sunnuntai 14. elokuuta 2016

Avulias aatu pelastaa maailman

Soitetaan Imaginea. No borders, no nations! Meillä on unelma! Huominen ilman pelkoa!
Refugees welcome! Maailma kylässä! Alerta, alerta, antifascista! Ja kaikkea sitä...
Kun sairastin epilepsiaa, yksi suurimmista syistä sille, miksi välttelin ihmisten ilmoilla liikkumista yksin, oli tietoisuus avuliaiden aatujen olemassaolosta. Olin kuullut kauhujuttuja näistä auttajista, jotka intoa puhkuen rientävät ensiavuksi aseistautuneena parhaalla salkkareista saadulla lääketieteellisellä osaamisella. He uskovat, että epileptikolle pitää laittaa jotain suuhun, ettei hän pure kieltään poikki, ja että epileptikkoa tulee painaa lattiaan kouristusten estämiseksi. Kohtaukset yksinään olisivat vaarallisia vain todella huonon tuurin sattuessa, mutta avuliaan aatun käsistä pelkillä luunmurtumilla selvitessään on onnekas.

Pelkoa kylvävät auttajat, jotka paikkaavat tietovajetta innokkuudella, näkyvät yhteiskunnassa laajemminkin. Otetaan vaikka Somalia: se on täysin kuralla - failed state - eikä osoita mitään merkkejä aidosta, kestävästä edistyksestä. Fiksuimmat somalit vain lähtevät pois, eikä juuri kenelläkään ole mitään kiinnostusta kehittää kotimaataan. Somalian johto on yrittänyt kutsua somalidiasporassa maailmalle levinneitä somaleja takaisin, koska länsimaisen koulutuksen ja kielitaidon omaavia tarvittaisiin maan rakentamiseen, mutta harva on palannut.

Somalia on itsetuhovaihteella monien muiden Afrikan valtioiden tavoin, ja miten asiaan suhtautuvat länsimaat? Oikea vastaus olisi tietenkin "ei mitenkään", koska muiden tekemiset eivät yksinkertaisesti kuulu meille. Ihmiset saavat sellaisen yhteiskunnan, jonka eteen he tekevät töitä, eikä kuulu meille, jos joku muu kansa ei ole halukas rakentamaan samanlaista yhteiskuntaa kuin me.

Kuitenkin länsimaat tekevät typerimmän mahdollisen valinnan ja mahdollistavat itsetuhon: kehitysavun syytämistä jatketaan enenevissä määrin feelgoodin pohjalta, vaikka vuosikymmenien kokemus osoittaa kehitysavun olevan tehoton keino talouden auttamiseen ja suorastaan tuhoisaa vaikutuksiltaan. Telkkarissa sanottiin, että kehitysapu on hieno juttu, joten aatu säntää Afrikan tekstiiliteollisuuden tuhonneille vaatekeräyslaatikoille asiaa sen kummemmin ajattelematta.

Länsimainen avulias aatu on kuitenkin niin feelgoodinsa pauloissa, että hän ei suostu ymmärtämään, että hyvät aikomukset eivät vapauta häntä tekojensa seurauksista. He eivät edes halua tietää, jos heidän apunsa itse asiassa aiheuttaa vahinkoa. . 

Jotkut maat ovat tehneet äärimmäisestä köyhyydestä luonnonvaran: Afrikassa on useita maita, joissa yli puolet valtion tuloista muodostuu kehitysavusta. Johtajilla ei siis ole mitään syytä toivoa köyhyyden korjaantumista, koska rahahanat sulkeutuisivat. Rikkaiden maiden köyhät jatkavat köyhien maiden rikkaiden tukemista.

Sitten on ekonominen siirtolaisuus, joka on moraaliltaan ja vaikutuksiltaan vielä pahempi: sitä toteuttamalla lähetetään kristallinkirkas signaali: Älkää murehtiko, vaikka teidän kulttuurinne ja tapanne tuhoaisivat kotimaanne. Ei teidän siitä tarvitse ottaa vastuuta tai harkitakaan tapojenne muuttamista fiksumpaan suuntaan. Tulkaa vaan tänne, niin me hoidamme teidät. Tämä on karuselli, joka pyörii kaiken logiikan vastaisesti näillä säännöillä:

-Annetaan kehitysapua ja leikitään, että se auttaa.

-Otetaan kuitenkin samalla tänne ne aloitekykyisimmät työikäiset piittaamatta siitä, miten se vaikuttaa lähtömaan kehitysmahdollisuuksiin.

-Tänne tulevat kun ovat ne hyvät ihmiset, ne maasta kumpuavan väkivallan uhrit.

-Mikä sitten tarkoittaa, että maahan jäisi jäljelle ne pahat ihmiset maasta kumpuavan väkivallan kanssa, mikä on tietysti aika pahasti ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että kehitysavun voimin vietäisiin maa nousuun, mutta väliäkö sillä. Feelgoodia tulee kuitenkin.

-Tällä yhteisvastuullisuudella ollaan sitten niin vastuullisia, että levitetään katastrofit kehitysmaista länsimaihin väestönsiirtojen mukana. Yhteisvastuu on sitä, että kaikkien elämä saadaan tasaisen kamalaksi.

Olisimmeko me koskaan päässeet tähän pisteeseen, jos meitä vastuullisemmat ihmiset olisivat tarjonneet eurooppalaisille mahdollisuuden paeta tekojensa seurauksia ja jatkaa tuhoisien tapojen ja dogmien noudattamista? Samalla se vastuullisempi taho olisi vetänyt puoleensa ne työikäiset, jotka ovat riittävän aloitteellisia ja fiksuja organisoimaan lähtönsä. Apumme on tällä hetkellä kuin rahan antamista alkoholistille: se lievittää omaa syyllisyydentunnetta ja antaa kokemuksen auttamisesta, mutta mahdollistaa ongelman jatkumisen tuottamatta mitään hyvää.

Kehitysapu ja massamaahanmuutto eivät ole auttamista vaan sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurillinen ydinpommi, joka paukauttaa kohdeyhteiskunnat aina yhden askeleen taaksepäin. Halu auttaa ei vapauta länsimaisia vastuusta tekojensa seurauksiin. 

Auttamisemme on tuottanut tuhoa, ja on törkeää itsekkyyttä jatkaa tuhoa vain saadakseen itselleen sen mukavan pehmopörrö-olon vatsanpohjaan, kun on taas tullut oltua niin helvetin hyvä ihminen, kun annettiin vitonen nälkäpäiväkeräykseen.

11 kommenttia:

  1. Suomella oli onnea, 1940-luvun loppupuoliskolla. Jos setä Stalin ei olisi ahneuksissaan (kostonhimossaan?) tällännyt meille suunnattomia sotakorvauksia ja rivien välissä kieltänyt länsiavun vastaanottamisen ei Suomi olisi koskaan kehittynyt sodan runtelemasta kehitysmaasta miksikään muuksi.

    Pitäisiköhän Suomessa määrätä kansallinen juhlapäivä Stalinin kunniaksi? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi kehittyi sotien jälkeen juuri sellaiseksi,mikä se Täällä hetkellä on. Oletko tyytyväinen?

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Hallitsematon rakennemuutos autioitti maaseudun,sukupolvia vanhat perinteet ja arvot heitettiin tunkiolle. Isänmaallisuudesta tuli kirosana, veteraanien uhraus mitätöitiin. Koululaitos ja kulttuuri mädätettiin, ensin oltiin vuosikymmenet rähmällään itään, nyt länteen emme vieläkään kykene seisomaan omin jaloin. Vaihtaisin koska tahansa materialistisen elintason vahvempana omaan kulttuuriin.

      Poista
    4. Jos vertaan Afrikan maihin, olen helvetin tyytyväinen. Afrikkaan syydetään suunnattomat määrät kaikenlaista 'apua'. Minkä avun seurauksia ovat: työttömyys (paikallinen teollisuus ei pysty kilpailemaan ilmaisten teollisuustuotteiden kanssa), ylikansoitus (ruokaa enemmän kuin oma maa pystyisi tuottamaan), jatkuvat sisällis- ja muut sodat (rahallinen kehitysapu menee suoraan sotaherroille, aseisiin kunhan sotaherran Rolls-Royce on maksettu).

      Poista
    5. Sotia edeltävää Suomea ei voi verrata mihinkään edes nykyiseen Afrikan valtioon. Täällä Pohjolassa tekemisen meininki on aina ollut erilaista. Jo pelkästä talvesta selviäminen on vaatinut tietyn kansanluonteen.

      Poista
  2. Blogistilla on tärkeä näkökulma, jota liian vähän julkisuudessa pidetään, huomioon ottamisesta puhumattakaan. Mutta suuria tärkeitä on muitakin.
    Kuten maailman kaupan rakenteet, jotka syrjivät sitä enemmän mitä pienemmistä yksiköistä on kyse ja mitä kauempana kasvukeskuksista ollaan.
    EU:ssa asia näkyy selvästi jättiyritysten vallan lisäännyttyä (etenkin suhteessa EU-komissioon) 1980-luvun puolesta välistä alkaen, ja ollen suurta jo 1980-luvun lopulla. - Puhumattakaan sitten kehitysmaista.
    Lisää: Jaana Kivi: Bryssel myyty (2016).

    VastaaPoista
  3. Kaikenlainen vastikkeeton apu, kohdistui se sitten yksilöön tai maanosaan on hyödytöntä tai jopa tuhoisaa sekä antajalle että saajalle, jos yksilölle/maanosalle ei taata mahdollisuuksia pärjätä itsenäisesti. Monikansallisten yritysten riistäessä 3-maailman luonnonvaroja ja työvoimaa taatakseen meille kulutettavaa, lankeaa valtioiden ja kansalaisten osaksi ostaa puhdasta omaatuntoa.

    VastaaPoista
  4. " Sotia edeltävää Suomea ei voi verrata mihinkään edes nykyiseen Afrikan valtioon. "

    Aivan. Esim. lukutaito oli jo vuonna 1880 98 %. (Itselle yllätys, että noinkin varhain)
    http://www.tiede.fi/artikkeli/kysy/milloin_koko_suomen_kansa_oli_lukutaitoista

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista