Kun tyhmyys kohtaa ahneuden

"Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä."

"Onnittelut valitulle puheenjohtajalle Jussi Halla-aholle. Yhdessä ja yhtenäisenä #Perussuomalaiset eteenpäin."

Ensimmäinen sitaateista on Timo Soinilta, jälkimmäinen Simon Elolta. Tämä toki oli ennen näiden miesten näyttävää poliittista itsemurhaa.

Ahneus on politiikan x-tekijä. Sen laajuutta ja vaikutuksia on vaikea arvioida, eikä koskaan voi olla täysin varma siitä, milloin ahneus ajaa jopa terveen järjen ohi. Samoin kuin Oulun valtuuston älyvapaa idea perustaa viisi varapuheenjohtajuutta, vaikka on ilmiselvää, että sellainen herättää suuttumusta äänestäjissä, sai parinkymmenen persun loikka monet kysymään: "Miten ne voivat olla noin tyhmiä?". Olivat he toki myös niin tyhmiä, mutta enemmän he ovat niin ahneita. Ahneus saa ihmisen tekemään pitkällä tähtäimellä hyvin tuhovoimaisia ratkaisuja lyhytaikaisen hyödyn saavuttamiseksi. Siitä persujen hajoamisessa on kyse.

Loikka osoitti todeksi kaiken sen, mitä kansallismieliset puheenjohtajavaalin alla sanoivat:
-Että Sampo Terho on puolue-eliitin ehdokas, joka jatkaisi täysin Soinin linjalla.
-Että kärkiehdokkaista vain Halla-aho on aidosti kansallismielinen, vaikka Terho väittikin, ettei hänen ja Halla-ahon mamu-poliittisissa linjauksissa ole juuri eroa.
-Että vaikka soinilaiset aikovat yrittää pitää vallasta kiinni kynsin hampain - vaikka epärehellisin keinoin.
-Että Soinin hallinto ei missään vaiheessa ollut vakavissaan kiristämässä mamu-politiikkaa.

Kyseessä on ilmeisen harkitsematon paniikkiratkaisu, joka sai Sampo Terhon, Simon Elon ja Jussi Niinistön kaltaiset puolisuvakit asettumaan vääjäämättömän häviäjän puolelle. "Uusi vaihtoehto" on nimenä komedista kultaa. Uusi vaihtoehto on käytännössä kelvottomaksi ja ajastaan auttamattomasti jääneeksi todettu linjaus, jota setelinkiilto silmissä noudatettiin 20 vuotta, kunnes jäsenistö lopullisesti leipääntyi siihen, että vaalien alla leikitään kansallismielistä ja niiden jälkeen tehdään aivan mitä tahansa suuremmat puolueet haluavat, kunhan omasta hillotolpasta ei tarvitse luopua.

Puoluekokous antoi "uudelle vaihtoehdolle" armottoman selkeän tuomion: nyt loppui pelleily. Halla-ahon persut edustaa nyt niitä asioita, joiden vuoksi persuja äänestettiin. Soinilaisten Uusi Vaihtoehto edustaa niitä asioita, joista huolimatta äänestettiin persuja. 

Ei ole vaikeaa arvioida, kumpi tulee menestymään seuraavissa vaaleissa. Lähtijäthän ovat Halla-ahon mukaan käytännössä puolueen jättäneitä, joten heidän on joko asetuttava ehdolle omana puolueenaan tai loikattava muihin puolueisiin.

On ymmärrettävää, että kun äänestäjille lyödään puukkoa selkään näinkin syvällisellä tasolla, ei vastaanotto puolueen hajottamiselle oman ministerinsalkun säilyttämiseksi tule olemaan lempeä. Nyt soinilaiset selittelevät ja uhriutuvat jo täyttä vauhtia. Jari Lindström yrittää Twitterissä vakuutella, ettei hänen ministerinsalkkunsa muka liity päätökseen loikata. Uskoo ken tahtoo. Simon Elo taas yrittää maalata itsestään, omien puoluetoveriensa ja äänestäjiensä selkäänpuukotuksesta, tilanteen uhrin valittelemalla, että häneen kohdistuu jopa uhkauksia.

Jäsenistö karjaisi lauantain puoluekokouksessa, ettei enää halua soinilaisia vallankahvaan. Jäsenistön tahdosta ja puoludemokratiasta viis veisataan, kun Soinin leiri toteaa, että ainakin nämä kaksi vuotta voimme pysyä vallassa, vaikka meitä ei sinne edes oma jäsenistömme halua. Tällainen petos ei unohdu ihan muutamassa vuodessa tai edes vuosikymmenessä. Soinilaiset tahtovat hallitukseen vain kepun ja Kokoomuksen johto, koska soinilaisten huoraaminen takaa muille hallituspuolueille äänettömät yhtiökumppanit, jotka äänestävät kahden toverin tahdon mukaan mutteivät vaadi yhtään mitään.

Loikkarien selittelyt olivat kiinnostavia. Tiina Elovaara selitteli näin: "Me vastaamme nyt ennen kaikkea omille äänestäjillemme. Sen minkä yli puolimiljoonaa on antanut, ei voi alle tuhat pois ottaa. Ne voimat jotka puoluetta tällä hetkellä pyörittävät, eivät edusta sitä kenttää, jonka minä tunnen."

Miksi soinilaiset olettavat, että puoli miljoonaa äänestäjää on antanut vallan juuri heille eikä kansallismielisille? Eivätköhän puoluekokouksen päätökset ja edellisten kuntavaalien soinilaisille onnettomat mutta nationalisteille erinomaiset tulokset jo tee selväksi, että persuja äänestämällä kansa halusi antaa valtaa kansallismielisyydelle.

On hupaisaa rajatolppien siirtelyä, että jäsenistön päätökset kelpaavat, kun ne ovat itselle mieluisia, mutta kun jäsenistö päättää toisin, keksivät soinilaiset määritellä oman suosionsa epämääräisesti ek-vaalien tuloksella eikä puoluekokouksen äänestyksellä, kuten puolueen säännöt asian määrittelevät. Vielä epämääräisempää on väittää, että on olemassa mystinen, soinilainen puoluekenttä, joka on hyvin kaukana Halla-ahon arvoista. Jos Elovaaran mainitsema "hänen tuntemansa kenttä" on todellinen, missä se kenttä oli puoluekokouksen aikaan? Elovaara yritti jopa väittää, että Halla-ahon voittoa oli juhlittu puoluekokouksissa natsitervehdyksin. Osoittautui, että "natsitervehdyskuva" puoluekokouksesta oli vain päivää Halla-ahon voiton jälkeen otettu kuva äänestyksestä, johon osallistuttiin kättä nostamalla.

Samantyyppisellä linjalla jatkoi Simon Elo, joka väitti, että puolue on "kaapattu". Melkoista halveksuntaa puolueen omien sääntöjen mukaista sisäistä demokratiaa kohtaan. Kukaan ei kaapannut mitään. Jäsenistö vain sai tarpeekseen takinkäännöistä ja mamu-politiikan lepsuilusta ja äänesti valtaan itsensä näköisen puheenjohtajiston. Tämä oli vääjäämätöntä. Vallanvaihto olisi ollut vältettävissä ainoastaan sillä, että vanha johto olisi alkanut täyttää äänestäjäkunnan toiveita. Tästä uhmakkaasti kieltäydyttiin loppuun saakka, ja Soini jopa yritti vakuutella (itselleenkö?), että gallup-syöksy on vain harhaa, joten soinilaiset olisivat aivan yhtä hyvin voineet vain antaa puheenjohtajuuden Halla-aholle luovutusvoitolla.

Petteri Orpo luonnollisesti ylistää loikkareita, ja oletan loikkareiden aivan punastelevan, kun isolta herralta tulee kehuja. Tekiväthän he ansiokkaasti juuri sen, mitä Kokoomus ja Keskusta heiltä toivoivat: olivat riittävän ahneita ja hölmöjä hajottamaan puolueensa, mikä vahvistaa entisestään kahden muun hallituspuolueen asemaa. Kyllä muiden puolueiden konttoreissa tänään riemuitaan.

Hajoamisella on monta voittajaa mutta vain yksi häviäjä: soinilaiset. Halla-ahon persut voi nyt jatkaa uskottavasti puhtaan nationalistisella linjalla ilman suosionsa menettäneiden, pöhöttyneiden herrojen tuottamaa imagotappiota. He myös saavat edelleen myös loikkarien puoluetuet. On erityisen hauskaa, että Soinin puoluetuet maksetaan nyt toiselle ryhmälle, koska Soini oli itse kaksi vuotta sitten ajamassa lakimuutosta, joka takaa puoluetukien jäämisen vanhalle puolueelle, vaikka yli puolet edustajista loikkaisi.

Soinilaisille taas jää huonoin mahdollinen käsi: persujen ei-toivotuin aines ja aatemaailma sekä nolla euroa puoluetukea. Uusi vaihtoehto sisältää pitkän listan ehdokkaita, jotka ovat menestyneet vaaleissa yksinomaan kansallismielistä teeskentelemällä. Loikalla he vaihtoivat valttikorttinsa kahden vuoden hillotolppaan. He eivät voi enää koskaan saada kansallismielisten ääniä. Siinä sitten passaa kilpailla muutaman prosentin kokoisesta, kristillisiä äänestämään tottuneesta kannatuspotentiaalista KD:n kanssa. Soinilaiset tuskin muodostavat edes vakavastiotettavaa kilpailijaa SDP:n äänestäjille, koska oikeistohallituksen äänettömänä yhtiömiehenä toimiminen on aika kaukana siitä pienen ihmisen asiasta, josta kauniisti puhutaan.

Lopullisen niitin suosion arkkuun tuottanee se, että soinilaiset osoittivat loikalla, ettei heillä ole  mitään intressiä ajaa äänestäjiensä asiaa. He todistivat, että mamu-politiikan kiristykset kirjattiin mukaan vain kansallismielisiä äänestäjiä rauhoittelemaan ja että heillä ei ollut mitään aikomusta niitä yrittää täytäntöönpanna - ja Kokoomus ja Keskustakin sen koko ajan tiesivät.

Soini yritti epäonnisesti maalata Halla-ahosta ahnetta sillä, ettei Halla-aho suostu tukemaan Perussuomalaisten puoluetuilla kilpailevaa ryhmää. Soinin esiintyminen ei ole enää muuta kuin irvokasta. Mies juuri myi itsensä kahden vuoden ulkoministerin pestistä. Ahneudesta puhuminen on jo kiemurtelua herättävän myötähäpeällistä katsottavaa.

Enää ei vastustajien tarvitse soinilaisia arvostella. He menivät ja osoittivat rumimmat kritiikit itsestään todeksi ilman ulkopuolista apua. Odotan innolla höykytystä, jonka petturit tulevat seuraavissa vaaleissa kohtaamaan.