maanantai 20. joulukuuta 2021

Maailman tyhmin feikattu viharikos - katsaus Jussie Smollettin tapaukseen


On idiootteja, on vielä idiootimpia, ja kaikkien näiden yläpuolella aivan omalla tasollaan häärää näyttelijä Jussie Smollett. 

Siis kuinka uskomattoman tyhmä täytyy ihmisen olla, että romuttaa nousujohteisen uran ja maineensa lavastamalla itseensä kohdistuneen viharikoksen ja vieläpä tavalla, jossa jokainen teon yksityiskohta on toista typerämpi?

Kaikki meni putkeen Jussie-pojalla: oli hyvin alkanut ura näyttelijänä, vakiorooli kohtalaisen menestyvässä Empire-sarjassa, ja homoseksuaalisuutensa vuoksi tämä musta näyttelijä sai vielä medialta erityistä näkyvyyttä, jota heteronäyttelijälle ei tarjottaisi. Sitten Jussie päätti pilata kaiken puuhaamalla julkisuustempaukseksi tarkoitetun viharikoslavastuksen. 

Hän palkkasi pari afrikkalaista pikkurikollista, Osundairon veljekset (otsikkokuvassa) hyökkäämään kimppuunsa 29.1.2019 Chicagon yössä. 

Alkumetreiltä lähtien hänen tarinansa näytti naurettavalta: Oman tarinansa mukaan hän oli jostain syystä lähtenyt ostamaan voileipää keskellä yötä 32 asteen paukkupakkasessa ja kaukaa kotoaan. Tällä leivänhakureissulla kaksi Trump-kannattajaa oli MAGA-hatuissa käynyt hänen kimppuunsa, kutsunut häntä "siksi homoksi Empire-sarjasta", kaatanut valkaisuainetta hänen päälleen ja solminut hirttosilmukan hänen kaulaansa. Silmukan, joka oli edelleen Jussien kaulassa, kun poliisi lähes tuntia myöhemmin saapui hänen kotiinsa kuulemaan hänen rikosilmoituksensa. 

Se hiton voileipäkin hänellä edelleen oli. Harmillisesti en saanut selville taustatyössäni, mitä täytteitä leivässä oli, koska haluaisin tietää, mikä leipä on niin hyvä, että jopa rasistisen lynkkausyrityksen kohteeksi joutuessasi et vain heivaa leipää vaan pidät siitä kiinni tiukemmin kuin henkikullastasi. Miten Jussie meinasi asian poliisille selittää? Kertoa, että se on se kana-BBQ-spesiaali, ja poliisit ymmärtävät heti, miksi pidit leivästä kiinni taistellessasi murhanhimoisia rasisteja vastaan?

Jokainen, jonka korvien välissä on kaksikaan aivosolua yhteistyötä tekemässä, näki heti, että kyseessä on huijaus. 

Siis kuinka järkeenkäyvältä ja todennäköiseltä tuo tapahtumaketju kuulostaa: Jussie lähtee keskellä yötä pakkasen autioittamille kaduille hakemaan voileipää, kun hän voisi vallan mainiosti vain tilata ruokaa kuljetuksella, ja juuri silloin paikalle osuu kaksi rasistia vieläpä MAGA-hatut hiihtopipojensa päällä Trump-kannattajuutensa merkiksi.

Ja kaiken kukkuraksi nämä rasistit tunnistavat Jussie Smollettin - miehen, joka on tunnettu vain yhdestä sarjasta, jonka katsojat ovat pääosin mustia. Punaniskat eivät Empiren kaltaisia sarjoja pahemmin katsele. Ja tiesivät vielä miehen homoudestakin. Aika häkellyttävä sattuma.

Ja sitten he kävivät hänen kimppuunsa julkisella paikalla, ja heillä sopivasti oli köyttäkin mukanaan hirttosilmukan tekemistä varten. Siis etkö sinä muka ole kulkenut paukkupakkasessa MAGA-lippiksessä köyttä ja Kloritea repussa ihan vain siltä varalta, että törmäät mustaan julkihomoon, johon voisit kohdistaa rasistisen viharikoksen? Anna mun kaikki kestää.

Jussien valeiden ilmeinen naurettavuus ei kuitenkaan estänyt mediaa ja vihervasemmistoa tarttumasta täkyyn välittömästi. 

Jopa nykyinen presidentti Joe Biden ja varapresidentti Kamala Harris tuomitsivat kovin sanoin Smollettiin kohdistuneen "hyökkäyksen", ja tästä atakista oltiin jälleen rakentelemassa kaikille jo tuttua "kasvava äärioikeiston uhka" -narratiivia. Media oli tietysti menossa mukana, vaikka epäilemättä myös toimittajakunnassa osattiin tarinaa epäillä. Todennäköisesti mediassa vain toivottiin, että Smollettin  tarinaa ei pystytä valeeksi osoittamaan, ja se riittää.  

Sitten Jussien tarina alkoi natista liitoksistaan yhä enemmän, mutta vihervasemmisto piti pintansa ja paheksui syvästi rasisteja, jotka kehtaavat kyseenalaistaa homofobis-rasistisen rikoksen uhrin tarinointia. 

Noh, tutkinnan edetessä hyökkääjät löydettiin, ja he heittivät Jussien bussin alle ja tunnustivat pelastaakseen omat persauksensa.

Nämä hyökkääjät olivat kaksi afrikkalaista miestä, jotka Jussie oli palkannut hyökkäämään kimppuunsa. Jussie oli valitellut heille, että hän ei mielestään saa tarpeeksi rahaa Empire-roolistaan, ja oli arvellut viharikoksella saadun huomion edistävän hänen uraansa.

He olivat yhdessä jopa harjoitelleet sitä, miten tilanteen tulisi mennä, ja valvontakameratallenteista kävi ilmi, että Jussie oli vieläpä itse kiristänyt kaulansa ympärillä olevaa silmukkaa tiukemmalle, koska afrikkalaiset palkkarasistit eivät sitä osanneet tehdä. Videonauhat myös osoittivat Jussien kierrelleen autolla alueella jo hyvissä ajoin ennen atakkia ja palkatut hyökkääjät kyydissään. 

Poliisin virkapukukameroiden nauhoilta on ilmeistä, että poliisit ovat varsin hämmentyneitä siitä, miksi Smolletilla on edelleen köysi kaulansa ympärillä heidän saapuessaan hänen kotiinsa. Smollett selittää, että halusi poliisin näkevän sen, ja sen jälkeen hän pyytää poliiseja sammuttamaan kameransa. Poliisit ihmettelevät tätäkin, koska on hyvin poikkeuksellista, että sitä heiltä pyydetään: kamerat kun ovat heillä kansalaisten oikeusturvaa varten. 

Tallenteilla voidaan todistaa, mitä kanssakäymisessä poliisin kanssa on tapahtunut, eikä jouduta sana-sanaa-vastaan-tilanteisiin, joissa oikeusistuimet ovat taipuvaisia uskomaan mieluummin poliisia. Hän myös kieltäytyi luovuttamasta puhelintaan poliisille - melkein niin kuin hän ei olisi jotenkin halunnut, että tätä rikosta selvitetään.

Kuten sanottua, voisiko typerämpää tempausta keksiä? On typerää lavastaa viharikos, koska vaikka sellaisella saa julkisuutta, paljon julkisuutta herättänyt viharikos tuottaa myös perusteellisen poliisitutkinnan, ja käryhän siinä tulee käymään, jos olet yhdenkin virheliikkeen tehnyt. 

Ja Jussie teki niitä joka käänteessä.


Aivan ensimmäinen kysymys on se, että jos haluat kerran viharikoksen uhria leikkiä, miksi ryhtyä oikeasti lavastamaan moista tekoa ja peräti palkata hyökkääjät lavastusta varten? 

Jussie olisi voinut vain mennä someen väittämään, että hänen kimppuunsa käytiin ja että hänelle huudettiin rasistisia solvauksia, ja vihervasemmisto ja media olisivat nielleet tarinan aivan samalla tavalla.

Sitähän tapahtuu koko ajan: joku vähemmistön edustaja vain sepittää tarinan, ja koska se tukee vihervasemmiston ajatusmaailmaa vahvistusharhalla ja median agendaa, tarinasta tulee välittömästi Jumalan totuus. 

Joskus tosin näistäkin tarinoista käy noloja käryjä kuten Maryam Askarille, joka väitti medialle Suomi Ensin -aktiivien käyneen hänen kimppuunsa ja että hän vielä oli raskaana. Tapahtumapaikalla oli lukemattomia striimajia, joiden tallenteille Maryamin liikkeet tallentuivat, ja valeeksihan hänen tarinansa osoittautui: kukaan ei koskenut häneen sormellakaan, eikä sitä vauvaakaan myöhemmin kuulunut, niin taisi myös se osuus raskaana olemisesta olla valetta. Asialle eniten huomiota eniten tuonut Iltalehden Anna Egutkina vain poisti nimensä lehtijutustaan, kun totuus alkoi paljastua - mitään oikaisevaa juttua keksitystä viharikoksesta ei julkaistu.

Myös Husu Hussein ja Suldaan Said Ahmed ovat nolosti jääneet kiinni sepitetyistä rasismitarinoista, mutta mikään määrä feikattuja viharikoksia ei koskaan tule muuttamaan vihervasemmiston ja median reaktiota, kun seuraava tarina paukautetaan ilmoille. Sama teatteri käydään läpi silläkin uhalla, että lopputulos on kaikille kiusallinen. 

Jos Jussie olisi vain sepittänyt tarinan, riski kiinnijäämiselle valehtelusta olisi ollut huomattavasti pienempi: ei olisi mitään palkattuja hyökkääjiä, jotka tunnustavat kaiken omaa tuomiotaan alentaakseen, eikä löytyisi valvontakameratallenteita Jussien liikkeistä, joilla asiaa voitaisiin selvittää.

Ja miksi sotkea poliisi asiaan? 

Juuri sitenhän tällaisista valeista kiinni jäädään. Jos Jussie olisi vain selittänyt satunsa somessa, hän olisi saanut saman määrän julkisuutta. Hän olisi voinut peräti BLM-hengessä sanoa, että ei tee poliisi-ilmoitusta, koska ei luota rasistiseen poliisiin, joka ihan huvikseen kulkee ympäri maata ampumassa viattomia, raskaana olevia naisia pahoinpiteleviä fentanyylimustia sänkyihinsä heidän nukkuessaan. Tämä tarina olisi tuottanut mediassa ja rasisminvastustelijoissa jo sen mittakaavan lämmintä itkua, että ilmakehä olisi höyrynnyt sumusta kautta läntisen maailman.

Eräs kommentaattori summasi puoliksi mustan ja puoliksi juutalaisen Jussien suunnitelman älyttömyyden sillä, että se oli Jussien fiksumpi juutalainen puoli, joka sai idean feikatusta viharikoksesta, mutta musta puoli hoiti käytännön toteutuksen, ja vituiksihan se meni.

Kun asia lopulta päätyi oikeuteen, ja joulukuun 9. valamiehistö katsoi Jussien syylliseksi viiteen kuudesta syytekohdasta nimikkeellä "disorderly conduct", jonka voisi suomentaa häiriön aiheuttamiseksi ja jota käytetään Illinois'n osavaltiossa rikosnimikkeenä valheellisten tietojen antamisesta viranomaisille. Kuudennesta syytekohdasta hänet vapautettiin vain sillä perusteella, että jonkinlainen hyökkäys oli tapahtunut - lavastettu tai ei - koska tämä syytekohta koski yksittäistä lausuntoa poliisille 2 viikkoa myöhemmin ja vain sen lausunnon sisältöä, ei hänen koko tarinaansa.

Mutta miten reagoi Jussie?

Hän väittää edelleen olevansa syytön minkäänlaiseen rikolliseen toimintaan ja aikoo valittaa tuomiosta. Todisteet hänen syyllisyydestään ovat enemmän kuin kiistattomat. On todistettu, että hän maksoi hyökkääjille, on todistettu, että he yhdessä suunnittelivat ja harjoittelivat hyökkäystä, on todistettu, että Jussie vieläpä itse veti silmukkaa kireämmälle ja on todistettu, että palkkahyökkääjät ostivat MAGA-hatut ja muut oheistuotteet. He jäivät tavaratalon valvontakameroihin, ja myyjä todisti heidän kyselleen nimenomaan MAGA-lippiksiä.

Mikä Jussien uusin tarina sitten on? Että hän ei ollut suunnitellut mitään lavastusta vaan että nigerialaisveljekset vain spontaanisti hyökkäsivät hänen kimppuunsa järjestäen jostain syystä samalla teatteriesityksen rasistisesta lynkkauksesta. Uskomattoman tyhmä tarina, koska se ei edelleenkään selitä sitä, miksi hän valehteli poliisille, ettei tuntenut hyökkääjiä, ja väitti heitä valkoisiksi rasisteiksi vaikka tunsi heidät itse ja oli juuri ennen hyökkäystä heidän kanssaan alueella autossa ajellut.

Mutta ei selityksessä tarvitsekaan olla järkeä, jos asiaa katsoo Jussien näkökulmasta. 

Youtubessa psykologia-aiheisia videoita tekevä psykoterapeutti Dr. Todd Grande arvioi, että Jussie voisi edustaa ns. haavoittuvaa narsismia - ei sitä tunnetuinta narsismia, jossa ihminen on yltiöpäisen itsevarma ja optimistinen vaan sellaista, jossa narsisti janoaa arvostusta ja huomiota, mutta hän on erittäin epävarma itsestään ja siitä, onnistuuko hän muiden arvostuksen saamaan. Grande ei tietenkään ventovieraita ihmisiä diagnosoimaan ryhdy, koska sellainen olisi ammattietiikan vastaista, mutta pyrkii videoissaan järkeilemään sitä, millaiset psykologiset syyt voisivat selittää aiheena olevan tapahtuman.

Uhrinarratiivin luominen sopisi tällaiseen persoonatyyppiin hyvin, koska tavan ihminen ei näe uhriudessa mitään erityisen hienoa, mutta haavoittuvan narsistin omituisessa maailmankuvassa uhriksi joutuminen on osoitus erityisyydestäsi ja siitä, että olet ansainnut muiden arvostuksen. 

Grande arvioi, että Jussie ei tule koskaan tunnustamaan valettaan, ellei hän löydä sen tekemiseen tapaa, jolla hän voisi uhristatustaan pönkittää. Yksi mahdollisuus on, että hän jossain vaiheessa tunnustaisi mutta väittäisi tekojensa johtuneen vain siitä, että häntä on niin hirvittävästi syrjitty ja hän halusi tämän kammottavan kohtalonsa yleiseen tietoisuuteen - eli piittaamaton yhteiskunta ajoi hänet rikokseensa sillä, ettei se tajunnut nostaa Jussiea jalustalle suurta arvostusta nauttivana henkilönä ajoissa.

Entä mitä tekevät ne media ja vihervasemmisto, jotka aikoinaan hyökkäsivät pää edellä hyödyntämään Jussien satuilua oman agendansa edistämiseen? 

Noh, Jussie on nyt pahimman sortin paariaa heillekin. Hän nolasi heidät kaikki ja päätyikin vahingoittamaan heidän agendaansa tuottamalla jälleen uuden feikatun viharikoksen, josta käry kävi. Raskauttavaa on juuri tuo viimeinen osuus: viharikoksen feikkaus on vihervasemmistolle pääsääntöisesti ok, koska niin voisi tapahtua, mutta käryäminen on vain noloa.

En usko, että olemme nähneet vielä tämän tarinan loppua. Jussien hinku huomiolle, maineelle ja rahalle on niin valtava, että ei hän tule vain hiljaa vetäytymään taka-alalle. Tavalla tai toisella hän tulee yrittämään paluuta viihdealalle, ja aika näyttää, tuleeko hän onnistumaan siinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti