Ohisalon ankkurilapset - mitä perheenyhdistämisen lakimuutos tarkoittaa

Sisäministeriössä on reilun vuoden ajan valmisteltu hanketta, joka toteutuessaan toisi merkittäviä muutoksia turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämisen mahdollisuuksiin ja samalla uuden huomattavan houkuttimen suunnata turvapaikkaturismi juuri Suomeen. Mutta mitä siis ollaan muuttamassa, miten, ja millaiset vaikutukset muutoksella voi odottaa olevan?

"Ankkurilapsella" viitataan alaikäiseen tai sellaisena esiintyvään henkilöön, jota käytetään maahantulon välineenä muille perheenjäsenille. Termi on monille tuttu amerikkalaisesta kulttuurista, jossa ankkurilapsilla tarkoitetaan usein lapsia, jotka hankitaan USA:n maaperällä, jolloin lapsi syntyy Yhdysvaltain kansalaiseksi, ja vanhempien on helpompi välttää karkotus. 

Suomessa tällainen ankkurilapsen käyttö ei ole mahdollista, koska täällä kansalaisuus ei määräydy syntymäpaikan mukaan vaan äidin kansalaisuuden, mutta ankkurilapsien käytön toinen muoto, joka on myös Yhdysvalloissa viime vuosina yleistynyt, on alaikäisen lähettäminen edeltä Yhdysvaltoihin tai sellaisen mukaan ottaminen laittomaan rajanylitykseen, koska perheet pääsevät monissa tapauksissa vapaalle jalalle odottamaan turvapaikkapäätöstä ja voivat siten helpommin myös tehdä katoamistempun laittomiksi maassaolijoiksi.

Yhdysvaltain maahanmuuttovirasto ICE:n pilotoimassa dna-testiohjelmassa havaittiin, että 30% rajan yli tuoduista lapsista ei ole mitään sukua heidän vanhemmakseen tekeytyneelle henkilölle, ja Meksikon puolella niin yksittäiset laittoman maahantulon suunnittelijat kuin ihmiskauppiaiden rikollisjengitkin ostavat ja sieppaavat lapsia tätä tarkoitusta varten. Ankkurilasten käytön mahdollistaminen onkin lasten oikeuksien edistämisen sijaan johtanut siihen, että yhä useampi lapsi joutuu ihmissalakuljetuksen kohteeksi ja eroon perheestään. Eikä ihmiskauppa pääty rajanylitykseen: lapset päätyvät usein prostituutioon tai orjuuteen.

Suomessa ankkurilasten käyttö on ollut huomattavasti rajallisempaa kansalaisuuslainsäädännön vuoksi: kansalaisuuslaki ja perheenyhdistämisprosessi, joka koko perheen on läpikäytävä, rajoittavat väärinkäytösten mahdollisuuksia.

Alaikäisenä esiintyminen on kuitenkin kannattavaa käytännössä missä tahansa kohdemaassa, koska alaikäisenä olet lasten oikeuksia koskevien sopimusten ja lainsäädännön piirissä, ja oleskeluluvan saanti helpompaa. Saksassa alaikäisinä esiintyvistä turvapaikanhakijoista joka toinen oli havaittu aikuiseksi, ja ajoittain ilmiö on herättänyt suorastaan huvittuneisuutta, kuten "Olen 17-vuotias ja voin todistaa sen" -lausahduksesta tunnetuksi tulleen Fahad Firasin tv-esiintyminen pääministeri Sipilän kanssa, tai kuvat englantilaisesta "pakolaislasten" yksiköstä, joissa keski-ikäiset miehet istuvat lasten lelujen keskellä.

Iso-Britanniaan saapuneita "pakolaislapsia".

Sisäministeri Maria Ohisalo ja turvapaikka-aktivistien järjestöt ovat kuitenkin olleet tyytymättömiä siihen, että ankkurilapsen käyttö ei Suomessa ole ollut saumaton prosessi, joka takaa Suomeen pääsyn sukulaisille. Kielteisiäkin perheenyhdistämispäätöksiä on tullut, ja lisäksi monissa tapauksissa ankkurilapsi on ehtinyt täyttää 18 vuotta hakemuksen käsittelyaikana, mikä on johtanut kielteiseen perheenyhdistämispäätökseen.

Näistä esteistä Ohisalo haluaa eroon, ja hankkeen jo lausuntokierroksen läpikäynyt esitys tekisi ankkurilapsista takuuvarman keinon saada koko perhe Suomeen.

Hankkeen merkittävimmät muutokset ovat tulorajojen ja henkilökohtaisen turvapaikan tarpeen arvioinnin poisto ankkurilapsen perheenjäseniltä sekä alaikäisen määritelmän muuttaminen niin, että kunhan hakija on kertomansa mukaan edes päivää alle 18-vuotias hakemusta tehdessään, hänen hakemuksensa hyväksytään, vaikka päätös tulisi jo hakijan ollessa täysi-ikäinen eikä siten enää lapsia nykyisin koskevien poikkeussäädösten piirissä.

Ainoa tilanne, jossa alaikäisen hakijan perheenyhdistämishakemus voisi johtaa kielteiseen päätökseen olisi se, jos viranomaiset arvioivat sen olevan lapsen edun vastaista. Ne viranomaiset, jotka eivät erottaneet ISIS-äitejä lapsistaan koska katsoivat, että terroristiäidin seura ja kasvatus eivät ole lapsen edun vastaista. Kielteisen päätöksen saaminen olisi siis käytännössä mahdotonta. Jos ankkurilapsi itse ei perhettään paikalle halua ja osaisi viranomaisille selittää vaikkapa pakkoavioliiton uhasta tai kunniaväkivallasta, hän ei hakemusta tällöin edes tee, vaan jättää vain perheen taakseen. 

Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että Eurooppaan haluavasta perheestä tarvitsee löytyä vain yksi alle 18-vuotiaasta menevä, joka lähetetään edeltä Suomeen, ja sitten vain odotellaan hakemusprosessin valmistumista, ja takuuvarmat oleskeluluvat tulevat ainakin ydinperheen jäsenille.

Tästä syystä seuraava ote, jossa esityksen kirjoittajat teeskentelevät välittävänsä järjestelmän väärinkäytön riskistä, on täysin tyhjää puhetta:

Poistettaessa kerralla useita esteitä alaikäisten perheenyhdistämiselle, on kuitenkin varmistuttava, että perheenyhdistämisen helpottuminen ei toimi vetotekijänä ilman huoltajaa tuleville alaikäisille ja näin lisää alaikäisten hyväksikäyttöä maahantulon välineenä tai nosta ilman huoltajaa tulevien alaikäisten kansainvälisen suojelun hakemusmääriä. Hyväksikäytön lisääntymisen riskistä johtuen tässä esityksessä on ehdotettu, että mahdollisuus kielteisen perhesidepäätöksen perustelemiselle maahantulosäännösten kiertämisellä säilytetään tapauksissa, jossa ei ole lapsen edun mukaista, että lapsi olisi huoltajansa hoidettavana.

Esityksessä tämä lakimuutoksen luoma vetovoimatekijä ankkurilapsen käytölle sivuutetaan pikkujuttuna, ja muutoksen arvioidaan tuottavan 200 positiivista perheenyhdistämispäätöstä enemmän vuodessa nykytilanteeseen verraten. Tämä luku 200 on itsessään jo suuri, mutta se ei kerro totuutta, koska se perustuu siihen ajatukseen, että hakemusten ja päätösten määrä pysyisi samana kuin se on ollut vuosina 2019-2020.

Perheenyhdistämisen esteiden poistamisen vaikutusta turvapaikan houkuttelevuuden näkökulmasta on hyvin vaikea arvioida.

Onko todella? Niin pitkään kuin maiden välillä on elintasoeroja, ja osa kehittyneistä maista on valmiita tarjoamaan ilmaisen elämän korkealla elintasolla lähes kenelle tahansa rajan ylittäneelle, tulijoita riittää. Se, minne tulijat menevät, riippuu pitkälti siitä, millaisia houkuttimia kukin maa tarjoaa. Itä- ja Etelä-Euroopan maat ovat harvalle kehitysmaista tulevalle lopullinen kohdemaa, koska matkaa jatkamalla vastaan tulee maita, jotka tarjoavat paremmat etuudet ja helpomman elämän. 

Jos Suomi ottaa linjakseen ankkurilapsipolitiikan, joka takaa mille tahansa perheelle oleskeluluvan, on ilmiselvää, että se tulee olemaan huomattava houkutin varsinkin nyt, kun muut Pohjoismaat kiristävät linjaansa näissä asioissa

Kun tuottoisaa vokkibisnestä pyörittävältä SPR:ltä tai muilta saman alan järjestöiltä pyydetään
lausuntoa maahanmuuton helpottamiseen, mitä luulisit heidän sanovan?

Lausuntokierros: turvapaikka-aktivisteille mikään ei riitä, kirkkohallitus tunnustaa turvapaikanhakijoiden yritykset huijata Migriä

Lausuntoja oli pyydetty monilta tahoilta, joista osa oli hyvin ymmärrettäviä: Supo, valtiovarainministeriö, Kela, Migri ja muita virastoja ja hallintoelimiä. Mutta noin puolet lausuntopyynnöistä oli lähetetty turvapaikka-aktivisteille: Amnesty, Suomen pakolaisapu, Pakolaisneuvonta ry, Punainen Risti, Turvapaikanhakijoiden tuki ry ja useat muut toimijat, joista monet hyötyvät suoraan taloudellisesti maahanmuuttopolitiikan löyhentämisestä, olivat antaneet lausuntonsa.

Turvapaikka-aktivistien lausunnot olivat ymmärrettävästi ylistystä muutokselle, tosin valittelua tuli siitä, ettei maahanpääsyä helpoteta riittävästi. He eivät kanna huolta siitä, että Suomeen kohdistuisi suurta elintasopakolaisuuden painetta, että tänne pääsisi vaarallisia henkilöitä tai edes siitä, että lapsia hyväksikäytetään aikuisten toimesta ankkurilapsina. Heidän tavoitteensa on vain saada maahanmuuttopolitiikka siihen pisteeseen, että kuka tahansa Suomeen haluava voi tänne tulla.

Monien turvapaikka-aktivistien järjestöjen lausunnoissa valiteltiin sitä, että Ohisalon ankkurilapsimalli ei mene tarpeeksi pitkälle: vaadittiin sitä, että tulorajojen poisto pitäisi ulottaa kaikilla perusteilla Suomessa oleskeleviin alaikäisiin ja että turvapaikan saaneille kuuluvaa 3 kk hakuaikaa perheenyhdistämiselle, jossa tulorajoja ei ole, pitäisi pidentää.

Huikein vaatimus oli lienee se, että perheenyhdistämisen oikeuden laajennus koskisi myös "uusia perheitä" - ei siis vain niitä, jotka hakijalla oli jo kotimaasta lähtiessään. Tämä muutos tarkoittaisi sitä, että hakijan perheenjäseniksi voisivat ilmoittautua ketkä hyvänsä vaikkapa alaikäisen hakijan äitipuolena tai sisaruspuolina.

Näin saataisiin vaikka koko naapurusto samaan perheenyhdistämiseen mukaan "uutena perheenä". Tämä vaatimus osoittaa myös, ettei tavoitteena ole lasten ihmisoikeuksien suojelu vaan väestönvaihto: perheenyhdistämisen tarkoitus alaikäiselle on tuoda hänelle tutut ja turvalliset aikuiset maahan. Miksi lapsen etu velvoittaisi tuomaan myös "uusia perheenjäseniä", joita lapsi ei ole edes tavannut?

Kirkkohallituksen lausunnossa kannatettiin varauksetta lakimuutosta, mutta eräs kohta lausunnossa pisti erityisesti silmään:

Toimeentuloedellytys ja siihen liittyvät määräajat ovat aiheuttaneet kohtuuttomia tilanteita sekä inhimillistä kärsimystä, jotka ovat näkyneet sekä Kirkon Diakoniarahaston hakemuksissa että paikallisessa diakoniatyössä.

Mitä tämä siis tarkoittaa? Onko kirkko auttanut siis turvapaikanhakijoita toimeentuloedellytyksen täyttämisessä antamalla heille rahaa diakoniarahastosta? Koska Twitterissä kysyminen ei tuottanut vastausta, aloitin soittokierroksen asiasta, ja oli kiinnostavaa, että lausunnon allekirjoittaja Petri Määttä halusi ohjata minut puhumaan toiselle henkilölle, koska hän ei itse kuulemma tiedä rahaston asioista riittävästi. Jos näin on, miksi hän on sisällyttänyt kohdan rahastosta lausuntoon, jos ei osaa sitä perustella? 

Kun kysyin, onko kirkko myöntänyt tukia toimeentuloedellytyksen täyttymiselle, Määtän vastaus antoi ymmärtää, että on, koska hän sanoi, että minun pitäisi kysellä tarkkoja summia asiasta rahastopuolen henkilöstöltä, mutta suoraa vastausta hän ei antanut.

Määttä ohjasi minut soittamaan diakoniatyön Tiina Saarelalle, jolta sitten sain vastauksia. Saarelan mukaan diakoniarahastosta ei pääsääntöisesti myönnetä avustusta toimeentuloedellytyksen täyttämiseen, mutta hakemuksia tulee toimeentuloedellytyksen takia paljon - niihin ei vain yleensä myönnytä. Koska huomasin hänen toistuvasti käyttävän termejä "yleensä" ja "pääsääntöisesti", tietysti kysyin, mitä ovat poikkeukset tähän sääntöön. Hän kertoi, että ne ovat tilanteita, joissa rahasto arvioi toimeentuloedellytyksen täyttyvän mutta joissa avustusta myönnetään köyhyyden perusteella.

Kun totesin, että näiden tapausten kai täytyy olla hyvin poikkeuksellisia, koska tulorajat ovat niin korkeat, että ne täyttävä tuskin köyhäinapua tarvitsee, Saarela siirtyi valittelemaan tulorajojen korkeutta mutta ei kommentoinut sitä, miksi näille väitetysti tulorajat täyttäville sitten on köyhäinapua annettu.

Kysyin Saarelalta, mikä hän ajattelee lakimuutoksen riskeistä, koska niihin ei lausunnossa viitattu. Selvensin, että tarkoitin riskeillä lakimuutoksen toimimista vetovoimatekijänä niin turvapaikkaprosessin kiertämiselle kuin alaikäisten hyväksikäytölle oleskelulupaa toivovien aikuisten toimesta. Saarela korosti, että kirkolla ei ole asiaan kantaa, mutta hän henkilökohtaisesti on sitä mieltä, että lakimuutoksen hyödyt ovat tärkeämmät kuin riskit.

Oli myös kiinnostavaa huomata, että se ei tuntunut Saarelasta mitenkään erikoiselta tai epärehelliseltä, että turvapaikanhakijat anovat diakoniarahastosta rahaa huijatakseen Migrin uskomaan, että toimeentuloedellytys täyttyy - riippumatta siitä, myöntyykö rahasto näihin hakemuksiin. Hän puhui siitä täysin arkipäiväisenä asiana selvästi tiedostamatta kunnolla, että hänhän puhuu järjestelmän huijausyrityksistä turvapaikanhakijoiden toimesta.

En usko Saarelan olevan millään tapaa pahantahtoinen ihminen, joka väestönvaihtoa erityisesti tavoittelisi, vaan sain vaikutelman hyväntahtoisesta mutta humaanien tavoitteidensa sokeuttamasta henkilöstä. Hän haluaa auttaa ihmisiä ymmärtämättä tai haluamatta ajatella sitä, kuinka moni suomalainen on joutunut jo nyt kärsimään turvapaikanhakijoiden tekosista tai siitä, millaiset vaikutukset heillä on kansantalouteen tai maan turvallisuuteen. Hän keskittyy tuijottamaan siirtolaisia yksilöinä ajattelematta suurempaa kuvaa.

Viranomaiset eivät katsoneet lapsen edun mukaiseksi erottaa heitä terroristijärjestöön kuuluvista äideistään. Herääkin kysymys: Miten kriteeri "lapsen edun vastaisesta perheenyhdistämisestä" täyttyisi?

Supo huolissaan turvallisuusriskeistä, Migri oikoo hankkeen virheitä ja ristiriitaisuuksia

Suojelupoliisin lausunnossa kritisoitiin sitä, että ainoastaan lapsen edun vastaisuus voisi estää perheenyhdistämisen, ja Supo esittääkin, että myös nykyisen lainsäädännön muut esteet oleskeluluvan myöntämiselle, kuten se, että henkilö muodostaa turvallisuusuhan Suomelle, sisällytettäisiin niihin poikkeuksiin, joiden nojalla perheenyhdistäminen voitaisiin evätä. Supon huoli kohdistuu ymmärrettävästi siihen, että terroristitkin voivat välttää oman turvapaikkaprosessinsa kokonaan lähettämällä edeltä alaikäisen perheenjäsenen, jonka avulla Suomelle turvallisuusuhan muodostavat henkilöt tai jopa jo maasta poistetut henkilöt saisivat oleskeluluvan automaattisesti.

Ehdottomasti kattavin ja vahvimmin perusteltu lausunto esitykseen tuli Migriltä, ja tätä lausuntoa on käsitelty myös mediassa. Maahanmuuttovirasto ilmaisi huolensa useista eri seurauksista, joita lakimuutoksella olisi, oikaisi hankkeessa esitettyjä virheellisiä väittämiä ja ilmaisi peittelemätöntä ärtymystä siitä, miten Migrin tilastoja oli käytetty hankkeen vaikutusarvioinnissa.

Migrin lausunnossa ihmeteltiin lakimuutoksen muotoilua siitä, että perheenyhdistäminen voitaisiin evätä vain, jos se on lapsen eli hakijan edun vastaista, eli siis vain tapauksissa, joissa Migri voi jollain tapaa todistaa hakijan antaneen väärää tietoa siitä, mikä on hänen etunsa mukaista. Mitään muuta harkintavaraa ei viranomaisille jää, joten perheenyhdistämisellä maahan tulevat välttävät käytännössä kaiken henkilökohtaisen arvioinnin.

Lisäksi Migristä arvosteltiin sitä, että jo valmisteluvaiheessa se hyväksytään realiteetiksi, että lapsia tullaan hyväksikäyttämään maahantulosäädösten kiertämiseksi, mutta lakiesitys ei tarjoa ratkaisuja asiaan tai viranomaisille selkeitä ohjeita ja kriteerejä siihen, miten vaikkapa "lapsen edun vastaisuus" käytännössä määritellään. Yleensä porsaanreiät syntyvät lakeihin huonon valmistelun tai muuttuneiden olosuhteiden seurauksena, mutta perheenyhdistämisen uudistuksessa porsaanreikä on tarkoituksella sisäänrakennettu ominaisuus, jonka olemassaolo todetaan, mutta jonka väärinkäytön estämiseen ei varauduta.

Esityksen leväperäistä valmistelu nousee Migrin lausunnossa esiin myös huomautuksessa siitä, että esityksessä ei sanota mitään siitä, miten viranomaisten tulisi toimia tilanteissa, joissa perheenkokoaja itse ei täytä maahantulon edellytyksiä tai on jopa maahantulokiellossa, eikä esityksen voimaan tultua perheen yhdistämistä voisi estää, vaikka kävisi ilmi, että hakijan oma oleskelulupa on hankittu vääriä tietoja antamalla.

Suojelupoliisin lausunnossa ilmaistu huoli uudistuksen muodostumisesta oleskelulupa-automaatiksi jopa vaaralliseksi tiedetyille henkilöille toistuu myös Migrin lausunnossa. Vaikkapa henkilö, jolta on jo aiemmin evätty oleskelulupa Supon arvioitua hänet turvallisuusuhaksi tai vakaviin rikoksiin syyllistymisen takia, voi taata itselleen oleskeluluvan lähettämällä maahan edeltä alaikäisen perheenjäsenen. Uudistus on muotoiltu niin ehdottomaksi, ettei Migrille jää keinoja puuttua tällaisiin tilanteisiin.

Migrin lausunnossa ihmetellään myös esityksen ristiriitaista sisältöä: ankkurilapsi-ilmiöön aiotaan varautua sillä, että perheenyhdistäminen voitaisiin evätä tapauksissa, joissa se on lapsen edun vastaista, mutta tällöin lapsen hyväksikäyttö maahantulosäädösten kiertämisessä on jo ehtinyt tapahtua, joskin se on epäonnistunut. Esityksessä hyväksytään se realiteetiksi, että alaikäisiä tullaan lähettämään omin päin vaaralliselle matkalle perheelle oleskelulupaa hankkimaan.

Lainsäädännöllä ja sitä seuraavalla päätöskäytännöllä voidaan vaikuttaa siihen, miten perheet lähtömaissa arvioivat mahdollisuuksiaan saada oleskelulupa vieraasta valtiosta. Jos se on helpointa lapsen kautta, niin lapsia lähetetään jatkossakin yksin matkaan ja he joutuvat olosuhteisiin, joissa lapsen etu ja oikeudet vaarantuvat. Esitysluonnoksessa ei ole arvioitu lapsen edun toteutumista siitä näkökulmasta, että ilman huoltajaansa liikkuvan lapsen turvallisuus ja hyvinvointi ovat matkan aikana alttiina erilaisille riskitekijöille.

Uudistus myös kääntää koko turvapaikkaprosessin päälaelleen, mitä tulee perheenyhdistämiseen. Yleisesti turvapaikkaa tai muuta oleskelulupaa hakevan on osoitettava, että hän on siihen oikeutettu. Uudistus kääntäisi todistustaakan toisin päin perheenyhdistämisissä: hakijan ei olisi tarpeen todistaa mitään siitä, tarvitseeko hän perhettään Suomeen, vaan Migrin olisi todistettava, jos perheenyhdistäminen olisi hakijalle haitallista.

Uudistuksen ehdottomasta muotoilusta ja alaikäisyyden määritelmän muutoksesta huomautetaan, että uudistus voi johtaa hyvinkin erikoisiin tilanteisiin: 17-vuotiaana perheenyhdistämistä hakenut voi saada päätöksen perustettuaan jo oman perheen puolisonsa kanssa, jolloin hänen vanhempansa eivät enää ole hänen ydinperheensä. Kuitenkin päätös tehdään niin kuin kyseessä olisi edelleen alaikäinen, vanhempiensa kanssa saman talouden jakava lapsi.

Migri toteaa esitystekstin vetävän mutkia suoriksi sanoessaan, että jos henkilö on katsottu kansainvälisen suojelun tarpeessa olevaksi, hänen lähtönsä kotimaastaan ei ole tällöin ollut vapaaehtoinen. Migristä huomautetaan, että monissa hakemuksissa esim. alaikäinen afgaani ei ole koskaan Afganistanissa käynytkään, eikä siksi ole totuudenmukaista esittää asia niin, että Afganistanin tilanteen nojalla suojelua hakeva olisi automaattisesti Afganistanista lähtenyt.

Lausunnossa myös arvioidaan uudistuksen johtavan tilanteisiin, joissa kokonainen perhe voi päätyä Suomeen ilman, että ainutkaan heistä täyttää kansainvälisen suojelun kriteereitä. Yksin saapuneelle alaikäiselle on voitu myöntää suojelua juuri siksi, että hän on erossa kotimana ulkopuolella asuvasta perheestään ja siten vailla turvaverkkoja, ja jos perhe sitten tuodaan Suomeen, poistuu se syy, miksi alkuperäinen hakija oli oleskeluluvan saanut. 

Maahanmuuttovirasto uskoo hankkeen arvion myönteisten perheenyhdistämispäätösten noususta 200 päätöksellä vuodessa alakanttiin lasketuksi ja arvioi virheelliseksi sen väittämän esityksessä, että perheenyhdistämishakemuksia ei jätettäisi nykytilanteessakaan tekemättä. 

Migri toteaa, että useissa tapauksissa kallis hakemusprosessi on jätetty toteuttamatta juuri siksi, että hakija on tiennyt valmiiksi, että tulorajat eivät täyty. Lisäksi Migri arvostelee tapaa, miten sen päätöstilastoja on käytetty esityksessä, koska Migrin mukaan kyseiset tilastot sisältävät paljon epävarmuustekijöitä eivätkä ne sisälly siksi säännöllisesti julkistettaviin tilastoihin.

Lausunnossa arvostellaan myös sitä, että esityksessä annetaan ymmärtää, että yksin saapuneiden alaikäisten sosiaalipalvelujen tarve johtuisi juuri perheenyhdistämisen puutteesta:

Lastensuojelun tarve ei välttämättä kerro perheenyhdistämisen epäonnistumisesta. Myös turvapaikanhakijaperheissä on entistä enemmän lastensuojeluasiakkuuksia.

Migrin lausunto on siitä suorastaan surkuhupaisaa luettavaa, että huomattava osa siitä on esityksen virheiden ja ristiriitaisuuksien oikomista ja ihmettelyä sekä esityksen ilmeisten lainsäädännöllisten puutteiden esiin nostamista. Migri tekee siis lausunnollaan työtä, joka kuuluisi ehdottomasti lain valmistelijoille, ei lausuntokierroksen osanottajille. 

Lausunnossa mm. huomautetaan ristiriitaisista sanavalinnoista, jotka lain toteutuessa jättäisivät täysin epäselväksi, päteekö uudistus vain kiintiöpakolaisiin ja turvapaikan saaneisiin vai kaikkiin jonkinlaista suojelua saaneisiin.

Se, että viranomaiset joutuvat lausuntokierroksella huomauttamaan tällaisesta asiasta, osoittaaa jo naurettavan huonoa lainvalmistelua. 

Erityisen surkuhupaisan tilanteesta tekee se, että hallituksen ennätyksellisen suuria avustajamääriä ja niiden kuluja on perusteltu juuri sillä, että lainvalmistelu vaatii työvoimaa. Kuitenkin hallituksen lakiesitykset kompuroivat yksi toisensa jälkeen jopa alkeellisimpien asioiden kanssa. On kai todettu, että lakimuutosten valmistelu todellakin tarvitsee työvoimaa, mutta työvoima, joka on palkattu vain siksi, että he sattuvat olemaan kavereita ministerien kanssa, ei tule tekemään kovin hyvää jälkeä.

Kiinnostaako kritiikki Ohisaloa - tai pitäisikö sen?

Summa summarum: Ohisalon ankkurilapsimalli on suunniteltu oleskelulupa-automaatiksi, jolla kuka tahansa voi välttää oleskeluluvan tarpeen arvioinnin vain lähettämällä alaikäisestä edes menevän sukulaisen edeltä. Tai tarvinneeko olla edes sukulainen. Tähänkään saakka perheyhteyden faktapohjaisuutta ei ole erityisemmin valvottu, ja dna-testejä on käytetty vain tilanteissa, joissa on herännyt erityinen epäilys väärinkäytöksestä.

Sekavasti ja ristiriitaisesti muotoiltu lakimuutos olisi virkamiehille toisaalta painajainen, toisaalta helpotus: Migrin perheenyhdistämiskäsittelyistä tulisi alaikäisten hakijoiden kohdalla äärimmäisen yksinkertaisia, mutta samalla Migri joutuisi yrittämään hyödyntää heille jätettyä vähäistä liikkumavaraa pahimpien väärinkäytösten estämiseen, houkuttimena toimiva uudistus kasvattaa heidän työtaakkaansa, ja Supoa ja sosiaalitoimea uudistus takuulla tulee työllistämään.

Ohisalo ei tietenkään uudistuksensa vahingollisista seurauksista tai kiusallisista viranomaislausunnoista välitä. Hän on fanaatikko, jonka politiikalla Suomi oltaisiin voitu vuonna 1939 vallata ilman sodanjulistusta vain sillä, että venäläiset tulevat rajalle turvapaikkaa anomaan. 

Sen sijaan, että kansallismieliset pöyristyvät Ohisalon piittaamattomuudesta ja fanaattisuudesta, niistä piirteistä tulisi ottaa mallia: kun vallan kahvaan on päästy, valtaa tulee käyttää oman agendan edistämiseen niin tehokkaasti kuin suinkin mahdollista, koska se valta voi päättyä jo seuraavissa vaaleissa. Politiikassa ei jaeta pisteitä reilusta pelistä, ja viime kädessä asiaansa aggressiivisimmin ajavat yleensä voittavat. Vihervasemmisto ei tyynny millään määrällä pöyristymistä, ja kansallismieliset voivat tätä pelihenkeä vastaan pärjätä vain ajamalla omaa asiaansa vielä raivokkaammin.


Hanke perheenyhdistämisen edistämiseksi (lausunnot löytyvät saman sivun "asiakirjat"-kohdasta)