tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kansalaissotakolikko kohauttaa, ihmissalakuljetuskolikko ei

Valokuvan pohjalta tehty kohukolikko.

Suomen Rahapajan julkaistua mainoskuvia Itsenäisyyden vuosikymmenet -juhlarahasarjasta saatiin kohu jo samalle päivälle. Kolikoita nopeasti vilkaisemalla voisi olettaa, että kohun olisi aiheuttanut kolikko, johon on kuvattu isänsä ihmissalakuljetusbisneksessä kuolleen Aylan Kurdin ruumiin kantamista Välimeren rannalla tekstin GLOBAALI OIKEUDENMUKAISUUS säestämänä. Asiahan ei Suomen satavuotisjuhlaan liity mitenkään.

Toisekseen vasemmiston puolelta herää valitusten aalto joka kerta, kun terrori-iskujen uhrien kuvia levitetään. Tällöin sanotaan, että varsinkin lapsivainajien kuvaaminen on mautonta poliittisen agendan edistämistä. Jostain syystä sama periaate ei tietenkään päde silloin, kun sotaa ja vainoa Turkista paenneen miehen lapsen kuvaa levitellään rajat auki -politiikan ajamiseksi. Kyseessä lienee se pahamaineinen eri asia. Se on aina eri asia, kun vasemmisto tai heidän lemmikkinsä tekevät sen.

Kohu kuitenkin heräsi toisesta kolikosta, jossa kuvattiin kansalaissodan aikaista teloitusta. Kuva ei edes ole graafinen: vain miehiä seisomassa - osa aseiden kanssa. Ymmärrettävästi mielipahaa nousi taas Vasemmistoliiton ja SDP:n edustajien riveissä. Vanhojen kommunistien jälkikasvua oleva Vasemmistoliiton Anna Kontula sanoi, että hänestä Suomen historian suurin kansanmurha on outo aihe juhlarahalle. Kansanmurha on terminä varsin virheellinen. Sama kansahan oli sekä tappajina että uhreina puolin ja toisin. Kyse ei ollut kansanmurhasta vaan poliittisten jakolinjojen tuottamasta sisällissodasta.

SDP:n Antti Rinne sanoi juhlarahan henkivän "valkoisen Suomen totuutta". Facebook-päivityksessään Rinne tosin vahingossa sanoi merkittävän totuudenkin: "Tämä menee monen suomalaisen ihon alle siitä syystä, että jokaisella suomalaisella suvulla on vuoden 1918 tapahtumiin suhde." Aivan niin. Jokainen suomalainen on osa suomalaisuuden monituhatvuotista jatkumoa. Kuinka suomalaisia lätkäpaitasomalit tämän Rinteenkin tiedostaman tosiasian pohjalta ovat?

Itsenäisyyden vuosikymmenet -kolikkosarjaa. Oikealla tekstissä mainittu Aylan Kurdi -kolikko.

Rimanalitus tuli tähänkin asiaan kuitenkin valtiovarainministeri Petteri Orpolta. Orpo jää historiaan sisäministerinä, joka nukkui ratissa samalla kun yli 30 000 tulijaa - pitkälti elintasopakolaisia - vyöryi Suomeen vuodessa. Sama ratissa nukkuminen jatkuu kaiketi valtiovarainministeriössäkin, koska Orpo ilmaisi ensin syvän paheksuntansa kolikosta. Orpon mukaan kolikko on mauton ja tulisi vetää pois markkinoilta.

Yksi pikku juttu vaan: Orpo oli itse hyväksynyt juhlarahasarjan allekirjoituksellaan. Hän tajusi asian vasta toimittajien muistuteltua häntä siitä. Sitten paheksunta muuttui selittelyiksi siitä, että Orpo oli luottanut Suomen Rahapajan designiin ja allekirjoittanut paperit sen kummemmin katsomatta. Mitäköhän muuta Orpo on uransa aikana tullut allekirjoittaneeksi kännissä ja läpällä?

Lopulta Orpo ilmoitti peruuttavansa koko rahasarjaa koskevan asiakirjan. Eli muutaman vasemmistopoliitikon lapsellinen valittelu ja uhriutuminen riittää siihen, että lukemattomien muiden huolellinen työ juhlarahojen eteen tehdään yhdellä kynänvedolla tyhjäksi. Kansalta ei missään vaiheessa kysytty, mitä mieltä he asiasta ovat.

Mutta palataanpa kohusta itse kolikkoon. Toki teloitus aiheena on räväkkä, mutta kansalaissota on merkittävä osa Suomen historiaa. Se vasta kyseenalaista toimintaa olisikin, jos ryhtyisimme valikoimaan historian käännekohdiksi vain riittävän poliittisesti korrektit tapahtumat. Ja eikö juuri vasemmiston pitäisi aiheen esille nostamisesta olla tyytyväisiä? Hehän ovat vuosikymmeniä vaatineet noteerausta teloituksille ja vankileirien raakuuksille. Nyt he saivat sen taas uudessa muodossa, mutta valittavat kuitenkin.

On myös olennaista, että emme anna historian leimata itseämme, kuten mainitut vasemmistolaiset tekevät: he kategorisoivat itsensä tietylle puolelle historiallista konfliktia, jonka aikana eivät edes eläneet. Se on aivan yhtä typerää kuin olisi leimata valkoisten jälkikasvua lahtareiksi. Jälkipolvien tehtävä ei ole ottaa vastuuta muiden tekemisistä vaan tuottaa asian loppuunkäsittely ja eheytymistä. Se, että kansalaissotaa ja sen ominaisuuksia ei osata ilman tunneryöppyjä katsoa, osoittaa, että mainitussa tehtävässä on epäonnistuttu.

Kaunaa ja ylitunteellista suhtautumista kantaa nytkin vasemmisto. Heidän on opittava päästämään tästä irti. He eivät ole lahtarien uhreja. Minä en ole lahtari. Aikamme saksalaiset eivät ole kaasuttajia tai ikäiseni juutalaiset uhreja. Valkoiset amerikkalaiset eivät ole orjuuttajia ja mustat orjia. Historian kanssa on päästävä sovintoon. Sovinto ei tarkoita täyttä unohtamista tai virheistä oppimatta jättämistä - ainoastaan sitä, että ihmiset eivät joudu kantamaan tarpeetonta tunteellista ja poliittista lastia, joka perisynnin tavoin kaatuu heidän niskaansa heidän edeltäjiensä tekemisistä.

Emme voi valita kansamme historiaa. Koska emme ole sitä valinneet, ei meidän tule sen suhteen tunteilla suuntaan tai toiseen. On kuitenkin muistettava myös se, että historiamme on meidät tähän pisteeseen tuonut, ja esi-isämme virheistään tai epäonnistumisistaan huolimatta ansaitsevan kiitollisuutta ja noteerauksen aikansa kokemuksille. Juhlaraha muistuttaa niin ajan sankareista kuin sen uhreistakin.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Vahtera vs. Rasmus

Iltalehdessä bloggaava, usein talouteen tai maahanmuuttoon liittyviä aiheita käsittelevä Pauli Vahtera oli julkaissut tekstin nimeltä Minua ette nujerra. Siinä Vahtera käsitteli mm. humanitäärisen maahanmuuton kestämättömyyttä, väestönkasvun tuhoisaa vaikutusta kehitysmaille ja maahanmuuton kautta länsimaillekin sekä itseensä kohdistuneita Facebook-ilmoituskampanjoita, joihin maahanmuuttokriittiset toimijat ovat jo pitkään saaneet vasemmiston taholta tottua.

Tuttuun tapaansa Pauli tykitti faktaa ja tilastoa toisensa jälkeen. Samat asiat jo etukäteen tuntevana niissä ei minulle ollut juuri uutta, mutta aavistin heti, että antirasistien keskuudessa teksti tulisi saamaan kiintoisan vastaanoton. Ja niinhän kävi Facebookin Rasmus-ryhmässä. Tässä Vahteran tekstiä käsitelleen ketjun kohokohtia.


Sanotaan vaikka niin, että tyhjät tuijottelut tälle kirjoittajalle tuskin ovat vieraita edes ilman Vahteraa.


Eli tällä logiikalla meidän kannattaisi ottaa murtovarkaita ja murhamiehiä sisään kotiimme, koska onpa sitten enemmän väkeä puolustamassa kotia, jos vaikka joku rikollinen yrittäisi sisään. Lisäksi sillä on eroa, onko täällä vähän suomalaisia, jotka hallitsevat maataan, vai vähän suomalaisia, jotka elävät vähemmistönä omassa maassaan.


Luotettavimpien ennusteiden siteeraaminen ja pyrkimys välttää ilmeinen kansakunnan itsemurha maahanmuutolla, joka ei edes auta ketään, on siis huruennustelua ja uhriutumista. Ja Iltalehti ei tietenkään saisi julkaista yhtään mitään vihervasemmiston narratiivista poikkeavaa harhaoppia. Edelleen: ehkäpä tyhjyyteen tuijottelunne eivät ole Vahteran syytä vaan heijastelua päänsisäisestä passiivisuudesta.


Nyt keskusteluun liittyivät sitten ne, jotka eivät edes ymmärrä suomea. Vahtera sanoi blogissaan tarkalleen ottaen näin: Joillakin ihmisillä Suomessa on naiivi käsitys siitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja siksi kaikille maailman ihmisille on taattava suomalainen elintaso, mieluummin vielä Suomessa. Vahtera ei siis sanonut, että usko samanarvoisuuteen olisi joku naiivi käsitys. Jos hän olisi sanonut niin, sanamuotojen olisi pitänyt mennä jotakuinkin näin:

Joillakin ihmisillä Suomessa on naiivi käsitys, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. 

Hänen käyttämänsä sanamuoto kuitenkin tarkoittaa, että joillain ihmisillä on naiivi käsitys siitä, mitä ihmisten saman arvon tulisi tarkoittaa. Se ei kuitenkaan latvakakkosia hidasta. On muistettava, että jos nämä ihmiset näkevät tervettä järkeä tai moraalia uhmaavan kohdan fiksussa tekstissä, he olettavat ensisijaisesti vian olevan tekstissä, ei siinä, miten he itse ovat sen tulkinneet. Omia tulkintojaan he eivät edes kahdesti mieti.


Tämä oli jo melkein hellyttävää. Feministisillä vasemmistonaisilla on aina niin suuret luulot itsestään. Ovatko nämä naiset siis sitä mieltä, että esim. Iranin naiset antavat miesten alistaa itseään vapaasta tahdostaan? Ovatko he jotenkin heikompaa tekoa kuin suominaiset? Tai katselevatko Somalian naiset huvikseen sivusta, miten heidän sisariaan ammutaan ja hakataan esim. huivista kieltäytymisen takia? Tuskin. Monet näistä naisista vastustavat naisia sortavia lakeja - he vain eivät voi tilanteelle mitään. Samassa jamassa olisi suominainen, ellei hänen ympärillään olisi turvaavaa muuria länsimaisia naisen oikeuksia ja vapautta kunnioittavia miehiä. 

Mikäli heidän tilallaan olisi Lähi-Idän tai Afrikan muslimimiehiä, olisivat suominaiset samassa asemassa kuin näiden alueiden naiset. On täysin epärealistista kuvitella, että naisten oikeuksia ja vapauksia olisi olemassa ilman saman yhteiskunnan miehiä, jotka niiden olemassaoloa toivovat. Kehottaisin näitä naisia pohtimaan, mitä ihmettä he meinaisivat tehdä, jos valtion lait olisi säädetty kaikin tavoin heidän oikeuksiaan vähentämään ja naisten ympärillä olevat miehet tätä järjestelmää tukisivat? Miten he meinaisivat alistamisen estää?

Me olemme vapaita, koska suomalaiset miehet niin tahtovat.

Niin, ja en ole yllättynyt, että yksi blogiteksti muodostaa liian pitkän kappaleen luettavaksi tälle porukalle.


Yksi kehottaa jättämään lukematta ja ajattelematta, toinen tunnustaa, ettei lukenut koko tekstiä, mutta on silti valmis sen arvioimaan. Ohjeet ajatteluun tuntuvat erityisen huvittavilta itsenäiseen ajatteluun tottuneelle oikeistonaiselle. Pirjon ajatus on se, että koska mamut saavat ilmaista sälää, kokemus epäreiluudesta korjautuisi ilmaisella sälällä kantaväestölle. Ei se vaan mene niin. Niin pitkään kun yksi roturyhmä on enemmän saajapuolella ja toinen maksajapuolella, tulee katkeruutta olemaan. Tilastot tänne 1990-luvulla tulleista kehitysmaalaisista eivät viittaa millään tasolla siihen, että kehitysmaalaiset koskaan siirtyisivät pois saajapuolelta.

Vain vasemmisto voi kokea, että se, että ihmiset eivät jaksa lukea, on millään tasolla hyvä asia. Kuka heitä enää kannattaisi, jos ihmiset oikeasti lukisivat?


Jokainen voi itse tarkistaa ja havaita, että Vahteran kirjoituksessa on asianmukaiset lähteet. Kyse ei siis ole mielipiteistä tai tuntemuksista, vaikka monikulturistit kuinka haluaisivat niin uskoa. Ja jatko tapahtuu tyypillisellä Rasmus-kritiikillä: sanotaan, että kirjoitus oli onneton, surkea ja tyhmä tarjoamatta yhtään vasta-argumenttia kirjoituksen varsinaiselle sisällölle. Lukijatkin haukutaan tyhmiksi, koska uskovat Vahteran kaavioita, mutta sitä ei eritellä, mikä kaavioissa sitten on vialla.


En muista koskaan nähneeni, että yhdelläkään oikeistofoorumilla ylpeiltäisiin sillä, ettei edes yhtä blogipäivitystä jakseta lukea loppuun. Rasmuksessa se on toistuva teema. 

Nämä kommentit paljastavat hyvin ne todelliset kriteerit, joilla rasmuslaiset arvioivat heille tarjottua tietoa. Järkevälle ihmiselle ainoa kriteeri olisi tietysti argumenttien vahvuus, rasmuslaiset taas jakavat tiedon sen lähteen mukaan: jos se tulee mamu-kriitikolta, se on väärin, jos se tulee edes hulluimmalta, valehtelijaksi useaan otteeseen osoitetulta antirasistibloggaajalta, se on absoluuttinen totuus. He eivät puhu koko ketjun aikana mitään Vahteran tekstin sisällöstä, vain siitä, mille puolelle hän maahanmuuttokeskustelussa asettuu.


Nyt keskusteluun liittyi Rasmuksen oma muslimikäännynnäinen, feministipuolueen Isra Lehtinen, joka pyrkii vaientamaan kaiken ideologiaansa kohdistuvan kritiikin somessa ja joka valittaa jokaisen maahanmuuttajien tai islamin kannalta ikävän julkaisun alla, että miksi sellaista piti mennä jakamaan. Ikävistä totuuksista pitäisi vain vaieta, koska kamalaahan se olisi, jos muslimien imago kärsisi entisestään. Feministille ja islamistille tyypillisesti Isra ylpeilee sillä, ettei lue mitään aatemaailmastaan poikkeavaa, ettei kupla vaan puhkeaisi.

Alan Salehzadeh, toinen Iltalehden bloggaaja, leimataan islamofobiksi ilman ainuttakaan perustetta. Salehzadehin siteeraaminen ei ole peruste - täytyisi osoittaa, että hän on väärässä. Sitä ei luonnollisestikaan edes yritetä.

Tällainen on fanatismin kupla. Kuplassa määitään lammasmaisesti samaa ajatusta ja keskenään ylpeillään sillä, kuka on tehokkaimmin pitänyt itsensä tietämättömänä kieltäytymällä lukemasta mitään, mikä poikkeaa omasta maailmankuvasta. Vasta-argumentteja ei tarjota tai vaadita. Olennaista on vakuuttelu.

Vahteran ja lukuisten hänen kaltaistensa kirjoittajien tuotokset ovat pelottava vaaratekijä tälle ryhmälle. Kun moiselle säikäytykselle on altistuttu, kokoonnutaan yhdessä selittelemään asia parhain päin ja vakuuttelemaan, ettei tuhmaa tietoa tarvitse uskoa. Sitten kaikille tulee taas hyvä mieli, ja kupla säilyy puhkeamattomana.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Nationalismi ilman rotua on harhaa

Tältä näyttää suomalaisessa kaupungissa, Tampereella. Näyttäisikö se samalta, mikäli sen olisi rakentanut väestö, joka on täysin afrikkalaistaustaista? Onko Afrikassa kaupunkeja, jotka on tällaisiksi ilman länsimaista vaikutusta rakennettu?
Vaikka kansallismielinen skene osaa halutessaan olla kohtalaisen tabuja rikkova ja vapaa poliittisesta korrektiudesta, tiettyjen aiheiden käsittely siinäkin on ampiaispesään sohaisemista. Tällaisia blogissani esiintyviä aiheita ovat esim. rodusta puhuminen ja vapaasti kansallismielisyyttä tulkitsevan puolisuvaitsevaiston kritiikki.

Ensimmäinen herättää kahta vakioreaktiota peppukivun saralla:
1. Rodusta puhuminen on sama kuin valkoisen ylivallan kannattaminen.
2. Rodusta puhuminen saa ihmisen kuulostamaan juntilta valkoisen ylivallan kannattajalta.

Kohta 1 on täysin naurettava. Rotuerojen tieteellinen käsittely kun on aika pahasti ristiriidassa valkoisen ylivallan kanssa, joka perustuu pitkälti henkilökohtaisiin tuntemuksiin. Aihetta tieteellisesti käsittelevät tietävät, että valkoiset eurooppalaiset eivät ole kyvyiltään maailman erinomaisin rotu.

Kohta 2 taas on pelkuruutta. Pitäisikö totuus jättää sanomatta leimautumisen pelossa? Ja miksi tämä leima ylipäänsä on syntynyt? Juuri sen pelkuruuden takia: ainoat, jotka rodusta täällä ovat uskaltaneet puhua, ovat pitkälti olleet uusnatsit. Muut ovat vältelleet aihetta tai naamioineet roduista puhumisen "kulttuurieroista" tai "länsimaisen kulttuurin säilyttämisestä" puhumiseen. Onneksi asia on kautta länsimaiden muuttumassa varsinkin tuoreen vaihtoehto-oikeiston persoonien toimesta.

Jälkimmäinen peppukivun herättäjä eli kevytnationalismin (nationalismin ilman etnistä ulottuvuutta) kritisointi taas ottaa yleensä seuraavan muodon:

1. Ei saa kritisoida, koska se hajottaa skeneä. Pitää olla katto korkealla ja seinät leveällä.
2. Ei saa olla liian radikaali, koska täytyy pystyä vetoamaan valtavirtaan.

Kohta 1 perustuu heikosti tarkastelua kestävään logiikkaan, jonka mukaan kansallismielistä skeneä tulisi kasvattaa laimentamalla. Eli otetaan ihmisiä, jotka eivät ole nationalisteja ja viskataan heidät nationalismin kategoriaan. Tadaa - skene on vähän suurempi. No, sillä logiikalla voisimme tietysti laimentaa aatteen niin pitkälle, että voisimme luokitella jokaisen planeettamme ihmisen nationalistiksi ja sitten todeta, että onpas meillä asiat nyt hyvin kun kaikki ovat nationalisteja.

Aatteen levittäminen laimentamalla on keinona merkityksettömän ja haitallisen välimaastossa. Se ei edistä kansallismielisen politiikan toteutumista mitenkään, että luokittelemme jokaisen islamissa jotain epäilyttävää näkevän kansallismieliseksi. Laimentamisen sijaan on yksinkertaisesti laajennuttava: voitettava uusia ihmisiä puolellemme ja aktivoitava jo valmiiksi samaa mieltä olevia mutta poliittisesti passiivisia. Se on ainoa keino edistää kansallismielisyyttä.

Kohta 2 taas on häviäjän mentaliteettia. Se perustuu täysin sille oletukselle, että modernin vihervasemmiston luoma, hädin tuskin vuosikymmenen vanha keskustelukehys on ikuinen realiteetti, jonka puitteissa meidän on vain toimittava, ja että ainoa keino löytää sopusointu valtavirran kanssa on tehdä itse aatteellisia kompromisseja.

Tällaista on Somaliassa. Olisiko Somalia nykytilassaan, mikäli kaikki muut olosuhteet olisivat samat, mutta somalien sijaan maata olisivat viimeiset sata vuotta asuttaneet etniset suomalaiset?

Asia ei ole näin. Keskustelukehykset ovat poliittisten trendien tuotoksia ja aina muuttuvia. Meidän ei tarvitse ahtaa itseämme vihervasemmiston luomaan viitekehykseen - voimme pistää sen kehyksen säpäleiksi ja tuottaa omamme.

Tästä hyvä esimerkki on Hollannin vapauspuolue ja sen johtohahmo Geert Wilders. Vapauspuolue on kansallismieliseksi puolueeksikin hyvin radikaali: se ajaa esim. islamin ja Koraanin kieltämistä kokonaan. Wilders ei ole tehnyt ainuttakaan kompromissia miellyttääkseen valtavirtaa - valtavirta on taipunut hänen näkemykseensä.

Vapauspuolue nousikin viimeisissä vaaleissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi, mutta se ei ollut Wildersin koko voitto. Suurin voitto oli poliittisen viitekehyksen muutos. Välttääkseen äänestäjien valumisen Vapauspuolueelle oli maan muiden suurten puolueiden muutettava linjaansa maahanmuuttokriittisemmäksi. Wilders vei asiaansa eteenpäin kasvattamalla puoluettaan ilman aatteen laimentamista, ja valtavirtaan taipumisen sijasta valtavirran oli tehtävä kompromisseja Wildersin suuntaan. Vuori tuli Muhammedin luo.

Kevytnationalismi on yhtälailla harhaa kuin monikulturismikin.

Siinä missä monikulturisti uskoo hyvin erilaisten kulttuurien ja rotujen sopuisaan ja tasaveroiseen yhteiseloon, uskoo kevytnationalisti siihen, että kansallismielinen, suomalaisen kulttuurin ja arvojen mukaan elävä Suomi olisi mahdollinen, vaikka puolet maamme väestöstä olisi afrikkalaisia, kunhan tulijat vain ovat "oikeanlaisia maahanmuuttajia" eli hyvin integroituvia, ahkeria ja suomalaista elämäntapaa noudattavia.

Siitä, miten he meinaavat selvittää ja taata sen, tulevatko "oikeanlaisten maahanmuuttajien" lapset ja lapsenlapset olemaan "oikeanlaisia", on minulle mysteeri. Samoin on se, miten näillä "oikeanlaisilla" maahanmuuttajilla vältymme kaikilta niiltä rotuvähemmistöjä omaavien kansakuntien ongelmilta, jotka tällä hetkellä riivaavat vaikkapa Yhdysvaltoja, joissa rotuvähemmistöt ovat valtaväestön kanssa laajalti samaa uskontoa noudattavia ja samassa valtiossa syntyneitä ja kasvaneita.

Tämä on todettava. En odota, että median viharyöppyä pelkäävät kansallismieliset poliitikot ryhtyisivät saman tien tästä asiasta puhumaan. Puhukoot siitä vaikkapa niillä eufemismeilla länsimaisista arvoista ja suomalaisesta kulttuurista, kuin ne olisivat tyhjästä ja täysin etnisyydestä riippumatta meidän niskaamme tipahtaneet. Odotan kuitenkin, että asia vähintäänkin tiedostetaan niissäkin kansallismielisissä piireissä, joissa asioista ollaan liian pelokkaita niiden todellisilla nimillä puhumaan.


Kiinnostavaa lisälukemista monietnisen yhteiskunnan, Yhdysvaltojen, ongelmista Tuukka Kurulta:


Sulatusuunin epävarma tulevaisuus
Sulatusuunin epävarma tulevaisuus, osa 2

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Abortti ei ole naisasia vaan arvoasia

Ja nämä väittävät edustavansa kaikkia naisia.

Keskustelussa naisten oikeuksista ja seksuaaliterveydestä punavihreä näkökulma on se, että vasemmiston mielipiteet ovat naisten ääni, eri mieltä heidän kanssaan ovat vain yleisesti "konservatiivit", patriarkaatti ja valkoinen heteromies. 

Tämän näkemyksen mukaan naisen siis on aina oltava vasemmistolainen, ja mikäli vasemmiston näkemyksistä poikkeavien naisten olemassaolo edes noteerataan, heidät kuvataan patriarkaatin tuottaman sisäistetyn naisvihan uhreina - naisina, jotka tietämättömyyttään tai alistettuina toimivat omaa ja muiden naisten etua vastaan.

Tammikuussa pidetyn Naisten Marssin suurimmassa tapahtumassa Washington DC:ssä aborttia vastustavia naisjärjestöjä ei päästetty edes osallistumaan tapahtumaan, koska heidän läsnäolonsa olisi pakottanut muutkin osallistujat toteamaan, että naistenkin keskuudessa on mielipide-eroja.

Naisten Marssi ei ollut naisten ääni - ei edes amerikkalaisnaisten enemmistön ääni, koska Yhdysvalloissa on enemmän aborttia vastustavia kuin kannattavia naisia, eikä edes aborttioikeuden kannattajien enemmistö kannata vaikkapa aborttien rahoitusta amerikkalaisten veronmaksajien rahoista kehitysmaissa.

Tästä abortinvastaisten naisten joukosta löytyy myös monia eri motiiveja. Osa on kristilliskonservatiiveja, joita motivoi uskonnollinen käsitys ihmishengestä, toisia motivoi henkilökohtainen moraali, joitain käsitys ihmisarvosta ja on heitäkin, jotka vastustavat aborttia poliittisista tai demografisista syistä.

Tiukka kahtiajako vastustajiin ja kannattajiin ei ole kovin realistinen sekään, koska sekaan mahtuu myös minun kaltaisiani naisia, jotka ovat abortinvastaisia mutta eivät vastusta aborttioikeutta. Minun kohdallani syy näkemykselle ei ole millään tavoin uskonnollinen vaan puhdas henkilökohtaisen moraalin kysymys. En pystyisi ilman huomattavaa pahoinvointia edes katsomaan kuvia aborteista, saati pystyisi koskaan kenellekään aborttia tekemään. Moraaliini kuuluu vahvasti ajatus siitä, että muiden niskoille ei tulisi sälyttää asioita, joita ei itse henkisesti kykenisi tekemään, joten en myöskään teettäisi aborttia.

Vasemmiston eufemismien käyttö viittaa siihen, että jonkinlainen kauhistus abortti on heillekin. Hanna Sarkkinen, Heidi Hautala ja muut abortin puolesta liputtavat tykkävät puhua kierrellen seksuaaliterveydestä (abortti on pääsääntöisesti sen kohteeksi joutuvalle varsin epäterveellinen) tai jopa perhesuunnittelusta (jota abortti tai jälkiehkäisy ei ole), enkä koskaan ole kuullut heidän menevän minkään tason yksityiskohtiin abortista puhuessa. Eli vaikkapa siihen, kannatetaanko siis sitä, että vain imuroidaan alkioita ulos vai sitäkin, että sikiöltä katkaistaan selkäranka tai murskataan kallo, minkä jälkeen se palasina otetaan ulos.

Myös aborttien muut rumuudet mieluummin jätetään huomiotta. Kun Kanadan feministipääministeri Justin Trudeaulta kysyttiin, mikä hänen kantansa on tietyissä poikalapsia enemmäna arvostavissa maissa abortin keinoin tapahtuvaan tyttölasten joukkomurhaan, Trudeau vastasi kiusaantuneena vain, että tukee naisten oikeutta valita. Siis vaikka se johtaisi tyttöjen abortointeihin.

Toinen syy liittyy vain yleiseen moraaliin. Aborttien yleisyys on oireilua laajemmasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, jonka muita oireita ovat mm. yleistyneet avioerot ja yksinhuoltajaperheet, sukupuolitaudit sekä syntyvyyden lasku. Mielestäni arvomaailman muutos olisi kaikin puolin toivottavaa, mutta en usko lain keinoin pakottamisen olevan siihen kovinkaan tehokas ratkaisu.

Voidaan siis turvallisin mielin todeta, että naisten puolestapuhujiksi itsensä julistavat eivät puhu kaikkien naisten puolesta, ja aborttioikeus on tietysti vain yksi aspekti tässä. Useimpia naisia ei kiinnosta mielenosoituksessa uikuttaminen jättivaginaksi pukeutuneena tai muutkaan modernin naisasia-aktivismin hörhöilyt.

Mutta he voivat esiintyä naisten äänitorvina niin pitkään kun heitä tolkullisemmat naiset sen laiskuuttaan tai piittaamattomuuttaan sallivat. Vasemmisto ei koskaan ole naisilta mandaattia kysellyt mutta tulee käyttäytymään kuin heillä sellainen olisi ellei toisin riittävän kovaäänisesti osoiteta. Tuskin pitäisit siitä, jos kotiseudullasi joku kulkisi ympäriinsä väittäen sinun sanoneen asioita, joita et ole koskaan sanonut, joten miksi sallisit vasemmiston esiintyä sinun puolestapuhujanasi? 

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Kansallismielisten voitto, persujen tappio

Junes Lokka Oulun uusien kaupunginvaltuutettujen kukituksessa.

Perussuomalaiset saivat kuntavaaleissa löylytyksen, joka tuskin kenellekään tuli yllätyksenä. Selkäsauna oli täysin ansaittu, ja nyt jännitämme vain sitä, osataanko aiemmista virheistä ottaa opiksi. Kautta Suomen persut menettivät valtuustopaikkoja, ja tästä toki voi syyttää hallitusvastuuta, mutta se ei selitä pudotuksen suuruutta. Myös Kokoomus ja Keskusta kärsivät hallitusvastuun seurauksista mutta eivät alkuunkaan siinä laajuudessa kuin Perussuomalaiset.

Kuntavaaleissa persut jakautuivat häviäjiin ja menestyjiin pitkälti taustansa mukaan: voimakkaimmin kansallismielisinä profiloituneet kasvattivat äänisaaliitaan, soinilainen SMP-kaarti kärsi tappion. Tämä näkyi myös kotikaupungissani Oulussa, jossa persujen äänikuningattareksi nousi vahvasti kansallismielisenä ja mamu-kriittisenä tunnettu Jenna Simula (1189 ääntä) samoin kansallismielisenä tunnetun Sebastian Tynkkysen (680) noustessa uutena valtuustoon.

Junes Lokka nousi valtuutetuksi 704 äänellä, minä taas varapaikalle 582:lla, mitkä varsinkin kahden hengen piskuiselta yhteislistalta valtuustoon pyrkiville ovat huimia määriä ja joilla suuremmassa puolueessa olisivat molemmat menneet heittämällä valtuustoon. Lahdessa taas itsenäisenä yhteislistalta valtuustoon pyrkinyt Kalle Aaltonen keräsi hurjat 1382 ääntä, jolla hän olisi yksinkin noussut valtuustoon.

Itsenäisten ehdokkaiden menestys oli suoraan persuilta pois. Aaltosta ei persuehdokkaaksi Lahdessa huolittu, koska hänen katsottiin olevan rasistinen. Lokkaa ja minua taas ei Oulussa kelpuutettu ehdokkaiksi - päätös, joka maksoi persuille täällä yhden valtuustopaikan ja 1286 ääntä. Tällaiset päätökset myös vahvistivat luottamuspulaa persuihin: mikäli paikallisten kansallismielisten keskuudessa suositut ehdokkaat eivät ole persuihin sopivia, eihän silloin persut ole näille kansallismielisille sopiva puolue.

Sisäinen riitely on ollut toinen merkittävä persurivien hajottaja. Helsingissä se teki melkein selvän koko valtuustoryhmästä, Oulun seudullakin loikkia muihin puolueisiin on ollut silmäänpistävällä tiheydellä. Älyvapaan riitelyn malliesimerkki täällä on kohtalaisen suositun ex-piirijohtaja Jari-Pekka Teurajärven ulos jättäminen kuntavaalien ehdokaslistalla. Useimmissa puolueissa olisi naurettava ajatuskin, että koko piirin puheenjohtaja ei itse pääse ehdokkaaksi, mutta Oulun persuissa mikään ajatus ei ole liian hölmö toteutettavaksi. Listalta ulos jättäminen johti tietysti Teurajärven loikkaan Keskustaan, persujen haukkumiseen rasisteiksi (vaikka mies on itsekin puhunut Rajat Kiinni -tapahtumissa) ja jälleen muutaman sadan äänen menetykseen puolueelle.

Valtataistelu ja halu olla se oman piirin isoin tekijä on ajanut persut tekemään päätöksiä, jotka eivät lyhytnäköisyydessään ole edes heille itselleen henkilökohtaisesti hyödyllisiä, ja puolueelle ne ovat olleet suorastaan tuhovoimaisia. Suosittujen ehdokkaiden ulos jättäminen siinä pelossa, että oma valtuustopaikka menee heille tai että he vievät lähtevältä persusuosikilta periytyvät äänet, pitää tehokkaasti huolen siitä, että kovin suurta äänipottia ei jaettavaksi tule ja kaikki jäävät helpommin valtuustosta ulos.

Persujen selkäsauna tuli sopivaan aikaan: kuntavaaleissa vihervasemmiston voitto ei niin suurta tuhoa saa aikaan kuin valtakunnantasolla, ja vihervasemmistolaisen politiikan seurauksetkin kaatuvat reilummin vain paikallisten niskaan eli heidän, jotka nyt ovat omalla paikkakunnallaan valinneet punavihreitä äänestää. Persuilla on myös kesäkuun puheenjohtajavaaliin aikaa miettiä, haluavatko he pelastaa puolueen vai jatkaa epäonnistuneeksi todetulla linjalla. Tärkeimmät oppitunnit ovat mielestäni seuraavat:

  1. Kansallismielisyyden ja kansallismielisten ehdokkaiden käyttö hunajapurkkeina on loputtava. Persujen äänestäjät ovat pitkälti kansallismielisiä ja tämän on näyttävä myös puolueen linjassa. Kansallismielisille on annettava puolueen sisällä lisää vapautta toimia, koska tällä hetkellä he hissuttelevat vaisusti jatkuvassa harjauksen pelossa.
  2. Sisäinen riitely ja valtataistelu on saatava kuriin. Mikäli ne puolueen pikkupomot, jotka tähän saakka riitelyä ovat ylläpitäneet, eivät osaa kasvaa aikuiseksi ja laittaa yhteistä etua oman pikkumaisuutensa edelle, nämä hajottajat on heivattava puolueesta ulos, jotta tervehenkinen, samanmielisten yhteistyöhön perustuva ja yhteistä menestystä tavoitteleva puolue voi syntyä.
  3. Kansallismielinen linja on toteutettava ylpeydellä ja anteeksi pyytelemättä. Vihervasemmiston imitoinnin on loputtava. He kyllä heittelevät rasistikorttia riittävällä tiheydellä ilman, että persut itse siihen ryhtyvät. Soinilainen linja, jossa kansallismielisyys pyritään häivyttämään pois rasismisyytösten pelossa ja jossa itsekin heittäydytään "lyömään oikealle" on virhe, johon vihervasemmisto ei koskaan omassa ideologiassaan syyllistyisi. He eivät nöyristele tai käyttäydy, kuin häpeäisivät omaa aatemaailmaansa - saati pokkuroi poliittisten vastustajien edessä heiltä hyväksyntää kerjäten. Se on ainoa voitokas tapa hoitaa asia.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Kaleva potkaisi mustamaalauskampanjan käyntiin


"Emme kerro tuomittujen nimiä, koska se ei ole journalistisen harkintamme mukaan tässä yhteydessä perusteltua." 

Näin sanoi sanomalehti Kaleva uutisoidessaan Oulun kuntavaaliehdokkaiden rikostaustoista 6.4.2017. Ottaen huomioon, että Kaleva on aiemmin kirjoittanut nimen kanssa sellaistenkin ihmisten rikostuomioista, jotka eivät edes luottamustehtävään ole hakemassa, taisi tätä journalistista harkintaa edeltää poliittinen järkeily Kalevan toimituksessa. Uskoisin, että journalistinen harkinta meni suurin piirtein näin:
"No, seassa on kepulainen, jolla on tuomio virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, toinen on syytteessä virka-aseman törkeästä väärinkäytöstä. Ja näyttääpä olevan Vihreitäkin, joilla on haitantekoa virkamiehelle ja sellaista. Joten jätetään nyt tässä vaiheessa nimet pois ja kirjoitetaan rasistien tuomioista sitten omat juttunsa nimien kanssa."
Enkä ollut väärässä. Tulihan ne jutut rasisteista aivan nimien kanssa heti vaalien jälkeen 11.4. Kaleva kirjoitti otsikolla Sebastian Tynkkysen ja Junes Lokan tuomioista. Ja nyt journalistinen harkinta sanoi, että pelkkä nimien laittaminen ei riitä: kaivetaan esiin myös vanhat, jo aiheettomiksi osoitetut rikosepäilyt, koska ainahan niilläkin voi jotain haittaa yrittää henkilön maineelle tehdä.

Tynkkysen ja Lokan tuomioista kertonut artikkeli päätettiin seuraaviin kappaleisiin:

"Helsingin poliisi epäili Junes Lokkaa sisäministeri Petteri Orpoon (kok.) kohdistuneesta laittomasta uhkauksesta vuonna 2015 ministerin saaman sähköpostin vuoksi. Orpo ei kuitenkaan vaatinut tekijälle rangaistusta eikä erittäin tärkeä yleinen etu syyttäjän mielestä vaatinut syytteen nostamista, joten poliisitutkinta lopetettiin viime vuonna."

Jotain "unohtui" Kalevan toimittajalta jutun välistä: Syyte ei jäänyt nostamatta Orpon tai syyttäjän päätöksen vuoksi, vaan Orpon ja syyttäjän päätökset johtuivat syytettävän puutteesta. Junesta kuultiin asiassa jo kesäkuussa 2015, jolloin epäilyt häntä kohtaan todettiin hänen kertomuksensa ja sitä tukeneen päätelaitetutkimuksen perusteella aiheettomaksi.

Tällöin Junesta kehotettiin tekemään identiteettivarkaudesta rikosilmoitus, jonka hän poliisille ilmoitti tekevänsä, mikäli uhkausviestin lähettäjä löydetään. Kalevan toiminta on siis omalla tavallaan victim blamingiä: Junes on rikoksen uhri, mutta häntä yritetään rikoksella leimata uhkailijaksi.

Koska varsinaista tekijää ei löydetty eikä tutkinta olisi enää edennyt mihinkään, Orpo luopui vaateistaan ja tutkinta lopetettiin tammikuussa 2016. Kalevassa juttu sanaillaan kuitenkin niin, että asian laita kuulostaa aivan erilaiselta: kuin Junes olisi ollut varteenotettava epäilty, joka vain syyttäjän ja Orpon päätöksellä jäi syyttämättä.

Pyydettäessä puhelimitse oikaisua artikkelin kirjoittaneelta Susanna Kemppaiselta, hän vetosi siihen, että hänen tietonsa olivat tutkinnanjohtajan kertomia eikä oikaisun varaa voi olla, vaikka jutun esitutkintapöytäkirja sanoo muuta kuin hänen juttunsa. Emme vielä ole tavoittaneet tutkinnanjohtajaa itse, joten emme voi olla aivan varmoja, onko kyseessä hänen vai toimittajan virhe - jotenkin epäilen kuitenkin jälkimmäistä. 

Laitoimme Kalevan toimitukseen myös kirjallisen oikaisupyynnön (jonka voit lukea tästä), johon ei vielä ole kuulunut vastausta.

Junes Lokka Rotuaarilla uusien valtuutettujen kukituksessa (2. vas.).

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Miksi vasemmisto yrittää vaientaa mutta me emme

Junesilta ja minulta on usein kyselty, miten jaksamme kulkea vasemmistolaisten keskustelutilaisuuksissa ja paneeleissa kuvaamassa ja kuuntelemassa moista roskaa. 

Ensinnäkin kyseessä on eräänlainen kansalaisjournalismi: jos me emme olisi näitä tilaisuuksia kuvaamassa, ei niitä kukaan muukaan kuvaisi. Me siis tuomme jotain sellaista suuren yleisön nähtäville, joka muuten jäisi huomiotta. Toisekseen vasemmiston näkemyksille on hyvä tuottaa näkyvyyttä.

On hyödyllistä, että kansa pääsee näkemään, millaisista hörhöilevistä totalitääreistä on kyse. Me emme koskaan voisi saada vihervasemmistoa näyttämään niin huonolta kuin he itse parhaalla esiintymisellään saavat. He laukovat typeryyksiä, toistelevat 20 vuotta sitten kumottuja monikulturistien argumentteja kuin ne olisivat suuria, tuoreita neronleimauksia ja parhaassa tapauksessa käyttäytyvät kuin mitkäkin pikkufasistit ja pyrkivät vaikkapa estämään meitä kuvaamasta julkista tapahtumaa, kuten Oulun Rauhanpuolustajat tekivät.

Mikäli emme olisi menneet Rauhanpuolustajien paneeliin, useimmat eivät heistä olisi kuulleetkaan. Mutta koska menimme sinne, heidän keskinäinen hölmöilynsä päätyi kaikkien nähtäville ja naama punaisena huutaminen ja johtojen repiminen laitteistamme päätyi keskustelufoorumeiden naureskelun sekä jopa remix-videon kohteeksi.

Tästä samasta syystä kansallismieliset jakavat esim. Rasmus-ryhmän, Refugee Hospitality Clubin tai Naisasialiitto Unionin julkaisuja: jos heidän argumenttinsa olisivat millään tavoin vetoavia, meille olisi haittaa niiden jakamisesta, mutta koska kaikki voivat ne todeta täysin naurettaviksi, on näkyvyyden tarjoaminen heille vain hyödyllistä oikeistolle.

Rasmuslainen järkeilee turvapaikanhakijoiden käyttämättä jääneitä aikoja kalliille yksityishammaslääkärille.
Samahan se on tarkastaa vaikka tulkin hampaat kun kerran siellä ollaan! (Kuvankaappaus: PT-Media)

Koska monien käsityksestä poiketen oikeisto ja vasemmisto eivät ole saman kolikon kaksi puolta vaan lineaarisen janan kaksi eri päätä, ovat heidän metodinsa tässäkin asiassa täysin erilaiset. Olen taas kerran Facebook-bännissä, enkä ole ainoa. Näin vaalien alla vihervasemmisto on aktivoitunut organisoimaan ilmoituskampanjoita näkyvimmistä kansallismielisistä - todennäköisesti kuntavaaleja sabotoidakseen.

Facebook-ilmoitusten lisäksi sekä Junes että minä olemme saaneet liudan hupaisia Youtube-ilmoituksia. Toisin kuin Facebookissa, Youtubessa ilmoitukset tarkastaa oikea ihminen, joten toiminnon väärinkäyttö kiusaamiseen on vaikeampaa. Junesin ensimmäinen ilmoitus todettiin jo Youtuben taholta perättömäksi. Olen kohtalaisen varma, että niin käy myös minun videoistani tehdyille ilmoituksille, kunhan ilmoitukset tarkastetaan. Eräskin ilmoitus väitti, että videoni kohdassa 5:15 tapahtuu yksityisyyden loukkaus. Muuten ihan hyvä yritys feikki-ilmoitukseksi, mutta kyseinen video nyt sattui olemaan vain 1 min. 26 s. pitkä.

Vihervasemmisto haluaa vaientaa kansallismieliset, koska he tietävät, että mikäli saamme asiamme esitettyä ja ihmisten kuuluviin, ihmiset taipuvat meidän kannallemme. Niin on tietysti jo käynyt, kuten viimeaikaiset kyselytutkimukset suomalaisten tai eurooppalaisten suhtautumisesta haittamaahanmuuttoon osoittavat. Koska argumentoinnin kentällä ei pärjätä, vihervasemmisto tekee älyllisen antautumisen ja turvautuu epä-älylliseen. Silloin ryhdytään vaientamaan ja häiriköimään, koska he eivät koskaan voisi voittaa vain omia kantojaan esittämällä.

Tässä korostuu oikeiston ja vasemmiston argumentaation tasoero suorastaan herkullisella tasolla: he yrittävät vaientaa meitä, me yritämme saada heille lisää näkyvyyttä. Ja hyvistä syistä.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Suldaanilla on taas rankkaa

Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Suldaan Said Ahmedin vetämän Itis-vastamielenosoituksen käytöstä. Suldaan itse heilutteli keskisormea muiden mukana ja piiloutui kameramiehen taakse tajutessaan, että voi jäädä nauhalle.

Suldaan Said-Ahmedilla on taas rankkaa. Aina tuntuu olevan. Viimeisin rankkuus ovat netissä tulleet vihaviestit, joista Suldaan on kertonut Iltalehteä myöten. Tietenkään Suldaan ei itsekään ota uhkailuja millään tavoin vakavasti vaan käyttää niitä ainoastaan julkisuuden saamiseen kuntavaalikampanjalleen. Ja mistäkö tämän tietää? No juuri siitä, että hän asiasta lehdessä kertoo.

Kun henkilö saa vakavasti otettavaksi kokemansa uhkauksen ja ilmoittaa siitä poliisille, yleinen ohjeistus poliisilta on, ettei uhkailua tulisi noteerata julkisesti. Toki tämän useimmille maalaisjärkikin jo sanoo. Mikäli uhkailuun ei reagoi, viestittely voi jatkua ja todisteiden kerääminen on helpompaa. Mikäli taas menee lehtiin kertomaan tehneensä rikosilmoituksen, tietää uhkailija siivota laitteiltaan mahdolliset häneen viittaavat todisteet. Kukaan, joka kokee saamansa uhkaukset vakaviksi ja haluaa tekijän kiinni, ei siis uhriudu uhkauksista Facebookissa ja iltapäivälehdissä, koska se on erinomainen keino sabotoida tekijän kiinnisaanti.

Toki mieleen voisi myös juolahtaa, ovatko uhkailut edes todellisia. Suldaanilla on aiemmin ollut taipumusta keksiä valeita julkisuustempauksiaan varten, joten uhkaukset voivat varsin hyvin olla osa vain Suldaanin epätervettä julkisuushakuisuutta. Kun Trump otti käyttöön maahantulokiellon tiettyjen muslimienemmistöisten maiden kansalaisille, Suldaan väitti julkisuudessa, että ei voi matkustaa Yhdysvaltoihin.

Suldaan on vain ja ainoastaan Suomen kansalainen, eikä syntymämaalla ole maahantulokiellon kannalta mitään merkitystä, joten asiassa ei ollut lainkaan epäselvyyttä: kyllä Suldaan olisi voinut sinne matkustaa. Erikoinen sattuma tietenkin oli myös se, että Suldaanille oli Ameriikan-reissu suunniteltuna juuri sille ajalle, kun maahantulokielto oli juuri tullut voimaan.

Suldaan peräti väitti soittaneensa Finnairin infonumeroon ja kysyneensä, voiko hän matkustaa Yhdysvaltoihin. Hän väitti Finnairin virkailijan sanoneen hänelle, että tilanne on sen suhteen epäselvä.

Kaverini Paavo Tajukangas testasi Suldaanin väitteen soittamalla itse Finnairin infoon ja kertomalla samanlaisen tarinan: että hän olisi Somaliassa syntynyt yksinomaan Suomen kansalainen, joka haluaa matkustaa Yhdysvaltoihin. Hänelle sanottiin: ei huolta. Yhdysvaltoihin voi kyllä matkustaa, kun on Suomen kansalainen. On epätodennäköistä, että infosta olisi Suldaanille kerrottu aivan muuta. Todennäköisempää on, että Suldaanin puhelu Finnairille ja koko sopivasti ajoitettu Yhdysvaltain-reissu olivat olemassa ainoastaan Suldaanin korvien välissä.

Suldaan puolusti valetarinaansa somessa niin raivokkaasti, että blokkasi minut hänen seinälleen kirjoittamastani täysin ystävällisestä kommentista, jossa totesin hänelle, että ei hänen tarvitse Yhdysvaltoihin pääsystä murehtia. Hän kun ei murehtinut Yhdysvaltoihin vaan iltapäivälehtiin pääsystä, jolle tarinan valheellisuuden korjaaminen olisi voinut olla ikävä hidaste.


Elikkäs olemme taas suldaaniuden syvimmän olemuksen äärellä. Huomiota hinnalla millä hyvänsä. Vaikka tarvisi keksiä asioita, vaikka tarvisi vääristellä. No, omanlainen tapansa kuntavaalikampanjan vetämiseen sekin on.