohisalo ja muut väestönvaihtofanaatikot eivät halua puhua tällaisesta hybridisodankäynnistä.

Siinä kehitysmaalaisten laajamittaista muuttoliikettä käytetään aseena Euroopan epävakauttamiseen ja tuhoamiseen. Sitä muuttoliikettä, jonka vaatiminen on ohisalojen ideologian kovinta ydintä. Hybridisodankäynti siirtolaisilla osoittaa, että vihervasemmiston tavoitteet ovat Euroopalle tuhovoimaisia asioita, joita vihollisemme käyttävät aseena meitä vastaan. 

Ymmärrettävästi hybridioperaatioista ollaankin hiljaa, koska onhan se noloa puhua asiasta, joka paljastaa, että sinun tavoitteesi Suomelle ovat samat kuin vihollistemme, jotka haluavat Suomen tuhoa.

Viimeisin aito pakolaiskriisi, jonka Eurooppa on kokenut, oli toisen maailmansodan liikkeelle laittamien ihmisten pakolaisuus. 

Pienimuotoisempi, sittemmin tapahtunut pakolaisten liikehdintä Eurooppaan tapahtui Jugoslavian hajoamissodissa, mutta tuolloin muuttoliike oli verraten niin vähäistä, että sitä ei voida Euroopan laajuiseksi pakolaiskriisiksi kutsua.

Vaikka Kreikka ja Itä-Eurooppa ovat kärsineet raskaasti hybridioperaatioista, viime kädessä Turkki ja Valko-Venäjä tekivät Euroopalle valtavan palveluksen: niiden operaatiot pakottivat EU-päättäjät tunnustamaan valheellisten pakolaisliikehdintöjen olemassaolon ja muuttamaan suhtautumistaan kehitysmaiden ylijäämäväestön muuttoon Eurooppaan. Ilman näitä vihollistemme operaatioita EU-päättäjät voisivat maailman tappiin leikkiä jokaisen tulijoiden vyöryn olevan aito pakolaiskriisi, johon meillä on humanitäärinen vastuu puuttua auttamalla tulijoita.

Toki hybridioperaatiot eivät ole ainoa syy EU:n muuttuneelle suhtautumiselle siirtolaisiin.

Vuoden 2015 vyörystä ei ole edelleenkään toivuttu, ja se oli kova isku koko EU:n vihervasemmistolle, joka edelleen kärsii kannatuslaskusta, jonka maahantulijoiden keppostelu ja taloudelliset kustannukset aiheuttivat. 

Kansalliskonservatiivien jo aiemmin alkanut nousujohde sai vahvasti uutta potkua, ja se pelottaa EU-komissiota. Heille eurooppalaiset arvot tarkoittavat viime aikojen trendi-ilmiöitä kuten väestönvaihtoa ja drag queen -satutuokioita, ja kansalliskonservatiivien nousu uhkaa tätä mädätystä. Mielenmuutos ei siis ole vilpitöntä ymmärrystä sille, kuinka vahingollista massamaahanmuutto on, vaan pelonsekainen reaktio, jolla pyritään välttämään nationalismin nousu ja pitämään liitoksissaan natiseva unioni kasassa.

Sillä ei kuitenkaan meille ole tällä hetkellä merkitystä, kuinka vilpitöntä EU-eliitin yhtäkkinen maahanmuuttokriittisyys on. Tärkeintä on, että sitä toteutetaan. Afganistan-mietinnön tuottamat päätökset olivat vallan järkeviä EU-tasolla, joskin niihin tietysti sisältyi paljon tarpeetonta kansalaisten verovarojen tuhlaamista ulkomaille: EU auttaa Afganistanin naapureita rajavalvonnassa laittoman maahantulon estämiseksi ja vahvistaa omaa rajavalvontaansa.

Päätöslauselman kohtaan 8. oli lisätty ikään kuin vastuuvapautuslausekkeeksi kohta, jossa sanotaan, että EU noudattaa kansainvälistä lakia, mitä tulee turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen, ja pyrkii yhdenmukaistamaan jäsenmaiden käytäntöjä asiassa. Tämä mainittiin kuitenkin vain eräänlaisena sivulauseena, jotta Ohisalon kaltaiset ihmisoikeustalebanit eivät pääsisi ulvomaan, että EU rikkoo ihmisoikeuksia.

Kuitenkin päätösten tavoite on nimenomaan turvapaikan hakemisen estäminen Euroopassa, ei sen järjestely. Nyt on vain syytä toivoa, että EU pitäytyy päätöksissään.


Lähteet:
EU:n sisäministereiden lausunto Afganistanin tilanteeseen
Yle hehkuttaa turvapaikanhakijoiden korkeaa koulutustasoa
Selvitys turvapaikanhakijoiden koulutuksesta

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Koronatavoitteet on saavutettu, missä viipyvät voitonjuhlat?



Kajaanin sairaala tyhjänä koronapotilaista, rokotteet eivät kelpaa, rajoitukset kiristyvät: ”Ei helvetti soikoon mitään järkeä”

Noin menee Iltalehden otsikko Kajaanin koronatilanteesta: tartuntoja ilmenee paljon, mutta ne eivät näy sairaalassa, koska koronan vaarallisuus on ollut tasaisessa laskussa yli vuoden ajan, tartunnat ilmenevät lähinnä perusterveillä ihmisillä, ja riskiryhmäläiset on jo suojattu monin eri toimin.

Korona-aikaa on jatkunut Suomessa nyt puolitoista vuotta. Kun koronarajoituksia ryhdyttiin ottamaan käyttöön, perusteluna oli terveydenhuollon kantokyvyn turvaaminen: haluttiin välttää Italian ja Espanjan katastrofaaliset tilanteet, joissa koronapotilaiden määrä venytti terveydenhuollon resurssit äärimmilleen. Tavoite on saavutettu: ylikuormituksen uhkaa ei ole ollut olemassa koko tämän vuoden aikana, eikä kukaan ole yrittänytkään väittää, että ylikuormittumista voisi tapahtua. Korona ei vaikuttanut vuoden 2020 kokonaiskuolleisuuteen, eikä se tule siihen vaikuttamaan tänä vuonnakaan, vaikka tauti jylläisi miten vuoden loppuun, arvioi THL.

Miksi sitten emme juhli tavoitteiden saavuttamista ja voittoa koronasta, vaan sen sijaan hallitus ja viranomaiset puuhaavat koko ajan vain uusia rajoituksia ja peräti lähtökohtaisesti älyvapaata koronapassia?

Kajaani-uutisessa kerrottiin, että sairaalassa koronapotilaita on alueella jo pitkään ollut 0-2. "Se ei hetkauta mihinkään," sanoi pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari. Kuitenkin Kajaanin oli otettava tartuntatautilain ja viranomaisohjeistusten nojalla käyttöön uusia rajoituksia, koska kiihtymisvaiheen kriteerit täyttyivät. Koukkari ymmärsi sen olevan täysin järjetöntä, mutta järjetön oli myös se vaihtoehto, jota Koukkari itse tarjosi tilanteeseen.

"Kahteen kertaan rokotetuilla pitäisi olla harrastuksissa, ryhmäliikunnassa ja muussa ei-lakisääteissä toiminnassa vapaa kortti kulkea ja harrastaa. En kohdistaisi heihin minkäänlaisia rajoituksia."

Jos sairaala on tyhjillään, eli korona ei kansanterveydelle uhka ole, miksi Koukkari kohdistaisi yhtään keneenkään rajoituksia? Koukkarin idea etuoikeuksista kahdesti rokotetuille hahmottuu entistäkin hölmömmäksi kun huomioidaan se, että varsinkin nyt delta-variantin ollessa se yleisin, rokotetut voivat kantaa ja levittää tautia siinä missä rokottamattomatkin.

Erivapaudet heille siis eivät toisi mitään takeita tartuntalukujen laskusta, ja mitään oikeutusta rokottamattomien vapauden rajoittamiselle ei ole, koska korona ei täytä enää etäisestikään yleisvaarallisen tartuntataudin kriteerejä vaan on vaarallisuudessa laskenut muiden, pitkään tunnettujen hengitystieinfektioiden tasolle. Miksi rajoittaa kenenkään elämää sellaisen taudin takia, joka hädin tuskin tuottaa yhden sairaalahoitopotilaan alueella? Yhtä järkevää olisi asettaa rajoituksia norovirus- tai lentsukaudella. Koukkari jatkaa vielä rokotteista:

"Minusta on täysin käsittämätöntä, että voidaan pitää maata ja maapalloa vankina ja samaan aikaan keskustella siitä, onko rokotetta pakko ottaa. Ei tässä helvetti soikoon ole mitään järkeä."

Eli Koukkari tietää, että vaikka tartuntoja ilmenee, väkeä ei koronaan kuole, ja koronapotilaiden vaikutus terveydenhuollon resursseihin on mitätön. Kuitenkin hän kiertoilmauksin vaatii jo pakkorokottamista. Moinen toimenpide olisi äärimmäisen voimakas poikkeustoimenpide, mitä tulee perusoikeuksiin ja ihmisen vapauteen tehdä itse omaa kehoaan koskevat päätökset, ja niin radikaali toimi vaatisi hyvin vankat perustelut. Jos keskuudessamme liikkuisi aidosti vaarallinen ja helposti tarttuva tauti, vaikkapa ebola, voisi pakkotoimenpiteitä pohtia, mikäli pehmeämmät keinot eivät auttaisi kuolemien estämisessä. Mutta koronan kanssa me emme enää edes puhu kuolemien estämisestä, koska niitä hädin tuskin ilmenee.

Koukkarin järkeilyä voi yrittää ymmärtää kahdella eri tavalla: joko hän on vakaasti zero-corona-ihmisiä eli heitä, jotka eivät välitä pätkääkään siitä, tappaako korona ketään, vaan hyväksyvät koronan voitetuksi vasta kun tartunnat ovat nollassa. Toinen tulkinta on se, että hän on niin alistunut voimassaoleville säädöksille, että sen sijaan, että hän suuntaisi kritiikkinsä niitä kohtuuttomia säädöksiä vastaan, jotka pakottavat Kajaanin ottamaan rajoitukset käyttöön tilanteessa, jossa niille ei ole oikeutusta, hän kiukuttelee kansalle, joka kärsii täsmälleen samoista älyvapaista säädöksistä, jotka Koukkaria turhauttavat.

Jopa valtamedia on alkanut ihmetellä hallituksen ja erityisesti ministeri Krista Kiurun hinkua ylläpitää koronakriisiä loputtomiin. Tanska, jonka tartuntaluvut ovat selvästi huonommat kuin Suomen, jo ilmoitti, ettei se enää katso covid-19-tautia yleisvaaralliseksi taudiksi, ja kaikki maan sisäiset koronarajoitukset on poistettu. Suomen ministerit taas vain tarjoavat epäselviä vastauksia ja vetoavat hybridistrategiaansa, jonka selkeitä tavoitteita he eivät koskaan ole kertoneet. Se kun on varsin kätevää: jos et kerro tarkkoja tavoitteita, kukaan ei voi arvioida, oletko onnistunut niiden saavuttamisessa, ja jos vaikkapa tarkkaa määritelmää sille, milloin rajoituksista luovutaan, ei ole määritelty, voit ylläpitää rajoituksia vaikka ikuisesti.

Mitä siis on meneillään? Miksi tavoitteiden saavuttamisesta ei ole innostusta?

Ensisijainen tavoite eli terveydenhuollon kantokyvyn turvaaminen saavutettiin jo aikoja sitten. Riskiryhmäläiset on suojattu, ja tartuntoja ilmenee perusterveiden nuorempien keskuudessa. Sairaalat eivät ylikuormitu, ja kuolemien määrä on niin alhainen, ettei niihin vedoten voi enää koronaa yrittää väittää jollain tapaa poikkeukselliseksi taudiksi, joka oikeuttaisi poikkeukselliset toimet.

Hallitukselle asia on poliittinen kysymys. Vallanhimoinen Krista Kiuru, jota muiden puolueiden hallitustoverit kutsuvat kuulemma pääministeri Kiuruksi, koska hän tekee tosiasiassa monet Marinin nimiin laitetut päätökset, pysyy valokeilassa vain niin pitkään kun koronakriisi jatkuu. Hallituksessa myös pelätään luonnollisesti opposition kritiikkiä, ja oppositiosta onkin tullut melkein pahempi kansan vapauden vihollinen kuin hallituksesta, koska heidän painostuksensa luo hallitukselle motivaatiota jatkaa kovaa linjaa koronan suhteen.

Ne olivat kokoomuslaiset, jotka koronapassia ryhtyivät ensimmäisenä ehdottelemaan, ja perussuomalaiset ottivat heti pandemian alussa sen linjan, että kovia toimia vaaditaan. Alussa se olikin täysin oikeutettua: silloin emme vielä tienneet lainkaan, millaisen taudin kanssa olemme tekemisissä. Mutta nyt me tiedämme, ja rationaalinen ja älyllisesti rehellinen ihminen muuttaa mielipiteitään uuden tiedon antaessa sille aihetta.

Oppositio on kuitenkin tehnyt koronasta poliittisen aseen, ja jos koronatoimista luovuttaisiin, he ulvoisivat hallituksen vastuuttomuudesta ja piittaamattomuudesta maailman tappiin. Jokainen rajoitusten poiston jälkeinen koronakuolema otettaisiin opposition vaalimainokseksi, vaikka kuolemia tulisi vähemmän kuin normaali influenssakausi tuottaa.

Oppositio ja somen koronafanaatikot hallituksen, tutkijoiden ja viranomaisten painostajina

Hallituksemme on myös neuvoton ja kokematon, kuten on usein todettu, joten Marinilta ei voida odottaa itsevarmaa ja rohkeaa otetta koronatoimiin. Koska korona todennäköisesti jää pysyväksi vieraaksi influenssan tavoin, vaatii jonkin verran munaa sanoa yleisen hysterian ilmapiirissä, että nyt loppuu tämä sekoilu, koska olemme saavuttaneet tavoitteemme. Kritiikkiä varsinkin oppositiolta ja somen koronafanaatikoilta tulisi takuulla ja raskaasti.

Koronafanaatikkojen toiminta on ajautunut tasaisesti kauemmas tieteestä ja kansanterveydestä, ja nyt tämä ryhmä on jo täysin irrationaalinen. Kun tutkija Hanna Nohynek totesi, että jossain vaiheessa koronan kanssa on vain opittava elämään, hän sai somen koronafanaatikoilta ällistyttävän vihavyöryn ilmeisen totuuden sanomisesta. 

Kun Cleveland Clinic julkaisi laajan tutkimuksensa, joka osoitti koronan sairastamisen antavan paremman suojan koronaa vastaan kuin rokotteet, he saivat samoilta hulluilta niin paljon kritiikkiä, että joutuivat julkaisemaan lausunnon, jossa he yrittivät rauhoitella fanaatikkoja sanomalla, että tässä nyt vain tehdään tutkimusta, ja paljon on vielä selvittämättä. Tutkimuksensa tuloksia he eivät kuitenkaan ryhtyneet kyseenalaistamaan tai kumoamaan.

Eli keskuudessamme on ryhmä ihmisiä, jotka ovat kehittäneet koko kansan rokottamiseen niin uskonnollisen suhtautumisen, että he raivostuvat jopa tutkimuksista, jotka kertovat sen, minkä jokainen tartuntatautien yleistiedon tunteva osaisi arvatakin: luonnollisesti hankittu immuniteetti on pääsääntöisesti rokotteita parempi. Fanaatikoille rokote on Jumalan lahja, jonka täydellisyyttä ei sovi kyseenalaistaa.

Vaikka näitä ihmisiä ei väestössä paljoa ole - suurin osa kansasta suhtautuu koronaan melko neutraalisti - fanaatikot osaavat pitää meteliä ja sillä herättää pelkoa niin asiantuntijoissa, viranomaisissa kuin poliitkoissakin. Ja tässä ilmapiirissä hallituksen pitäisi pystyä laittamaan stoppi hulluudelle ja todeta, että oikeutusta ihmisten vapautta rajoittavalle ja erityisesti lapsille ja yrittäjille vahingollisille rajoituksille ei ole.

Tähän ei pikkutyttöjen epävarma ja sekoileva hallitus kykene. Vai kykeneekö? Nyt on hallituksen näytön paikka. Marin voisi osoittaa, että hän eikä Kiuru on pääministeri, ja hän osaa tehdä rohkeita ja poliittisesti riskaabeleita päätöksiä, kun kansan etu niitä vaatii. Sanna voisi karistaa Spice Girls-hallituksen ja huulipunahallituksen leiman osoittamalla, että hänellä on munaa. 

Vielä Pandemrix-kohun aikoihin Sanna uskalsi kritisoida rohkeasti niin tarpeetonta hysteriaa, sillä rahastavaa lääketeollisuutta ja surkeita päätöksiä tekevää hallitusta. Onko se Sanna vielä jossain pääministerimme sisällä, vai onko hänet menetetty lopullisesti lobbaajille ja poliittiselle laskemoinnille? Vielä on aikaa nähdä se.

keskiviikko 11. elokuuta 2021

Tieteen alennustila: Totuus "rautakauden muunsukupuolisesta johtajasta"

Iltalehden räväkässä otsikossa tarinaan sisältyy jo arvostettu muunsukupuolinen johtajakin. Tosiasiassa tutkimuskaan ei moista varmuudella väitä. Kuvassa dokumentointipiirros hautalöydöstä sekä Veronika Paschenkon piirtämä havainnollistus siitä, miltä vainaja olisi voinut näyttää. On syytä muistaa, että vainajasta ja hänen vaatetuksestaan tiedetään niin vähän, että kyseessä on enemmän taiteellinen näkemys kuin tarkka havainnollistus.

                                           
Twiittasin toissapäivänä tuoreesta muinaishautalöydöstä pilke silmäkulmassa, että montakohan muunsukupuolista ja genderqueeriä tutkijat sukupuolenmäärityksissään löytävät. Törmäsin naama edellä parodiahorisonttiin jo seuraavana päivänä, kun otsikoihin lävähti tarina Suontaan haudasta löydetystä muunsukupuolisesta, sukupuolirooleja rikkovasta johtajasta.

Päätin kahlata läpi tutkimuksen, ja sisältö ei yllättänyt minua: kyseessä ei ollut empiiristä metodia noudattava tutkimus, jossa johtopäätökset tehdään todistusaineiston mukaan, vaan työ, jossa tulokset oli jo päätetty - sitten vain tarvittiin tutkimus, jolla saataisiin soviteltua hautalöytö istumaan näihin tuloksiin.

Suontaan hautalöytö on herättänyt keskustelua ja tuottanut lukuisia tutkimuksia vuosikymmenten varrelta, koska siitä löytyi tunnettu Suontaan miekka, joka on mahdollisesti merkittävin ja hienoin rautakautinen kaivauslöytö Suomessa. Toinen syy laajalle keskustelulle aiheesta on se, että hautalöydössä on tiettyjä erikoisia piirteitä: haudassa on miekka, sirppi ja puukko, jotka perinteisen arkeologisen näkemyksen mukaan osoittavat haudan kuuluvan miehelle, mutta myös helyjä (koruja, asusteiden ja vaatteiden kiinnitysesineitä jne.), joita on pidetty naisen haudan tunnusmerkkinä.

Hautalöytö tehtiin 1960-luvulla, ja arkeologia on sittemmin ottanut huimia edistysaskelia, ja tuo yksioikoinen tapa luokitella vainajien sukupuolta on todettu herkästi vääriä johtopäätöksiä tuottavaksi, koska jaottelutapa ei huomioi kansojen ja heimojen pukeutumisen eroavaisuuksia tai sitä, että vainaja ei välttämättä edes ole paikallinen henkilö, vaan hän voi olla muukalainen muualta - sotilas, kauppamies tai mitä tahansa - eikä hänen pukeutumisensa välttämättä vastaa samoja normeja kuin paikallisten.

Siinä on hautalöydön lyhyt historia, mutta mitä innokkaasti uutisoitu uusi tutkimus sitten sanoi, ja miten se hypoteesinsa muunsukupuolisuudesta perusteli? 

Huomattava osa tutkimuksen tekstistä käytetään gender-ideologiaan liittyvän termistön ja sukupuoliroolien historian selittämiseen, mikä on aina varoitusmerkki tutkimustyötä lukiessa: kun tutkijat tuottavat täytettä työhönsä asioilla, jotka eivät ole relevantteja heidän hypoteesinsa ja sen perustelujen kannalta, tarkoituksena on yleensä sumutus - saada lukija tekstin pituuden ja vaikeiden sanojen vuoksi uskomaan, että kyseessä olisi vakavasti otettava tieteellinen työ, vaikka teksti olisi täyttä puppulausegeneraattoria.

Tutkimus ja sen ongelmat:


1. Vainajan sukupuoli pyrittiin selvittämään epäluotettavalla dna-tutkimuksella


Koska pahoin hajonneesta ruumiista saatiin eristettyä vain n. 0,5% ihmisen genomista, mitään yleisesti hyväksyttyjä ja valideiksi todettuja metodeja sukupuolen selvittämiseen ei vonut käyttää. Tutkijat kehittivät oman metodinsa, joka on kekseliäs mutta omaa huomattavia puutteita. He ottivat dna:ta, jonka kantajien sukupuolikromosomit olivat tiedossa, ja rappeuttivat näytteet siihen puoleen prosenttiin alkuperäisestä määrästä dna:ta. Sitten he vertasivat Suontaan vainajan perimää tunnettuihin näytteisiin sekä kontaminaation mahdollisuuteen - näytteitä kun ovat useat ihmiset käsitelleet, joten on täysin mahdollista, että heistä olisi päätynyt dna:ta tutkittavaan näytteeseen.

Alla oleva kuva kertoo tulokset. Punainen neliö on Suontaan vainajan perimä, ja se ei asetu vahvasti mihinkään sukupuolikategoriaan. Tutkijat arvioivat yli 98%:n todennäköisyyden sille, että vainaja olisi kantanut Klinefelterin oireyhtymää eli XXY-sukupuolikromosomeja. Tällaiset yksilöt ovat miehiä, joista joillain ilmenee murrosiän alettua feminiinisiä piirteitä kuten rintojen kasvua. XXY-miehet ovat hedelmättömiä, koska ylimääräinen kromosomi häiritsee siittiöiden meioosia. Joskus XXY-miehet voivat tuottaa toimivia siittiöitä, mutta tällöin riski kromosomihäiriöille jälkeläisessä on hyvin suuri.




On erikoista, kuinka itsevarmasti tutkijat julistivat vainajan XXY-mieheksi huomioiden sen, että mitään yleisesti hyväksyttyä metodia tutkimukseen ei käytetty, ja heidän oman metodinsakin tulokset ovat epämääräiset.

 Y-kromosomia löytyy erittäin vähän sellaiselle henkilölle, jolla sellainen kuuluisi olla, mutta enemmän kuin naisilla. Tämän olisi pitänyt herättää tutkijoissa lisäkysymyksiä, mutta he eivät lisäselvityksiin ryhtyneet, vaikka mahdollisuus sille, että tulos on virheellinen - erityisesti näytteen saastumisen riskin vuoksi - on todellinen. 

Saastuneen näytteen mahdollisuus tutkittiin vakavasti puutteellisella tavalla: yhdellä näytteellä, jossa on sekä miehen että naisen dna:ta. Mutta tämähän ei ole ainoa tapa, miten näyte olisi voinut saastua ja missä suhteissa X- ja Y-tekijöitä voisi saastumisen tuloksena löytyä.

 Hautalöytöä ovat käsitelleet monet ihmiset, joten saastumista voi olla useilta yksilöiltä, vaikkapa kahdelta XX-kromosomiselta ja kolmelta XY-kromosomiselta, joka antaisi X- ja Y -kromosomien suhteeksi eri tuloksen kuin tutkijoiden versio saastuneesta näytteestä. Eli näytteen saastumisen mahdollisuutta tutkittiin hyvin rajallisella tavalla, mikä voi selittää sen, miksi Suontaan näyte ei istu kunnolla mihinkään kolmesta muusta näytteestä: Suontaan näyte voi olla saastunut, mutta tavalla, jota tutkijat eivät ottaneet vertailuun.

Klinefelter ei ole erityisen harvinainen: noin joka viidessadas mies kantaa sitä, ja useimmilla se ei ulkoisessa olemuksessa tai luonteenpiirteissä näy mitenkään. Ei siis olisi tavatonta, että vainajalla olisi ollut Klinefelter. Aineisto ja tutkimusmetodit eivät kuitenkaan tässä tapauksessa ole yksinkertaisesti riittävän luotettavia arvion tekemiseen.

2. Hautalöydön esineistöä tulkittiin vanhentuneella ja ajoittain täysin kuvitteellisella tavalla


Suontaan hautalöydön esineistö. A on tunnettu Suontaan miekka, jota ei löydetty suoraan haudasta. B taas haudasta löydetty miekka, E tikari ja G sirppi. C on pari kupurasolkia, D ketjunkantaja ja F ajalleen varsin tavallinen hevosenkenkäsolki.
(Kuvat: A: Museovirasto, B-G: Ulla Moilanen)


Vuosikymmenien varrella tutkijat ovat esittäneet monenlaisia hypoteeseja siitä, miksi haudassa oli sekä mieheen että naiseen viittaavia esineitä: että vainaja olisi ollut arvostettu soturinainen tai että haudassa olisi ollut kaksi vainajaa.

Jälkimmäinen hypoteesi on epätodennäköinen, koska kaikki esineet olivat suoraan vainajan päällä, eikä haudassa olisi ollut tilaa kahdelle vainajalle rinnakkain, joten vainajat olisi tullut haudata päällekkäin. Tällöin maatumista ja löytöjä ei olisi vain suoraan vainajan päällä, vaan merkkejä toisesta vainajasta hänen allaan tai päällään pitäisi löytyä myös, ellei toinen vainaja olisi sitten haudattu ilman, että mitään hänen arkeologisesti säilyviä esineitään olisi ollut hänen yllään. 

Uudessa tutkimuksessa vainajan sukupuolirooleja rikkovaa elämäntapaa perusteltiin juuri hautalöydön esineillä: miekka ja puukko katsottiin miehisiksi esineiksi, helyt naisellisiksi. Helyjä olivat kaksi solkea, ketjunkantaja ja sirppihely, jonka tutkijat sentään tunnustavat myös mieshaudoille tavalliseksi löydöksi. Mutta ovatko helyt naisellisen pukeutumisen merkki? Kuten jo totesin, yksioikoinen "aseita haudassa - mies, helyjä haudassa -nainen" -luokittelu on jo huonoksi todettu, joten todisteiden naisellisesta pukeutumisesta täytyisi olla hyvin vahvoja, ja tässä tapauksessa ne eivät sitä ole.

Soljet ovat olleet tavallinen osa naisten helyjä. Niitä on käytetty päällysmekkojen kiinnittiminä, mutta ketjunkantaja on erikoisuus: niitä on vain yksi, ja itse ketjuja ei löytynyt. Vainaja ei siis ole käyttänyt ketjunkantajaa tavalla, jolla nainen sitä olisi tyypillisesti käyttänyt eli yhtä kummallakin puolen ja ketjua niiden välissä. Sirppihelyt taas olivat sekä miesten että naisten käytössä, joten helyt todistusaineistona siitä, että vainaja olisi pukeutunut naisellisesti, ovat heikkoja, ja tavan tutkija odottaisi ehdottomasti lisäselvityksiä ennen kuin julistaisi vainajan naisellisesti pukeutuneeksi.

Jotkin tutkijoiden selitykset sukupuoliroolien rikkomisen puolesta olivat suorastaan hupaisia ja täysin presentistisiä eli historiaa nykypäivän ilmiöiden valossa katsovia. 

Tutkijat mm. sanoivat, että hautalöydön miekka (joka ei siis ole tunnettu Suontaan miekka, joka löydettiin ylemmästä kerrostumasta eikä todennäköisesti liity tähän hautaan), on kahvaton mahdollisesti siksi, että kahva poistettiin, jotta miekasta tulisi feminiinisempi ja väkivallattomampi. Mitään lähteistystä sille, että tällaista olisi koskaan muinaislöydöistä havaittu, ei tarjottu.

Sen verran rehellisyyttä tutkijoilla kuitenkin oli, että he totesivat senkin mahdollisuuden, että kahva on tehty orgaanisesta aineesta ja vain maatunut pois. Sekin kuitenkin osoittaa tietämättömyyttä heidän osaltaan, koska on toinenkin selitys, joka on varsin todennäköinen: hautauksissa miekkoja rikottiin tahallaan. Syytä tälle ei tiedetä. Ehkä miekkojen pelättiin joutuvan vääriin käsiin, tai sitten miekan rikkomisella oli jonkinlainen symbolinen tai rituaalinen merkitys. Lukuisissa hautalöydöissä on löydetty väännettyjä, katkaistuja tai muutoin rikottuja miekkoja. Tutkijat eivät ilmeisesti tästä tiedä tai eivät tätä todennäköistä selitystä halua nostaa esille antaakseen uskottavuutta omalle tulkinnalleen miekan naisellistamisesta.

3. Tutkijat vetävät mutkat suoriksi arvioidessaan mahdollisen Klinefelterin vaikutusta vainajan elämäntapaan ja asemaan yhteisössä

Vainaja oli laskettu höyhenpehmukselle, hän oli hienosti puettu, ja dna-analyysi haudan hiekasta paljasti ketun dna:ta, mikä todennäköisesti tarkoittaa, että vainajalla oli kettuturkista. Toki ketun dna voi muillakin tavoin maahan päätyä, mutta huomioiden sen, että löytö tehtiin samoista hiekanjyväsistä kuin mistä vaatteiden villakuidut löydettiin, on aiheellista uskoa, että kyseessä oli turkiksen käyttö.

Millaisia henkilöitä sitten on näin haudattu rautakauden Hämeessä?
Rikkaita, arvovaltaisia, taisteluissa ansioituneita, vaikutusvaltaisiin sukuihin kuuluvia ja arvostettuja yhteisön jäseniä. Ei ole siis mitään syytä olettaa, että Klinefelter - mikäli vainajalla edes kyseinen oireyhtymä oli, koska onhan huomioitava, että edes hänen sukupuoltaan ei ole varmuudella todettu - olisi ollut syynä hienolle hautaukselle: että helyt ja mahdollinen Klinefelter yhdessä tarkoittavat, että "muunsukupuoliset" olivat arvostettuja yhteisön jäseniä.

Ei ole täysin tavatonta, että joissain aikansa kulttuureissa näin olisi ollutkin, ja pakanauskonnoissa sukupuolen kehityshäiriöistä kärsivien on saatettu uskoa olevan erityisiä, lähes yliluonnollisia olentoja, ja heistä on voitu tehdä mm. shamaaneja. Täysin päinvastainen suhtautuminen on kuitenkin ollut huomattavasti yleisempää: sukupuolirooleista poikkeamista ei ole katsottu hyvällä. Miehen feminiinisyys on useimmiten johtanut pilkkaan ja arvostuksen menetykseen ja naisen maskuliinisuus syytöksiin hermafroditista tai jopa jonkinlaisesta demonisuudesta. 

Suomessa perinteisesti sukupuoliroolit ovat joustaneet vain naisille: naisten on ollut sallittua tehdä miesten töitä mutta miesten ei naisten. Kristityille käännyttäjille oli kauhistus havaita, että suomalaiset naiset kulkivat miesten kanssa metsästämässä hiukset hulmuten, koska eteläisemmässä Euroopassa olisi ollut täysin käsittämätön ajatus, että naiset käyttäisivät aseita ja metsästäisivät.

Karut olot pohjoisessa pakottivat kaikki kynnelle kykenevät tekemään mitä pystyivät, mutta elintason kohetessa naiset palasivat luontaisempiin tehtäviin kotilieden äärellä, ja niin he tekevät nykypäivänäkin: hetkelliset trendit kun eivät ihmisluontoa muuta, ja kun evoluutio on läpi ihmiskunnan historian jalostanut naisia kotilieden vartijoiksi, yhä edelleen nainen valitsee usein naisellisen uravalinnan ja haluaa olla perheestä se, joka jää vanhemmuuslomalle lapsen kanssa. Suomalaisten miesten naisellisuudesta kristityt valloittajat eivät tosin merkkejä huomanneet - tai ainakaan niitä ylös kirjoittaneet - ja koska havainto olisi ollut heille yhtä häkellyttävä kuin naisten metsästäminen, se taatusti olisi ylös kirjattu, jos moiseen olisi törmätty.

Arvoliberaalien historian uudelleenkirjoittamiseen kuuluu, että he väittävät kristinuskon tuoneen sukupuoliroolit mukanaan, ja sitä ennen sukupuolen moninaisuus kukoisti. Todisteita tälle väitteelle on hyvin vaikea löytää, koska usein pakanakansat ovat olleet paljon kristittyjä armottomampia, mitä tulee poikkeamiin sukupuolirooleista. Kristinusko ei Suomeenkaan naisen roolia naisena tuonut, vaan sen toi elintason nousu, joka mahdollisti naisille vapautuksen raskaimmista miesten töistä ja kevyemmän kodinhoidon.

Tutkijoiden, median ja rahan paha kolminaisuus


Tutkimus on pitkälti viihdyttävä mutta paikoin hyvinkin epätieteellinen, erittäin ideologinen ja presentistinen kirjoitus, joka tuottaa vihervasemmistolaisille toimittajille juuri sellaisia otsikoita, joita he ovat toivoneet. 

Tässä toimii hyvin vinksahtanut symbioosi: tutkijat hyötyvät ideologisesta, jopa täysin luokattomasta työstä, ja media rahastaa tällä työllä klikkiotsikoita. Samalla valtava määrä pedantisti tehtyä tutkimusta tärkeistä aiheista jää huomiotta, koska se ei täytä mitään toimittajien kiinnostuksenkohteiden laatikoita.

Ei olekaan mitenkään mahdotonta, että koko tutkimus olisi väsätty apurahojen toivossa. Moilasen aiemmat tutkimustyöt, joita on kunnioitettava määrä, kulkevat mm. nimillä Karva- ja turkisjäänteitä Tampereen Vilusenharjun haudasta II ja Udmurttien esivanhemmat – Kaman ja Permin alueiden rautakautisia kulttuureja. Eivät ihan sellaista materiaalia, jolla Iltalehden kanteen pääsisi.


Sain kuulla Miikka Tammisen kirjasta Ylen uutisesta, jossa painopiste asetettiin rasismille, vaikka sen rooli itse kirjassa on pieni. Rasismi-taikasana sai toimittajat kiinnostumaan tietokirjasta ja tekemään siitä juttuja. Kuinka monta kirjaa olisi jäänyt myymättä, ellei Tamminen olisi markkinoinut kirjaa rasismiteemalla vaan ainoastaan tietokirjana hirviöuskomuksista?

Hyvä esimerkki tällaisesta työstä on Miikka Tammisen Keskiajan Hirviöt -kirja. Kirja olisi itsessäänkin historiasta kiinnostuneelle hauska hankinta, ja Tamminen on taustatyönsä hyvin tehnyt, mutta ei tuolla nimellä lehtiin pääse kirjamyyntiä edistämään - paitsi jos annat toimittajille niitä avainsanoja, joita he haluavat - tässä tapauksessa rasismin. Kirjassa rasismin ja hirviömyyttien yhteys on lyhyt sivumaininta, mutta se riitti siihen, että Tammisen kirja esiteltiin näyttävästi usealla media-alustalla - ja tietysti otsikoissa puhuttiin rasismista, joka aiheena muodostaa kirjan sisällöstä hyvin pienen osan. Jos Tamminen ei tätä avainsanaa olisi sisällyttänyt teokseen ja käyttänyt rasismiteemaa markkinoinnin kärkenä, paljon myyntiä olisi menetetty, koska näkyvyydellä myynnit tehdään.

Tällainen tieteellinen prostituutio vihervasemmistolaisten toimittajien kiinnostusta vastaan ei ole ainoa nykyajan tietokirjallisuutta ja tutkimustyötä riivaava ongelma, joka Tammisen teoksessa esiintyy.
 

Tunsin myötähäpeää koko kansan puolesta lukiessani kirjan esipuheesta seuraavat sanat: Kirjassa käsitellään arkaluontoisia asioita. Keskiaikaiset käsitykset ihmisroduista ovat vailla mitään biologista tai tieteellistä perustetta - - - Nämä väitteet pitää tulkita omassa historiallisessa kontekstissaan.

Eli siinä meillä on tietokirjassa trigger warning, sisältövaroitus, sekä omanlaisensa erotuslauseke: "Minä en usko tällaisiin asioihin, joista kirjassa puhutaan". Aikuisille ihmisille suunnattu kirja loukkaa lukijansa älykkyyttä vääntämällä hänelle rautalangasta, että keskiajalla ei tosiaan biologiaa juuri tunnettu, eivätkä hirviötarinat ole totta, ja vihervasemmistolaisten aatetoverien paheksuntaa pyritään ennaltaehkäisemään muistuttamalla, että asiat tulee tulkita oman aikansa kontekstissa. 

Nämä asiat ovat itsestäänselvyyksiä jokaiselle täysijärkiselle tietokirjojen lukijalle, mutta koska elämme maailmassa, jossa suuri joukko liberaaleja etsii historiasta rasismia nykypäivän standardeja käyttäen, Tamminen joutuu heille lapsellisen sisältövaroituksen ja tietokirjan käyttöohjeet antamaan.

Mutta palataanpa siihen mistä lähdimme eli Suontaan hautalöytöön. Mitä todella on todistettu?

Suontaan haudasta löydettiin vainaja. Löydettiin aseita, helyjä ja kuituja. Tehtiin yleisesti hyväksytystä metodologiasta poikkeava tutkimus, jonka tulos tulkittiin Klinefelterin oireyhtymästä kertovaksi. Sitten vedettiin kaikki mutkat suoriksi ja oletettiin, että Klinefelter olisi ollut ensinnäkin fakta, toisekseen vaikuttanut vainajan ulkoiseen olemukseen, käytökseen, pukeutumiseen ja asemaan yhteiskunnassa, ja että tämä kromosomihäiriö, jota "muunsukupuolisuudeksi" sanotaan, olisi tuottanut hänelle suurta arvostusta yhteisössä.

Tosiasiassa tiedämme vain sen, että joku haudattiin Suontaan hautaan ristiretkien aikakaudella, ja hänet haudattiin rikkaiden ja arvovaltaisten henkilöiden tapaan. 

Hänen vaatteensa olivat ainakin villaa ja turkista. Hänellä oli miekka, tikari ja helyjä, mutta hän ei käyttänyt niitä täysin naisille tyypilliseen tapaan. Emme tiedä, oliko hän mies vai nainen, tai oliko hänellä kromosomihäiriötä. Kaikki tämä on edelleen epävarmaa. Ja kun asiat ovat epävarmoja, siitä on oltava rehellinen sen sijaan, että täydennetään tarinan puuttuvat palaset "tutkimuksilla", joiden tulokset sattumoisin aina istuvat täydellisesti tutkijoiden omaan arvomaailmaan ja niihin trendi-ilmiöihin, joilla historiantutkija voi otsikoihin päästä.

Miten tähän karmeaan tieteen alennustilaan oikein päädyttiin? 

Vihervasemmiston marssi läpi instituutioiden on luonut järjestelmän, jossa ideologiset opettajat koulivat kaiken tieteellisen kriittisyyden pois opiskelijoista, ja apurahoja ja virkoja on saatavilla vain heille, jotka kuuliaisesti laulavat vihervasemmiston lauluja - vaikka itsekin ne vääräksi tietäisivät. Syntyy myrkyllinen kehä: ainoa tapa menestyä on hylätä tieteellinen metodi ja korvata se ideologialla, ja tieteellisen metodin noudattajat, kuten rotueroja tutkinut Tatu Vanhanen, joutuvat armottoman vainon ja hyljeksinnän kohteiksi. Kaikki kannustimet ohjaavat tekemään ideologista pseudotiedettä, ja Suontaan "muunsukupuolinen johtaja" on vain yksi esimerkki tästä. Siitä ei voi syyttää yksin Ulla Moilasta, joka tutkimusta johti, vaan vika on järjestelmässä, joka pakottaa tutkijat ideologisuuteen. 

Tilanne on synkkä, ja siksi monet kansalliskonservatiivit sanovatkin, että yliopistot ovat menetettyä maata. Eivät olet. Ne voidaan kaapata takaisin mutta vain, jos riittävän moni normaali ihminen hakeutuu yliopistojen mädätetyimmille aloille haastamaan vihervasemmiston pseudotiedettä tai pitää näkemyksensä omana tietonaan ja hakeutuu urallaan korkeaan asemaan, jossa hän voi ohjata akatemiaa oikeaan suuntaan. Mitään ei ole menetetty. Moinen puhe on vastuun välttelyä. 

Vastuumme on napata takaisin se, mikä meiltä ja koko läntiseltä maailmalta on viety eli laadukas yliopistokoulutus sekä oikeus saada empiiriseen metodiin perustuvaa tiedettä pseudotieteiden ja ideologisen hölynpölyn sijaan.

Tutkimuksen voit lukea tästä (englanniksi):

Ulla Moilanen, Tuija Kurkinen, Nelli-Johanna Saari, Adam B. Rochlach, Johanna Krause, Päivi Onkamo, Elina Salmela

tiistai 29. kesäkuuta 2021

Kun Eve tarinan raiskauksesta tekaisi


Bileet, jotka käänsivät Hannun elämän päälaelleen


Elokuussa 2015 oikeustieteiden opiskelija Hannu lähti opiskelijabileisiin. Tuskin olisi lähtenyt jos olisi tiennyt, että bileistä lähtee liikkeelle tapahtumaketju, joka tekee hänen elämästään helvettiä. Hannu tapasi bileissä opiskelijatoveri Even. Yksi asia johti toiseen ja Eve antoi suuseksiä Hannulle. Hannu hieroi kädellään Even sukuelimiä, mutta seksuaalinen kanssakäyminen loppui siihen Even tultua katumapäälle. Kaipa häntä alkoi nolottamaan humalainen kevytkenkäisyytensä. Sellaista sattuu nuorten ihmisten elämässä, mutta Eve ei ollutkaan ihan mikä tahansa nainen, ja Hannu sai sen kokea kovimman kautta.

Hannu alkoi hiljalleen huomata opiskelijatoverien katsovan häntä oudosti ja käyttäytyvän häntä kohtaan hyljeksivästi. Sitten kolme opiskelijatyttöä kävi Hannun kimppuun syyttäen häntä raiskaajaksi, ja Even nimi mainittiin. Lopulta Hannu kuuli eräältä tutorilta Even kertoilleen suuntaan jos toiseenkin, että Hannu olisi hänet väkivaltaa käyttäen raiskannut. Even jutustelu asiasta ei rajoittunut uskoutumiseen lähimmille ystäville, vaan hän oli kertonut tarinaansa jokaiselle, joka suostui kuuntelemaan. Yksi opiskelijatyttö ihmetteli sitä, että Eve kertoi hänelle heidän ensi tapaamisellaan tulleensa Hannun raiskaamaksi. Samalle tytölle Eve oli vielä toiseen kertaan puhunut raiskauksesta opiskelijoiden surffausreissulla.

Even ahkera tarinointi tuotti tulosta, ja pian Hannulla olikin koko opiskelijapiireissä raiskaajan maine. Opiskelijajärjestön hallituksessakin asiaa puitiin, ja Hannulle suunniteltiin porttikieltoa opiskelijatapaamisiin. Muiden hyljeksintä ja raiskaajan leima aiheuttivat Hannulle ymmärrettävästi suurta ahdistusta. Hän jäi opinnoissaan jälkeen, koska ei kokenut mukavaksi mennä tunneille muiden tuijottelun ja kuiskuttelun kohteeksi. Hän joutui palauttamaan Kelaan opintotukiaan, koska opintopisteitä ei tullut suoritettua riittävästi. Kun Hannu yritti hakea töitä huolellisesti laadituilla hakemuksilla, yksikään ei tuottanut tulosta, koska Even tarina oli ehtinyt levitä laajalle.

Mitä Evelle nyt kuuluu? Hän suoritti opintonsa, oli sen jälkeen harjoittelijana Nordic Investment Bankissä, ja nyt hän työskentelee Suomen valtion tehtävissä lähetystössä Genevessä ja matkalla kohti hienoa, kansainvälistä uraa. Elämä hymyilee, ja tämä siitäkin huolimatta, että Eve sai tuomion Hannuun kohdistuneesta törkeästä kunnianloukkauksesta jo 2017, ja tänä vuonna korkein oikeus vahvisti tuomion.

Entä Hannu sitten? Netistä löytyvien tietojen perusteella hän on valmistunut ja julkaissut gradunsa, mutta somen suhteen elää hiljaiseloa. Hänen eräällä sometilillään on hänen opiskeluajoiltaan kuvia, joista käy ilmi, että Hannu on urheilullinen ja komea nuorimies, viettänyt vilkasta sosiaalista elämää ja ollut suosittu tovereidensa parissa. Mutta erään surffausmatkan jälkeen päivitykset loppuvat pariksi vuodeksi tyystin, ja sen jälkeen on tullut vain muutama julkaisu, jotka viittaavat siihen, että Hannu tykkäisi matkustella. Kahden vuoden päivitystaukoa edeltänyt surffausreissu oli matka, joka mainittiin oikeuden pöytäkirjoissakin. Eve oli väittänyt tämän opiskelijamatkan järjestäjille pelkäävänsä Hannun takia osallistua matkalle, ja oli kuitenkin lähtenyt mukaan. Vielä täällä matkallakin hän oli kertoillut raiskaustarinaansa, mitä kuulijoina olleet naiset pitivät omituisena.

Finland Abroad -julkaisu kertoi Even työharjoittelusta Genevessä 2020.
Jotenkin he kehtaavat kuvailla Eveä "ihmisoikeusasioista kiinnostuneeksi".

Even tarina hajoaa liitoksistaan oikeudessa


Käräjillä Eve ei osoittanut minkäänlaista katumusta. Hän väitti että oli vain kertonut tapahtumista sellaisina, millaisina hän ne koki, ja että hänellä on sananvapauden vuoksi oikeus niin tehdä. Sitä hän ei selittänyt, miksi jopa seksuaalisen kanssakäymisen tapahtumapaikka oli hänen "kokemuksessaan" aivan eri kuin todellisuudessa. Eve väitti olevansa traumatisoitunut ja hyvin ahdistunut tapahtumien vuoksi, mutta hänen käytöksensä ei vastaa sitä, miten traumatisoituneen naisen odottaisi toimivan. 

Kuten sanottua, hän oli kertoillut tarinaa ahkerasti uusille ihmisille jopa ensi tapaamisella, ja käytös ihmetytti näitä kuulijoitakin. Vaikka Eve väitti oikeudessa, että tarinan leviäminen laajemmin olisi hänelle ollut ikävää ja vastentahtoista, hän on itse huolettomasti kertomustaan levitellyt ja jatkoi toimintaansa samaan malliin senkin jälkeen, kun tarina alkoi leviämään. Hän ei tehnyt mitään huhun leviämisen estämiseksi vaan ruokki sitä joka käänteessä. Nainen, joka ei halua tällaisen kertomuksen leviävän, ei sitä selitä ventovieraille ihmisille. Eve oli myös jatkanut opintojaan ja biletystä opiskelijajuhlissa samaan malliin, eikä mikään hänen käytöksessään viitannut siihen, että kyseessä olisi vastikään traumaattisen raiskauksen kokenut nainen.

Eve oli tehnyt alkujaan tapauksesta rikosilmoituksen, mutta poliisi keskeytti esitutkinnan, koska todisteita ei ollut. Eve myös vetäytyi itse rikosprosessista ja sanoi silloin, että oli tehnyt rikosilmoituksen muiden painostamana. Eli Eve oli kai kuvitellut, että voisi vain helposti mustamaalata Hannua ja samalla välttää itse hepsankeikan leiman keksimällä tarinan raiskauksesta, mutta ei ollut tajunnut, että hänen ystävänsä tulisivat odottamaan häneltä rikosilmoituksen tekoa. Ja jos hän ei ilmoitusta tekisi, silloin heräisivät ystävienkin epäilykset. 

Tässä kohtaa tarina karkasi Even hallinnasta. Hänen oli tehtävä rikosilmoitus uskottavuutensa säilyttämiseksi. Koska väärä ilmianto vakavassa rikoksessa ei ole mikään pikkujuttu, Eve kuitenkin perui ilmoituksensa melkein saman tien. Hänellä ei ollut mitään syytä toivoa, että virkavalta ryhtyisi asiaa selvittämään.

Vale kuitenkin paljastui ystävillekin kun heitä kuultiin poliisin toimesta. He kun saivat nähdä, että Even poliisille kertoma versio raiskaustarinasta poikkesi olennaisilta osin siitä, mitä hän tovereilleen oli väittänyt. Merkittävä rooli asian ratkaisemisessa oli eräällä Even (ex-)ystävällä, joka todisti niin epäjohdonmukaisuuksista Even kertomuksessa kuin siitäkin, miten Even väitteet huhun levittämisen yksityiskohdista, kuten Hannun nimen levittelystä, eivät pitäneet paikkaansa.

Oikeudessa Eve väitti, ettei olisi maininnut Hannua nimeltä kertoessaan "raiskauskokemuksestaan", mutta todistajat kertoivat toisin. Ja niin kertovat myös jo alkuaikojen tapahtumat: ne kolme naista, jotka Hannun kimppuun kävivät häntä raiskaajaksi syyttäen, tuskin olisivat sitä tehneet ilman vahvistusta Eveltä siitä, kenestä on kyse. Silminnäkijöitä kun seksuaalisella kanssakäymisellä ei ollut.

Raiskausjuttu ei ollut Even ensimmäinen - eikä viimeinen. Eve kertoi käräjäoikeudelle, että hän oli joutunut raiskatuksi jo aiemmin, mutta tästä teosta ei ollut tullut rikosprosessia. Myös Hannusta sepitetyn tarinan jälkeen Eve oli tehnyt toisen rikosilmoituksen raiskauksesta eri henkilöstä. En ole tähän tapaukseen vielä saanut tutkinnan asiakirjoja, joten en tältä erää ota kantaa siihen kuin toteamalla, että kylläpä Evelle sattuu ja tapahtuu. 


50 päiväsakkoa maineen ja elämän pilaamisesta.


Käräjäoikeus tuomitsi v. 2017 Eve Tuulia Ojamaan 50 päiväsakkoon ja 10 000 euron kärsimyskorvauksiin Hannulle. Toisen ihmisen elämän pilaamisesta perättömillä raiskausväitteillä saa siis täsmälleen saman rangaistuksen kuin siitä, jos julkaiset islamia kritisoivan Facebook-päivityksen tai tekstität mielenosoituspuheen. 

Even itsensä mielestä 50 euroa olisi ollut sopiva kärsimyskorvaus Hannulle. Vetäkää siitä johtopäätöksenne, millaisella moraalilla ja luonteenlaadulla varustettu nainen on kyseessä.

Hovioikeus piti sakkotuomion ennallaan vuoden 2019 päätöksessään mutta alensi korvausten summan 6000 euroon sillä perusteella, että ei ollut näytetty toteen, että raiskaushuhu olisi levinnyt opiskelijapiirien ulkopuolelle. Tämä on oikeudelta varsin omituinen näkemys, koska "opiskelijapiirit" eivät ole mikään rinnakkaisyhteiskunta. Niihin kuuluvat ihmiset ovat tekemisissä myös muiden kanssa, ja muutaman vuoden kuluttua ne samat opiskelijat ovat työelämässä ympäri Suomea. Huhu siis leviää opiskelijapiirien ulkopuolelle vääjäämättä viimeistään opiskelijoiden varttuessa.

Korkein oikeus piti hovioikeuden tuomion voimassa, joskin tuomarien mielipiteet jakautuivat hieman päätöksen perustelujen suhteen. Vaikka kaikki tuomarit olivat sitä mieltä, että hovin tuomio kunnianloukkauksesta oli oikea, eriävän mielipiteen tuomion perusteista jätti tuomari Kirsti Uusitalo, ja hänen kantansa on huolestuttava osoitus siitä, miten vihervasemmistolainen ajattelu, jossa yksilön oma kokemus menee tosiasioiden edelle, valtaa alaa jopa KKO:ssa. 

Uusitalon mukaan Hannun syyttömyydelle voidaan laittaa jutun arvioinnissa vain vähän painoarvoa, koska seksuaalirikoksia on usein vaikea todistaa. Eli koska seksuaalirikokset usein ovat sana-sanaa-vastaan-tapauksia, tämän perusteella tuomari katsoo, että se on melko merkityksetöntä, että Hannu ei ollut raiskannut yhtään ketään. Tuomari siis käytännössä vihjaa, että hän voisi olla syyllinenkin, vaikka mitään syytä sille ei ole, eikä kukaan muu KKO:n tuomareista näin asiaa katsonut. Muut neljä tuomaria olivat miehiä, ja eriävän mielipiteen jättänyt tuomariston ainoa nainen.

Uusitalon mukaan Even kertomusta ei tulisi kohdella tosiasiaväitteenä vaan "oman kokemuksen värittämänä arvostelmana". Oikeudellisesti näillä kahdella on huomattava ero, koska valheellinen tosiasiaväite toisesta johtaa kunnianloukkaustuomioon, mutta omaan kokemukseen pohjautuvissa arvioissa sallitaan poikkeamaa objektiivisesta totuudesta. 

Mutta Eve ei ole kertonut tarinaa kenellekään "oman kokemuksensa värittämänä arvostelmana" vaan nimenomaan tosiasiaväitteenä, ja se, että tapahtumapaikkakin Even opiskelijoille kertomassa versiossa oli täysin eri kuin todellisuudessa, osoittaa, ettei Eve ole kertonut "omaa kokemustaan" vaan tietoisesti valehdellut. Hän on parhaansa mukaan uskotellut ihmisille, että Hannu on tosiasiallisesti hänet raiskannut. Onkin tältä kyseiseltä tuomarilta outoa kiemurtelua yrittää vähätellä Even toiminnan törkeyttä.

Kovien raiskaustuomioiden kääntöpuoli on raskaat seuraukset onnistuneesti syytetyille syyttömille.
Rafael Ruiz istui vankilassa 25 vuotta perättömän raiskaussyytöksen vuoksi.


Perättömien raiskausilmoitusten monet motiivit


Miksi Eve sitten tarinansa keksi? Niin asiasta tehdyt tutkimukset kuin oma kokemukseni tällaisia rikostapauksia paljon lukeneena viittaavat muutamaan yleiseen syyhyn: kosto, alibi, häpeä/katumus, sympatian/huomion hakeminen, taloudellinen hyöty ja mielenterveyden ongelmat.

Kostotapaukset ovat moninaisia: on ollut riitaisa ero, nainen on saanut mieheltä pakit, tai yhden illan juttu ei olekaan johtanut parisuhteeseen, jota nainen olisi toivonut. Joskus kostojutuissa tehdään ilmoituksia myös esim. epämieluisasta isäpuolesta tai kuten eräässä saksalaisessa tapauksessa, äidin rakastajasta. V. 2014 suomalaisnainen sai tuomion perättömästä raiskausilmoituksesta, jonka hän oli tehnyt työnantajastaan. Motiivi syytökselle oli se, että nainen oli kavaltanut rahaa firmalta, mistä työnantaja oli tehnyt rikosilmoituksen.

Alibijutuilla peitellään omia tekemisiä tai luodaan tekosyitä. Yleisin versio näistä lienee se, että oman kumppanin pettämistä väitetään raiskaukseksi, jotta ei tarvitsisi kohdata oman syrjähypyn seurauksia ja kumppanin suuttumusta. Muunkinlaisia tapauksia ilmenee, kuten tapaus, jossa nuori nainen keksi raiskaustarinan tekosyyksi sille, miksi hän oli myöhässä töistä.

Häpeän ja katumuksen motivoimat väärät ilmoitukset ovat maineen tai minäkuvan suojelua. On oltu seksuaalisesti holtittomia, ja koska tämä nolottaa, sitten väitetään, että teko ei ollutkaan vapaaehtoinen. Aina tätä ei tehdä edes oman maineen suojelemiseksi muiden silmissä, vaan joskus väärän ilmoituksen tekijä ei vain halua tunnustaa itselleen olevansa sellainen ihminen, joka hänen tekemiään seksuaalisia tekoja tekee, ja hän yrittää väärällä raiskaussyytöksellä hankkia itselleen synninpäästön tekemisistään.

Huomiohakuisten väärien ilmoitusten tekijät muistuttavat Münchausen-tapauksia: he nauttivat huomiosta, sympatiasta ja hoivasta, jota uhrin asema heille tuottaa, ja se yksin riittää heille syyksi tekaista ilmoituksia.

Taloudellinen hyöty ja mielenterveyden ongelmat ovat joskus syitä väärille ilmoituksille yksinään, joskus ne yhdistyvät muihin syihin. Patologiset valehtelijat edustavat sekä huomiohakuisuutta että mt-ongelmia, ja kostojutuissa ei ole harvinaista tavoitella samalla taloudellista hyötyä. Tietynlaiset mielenterveysongelmat voivat johtaa mitä omituisimpiin tekoihin, kuten täysin hatusta vedettyihin rikosilmoituksiin tai vääriin tunnustuksiin muiden ihmisten rikoksista.

Sitten ovat tapaukset, joissa motiivi on jotain tavallisesta poikkeavaa. Tähän kategoriaan menee esim. helsinkiläisen Sannan tapaus, jota olemme käsitelleet aikanaan laajasti lähetyksissämme. 16-vuotias Sanna oli seurustellut irakilaisen Alin kanssa, ja on-off-suhteen ollessa tauolla Sanna oli harrastanut seksiä Alin ystävän Rafan kanssa. Palattuaan yhteen Sannan kanssa Ali vaati Sannaa tekemään raiskausilmoituksen Rafasta, koska muuten hänen kunniaansa olisi loukannut se, että tyttöystävä on hakeutunut toisen irakiaanon sänkyyn. Sanna sai tuomion väärästä ilmiannosta, mutta jostain syystä poliisia ei kiinnostanut tutkia Sannan ja Alin suhdetta, joka oli todistettavasti alkanut Sannan ollessa reilusti alle suojaikärajan. Sekä Ali että Rafa olivat n. 25-vuotiaita.

Vaikka feministit väittävät, että perättömät raiskausilmoitukset ovat hyvin harvinaisia tai jopa että niitä ei ilmenisi lainkaan, tutkimusten mukaan 5% kaikista ilmoituksista on todistettavasti perättömiä. Ja koska nämä 5% edustavat vain niitä tapauksia, joissa ilmoittajan voidaan todistaa valehdelleen, eli että hän on joko tunnustanut niin tai todisteet ovat valeen paljastaneet, todellinen perättömien ilmoitusten määrä on epäilemättä suurempi. Monet tapaukset kun ovat sellaisia, että vaikka poliisilla olisi aihetta perätöntä ilmoitusta epäillä, he eivät voi todistaa ilmoittajan valehtelevan.

Jos valistunut arvaus Even tapauksesta pitäisi esittää, taipuisin sekä maineenhallinnan että huomiohakuisuuden kannalle. Se, että Evellä oli CV:ssään useita raiskausjuttuja jo parikymppisenä, ja niistä yksi on KKO:ssa asti perättömäksi todistettu, viittaisi siihen, että Eve pitää huomiosta ja sympatiasta, jota uhrina saa. Hän on myös innokas bilettäjä, ja Hannun tapaus viittaisi siihen, että hyvinkin taipuvainen holtittomaan seksuaaliseen käytökseen humaltuneena, joten kyse voi osin olla myös häpeästä ja mainehaittojen välttelystä. Ehkä hän ei vain halua olla ihmisten mielissä se nainen, joka jakelee miehille opiskelijabileissä suihinottoja, vaikka sitä hän todistettavasti on.

Media kiinnostui Sannan, Alin ja Rafan kolmiodraamasta, koska väärän syytöksen kohteena oli maahanmuuttaja. Se ei mediaa kiinnostanut, mitä nämä tyttöä 10 vuotta vanhemmat miehet hänen ikäistensä seurassa ylipäänsä tekevät. Ei kiinnostanut poliisiakaan.


Välittävätkö päättäjät raiskauksista - aidoista tai keksityistä?


Eve joutui vastaamaan rikoksistaan, mutta tulevaisuudessa hänen kaltaisiaan on vaikeampi saada vastuuseen. Jos se suostumusperusteinen raiskauslainsäädäntö, jota oikeusministeriössä valmistellaan, olisi ollut voimassa Even tehdessä väärää ilmiantoaan, ei syytöksen osoittaminen perättömäksi olisi ollut lainkaan niin helppoa, koska silloin niin poliisin, syyttäjän kuin tuomarienkin olisi arvioitava sitä, onko seksuaalisiin tekoihin ollut suostumusta vai ei.

Suostumuksen puutettahan ei uuden lain perusteella tarvitse mitenkään ilmaista, vaan on toisen osapuolen vastuulla selvittää suostumus. Vaikka sen luulisi suostumuksen osoituksesta käyvän, että antaa toiselle suuseksiä, suostumuksen voi myös perua milloin hyvänsä, joten Even perätön väite olisi ollut vaikea perättömäksi osoittaa.

Juuri tämän vuoksi suostumusperusteinen raiskauslaki on vaarallinen: se toimii periaatteeltaan täysin vastoin syyttömyysolettamaa. Syytetyn on todistettava syyttömyytensä eli se, että hän oli joka käänteessä saanut tekoihinsa suostumuksen, sen sijaan, että syyttäjän olisi osoitettava hänen syyllisyytensä. Tällainen lainsäädäntö ei tule tuottamaan ainuttakaan sellaista tuomiota raiskaajille, jota ei nykylain perusteellakin annettaisi, mutta se antaa todellisen joukkotuhoaseen naissukupuolen käsiin.

Ne seksuaalirikokset, jotka Suomen rikostilastoja paisuttavat, eivät ole epämääräisiä tapauksia, joissa olisi tarpeen arvioida, onko suostumusta annettu tai peruttu, koska tapahtumat puhuvat puolestaan. Ne ovat väkivallalla, painostuksella tai päihtymystä hyväksikäyttäen tehtyjä tekoja, ja usein jo uhrin ikä osoittaa teon rikolliseksi. Kantasuomalaisten tekemissä seksuaalirikoksissa laskeva trendi on jatkunut vuosikymmeniä, mutta koska pieni kehitysmaalaisten miesten vähemmistö tuottaa seksuaalirikoksia niin paljon, se riittää koko maan tilastojen kääntämiseen nousuun.


Suostumusperusteinen laki on oikeusministeriön vastuunkarttelua. Yritetään esittää, että tehdään seksuaalirikollisuudelle jotain puuttumatta mitenkään todelliseen ongelmaan, joka ei oikeusministeriötä kiinnosta. Ja uskallan sanoa, että ei kiinnosta, koska oikeusministeriöllä on ollut parhaimmillaan meneillään jopa 5 eri hanketta vihapuhetta vastaan, mutta vain yksi, joka liittyy mitenkään naisten turvallisuuteen, ja sekin koski maahanmuuttajanaisten kokemaa väkivaltaa ja naisten verkossa kokemaa "digitaalista väkivaltaa". Räjähdysmäisesti kasvanut ulkomaalaisten seksuaalirikollisuus ei ole tuottanut minkäänlaisia toimia oikeusministeriössä.

Myöskään perättömät raiskausilmoitukset ja niistä saatavat naurettavan vähäiset tuomiot eivät oikeusministeriötä kiinnosta. Eve joutui vastaamaan teoistaan vain siksi, että Hannu teki hänestä itse kunnianloukkausilmoituksen, vaikka poliisilla oli kaikki syyt aloittaa tutkinta perättömästä ilmiannosta ja viedä asia syyttäjälle.

Even saama rangaistus oli myös täsmälleen samaa luokkaa kuin huomattavasti vähäisemmissä kunnianloukkauksissa, kuten nimittelytapauksissa, jotka eivät uhrille tuota todellista mainehaittaa tai hänen elämäänsä vaikeuta. On uhrien kannalta kohtuutonta, jos oikeusjärjestelmä rinnastaa toisiinsa nimittelyn kohteeksi joutumisen ja mustamaalauksen, jonka seurauksia uhri voi pahimmillaan joutua kantamaan mukanaan läpi elämänsä.

Jokainen eve on myös vahingoksi heille, jotka todella seksuaalirikosten uhriksi ovat joutuneet. Mitä useammin ihmiset törmäävät perättömiin raiskaussyytöksiin, sitä skeptisemmin he kertomuksiin jatkossa suhtautuvat. Uhrien kynnys rikosilmoituksen tekoon nousee, jos heillä on aihetta pelätä, ettei heitä uskota. 

Eve on toimillaan sotkenut nuoren miehen elämän ja kääntänyt hänen ilmeisen mukavasti alkaneen opiskeluaikansa äärimmäisen raskaaksi ja ahdistavaksi kokemukseksi ja osaltaan nakertanut myös todellisten uhrien asemaa. Mutta hänen tiensä ei ole vienyt siihen ahdistukseen, jota hän itse on aiheuttanut, vaan mukavasti alkaneelle urapolulle ja Geneven kahviloihin, kiitos Suomen oikeusjärjestelmän ja kulttuurin. 

Mitä Hannulle sitten kuuluukin, toivotan hänelle voimia, ja toivon, että tapauksen negatiiviset vaikutukset hänen elämälleen ovat jääneet taakse.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Miten feministipiireistä tuli seksuaalirikollisten paratiisi




Olet rakas!❤️️


Oot kyl kovis!❤️️

Oot kultaa ja rautaa!❤️️

Hattu päästä. 👌

Tää teksti!❤️️

Nuo ovat suoria lainauksia erään Facebook-julkaisun kommenteista, mutta mitä nämä ihmiset kehuvat? Onko joku kertonut tehneensä jotain rohkeaa tai tärkeää? Onko hän pelastanut lintupoikueen pulasta tai pelastanut tytön katuahdistelijoiden kynsistä?

Ei. Nuo ovat kommentteja vasemmiston kuntavaaliehdokas, miesfeministi Juho Pylvänäisen kirjoitukseen, jossa hän tunnusti syyllistyneensä seksuaaliseen häirintään vuosien ajan. Kirjoitus ei ollut mikään vilpitön katumuksen osoitus, kuten arvata saattaa. Ei kukaan vuosia naisia ahdistelemassa kulkenut yhtäkkiä kasvata omaatuntoa ja ryhdy tekojaan tunnustamaan omaehtoisesti. 

Liipasimena Pylvänäisen tunnustukselle toimi trans-aktivisti Panda Eriksson, joka oli alkanut puhua tämän käytöksestä suuntaan jos toiseenkin, kuten Miehet ry:n johdolle. Juholla oli siis vakava pelko siitä, että keskustelu siirtyisi vihervasemmiston sisäpiiristä hetkenä minä hyvänsä julkisuuteen, ja hän halusi ehtiä ensin, jotta voisi tehdä edes jonkinlaista mainehaittojen hallintaa esittämällä, että hän vilpittömästi katuu.

Ja tähän feministien kenttä reagoi rajattomalla empatialla, jaxuhaleilla ja ihastuksen ilmauksilla. Näin reagoineista ehdoton enemmistö on vieläpä naisia, mikä veti minut täysin sanattomaksi. Oli alkuun vaikeaa käsittää, mikä saa feministinaiset - heidät, joille naisten koskemattomuuden tulisi olla tärkeä asia - reagoimaan ahdistelijan teennäiseen katumukseen tällä tavoin. Eikä ihmettelyä herättäneet pelkästään nämä mainitut reaktiot vaan myös se, että Pylvänäisen toiminta oli vihervasemmistopiireissä yleistä tietoa, mutta kukaan ei tuonut asiaa julki. 

Omia suojellaan, tapahtui mitä tapahtui.

Mitä ihmettä on meneillään? Miten juuri feministien piirit nousivat tunnetuksi paikkana, jossa seksuaalisia saalistajia on joka nurkan takana, eikä heidän tarvitse edes peitellä käytöstään, koska muut ympärillä suojelevat heitä, ja vaikka teot tulisivat täysin julkisiksi, silloinkin ahdistelija saa vain jaxuhaleja?

Vihervasemmiston toimintalogiikkaa etsimässä

Minua on aina kiinnostanut suuresti se, mitä vihervasemmiston päissä liikkuu. Yritän parhaani mukaan ymmärtää, miten he asiat näkevät, mikä heitä motivoi, ja millaisella ajatuskululla he mielipiteisiinsä ovat päätyneet. Koska itsekin olen suurimman osan aikuisiästäni ollut liberaali, joskus vihervasemmiston ymmärtäminen on helppoa. Saatan vaikkapa huomata jostain nuoresta arvoliberaalista, että hän on samasta syystä arvoliberaali kuin minä olin nuorempana: ajattelun ja asioihin perehtymisen puutteesta. Tällaisen tunnistaa siitä, että vihervasemmistolainen on ilmeisen vilpitön mielipiteidensä suhteen ja uskoo olevansa oikeassa, mutta jos haastat häntä hitusenkaan vaikeammilla vasta-argumenteilla, hän häkeltyy, koska ei ole koskaan tullut ajatelleeksi asiaa siltä kantilta. 

Joitain vihervasemmiston ilmiöitä en todennäköisesti tule ymmärtämään koskaan. Esimerkkinä tällaisesta toimikoon se, miten paljon on vihervasemmistolaisia, jotka omistavat elämänsä vihaamiensa nationalistien jokaisen tekemisen ja somejulkaisun seuraamiseen ja ulisevat heille somessa jokaisen päivityksen alla. Olen yrittänyt ymmärtää, mikä ihme voi ajaa ihmisen toimimaan niin, koska on todella vaikea keksiä, mikä saisi minut kyttäämään vaikkapa Li Anderssonin jokaista liikettä ja kitisemään jokaisen hänen twiittinsä alla. Toki kitinä ei olisi edes mahdollista, koska ministeri Andersson on blokannut minut jo vuosia sitten.

Feministipiirien ahdisteluongelman monet tasot - eritoten naisten taipumus suojella ahdistelijoita - oli minulle äkkiseltään kova pala. Lähdetään kuitenkin purkamaan tätä sotkua sen ytimestä eli ahdistelijoista itsestään.

Miksi niin moni feministimies paljastuu seksuaalirikolliseksi?

Jokaisen suvullisesti lisääntyvän elävän organismin elämän tarkoitus on pariutuminen. Koska lajimme keskuudessa yleisintä on, että nainen hoitaa kumppanin valinnan, miehet joutuvat kehittämään erilaisia tapoja päästä naisten läheisyyteen ja saada heidän huomionsa. Jotkut miehet viettävät paljon aikaa sosiaalisissa riennoissa, joissa heillä on mahdollisuus tavata uusia naisia. Toiset etsivät suosikkiharrastustensa parista kumppania. Joillain miehillä söpö koira toimii helppona keskustelunavaajana vaikka ventovieraan naisen kanssa kadulla.

Mutta kaikki miehet eivät ole hyviä tyyppejä, jotka käyttävät reiluja keinoja naisen saamiseen. Ääritapauksissa puhutaan raiskaajista, mutta on myös miehet, jotka liikkuvat hyvin harmaalla alueella, mitä deittailuun tulee. He käyttävät kieroja vippaskonsteja tai hyväksikäyttävät naisen avutonta tai psyykkisesti heikkoa tilaa.

Parhaita saalistajia ovat he, jotka pääsevät saaliinsa lähelle. Ja mikä olisi parempi tapa kuin tekeytyä naisten oikeuksia raivokkaasti puolustavaksi feministiksi? Sillä saa välittömästi feministinaisten luottamuksen, kun muissa olosuhteissa naisen luottamus olisi ansaittava ajan kanssa. Feministipiireissä on vahva naisenemmistö, joten saaliista ei ole pulaa, ja kilpailua on vähemmän kuin parisuhdemarkkinoilla keskimäärin. 

Ja mikä parasta, vaikka nämä naiset ovat feministejä, on jotain, mikä on heille feminismiäkin tärkeämpää: aatteelliset viholliset ja se, miltä feministit päällepäin näyttävät. Koska feministinaiset eivät halua antaa oikeistolaisille aihetta pilkkaan ja halveksuntaan, he vaikenevat ahdistelua nähdessään tai kohdatessaan. Heille on tärkeää antaa suurelle yleisölle se kuva, että heidän piirinsä olisivat tasa-arvon Mekka, eivätkä he halua joutua konservatiivien naureskelun kohteiksi. Suojellakseen ideologiaansa he suojelevat ahdistelijoitakin.

Näin feministipiireistä on muotoutunut täydellinen metsästysmaa kaiken maailman perversseille. He voivat tehdä mitä haluavat, kukaan ei tee rikosilmoituksia, kukaan ei puhu tapahtuneesta julkisuudessa, ja uusia uhreja löytyy skenen naisvoittoisuuden vuoksi aina. Ei ole siis mikään ihme, että feministipiirit vetävät puoleensa seksuaalisesti häiriintyneitä miehiä. 

Feministit ovat itse heille helpoiksi kohteiksi ryhtyneet, eivätkä he lukuisista feministimiesten ahdisteluun liittyvistä skandaaleista huolimatta näytä minkäänlaisia merkkejä siitä, että he haluaisivat muuttaa ryhmänsä käytöskulttuuria. Sydän-emojien ja jaxuhalien viestittely paatuneelle ahdistelijalle toimii kuin koirapilli kaikille Suomen seksuaalirikollisille: Tervetuloa! Täällä voit tehdä mitä haluat, emme koskaan tule vetämään sinua vastuuseen teoistasi, ja meillä alhaisinkin ihmissaasta saa rajatonta rakkautta naisilta!

Feminismi v. 2021: Lesbojen on levitettävä jalkansa trans-naisten peniksille

"Joillain naisilla on penis. Jos et makaa heidän kanssaan, olet transfobinen."
Otsikko The Spectator -lehdestä.

Trans-naisten eli naiseksi itseään kutsuvien miesten lesboihin kohdistama häirintä on puhuttanut paljon. Tämä ilmiö nousi jo aiemmin esiin Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa, kun lesbot järjestäytyivät puolustamaan itseään trans-naisten lähentelyiltä, ja eilen trans-väki hyökkäsi lesbojen kimppuun Pariisin pride-kulkueessa, ja poliisi joutui taltuttamaan isokokoisen mekkoeinarin, joka ryhtyi tönimään lesboja, joita ei hänen trans-peniksensä kiinnosta. 

Samassa tapahtumassa homomuslimit pahoinpitelivät naisen, jolla oli yllään Je suis Mila -paita. Naisen paita oli viittaus teini-ikäiseen lesboon Milaan, joka joutui somessa muslimimiesten ahdistelemaksi, purki sitten hieman tunteitaan näistä miehistä ja islamista ja sai niin muslimeilta kuin äärivasemmistolta tuhansittain tappouhkauksia. Ani harva Ranskan vihervasemmistosta on uskaltautunut asettumaan tytön tueksi, koska muslimit menevät ilmeisesti uhrihierarkiassa valkoisen lesbotytön yläpuolelle. 

Myös Milan tapaus osoittaa sen, ettei feministien suhde ahdisteluun ole todellakaan mitenkään yksioikoinen, vaan ahdistelua vastustetaan ja uhreja tuetaan, jos sekä ahdistelija että uhri sattuvat kuulumaan sellaisiin ryhmiin, ettei ahdistelusta puhuminen heidän kohdallaan herätä kiusaantumista tai ideologisia ongelmia feministien mielissä.

Mekkoeinarien lesboihin kohdistamasta ahdistelusta on myös tutkimustietoa. Get the L out -järjestö oli tehnyt lesboille kyselytutkimuksen trans-naisten taholta koetusta ahdistelusta, ja tulokset ovat varsin karua kuultavaa. 56% vastaajista oli kohdannut painostusta hyväksyä trans-naiset seksikumppaneiksi, ja naiset kertoivat siitä, miten heihin kohdistetaan häirintää, joka on käytännössä vinksahtaneinta mahdollista homoseksuaalien käännytysterapiaa.

Heitä syytetään transfobiasta ja käytetään tätä leimakirvestä painostuskeinona lesbonaisten sänkyyn saamisessa ja jopa suoraan huijataan naisia jättämällä kertomatta todellisesta sukupuolesta, kun päällepäin naisesta menevä mies lesbonaista lähestyy. 

Trans-aktivistit ovat myös luoneet oman uudissanastonsa lesbojen käännytykseen: penistä kutsutaan "tyttöpippeliksi", jotta se kuulostaisi joltain, mikä kuuluisi luontevasti lesbojen seksielämään, ja sitä, että lesbot eivät mekkoeinareita kelpuuta, kutsutaan "puuvillakatoksi". Näin se saadaan kuulostamaan feministiseltä asialta rinnastamalla se yleisesti tunnettuun termiin "lasikatto", jolla feministit tarkoittavat naisille yhteiskunnan luomia esteitä mm. urakehitykselle.

"Minulle sanottiin, että homoseksuaalisuutta ei ole olemassa, ja että olen sen velkaa trans-siskoilleni, että opettelen ulos "sukuelinhämmennyksestäni", jotta voin nauttia siitä, kun he tunkeutuvat minuun."
Lesboille suunnatun kyselytutkimuksen satoa. Linkki tekstissä.

Suomessa sama keskustelu putkahti pintaan loppukeväästä, ja trans-aktivistien reaktio lesbojen sitkeään kieltäytymiseen kikkeleistä oli aivan yhtä raivokas kuin muuallakin. 

LHB-liitto joutui somessa maalituksen ja mustamaalauksen kohteeksi mekkoeinarien taholta, kun liitto puolusti lesbonaisten oikeutta pitäytyä naisseurassa. Kun Naisten Rintama ry, järjestö, joka ajaa nimenomaan biologisten naisten asiaa, aloitti toimintansa, trans-aktivisti Panda Eriksson ryhtyi julkaisemaan järjestön toimijoiden nimiä somessa puhtaasti maalitustarkoituksessa. Viesti mekkoeinareilta ei voisi olla juuri selvempi: turpa tukkoon, tytöt, ja mieluiten trans-kikkeliä tukkeena käyttäen. Mitä tekivät muut feministit? Vaikenivat. He eivät uskaltaneet puolustaa lesboja trans-naisten painostukselta eivätkä toisia feministejä näiden samojen mekkoeinarien kiusaamiselta. 

MOT: feministien suhde seksuaaliseen häirintään ja naisten oikeuksiin on huomattavasti monimutkaisempi kuin keskivertokansalaisella. Useimmat ihmiset pitävät seksiin painostamista ja ahdistelua yksiselitteisen vääränä, oli tekijänä tai uhrina kuka tahansa. Feministeille ahdistelu on kiinnostavaa vain, jos ahdistelijana on valkoinen ja hetero setämies, kaikki muut tapaukset menevät harmaalle alueelle.

Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään, joka on hiemankaan seurannut feministipiirien suhtautumista ulkomaalaisten seksuaalirikollisuuden räjähdysmäiseen kasvuun Suomessa. Niin kammottavaa grooming-tapausta ei voisi edes teoriassa olla olemassa, että se herättäisi feministeissä yhtä paljon raivoa kuin se, jos joku twiittaa, että trans-naiset eivät ole naisia. Tässä palataan siihen samaan uhrihierarkiaan kuin Milan tapauksessa. Jos vihervasemmiston on valittava naisten oikeuksien puolustamisen ja turvapaikanhakijoiden välillä, he valitsevat poikkeuksetta jälkimmäisen.

Miksi feministinaiset ihastelevat Pylvänäisen mittavaa seksuaalirikoshistoriaa?

Kuten sanoin, alkuun oli vaikea käsittää naisten jaxuhali-reagointia siihen, että mies on vuosien ajan ahdistellut nuoria naisia vieläpä heidän omissa piireissään. Pohjimmainen syy reaktioille on sama kuin siinä, miksi feministit eivät ulkomaalaisten rikollisuudesta, puolusta lesboja mekkoeinarien painostukselta, Milaa muslimimiesten ahdistelulta ja tappouhkauksilta, tai trans-aktivistien häirinnän kohteeksi joutuvaa feministijärjestöä: he eivät yksinkertaisesti välitä seksuaalirikollisuudesta tuon taivaallista.

 Se, mistä he välittävät, on valta.

Tämä on helpoimmin nähtävissä feministien ja muun vihervasemmiston teennäisissä pöyristymisissä milloin mistäkin eskimopaketista tai seksistiseksi katsotusta mainoksesta. He hyökkäävät porukalla yksityishenkilöä tai yritystä vastaan ja teeskentelevät pöyristystä vain saadakseen kohteen alistumaan heidän edessään. Tämä on klassista koulukiusaajan mentaliteettia: etsitään ihmisiä ja yrityksiä, jotka voitaisiin jonkun tekosyyn varjolla ottaa maalituksen kohteiksi, ja sitten piinataan heitä niin kauan, että he nöyrtyvät, pyytävät anteeksi ja vakuuttelevat tekevänsä tästedes juuri niin kuin mielensäpahoittajat haluavat.

Siksi Pylvänäisen teot oli niin helppo vain siirtää menneisyyteen. Pylvänäinen tuntee yleisönsä ja tiesi, että jos hän riittävästi matelee feministien edessä, se riittää, koska yleisöä ei kiinnosta, onko hän jotain ahdistellut tai tuleeko hän jatkossa niin tekemään vaan se, vannooko hän ikuista kuuliaisuuttaan feministeille. Pylvänäisen kirjoitus oli suurimmaksi osaksi myötähäpeällisen teennäistä itseruoskintaa, jossa hän yritti vieläpä vetää koko miessukupuolen syyllisiksi omiin tekoihinsa, ja tällainen uppoaa valtatrippaileviin feministeihin kuin kuuma veitsi voihin. Juho heittäytyi feministien jalkoihin anomaan synninpäästöä, ja sen hän sai välittömästi.

Pylvänäinen on haukkunut armotta #metoon nimissä mm. Aku Louhimiestä, jota ei ole koskaan edes syytetty ahdistelusta. Ulkomaalaisten todella vakavista rikoksista puhumisesta hän ei pidä. Ja samalla kun hän on kulkenut ahdistelemassa nuoria tyttöjä, hän on esiintynyt naisten suojelijana.

Vihervasemmiston raiskauskulttuuri ei ole erikoista vaan vääjäämätöntä

Vaikka äkkiseltään voisi vaikuttaa erikoiselta, että juuri feministipiireistä tulee seksuaalirikollisuuden syvin syöveri, kaiken edellä mainitun huomioiden se ei ole pelkästään ei-erikoista vaan täysin loogista ja ainoa vääjäämätön lopputulos tuollaiselle toimintakulttuurille. 

Feministit ovat kovalla työllä tuottaneet raiskauskulttuurinsa: Luodaan skene ja sen kulttuuri, joka on täydellinen metsästysmaa seksuaalisille saalistajille, vaietaan itse koetusta ahdistelusta ryhmän maineen suojelemiseksi ja loppusilauksena osoitetaan koko porukan voimin, että seksuaalirikokset eivät johda porukasta ulos sulkemiseen vaan ylistykseen, ja ne, jotka taas maalituksen kohteiksi joutuvat, ovat väärien ihmisten ahdistelun kohteita, kuten trans-naisten ahdistelemat lesbot tai Mila.

Onkin täysin ymmärrettävää, miksi feministit innostuvat #MeToon kaltaisista kampanjoista - kunhan niissä maalitetaan valkoisia heteromiehiä. Kun itse on mukana piireissä, joissa seksuaalirikollisuus on sääntö eikä poikkeus, epäilemättä ahdistelukokemuksia kertyy. Mutta koska he eivät voi avoimesti kertoa oman väen toteuttamasta ahdistelusta, he purkavat tunteitaan kirjoittamalla twiittejä siitä, miten joku setämies oli heitä läpsäissyt pyllylle firman pikkujouluissa vuonna nappi ja kivi.

Joten jos haluat olla turvassa seksuaalirikollisuudelta, pysy kaukana vihervasemmistosta. Jos haluat puolustaa jokaisen ihmisen oikeutta päättää siitä, kuka hänen kehoonsa koskee, johdonmukaisesti ja kaikissa tilanteissa, pysy kaukana vihervasemmistosta. Ajat näitä asioita huomattavasti paremmin olemalla vain täysin tavallinen suomalainen. Keskivertosuomalainen ei hyväksy seksuaalirikoksia riippumatta siitä, keitä tekijä ja uhri ovat, ja feministit ovat kaukana edes tämän keskitason saavuttamisesta.

"Kämyskenessä" on myös jonkin verran homoseksuaaleja - useimmiten miehiä, koska skene on miesvoittoinen muutenkin - eikä kenelläkään heidän kanssaan ongelmaa ole, koska he ajavat yhteiskunnalle tervehenkisiä ja hyödyllisiä arvoja eivätkä tee homoudestaan numeroa sen kummemmin kuin heterotkaan seksuaalisuudestaan tekevät. Ja näidenkin homojen viholliseksi on osoittautunut kukas muu kuin vihervasemmisto.

Antifa-mellakoitsija ja Venäjän juutalainen Dmitry Gurbanov kirjoitti Twitterissä nationalistikirjailija Greg Johnsonin olevan homoseksuaali ja selvästi hekumoi ajatuksella, että Johnson nyt potkittaisiin pihalle kämyskenestä. 

Sattui niin, että olimme juuri Tallinnassa seminaarireissulla, ja Greg oli siellä myös. Kun olimme taksissa matkalla seminaaripaikalta jatkoille, näytin hänelle Dimmun twiittiä ja kerroin, että tässä joku venäläinen antifa kuvittelee paljastavansa sinut Suomen kämyskenelle - ja että Gregin homoudessa kenellekään mitään paljastettavaa edes olisi. Kaikki kun olivat tienneet asiasta vuosikausia, mutta kukaan ei katsonut tarpeelliseksi alkaa Gregin yksityisasioita julkisesti selittämään. Tästä Dimmun surkeasta yrityksestä saimme makeat naurut.

Ja tässä viimeinen vinkki lesboille ja niille vihervasemmiston naisille, joilla on selkärankaa tuomita seksuaalirikollisuus ja puhua siitä avoimesti tekijän ja uhrin identiteetistä riippumatta: ottakaa jalat alle älkääkä katsoko taakse. 

Vihervasemmistopiireistä ette tule löytämään tukea asiallenne, ja riskinne joutua siellä seksuaalirikoksen uhriksi on huomattava. Haastakaa itsessänne se aivopesu, että äärioikeisto on vihollinen. Se äärioikeisto kun on johdonmukaisemmin kanssanne samaa mieltä kuin vihervasemmistopiirit, eikä epäröisi pitää puolianne, jos joudutte trans-naisten tai feministimiesten ahdistelujen kohteeksi.

Me emme koskaan tule seksuaalivähemmistöihin kuulumista hehkuttamaan ja ihannoimaan vihervasemmiston tapaan, mutta ei meitä myöskään kiinnosta näitä ihmisiä vainota. 

Se, mitä vastustamme ei ole homoseksuaalit yksilöt tai feministinaiset vaan seta-propagandan tyrkytys muille kaikissa yhteiskunnan toiminnoissa ja intersektionaalisten feministien lietsoma suomalaisvastaisuus ja sukupuolten vastakkainasettelu, kuin ne olisivat toistensa vihollisia sen sijaan, että ne ovat kumppaneita ja toistensa tuki ja turva yhteiskunnan rakentamisessa. 


Edit: Alkuperäisessä tekstissä LHB-liittoa kutsuttiin LHBT-liitoksi. Pahoittelut virheestä liitolle ja lukijoille. T meni mukaan puhtaasti epähuomiossa siksi, että se useimmiten tuossa kirjainyhdistelmässä on mukana.