Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jussi Halla-Aho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jussi Halla-Aho. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kun tyhmyys kohtaa ahneuden


"Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä."

"Onnittelut valitulle puheenjohtajalle Jussi Halla-aholle. Yhdessä ja yhtenäisenä #Perussuomalaiset eteenpäin."

Ensimmäinen sitaateista on Timo Soinilta, jälkimmäinen Simon Elolta. Tämä toki oli ennen näiden miesten näyttävää poliittista itsemurhaa.

Ahneus on politiikan x-tekijä. Sen laajuutta ja vaikutuksia on vaikea arvioida, eikä koskaan voi olla täysin varma siitä, milloin ahneus ajaa jopa terveen järjen ohi. Samoin kuin Oulun valtuuston älyvapaa idea perustaa viisi varapuheenjohtajuutta, vaikka on ilmiselvää, että sellainen herättää suuttumusta äänestäjissä, sai parinkymmenen persun loikka monet kysymään: "Miten ne voivat olla noin tyhmiä?". Olivat he toki myös niin tyhmiä, mutta enemmän he ovat niin ahneita. Ahneus saa ihmisen tekemään pitkällä tähtäimellä hyvin tuhovoimaisia ratkaisuja lyhytaikaisen hyödyn saavuttamiseksi. Siitä persujen hajoamisessa on kyse.

Loikka osoitti todeksi kaiken sen, mitä kansallismieliset puheenjohtajavaalin alla sanoivat:
-Että Sampo Terho on puolue-eliitin ehdokas, joka jatkaisi täysin Soinin linjalla.
-Että kärkiehdokkaista vain Halla-aho on aidosti kansallismielinen, vaikka Terho väittikin, ettei hänen ja Halla-ahon mamu-poliittisissa linjauksissa ole juuri eroa.
-Että vaikka soinilaiset aikovat yrittää pitää vallasta kiinni kynsin hampain - vaikka epärehellisin keinoin.
-Että Soinin hallinto ei missään vaiheessa ollut vakavissaan kiristämässä mamu-politiikkaa.

Kyseessä on ilmeisen harkitsematon paniikkiratkaisu, joka sai Sampo Terhon, Simon Elon ja Jussi Niinistön kaltaiset puolisuvakit asettumaan vääjäämättömän häviäjän puolelle. "Uusi vaihtoehto" on nimenä komedista kultaa. Uusi vaihtoehto on käytännössä kelvottomaksi ja ajastaan auttamattomasti jääneeksi todettu linjaus, jota setelinkiilto silmissä noudatettiin 20 vuotta, kunnes jäsenistö lopullisesti leipääntyi siihen, että vaalien alla leikitään kansallismielistä ja niiden jälkeen tehdään aivan mitä tahansa suuremmat puolueet haluavat, kunhan omasta hillotolpasta ei tarvitse luopua.

Puoluekokous antoi "uudelle vaihtoehdolle" armottoman selkeän tuomion: nyt loppui pelleily. Halla-ahon persut edustaa nyt niitä asioita, joiden vuoksi persuja äänestettiin. Soinilaisten Uusi Vaihtoehto edustaa niitä asioita, joista huolimatta äänestettiin persuja. 

Ei ole vaikeaa arvioida, kumpi tulee menestymään seuraavissa vaaleissa. Lähtijäthän ovat Halla-ahon mukaan käytännössä puolueen jättäneitä, joten heidän on joko asetuttava ehdolle omana puolueenaan tai loikattava muihin puolueisiin.

On ymmärrettävää, että kun äänestäjille lyödään puukkoa selkään näinkin syvällisellä tasolla, ei vastaanotto puolueen hajottamiselle oman ministerinsalkun säilyttämiseksi tule olemaan lempeä. Nyt soinilaiset selittelevät ja uhriutuvat jo täyttä vauhtia. Jari Lindström yrittää Twitterissä vakuutella, ettei hänen ministerinsalkkunsa muka liity päätökseen loikata. Uskoo ken tahtoo. Simon Elo taas yrittää maalata itsestään, omien puoluetoveriensa ja äänestäjiensä selkäänpuukotuksesta, tilanteen uhrin valittelemalla, että häneen kohdistuu jopa uhkauksia.

Jäsenistö karjaisi lauantain puoluekokouksessa, ettei enää halua soinilaisia vallankahvaan. Jäsenistön tahdosta ja puoludemokratiasta viis veisataan, kun Soinin leiri toteaa, että ainakin nämä kaksi vuotta voimme pysyä vallassa, vaikka meitä ei sinne edes oma jäsenistömme halua. Tällainen petos ei unohdu ihan muutamassa vuodessa tai edes vuosikymmenessä. Soinilaiset tahtovat hallitukseen vain kepun ja Kokoomuksen johto, koska soinilaisten huoraaminen takaa muille hallituspuolueille äänettömät yhtiökumppanit, jotka äänestävät kahden toverin tahdon mukaan mutteivät vaadi yhtään mitään.

Loikkarien selittelyt olivat kiinnostavia. Tiina Elovaara selitteli näin: "Me vastaamme nyt ennen kaikkea omille äänestäjillemme. Sen minkä yli puolimiljoonaa on antanut, ei voi alle tuhat pois ottaa. Ne voimat jotka puoluetta tällä hetkellä pyörittävät, eivät edusta sitä kenttää, jonka minä tunnen."

Miksi soinilaiset olettavat, että puoli miljoonaa äänestäjää on antanut vallan juuri heille eikä kansallismielisille? Eivätköhän puoluekokouksen päätökset ja edellisten kuntavaalien soinilaisille onnettomat mutta nationalisteille erinomaiset tulokset jo tee selväksi, että persuja äänestämällä kansa halusi antaa valtaa kansallismielisyydelle.

On hupaisaa rajatolppien siirtelyä, että jäsenistön päätökset kelpaavat, kun ne ovat itselle mieluisia, mutta kun jäsenistö päättää toisin, keksivät soinilaiset määritellä oman suosionsa epämääräisesti ek-vaalien tuloksella eikä puoluekokouksen äänestyksellä, kuten puolueen säännöt asian määrittelevät. Vielä epämääräisempää on väittää, että on olemassa mystinen, soinilainen puoluekenttä, joka on hyvin kaukana Halla-ahon arvoista. Jos Elovaaran mainitsema "hänen tuntemansa kenttä" on todellinen, missä se kenttä oli puoluekokouksen aikaan? Elovaara yritti jopa väittää, että Halla-ahon voittoa oli juhlittu puoluekokouksissa natsitervehdyksin. Osoittautui, että "natsitervehdyskuva" puoluekokouksesta oli vain päivää Halla-ahon voiton jälkeen otettu kuva äänestyksestä, johon osallistuttiin kättä nostamalla.

Samantyyppisellä linjalla jatkoi Simon Elo, joka väitti, että puolue on "kaapattu". Melkoista halveksuntaa puolueen omien sääntöjen mukaista sisäistä demokratiaa kohtaan. Kukaan ei kaapannut mitään. Jäsenistö vain sai tarpeekseen takinkäännöistä ja mamu-politiikan lepsuilusta ja äänesti valtaan itsensä näköisen puheenjohtajiston. Tämä oli vääjäämätöntä. Vallanvaihto olisi ollut vältettävissä ainoastaan sillä, että vanha johto olisi alkanut täyttää äänestäjäkunnan toiveita. Tästä uhmakkaasti kieltäydyttiin loppuun saakka, ja Soini jopa yritti vakuutella (itselleenkö?), että gallup-syöksy on vain harhaa, joten soinilaiset olisivat aivan yhtä hyvin voineet vain antaa puheenjohtajuuden Halla-aholle luovutusvoitolla.

Petteri Orpo luonnollisesti ylistää loikkareita, ja oletan loikkareiden aivan punastelevan, kun isolta herralta tulee kehuja. Tekiväthän he ansiokkaasti juuri sen, mitä Kokoomus ja Keskusta heiltä toivoivat: olivat riittävän ahneita ja hölmöjä hajottamaan puolueensa, mikä vahvistaa entisestään kahden muun hallituspuolueen asemaa. Kyllä muiden puolueiden konttoreissa tänään riemuitaan.

Hajoamisella on monta voittajaa mutta vain yksi häviäjä: soinilaiset. Halla-ahon persut voi nyt jatkaa uskottavasti puhtaan nationalistisella linjalla ilman suosionsa menettäneiden, pöhöttyneiden herrojen tuottamaa imagotappiota. He myös saavat edelleen myös loikkarien puoluetuet. On erityisen hauskaa, että Soinin puoluetuet maksetaan nyt toiselle ryhmälle, koska Soini oli itse kaksi vuotta sitten ajamassa lakimuutosta, joka takaa puoluetukien jäämisen vanhalle puolueelle, vaikka yli puolet edustajista loikkaisi.

Soinilaisille taas jää huonoin mahdollinen käsi: persujen ei-toivotuin aines ja aatemaailma sekä nolla euroa puoluetukea. Uusi vaihtoehto sisältää pitkän listan ehdokkaita, jotka ovat menestyneet vaaleissa yksinomaan kansallismielistä teeskentelemällä. Loikalla he vaihtoivat valttikorttinsa kahden vuoden hillotolppaan. He eivät voi enää koskaan saada kansallismielisten ääniä. Siinä sitten passaa kilpailla muutaman prosentin kokoisesta, kristillisiä äänestämään tottuneesta kannatuspotentiaalista KD:n kanssa. Soinilaiset tuskin muodostavat edes vakavastiotettavaa kilpailijaa SDP:n äänestäjille, koska oikeistohallituksen äänettömänä yhtiömiehenä toimiminen on aika kaukana siitä pienen ihmisen asiasta, josta kauniisti puhutaan.

Lopullisen niitin suosion arkkuun tuottanee se, että soinilaiset osoittivat loikalla, ettei heillä ole  mitään intressiä ajaa äänestäjiensä asiaa. He todistivat, että mamu-politiikan kiristykset kirjattiin mukaan vain kansallismielisiä äänestäjiä rauhoittelemaan ja että heillä ei ollut mitään aikomusta niitä yrittää täytäntöönpanna - ja Kokoomus ja Keskustakin sen koko ajan tiesivät.

Soini yritti epäonnisesti maalata Halla-ahosta ahnetta sillä, ettei Halla-aho suostu tukemaan Perussuomalaisten puoluetuilla kilpailevaa ryhmää. Soinin esiintyminen ei ole enää muuta kuin irvokasta. Mies juuri myi itsensä kahden vuoden ulkoministerin pestistä. Ahneudesta puhuminen on jo kiemurtelua herättävän myötähäpeällistä katsottavaa.

Enää ei vastustajien tarvitse soinilaisia arvostella. He menivät ja osoittivat rumimmat kritiikit itsestään todeksi ilman ulkopuolista apua. Odotan innolla höykytystä, jonka petturit tulevat seuraavissa vaaleissa kohtaamaan.

torstai 25. toukokuuta 2017

Mestari, irtosuhteet ja äärioikeiston moraali



Suomen Kuvalehti kertoi kätevästi ajoitetussa artikkelissaan Jussi Halla-aholla olevan taaperoikäinen, hänen pitkän avioliittonsa ulkopuolella syntynyt lapsi. Artikkelin mukaan lapsen äiti oli suivaantunut siitä, että Halla-aho ilmoitti lapsilukuunsa julkisesti vain avioliitossa syntyneet lapset, ja teki myöhemmin jo poistetun Facebook-päivityksen asiasta. Halla-aho itse kommentoi asiaa varsin rajallisesti ja julkisuudessa tarpeettomiin yksityiskohtiin menemättä. Hän totesi tehneensä virheitä ja että asia on ollut niiden tiedossa pitkään, joiden tiedossa sen nyt kuuluu olla. Keskustelua seurasi satojen kommenttien verran.

Täytyy sanoa, että olen sanoinkuvaamattoman pettynyt oikeiston arvopohjaan ja moraaliin. En tosin Jussin tekemisten takia vaan hänen kannattajakuntansa. Koska Halla-ahon kannattajat ovat usein jokseenkin fanaattisia, he eivät aikailleet vieraissa kulkemisen oikeuttamiseksi.

Luonto se tikanpojankin puuhun vetää. 
No lapsen tekeminen tuskin on mikään virhe. On aviossa tai ei. Ihmeellistä syyllistämistä. 
Joskus mono vipattaa väärään suuntaan, mutta sen kanssa on elettävä.
Uusi elämä on luonnon ihme.  
Et ole ainoa Suomessa, jolla on lapsia avioliiton ulkopuolella....sehän vain osoittaa, että olet lisääntymiskykyinen isänmaallinen mies. 
Rapatessa roiskuu...

Koska kannattajat eivät halua nähdä mitään väärää Halla-ahon tekemisissä, he veivät järkeilynsä huomattavasti aloituksen sisältöä pidemmälle - ja eräästä Halla-ahon kommentista päätellen pidemmälle, kuin hän olisi tarkoittanut. 

Halla-aho itse määritteli tekonsa virheeksi, joka asianosaisille on sovitettu. Monet kannattajat menivät harppauksen pidemmälle järkeilemällä, että kyseessä ei ole virhe lainkaan, koska a) aviorikos on yleistä ja siten se on myös normaalia ja oikeastaan sen pitäisi olla hyväksyttyäkin sekä b) jos aviorikoksesta syntyy lapsi, muuttuu virhe iloiseksi asiaksi. Halla-aho itse osoitti jälkimmäistä järkeilyä kohtaan epäilyksensä julkaisun kommenteissa.

Jos jopa "äärioikeisto" normalisoi ja oikeuttaa au-suhteet, mitä toivoa meillä on sivistyneen yhteiskunnan peruspilarien - avioliiton ja perheyksikön - turvaamisesta? Olen tähän saakka mieltänyt "seksipositiivisen" (myöh. herpespositiivisen) hookup-kulttuurin vasemmiston jutuksi, mutta ilmeisesti se oikeissa olosuhteissa saisi äärioikeistoltakin kannatusta, vaikka juuri tällaisten tapausten kuuluisi toimia ilmeisenä todisteena irtosuhteita vastaan.

Ymmärrän toki, miksi moista halutaan normalisoida. Kyseessä on virhe, jonka monet ovat tehneet. On tunnetasolla helpompaa yrittää muuttaa yhteiskunnan normit hyväksymään oma virhe kuin tunnustaa poikenneensa hyvästä tavasta ja kantaa teon tuottama syyllisyys ja häpeä. Tämän vuoksi ihmiset, jotka itsekin ovat kokeneet irtosuhteiden haittavaikutukset, silti yrittävät niitä oikeuttaa ja perustella.
Puhutaanpa vieraissa kulkemisesta hetki täysin yleisellä tasolla. Halla-ahon tai kenenkään muunkaan yksittäisen henkilön tapauksista ei ulkopuolisen ole järkevää ryhtyä esittämään arvioita. 

Irtosuhteilla tahtoo olla tuhoisia seurauksia toteuttajalleen. Ne tuottavat usein ongelmia, joilta muutoin välttyisi, ja joskus lyhyestä suhteesta saa tavalla tai toisella maksaa lopun ikäänsä. Pettäminen on loukkaus liittoa, puolisoa ja yhteisiä lapsia kohtaan, koska se turmelee luottamuksen, intimiteetin sekä vaarantaa puolison ja yhteisten lasten taloudellisen aseman.

Kolmas osapuoli joutuu ikävään asemaan myös. Hän ei tule saamaan puolison statusta eivätkä hänen lapsensa samaa asemaa kuin avioliitossa syntyneet. Oman puolison löytyminenkin muuttuu ihmeesti vaikeammaksi, kun kainalossa on lapsi jo valmiiksi. Toisen naisen stigmasta tulee au-lapsen myötä pakenematon seikka, joka väistämättä tulee herättämään negatiivisia reaktioita ihmisissä.

Avioliitossa syntyneet lapset vääjäämättä saavuttavat iän, jossa he ymmärtävät, mitä avioliiton ulkopuolisen siskon tai veljen olemassaolo oikein tarkoittaa: yksi vanhempi on pettänyt toista. Tämä ei vanhempien ja lasten suhteelle takuulla hyvää tee. Au-lapsi taas voi vain haaveilla asemasta, jossa isä asuu samassa osoitteessa. Pahimmillaan au-lapsen olemassaoloa jopa peitellään, mikä ei lapsen henkiselle kehitykselle ole hyväksi.

Henkilökohtaisella tasolla katson pettämisen peruuttamattomaksi myös suhteen kannalta. Kun yhteistä elämää on valittu julmalla tavalla loukata, en voisi suhteessa jatkaa. Tilanteet ja ihmiset ovat kuitenkin täysin erilaisia, joten en kenenkään muun päätöksiä lähtisi arvostelemaan. Vaikkapa tilanteessa, jossa avioliitossa on jo lapsia, olisi anteeksiannon ja luottamuksen jälleenrakentamisen tien valinta suotavaa ja todennäköisesti se pienimmän pahan tie, kunhan hairahtunut osapuoli tahtoo vakavissaan virheensä korjata ja niitä jatkossa välttää.

Minun parisuhdemoraalillani ei kuitenkaan Halla-ahon tapauksen kanssa ole mitään tekemistä. 

En minä Jussista ole itselleni miestä hakemassa vaan poliittista johtohahmoa. Tilannetta voisi verrata vaikkapa Trumpin kourintapuheisiin: vaikka Trump olisi mitä kamalin lääppijä, sillä ei äänestyspäätöksen kannalta tule olla väliä, koska äänestäjän ei tarvitse Trumpin lääppimisten kanssa elää. Valitun johtajan poliittisten linjausten ja päätösten kanssa taas on pakko elää jokaisen kansan jäsenen - myös niiden, jotka eivät henkilöä koskaan edes äänestäneet. Tämän vuoksi vain henkilön poliittisilla näkemyksillä tulee olla merkitystä kyseisessä asiassa.

Mikäli Halla-ahon kannattajakunta haluaa vängällä jotain positiivista sankarinsa harha-askeleessa nähdä, voisi positiivisen näkökulman pettämisen normalisoinnin sijaan muotoilla näin: kuten sanoin, minussa ei olisi voimaa pettämisen anteeksiantamiseen ja elämän jatkamiseen - tuskin olisi haluakaan.

Rakastavat, omistautuvat ja anteeksiantavat puolisot eivät vain lankea ihmisille, heidät ansaitaan rakkaudella ja pitkäjänteisellä työllä yhteisen elämän eteen. Halla-ahon puolisolla selvästikin on e.m. ominaisuuksia, ja se on saavutus Jussillekin. Kukaan ei ottaisi vieraissa kulkenutta takaisin, ellei kokisi siinä voittavansa eniten. Harha-askelista huolimatta Halla-ahon on siis täytynyt onnistua puolison ja isän roolissa niin hyvin, että hänen vaimonsa näkee oman ja lastensa elämän parhaaksi, kun hän on siinä mukana. 

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Huoraamisessa on riskinsä


Kuten nyt julkkiskohujen suhteen yleisesti, on Axl Smithin salakuvaustapauksessa huomattavasti itse tapausta kiinnostavampaa ollut sen herättämä julkinen keskustelu. Aiheesta on kirjoitettu lukemattomia blogeja ja kolumneja, ja näkemyksiä siihen ovat keskustelufoorumit väärällään. En ryhdy itse tapausta käsittelemään, mutta ruoditaanpa hieman joitain Smithin tapauksesta esitettyjä näkemyksiä.

1. Tulisiko julkisuuden lieventää tuomiota jopa julkkikselle?


Axl Smith sai lievennetyn tuomion sillä perusteella, että tapaus on kerännyt paljon mediahuomiota, joka on tuhonnut hänen työmahdollisuutensa Suomessa. Smith oli jo entuudestaan julkisuuden henkilö, joten eikö hänen olisi pitänyt osata myös rikollisen toimintansa saama julkisuus ennakoida? Smith myös lisäsi vettä myllyyn Youtube-videolla ja Facebook-päivityksillään aiheesta.

Jos tämä lievennysperuste menee oikeudessa läpi, tarkoittaa se sitä, että käytännössä julkisuuden henkilöt voivat aina saada lievennetyn tuomion, koska heidän rikoksistaan kuitenkin puhutaan. Työmahdollisuuksien menettäminen ei johdu mediahuomiosta vaan rikoksesta.

On käsittämätöntä, että median toiminta teon jälkeen voi vaikuttaa lieventävästi tuomioon, ja että median velvollisuuksiin kuuluva tiedottaminen rikosasioista, jotka nyt muutenkin ovat julkista tietoa, lasketaan erityiseksi haitaksi. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Julkkiksen täytyy tajuta, että rikos vaikuttaa myös hänen imagoonsa, minkä pitäisi olla lisämotivaation tuottaja lain noudattamiselle.

2. Pitäisikö kotona kuvaamisen olla laitonta alkuunkaan?


Tätä pohti mm. yleisesti ottaen varsin järkevä Jussi Halla-aho. Halla-aho ei ottanut suoraa kantaa asiaan, mutta ilmaisi tietynlaista hyväksyntää sille, että kotonaan voisi salakuvata sitä tarkoitusta varten, että suojaa itseään mahdollisilta perättömiltä syytöksiltä eikä näytä videoita muille. Minäkään en pidä siitä, että oikeusjärjestelmä laitetaan suojelemaan ihmisiä heidän oman holtittomuutensa seuraamuksilta, mutta tässä tapauksessa toinen vaihtoehto on huomattavasti ikävämpi.

Perättömien syytösten riski on oma leväperäisen seksuaalikäytöksen seuraus - samoin kuin salakuvatuksi tuleminenkin. Huoraamalla ihminen valitsee sen tietoisen riskin ottaa. Oma seksiseikkailujen tarve, joka johtaa leväperäiseen kumppaninvalintaan, ei ole oikeutus toisen henkilön yksityisyyden loukkaamiselle.
Syy sille, miksi en kannata toisen ihmisen kuvaamisen laillisuutta edes omassa kodissa on yksinkertainen: moinen avaisi todella vaarallisen oven.
 Samalla perusteella työnantaja voisi salakuvata työntekijöitään, vuokranantaja vuokralaisiaan tai vaikka tavaratalon omistaja asiakkaita pukukopissa tai wc-tiloissa. Miksi minun ja viiden miljoonan muun oikeuden yksityisyyteen pitäisi heikentyä, jotta arvostelukyvyttömät ihmiset voivat paneskella ja nauhoittaa teot ikäviltä sivuvaikutuksilta, kuten raiskaussyytöksiltä, välttyäkseen? Miksi sen pitäisi vaikuttaa minun oikeuksiini ja elämääni?
Helpompikin, kenenkään oikeuksia loukkaamaton keino riskien välttämiselle on: älä huoraa. Valitse kumppanisi tolkulla, niin tarpeettomia riskejä ei synny. Sama pätee kaikkiin ihmisiin sukupuolesta riippumatta. Holtittomaan seksuaalikäytökseen liittyy monia riskejä: taudit, ei-toivottu raskaus naiselle ja sen seuraama elatusvelvollisuus miehelle, huumatuksi, ryöstetyksi tai raiskatuksi joutuminen ja ties mitä. Näitä riskejä voi hallita noudattamalla kumppanin valinnassa samaa tervettä järkeä, jolla pyrkii minimoimaan muitakin turvallisuusriskejä elämässään.

Smithin harrastama seksuaalikäytös on jo todellista vaikeuksien kerjäämistä, koska sellaisella toiminnalla ei päädy suhteisiin kunnollisten ihmisten kanssa vaan ainoastaan toisten moraalittomien ja rappeutuneiden kanssa - heidän kanssaan, jotka myös vastaavaa käytöstä toteuttavat. Se nostaa ongelmien riskiä entisestään.

3. Axl Smithin tapaus osoittaa, että feminismiä tarvitaan


Tämän kannan esitti mm. feministi Hanna Räty. Hänestä tapaus kertoo siitä, miten naiset nähdään seksiobjekteina, koska videoita nähneet eivät ajatelleet naisia tuntevina yksilöinä. Hanna vaan unohtaa, ettei ketään seksivideolla sellaisena nähdä, koska kukaan ei katso seksivideoita pohtiakseen tuntevia yksilöitä. Naiset katsovat pornoa enenevissä määrin, ja yksi kummallisista trendeistä naisten pornon katselussa on homopornon katsominen. Jotenkin en usko, että homopornoa katselevat naiset pohdiskelevat filmin miesten tunne-elämää, luonteenlaatua tai mieltymyksiä. Seksivideolla kaikki ovat seksiobjekteja sukupuolesta riippumatta.

On myös tärkeää muistaa, että kun mitä tahansa ikävää tapahtuu naiselle, se on feministien mielestä oikeutus sanoa, että tämän vuoksi feminismiä tarvitaan. Räty ei tietenkään selittänyt, miten ja millä keinoin feminismi saisi miehet tai naiset lakkaamaan näkemästä seksivideoiden henkilöt seksiobjekteina.

Kaksi väärää ei tee oikeaa eikä kaksi hörhöilyä järkevää. Feminismin sijaan suosittelisin ratkaisuksi tähän ongelmaan terveen järjen käyttöä. Jokainen voi katsoa Axl Smithin tuhoa ja hänen uhriensa nöyryytystä ja pohtia, miten voisi itse ne kohtalot tervettä järkeä käyttäen välttää. Mikäli tässä on jotain epäselvää, palaa kohtaan 2.

Axl Smithin tapaus ei osoita, että feminismiä tarvitaan. Se osoittaa, että mulkkuja ihmisiä on maailma väärällään ja Axl Smith on heistä yksi.


4. Muiden runkkurinkiin kuuluvien olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus


Tämä syytös suuntautuu varsinkin muusikko Kasmiriin, jonka nimi nousi esille hänen todistettuaan oikeusjutussa. Kasmir oli kuulunut Whatsapp-ryhmään, jossa salakuvattua materiaalia oli jaettu. Monet valitsivat moraalisäteillä selittämällä, että Kasmir teki väärin vaietessaan nauhoista - ja kirjoittaja itse tietenkin olisi ilmoittanut ystävästään poliisille.

Kuinka realistiselta tämä tuntuu? Kasmirilla ei ole ollut mitään keinoa tietää nauhojen todella olevan salakuvattuja. Salakatselu on pääsääntöisesti asianomistajarikos, joten hän ei voisi edes rikosilmoitusta asiasta kirjata, koska ei ole uhri. Ja kuinka moni todella ryhtyisi soittelemaan poliisille ystävästään pelkän salakuvatun seksimateriaalin vuoksi? Jos videolla näkyisi vakavampi rikos, kuten raiskaus, olisi tietenkin normaalia ja vaadittua ottaa viranomaisiin yhteyttä, mutta mahdollinen salakatselu saisi useimmat enintään kyseenalaistamaan kaverin toiminnan.

Kasmir joutui vielä luopumaan paikasta viihdeohjelmassa kohun vuoksi. Miten tämä on reilua? Hän ei valinnut tulla sotketuksi tällaiseen. Hän ei syyllistynyt rikokseen. Häntä ei tule rangaista toisen ihmisen tekemisistä. Olettaisin jo nimen yhdistymisen Smithiin olevan miehelle melkoinen häpeä. Eiköhän se riitä.

5. Seksikumppanien vastuun toteaminen on uhrin syyttämistä


Smith ei ollut ainoa holtiton tilanteessa. Hänen seksikumppaninsa sortuivat holtittomaan kumppaninvalintaan myös, mutta toisin kuin Smith, he eivät paikkailleet oman käytöksensä seuraamusten riskiä muiden oikeuksia loukkaamalla. Joka tapauksessa toivoisin, että varsinkin nuoret tytöt katsovat Smithin uhrien kohtaamaa ahdistusta ja nöyryytystä ja pohtivat hieman, miten he voisivat välttää samaan asemaan joutumisen. Sano sitä victim blamingiksi jos haluat, mutta se on yksinkertaisesti paras ja tervehenkisin vaihtoehto.

Kuvittelen, että minulla olisi tytär, jolle olisi asian suhteen esitettävä jompi kumpi kahdesta seuraavasta argumentista:
a) Ei saa syyllistyä uhrin syyttämiseen, nainen saa olla seksuaalisesti vapaa ja vastuu on aina tekijällä.
b) Järkevällä kumppaninvalinnalla voi hallita monenlaisia ikäviä riskejä, kuten vaikkapa salakuvatuksi joutumista.

Kumpi argumentti olisi paras tyttäreni turvallisuuden, menestyksen ja tulevan onnellisuuden kannalta? Tietysti B, koska se on realismia ja positiivisiin arvoihin perustuvaa. Voimme jankuttaa tekijän vastuuta maailman tappiin, mutta se ei lohduta heitä, jotka irtosuhteiden sivuvaikutuksista kärsivät, koska se ei vie heidän ongelmaansa pois.

Linja B toisaalta elämänarvoksi omaksuttuna auttaa välttämään monet ongelmatilanteet, helpottaa hyvän kumppanin löytämistä, on turvallisempi valinta fyysisen ja psyykkisen terveyden kannalta sekä - toisin kuin A:n vakuuttelu tekijän vastuusta - oikeasti suojelee kuvitteellista tytärtäni monilta riskeiltä ja vaikeuksilta.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Joukkohukkumisia aiheuttavaa meripelastusta

Jussi Halla-aho ja Junes Lokka Helsingin Narinkkatorilla "Jotain Rajaa" -tapahtumassa.
(kuva: Jani Salomaa)
Euroopassa kauhistellaan Välimerellä hukkuneita afrikkalaisia mutta toisaalla on maa, joka on onnistunut massahukkumiset välttämään: Australia. 

Australia teki sen välittämällä laajalla kampanjoinnilla selvän viestin: tänne ei kannata tulla. Turvapaikanhakijoita ei päästetä suoraan Australian rajojen sisään odottamaan asiansa käsittelyä, vaan heidät majoitetaan esim. Naurulla oleviin keskuksiin. Hukkumisongelma oli ratkaistu.

Eurooppa ei tästä ymmärrä ottaa opikseen vaan noudattaa päinvastaista ajatusmallia: houkutellaan ihmisiä tänne ottamalla heidät suoraan rajojen sisäpuolelle ja noudetaan Välimerelle onnettomissa paateissa lähteneet EU:n rajojen sisään, vaikka tulokkaat olisivat huomattavasti lähempänä Libyan rannikkoa kuin Italian.

Luonnollisesti hukkumisia sitten tulee. 

Kun Välimerelle lähtemisestä tehdään kannattavaa ja meripelastuksella mahdollistetaan se, että jopa ei-merikelpoisilla aluksilla Afrikasta lähtevät voivat päästä perille, tulee ihmisvirta Afrikasta jatkumaan. EU ajaa itsensä loputtomaan suohon, jossa meritaksipalvelua joudutaan jatkamaan hamaan tulevaisuuteen, koska kannustimia matkaan lähtöön ylläpidetään samalla kun pintapuolisesti neuvotaan, että älkää nyt vaarantako henkeänne tänne lähtemällä.

Aylan Kurdin tapaus oli malliesimerkki kannustimien tuhovoimasta. Hänen perheensä oli asunut turvallisesti Turkissa jo pitkään, mutta isää houkutti länsimaiden tarjoama ilmainen hammashoito, joten hän keksi yrittää päästä Kanadaan. Isä rahoitti matkaansa toimimalla samalla ihmissalakuljettajana. Pieni poika hukkui matkalla, ja isä yritti valehdella tapahtumien kulusta väittäen, että hän ei ollut veneen kuljettaja.

Inhimillisempi pakolaispolitiikka ei kuolemaa olisi estänyt, koska perhe ei ollut pakolaisia. He tulivat Turkista - eivät sota-alueelta. Kannustimien poisto taas olisi pojan hukkumisen estänyt, koska isä ei silloin olisi Kreikkaan yrittänyt lähteä. Asia on äärimmäisen yksinkertainen.

Nyt europarlamentaarikko Jussi Halla-aho yrittää rajoittaa Välimeren uhrilukua tekemällä esityksen, joka sanktioisi kansalaisjärjestöjen tekemän meripelastuksen. Ilman meripelastusoperaatioita ihmiset eivät Afrikasta lähtisi veneenräppänöillä, joiden he itsekin tietävät olevan merimatkustukseen sopimattomia, koska uskoa siihen, että EU:n väki tulee hakemaan, ei olisi. Tämäkin asia on äärimmäisen yksinkertainen.

Kuitenkin suomalainen media reagoi Halla-ahon esitykseen vetämällä haastatteluihin milloin mitäkin ihmisoikeustaistelijoita, jotka kauhistelevat Halla-ahon esitystä epäinhimillisenä. Nämä päivystävät dosentit hokevat, että pitäähän ne ihmiset pelastaa, kun ne hädässä ovat. Kukaan heistä ei halua puhua siitä, miksi nämä ihmiset merihätään alun alkaen joutuivat.

Ei heitä Libyassa kukaan vainoa. Usein ei kotimaissakaan, koska tulijat tulevat usein Saharan eteläpuolisen Afrikan maista, joissa ei mitään sotaa ole. He eivät pakene henkensä edestä vaan paremman elintason toivossa, ja niin pitkään kuin parempi elintaso on täällä heille tarjolla ja EU-maat hakevat tulijoita mereltä rajojen sisään, hukkumisetkin jatkuvat.

Suomessakin tietyt tahot ovat vaatineet pakolaisille "turvallisia reittejä" väittäen niiden ehkäisevän hukkumisia. Ajatus on kuolleena syntynyt.

  • Jos turvallisia reittejä tehdään esim. syyrialaisille ja muille sota-alueilla eläville, jatkavat rauhallisilta alueilta tulevat Välimeren ylityksiä veneillä, koska elintasopakolaisille ei turvallisia reittejä ole käytössä. Hukkumiset siis jatkuisivat samaan tahtiin, koska vain pieni osa tulijoista on edes peräisin sota-alueilta.
  • Hukkumiset siis estettäisiin vain tekemällä turvallisia reittejä kaikille Eurooppaan haluaville. Se olisi siis täysi rajavalvonnan poisto ja hallitsematonta maahanmuuttoa, joka nopeasti romuttaisi Euroopan. Miljoonat kehitysmaalaiset haluavat Eurooppaan, mutta Eurooppa ei heidän tuloaan kestäisi taloudellisesti, sosiaalisesti eikä kulttuurillisesti.
Joten maahanmuuttokriittisten ratkaisu on ainoa inhimillinen ratkaisu. Ainoa keino saada hukkumisille loppu on lopettaa järjestelmät, jotka tekevät Eurooppaan yrittämisestä kannattavaa, sekä meripelastus, joka tekee Eurooppaan pääsystä helpompaa. Vasemmiston kauniit puheet eivät ole estäneet yhtään uhria - itse asiassa Refugees Welcome -politiikka on ne saanut aikaan. Halla-ahon esitys on sitä aidosti inhimillistä ja empaattista toimintaa.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Vihapuhekäräjillä totuudella ei ole väliä, uskokaa jo.

(Kuva Tynkkysen Facebookista)

PS-nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen sitten sai arvattavat syytteet kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja uskonrauhan rikkomisesta. Kaikella todennäköisyydellä tuomiokin tulee.

En epäile hetkeäkään, etteikö Tynkkynen osaisi oikeudessa perustella puheitaan ja osoittaa väitteensä todeksi. Kyse ei ole siitä, koska siitä huolimatta, että julkinen keskustelu kohisee totuuden jälkeisen median tiimoilta, on oikeusjärjestelmämme siirtynyt totuuden jälkeiseen aikaan jo kauan sitten.

Reilusti tiivistäen Tynkkysen kiihottamissyytteeseen johtaneet ydinväitteet olivat nämä:
  • Islam pitää kitkeä Suomesta.
  • Islamisaatio on pysäytettävä.
  • Myönnetyt oleskeluluvat on laitettava uudelleen tutkittavaksi, jotta aiheettomasti maassa olevat voidaan palauttaa.
  • Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikkien ei tarvitsekaan olla. Jo osa heistä riittää tekemään muslimien maahanmuutosta meille liian vaarallista.
  • Mitä vähemmän Suomessa on muslimeja, sitä turvallisempaa täällä on.
  • Kuka tahansa muslimi voi innostua seuraamaan profeettansa esimerkkiä vääräuskoisten tappamisessa, koska uskonnossa Muhammedin teot ovat arvostelun yläpuolella eikä uskonto ole niistä yrittänytkään irtautua.
  • Muslimit vaarantavat länsimaisen elämänmenon.
Uskonrauhan rikkomisen kohdalla haaste erittelee yhden kohdan Tynkkysen Facebook-julkaisusta:

"Voisivatko muslimit kirota pedofiiliprofeettansa, joka antaa oikeutuksen meidän eurooppalaisten teurastamiselle vain, koska emme halua alistua Allahille, tuolle hirviölle." 

Kiihottamissyytteeseen johtaneet falsifioitavat väitteet voisi yksi toisensa jälkeen perustella todeksi. Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta yksikään maa tai kaupunki ei ole muslimien vaikutuksesta muuttunut turvallisemmaksi paikaksi asua. Päättäjämme olisivat ilahtuneita jo kohtuullisen negatiivisesta vaikutuksesta turvallisuuteen, positiivista tai neutraalia muslimien turvallisuusvaikutusta tuskin kukaan realistisesti odottaa. 

Muhammed oli globaalin jihadin aloittaja, ja on pakenematon totuus, että islaminuskossa hänet katsotaan virheettömäksi Jumalan lähettilääksi. Ei ole siis mitään syytä uskoa, että muslimit olisivat jotenkin vääräuskoisten tappamista ja alistamista vastaan, koska he moisten tekojen harrastajan katsovat erehtymättömäksi profeetaksi ja profeetan elämäntavan jäljittelyn muslimin tärkeimmäksi tehtäväksi uskonnossa.

Palautuksiin liittyvät kommentit taas ovat täysin yhteneviä ulkomaalaislakiemme kanssa. Pakolaisstatukset ja turvapaikat on tarkoitettu niille, jotka niitä tarvitsevat, ja oleskeluluvat on suunniteltu väliaikaisiksi juuri siitä syystä, että niiden aiheellisuutta tulee tarkkailtua. Tynkkynen vain toteaa, että tämä valvonta ei tässä ajassa ole toteutunut.

Ja eikös palautusten pitäisi olla sitä, mitä ihmisoikeuksien kannattajatkin haluavat? Ainahan he sanovat, että pakolaiset oikeasti haluavat palata kun pystyvät ja miten tärkeää on, että tänne pakolaisiksi päässeet voivat kouluttautua ja sitten palata auttamaan kotimaataan. No sinne vaan jälleenrakentamaan, niin kaikilla on hyvä mieli.

Joka tapauksessa, sillä ei ole mitään väliä lain tai tuomioistuimien linjausten kannalta, ovatko väitteet totta, perusteltavissa tai ilman mitään loukkaamistarkoitusta esitettyjä poliittisia mielipiteitä. Laki sanoo näin (alleviivaukset lisätty): 
Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Toisin sanoen oikeakin tieto riittää, jos sen joku voi panettelevaksi kokea. Toki lakia noudatetaan mielivaltaisesti, koska esim. Tynkkysen viestin kokonaisuudessaan näytteille asettanut mtv3 ei ole käräjillä, eivät myöskään ne reilut 800 Maikkarin juttua jakanutta. Tämä on myös nähty käytännön päätöksissä. Jussi Halla-ahon KKO-tuomiossa sanotaan, että vaikka uskontoa koskevat väitteet voitaisiin todistaa, ei niitä voi käsitellä samoin kuin luonnontieteellisiä väittämiä:
Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ollut todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa. 
Joensuussa taas tämä nähtiin hieman erilaisen syytteen kohdalla, kun suomalaismies tuomittiin kunnianloukkauksesta hänen sanottuaan rappukäytävässä somalien kuullen, että rapussa haisee. Käräjäoikeuden mukaan ei ollut olennaista, oliko haju objektiivisesti arvioiden häiritsevä vai ei. Haju rappukäytävässä on oikeudellisesti kuin sisäinen turvallisuusuhka Suomessa: vaikka se olisi siellä, siitä ei saa sanoa, jos vähemmistöllä voi tulla paha mieli.

Tästä syystä puhun Tynkkysen tuomiosta varmana asiana. Totuudella ei kirjaimellisesti ole väliä suomalaisessa oikeusjärjestelmässä, vaan subjektiivinen loukkaantumisen kokemus asetetaan faktoja tärkeämmäksi.

Tynkkysen oikeudenkäynti on Oulun oikeustalolla keskiviikkona 11.1. klo 9:00. Yleisöä toivotaan paikalle, joten ilmaannu sinne tai tulen hakemaan kotoa. Liveä on tulossa, mutta todennäköisesti salissa ei saa kuvata, joten itse käsittelyn voi nähdä vain paikan päällä.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Vasemmiston Berliini-neronleimauksia

Terrori-iskujen jälkimainingit ovat muotoutuneet länsimaisille rutiiniksi. Sympatianosoitusten, unohtamisen ja toistamisen kierteen sivunäytöksenä on haittamaahanmuuttoa kannattavien islam-apologeettojen yritykset selittää kaikki parhain päin ja hämmentää varsinaista keskustelua islamilaisen terrorismin uhasta ja hallitsemattoman maahanmuuton muista haittavaikutuksista.

Seuraavassa kooste muutamista näistä neronleimauksista.

Demarien Jaakonsaari esittää tässä tietynlaisen vasemmistolaisen vitsin. Hän ensimmäisellä lauseella ja hashtageillä antaa ymmärtää, että puhuisi Berliinin iskusta. Sitten tuleekin yllätyskäänne: hähä, vitut minä valkonaamoista - muistakaamme laittomia maahantulijoita, jotka hukkuvat haaveillen eurooppalaisesta elintasosta.

Ai tehdään kaikkemme? Näin sanoo mies, joka on itse tehnyt kaikkensa, jotta tulevaisuuden terroristien maahanpääsy sekä oleskeluluvan ja mukavan elintason saavuttaminen olisi mahdollisimman helppoa. Vihreiden linjaus maahanmuuton ongelmien ratkaisemiseen on yksinkertainen: sano "ihmisoikeudet", laita kädet korville ja kuvittele, että ongelma katoaa.

Tästä Ylen toimittajan twiitistä tuskin tarvitsee sanoa, mikä siinä on vialla.

Somevaarin keittiöfilosofiaa. Juu-u, epäilen vähän, että radikalismi ei tasapainoisia, onnellisia ihmisiä vedä puoleensa, mutta miten se liittyy mihinkään? Piileekö tässä joku vaivihkainen syyllistys, jonka mukaan länsimaisten olisi kuljettava munankuorilla muslimien ympärillä heidän kaikki toiveensa täyttäen, ettei Mehmet vaan koe tyytymättömyyttä saamaansa palveluun ja räjähdä?

Ällistyttävin lausunto tuli kuitenkin Matti Vanhaselta. Mikäli tämä on kaikella vakavuudella annettu lausunto, kannattaa Vanhasen suosiolla kieltäytyä tulevista kommentoinneista, koska selvästi hänen todellisuudentajunsa, kykynsä hahmottaa asioita ja logiikkansa ovat vakavasti hämärtyneet. Jos Matti osaa selittää, mitä hän tällä hakee, voi hän ottaa minuun yhteyttä ja lisään hänen perustelunsa tekstiin.

Toivossa on hyvä elää, ajatteli kai rasmuslainen yrittäessään vakuutella itselleen, että Berliinin terrori-iskun takana saattaa olla natsi. "Rekka oli Puolasta, Puolan hallitus on oikeistolainen...Kunhan sanon."


Ylläoleva tekstinkappale on ote Jori Eskolinin blogipäivityksestä, joka julkaistiin vain tunteja Berliinin iskun jälkeen. Jorilta ei vienyt kauaa määrittää, kuka on tämän tarinan todellinen pahis. Yhdessä vaakakupissa on taparikollinen, joka ajoi rekan väkijoukkoon, toisessa taas meppi, joka sarkastisesti heitti Facebookissa Allahin taas olleen suuri ainakin Ankarassa ja Berliinissä. Valinta oli Jorille takuulla helppo.

Rasmus-ryhmässä kauhisteltiin Halla-ahon sarkasmia täytenä raakalaismaisuutena usean ketjun voimin, mutta jostain syystä samaa reaktiota ei herättänyt erään rasmuslaisen keskustelunaloitus, jossa hän sarkastisesti ihmetteli, miksi maahanmuuttokriittiset eivät kiinnostu Zurichin ammuskelusta. Terrori-iskun politisointi ja sarkastinen kommentointi on sallittua vain vasemmistolle.

Kunniamaininta annettakoon myös Kansan Uutisille, joka Berliiniä käsittelevässä artikkelissaan siirsi enemmän tai vähemmän hienovaraisesti puheenaiheen itselleen miellyttävämpään suuntaan. Tässä KU:n artikkelin väliotsikot järjestyksessä:

Väärä mies pidätetty?
Kuorma-auto Puolasta
Suosittu joulutori
Turvatoimet eivät silmiinpistäviä
Trump lietsoo vihaa

torstai 11. helmikuuta 2016

Kun rotutohtorista tuli tolkun mies



Niin ne ajat muuttuvat. Oli aika, jolloin Jussi Halla-aho esitti erittäin radikaaleja näkemyksiä maahanmuutosta. Päätyipä saamaan tuomion kansanryhmää vastaan kiihotuksesta ja uskonrauhan rikkomisesta. Tällöin Halla-aho oli persujen musta lammas, puoluejohdolle kiusallinen tapaus, jonka puheista kilpaa irtisanouduttiin. Tuli pakolaiskriisi, ja tuli Halla-aho 2.0: kaikin puolin salonkikelpoinen maahanmuuttokriitikko, jonka kannanotot haittamaahanmuuton vähentämisestä ovat täydessä resonanssissa kansakunnan valtanäkemysten kanssa. Nykyisessä mielipideilmastossa ne kuulostavat suorastaan maltillisilta ja valtavirtaisilta. Poliittiseen vasempaan nojaava, edellisissä vaaleissa Haavistoa äänestänyt äitinikin ylisti Halla-ahon älykästä ja selkeää ilmaisua; sanoipa jopa, että miehestä tulisi hieno presidentti.

Mikä muuttui? No, ei Halla-aho ainakaan. Hänen kantansa ovat edelleen samoja kuin ne, joilla hän kohahdutti aikanaan ja sai rasistikorttien ryöpyn ja rotutohtorin leiman niskaansa. Suomi muuttui. Se, mistä Halla-aho varoitteli, ei ollutkaan äärioikeistolaisen muukalaisvihassaan hourimaa fantasiaa vaan huolettoman maahanmuuttopolitiikan vääjäämätöntä seurausta. Sen vain täytyi tulla toteen ennen kuin se uskottiin. Halla-aho ei muuttunut rotutohtorista tolkun mieheksi vaan paljastui sellaiseksi maailman muuttuessa.

Hallituksemme ei tässä ole lainkaan paremmalla tasolla kuin kansan enemmistö: vielä syksyllä Sipilä lupaili taloaan maahantulijoiden käyttöön, kaikki maahantulijoita koskeva keskustelu käytiin "hädänalaisten auttamisen" viitekehyksessä, eikä kukaan hallituksesta vihjannutkaan, että turvapaikanhakijoiden ottamisen hinta tulee olemaan kova niin taloudellisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Voimme rajata syyt tälle kahteen vaihtoehtoon: typeryys tai pahantahtoisuus.
Sanokaa minua sinisilmäiseksi, mutta minun veikkaukseni on typeryys. Sipilä voi olla IT-miljonääri mutta sosiaalisten aiheiden nero hän ei ole. Hänen maailmanmainetta niittäneessä tapaamisessaan "17-vuotiaan" Fahad Firasin kanssa sen pystyi lukemaan Sipilän kasvoilta: tilanne ei ollut sitä, mitä hän odotti sen olevan. Hän oli höynä ja tiesi näyttävänsä siltä.

Sipilää usein syytetään suorasta pahantahtoisuudesta, mutta muistuttaisin syyttäjiä Hanlonin partateränä tunnetusta ajatuksesta: älä oleta pahansuopia aikeita, jos tyhmyyden olettaminen on riittävä selitys. Periaate on nähtävissä pohjattoman maahanmuuttomyönteisissä ihmisissä yleensäkin. He tarkoittavat hyvää, luulevat tekevänsä hyvää ja ovat yksinkertaisesti niin tietämättömiä, etteivät ymmärrä tuottavansa vahinkoa. On todennäköistä, että uskovainen Sipilä on samasta puusta veistetty. Pohtiikohan hän koskaan, mitä kristillisen lähimmäisenrakkauden kantaisä Jeesus olisi sanonut Fahad Firasille? Olisikohan Jeesus vain seissyt siinä ja räpytellyt silmiään kuin idiootti, vai olisikohan hän keksinyt jotain henkevää, ajatonta sanottavaa?

Kaikki tämä jaarittelu on hyvästä syystä, se toimikoon pohjana tälle kysymykselle: kuuluisiko Halla-ahon olla presidentti? Tai vaikkapa pääministeri? Kaikkien todisteiden valossa: ehdottomasti. Hän kuuluu niihin harvoihin älykkäisiin, maailmaa ymmärtäviin poliitikkoihin, jotka näkivät tämän kaiken tulevan eivätkä pelänneet sanoa sitä ääneen. Nykyinen johtomme koostuu miehistä, jotka eivät nähneet maahanmuuttopolitiikkamme luonnollisia seurauksia eivätkä vieläkään tunnusta, että olivat väärässä, vaikka ovat sen jo itsekin huomanneet. Johtajiemme tulisi olla parempia kuin meidän: fiksumpia, tarkkaavaisempia ja harkitsevampia, ei meitä huonompia järjen jälkijunassa tulijoita. Jos Halla-ahon kaltaiset miehet olisivat vallassa, ei koko ongelmaa olisi syntynyt. Takinkäännöillä omansa ja puolueen maineen ryvettänyt Soini joutaa vaihtoon. Maalaiselta vaikuttavan kansanmiehen rooli on mennyttä ja Halla-aho toisi uudet, älylliset tuulet persujen johtoon ja Soinin pettämät äänestäjät takaisin puoleen riveihin. Ja mikäpä olisi parempi asema seuraavan pääministerin roolia ajatellen?