keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Moskeijoita saamenmaalle



Missikisan valokuvauksissa käytetyistä intiaanipäähinettä muistuttavista sulkapäähineistä yritetään nyt väen vängällä saada kohua aikaan, ja mielensäpahoittamisen kokijoina ovat epäyllättävästi saamelaisaktivistit ja äärivasemmisto. Toki voisi kysyä, miten Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön kulttuuri kuuluu saamelaisaktivisteille, mutta antaa sen nyt olla.

Huvittavaa näissä kohutuksissa on se, että ne poikkeuksetta nostavat esiin saman vanhan "valkoiset veivät alkuperäisväestöjen maat ja tuhosivat niiden kulttuurit" -argumentoinnin.

Kyseessä on toki täysin validi näkemys. Kaikilla kansoilla tulee olla oikeus elää omalla maallaan omalla tavallaan, mutta ikävä kyllä valkoisetkaan eivät kaikkina aikoina ole näiden asioiden suhteen olleet yhtä valistuneita. Arvomaailma on elänyt ajassaan, ja monet vuosisatoja sitten normaalit asiat katsottaisiin nyt erittäin tuomittaviksi. Yksi näistä on alkuperäiskansojen hävitys.

Tämän argumentointilinjan ongelma on vain siinä, että siinä missä nationalistit katsovat johdonmukaisesti samojen oikeuksien kuuluvan kaikille kansoille, vasemmistoaktivistit katsovat niiden kuuluvan vain joillekin. Heille on kauhistus, että intiaanien perinteinen elämäntapa on kadonnut tai länsimaisen kulttuurin nykyaikaiset symbolit, kuten mäkkärit ja Starbucksit, tunkevat saastuttamaan alkuperäiskansojen jaloa villiä kulttuuria.

Euroopan alkuperäisväestölle taas moinen kohtelu on vaadittua. Meidän kulttuurimme nimenomaan tulee vasemmiston näkökulmasta saastuttaa vierailla vaikutteilla, vaikka näiden vieraiden vaikutteiden tuojille olisi ihan omatkin kansalliset kotinsa. Meidän määräämme suhteessa väestöön tulee vähentää myös. Mitä enemmän valkoisia täällä on, sitä vähemmän monikulttuurinen maamme on, ja mitä vähemmän monikulttuurinen, sitä huonompi heidän näkökulmastaan.

Valkoinen Eurooppa ei koskaan voi olla monikulturistien mielissä monikulttuurinen, vaikka Eurooppa on lukuisten, toisistaan poikkeavien kulttuurien ja kansojen tilkkutäkki sellaisenaan.

Kulttuurin ja elämäntavan runtelua vaaditaan vain meille. En ole nähnyt samojen aktivistien vaativan, että irakilaisia sijoitetaan saamenmaalle rikastamaan saamelaisten köyhää yhtenäiskulttuuria tai että Pohjois-Amerikan intiaanien olisi opeteltava espanjaa kaksisuuntaisena integraationa meksikolaisten massamaahanmuuttoon.

Joten mitenkä olisi, rakkaat monikulturistit, että joko lakkaisitte mankumasta siitä, miten valkoiset ovat tuhonneet alkuperäiskulttuureja tai noudattaisitte edes jotain logiikkaa argumentoinnissanne antamalla valkoisille kansoille samat oikeudet kuin muille?

tiistai 19. syyskuuta 2017

"Avoin yhteiskunta" on rekkaesteitä ja kyttäämistä

Rinkebyn koulu erään mellakan jälkeen vuonna 2010.
Kivat kalterit ikkunoissa.

Avoin yhteiskunta. 

Sitä massamaahanmuuttoa kannattavat päättäjämme toistelevat, kansallismielisyyttä kritisoidessaan. Meidän kuulemma tulee noudattaa avoimen yhteiskunnnan arvoja ja pyrkiä säilyttämään avoin yhteiskunta, ja kansallismielisyys on jollain tapaa tämän avoimuuden kanssa ristiriidassa.

Mietitäänpä hetki, mitä se avoin yhteiskunta käytännössä tarkoittaa.


  • Rekkaesteitä kaduilla.
  • Lisää kansalaisten valvontaa esim. televalvonnan keinoin.
  • Sananvapauden rajoittamista, joka viedään niinkin pitkälle, että pääministeri sekaantuu siihen, mitä kansallismielinen kansanedustaja saa työssään sanoa, vaikka lakikin jo antaa kansanedustajille vapaat kädet puheissaan eduskunnassa.
  • Kansalaisten nettikeskustelun kyttäämistä. Tuhmanpuhuminen muslimeista tai islamista kun voi laukaista terrorismia muslimeissa, vaikka muslimeilla ja islamilla ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa.
  • Naisten vapauden rajoittaminen. On vain luonnollista, että ns. avoimessa yhteiskunnassa ei nainen kaikkialla uskalla iltaisin liikkua, ja aina on hyvä olla lenkkarit jalassa siltä varalta, että tarvitsee juosta henkensä edestä.
  • Lisää naisten sosiaalista kontrollia. Avoin yhteiskunta luonnollisesti tuottaa kansanryhmiä, joissa naisten pukeutumista ja käytöstä valvotaan tarkasti, ja joissa edes puolison valinta, urasuunnitelmat tai lapsenteko eivät ole naisen itsensä päätettävissä.
  • Uusia lakeja ja lisää valtuuksia viranomaisille ihmisten kyttäämiseen, koska avoimen yhteiskunnan tuottamaa terrorismin riskiä on torjuttava.
  • Kalvavaa tietoisuutta siitä, että keskuudessamme on viiteryhmä, jonka ideologiaan kuuluu olennaisena osana se, että meitä tulisi ottaa hengiltä uskontomme vuoksi.
  • Aitoa islamofobiaa eli päättäjiemme niskavillat pystyyn nostavaa kauhua silloin, kun joku uskaltautuu puhumaan islamista millään realistisella tasolla.
  • Ghettoutumista, white flightia, kansanryhmien eriytymistä ja niiden välistä epäluuloa.
  • Poliiseja suojaamaan roskakuskeja mamulähiöissä, kuten Molenbeekissa, ja suojaverkkoja polttopulloja vastaan rakennusten seinissä, kuten Rinkebyssä.
  • Ensihoitajien ja poliisin kivitystä sekä pommiansoja palomiehille Järvan malliin.
  • Poliisin henkilökohtaista vainoamista rikollisten taholta, kuten Malmössä.
Siinä vain muutama esimerkki siitä, mitä avoin yhteiskunta tuottaa. Aika suljetulta ja ahdistavalta kuulostaa. Ja kansallismielisiä, jotka haluavat säilyttää vapautemme täällä, leimataan avoimen yhteiskunnan arvojen vihollisiksi.

Rinkebyskolanin uusia tiloja. Verkko seinässä ei ole koriste vaan tarkoitettu pysäyttämään polttopullot
 ennen seinään osumista, jotta rakennus ei syty tuleen. Avointa yhteiskuntaa.