perjantai 22. marraskuuta 2019

Venla ja valkoisten tyttöjen kärsimyskultti



Erikoinen somehuijaus lähti purkautumaan, kun mielenterveysongelmistaan blogiinsa kirjoittaneen Venlan kotiin soitettiin ambulanssi, koska Venla oli ilmoittanut Twitterissä tekevänsä itsemurhan. 

Poliisi ei kuitenkaan löytänyt asunnosta Venlaa vaan miespuolisen kirjailijan, Uku Laitisen, joka tunnusti keksineensä Venlan hahmon omien mt-ongelmiensa purkukanavaksi. Kun Laitinen tunnusti huijauksensa somessa monet Venlan tarinaan uskoneet olivat ymmärrettävän raivoissaan. He olivat aiheetta olleet huolissaan tytöstä, jota ei ole olemassa.

Tämä tapaus voisi johtaa oikein käsiteltynä tärkeään itseanalyysiin Twitter-feministien skenessä, mutta ikävä kyllä heidän viiteryhmänsä kannalta olennaisin piirre Venla-gatessa vaikuttaa menevän kaikilta ohi ja hukkuvan suuttumuksen alle. Kysymys kuuluu: Venlan blogi oli julkisesti kaikkien luettavissa, mutta miksi juuri Twitter-feministien keskuudessa tästä hahmosta tuli kaikkien sankari ja kullannuppu?

Feminismin ja mt-ongelmien välisistä syy-seuraussuhteista voi olla montaa mieltä, mutta mt-ongelmien huomattavaa yliedustusta feministipiireissä tuskin kukaan jaksaa vakavasti kiistää. Jokainen median tekemä henkilökuvajuttu feminististä kääntyy aina tavalla tai toisella puhumaan traumoista, neurooseista ja mt-ongelmista, monet Twitter-feministit tarjoavat diagnoosinsa jo profiilinsa kuvaustekstissä, ja osa feministeistä kampanjoi vaaleissa sillä teemalla, että he ovat mt-kuntoutujia. Mt-ongelmat siis ovat skenessä arvossaan.

Voikin kysyä, tekeekö feminismi ihmiset hulluiksi vai vetääkö se valmiiksi hulluja ihmisiä puoleensa. Uskon, että tapauksesta riippuen molemmat ovat totta, ja niiden lisäksi feministiskene kannustaa kehittelemään itselleen mt-ongelmia silloinkin, kun niitä ei todella ole.

Feministipiireissä on tietynlainen hierarkia, jossa paikkasi määräytyy vähemmistöstatuksesi mukaan. Jos olet vaikkapa musta queer-nainen, olet uhrihierarkian huipulla useisiin sorrettuihin vähemmistöihin kuuluvana henkilönä, jos taas olet ihan vain tavallinen, tasapainoista elämää elävä suomalaistyttö, olet yksinomaan etuoikeutettu sortaja - mitään jaxuhaleja ei sinulle ole tulossa. Mt-ongelmat ovat avanneet näille tavallisille valkoisille tytöille tien uhrihierarkian korkeammalle tasolle. Kun ainakin sanot kärsiväsi mt-ongelmista, saat skenessä rajattomasti sympatiaa eivätkä mielipiteesi ole enää vain etuoikeutetun valkoisen huutelua. Ryhmän dynamiikka siis päätyy olemaan sellainen, että se kannustaa esiintymään ongelmaisena hyvinvoivan sijaan, koska hyvinvoinnista ei ole jaossa pisteitä valkoisille tytöille.

Feminismi tarjoaa elämän kolhimille myös eräänlaisen kanavan turhautumien purkamiseen. Sen viesti on, että asiat eivät ole sinun syytäsi vaan yhteiskunnan ja sinun ei tarvitse muuttua sopeutuaksesi yhteiskuntaan, me sopeutamme yhteiskunnan sinuun. Tämän vuoksi en pidä alkuunkaan yllättävänä sitä, miten yleisiä kertomukset koulukiusaamisesta, huonosta itsetunnosta tai ulkonäkökomplekseista ovat feministien haastatteluissa. Monet heistä ovat kokeneet maailman epäreiluuden tavalla tai toisella ja feminismi on heidän yrityksensä korjata yhteiskunnan viat.

Tämä ei periaatteen tasolla ole ongelma, mutta feminismissä taistelusta yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta vastaan tulee itseisarvo - sitä ei nähdä työkaluna, jolla rakennetaan parempi elämä vaan se päätyy korvaamaan ihmisen elämän. Feministisestä aktivismista itsessään muotoutuu elämäntapa, koska vääryydet eivät maailmasta lopu. Ei tule sitä päivää, jolloin feministi voi todeta työn tehdyksi, lyödä hanskat naulaan ja keskittyä omaan elämäänsä. Lopputulos on elämä, joka on yhtä loputonta kamppailua, jonka voitto ei ole edes etäisesti horisontissa. Sinulla on omat ongelmasi, mutta sinun odotetaan samalla taistelevan muiden sorrettujen vähemmistöjen puolesta, vaikka oma elämäsikään  ei ole kunnossa. Ei ihme, että sellainen murtaa ihmisen pidemmän päälle.

Ja vaikka feministiskene houkuttelee ihmisen sisään tarjoamalla ratkaisua ongelmiin, jotka hänelle ovat aiheuttaneet kärsimystä, se päätyy todennäköisemmin vain syventämään ongelmia, koska skenessä ei ole mitään, mikä kannustaisi parempaan elämään. Kun piireissäsi pisteitä saa vain olemalla kärsivä ja sorrettu uhri, miksi sinulla olisi motivaatiota olla mitään muuta?

Vaikka joillekin feministeille väitetyt mt-ongelmat ovat identiteettikysymys, keino saada lisäarvoa piireissään, seassa on myös heitä, joiden ongelmat ovat todellisia, ja heidän kohdallaan skenen tuhovoimainen luonne mt-ongelmia ihannoivana kulttina näyttäytyy voimakkaimmin.

Monille kansallismielisille somen käyttäjillekin tuttu Twitter-feministi Tii Starck on ollut tänä syksynä lehdissä yritettyään itsemurhaa metron alle hyppäämällä. Starck oli vammautunut törmäyksessä vakavasti ja viettänyt kuukausia sairaalassa. Hänen tapauksessaan taustalla ei ole feministiskenen mt-poseeraus vaan mitä todellisimmat traumaattiset tapahtumat ja vakava päihdeongelma. Tällaiselle ihmiselle feministiskene on suorastaan myrkyllinen. Sympatiaa on toki tarjolla, mutta vain tarkkaan rajatuin ehdoin: sinun on oltava pohjalla ja julistettava sitä Twitterissä, sitten valkoritarit ovat sinusta huolissaan ja tulevat avuksesi, sitten saat kaipaamiasi tykkäyksiä. Mutta jos yrität sinnikkäästi kohti parempaa, huomion ja sympatian tulo loppuvat kuin seinään.

Väkisinkin mietin, miten asiat olisivat menneet, mikäli Starckin tuttavapiiri olisi tässä suhteessa tervehenkisempi: sellainen, joka kannustaa hyvinvoinnin tavoitteluun eikä jaa bonuspisteitä rappiosta ja jossa valkoiselle heterotytölle on tarjolla jokin muu positiivinen identiteetti kuin traaginen sankaritar.

Moderni elämänmeno on omiaan tuottamaan haavoittuneita ihmisiä, ja näillä vesillä vihervasemmisto saalistaa lupaamalla kolhituille oikeudenmukaisuutta, jota ei koskaan tule. Kolhittu saa sympatiaa mutta vain niin pitkään kun hänen kärsimyksensä jatkuu. Ja nämä ihmiset valjastetaan taisteluun kaikkien muiden etujen puolesta paitsi omiensa - voihan sinulla toki olla vaikeaa, mutta sinä olet kuitenkin etuoikeutettu monella tapaa, ja on vähemmistöjä, joilla on paljon raskaampaa.

Olen kurkkuani myöten täynnä sitä, miten vihervasemmisto saalistaa riveihinsä kovia kokeneita valkoisia tyttöjä, sitoo heidän arvonsa loputtomaan kurjuuteen ja valjastaa heidät taisteluun heidän omaa etuaan vastaan. Kansalliskonservatiivien on tarjottava positiivinen, toimiva vaihtoehto feministien kärsimyskultille: mahdollisuus toipua modernin rappion jättämistä haavoista ja ympäristö, joka ei kannusta surkeuteen vaan tasapainoisen elämän tavoitteluun. Sinun ei tarvitse olla täydellinen tai omata moitteetonta taustaa, riittää että yrität tässä hetkessä.

tiistai 19. marraskuuta 2019

Vihervasemmiston kestämätön kehitys



Vihervasemmistolla on tarjota meille valmis pakettiratkaisu itse lanseeraamaansa ongelmaan eli globaaliin ilmastonmuutokseen. Sattumoisin asiat, joilla heidän mielestään ratkaistaan ilmastonmuutosta, ovat asioita, joita he halusivat jo ennen ilmastokeskustelun alkua.

Resepti on tämä:
  • Painetaan suomalaisten ja muiden länsimaisten päästöt mahdollisimman alas. Elintasosta tai edes selviytymisestä ei juuri tarvitse piitata. Lapset jätetään hankkimatta.
  • Kehitysmaihin kaadetaan entistä enemmän rahaa, koska jollain logiikalla ne maat, joihin kaadetaan rahaa ilmastonmuutoksen takia, kärsivät ilmastonmuutoksesta enemmän kuin ne, joiden koko elämäntapa tieten tahtoen hävitetään ja joilta vielä nyhdetään rahat kehitysmaita varten.
  • Rahan kaataminen kehitysmaihin toteutetaan, jotta ne voivat jatkaa elämäänsä nykyiseen, tuhovoimaiseen malliinsa, samalla kun meidän on muutettava omia tapojamme.
  • Avataan rajat loputtomalle määrälle "ilmastopakolaisia", koska hehän ovat liikkeellä vain ja ainoastaan meidän saastuttavien valkonaamojen takia. On yleisesti tiedossa, että pakolaisen geneettinen erityispiirre on olla hiilineutraali, joten heidän päästöjensä kasvua länsimaahan siirtyessä ei tarvitse ajatella. Vain valkoiset tuottavat päästöjä. 
  • Pakolainen on muutenkin ympäristövaikutusneutraali, joten vaikka Suomeen ahdettaisiin 5 miljoonaa pakolaista, eivät suomalaiset luontoarvot siitä vaarantuisi. Meillä on tilaa. Kun kantasuomalaisilta otetaan autot pois ja pakataan ne kaupunkien kaksioihin, vapautuu huomattavasti mukavaa, luonnonläheistä tilaa muulle väestölle.


Ajoittain tällä teemalla näkee julkaistavan tajunnanvirtaa, josta on vaikea ymmärtää, miten aikuinen ihminen voi vakavissaan moista väittää. Tällaista on esim. se, kun vasemmiston puoluelehti Kansan Uutiset puhuu siitä, miten ilmastonmuutos uhkaa Sambian ruoantuotantoa. Sambian väestö kasvaa jopa Afrikan maalle huimaa 3% vuositahtia, ja väestön siellä ennustetaan viisinkertaistuvan tällä vuosisadalla. Mitäs luulette, kumpi vaikuttaa maan ruokatilanteeseen enemmän: ilmaston lämpeneminen asteella-parilla vai se, että ruokittavia suita onkin viisi kertaa enemmän kuin aiemmin?

Koko Afrikan mantereella väestö 3,5-kertaistuu tällä vuosisadalla. Tähän ilmastoaktivisteilla ei ole mitään kommentoitavaa, koska tämän faktan huomioiden on vaikea perustella "ilmastopakolaisten" ottamista. Jos väestönkasvun ottaa huomioon, päätyy vääjäämättä ymmärtämään, että ilmastolla ei ole lähtemisen kanssa mitään tekemistä. Väestönkasvu ei ole meidän syymme vaan afrikkalaisten itsensä, joten se ei luo meille vastuuta auttaa näitä ihmisiä, jotka itse aiheuttavat ahdinkonsa lisääntymällä kuin rotat. Afrikan maiden talous ei ylläpidä edes nykyistä väestöä, ja paras suunnitelma, joka punavihreillä on meille tarjota, on että ylijäämäväestö pakataan Eurooppaan.



Afrikka voisi itse ratkaista ongelmansa järkevämmällä lisääntymistahdilla, mutta afrikkalaiset ovat tätä ilmeisen haluttomia tekemään. Ja jos he eivät itse halua turvata itselleen ja jälkikasvulleen kestävää elämäntapaa ja tulevaisuutta vaan itse asiassa aktiivisesti tekevät töitä tilanteen pahentamiseksi, miksi meidän tulisi heitä auttaa, kun väestöräjähdyksen tappavaa satoa aletaan niittämään nälän, sotien ja kulkutautien muodossa?

Sen sijaan, että vihervasemmistossa oltaisiin huolissaan "ilmastopakolaisuudesta", siellä enemmänkin odotellaan kieli pitkällä mahdollisuutta saada tekosyy rajojen avaamiselle massamaahanmuuttoa varten. Suomen ankein koomikkokin haikaili ilmastopakolaisten sijoittamisen aloittamista, koska nyt se olisi "helpompaa" kuin myöhemmin - aivan kuin meidän vaihtoehtomme olisi joko kansoittaa Suomi kehitysmaalaisilla nyt tai jonain toisena päivänä.


Ratkaisu väestönkasvun ja päästöjen aiheuttamaan ongelmaan on siis Iikan mielestä ylikansoittaa tämäkin nurkka planeetasta, toimia mahdollistajina Afrikan väestöräjähdykselle ja lisätä afrikkalaisten päästöjä siirtämällä heidät länsimaisen elintason piiriin. Ja nämä ovat niitä ihmisiä, jotka esiintyvät kestävän kehityksen kannattajina.

Mutta edes väestöräjähdyksen laajentaminen koskemaan myös Eurooppaa ei riitä vihervasemmistolle. He vaativat kehitysapua, joka on mahdollistanut nykyisen väestöräjähdyksen, ja talouskasvua kehitysmaihin, vaikka talouskasvu on suoraan suhteessa päästöjen kasvuun. He siis käytännössä haluavat tehdä kaikkensa, jotta väestönkasvu voisi jatkua ja jotta väestön tuottamat päästöt kasvaisivat.

Vaikka väestönkehitys on planeetan kantokyvyn kannalta kohtalonkysymys, se loistaa poissaolollaan ilmastokeskustelusta. Jotkut ilmastoaktivistit ovat jopa suoraan tunnustaneet, että syy aiheen välttelylle on pelko rasismista. Ilmastoaktivistit siis väittävät maailmanlopun uhkaavan meitä, ellei tarvittaviin toimiin ryhdytä, mutta he mieluummin ottavat maailmanlopun kuin puhuvat aiheen kannalta ehdottoman tärkeästä väestökehityksestä ja riskeeraavat sen, että joku voi huomata holtittomasti lisääntyvien olevan sävyasteikon tummemmasta päästä.

Suomalaisia syyllistetään korkeilla päästöillä henkeä kohden mitattuna ja väitetään, että mikäli kaikki ihmiset eläisivät kuin suomalaiset, heidän elättämiseensä tarvittaisiin 3,6 maapalloa. Jos kaikki ihmiset eläisivät kuin suomalaiset eli myös lisääntyisivät kuten me, meitä olisi tällä planeetalla vain noin miljardi ja resurssien rajallisuus ei olisi ongelma. Mutta tämä näkökulma tietysti jätetään huomiotta, koska koko syy sille, miksi puhutaan per cap -päästöistä eli abstraktista suureesta, jolla ei todella voi saastumista mitata, on se, että se on ainoa keino syyllistää länsimaisia ongelmasta.

Mitä sitten oikeastaan pitäisi tehdä? Itse lähtisin näistä perusasioista liikkeelle:

  • Sekä Suomen luonto että kansa voivat parhaiten, kun maa ei ole pakattu täyteen väestöä. Vähäinen tai olematon maahanmuutto sekä kohtuullinen syntyvyys ovat parhaita keinoja paikallisten ympäristöarvojen turvaamiseksi.
  • Afrikan ruoka- ja vesipula ovat afrikkalaisten omien päätösten seurauksia. Jos valitaan perustaa 12-lapsisia perheitä maassa, joka ei elätä nykyistäkään väestöä, ongelmiahan siitä tulee, mutta se on tie, jonka he ovat valinneet. Tästä syystä Afrikan väestöräjähdyksen seurauksista, kuten nälästä, sodista tai kulkutautien leviämisestä, tulisi puhua afrikkalaisten elämäntavan sivuoireena, ei luonnonvoimana, jonka uhriksi voimattomat afrikkalaiset jäävät.
  • Tuhovoimaisen elämäntavan vaikutukset tulee eristää, ei laajentaa heidänkin riesakseen, jotka ovat toteuttaneet kestävämpää syntyvyyttä. Punavihreä politiikka on, että Afrikan väestöräjähdys laajennetaan Eurooppaan siirtämällä ylijäämäväestöä tänne kun oman elinympäristön kantokyky on synnytetty puhki. Tämä pitäisi huolen väestönkasvun jatkumisesta ja siitä, että afrikkalaisten ei tarvitse tehdä väestöräjähdykselle mitään, koska pakoteitä omien päätösten seurauksilta on. Kestävän kehityksen tie on nimenomaan eristää väestöräjähdys Afrikkaan.
  • Länsimaisen rahan ja teknologian rooli väestöräjähdyksessä on hyväksyttävä, ja tarvittaviin toimenpiteisiin siihen liittyen on ryhdyttävä. Afrikan hurja kasvu alkoi länsimaisen lääketieteen ja ruoka-avun saavuttua alueelle, koska lapsikuolleisuuden laskusta huolimatta perhekokoja ei pienennetty. Ennen länsimaista sekaantumista Afrikan väestö pysyi luonnostaan pienenä, koska ei ollut mahdollista elää yli ympäristön kantokyvyn. Sen sijaan, että jatkamme rahan kaatamista Afrikkaan, mikä aiheutti ongelman alun alkaenkin, on aika laittaa hanat kiinni, jotta afrikkalaisten olisi palattava elämään resurssiensa mukaan.
Riippumatta henkilökohtaisista näkemyksistä ilmastonmuutoksen suhteen, olettaisin suomalaisten olevan siitä varsin yksimielisiä, että kestävää kehitystä olisi syytä toteuttaa - elämäntapaa, joka voi jatkua vaikka vuosituhansia. Kauanko punavihreät suunnitelmat kestäisivät toteuttamistaan? Eurooppalaisten yhteiskuntien taloudellinen ja sosiaalinen romahdus olisi vain vuosikymmenien päässä, mikäli portit avataan massamaahanmuutolle ja Afrikan väestöräjähdystä samalla mahdollistetaan kaikin keinoin.

Sen tien päässä meitä odottaa synkkä kohtalo: hiipua hiljalleen unohduksiin alhaisella syntyvyydellä samalla kun korkean syntyvyyden vierasperäinen väestö ottaa paikkamme, ja meidän mukanamme eurooppalainen elämäntapa katoaa. Sen tien päässä on Eurooppa, joka on väestöltään ja tavoiltaan Afrikan ja Lähi-Idän lisäosa. Jos positiivista siitä tulevaisuudesta haluaa löytää, se on kai se, että ilmastokriisi ei tule enää olemaan ongelma, koska se väestö on kadonnut, joka ympäristöstä oli huolissaan.

"Mitä tehdään, kun sadan matkustajan laiva on äkillisesti uponnut ja vain yksi kymmenen hengen pelastusvene on saatu vesille? Kun pelastusvene on täynnä, yrittävät ne, jotka vihaavat elämää, kiskoa siihen lisää haaksirikkoutuneita ja upottaa kaikki. Ne, jotka rakastavat ja kunnioittavat elämää, lyövät laivakirveellä partaisiin takertuneet liiat kädet poikki."
- Pentti Linkola