sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Ongelmallista joulua!

 


Maailmassa monta on ongelmallista asiaa, ja joulussa niitä vasta onkin. 

Ummehtunutta kristillistä perinnettä, takapajuista taikauskoa, uskonnollisia vähemmistöjä sortavaa juhlapyhien viettoa, kun muslimien pyhiä ei ole julistettu yleisiksi vapaapäiviksi. On myös tärkeää muistaa, ettei mikään ongelmallisuus ole liian pieni, etteikö siihen tulisi puuttua, kuten olemme nähneet rasististen Eskimo-puikkojen ja jugurttipurkkien fetsikuvan suhteen. Joten tartutaanpa merkittävään ongelmaan joulussa, joka ei vain toisinna ongelmallisia ajatuksia vaan myös iskostaa ne aina uusiin sukupolviin: joululauluihin. Nyt kun joulunpyhät ovat takanapäin, onkin hyvä aika miettiä, mitkä joululautut tulisi jättää pysyvästi taakse ihmisyyden, tasa-arvon ja edistyksen nimissä.


1. Kuuraparta

Tämän laulun ongelmallisuutta tuskin tarvitsee edes selittää, mutta tehdään se kuitenkin: jo laulun alussa luetellaan lukuisia problemaattisuuksia. Hei kuuraparta, lumiukko valkoinen. Lumihenkilön sukupuoli on oletettu täysin aiheetta, ja tietysti tarinan keskiöön on laitettu valkoinen mies vähemmistön edustajan sijaan. Ylipäänsä värillisen lumen, eritoten keltaisen, huono maine on sekin osoitus siitä, kuinka valkonormatiivinen yhteiskuntamme on. Sen sijaan, että arvostaisimme lumen värien koko kirjon tuomaa rikkautta ja näkisimme sen potentiaalin, vain valkoinen lumi nähdään hyvänä ja vain siitä puhutaan positiiviseen sävyyn.

Laulussa on myös kohta, joka varsinkin nyt BLM-liikehdinnän myötä näyttäytyy vain systeemisen rasismin ilmentymänä: Hei, Kuuraparta, jätä luuta nurkan taa! Kuka kiinni saa, sitä koettakaa, nyt on liukas jäinen maa! Kun vauhdin vaan sai mainion, ei seisahtua vois. Nyt paras myöskin poliisin on alta  mennä pois! Kuten tiedetään, poliisin tapoihin kuuluvat niin etninen profilointi kuin viattomiin rodullistettuihin kohdistettu mielivaltainen väkivaltakin, on hyvin ongelmallista suorastaan kannustaa poliisia väistämään valkoista miestä kohdentamatta häneen toimia.

Korjausesitys: Lumiukko muutetaan lumihenkilöksi ja hänen värinsä joksikin muuksi kuin valkoiseksi. Suosittelen keltaista, koska se on halveksituin rotu lumen keskuudessa. Laulun lopussa poliisi voitaisiin jättää pois, mutta tämä olisi ongelman lakaisemista maton alle. Täten paras ratkaisu olisi, että rodullistettu kuuraparta pysäytetään etnisyytensä vuoksi ja joutuu aiheetta pahoinpidellyksi ja pidätetyksi.


2. Valkea joulu

Jälleen: tämän ongelmallisuus lienee kaikille sanomattakin selvää, mutta väännetään nyt ratakiskosta. Valkean joulun odottaminen - peräti vain valkean joulun odottaminen, kuten eräässä kohdassa sanotaan - on valkonationalistista propagandaa. Eräänlainen koirapilli joululauluksi muotoiltuna. Valkonationalismin lisäksi laulu on myös nativistinen: Ei lapsi pohjolan millonkaan voi joulua unhoittaa. Se keskellä talven jään, suo suloista lämpöään. Hän vaikka vierailla mailla vie, niin aina pohjolaan aatos vie. Eli suomalaiseksi hyväksytään vain syntyperäinen pohjoisen asukki, ja muut maat ovat vieraita maita sen sijaan, että suomalaisuuden monimuotoisuutta ilmaistaisiin sillä, että monen suomalaisen juuret ovat nimenomaan "vierailla mailla". Lisäksi oletetaan suomalaisen olevan automaattisesti joulua viettävä kristitty, vaikka yhä useampi suomalainen on muslimi, uskonnoton tai jotain muuta.

Korjausesitys: Koska laulun luonne on niin perinpohjaisesti ongelmallinen, parasta olisi vain poistaa laulu käytöstä täysin. Vaihtoehtoisesti voisimme palkata vaikkapa Palefacen kirjoittamaan laululle uudet, suomalaisuuden monimuotoisuuden rikkautta kunnioittavat sanat. Hankkeen voisi rahoittaa ja järjestää kulttuuriministeriö, ja luonnollisesti ensin perustettaisiin työryhmä määrittelemään muutoskohteet ja tarkempi rahoituksen tarve. Toki elämme kovia aikoja taloudellisesti, mutta ihmisarvolle ei voi asettaa hintaa.


3. Petteri Punakuono

Tämä laulu on ongelmallinen monella eri tasolla. Ensinnäkin laulu normalisoi rasismia esittämällä ikään kuin itsestään selvänä ja ymmärrettävänä asiana sen, että Petteriä syrjitään hänen punaisen kuononsa vuoksi. Näin laulu normalisoi rasistista kiusaamista. Lisäksi laulu ei kunnioita kaikkien jakamatonta ihmisarvoa tai tässä tapauksessa porousarvoa. Petteri saavuttaa muiden arvostuksen vasta tehtyään jotain tärkeää sen sijaan, että hänen ainutlaatuista porouttaan olisi arvostettu ehdoitta. Laulussa on myös problemaattisia vivahteita orjakaupan historiasta. Pukki määräsi Petterin loputtomaan työhön hänen mielipidettään kysymättä, ja Petterin arvo on sidottu yksinomaan tämän työn tekemiseen. Petteri ei valinnut päätyä Joulupukin poroksi eikä kuononsa väriä, joten voidaan puhua suoraan vähemmistön orjuuttamisesta. Ja jälleen kerran tarinan keskiössä on vain miehiä, vaikka kaikki tietävät, että vain naarasporoilla on joulun aikaan sarvet, kuten Joulupukin poroilla yleisesti kuvataan olevan.

Korjausesitys: Em. kulttuuriministeriön hanke voisi tuottaa kappaleeseen uudet, vuoteen 2020 soveltuvat sanat. Yksi vaihtoehto olisi sanoitus, jossa muut porot ja Joulupukki arvostavat Petteriä juuri hänen värillisen erityisyytensä vuoksi. Lisäksi laulussa olisi tärkeää tehdä selväksi, että porot ovat työssään omasta tahdostaan ja saavat työehtosopimuksensa mukaiset etuudet ja oikeudet. Lisäksi laulusta voisi tehdä demokratiaa tukevamman sillä, että Joulupukin johtajuuden sijaan korvatunturilla vallitsisi demokratia, jossa jokaisella porolla, ihmisellä, ja tontulla on tasa-arvoisesti yksi ääni. Petteri voisi olla naaras, vaikkapa Petra, tai sukupuolivähemmistön edustaja, kuten muunsukupuolinen Nietos.


4. It's Beginning to Look a Lot like Christmas

Tämä on vain yksi lukemattomista joululauluista, joissa esitetään erittäin yksipuolinen, heteronormatiivinen ja vanhanaikainen kuva perheestä ja sukupuolesta. Kuten perheistä kertovat joululaulut yleensä, tämäkin kertoo tyypillisestä ydinperheestä, jossa on isä, äiti ja lapset. Lapset asetetaan ummehtuneisiin sukupuolirooleihin sen sijaan, että tuettaisiin lapsissa sitä ajatusta, että poikien ei tulisi tyytyä poikien juttuihin ja tyttöjen tyttöjen juttuihin. Laulun mukaan pojat toivovat joululahjaksi cowboy-saappaita ja leikkipyssyjä ja tytöt nukkea, joka osaa puhua ja kävellä. 

Korjausesitys: Laulun perhe sovitetaan nykyaikaan tekemällä heistä polyamorinen uusperhe, jossa on neljä vanhempaa, joista jokainen edustaa eri sukupuolta. Lisäksi yksi voisi olla sukupuoleton, jotta tämä vähemmistö ei tulisi sysätyksi syrjään. Lasten sukupuolitetut nimet, kuten Ben ja Janice, vaihdetaan sukupuolineutraaleihin nimiin. Lapset toivovat biologisen sukupuolensa huomioiden odottamattomia joululahjoja, ja yksi lapsista on käymässä läpi sukupuolen korjausprosessia. Perheestä tehdään monietninen, jossa on ainakin yksi afrikkalaistaustainen, yksi aasialainen, ja vanhemmat voisivat olla vaikkapa muslimi ja juutalainen. Tämä välittäisi myös paljon kaivattua viestiä monikulttuurin toimivuudesta, kun kansanryhmät, jotka rasistisissa uutisissa kuvataan aina toisiaan vihaavina, muodostaisivat rakastavan, polyamorisen, monietnisen, trans-positiivisen uusioperheen.


5. All I want for Christmas is You

Mariah Careyn ysärijouluhitistä tuli lopulta moderni jouluklassikko, mutta kappale on monella tapaa ongelmallinen. Ensinnäkin se välittää naisille sen viestin, että naisen elämä on täyttä vain, kun hänellä on mies rinnallaan. Laulun nainen ei piittaa mistään muusta kuin siitä, että saa haluamansa miehen. Careyn kappaleen menestyksen seurauksena on ollut, että joka joulun alla liuta naisartisteja julkaisee oman versionsa Careyn hitistä juuri sen verran muokattuna, että tekijänoikeuslakeja ei rikota -  sellaisia versioita kuten Kelly Clarksonin Underneath the Tree tai Britney Spearsin My Only Wish (This Year). Kuvio on aina sama: keskinopea tempo, 60-luvun viboja, saksofonia, kulkusia ja ennen kaikkea sanoitus, jonka pääsanoma on aina, että nainen haluaa jouluksi vain miehen. 

Plagiointi ei sinänsä kuullu sorrettujen vähemmistöjen eduista huolehtivien asialistalle, mutta tässä tapauksessa plagiointi kohdistuu sorrettuun vähemmistöön. Mariah Carey kun on vaaleudestaan huolimatta tosiasiassa puoliksi afroamerikkalainen, joka on vain sattunut perimään "valkoisesta menevät" piirteet. Ja kun valkoiset naisartistit ja jopa ylivalkoiset kuten maaseudun tyttö Britney tai kantrilaulaja Kelly, kopioivat hänen tuotantoaan, tässä on kyse selvästi sorretun vähemmistön hyväksikäytöstä ja heidän työllään ratsastamisesta. Ja tämä ongelma juontaa vielä syvemmälle: Careyn hitti kun on myös kopio, jossa on ilmiselvästi otettu vahvasti vaikutteita Darlene Loven 60-luvun jouluhitistä Christmas (Baby Please Come Home). Darlene on täysin afroamerikkalainen, joten hänen hittiään on valkopesty vaihe vaiheelta: ensin puoliksi mustan Careyn toimesta ja sitten valkoisten naisten. 

Korjausesitys: Valkoisten naisten tulisi lakata tekemästä joulumusiikkia, joka muistuttaa Darlene Loven kappaleita. Niin yksinkertaista se on. Mitä taas tulee sanoman antifeministisyyteen, sanoitukset ovat helposti korjattavissa kulttuuriministeriön hankkeessa. Pohjamateriaalina voidaan käyttää vaikkapa voimaantuneiden feministien blogi- ja somepäivityksiä. Miehen toivomisen sijaan nainen kertoisi, miten hän on täysin onnellinen sinkkuna, ja joululahjaksi hän toivoisi voimaannuttavia, feministiseen ideologiaan sopivia asioita kuten aborttirajoitusten poistoa laista, Kelan maksusitoumusta terapiaa varten tulevallekin vuodelle ja sitä, että naiset lakkaisivat äänestämästä perussuomalaisia.


6. Joulupukki matkaan jo käy

Tässä problemaattisuuden monoliitissa on paljon purettavaa. Ensinnäkin laulun viesti "ei itkeä saa, ei meluta saa, tonttu voi tulla ikkunan taa", on hyvin ongelmallinen, koska sitä ei ole suunnattu vain pojille. Tyttöjen käytökselle on kaksoistandardit ja heiltä odotetaan kiltteyttä ja iloisuutta, mikä aiheuttaa syvää ahdistusta tytöissä ja on johtanut mm. ns. kympin tytön syndroomaan. Viesti on pojillekin suunnattuna osin ongelmallinen, koska vaikka poikien toki tulisi tavoitella sitä, että he käyttäytyisivät kaikin tavoin kuin tytöt, kohta "ei itkeä saa" edustaa toksista maskuliinisuutta, missä miehen ei sallita ilmaista tunteitaan. 

Kappaleen varsinainen teema eli tuhmia ja kilttejä lapsia tarkkailevat tontut, on myös monella tasolla ongelmallinen. Kiltteys määritellään ummehtuneiden ja vahingollisten standardien mukaan, ja ylipäänsä jako kiltteihin ja tuhmiin lapsiin voi tuhota jonkun kasvavan lapsen itsetunnon. Kun kerran on saanut tuhman leiman, tämä voi laukaista elinikäisen syrjäytymisen ja alisuoriutumisen kierteen varsinkin rodullistetuille, joille valmiiksi yhteiskunta viestii, että he ovat todennäköisesti tuhmia.

Lisäksi laulu normalisoi stalkkaavaa käytöstä - kuin jo lapsena tulisi pitää tyystin normaalina sitä, että mies kurkkii ikkunasi takana ja seuraa kaikkia tekemisiäsi. Varsinkin tytöille tällainen viesti on hyvin vahingollinen ja altistaa heidät myöhemmin sille, että he kohtaavat stalkkaavaa käytöstä mieheltä ymmärtämättä sen olevan epätervettä ja vaarallista. 

Laulu myös on äärimmäisen heteronormatiivinen ja monien muiden laulujen tapaan tässäkin lapset sukupuolitetaan ja lahjat heille annetaan syntymässä määritellyn sukupuolen mukaan - nukkeja tytöille, autoja pojille.

Korjausesitys: Laulussa on niin paljon vialla, että yksinkertaisinta olisi vain poistaa laulu kokonaan niin soitosta kuin pyyhkiä kaikki jäljet siitä internetistä ja kirjallisuudesta. Jos taas hankkeessa ryhdyttäisiin korjaamaan sanoitusta, se voisi tapahtua vaikkapa seuraavalla tavalla. Stalkkaavat tontut ja kilttien ja tuhmien lasten listat jätettäisiin kokonaan pois. Kaikki lapset ovat yhtä kilttejä, paitsi tietenkin pojat, jotka edustavat usein toksista maskuliinisuutta. Joten sanoituksiin sisällytettäisiin viesti tytöille, että he ovat täydellisiä juuri omana itsenään, ja pojille Michelle Obaman sanoin: Be better, ole parempi - ja katso, ettet toteuta toksista maskuliinisuutta, vie tilaa tytöiltä tai aseta heille vanhakantaisia odotuksia. 

Sukupuolituksen korjaaminen onnistuu helposti kääntämällä lahjat toisin päin, eli laulussa autot menisivät tytöille ja nuket pojille. Koska moniin lapsista on edelleen iskostunut myrkyllinen käsitys sukupuolirooleista, he voisivat pitää moisia lahjoja pettymyksenä, joten sanoituksissa tulisi myös selittää, miksi on lapsen omaksi parhaaksi, että hän saa traktorin vaikka oli toivonut Bratz-nukkea. 


7. Baby it's Cold Outside

Tästä Neptune's Daughter -elokuvan musikaalinumerosta on tullut sekulaarinen jouluhitti, josta on tehty vuosikymmenien varrella lukemattomia versioita. Joissain tuoreimmissa versioissa laulun pahimpia ongelmia onkin jo korjattu, mutta toimet eivät ole riittäviä, eivätkä uudet versiot ole onnistuneet saamaan samaa suosiota kuin alkuperäinen. Laulu esitetään miehen ja naisen välisenä duettona, jossa illanvieton päätteeksi nainen on lähdössä kotiin, mutta mies suostuttelee häntä jäämään. Vanhakantaisen, raiskauskulttuuria edistävän tulkinnan mukaan laulu kuvaa tilannetta, jossa nainen todella haluaa jäädä mutta joutuu esittämään vaikeasti tavoiteltavaa, koska muutoin hän aikansa standardien mukaan olisi kevytkenkäinen nainen. Eli että kyseessä olisi eräänlainen romanttinen leikki parin välillä.

On kuitenkin ilmiselvää, että tällaisesta ei ole kyse. Nainen sanoo laulun mittaan useaan kertaan selvästi ei, ja ei tarkoittaa aina ei - riippumatta siitä, mihin sävyyn se sanotaan tai mitä sanoja kehonkielellään viestii. Laulussa on peräti kohta, jossa nainen kyselee, mitä hänen juomassaan on, ja tämähän tarkoittaa, että mies on huumannut hänen juomansa. Vanhakantaisen tulkinnan mukaan nainen sanoisi tämän teeskennelläkseen päihtymyksen alkoholista vaikuttavan hänen arvostelukykyynsä ja siten tekisi hänestä helpommin taivuteltavan, koska deittihuumaus ei laulun tekohetkellä ollut yleisesti tunnettu aihe. Elämme kuitenkin vuotta 2020, ja jokainen tiedostava nykykuulija ymmärtää naisen tulevan deittiraiskauksen uhriksi, vaikka kappaleen lopussa hän yhtyykin miehen lauluun ja päätyy jäämään "vapaasta tahdostaan".

Korjausesitys: Kuten monet muut laulut listalla, tämäkin on niin perustavasti viallinen, että helpointa olisi vain unohtaa koko kappaleen olemassaolo, mutta jos korjaustoimiin ryhdytään, se voitaisiin toteuttaa esim. näin: kappaleesta esitetään vain naisen ensimmäiset repliikit, joissa hän sanoo, että hänen on lähdettävä. Mies kunnioittaa naisen tahtoa, myöntyy välittömästi ja tarjoaa hänelle taksirahat tai kyydin kotiin. Kappale lyhenisi huomattavasti, mutta tämä 10-20 sekunnin joululaulu olisi vahva viesti metoon aikakaudella sen puolesta, että ei tarkoittaa aina ei.


8. Jouluyö, juhlayö

Tämä jouluvirsi kuuluu heteronormatiivisuutta vahvistaviin joululauluihin, koska jälleen puhutaan heteroparin ydinperheestä. Koska Joosef ei ole lapsen isä, laulussa olisi potentiaalia modernin uusioperheen ja polyamorisuuden kuvaamiseen, mutta tekijät eivät ole valinneet esittää tilannetta tässä valossa vaan takapajuisen taikauskon kautta, jossa uusperheen tekee hyväksyttäväksi vain lapsen väitetty yliluonnollisuus. Kuten muutkin kristilliset joululaulut, tällaisten kappaleiden soittaminen julkisissa tiloissa loukkaa syvästi uskonnollisia vähemmistöjä.

Korjausesitys; Poistetaan laulusta yliluonnolliset elementit. Jumalasta tehdään polyamorisen Marian toinen aviopuoliso, ja Joosef modernina miehenä juhlistaa vaimonsa ja tämän toisen miehen lapsen syntymää. Koska uskonnollisten vähemmistöjen huomiointi esim. tekemällä perheestä muslimiperheen voisi tuottaa vain lisää mielipahaa muslimivähemmistössä, on syytä jättää perheen maailmankatsomus epäselväksi. Eli viime kädessä lopputuloksena olisi laulu siitä, miten jouluyönä erääseen polyamoriseen perheeseen syntyi lapsi. Mikäli kristilliset eivät ole valmiita näinkään vähäisiä kompromisseja tekemään suvaitsevaisuuden ja monimuotoisuuden edistämiseksi, se vain osoittaa, että he eivät ole sopivaa ainesta moniarvoisen yhteiskunnan luomiseen.


9. Snowman

Australialainen artisti Sia julkaisi tämän kappaleen vain muutama vuosi sitten, mutta laulu on jäänyt säännölliseen joulusoittoon julkaisustaan lähtien. Laulussa Sia laulaa rakastetulleen, joka on lumiukko, ja kehottaa tätä olemaan itkemättä, jotta kyynelet eivät sulattaisi tätä. Laulu on kauttaaltaan ableistinen. Lumiukko ei voisi kuulla naista ilman korvia tai kantaa häntä ilman jalkoja, mikä on omiaan vahvistamaan stereotypioita siitä, että invalidit olisivat jollain tapaa vähemmän kykeneviä kuin ei-invalidit. Saman tekee se, että laulussa nainen haluaa pitää lumiukkonsa kokonaisena omia tarkoituksiaan varten. Eli hän katsoo, että invalidina lumiukko olisi epätäydellinen, ja ajattelee vain omia tarpeitaan.

Korjausesitys: Kappaleessa on hiven edistyksellisyyttä siinä mielessä, että vaikka jälleen laululle nimen on antanut valkoinen heteromies, kappaleessa lähdetään liikkeelle naisen tarpeista, eikä valkoinen mies ole äänessä lainkaan. Joten tältä pohjalta ableismista vapaa versio on helppo kirjoittaa: nainen voi edelleen esittää vaatimuslistansa lumiukolle, mutta jätetään vain pois ableistiset kohdat, joissa lumiukon sulaminen tekisi tästä jollain tapaa invalidin, ja laitetaan niiden kohtien tilalle jotain voimaannuttavampaa: vaikkapa lisää vaatimuksia valkoiselle heteromiehelle. Niitä ei koskaan voi olla liikaa.


10. Do They Know it's Christmas?

Lukuisien aikansa huippuartistien joulubiisi tehtiin reaktiona Etiopian nälänhätään vuonna 1984, ja 30 vuotta myöhemmin kappaleesta julkaistiin sanoituksiltaan hieman muokattu versio, jossa keskityttiin nälänhädän sijaan ebolaan. Molemmat kappaleet kuitenkin ovat täsmälleen samalla tavalla ongelmallisia: ne ovat länsimaissentrisiä ja edustavat ns. valkoista pelastajuutta, jossa valkoiset asemoivat itsensä ylemmyydentuntoisesti afrikkalaisten pelastaviksi enkeleiksi. He asettavat itsensä tarina keskiöön eivätkä niitä afrikkalaisia, joita asia koskee.

Lisäksi kappaleen molemmissa versioissa on yksipuolista, stereotyyppistä ja osin virheellistä kuvausta Afrikasta: väitetään, että Afrikassa ei ole jouluna lunta, vaikka tosiasiassa Afrikassa on paikkoja, joissa on lunta jouluna. Samoin väitetään, että kyyneleet ovat ainoat joet, jotka virtaavat, vaikka kaikki tietävät, että Afrikassa on huomattava määrä niin pieniä kuin suuriakin jokia. 

Korjausesitys: Laulu esitetään kokonaan afrikkalaisella kokoonpanolla ja sanoitukset muutetaan Afrikkaa ja afrikkalaisia voimaannuttaviksi, ei väheksyviksi. Afrikka voitaisiin kuvata vaikkapa Musta Pantteri -elokuvan Wakandan kaltaisena supervaltana ja teknologian kärkenä. Ehkä Afrikka ei ihan ole siinä pisteessä vielä, mutta epäilemättä tällainen inspiroiva ja motivoiva viesti olisi hyödyllisempää kuin Afrikan kurjuuden loputon valittelu. Afrikkalaiset ovat kuitenkin kaikin tavoin aivan yhtä kykeneviä kuin eurooppalaisetkin mutta kolonialismin ja maailmankaupan systeemisen rasismin vuoksi vain hitusen jälkijunassa, mitä edistykseen tulee, niin oikeastaan Afrikan tämänhetkiset ongelmat voidaan pitkälti vain sivuuttaa. Paitsi tietysti pakolaiskysymyksessä. Heistä puhuessa on ehdottoman tärkeää kuvata Afrikka paikkana, jossa ei voi elää ihmisarvoista elämää. Mutta kappaleessa ei puhuta heistä, joten Afrikka voitaisiin vallan mainiosti kuvata voimaannuttavasti Wakandan kaltaisena menestystarinana.


11. Happy Xmas (War is over)

John Lennonin pasifistinen joululaulu epäilemättä tavoittelee hyviä tarkoitusperiä mutta sortuu niin rasismiin kuin siihen valkoiseen pelastajuuteen, joka leimaa listan edellistä kappalettakin. Eräässä kappaleen kohdassa sanotaan: "Joten hyvää joulua mustille ja valkoisille, keltaisille ja punaisille. Lopetetaan kaikki taistelut." Vaikka kappale toki on aikansa tuote, olisi Lennonin tullut tiedostavana liberaalina ymmärtää, ettei ole millään muotoa ok puhua mustista, punaisista tai keltaisista ihmisistä. Valkoiset toki voi mainita omana ryhmänään, mutta mustia ei tulisi kutsua mustiksi ellet itse kuulu heidän joukkoonsa. Muille he ovat "rodullistettuja", "afroamerikkalaisia", "afrikkalaistaustaisia" tai POC eli people of color. Punaiset ja keltaiset taas ovat niin räikeän rasistisia ilmaisuja, ettei moisia ole kenenkään soveliasta käyttää, eivätkä Amerikan alkuperäiskansat kuvaile itseään punaisiksi tai aasialaiset keltaisiksi. Ylipäänsä sanaa "punainen" on syytä välttää muista ihmisistä puhuttaessa - puhuttiin sitten ihonväristä tai politiikasta. Aivan samoin kuin alkuperäiskansoilla, on kommunistilla täysi oikeus määritellä itsensä omien termiensä mukaan, eikä ole kenenkään muun asia kutsua häntä punaiseksi.

Toisen kerroksen rasismia kohtaan lisää se, että kehotus lopettaa taistelut on suunnattu tasaisesti eri etnisyyksille sen sijaan, että kehotettaisiin valkoisia vain lakkaamasta sortamasta muita. Laulusta syntyy se kuva, kuin vähemmistöillä itsellään olisi jotain syytä kahnauksiin, ja tietenkään asia ei niin ole. 

Korjausesitys: Koska kappale muuten on siedettävällä tasolla epäproblemaattinen, riittänee, että tuo yksi rasistinen kohta muutetaan sellaiseksi, jossa valkoisia kehotetaan tarkastelemaan etuoikeuttaan ja antamaan tilaa vähemmistöille. Aasialaiset kannattanee jättää pois kokonaan, koska he ovat käytännössä valkoisia, koska he menestyvät erinomaisesti yhteiskunnan eri aloilla. Paras jättää heidät mainitsematta, koska heidän rinnastamisensa muihin vähemmistöihin vääjäämättä asettaisi esim. afrikkalaistaustaiset huonoon valoon.


12. Joulupukki suukon sai

Kaikki tietävät, miten tämä joululaulu menee: lapsi hiippailee jouluyönä hakemaan karamellia ja yllättääkin äidin pussailemasta Joulupukin kanssa. Laulussa tapaus on kehystetty niin kuin tällainen olisi lapselle vain hassu kokemus, eikä tapahtuman mahdollista traumaattisuutta käsitellä lainkaan. Laulun lapsi uskoo selvästikin Joulupukkiin eikä tiedä, että kyseessä on todennäköisesti hänen isänsä pukin asussa, joten se, mitä hän lapsen silmin näkee, on äitinsä pussailemassa vieraan miehen kansssa - ja vieläpä varatun sellaisen. Kaikkihan tietävät, että Joulupukin vaimo on Joulumuori. Epäilemättä tämä olisi tosiasiassa lapselle varsin järkyttävä näky.

Mikäli taas kyseessä todella on Joulupukki, tällöin lapsi on tosiasiallisesti todistanut äitinsä suukottelua vieraan miehen kanssa, mikä on entistäkin vakavampi asia ja herättää jo kysymyksiä siitä, ovatko lapsen kotiolot millään muotoa vakaat. Lisäksi laulusta ei käy lainkaan ilmi, kysyttiinkö Joulupukilta suostumusta fyysiseen kontaktiin. Riippumatta siitä, oliko kyseessä lapsen isä vaiko itse Joulupukki, on ilmiselvää, että ennen suukon antamista on kohteelta ehdottomasti kysyttävä suostumus.

Korjausesitys: Laulun voi korjata kahdella tapaa: joko lapsesta tehdään tonttu, joka näkee Joulumuorin antavan suukon Joulupukille, tai sitten laulua muokataan niin, että lapsi ilmaisee tietävänsä, että mies on hänen isänsä Joulupukin asussa. Kohta, jossa lapsi sanoo: "äidin kanssa Joulupukin juttelevan näin" muokataan sellaiseksi, jossa äiti kysyy miehensä suostumusta suukon antamiseen ja saa selkeän verbaalisen hyväksynnän teolle.


Joten näillä eväillä kohti tasa-arvoisempaa joulua 2021!

lauantai 12. joulukuuta 2020

Taistelu sananvapaudesta ja miten se voitetaan


Jos sananvapaus viedään, tyhminä ja hiljaisina meidät voidaan johdattaa kuin lampaat teuraalle.
-George Washington.

Vihervasemmiston viime aikoina saamat vihapuhetuomiot ovat herättäneet laajalti eräänlaista vahingoniloa kansallismielisissä ja muissa laajaa sananvapautta kannattavissa piireissä. Tutkintojen kohteeksi joutuneet ovat itse kannattaneet vihapuhelakeja ja vaatineet niin uusia asioita lisättäväksi laittoman puheen piiriin kuin kovempia rangaistuksiakin, joten on ymmärrettävää kokea tyydytystä siitä, että kansallismielisten vaientamiseen luodut aseet kääntyvät luojiaan vastaan. Monilta kuitenkin jää huomaamatta jotain tärkeämpää näiden tuomioiden suhteen eli niiden vaikutus yhteiskuntaan pitkällä tähtäimellä.

Tähän saakka vihervasemmistolla on ollut hyvä syy kannattaa jokaista uutta kiristystä vihapuhelakeihin - ne kun ovat olleet vain heidän vastustajansa, jotka näistä laeista ovat joutuneet kärsimään. Mutta nyt tilanne on muuttunut, ja tämä muutos vääjäämättä vaikuttaa myös vihervasemmiston suhtautumiseen vihapuhelakeihin ja tekee heistä varovaisempia uusien kiristysten puskemisessa. Tästä nähtiinkin jo selkeä käytännön esimerkki, kun somessa käytiin keskustelua lakialoitteesta, joka lisäisi ns. maalittamisen rikoslakiin. Alun alkaen tämä suunnitelma sai vihervasemmiston ehdottoman tuen taakseen. Mutta Johanna Vehkoon tuomion myötä alkoi nousta myös kriittisiä ääniä. Tietenkään tämä kriittisyys ei kumpua huolesta kaventuvaa sananvapautta kohtaan vain silkasta pelosta: monet laitavasemmiston toimijat kääntyivätkin sanomaan, ettei maalitusta kannata lisätä rikoslakiin, koska ne tulevat olemaan heidän omat toverinsa, jotka enimmäkseen syytetyn penkillä istuisivat. 

Tulosta on tullut myös maalituskeskustelun ulkopuolella. Valtamediassa on alkanut ilmetä kriittisiä puheenvuoroja kunnianloukkauslakeja kohtaan, eikä tällaisia mielipiteitä lehdistön sivuilla nähnyt ennen Vehkoon tuomiota. Yksi oikeusjuttu riitti siihen, että suuri joukko uusia ihmisiä havahtui pohtimaan, onko jokaista solvausta sittenkään järkevää käsitellä rikosasiana ja näin sekä kuormittaa oikeuslaitosta että tehdä oikeusistuimista loputtomien kunnianloukkauskäsittelyjen taistelutanner. 

Olisiko tätä asennemuutosta tapahtunut ilman huomattavasti julkisuutta saaneita arvoliberaalien vihapuhetuomioita? Tuskin, mutta tämänkin vihervasemmisto pyrkii kääntämään vastustajiensa pahansuovaksi juonitteluksi sanomalla, että kansallismieliset tekevät politiikkaa rikosilmoituksilla ja pyrkivät näin vaikuttamaan lainsäädäntöön ja poliittisten vastustajien toimintaan. Tietysti näin on, ja tietysti sama on pätenyt koko ajan myös liberaalien omiin vihapuheilmoituksiin: niiden tarkoitus on vaientaa poliittista vastapuolta ja itse lakien tarkoitus on rajoittaa heidän mahdollisuuksiaan viestinsä välittämiseen. Ja tämän jokainen kansallismielisestä vihapuheilmoituksen tehnyt tunnustaisi suoriltaan itsekin - että hänestä vihapuhe tulee kitkeä yhteiskunnasta, ja tämä toimi motiivina hänen tekemälleen rikosilmoitukselle. Molemmat osapuolet tekevät politiikkaa asialla, eikä siinä ole mitään erityistä tai sinänsä paheksuttavaa. Luonnollisesti peliä yhteiskunnan herruudesta käydään kaikilla kentillä, ja lainsäädännön luominen ja sen käyttäminen ovat yksi väline tässä pelissä.

Voimmekin siis odottaa ainakin jonkinlaisia positiivisia seurauksia sille, että vihapuhelakien kannattajat ovat joutuneet saamapuolelle aloittamassaan ottelussa. Koska he nyt tiedostavat, että lait tulevat koskemaan myös heitä itseään, he epäilemättä tulevat olemaan harkitsevaisempia sen suhteen, millaisia lakimuutoksia he kannattavat, mikä taas edistää sananvapauden toteutumista laajemmin. Tuomioihin ei siis tule suhtautua vain siten, että vastustaja saa maistaa omaa lääkettään, vaan toimintana laajemman sananvapauden puolesta - aivan samoin kuin vihervasemmisto ei suhtaudu omaan toimintaansa yksittäisten vihapuhujien kurittamisena vaan yhteiskunnallisen keskustelun muokkaamisena laajemmassa mittakaavassa.


Erinomainen viimeaikainen esimerkki siitä, miten vihervasemmisto käyttää oikeusistuimia politiikan tekemiseen oli PS-nuorten oikeudenkäynti kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Nuoria ei syytetty väkivaltaan yllyttämisestä tai edes minkään vähemmistön halventamisesta vaan ainoastaan poliittisen kannanoton tekemisestä. He jakoivat EU-komission mainoskuvan "Euroopan tulevaisuudesta" omalla saatetekstillään: "Äänestä perussuomalaisia, jotta Suomi ei tulevaisuudessa näyttäisi tältä." Komission mainoksessa oli kuvattuna afrikkalainen perhe. Kyseessä oli siis ilmeinen kannanotto poliittiseen aiheeseen eli maahanmuuttopolitiikkaan: me vastustamme maahanmuuttopolitiikkaa, jonka seurauksena Suomi ei enää ole suomalainen. Päinvastainen kannanotto ei koskaan päätyisi rikosasiaksi. Itse asiassa mediassa tällaiset kannanotot ovat arkipäivää: vain pari päivää sitten Suomen suurimmassa sanomalehdessä valiteltiin, miten suomalainen kirjallisuus on liian valkoista. Aiemmin mm. yliopistot ja poliittinen johto ovat olleet median mukaan liian valkoisia. 

Puhutaan siis politiikasta ja erilaisista mielipiteistä siihen: joidenkin mielestä Suomi pitäisi täyttää ei-suomalaisilla, toisten mielestä pitäisi noudattaa päinvastaista politiikkaa, ja joidenkin mielipide on jotain näiden kahden väliltä. Vihervasemmisto siis hyödynsi oikeusjärjestelmää vaikeuttaakseen heitä vastustavan politiikan tekemistä.

Aktiiviset suomalaisvastaiset toimijat ovat kuitenkin vain pieni vähemmistö, joten ei tule unohtaa ryhmää, joka on heitä huomattavasti suurempi ja siksi demokratiassa tärkeämpi: niitä tavallisia ihmisiä, jotka ovat enemmän tai vähemmän kiinnostuneita politiikasta. Heidän voittamisessa meidän asiamme kannalle vastustajat tekevät työmme käytännössä puolestamme. Tavan kansalainen kun ei ole aktivisti, joka useinkaan pohtisi tällaisia asioita. He keskittyvät arkielämäänsä, ja politiikka kiinnittää heidän huomionsa lähinnä silloin, kun se jotenkin tätä arkielämää koskettaa. Siksi sellaisetkin ihmiset, jotka nukkuvat vaaleissa, voivat aktivoitua vastustamaan bensaveron korotuksia ja kenties jopa havahtua siihen, että jatkossa kannattaisi äänestää. 

Sananvapauskysymyksen suhteen vihervasemmiston ei tarvitsisi tehdä mitään - kirjaimellisesti. Heidän kannaltaan olisi ehdottomasti paras olla tekemättä tästä keskustelusta sellaista, joka havahduttaa tavan kansalaiset siihen mukaan, mutta malttamattomina ja suuruudenhulluina sananvapauden vastustajat eivät tietenkään malta olla vain tekemättä mitään. He valittavat Eskimo-puikoista, Brunbergin suukoista, tiernapojista, lakritsipaketeista ja koulujen joulujuhlista ja siten vaikuttavat tavallisten ihmisten arkeen. Näin he tulevat ärsyttäneeksi monia ihmisiä, jotka muutoin eivät vaivautuisi poliittista korrektiutta vastustamaan, ja luovat itselleen uusia vihollisia kajoamalla asioihin, jotka yksittäisinä asioina voivat olla pieniä, mutta joihin ihmisillä liittyy tunnesiteitä, arvoja ja lapsuudenmuistoja.




Samaten he ovat luoneet uusia vihollisia uskonnollisissa piireissä Päivi Räsäseen kohdistuneilla ajoittain hyvinkin absurdeilla vihapuheilmoituksilla. Kristillisdemokraatithan ovat puolueena olleet tiukasti kaikenlaista vihapuhetta vastaan, mutta Räsäseen ja muihin kristittyihin toimijoihin kohdistuvat rikosilmoitukset ovat herätelleet kristillisiä vihapuhejahdin todellisuuteen: kyseessä ei ole vähemmistöjen suojelu todellisilta uhilta vaan ainoastaan kaiken sellaisen keskustelun estäminen, joka ei tue arvoliberaalia politiikkaa. Luonnollisesti kristilliset joutuvat jahdin kohteeksi, koska monilla heistä on varsinkin sukupuoleen, avioliittoon ja homouteen liittyen näkemyksiä, joista arvoliberaalit eivät pidä. Tälläkin rintamalla sananvapauden vastustajat ovat onnistuneet luomaan uusia vihollisia.

Politiikka on aina alavirtaan kulttuurista, ja siksi myös taistelu sananvapaudesta käydään kulttuurillisella rintamalla - ei vaaleissa. Vaalien lopputulos kun on vain kulttuurin ja ihmisten arvomaailman heijastumaa, ja metapoliittinen vaikuttaminen eli juuri se politiikan ulkopuolinen mielipidevaikuttaminen, tuottaa varmemmin tulosta kuin mielipidemittausten kyttääminen ja hyvien tulosten toivominen kansallismielisille toimijoille. Ne tulokset kyllä seuraavat perässä, mikäli mielipidevaikuttamisessa on onnistuttu.

Tässä mielipidevaikuttamisessa meillä on vastapuolen poliittisten aktivistien lisäksi heitä vaikutusvaltaisempi vastustaja eli perinteinen media. Onneksi media harrastaa samaa oman oksan sahaamista kuin vihervasemmiston poliittisen puolen toimijat: sama malttamattomuus ja suuruudenhulluus saavat median puskemaan propagandajuttua toisensa perään, mikä vielä joitain vuosikymmeniä sitten olisi epäilemättä toiminut. Mutta nyt eletään internetin aikakautta, ja yhä harvempi on perinteisen median varassa mitä tiedon saantiin tulee. Mediassa kuitenkin toimitaan pitkälti kuin elettäisiin vielä wanhoja aikoja, joina Yle määritteli, mistä ylipäänsä voi tulla yleinen puheenaihe. 

Ajoittain tämä tuottaa hyvinkin huvittavia tuloksia, kuten nähtiin median reaktioissa vihreiden kaupunginvaltuutettu Latekoe Lawson Hellun raivonpurkaukseen valtuustossa. Videot tapahtuneesta olivat jo ehtineet levitä somessa, ja media hyppäsi jälkijunassa mukaan luomaan narratiivia, jonka mukaan se olisikin Junes Lokka, joka valtuutossa häiriköi. Samanlaista omaan jalkaan ampumista oli perinteisen median itkupotkuraivari Johanna Vehkoon vihapuhekäräjistä, joiden tiimoilta kaikki journalistinen etiikka, kuten velvollisuus olla pyrkimättä vaikuttamaan käynnissä oleviin oikeudenkäynteihin, lensi ikkunasta. Varmastikin on joitain ihmisiä, jotka edelleen seuraavat vain perinteistä mediaa ja muodostavat mielipiteensä sen pohjalta, mutta kaikille muille tällainen näyttäytyy vain jälleen uutena todisteena siitä, että toimittajat ovat aktivisteja eivätkä journalisteja, ja siksi toimittajat, kuten Vehkoo tai Iltalehden Tommi Parkkonen vihapuhekuulusteluihin päätyvät.




Joten taistelua sananvapaudesta käydään nyt pääasiallisesti kolmella tapaa: muokkaamalla yleistä mielipidettä, heikentämällä vastustajan motivaatiota uusien rajoitusten luontiin ja luomalla uusia liittolaisuuksia sananvapauden puolustajien välille. Vihervasemmiston suuruudenhulluus on tässä asiassa heidän pahin vihollisensa, joten kansallismieliset keräisivät tukea vaikka tekemättä mitään, koska vastustajat kyllä järjestävät meille uusia kannattajia. Laiskaksi ei kuitenkaan pidä ryhtyä, vaan kaikilla mainituilla rintamilla on toimittava aktiivisesti. 

Tiernapoikaperinteeseen kajoamisesta pahastuneelle tavan kansalaiselle on tehtävä selväksi, että kyseessä ei ole vain yksittäinen asia vaan aktiivinen sodankäynti suomalaista yhtenäiskulttuuria ja identiteettiä vastaan. Näin asia ei unohdu sen poistuessa otsikoista, ja ihmiset oppivat tunnistamaan tämän suomalaisvastaisen toiminnan ja kenties kokevat laajemmankin herätyksen tästä sodasta suomalaisuutta vastaan. Näin syntyy myös tarvittavia uusia liittolaisuuksia taisteluun sananvapauden puolesta. Tähän aktivismiin voi osallistua kuka tahansa niin somessa kuin työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa. 

Toisekseen, vihollisen kehittelemiä aseita on käytettävä entistä hanakammin heitä vastaan. Rääväsuinen ja röyhkeä vihervasemmisto tarjoaa joka päivä somessa sisältöä tutkintapyyntöihin, ja kehotankin kaikkia noudattamaan tässä poliisin ohjeistusta ja ilmoittamaan havaitsemastaan vihapuheesta poliisille. Taistelua sananvapauden puolesta tukevat myös siihen suoraan liittymättömät tapahtumat: kun maahanmuuton ongelmat tulevat koko ajan ilmeisemmiksi, kansan into äänestää ongelmien aiheuttajia vähenee koko ajan, ja nämä aiheuttajat sattumoisin ovat samat ihmiset kuin sananvapauden viholliset.

Median suhteen suosittelisin hyvin yksinkertaista tapaa: antaa heidän huseerata ja murentaa omaa uskottavuuttaan, mutta olkaamme me paikalla oikaisemassa heidän valeensa. Älkää jakako valtamedian linkkejä edes kritisointimielessä. Sillä ei heille ole mitään väliä, tulevatko klikkitulot arvostelusta vai kehuista. Rahoitat vihollista joka tapauksessa. Anna jakosi ja tykkäyksesi niille, jotka sen ansaitsevat, eli vaihtoehtomedialle, joka tekee työtä totuuden esille tuomiseksi.Kansallismielisillä uutissivustoilla tehdään kovasti töitä laadukkaan sisällön tuottamiseksi, ja on epäilemättä lannistavaa heille nähdä, miten kansallismieliset valittavat median puolueellisuudesta mutta kuitenkin itse tukevat yksinomaan valemediaa jakamalla sen linkkejä. Jos jotain valtamedian juttua on siteerattava tai näytettävä, käytä kuvakaappausta tai tee arkistoitu linkki ja jaa se. Näin et tuota klikkaustuloja, ja juttu jää talteen alkuperäisessä muodossaan, turvaan jälkikäteen tehdyiltä muokkauksilta. Ohje arkistolinkin tekemiseen löytyy tekstin lopusta. 

Juuri nyt järjestelmä on meitä vastaan monella tasolla, mutta kaikki tämä on korjattavissa. Poliittinen johto on vaihdettavissa, ja sen mukana voidaan myös lainsäädäntö ja poliisijohto laittaa uusiksi. Työtä tämä vaatii, mutta pohjapiirrokset ovat valmiina, ja pitkäjänteisyydellä muutos ennen pitkää syntyy. Tuloksia on nähtävissä jo nyt, vaikka puhutaan vasta yksittäisten aktivistien tekemisistä. Vain taivas on rajana, jos kansallismieliset kohdistavat tarmonsa tähän kamppailuun. 



Arkistolinkin voit tehdä esim. osoitteessa https://archive.org/web/ syöttämällä sinne jutun verkko-osoitteen. Jos arkistoituja versioita on jo olemassa, sivusto tarjoaa sinulle niitä, mutta voit myös luoda uuden tallenteen klikkaamalla "Save this URL", jolloin sivusto tallentaa uutisen ja antaa sinulle linkin, jonka voit jakaa. Sisältö on täysin sama kuin alkuperäisessä uutisessa, mutta ohitat uutissivuston, jolloin et päädy rahoittamaan heidän toimintaansa.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Mikä itsenäisyyspäivä?


On taas joulukuun kuudes ja aika juhlistaa Suomen itsenäisyyttä. Mutta mitä ovat Suomi ja sen itsenäisyys ja niiden merkitys? Monet eivät sille ole uhranneet ajatustakaan, mikä on helposti nähtävissä siinä, miten ontoksi itsenäisyyspäivän juhlinta on käynyt. Politiikan huipulta EU-federalistit ja väestönvaihdon toimeenpanijat twiittailevat näennäisiä hyvän itsenäisyyspäivän toivotuksia vaikka aktiivisesti työskentelevät murentaakseen sen perustan, jolle tämä itsenäisyys on rakennettu. 

Näitä toivotuksia tulee ulkomailtakin: Viron presidentti Kersti Kaljulaid onnitteli itsenäistä Suomea. Tähän mennessä Suomea paremmin globalismin haitoilta säästyneessä Virossa hän ajaa sitä samaa mädätystä omalle maalleen, jolla Suomessa heikennetään kantaväestön asemaa kotimaassaan ja pyritään hävittämään käsitys kansallisesta identiteetistä. Samat ihmiset, joiden mielestä nationalismi on merkittävin uhka maassamme, leikkivät arvostavansa itsenäisyyttä, joka syntyi nationalismin tuotoksena.

On myös kyseenalaista, voidaanko puhua enää itsenäisestä valtiosta, kun perustuslain vastaisesti korkein päätäntävalta on siirretty Suomen eduskunnalta Brysseliin, ja EU-komissio käyttää aktiivisesti jäsenmaiden asukkailta perittyä rahaa unionin markkinointiin ja varsinkin nuorten aivopesuun EU-myönteisiksi. Kuitenkaan en yhdy niihin kansallismielisten esittämiin näkemyksiin, joiden mukaan itsenäisyyspäivää ei ole järkeä viettää, koska ei enää ole itsenäisyyttäkään. Meidän on pidettävä kiinni kaikesta, mikä tukee kansallista identiteettiämme, ja EU-hullutuksesta huolimatta itsenäistyminen oli merkittävä virstanpylväs suomalaisten kansojen tiellä. Suomalaiset heimot olivat asuttaneet maata vuosituhansia, ja kansallisaatteen myötä ne ottivat harppauksen eteenpäin sivilisaation kehityksessä etenemällä heimoista kansaksi ja lopulta luomalla valtion tämän kansan edunvalvontakoneistoksi. Emme voi antaa viimeaikaisten huonojen päätösten mitätöidä aiempien sukupolvien tärkeitä saavutuksia.

Miten kansallismielisen suomalaisen sitten tulisi suhtautua itsenäisyyspäivään? Ennen kaikkea on tärkeää ymmärtää perin pohjin itsenäisyyspäivän osaset: Suomen valtio, suomalainen kansa ja kansallinen itsemääräämisoikeus. Suomen valtio ei ole yhtä kuin Suomi tai suomalainen kansa. Se on instituutio, joka perustettiin osana kansan luonnollista kehitystä. Valtion ja suomalaisuuden eron ymmärtäminen on siksi tärkeää, että valtion tekemiset eivät aina ole suomalaisten edun mukaisia. Kun Yhdysvallat lähti sotimaan Irakiin, monet isänmaalliset amerikkalaiset tukivat hanketta vain siksi, että heihin oli iskostettu se ajatus, että oman kotimaan sotatoimien tukeminen on isänmaallisen velvollisuus. Tosiasiassa nämä sotatoimet tuottivat vain tarpeettomia amerikkalaisia kuolonuhreja ja lisää tulonsiirtoja veronmaksajien pussista koko ajan kasvavalle sotateollisuuskoneistolle. Valtion toimet ja kansan etu olivat siis ristiriidassa keskenään, ja patriootit asettuivat tukemaan sotaa, nationalistit vastustamaan.

Mistä tämä ero patrioottien ja nationalistien suhtautumisessa johtuu? Patriotismi on instituution palvontaa, arvostusta kotimaan instituutiota kohtaan. Nationalismi taas kansan edun ajamista. Kansallismielisten suomalaisten ei siis tulisi sortua instituutioiden palvontaan, mikä Suomessa on harmillisen yleistä, vaan suunnata lojaliteettinsa nimenomaan kansalle. Instituutioiden palvonta näkyy Suomessa mm. siten, että kysyttäessä ihmisiltä, mikä heille on Suomessa hienoa ja tärkeää, he usein nimeävät instituutioita, kuten koulujärjestelmän, terveydenhuollon ja demokratian. Toki nämä ovat kansan tuotoksia, mutta viime kädessä ne ovat vain instituutioita. Niiden lakkauttaminen ei muuttaisi millään tavoin suomalaisuuden syvintä olemusta, koska se ei sijaitse laitoksissa vaan virtaa suonissamme.

Suomalaiset ovat perimältään hyvin erikoislaatuinen kansa. On erittäin poikkeuksellista, että näinkin pieni kansa voidaan geenitestillä erottaa helposti naapurikansoista. Lähes kaikki muut yhtä uniikit pienet kansat ovat eristyksissä eläneitä kansoja, joiden perimän ainutlaatuisuus johtuu ympäristöllisistä syistä - sekoittuminen kun ei ole ollut mahdollista. Suomalaiset taas ovat eläneet vahvempien naapureidemme vallan alla ja usean muun kansan ympäröimänä. Kuitenkin tiedostus omasta identiteetistä on ollut niin vahvaa kautta aikain, että kumppani on etsitty omasta heimosta. Suomen sisälläkin on toisistaan selvästi eroavia heimoja, mikä osoittaa ilman sijaa epäilyille, että suomalaiset eivät ole olleet "aina monikulttuurisia" vaan hyvin identiteettitietoisia ja sisäänlämpiäviä. 

Vuosituhansien saatossa luonnonvalinta on jalostanut suomalaisille myös poikkeukselliset henkiset ominaisuudet. Olemme keskimääräisessä älykkyydessä maailman kärkeä, koska älykkyys on ollut välttämättömyys kovissa olosuhteissa selviämiselle. Samoin olemme harkitsevaisia ja pitkälle tulevaisuuteen katsovia. Ne, jotka eivät varastoineet ruokaa talven varalle, kun karsiutuivat pois, ja kauaskatseisemmat ja pitkäjänteisemmät selvisivät ja lisääntyivät. Olemme myös hyvin tasalaatuinen kansa. Korkeasta keskimääräisestä ÄO:sta huolimatta emme tuota huippuluokan neroja lähellekään niin paljon kuin voisi odottaa: suomalaiset kun ovat pakkautuneet tiiviisti älykkyyskäyrän keskivaiheille, joten molempien ääripäiden edustajat ovat harvinaisuus. Olemme myös sopeutuvaisia ja konformistisia. Vaikeissa ympäristöoloissa selviäminen edellytti kykyä yhteistyöhön, joten kapinointi yhteisöä vastaan saattoi koitua kuolemaksi.

Nämä eivät ole suinkaan kaikki suomalaisten erityispiirteet, mutta jo nuo tiedostamalla on helpompi ymmärtää, miksi Suomi on sellainen maa kuin se on. Korkea älykkyys ja kyky yhteistyöhön mahdollistivat kehityksen, mutta viime aikoina suomalaisten sopeutuvaisuus ja laumauskollisuus on käännetty heitä vastaan. Heitä on ryhdytty aivopesemään pienestä pitäen arvoliberaaliin ideologiaan, joka koituu heidän turmiokseen, ellei sitä pysäytetä. Ja kun sopeutuvainen, auktoriteetteihin luottava ja ryhmää vastaan asettumista pelkäävä ihminen uskoo, ettei tätä ideologiaa tule kyseenalaistaa, hän menee myötävirtaan sen mukana vaikka tietäisi itsekin pohjimmiltaan, että tällainen ideologia ei toimi.

Suomalaisuus ei ole merkintä passissa tai kerhon jäsenyys, joka voidaan myöntää riittävän kivoille kavereille. Suomen passi ei anna kenellekään osaa suomalaisten monituhatvuotisessa jatkumossa, koska ulkomaalaisella on aivan omat juurensa. Passi ei tuota heille sitä aikojen saatossa muovautunutta suomalaisuutta, joka meillä siirtyy sukupolvelta toiselle. Tämän vuoksi on täysin ymmärrettävää, että myöskään heidän kokemuksensa suomalaisuudesta ei koskaan voi yltää suomalaisen tasolle. 

Jos muuttaisin vaikkapa Kongoon, anoisin kansalaisuutta ja tekisin parhaani sopeutuakseni, olisin silti aina muukalainen vieraassa maassa. Jo ulkonäöstä jokainen paikallinen tietäisi, etten jaa heidän juuriaan, eikä kansallisuus muuttaisi suomalaisia perinnöllisiä ominaisuuksia kongolaisten perimän mukaisiksi. On myös vaikea kuvitella, että pystyisin muodostamaan saman tunnesiteen Kongon perinteisiin, arvoihin ja historiaan, joka heillä itsellään on, koska ne ovat minulle täysin vieraita asioita. Sama pätee ulkomaalaisiin Suomessa. On hulluutta odottaa heiltä samaa tunnelatausta ja suhtautumista vaikkapa talvisotaa tai suvivirttä kohtaan, jota suomalaisilta löytyy, koska lähes jokaisen suomalaisen suvussa on joku ollut jossain roolissa sota-aikana, ja suvivirttä on veisattu koulujen päättäjäisissä iät ja ajat. Ei vaikkapa islaminuskoisen somalin ole mahdollista muodostaa samaa suhdetta suomalaisille tärkeisiin asioihin - aivan samoin kuin minä en koskaan tulisi kokemaan kongolaisille tärkeitä asioita samoin kuin he itse.

Entäs sitten Suomi valtiona? Kuten sanottua, valtion synty oli luonnollinen askel sivilisaation kehityksessä, ja kansallisaatteen nousu 1800-luvulla antoi tarvittavan alkusysäyksen sille, että suomalaiset alkoivat suhtautua itseensä yhtenä kansana, joka ansaitsee oikeuden hallita maataan ja päättää kohtalostaan. Se, millaiseksi Suomi tehtiin, on seurausta suomalaisesta verenperimästä. Jokainen kansa luo itsensä näköisiä yhteiskuntia. 

Koska suomalaisten perimään kuuluvat homogeenisyys, sovittelevuus ja ryhmähenkisyys, luonnollisesti nämä piirteet näkyvät myös siinä, millaista valtiota luotiin. Demokratia, ei kuningaskuntaa, ja tasa-arvoa lain silmissä. Kansan yhdenmukaisuus ja yhteistyökykyisyys loivat pohjan hyvinvointiyhteiskunnalle: yhtenäisen, homogeenisen kansan on helppo kokea, että olemme kaikki samassa veneessä, joten omasta antaminen yhteisen hyvän eteen ei herätä suuremmin pahastusta. Toisin on vaikkapa Yhdysvalloissa, missä etninen monimuotoisuus on johtanut syvään kahtiajakoon myös asenteissa julkisia palveluja kohtaan. Koska valkoiset ovat suurin maksajaryhmä palveluille mutta käyttävät palveluja suhteessa huomattavasti vähemmän kuin värilliset, ei heiltä löydy halua maksaa muiden palveluista. Tämä tilanne uhkaa myös Suomea, mikäli maahanmuutto kehitysmaista ja näiden tulijoiden huomattava sosiaalietuuksien käyttö jatkuu entisellään. Hyvinvointivaltio ja avoimet rajat ovat mahdoton yhdistelmä.

Suomen valtio on tiivistetysti vain kansansa piirteiden ilmentymä, kuten kaikki valtiot ovat. Tämän vuoksi Suomea ei voi olla ilman suomalaista kansaa: jos väestö vaihtuu, muuttuu yhteiskunta sen mukana, eikä mikään määrä rahan kaatamista maahanmuuttajien integrointiin muuta tätä asiaa. Kaikki kansat katsovat oman elämäntapansa parhaaksi tavaksi elää - myös ne Suomeen saapuvat kehitysmaalaiset - joten on toivoton tehtävä yrittää vakuuttaa heitä suomalaisen elämäntavan paremmuudesta. Lisäksi heidän elämäntapansa, kuten meidänkin, on tulosta verenperimän mukana tulleista ominaisuuksista. Näitä ominaisuuksia ei kotoutustoimilla voida muuttaa. Jokainen paikka, jossa asuu pääasiallisesti somaleja, päätyy muistuttamaan Somaliaa, ja suomalaisten asuttamat paikat Suomea. Yhdysvalloissa suomalaistaustaisia ja muita pohjoismaisia on tiheimmin Minnesotan osavaltiossa, joten ei pitäisi olla yllätys, että tämä osavaltio muistuttaa Suomea enemmän kuin Yhdysvallat keskimäärin. Minnesotassa on Suomen tavoin laajat sosiaalietuudet, mikä on Yhdysvalloissa poikkeuksellista. Pohjolan tulijat vain veivät tämän solidaarisuuden sinne perimässään, ja vaikutus näkyy tänäkin päivänä.

Nyt on käsitelty suomalainen kansa ja valtio, mutta entä se itsenäisyys? Jokaiselle nationalistille kansan itsemääräämisoikeus on itsestäänselvyys. Kaikilla kansoilla, jotka pystyvät muodostamaan valtion ja ovat siihen halukkaita, tulisi olla siihen oikeus maalla, jota tämä kansa on sukupolvien ajan asuttanut. Suomalaisvastaisille toimijoille itsenäisyys ei olekaan aivan niin itsestään selvää. Kun suomalaiset nationalistit osoittavat mieltä suomalaisen kansallisvaltion puolesta, vihervasemmisto osoittaa mieltä heitä vastaan mutta rinta rinnan kurdien etnonationalistien kanssa. Vihervasemmisto ei siis vastusta nationalismia tai etnovaltioita sinänsä - he vastustavat niitä vain valkoisille kansoille. Näin he voivat yhtäaikaisesti tukea kurdien taistelua etnovaltion puolesta ja vastustaa valkoisten kansojen pyrkimyksiä turvata omat kansallisvaltionsa. Tämänkin vuoksi ei ole mielekästä puhua rasisminvastustajista vaan suoraan suomalais- ja valkoihoisvastaisista toimijoista. 

Puhdasverinen nationalisti taas kannattaa oikeutta kansallisvaltioon tasapuolisesti kaikille, ja hyvä esimerkki tällaisesta historiallisesta henkilöstä on brittipoliitikko Enoch Powell, joka valkoihoisvastaisten parissa tunnetaan kammottavana rasistina, koska hän vastusti kehitysmaalaisten massamaahanmuuttoa Iso-Britanniaan. Powell kuitenkin myös kannatti siirtomaiden itsenäistymistä, koska hän nationalistina oli johdonmukainen: se oikeus, mikä kuuluu briteille, kuuluu myös siirtomaiden kansoille. Ja näin ajattelevat myös suomalaiset nationalistit.

Mutta palataanpa pääaiheeseen: mitä on itsenäisyyspäivä kansallismieliselle suomalaiselle? Vaikka olemmekin menettäneet päätäntävaltaa Brysseliin, ja yhä useammalle itsenäisyyden kunnioitus on sanahelinää, se ei tarkoita, että itsenäisyyspäivä olisi menettänyt merkityksensä. Pinnallinenkin itsenäisyyspäivän kunnioitus on parempi vaihtoehto kuin juhlan sivuuttaminen kokonaan. Sama pätee jouluun: sen kaupallistuminen ei ole ihanteellinen tilanne, mutta kaupallistuminen on pitänyt elossa tämän kristillisen yhtenäiskulttuurin juhlan, joten yksin huonoksi asiaksi ei kaupallistumista voi väittää. Ilman sitä joulu jäisi helluntain ja helatorstain kaltaiseksi ylimääräiseksi vapaapäiväksi, jonka merkitystä juuri kukaan ei tiedä, ja jota vain harvat vakavissaan viettävät.

Pinnallisuus itsenäisyyspäivän juhlinnassa on vain haaste kansallismielisille. On meidän tehtävämme muistuttaa muita siitä tuhansia vuosia sitten lähteneestä perinnöstä, jota juhlimme, itsenäisyyden merkityksestä, suomalaisen kansan olemuksesta ja sen elintärkeästä roolista Suomen valtion olemassaolon kannalta. Tänä vuonna kansallismieliset eivät voi poikkeusolojen vuoksi ottaa julkista tilaa asialleen kaupunkien kaduilla, joten kannustan heitä kaikkia edistämään itsenäisyyspäivän todellista arvostusta sosiaalisessa mediassa. 

Puhukaa siitä perinnöstä, joka meillä on hetken lainassa ja joka meidän on jälkipolville välitettävä niin hyvänä kuin mahdollista, ja ainutlaatuisesta identiteetistämme, joka on koko suomalaisen yhteiskunnan perusta. Käykää sankarihaudoilla viemässä kynttilöitä, ottakaa kuvia ja julkaiskaa ne somessa. Kertokaa omista juuristanne ja muistuttakaa muita ajattelemaan omiaan. Näyttäkää positiivista esimerkkiä siitä, miten esi-isiltä saatua perintöä ja itsenäisyyttä, jonka puolesta moni antoi henkensä, juhlistetaan. Jos näette suomalaisvastaisten toimijoiden leikkivän itsenäisyyspäivän juhlintaa, kyseenalaistakaa heidän teeskentelynsä ja kysykää, miksi he haluavat viedä suomalaisten itsemääräämisoikeuden mutta näennäisesti esittävät itsenäisyyden arvostusta.

En voi kiistää, ettemmekö olisi pahassa paikassa. Väestönvaihto kiihtyy, ja nykyisen kehityksen jatkuessa on vain ajan kysymys, milloin suomalaiset menettävät enemmistöasemansa kansallisessa kodissaan. Matematiikka ei anna armoa, eikä anna aikakaan, mutta tämän vuoksi ei ole syytä luopua toivosta. Suomalaiset ovat selvinneet lukemattomista vastoinkäymisistä, ja niistä on selvitty juuri siksi, että usko on säilynyt. Mikäli talvisodan alkaessa mieliala olisi ollut se, että ylivoimaista vihollista vastaan ei voi pärjätä, epäilemättä ei olisi pärjättykään. Kuten sanotaan: sekä he, jotka sanovat onnistuvansa, että he, jotka sanovat epäonnistuvansa, päätyvät yleensä molemmat olemaan oikeassa. 

Toisenlainen tulevaisuus on mahdollinen, ja kansallismielisten tehtävä on valaa uskoa tähän asiaan muussakin kansassa. Ei ole tyhjää tsemppauspuhetta, kun sanon, että uskon onnistumiseemme. Totuus on puolellamme, ja vihervasemmistolainen ideologia on huippuvuotensa jo nähnyt ja epäonnistuneeksi todettu. Työtä meillä on ja paljon, mutta jos tartumme siihen vakuuttuneina siitä, että lopulta me voitamme, niin tulee myös käymään. 

Jääkärimarssin sanoin: 

Kun painuvi päät muun kansan, maan, 

Me jääkärit uskoimme yhä.

Oli rinnassa yö, tuhat tuskaa,

Vaan yks' aatos ylpeä, pyhä:

Me nousemme kostona Kullervon,

Soma on sodan kohtalot koittaa.

Satu uusi nyt Suomesta syntyvä on,

Se kasvaa, se ryntää, se voittaa.

Satu uusi nyt Suomesta syntyvä on,

Se kasvaa, se ryntää, se voittaa.

lauantai 17. lokakuuta 2020

Kuka oikeasti ratkaisi Oulun ulkoistamisäänestyksen?

Kokoomuksen ja perussuomalaisten ryhmäjohtajat, Juha Hänninen ja Juha Vuorio.
Kumpi Juha lopulta ratkaisikaan sen, ulkoistetaanko siivous- ja ruokapalvelut?


Viimeisimmässä kokouksessaan Oulun kaupunginvaltuusto päätti ulkoistaa useita kaupungin toimintoja: ICT-, siivous ja ruokapalvelut siirtyvät nyt kilpailutukseen, ja on hyvin epävarmaa, onko vanhoille työntekijöille vielä töitä tiedossa. Kun halvin tarjous voittaa, on hyvin todennäköistä, että käyttöön tulee vuokratyövoimaa tai ulkomaista halpatyövoimaa, ja sadat aiemmin kaupungille työskennelleet voivat sanoa hyvästit vakituisille työsopimuksilleen ja niille eduille, joita sisältyy siihen, että sinulla on suora, vakituinen työsopimus.

Puhutuin ulkoistamisasia oli siivous- ja ruokapalveluiden ulkoistaminen. Jos muodostaa mielipiteensä vilkaisemalla lehtijuttuja aiheesta, syntyy selvä mutta virheellinen mielikuva: äänestys asiasta meni tasan, joten puheenjohtajan ääni ratkaisi, ja kun puheenjohtajana on kokoomuslainen Juha Hänninen, ulkoistaminen on kokoomuslaisten syytä. 

Mutta asia ei ole alkuunkaan noin yksinkertainen. Jo hyvissä ajoin ennen äänestystä tiedettiin tarkasti, miten kukanenkin valtuutettu aikoo äänestää. Tämä siksi, että asiasta oli käyty niin valtuustossa kuin somessa hyvin kiivasta keskustelua. Kaikki tiesivät, että kokoomus, keskusta ja KD ovat ulkoistamisten puolella, ja vastaan ovat SDP, vihreät, vasemmisto, ASYL ja siniset. Tiedettiin myös, että kokoomuksen Lyly Rajala aikoo äänestää toisin kuin muu puolueensa, koska hän oli kiivaan puheenvuoron asiasta pitänyt. Tiedettiin, että 31 aikoo äänestää vastaan ja toiset 31 puolesta. 

Mutta nuo puolueet eivät ole koko valtuusto: onhan siellä myös perussuomalaiset. He siis olivat tässä asiassa vaa'ankieliasemassa, joten tosiasiassa kokoomus ei ratkaissut ulkoistamista vaan perussuomalaiset. Persujen äänestyskäytös oli lievästi sanoen erikoista. Ihmettelin jo sitä, että Jenna Simula oli kannattanut ulkoistamista kaupunginhallituksessa, koska asia on sellainen, jossa persujen luulisi valitsevan ulkoistamisten vastustamisen. Ja kun asiasta äänestettiin valtuustossa, syntyi paljon lisää ihmeteltävää.

Kaksi persua, Simula ja Juha Vuorio, äänestivät ulkoistamisten puolesta. Kaksi muuta eli Veijo Väänänen ja Annemari Enojärvi taas niitä vastaan. Tasapeli syntyi, koska viides PS-valtuutettu, Ville Vähämäki, lähti ennen kokousta lentokentälle eikä hänen varavaltuutettunsa Janne Koskela ehtinyt äänestykseen. Tasapeliä ei tietenkään olisi tarvinut syntyä. Jostain syystä varavaltuutettu oli saanut tiedon siitä, että häntä tullaan tarvitsemaan paikalle, niin viime tingassa, ettei hän mitenkään olisi voinut ehtiä äänestykseen. Mutta ei hätää: tällaisissa tilanteissa on tapana, että varavaltuutettua odotetaan paikalle kunhan niin pyydetään. Ja puheenjohtaja Hänninen kysyikin, onko kenelläkään mitään sitä vastaan, että ryhdytään äänestämään. Persujen ryhmäjohtaja Vuorio antoi hyväksynnän sille, että äänestetään vajaalla ryhmällä eikä odoteta varavaltuutettua paikalle.

Erikoinen tapahtumaketju. Aika monta palikkaa sai loksahtaa kohdilleen, jotta päädyttiin siihen lopputulokseen, mihin päädyttiin. Lyly Rajalan tempausta lukuun ottamatta kaikissa puolueissa kaikki valtuutetut äänestivät keskenään samalla tavalla - paitsi persuissa. Jo se, että äänet jakautuvat ylipäänsä missään puolueessa tällaisessa asiassa, joka on periaatteellisena ja arvokysymyksenä merkittävä, on erikoista. Vielä erikoisempaa on se, että äänten jakautuminen tapahtuu sellaisessa puolueessa, jonka heidän yleisen linjansa perusteella odottaisit äänestävän ulkoistamista vastaan.

Kokouksesta poistunut Vähämäki sanoi, että hän olisi äänestänyt ulkoistamista vastaan. En luota hänen sanaansa kovinkaan paljoa. Varavaltuutettu Koskela sanoo myös, että hän olisi äänestänyt vastaan. Hänen sanaansa minulla ei ole syytä epäillä.

Maailma on täynnä sattumia, mutta vaatii vankkaa uskoa katsoa äänestystulos sattumalta tapahtuneeksi. Todennäköisemmältä näyttää, että tasapeli oli tahallaan aiheutettu. Ja sellaisen toteuttaminen on helppoa, kun jokaisen valtuutetun kanta tiedetään etukäteen, koska asiasta on puhuttu niin paljon sekä valtuustossa että sen ulkopuolella. Tarvitaan vain, että yksi persu poistuu ja loput äänestävät 2 vastaan 2, ja tasapeli menee puheenjohtajan ratkaistavaksi.

Mutta miksi tahallista tasapeliä järjestettäisiin? Kaikenlaisia lehmänkauppoja tehdään suljettujen ovien takana: tukekaa te meitä tässä, niin me tuemme teitä tuossa, tai äänestäkää näin, niin saatte jonkun meille kuuluvan luottamuspaikan vaalien jälkeen. Vähämäen lähtö, varavaltuutetun kutsuminen liian myöhään ja Vuorion antama hyväksyntä äänestykselle ilman Koskelan läsnäoloa kaikki puhuvat sen puolesta, että tähän tulokseen haluttiin päästä. 

Kuitenkaan ulkoistamista ei siten oltaisi voitu ajaa läpi, että persut vaa'ankielenä ratkaisevat sen äänestämällä ryhmänä sen puolesta. Persujen kannattajakunta kun ei moisesta tykkäisi, joten on ehdottoman tärkeää, että tilanne päätyy näyttämään siltä, että persut eivät ratkaisseet äänestystä vaan kokoomus, jonka kannattajat eivät takuulla suutu ulkoistamisista. Epäilemättä vaa'ankieliasemassa olleita persuja lähestyttiin molempien kantojen edustajien taholta ja heiltä toivottiin tukea omalle kannalle, mutta kokoomus ja kepu voittivat tarjouskilpailun. 

Kun puhuin tästä aiheesta eräässä lähetyksessämme, joku yleisöstä kysyi, että miksi ottaa tuollainen riski, kun yhdenkin valtuutetun arvaamaton äänestyskäytös pilaisi suunnitelman. Parempi kysymys on, että miksi ei ottaa sitä riskiä? Jos joku olisikin sotkenut tasapelin äänestämällä yllättäen ulkoistamisen puolesta, suunnitelman tavoite olisi toteutunut sitenkin. Jos taas joku olisi yllättäen äänestänyt vastaan, ja ulkoistamiset eivät olisi menneet läpi, mitään ei olisi kuitenkaan menetetty. Hävittiin yksi äänestys, mutta se ei mikään maailmanloppu ole. 

Tällaiset suhmuroinnit eivät tietenkään kuitenkaan tarkoita, että persut puolueena olisivat läpimätä. Ei edes sitä, että Oulun osasto olisi. Itse asiassa edes koko valtuustoryhmää ei tarvita mukaan suunnitelmaan. Ulkoistamisia vastaan äänestäneet persut Enojärvi ja Väänänen tuskin kaipasivat taivuttelua äänestääkseen niin, joten heille ei tarvitsisi edes kertoa suunnitelmasta. Vain kolme ihmistä tarvitaan hoitamaan osansa: Simula ja Vuorio äänestämään ulkoistamisten puolesta ja antamaan lupa äänestykselle ilman varavaltuutettu Koskelan läsnäoloa, ja Ville Vähämäki lähtemään kesken kokouksen ja ilmoittamaan tästä Koskelalle niin myöhään, ettei Koskelan ole enää mahdollista ehtiä äänestykseen.

Voi olla, että tasapeli oli suunniteltu juttu. Tai voi olla, että moisesta puhuminenkin on foliohattuilua, ja äänestyksessä nyt vain sattui käymään näin. Jokainen lukija arvioikoon itse, kumpi vaihtoehdoista on vakuuttavampi. 

P.S. Kysyin Twitterissä sekä Simulalta että Vuoriolta, miksi he äänestivät ulkoistamisten puolesta. Kumpikaan ei vastannut.

Lisäys 6.3.2021: PS:n ryhmäjohtaja Vuorio ilmoitti tammikuussa osallistuvansa seuraaviin vaaleihin kokoomuksen ehdokkaana. Ehkäpä tämä liittyy jotenkin siihen, miksi hänellä oli yhteistyöhalua ulkoistamisia vimmatusti halunneiden kokoomuslaisten kanssa.

torstai 1. lokakuuta 2020

Korkein oikeus: Tukkapölly on pahoinpitely, tuskallinen rituaalisilvonta ei

Julkaisin tämän tekstin alun perin 2.4.2016, kun KKO päätti vapauttaa somalivanhemmat pahoinpitelysyytteistä tapauksessa, jossa rituaalisilvonta puoskarin toimesta oli johtanut lapselle kuukausien mittaiseen tuskalliseen infektioon. Julkaisen tämän nyt uudelleen, koska tyttöjen rituaalisilvontaa ollaan kieltämässä erillislailla, mutta poikien silvonnan annetaan jatkua.



Korkein oikeus antoi sitten ennakkopäätöksen tapauksessa, jossa vanhemmat olivat oman taikauskonsa vuoksi silvotuttaneet päiväkoti-ikäisen poikansa sukuelimet henkilöllä, joka ei edes ollut lääkäri. KKO katsoi vanhempien ja silpojan toimien olleen hyväksyttäviä. 

KKO totesi päätöksessään teon järkyttävän luonteen: silpomiselle ei ollut lääketieteellistä syytä, ja se oli vieläpä aiheuttanut uhrille tulehduksen, josta toipuminen vei kuukausia. Ympäri maailmaa lapsia on kuollut silpomisen aiheuttamiin komplikaatioihin, ja sukuelinten silpomisella on usein haittavaikutuksia vielä aikuisenakin, kuten hankaumien, hiertymien ja infektion riski, sekä tuntoaistin väheneminen sukuelimissä. Silpomiset voivat mennä pahasti pieleen, varsinkin epäammattimaisissa oloissa: lapsi voi kuolla verenvuotoon, leikkaus voi epäonnistua, ja on monta tapausta, joissa on vahingossa leikattu paljon muutakin kuin esinahkaa.

Silpominen on lapselle tuskallisempaa kuin aikuiselle hermopäätteiden herkkyyden vuoksi ja myös siksi, että toisin kuin vapaaehtoisesti leikkaukseen menevä aikuinen, pieni lapsi taas ei ymmärrä, mitä tapahtuu. 

Silpomisen aikana puolustuskyvytön lapsi luonnollisesti kokee kauhua ja avuttomuuden tunnetta, joka voi jättää vakavan trauman. Vauvat usein vajoavat tajuttomuuteen. Uskonmiehet väittävät sen olevan merkki silpomisen kivuttomuudesta, vaikka asia on toisin päin: kyseessä on kipushokki, joka saa henkilön vaipumaan tajuttomuuteen, koska kipu olisi liian kova kestettäväksi. 

Myös ns. "onnistunut" rituaalisilpominen johtaa pysyviin haittoihin, kuten alttiuteen sukuelinten hiertymille, tuntoherkkyyden menetykselle ja ihosiltojen muoodostumiselle. Viimeisellä tarkoitetaan sitä, että leikkauskohdasta terskan tyveen kasvaa kapeita ihosuikaleita, jotka ovat alttiita hiertymille ja jopa repeämiselle esim. yhdynnän aikana.

Silpomisia puolustellaan usein hämärillä terveydellisillä perusteilla, kuten pienenevällä penissyövän riskillä. Penissyöpä on valmiiksi yksi harvinaisimmista syövän muodoista, joten se on naurettava peruste lasten silpomiselle. Emmehän me leikkaisi tyttölapsilta rintakudosta pois rintasyövän välttämiseksi. Mikään hurskasteleva, muka-terveydellinen syy ei anna oikeutta rikkoa toisen koskemattomuutta.

Tyttöjen ympärileikkaus on Suomessa aina rikoslain vastaista. Missä on ihmisten yhdenvertaisuus lain edessä? Miksi pojan koskemattomuus ja seksuaalinen itsemäärämisoikeus ei ole arvokasta? KKO:n päätös on ristiriidassa perustuslakimme kanssa, koska se asettaa rikosuhrit erilaiseen lailliseen asemaan heidän sukupuolensa perusteella.

KKO vielä kehtasi esittää silpomisen olevan sekä pojan että hänen perheensä uskonnon mukaista. Ei 4-vuotiaalla ole uskontoa. Ei silpomisen uhri ole voinut perehtyä maailmankatsomuksiin ja tehdä informoitua päätöstä maailmankatsomuksestaan. Uskonnonvapaus takaa kaikille mahdollisuuden harjoittaa uskontoaan, mutta se ei anna kenellekään oikeutta loukata muiden oikeuksia. Me emme hyväksyisi sitä, että muslimi iskee ohikulkijan kimppuun silpoakseen tämän sukuelimet. Lapsi ei ole vanhempiensa omaisuutta vaan ihmisyksilö, jolla on aivan sama oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja itsemäärämisoikeuteen kuin ohikulkijallakin. KKO oli linjannut myös vuonna 2008 (päätös 2008:93), että on lapsen uskonnonvapauden kunnioittamista antaa lapsen joutua rituaalisilvonnan kohteeksi.

Suomessa voi joutua tukkapöllyn tai luunapin antamisesta käräjille ja saada tuomion pahoinpitelystä. Usein perheitä kohtaa huostaanoton uhka tällaisten tapausten jälkeen. Muslimi- tai juutalaisperhe saa kuitenkin peruuttamattomasti silpoa lapsensa, aiheuttaa hänelle hirvittävää kipua ja kuukausien mittaisen tulehduksen, sitten vielä pitää lapset ilman rikosrekisteriä, koska pojan silpominen ei ole pahoinpitely.

Tässä on kammottava video operaatiosta, jossa muslimpoika silvotaan vasten tahtoaan. KKO sanoo, että se, mitä tällä videolla näkyy, ei ole pahoinpitelyä. Suosittelen harkintaan ennen videon avaamista, koska sisältö on todella raskasta katsottavaa ja voi jäädä eritoten herkempien ihmisten mieliin kummittelemaan. En upota videota suoraan tähän blogiin, koska se todennäköisesti loukkaisi Bloggerin yhteisönormeja raakuuden ja sukuelinten näyttämisen vuoksi.

Ainakin sellaisen, joka sallii tämän toiminnan, tulisi ehdottomasti itse katsoa, mitä hän hyväksyy. Ovatkohan KKO:ssa uskaltaneet asiaan perehtyä? En usko. Jos pystyy vielä tuon videon jälkeen kannattamaan toimintaa, täytyy päässä olla vikaa. Silvonnan ja kidutuksen suvaitsemisessa ei ole mitään jaloa.

KKO:n ennakkopäätöksen voit lukea tästä.

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Täydellinen vaalea leipä



Näin koronakaranteenin aikana monet ovat innostuneet leipomaan. Kotitekoisten leipien tekijöitä vain odottaa usein pettymys: haaveissa olisi tehdä ihanan kuohkeita, rapeakuorisia sämpylöitä, jotka ovat kuin leipomon tuoreen tarjonnan parhaimmistoa, mutta onnistuneimpanakaan versiona kotitekoiset sämpylät eivät usein muistuta juuri leipomon vehnäleipiä. Maku on huomattavasti happamampi ja koostumus tiiviimpi. Rapea kuorikin jää usein haaveeksi.

Tartuinkin haasteeseen ja ryhdyin etsimään yrityksen ja erehdyksen kautta sitä maagista reseptiä, jolla saisi tehtyä kotona vaaleaa leipää, joka vastaa ominaisuuksiltaan leipomosta tai paistopisteestä napattuja sämpylöitä. Eilen lopultakin saavutin halutunlaisen lopputuloksen yhdistelemällä suomalaista sämpyläreseptiä ja italialaista ciabatta-ohjetta, ja toisin kuin ciabatta, tämä valmistuu ilman yön yli odottelujakin: kuohkea, sisältä mehevä leipä, jossa on suuria ilmakuplia, suolainen eikä hapan maku, ja paksu, rapea kuori.

Ensimmäinen ongelma perinteisissä kotisämpylöissä oli helppo paikantaa: hapan maku voi tulla vain siitä, että hiivaa on liikaa. Ja sen voi muuttaa, koska hiivan määrä ei suinkaan ole ainoa kohoamisen määrään vaikuttava asia: se on yhtälö hiivaa ja aikaa. Jos lisäät aikaa, voit vähentää hiivaa.

Perinteisessä sämpylä-/hiivaleipäreseptissä on huomattavan paljon hiivaa ja lyhyt kohotusaika, jopa vain 1/2 tuntia. Sämpylät kyllä kohoavat tavallaan näinkin, mutta lopputulos on erilainen kuin leipomoissa, koska leipomon sämpylöissä on nimenomaan suuria ilmakuplia. Hiivan määrää lisäämällä taikinaan saa lyhyessäkin ajassa paljon pieniä kuplia, mutta suurien kuplien syntyminen vaatii aikaa. Joten tiedän, että hiivan määrä näyttää pieneltä - se on noin neljäsosa siitä, mitä normaaliin sämpyläohjeeseen laitetaan - mutta älä hätäile, kyllä se riittää.

Toinen ero liittyy taikinan käsittelyyn eli huolelliseen vaivaamiseen. Suuret kuplat pitävät taikinassa, jossa on paljon sitkoa, joten vaivaaminen on tehtävä perin pohjin. Lisäksi huolellinen vaivaaminen vähentää käytettävän jauhon määrää, koska sitä mukaan kun taikinaan muodostuu sitkoa, se tarttuu vähemmän käsiin. Eli se resepteissä mainittu piste, jossa "taikina irtoaa kulhon reunoista", saavutetaan vähemmin jauhoin. Tämä sama sääntö pätee pullanpaistoon: mitä enemmän vaivaamista, sen parempi.

Kolmas ero onkin se jauhojen määrä: mieluummin liian vähän kuin liikaa. Taikinasta voi tehdä hyvinkin notkean, jopa melko lailla nestemäisen, jos tekee vuokaleipää. Ohjeeni tuottaa taikinan, joka soveltuu sekä vuokaleipään, hiivaleipään että sämpylöihin.

Neljäs ero on se, että omassa ohjeessani hiiva menee kylmään veteen, ja taikina lämmitetään kohotuksen aikana. Hiivaa ei ole tarpeen aktivoida heti alussa, ja taikinalle saavuttaa oikean koostumuksen helpommin kun hiivan aktivoi vasta myöhemmin.

Viidennessä erossa palataan siihen hiivan vähentämiseen: kun vähennetään hiivaa, on lisättävä aikaa. 

Huomaa, että jauhojen määrä ohjeessa on viitteellinen. Deseinä mitattuna kupillisissa on eroja sen mukaan, miten tiiviisti jauhot on painettu mittaan. En kuitenkaan halunnut antaa mittoja grammoinakaan, koska kaikilla ei ole vaakaa, ja tämän ohjeen pointti ei ole noudattaa millintarkkaan reseptiä vaan ymmärtää hyvän leivän tekemisen periaate, jota pystyy sitten itse noudattamaan ilman ohjeitakin. Vain kolme asiaa tulee aina pitää samassa suhteessa: vesi ja hiiva. Jauhoja, suolaa ja rasvaa voi lisätä maun ja omantunnon mukaan. Suolaa ei kuitenkaan alle tuon 1 tl per 2,5 dl vettä kannata laskea, jotta leivälle tulee makua.

On tärkeää käyttää oikeita jauhoja. Olen havainnut sellaista ilmiötä, että jotkut käyttävät erikoisvehnäjauhoja kaikkeen leivontaan kaiketi luullen, että ne ovat jollain tapaa "parempia", ja ne olikin hamstrattu ensimmäisenä kaupasta loppuun karanteenihamstrauksen alettua. Mutta erikoisvehnäjauhot on tarkoitettu kakkuja ja keksejä varten. Ne ovat hienojakoisia eivätkä juuri tuota sitkoa, mikä on leivän ja pullan teossa elintärkeää. Erikoisvehnäjauhoja voi käyttää muiden jauhojen kaverina leivässä, mutta mieluiten korkeintaan siinä suhteessa, että 2/3 jauhoista on sitkoisempaa jauhoa kuten puolikarkeaa tai hiivaleipäjauhoa, ja 1/3 erikoisvehnäjauhoa.

Tällä ohjeella tulee 1 hiivaleipä tai 1 vuokaleipä noin litran vuokaan.

2,5 dl kylmää vettä
1/4 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
n. 6 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
25g voita

Lisää kulhossa veteen hiiva, suola ja kolmisen desilitraa jauhoja. Sekoita puuhaarukalla pitkään, kunnes tuloksena on tasainen, paakuton ja kiiltävä kiisseli, jossa alkaa näkyä sitkoa eli kun seos alkaa liikkua sekoittaessa vähän "venyvästi" ja muistuttaa jauhovellin sijaan kiisseliä. Ks. kuva alla.


 Lisää sitten jauhoja vajaa desi kerrallaan ja sekoita jokaisen lisäyksen jälkeen uudestaan huolellisesti tuottaaksesi sitkoa taikinaan. Ei ole mitenkään liioiteltua sekoittaa vaikka useita minuutteja joka lisäyksen jälkeen - mitä huolellisempi alustus, sen parempi. Kun taikina alkaa olla vaikeaa sekoittaa haarukalla, siirry sekoittamaan käsin. Lisää sulatettu rasva tässä vaiheessa. Jatka jauhojen lisäämistä huolellisesti taikinaa vaivaten joka vaiheessa. Loppua kohti lisää jauhoja vain kourallinen kerrallaan, ettet päädy laittamaan turhan paljon.

 Taikina alkaa hiljalleen hakeutua yhdeksi, kiinteäksi palloksi. Lopeta jauhojen lisääminen kun taikina on tehnyt näin ja on sillä tapaa kimmoisa, että kun painat sitä sormella, se kimmahtaa takaisin sormella painaessa. Vaivaa taikinaa vielä jonkin aikaa käännellen sitä: laskosta taikina kahtia, vaivaa, laskosta, vaivaa. Alla olevan kuvan kaltainen pallo on se, mitä haetaan.



Älä hermoile, vaikka taikina näyttää vielä pieneltä. Se kasvaa ainakin kolminkertaiseksi kohotuksessa. Siirrä taikina sitten kohoamaan lämpimään paikkaan. Lämpö on tärkeää tälle ohjeelle, koska hiiva lisättiin kylmään veteen. Itse hoidan asian niin, että lasken pesualtaaseen lämmintä vettä ja laitan kulhon vesihauteeseen noin 43 asteeseen eli käteen selvästi lämpimältä tuntuvaan veteen. Se myös estää liian lämpenemisen, koska taikina ei voi lämmetä vettä lämpimämmäksi. Ripottele jauhoja taikinan pinnalle ja peitä liinalla. Voit laittaa väliin esim. leivinpaperia, mutta älä käytä tiiviisti laitettua kelmua, jotta taikina saa happea ja kohoaa hyvin.

Kohota taikinaa 2,5-3 tuntia niin, että käyt vajaan tunnin välein taittamassa taikinan kahtia ja kääntämässä sen ympäri. Tämä auttaa tasaista kohoamista ja suurien kuplien muotoutumista ja suojaa kuivumiselta.

Älä koskaan lisää jauhoja kohottamisen jälkeen. Se pilaa taikinan, koska vasta lisättyihin jauhoihin ei enää saa samalla tavalla sitkoa kuin niihin, jotka olivat taikinassa jo ennen kohottamista.

Kippaa kohonnut taikina voideltuun vuokaan tai leivinpaperille ja ripottele hieman jauhoja pintaan. Jos haluat koristeviiltoja leipään, tee ne tässä vaiheessa ennen viimeistä kohotusta. Vuokaleipä on luonnollisesti helpoin saada onnistumaan. Jos et käytä vuokaa, muotoile taikina hellävaraisesti ja mahdollisimman vähällä käsittelyllä leivän muotoon, ja jos käytät vuokaa, venyttele taikina tasaisesti vuoan pohjalle. 

Anna kohota uudelleen. Se, kuinka kauan tässä vaiheessa tulee kohottaa, riippuu myös siitä, kuinka paljon taikina latistui käsitellessäsi sitä leiväksi. Jos vain kippasit taikinan vuokaan, kohota 1-2 tuntia tässä vaiheessa. Muutoin 2-3 tuntia.

Paista leipä 250 asteessa. Pellillä paistoaika on noin 12 minuuttia, vuoassa noin 15-20. Leipä on valmis kun pinta on ruskistunut. Kun otat leivän uunista, älä peitä sitä liinalla, jotta leipään tulee rapea kuori. Huomioi, että tämä leipä paistuu nopeammin kuin perinteisellä sämpyläreseptillä tehty, koska tässä taikinassa on paljon enemmän ilmaa seassa.

Jos haluat vähentää kohoamisten odottelua, taikinan vaiheita voi jättää tekeytymään myös yön yli. Alkuvaiheen vesi-jauho-hiivakiisselin voi huoletta jättää vaikka vuorokaudeksi jääkaappiin, ja se vain parantaa leivän laatua. Samaten viimeisen kohotuksen leivän muotoilun jälkeen voi tehdä niin, että laittaa leivät jääkaappiin yön yli tai noin 12 tunniksi. Muotoillut leivät kohoavat viileässäkin mutta hitaammin, ja jääkaapissa ne eivät kuivu yhtä nopeasti kuin huoneenlämmössä.

Joten siinäpä se: työläänpuoleinen mutta täydellinen hiivaleipä. Mutta teillähän on nyt paljon aikaa käsillä, joten ryhtykää hommiin. 

lauantai 29. helmikuuta 2020

Oulun raiskauskriisi: avoin kirje Oulun päättäjille ja Maria Ohisalolle



Koska puolisoni ja minä olemme voimakkaan kansallismielisinä profiloituneita aktivisteja ja kuntapoliitikkoja, kaupunkilaiset lähestyvät meitä usein koskevien huoltensa kanssa. Jotkut puhuvat asioista yleisellä tasolla, mutta toisten kertomukset ovat omakohtaisuudessaan traagisen mieleenpainuvia. 

Vuoden 2017 kuntavaalien alla teini-ikäinen poika tuli kysymään minulta Rotuaarin vaalikylässä, olenko vielä myöhemmin päivällä tavattavissa. Sanoin, että tottahan toki, ja poika palasikin myöhemmin piskuinen tyttö vanavedessään. Poika esitteli ujon oloisen tytön siskokseen ja kertoi, miten tyttö oli joutunut raiskausyrityksen kohteeksi kauppakeskus Valkeassa. Oli ollut ilta, ja tytön ollessa kotimatkalla oli kesäkadun sisäänkäynnin luona hyvin pitkäksi, laihaksi ja mustaihoiseksi pojan kuvailema mies käynyt tyttöön käsiksi ja painanut hänet seinää vasten. Tyttö oli yrittänyt paeta siinä onnistumatta, mutta ohikulkijan osuminen paikalle oli saanut hyökkääjän pakenemaan. Vasta tarinan alettua huomasin katsoa tyttöä tarkemmin. Olin ensivilkaisulla luullut häntä korkeintaan 9-vuotiaaksi, koska hän oli hyvin lyhyt ja siro, mutta tarkemmin katsoessa huomasin, että hän oli kai noin 13-vuotias. Tämä teki tarinasta entistäkin karumpaa kuultavaa, enkä voinut olla ajattelematta, olisiko tyttö edes selvinnyt hengissä, mikäli raiskausyritys ei olisi keskeytynyt.

Näitä tarinoita on paljon, ja omalla tavallaan järkyttävintä niissä on huomata, kuinka tottuneita tytöt ovat ahdisteluun. Edes vakavista teoista ei jakseta ilmoittaa poliisille, koska ne ovat niin arkipäiväisiä - puhumattakaan lievemmistä teoista, kuten seksuaalissävytteisistä lähestymisistä somessa tai julkisissa tiloissa. Kun grooming-skandaalin tultua julki haastattelimme teinityttöjä Valkean kesäkadulla ja kysyimme, ovatko he joutuneet lähestymisten kohteeksi, vastaukset olivat samanlaisia: "Koko ajan. Joka päivä tulee viestejä. Aina englanniksi." Löysin vain yhden tytön, joka sanoi, että häntä ei ole ahdisteltu.

Tämän takia Oulun karua kieltään kertovat rikostilastot hirvittävät minua. Luvutkin ovat kammottavia - vuoden 2019 aikana ulkomaalaisten tekemien raiskausten määrä nousi edelliseen vuoteen nähden 157% - mutta tämä on vain jäävuoren huippu. Tytöille häirinnästä on tullut jo niin arkista, etteivät he siitä ilmoita, ellei kyseessä ole todella vakava tapaus, eikä aina silloinkaan. Siksi ulkomaalaisten tekemiä raiskauksia raportoitiin Oulussa 54 mutta seksuaalisia ahdisteluja vain 3. Kun ahdistelluksi joutuu useita kertoja viikossa, ei sitä enää katso ilmoituksen väärtiksi asiaksi.

Myös grooming-skandaali lähti purkautumaan kaupunkilaisen omakohtaisesta kertomuksesta, kun paikallinen mies kertoi tyttärensä joutuneen raiskatuksi. Tälle tapaukselle taustatietoja etsiessämme törmäsimme siihen tietoon, että kahden päivän aikana Oulussa oli vangittu kymmenkunta muslimimiestä vakavista seksuaalirikoksista. Poliisi ja media olivat vaienneet tilanteesta. Ryhdyimme vaatimaan tietoa asiasta somessa, ja koska asia meni viraaliksi, se myös tuotti tulosta: poliisin oli pakko tiedottaa asiasta kesken viikonlopun, koska somessa tieto oli jo levinnyt. Valehtelu ja pimitys tosin jatkui senkin jälkeen. Valtamedian kysellessä poliisilta, pitävätkö huhut itsemurhan tehneestä teini-ikäisestä raiskausuhrista paikkansa, Markus Kiiskinen Oulun poliisista väitti, että he eivät tiedä mitään sellaisesta. Kyllä he tiesivät: tapaus oli tutkittu jo kuukausia sitten. Junes Lokka soitti Kiiskiselle ja sanoi, että ellei tämä lakkaa valehtelemasta, Junes paljastaa jutun seuraavassa valtuuston kokouksessa. Se tepsi, ja Kiiskinen tunnusti lopulta medialle, että yksi uhri on todella riistänyt henkensä.

Kohun noustua kaupunginvaltuustossa ja virkamieskunnassa voivoteltiin ja pyöriteltiin päätä. Harmillisia juttuja, todella harmillisia. Mutta ei nyt tietenkään niin harmillisia, että niiden vuoksi mitään todellisia toimia tehtäisiin - saati muutoksia kaupungin monikulttuurifantasiaa tavoittelevaan politiikkaan, joka tämän tuhon oli tuottanut.

Valtio antoi Oululle ylimääräisen 2 miljoonan euron määrärahan seksuaalirikosten torjuntaan, ja sillä saatiin aikaan Turvallinen Oulu -hanke. Ja mitä tämä hanke pitää sisällään? Ei mitään, mikä todella torjuisi rikoksia. Valistusta nuorille ja vanhemmille asioista, jotka he jo tietävät. Voin kuvitella, miltä tuntuu ahdistelua jo vuosia arkipäiväisesti sietämään joutuneilta tytöiltä, kun kunnan kukkahatut tulevat heille kertomaan, että hei, tiesittekö, että pitää sanoa ei jos joku yrittää koskea. Tai miltä tuntuu vanhemmista, joita on vuosikaudet haukuttu rasisteiksi ja pelonlietsojiksi, jos he ovat uskaltautuneet vastustamaan aikuisten turvapaikanhakijamiesten väkisin tutustuttamista lapsiinsa koulussa ja harrastuksissa, kun kaupunki ylimalkaisesti toteaa heille, että olisitte ottaneet vastuun lastenne turvallisuudesta.

Turvallinen Oulu -hanke on märkä rätti kaupunkilaisten kasvoille - varsinkin heidän, joita raiskauskriisi on omakohtaisesti koskettanut. Hankkeeseen sisältyy mm. "hassunhauskoja" TikTok-videoita, joissa nuorisotyöntekijät eli Nopsa-tiimi tanssivat jonkinlaisen raiskaus-macarenan ja laulavat: "Ei, älä koske minua sinne, tämä on minun ei-ei-neliöni" sekä video, jossa "Nopsa-Sanna" laulaa ilveillen, että ei saa koskea vieraaseen hanuriin.


Ymmärrettävästi ihmiset ovat raivoissaan. Puhumme sanoinkuvaamattoman kammottavista rikoksista, ja kaupunkilaisille luvattiin toimia. Jotkut ehtivät jo luulla, että heidän hätänsä otetaan vakavasti. Sitten kaupunki käytännössä nauraa päin heidän kasvojaan ja heittää heille tällaista pelleilyä, että siinä on teidän turvallisuustoimenne. Hähä. Voitteko kuvitellakaan, että hanketta ylistävät feministitädit pitäisivät oman hankkeensa tuotantoa hyväksyttävänä tapana toimia esim. työpaikoilla tapahtuvaa seksuaalista häirintää vastaan? Kelpaisiko heille, että metoota valittaville näyttelijöille annetaan pari tanssivideota ja hieman kurssitusta siihen, että ei tarvi antaa miesten koskea jalkoväliin? He eivät koskaan hyväksyisi tällaista ratkaisuksi tilanteeseen, jossa raiskaajina ja ahdistelijoina ovat valkoiset miehet.

Olen vilpittömästi niin vihainen tästä, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Olen niin monta kertaa joutunut puremaan hammasta itkua pidätelläkseni kuunnellessani ihmisten kertomuksia siitä, millaisia hirveyksiä seksuaalirikollisten käsissä on koettu, koska minun itkuni ei auta. Eivät ihmiset kerro näitä asioita minulle saadakseen teetä ja sympatiaa. He haluavat, että asioille tehdään jotain. Ja kun ihmiset ovat kysyneet, että kai päättäjien on nyt pakko tehdä jotain, kun asia on noussut uutisiinkin, olisin niin mielelläni halunnut sanoa, että kyllä - nyt asioille tehdään jotain eikä suomalaisten tarvitse enää murehtia tästä. Mutta kun se ei ole totta, niin en voi niin sanoa.

Tiesin koko ajan, mitä tulee tapahtumaan: ensimmäiset julkisuuteen nousevat grooming-tapaukset tulevat nostattamaan kohun, mutta sitten kiinnostus aiheeseen hälvenee. Raiskauskriisi lakkaa olemasta kriisi, ja siitä tulee raiskausarkea. Niin kävi Ruotsissakin. Enää poikkeuksellisen törkeät ja raa'at teot edes ylittävät uutiskynnyksen siellä, vaikka Ruotsin kaupungeissa eletään paljon Suomen tilannetta vakavampaa raiskauskriisiä joka päivä, ja rikosten selvitysprosentit ovat surkeat. Päättäjät eivät tee mitään. Tytöt ja naiset muuttavat omaa käytöstään. Ei liikuta enää yksin. Ei liikuta iltaisin. Ei käytetä paljastavia vaatteita kesälläkään. Peitellään itseä. Peitellään vaaleita hiuksia. Ja miehet kääntävät katseen pois. Ei tullut poliittisia toimia. Ei tullut kansannousua. Kansa alistui hiljaa eläimellisten hirmuvallalle.

Joten Oulun päättäjät, virkamiehet, Nopsa-tiimi ja Turvallinen Oulu -hanketta jo valmiiksi ylistänyt Maria Ohisalo: kehtaisitteko oikeasti esitellä hankkeenne kriisin uhreille kasvotusten? Näyttäisittekö heille "älä koske vieraaseen hanuriin" -videon, ja sanoisitte kirkkain silmin, että olkaa hyvät, tässä on se, mihin olemme valmiit vaivautumaan sinun tähtesi? Joo-o, aha, ikäviä juttujahan nämä. Todella traagista. Surullinen case. Mutta ei nyt tietenkään niin kauheaa, että lakkaisimme vaikkapa noita raiskaajia tänne tuomasta. Tietenkään ei. Älä nyt ole naurettava.

Minä olen täysin väsynyt siihen, että joudun selittämään teidän tekemisiänne suomalaisille. Selittäkää ja oikeuttakaa te tämä heille. Näyttäkää saatanan hanurivideonne 10-vuotiaalle joukkoraiskauksen uhrille ja muistuttakaa häntä, että jatkossa pitää vain sanoa ei jos hänen ei-ei-neliöönsä kosketaan. Minä en jaksa enää selittää teidän paskaanne hätääntyneille ihmisille. 

torstai 2. tammikuuta 2020

Liberaalit parisuhdearvot: rakkautta vai raakaa vallankäyttöä?



Naiset ovat seksin ja parisuhteiden portinvartijoita.

Koska kumppaniehdokkaiden löytäminen on naiselle huomattavasti helpompaa kuin miehelle, nämä naisten markkinat avaavat pahansuoville naiseläjille monipuolisesti mahdollisuuksia miesten hyppyyttämiseen ja julmaan vallankäyttöön.

Deittisovellus Tinderissä naiset kelpuuttavat vain joka seitsemännen näkemänsä miehen "tykkäämiensä" joukkoon, mutta miehet taas lähes joka toisen näkemänsä naisen. Nainen löytää myös elävässä elämässä seuraa helpommin. Täysin tavallinen, arkisen näköinen nainen voi kävellä yökerhoon ja olla varma siitä, että edes joku seksikumppani sieltä illan mittaan löytyy, kun taas miehille kovasta yrittämisestäkään huolimatta ei välttämättä löydy yhtään halukasta naista ottajaksi, laskivat he riman kuinka alas hyvänsä.

Naiset käyttävät parisuhdemarkkinoilla valtaa, ja koska naisia on moneen junaan, myös se, kuinka inhimillisesti tätä valtaa käytetään, vaihtelee paljon. Useimmat naiset pyrkivät ainakin perustason huomaavaisuuteen. He eivät halua kiusata miehiä tai olla kohtuuttomia heille. Mutta jos naisella on taipumusta manipulointiin ja miesvihaan, mitään kohtuullisuuden rajoja ei tunneta.

Voimaantuneet, liberaalit arvot omaavat naiset - kutsutaan heitä nyt yleisnimellä feministit - ovat kehittäneet melko vinksahtaneen käsityksen naisen seksuaalisuudesta. Heille hyvää naisen seksuaalisuutta on se, että seksin yhteys tunne-elämään ja avioliittoon katkaistaan, seksi latistetaan kuin miksi tahansa mielihyvän lähteeksi viinilasillisen nauttimisen tai hieronnassa käymisen rinnalle, seksikumppaneita on mahdollisimman paljon ja seksikokemukset mahdollisimman outoja ja normista poikkeavia. Tämän vuoksi heille trendikäs parisuhteen muoto - jos sitä nyt parisuhteeksi voi kutsua - on ns. polyamorisuus tai avoin suhde. Näiden kahden välinen ero on siinä, että polyamorisuudessa on useita vakituisia suhteita yhtäaikaisesti, kun taas avoimessa suhteessa harrastetaan seksiä ulkopuolisten kanssa, mutta näihin ulkopuolisiin ei välttämättä ole vakituista ihmissuhdetta. Koska naiset hallitsevat parisuhdemarkkinoita, heillä myös on pääsääntöisesti valta määritellä suhteen muoto.

Avoimessa suhteessa omasta valinnasta - noin teoriassa

Törmäsin taannoin vahvasti vallankäytöltä näyttävään tapaukseen, kun mediassa kerrottiin Instagram-feministi Miisa Nuorgamin sydänsuruista. Miisa kertoi seuraajilleen itkevänsä suruissaan, koska hänen poikaystävänsä oli muuttunut suhteen mittaan viileäksi ja epäkiinnostuneen oloiseksi. Kun huomautin Miisalle, että ehkäpä hänen poikaystävänsä ei vain pitänyt siitä, että Miisa oli aktiivisesti Tinderissä läpi suhteen, Miisa sanoi, että minun pitäisi opiskella aiheesta, jotta tietäisin, että on muunkinlaisia parisuhteita kuin monogamisia. Totesin, että elämäntilanteistamme päätellen minä en taida olla meistä kahdesta se, jolla on opeteltavaa parisuhteen hoitamisesta. Miisa poisti vastaukseni ja jatkoi moniavioisen suhteensa puolustamista sanoen, että asiasta oli yhdessä sovittu miehen kanssa.

Tietysti tällaiset asiat periaatteessa sovitaan yhdessä mutta nimenomaan periaatteessa. Olennainen kysymys on se, mitä vaihtoehtoja miehelle tarjottiin?

Olivatko vaihtoehdot:
a) monogaminen suhde
b) moniavioinen suhde
c) ei suhdetta lainkaan
vai
a) moniavioinen suhde
b) ei suhdetta lainkaan?

Jos tarjolla olivat kaikki kolme vaihtoehtoa, voidaan puhua yhdessä sovitusta asiasta muutoinkin kuin periaatteen tasolla. Jos taas nainen tarjoaa vain kaksi viimeistä vaihtoehtoa, puhutaan vallankäytöstä. Kuten sanottua, Tinderissä on naisten markkinat. Varsinkin silloin, kun kyseessä on mies, joka ei ole erityisen suosittu naisten keskuudessa, hänen vaihtoehtonsa ovat lähtöjäänkin perin rajalliset. Voi olla, että vuosi Tinderissä on tuottanut vain yhdet tosielämän treffit. Kun kumppaniehdokkaissa ei paljoa ole valinnanvaraa, silloin tyydytään vähäänkin, kun vaihtoehtona on elämä yksin, ilman seksiä ja naisen kosketusta.

Lehtikuvana käytetty kuva "polyamorisesta perheestä" ja todellisen elämän vastine.
Mitä luulette: onko kuvan miesten tilanne oma valinta? Löytyisikö heille myös ikioma tyttöystävä?
Vai onko aisankannattajana oleminen vain se ainoa versio naissuhteesta, joka heille on tarjolla?

Naisten valta-asema parisuhdemarkkinoilla aiheuttaa myös sen, että avoimien suhteiden tasapuolisuus on näennäistä. Teoriassa molemmat saavat kulkea vieraissa, mutta käytännössä naisella on siihen mahdollisuuksia paljon enemmän. Teoriassa tasaveroisesti avoin suhde päätyykin herkästi olemaan suhde, jossa nainen voi viettää villiä sinkkuelämää sielunsa kyllyydestä, kun mies on yksin kotona, koska hänelle ei sivusuhteisiin kumppania noin vain löydykään.

Mies saattaa myös elätellä toiveita siitä, että järjestely jää väliaikaiseksi: että kunhan suhde vakiintuu ajan mittaan, nainenkin sitten sitoutuu. Sehän on varsin tavallista ei-polyamorisille Tinder-käyttäjillekin, että Tinder-profiilia ei poisteta heti ensimmäisten onnistuneiden treffien jälkeen vaan tutustutaan ja saatetaan vielä käydä muidenkin kanssa treffeillä kunnes todetaan, että halutaan aloittaa yhteinen elämä. Mies voi sitten polyamoriseen naiseen törmätessään luulla naisen tarkoittavan edellä kuvatun kaltaista järjestelyä, jossa muiden tapailu on väliaikaista ja päättyy jossain vaiheessa.

Kun sitten käykin ilmi, että naisella ei ole minkäänlaisia aikomuksia lopettaa juoksujaan ja sitoutua, mies pettyy, ja jos hän on fiksu, hän vetäytyy suhteesta viimeistään tässä vaiheessa. Kaikesta päätellen Miisalle kävi juuri näin. Meillä kaikilla on rajallinen määrä elinvuosia ja varsinkin niitä, joina vielä olemme nuoria, kauniita ja viriilejä. Olisi sulaa hulluutta käyttää nämä vuodet sellaiseen partneriin, josta ei koskaan tule todellista kumppania ja lastensa äitiä saamaan.

Eikä mies ole ainoa, jolla jää luu käteen. Naiselle vaikutusten alkaminen vain vie pidempään. Hän päätyy keski-ikäisenä valittamaan, että kaikki miehet ovat kusipäitä eikä kunnon miehiä ole. No ne naisen ikäiset kunnolliset miehet etsivät itselleen kumppanin jo 20 vuotta sitten, sillä aikaa kun feministi vietti hurjaa sinkkuelämäänsä, ja ovat nyt perheenisiä. Jos valitsee vitkutella kumppanin löytämisessä, saa tyytyä parisuhdemarkkinoiden jämiin. Ja ne harvat kunnolliset miehet, joita on tarjolla, ottavat tietysti kunnollisia naisia. Eihän nyt valinnanvaraa omaava mies tyydy juoksunsa juosseeseen ja munasolunsa vessasta jo vuosia sitten alas huuhtoneeseen naiseen, kun tarjolla on sitoutuvia, uskollisia naisia, jotka eivät ole haaskanneet hedelmällisiä vuosiaan irtosuhteisiin.

Kuka toivoo vieraissa kulkevaa kumppania?

Meidät on monogamisiksi jalostettu, ja suvunjatkamisvietti on selviytymisvaiston rinnalla vahvin kaiken elollisen vietti ja oikeastaan yksi selviytymisvaiston muodoista; jos et löydä kumppania pariutumiseen, se tarkoittaa geeniesi kuolemaa, mutta partneri mahdollistaa sinulle ikuisen elämän jälkipolvissa. Koska ihmislajin jälkikasvu varttuu hitaasti, lasten selviytyminen aikuisuuteen on riippunut vanhempien sitoutumisesta. Kaksi yhdessä elävää vanhempaa on ollut paras perhemuoto lasten selviytymisen varmistamiseen: yksi vanhempi katsoo lasten perään ja huolehtii kotiasioista sillä aikaa kun toinen hankkii ravintoa ja puolustaa perhettä ja yhteisöä uhkia vastaan. Huithapelivanhempien lapsista useampi ei ole selvinnyt aikuisuuteen, joten evoluutio on kirjaimellisesti jalostanut meitä yksiavioisiksi ja sitoutumiseen taipuvaisiksi.

Tämän vuoksi on niin harvinaista, että ihminen pitäisi moniavioista suhdetta ideaalisena elämäntilanteena. Lähes kaikki ottavat mieluummin aivan oman kumppanin, ja nekin, jotka suosivat avoimia suhteita, suosivat niitä yleensä siksi, että ne mahdollistavat heille itselleen useita seksikumppaneita. He eivät suosi niitä siksi, että he nimenomaan haluaisivat itselleen vieraissa kulkevan kumppanin. Ylipäänsä seksikumppaneiden määrä ei korreloi positiivisesti romanttisen kiinnostavuuden kanssa. Monet toivovat kumppania, jolla on ollut mahdollisimman vähän aiempia seksikumppaneita. Jotkut ovat kohtalaisen välinpitämättömiä sille, paljonko kumppaneita aiemmin on ollut, kunhan nykyiseen suhteeseen sitoudutaan uskollisesti. Mutta perin harvassa ovat ne ihmiset, jotka haluaisivat juuri sellaisen kumppanin, jolla on ollut mahdollisimman paljon aiempia partnereita. Itse asiassa en ole koskaan tavannut ihmistä, joka etsisi nimenomaan mahdollisimman monien kanssa maannutta kumppania.

Moniavioisten suhteiden epäterve luonne on toki noteerattu myös vihervasemmistossa, ei vain konservatiivien piireissä. Aiheesta on usein puhunut mm. liberaalien keskuudessa suosittu tubettaja Kat Blaque. Hänen tilaajamääränsä on nykyään piilotettu, mutta muistelen sen olleen 150 000 tietämillä kun se viimeksi oli nähtävillä. Blaque osuu moneen valkoisten liberaalien lemmikkikategoriaan: hän on musta, trans-nainen, queer ja jonkinlainen panseksuaali, mikä tarkoittaa seksuaalista viehätystä muihin sukupuoleen katsomatta. Blaque on kertonut, että vaikka hän muutoin on hyvin avoin ja suvaitsevainen mitä kumppaniehdokkaisiin tulee, hän suhtautuu varauksella polyamorisiin pareihin koska on havainnut niihin lähes poikkeuksetta liittyvän vallankäyttöä. Blaque kertoi, että mikäli hän edes suostuu tapaamaan polyamorisia kumppaniehdokkaita, hän haluaa aina puhuttaa kaikki osapuolet erikseen varmistuakseen siitä, että kaikki todella ovat mukana omasta tahdostaan eivätkä vain kumppanin painostamina ja kumppanin menettämisen pelosta.

Kerran vallan väärinkäyttäjä, todennäköisesti toisenkin

Tällaisesta naissukupuolen ja somejulkisuuden tuomasta valta-asemasta Miisa Nuorgam siis deittailee ja etsii sivupoikaystäviä aisankannattajiksi toisille sivupoikaystäville. Kun mies lopulta pettyi ja alkoi vetäytyä suhteesta, Miisa haukkui miehen somessa henkisesti väkivaltaiseksi - tosin piiloutuen sen taakse, että hän väitti läheistensä kutsuneen miestä henkisesti väkivaltaiseksi, mikä on raukkamainen veto. Tarkoitus henkisen väkivallan mainitsemisessa ylipäänsä on vain uhriutua ja käännyttää someseuraajat miestä vastaan, ja tepsihän se: kommenteissa Miisan seuraajat haukkuvat miehen mm. narsistiksi, psykopaatiksi ja sadistiksi. Yhden yksipuolisen somepäivityksen pohjalta.  Nainen käytti epäreilulla tavalla valtaansa ja leimasi miehen tilanteen pahikseksi, kun mies sai tarpeekseen vallankäytöstä.

Ja mistäkö päättelen, että kyse oli vallankäytöstä? Siitä, että katkeran parisuhdejulkaisun tekeminen kertoo paljon kirjoittajastaan. Useimmat ihmiset ymmärtävän parisuhteiden olevan yksityisasia, joka ei kuulu somekansalle hyvässä eikä pahassa, ja jos suhde päättyy, he vetäytyvät siitä kunnialla ryhtymättä loanheittoon somessa. Miehen haukkuminen somessa on mustamaalaamista ja someyleisön manipulointia henkilökohtaisia tarkoitusperiä varten. Ei ole mitään syytä vuodattaa parisuhdeasioita somessa; seuraajat eivät tee tiedolla mitään. Kuitenkin he tietysti asettuvat puolustamaan someidoliaan.

Tunteenpurkauksen syyt ovat täysin henkilökohtaisissa tunteissa: janotaan kostoa ja halutaan samalla tyydytystä siitä, että someseuraajat vakuuttelevat sinulle manipuloivan, yksipuolisen päivityksen perusteella, että olet hyvä ihminen, sinua kohdeltiin väärin, ja ansaitset parempaa. Jos ihminen suhteen päättyessä toimii ketkulla tavalla ja väärinkäyttää somenäkyvyyden kaltaista valtaa, on vaikea uskoa, että hän yhtäkkiä olisi moisia käytösmalleja omaksunut. Todennäköisesti vallankäyttöä ja ikäviä temppuja on tapahtunut jo suhteen aikana.

Päästä irti haitallisesta

Näin liberaalit parisuhdearvot tuottavat itkua ja mielipahaa molemmille sukupuolille. Joku joutuu vallankäytön uhriksi, toinen on feministisen aivopesun tuotoksena ryhtynyt vallankäyttäjäksi, ja viime kädessä molemmille jää luu käteen. Kuitenkin, koska ihmisten on vaikea myöntää olleensa väärässä, joulua yksin itkien viettävät feministit puolustavat raivokkaasti elämäntapaansa ja markkinoivat arvomaailmaansa muillekin. Vaikka heidän elämäntapansa ei ole tuonut heille toivottuja lopputuloksia, kuten onnellisen parisuhteen saamista, he pitävät vahingollisesta ajattelusta kiinni ja vakuuttavat kyselijöille, että heidän liberaalit arvonsa ovat ylivertaisia konservatiivisiin nähden. Näin liberaalin ajattelun virus leviää taas uuteen sukupolveen nuoria naisia.

En voi olla surematta näitä rappiollisen maailman runtelemia ihmiskohtaloita ja kaikkea sitä potentiaalia, joka nuorissa ihmisissä menee hukkaan heidän haaskatessaan elämänsä hetkellisten nautintojen tavoitteluun, joka ei pitkäkestoista onnea tai hyvää omalle yhteisölle tuota. Aidosti hyvä elämä on jotain, mistä voi nauttia itse, ja jotain, mikä vie omaa yhteisöä eteenpäin. Tässäkin mielessä Nuorgamin elämäntapaan tiivistyy liberalismin tuhovoima. Jos kaikki saamelaiset eläisivät hänen tyylillään, se olisi kirjaimellisesti saamelaisten loppu. Jos he kaikki muuttaisivat etelän kaupunkeihin hurjastelemaan sen sijaan, että asutetaan Saamenmaata, eletään omaa kulttuuria ja tuotetaan jälkikasvua sen jatkajiksi, saamelaiset katoaisivat yhdessä sukupolvessa. Jos Miisan toiveissa ei ole kansansa sukupuutto, hänellä on kaikki syy toivoa, että muut tekevät parempia valintoja kuin hän.

Tuskin on hänelle itselleenkään myöhäistä, mutta pian on. Naisilla aikaa kumppanin löytämiseen ja perheen perustamiseen on varsin rajallisesti: kolmekymppinen nainen on menettänyt jo 90% munasoluistaan. Julkisuuden henkilöissäkin on tästä lukemattomia varoittavia esimerkkejä. Näyttelijä Charlize Theron on surkutellut sitä, ettei löydä miestä, ja on joutunut perhe-elämän osalta tyytymään adoptiolapsiin, ja Sinkkuelämää-kirjailija Candace Bushnell kertoi haastattelussa elämänsä suurimman katumuksen aiheen olevan se, ettei hän koskaan hankkinut lapsia. Kuitenkin kolmekymppisenä vielä ehtii muuttaa elämänsä suuntaa ja tehdä ne päätökset, joita tarvitaan yksinäisen vanhuuden ja merkityksettömän elämän välttämiseen.

Liberaalit parisuhdearvot seksipositiivisuuksineen ja polyamorisuuksineen eivät ole edistystä vaan joukkotuhoase, joilla saataisiin niiden levitessä tuhottua kokonaisia kansoja. Ne eivät leviä siksi, että ne olisivat hyväksi ja toimivaksi todettu perusta elämälle, vaan ainoastaan siksi, että ne naamioidaan vihervasemmistoa miellyttäväksi naisten voimaantumiseksi ja edistysmielisyydeksi ja saadaan feminismin sivutuotteina kaupattua suuntaa etsiville nuorille naisille. Näistä naisista tulee aivopesijöiden seuraava polvi, joka laittaa itselleen kärsimystä aiheuttaneen elämäntavan kiertämään markkinoimalla sitä toisille suuntaa etsiville tytöille.

Vaikka jotkut naiset ovat ryhtyneet mukaan itselleen ja yhteisölleen vahingolliseen aatteeseen, se ei tarkoita, että vahinkoa olisi toistettava loputtomiin. Virheen myöntäminen on vaikeaa ja kiusallista, mutta se on pieni hinta siitä, että pääsee eroon onnensa tiellä seisovasta elämäntavasta ja avaa itselleen ovet pysyvään onneen ja elämään, jonka voi kokea merkitykselliseksi.


Lue myös Venla ja valkoisten tyttöjen kärsimyskultti: kirjoitus feminismin yhteydestä mielenterveysongelmiin ja onnettomuuteen.