lauantai 27. elokuuta 2016

Uuninpankkopojan antautuminen


Kritisoin eräässä videossani vasemmistobloggaaja Saku Timosen epärehellistä blogipäivitystä ääriajatteluun liittyvästä väkivallasta. Timonen vastasi kritiikkiin uudella tekstillä, mutta meno kääntyi omituiseksi, kun yritin kommentoida Timosen tekstiä vastatakseni hänen argumentteihinsa: kommenttini eivät menneet läpi, jos yritin niitä laittaa omalla nimelläni ja sähköpostiosoitteellani. Suldaan Said Ahmedin tavoin Timonen oli vain blokannut minut kritiikin välttääkseen.

Ymmärrän, miksi Timonen haluaa blokata minut ja muut kriitikot. Parissa viimeisimmässä tekstissään hän on jatkanut aivan samalla epärehellisellä linjalla kuin aikaisemminkin. Hän paheksuu hallituksen leikkauksia, joiden tarkat summat hän sanoo. Samalla hän väittää turvapaikanhakijoiden aiheuttamia kustannuksia mitättömiksi eikä tietenkään sano niiden tarkkaa summaa.

Jo ilman lisärahoituksia tulijat aiheuttavat tänä vuonna 800 miljoonan kustannukset. Leikkauksia tälle vuodelle tehtiin 900 miljoonan edestä. Ilman turvapaikanhakijoita olisivat siis lääkekorvaukset ja eläkeläisten tuet saaneet jäädä rauhaan, ja taloustilanne olisi aivan sama kuin nyt.

Tästä kaikesta voi nostaa esille tärkeän aiheen: kuka pelkää avointa keskustelua? Miksi joku voisi haluta estää sitä? Vastaus on tietenkin yksinkertainen: avoin keskustelu on propagandan tuottajan pahin vihollinen. Timonen  tietää kyllä itsekin omat virheensä ja valheensa, eli hän ei oikeastaan halua suojella itseään vaan ainoastaan estää lukijoitaan kuulemasta kritiikkiä. Hän ei halua faniensa näkevän aiheellista arvostelua tai oikaisuja väitteilleen, koska hänen asemansa yhtenä vasemmistokultin messiaista voisi järkkyä.

Totuuteen pyrkivä ja rationaalinen ihminen ei koskaan edes haluaisi vaientaa kritiikkiä, koska hän hyväksyy sen, että hän voi olla väärässä, ja haluaa asian paljastuvan, jottei hänen virheellinen käsityksensä säilyisi pidempään. Debatti on hänelle win-win-tilanne: joko omat argumentit ovat niin pätevät, että ne voittavat debatin, tai ne häviävät, jolloin henkilö lähtee keskustelusta jotain uutta oppineena.

Vasemmiston ajattelulla ja multikulturalismilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä totuuden tai järjen kanssa. Kyseessä on illuusio, jota pönkitetään propagandalla. Illuusion ylläpitämisen kannalta on välttämätöntä vaientaa arvostelijoita. Kultin jäsenet yhdessä pönkittävät toistensa illuusiota, mutta usein he ennen kaikkea pyrkivät vakuuttamaan itsensä asiasta.

Siksi suvaitsevaisto ryntää Rasmukseen aina kun tapahtuu jotain heidän ideologiansa kannalta epäsopivaa. Siellä sitten yhdessä selitellään tapahtumaa ja sovitellaan sitä omaan maailmankuvaan. jotta uskovat voisivat taas saada mielenrauhan ja nukkua yönsä ihanaan monikulttuuriin epäilyksettä uskoen. Kultille ominaisesti ryhmässä eristäydytään ulkopuolisten mielipiteistä ja soraäänet heitetään ulos, jotta yhteinen usko ei kärsi.

Keskustelun rajoittamista ja siitä kieltäytymistä yritetään perustella jaloiksi naamioiduilla selittelyillä. Sanotaan, ettei puhuta ihmisvastaisten kanssa tai että ääriaines on ajanut itsensä ulos demokraattisesta keskustelusta, mikä ei liberaalin mentaliteetin omaavalle ole edes mahdollista.

Nuo selitykset ovat surkeita. Ne ovat vain hieman eri sanavalinnoilla ilmaistu versio lauseesta: "En puhu sinun kanssasi, koska olet täysin eri mieltä, enkä tykkää siitä, mitä sanot." Kuka tahansa voisi ryhtyä tuohon peliin ja sanoa, etteivät eri mieltä olevat ansaitse osallistua keskusteluun syystä että peruna. 

Keskustelun välttelyssä ei ole mitään moraalista jaloutta; se on vain lapsellista kiukuttelua ja omien näkemysten tunneperäistä suojelua kritiikiltä. Selitykset ovat myös täysin antiliberaaleja, koska niillä yritetään mitätöidä yksi liberalismin ydinajatuksista, ideoiden vapaat markkinat.

Avoimen keskustelun estäminen on älyllinen antautuminen. Timonen on nostanut kätensä pystyyn ja tunnustanut, ettei hänen lukijoidensa illuusio kestä vasta-argumenttien kuulemista, joten heitä on siltä paras suojella. Propagandistit haluavat päästä aivopesemään ja valehtelemaan rauhassa ja he samalla paljastavat itsensä metodeillaan kaikelle kansalle. Kaikki näkevät, keiden ideat kestävät debattia, keiden eivät.

P.S. Terveiseni Sakulle: Olet useaan otteeseen haukkunut minua blogissasi ja selvästikin haluat päästä jatkossakin tekemään sitä ilman, että minä voin samalle sivulle mitään vastinetta asiaan kirjoittaa. Tällä seinällä mennään kuitenkin liberalismin oppien mukaan, joten olet aivan yhtä tervetullut kommentoimaan kuin kaikki muutkin.

18 kommenttia:

  1. Saku timonen on aika ahdasmielinen ja natsi kun ei suvaitse eri mieltä olevia ��������

    VastaaPoista
  2. Saku timonen on aika ahdasmielinen ja natsi kun ei suvaitse eri mieltä olevia ��������

    VastaaPoista
  3. Hyvä Tiina! Perustelut tuolle Sakun blokkausidelogian "ymmärtämiselle", eli hänellä ei ole halua kuulla/nähdä argumentointia omaa näkemystään vastaan on oikeastaan Sakun kannalta aika säälittävää. Olen itsekin yrittänyt jotain pientä vastausta tai vastustusta laittaa Sakun mielipiteille hänen sivulleen heikoin tuloksin. Vaikka varmasti olen pysynyt sivistyneessä esityksessä.

    VastaaPoista
  4. Tuonen Joutsen, sinä olet yksi maailman parhaista ihmisistä. En kehu enempää, koska kehu pilaa ihmisen ja asian. - Olen 57v ja nähnyt yhtä, jos toista ja kyyneleet tulee silmistä, kun ajattelen, että Suomessa on vielä noin hyviä ihmisiä. - Kun lähdin yli 20v sitten, kaikki oli vain pahoja, hyvävelisairaitasukurutsaita. - mutta sitä samaa on vielä poliitikot. ----- Mutta sydän lentää ja on rauhallinen, kun tiedän, että Suomessa on ainakin yksi ihminen joka haluaa olla vapaa.

    VastaaPoista
  5. Timonen on näyttänyt todellisen karvansa: kurja pikku surkimus joka tietää että hänen väitteensä vuotavat kuin seula. Onneksi et pelkää esilletuloa, Joutsen. Olen pahoillani omasta puolestani, mutta minun paranoiani estää minua tulemasta ulos omalla nimelläni. Joskus se hiukan hävettää, mutta minkäs teet? Paranoiani on toiminut hyvin tähän mennessä; hyvä testi on googlata oma nimensä. Minulle tulee 0 osumaa. Joitakin samannimisiä löytyy kyllä, mutta minua ei. Tämä ei ole uusi juttu, koulussakin olin se verraten hiljainen poika takarivissä, joka ei viitannut koskaan. Olin kyllä mukana välitunneilla kaikessa pikku pahanteossa, mutta...

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Niinku mitä? Sano ihan oikeesti, jos sulla on joku mielipide.

      Poista
  7. Olen huomannut omissa nettikeskusteluissa saman, kunnon mielipiteidenvaihtoa ei saa aikaiseksi, kun keskusteluun osallistuvat vain ne jotka ovat asioista samaa mieltä. Jos olen väärässä vaihtaisin mielelläni kantaani, on ihmeellistä, että suuri osa ihmisistä ei halua oppia uutta.

    VastaaPoista
  8. Sakun kirjoitukset noudattaa pääasiassa samaa kehäteoriaa eli "se vaan on näin koska se on näin". Mitään ei perustella, mutta fiksut lukijat ampuu Sakun jutut helposti alas, ja sitä Saku ei kestä.
    Saku ei varsinkaan kestä sitä, ettei pärjää sanajudossa Tiinalle.

    VastaaPoista
  9. Voisinpa tuohon lisätä oman tarinani. Kun luin Sakari Timosen blogeja ensimmäsiä kertoja, kommentoin niitä. Silloin aiheet taisivat olla "vaarattomia". Kun sitten kritisoin maahantunkeutumista niin kommenttini poistettiin. Tuohon aikaan hän harrasti vielä jälkisensuuria. Kun sitten jatkoin kommentointiani, hän muutti järjestelmän ennakkosensuuriksi eli että kommentti julkaistiin vasta kun hän oli tarkastanut että se sopii (linjaan).
    Laitoin sitten hänelle mailia koskien hänen väitettään että Ruotsin autopoltot ovat Tajukankaan mielikuvituksen tuotetta. Vastaus oli mielestäni sairas, hän vastasi että kyllä hän tietää että Rajat Kiinni -yhteisö on jakanut hänen mailiosoitettaan ja käskenyt "trollaamaan" (mitä trollaus onkaan? En tiedä).
    Laiton hänelle vastauksen että minua ei kukaan käske. Vastaus oli uhkaus oikeudella jos en lopeta "trollaamista" ajoissa". Nämä kaikki viestit olen tietenkin tallentanut.
    Pitää myös mainita että noiden viestieni liitteinä oli linkkejä ruotsalaisiin päivälehtiin ja Ruotsin poliisin tiedotteisiin. Jotka siis ovat Uuninpankkopoika Sakari Timosen mielestä "trollien" kirjoittamia.
    Tämä on siis Uuninpankkopoika Sakari Timosen mielestä vapaata ja avointa keskustelua?
    Mielestäni kyseessä on toimintatavat jotka muistuttavat natsien valtaannousun aikaa Saksassa.
    Kaikki kritiikki ja eriävät mielipiteet vaiennetaan jos ei muuten niin uhkailulla.

    VastaaPoista
  10. Siis leikkaukset olisi tehty joka tapauksessa, se on totta. Nämä rahat turvapaikanhakijoita varten on lainattu kokonaisuudessaan. Ne ovat rahaa joka täytyy maksaa takaisin korkoineen. Sama raha olisi voitu ottaa lainaksi ja käyttää vaikkapa veronalennuksiin jolloin ihmisten ostovoima olisi lisääntynyt ja sitä kautta olisi luotu lisää työtä.
    Mitä tiulapäisyyteen tulee niin Ruotsin kokemusten perusteella ne eivät ole tilapäisiä. Ruotsissa on vain pieni murto-osa työllistynyt 5-7 vuoden kuluttua maahantunkeutumkisestaan. Ja näistäkin suuri osa tulkkeina ja koulu- ym. avustajina. Yhteiskunnan "yleiset" kulut, poliisi, sosiaalitoimi, koulu ym. ovat pysyvät turvapaikanhakijoiden osalta.
    On toiveajattelua että näistä musalimitulokkaista tulisi kjoskaan tuottavia yhteisknnan jäseniä.

    VastaaPoista
  11. Yhdeltä tutultani tuli tänään jännä sähköpostiviesti. Hän sanoi siinä, että seuraa somessa Sakari Timosta, jota nimitti samalla arkkivihollisekseni, vaikka en ole hänestä koskaan puhunut kenellekään. Ja lopetti viestinsä sanoihin "eläköön moniarvoisuus".

    Oletan kuitenkin, että puheena oleva henkilö ei lue minun blogiani.

    VastaaPoista
  12. Olen pohtinut, mikä saa ihmiset kiihkeästi jakamaan Timosen 'totuutta', minullakin on pari ystävää, jotka vannovat hänen nimeensä. Hänen sensurointi-herkkyytensä kertoo paljon, kiihkeä halu pysytellä idealismissa, tosiasioiden tuolla puolen, tunnustuksellisissa uskomuksissa, joita ei toisinajattelijoita päästetä hämmentämään. Näin hän saa viestinsä tuntumaan loogisilta, ja lukijat voivat helpottuneena säilyttää hänen kanssaan jakamansa maailmankuvan. Tiina Wiikin blogi pureutuu hyvin tähän näkökohtaan, ja selittää ystävieni kritiikitöntä halua uskoa tähän minun vieroksumaani ja karttamaani kirjoittajaan.

    VastaaPoista
  13. Tässä on ensin yksi tosiasia joka on itsessään aika hirvittävä:
    On helpompaa saada ihminen uskomaan valheisiin kuin siihen että hänelle on valehdeltu.
    Tästä seuraa että kun ihminen on kerran ottanut kannan johonkin asiaan, riippumatta siitä ovatko perustelut olleet kunnollisia vai valheita, hänen on lähes mahdotonta muuttaa mielipidettään. Ja tätä Käyttää Sakari Timonen ansiokkaasti hyväkseen. Hän, kuten Tiina kirjoittaa, suojelee seurakuntaansa totuudelta sensuroimalla kaiken kritiikin. Tällainen on jo asiana aika absurdi jos ajatellaan blogin pitämistä yleensä. Blogiahan pidetään siksi, etenkin puhutaan yhteiskunnallisia asioita pohtivista blogeista, että tuodaan esille mielipide, useimmiten oma ja myös siksi, olen ainakin ymäärtänyt niin, että saadaan aikaan keskustelua yhteiskunnallisista ilmiöistä. Näillä Timosilla tuntuu vain olevan se käsitys että ainoa keskustelu joka on tarpeellista on se jossa hänen mielipiteensä on lähinnä Jumalan sana ja sitä kritisoivat pitää estää tuomasta esille eriäviä mielipiteitä. Tällainen ihminenhän itse asiassa ei usko edes omiin väitteisiinsä. Jos uskoisi, hän sallisi vapaan keskustelun ja vastaisi kritiikkiin asiallisesti ja perustellen kantansa.

    VastaaPoista
  14. saku timonen on harhainen äärivasuri typerys joka haluaa stalinismin suomeen
    se kunnioita narstisessa pääsään kuin omia mielipiteitään joku jumal kompleksi
    että hänen sanomisensa ovat ainoa totuus niikuin diktaatoreilla on tapana
    sen kirjoitukset ovat pahinta mädätystä ja valetta mitä maahanmuutosta voidaan kirjoitaa ideologisesti totudesta viis hänen totutensa on oikea toi psykö alkaa varmaan kohta väittämään että maapallo on litteä ja kun hän on niin harhainen muut mielipiteet sensuroidaan kun timonen sanoo hullunkiilto silmisään että asia on näin niin sensurin läpi pääseet opetuslapset nyökkäilevät kuuliaisesti tätä hitleriin verratavaa kommari nazia

    VastaaPoista
  15. eli timonen voisi otaa sen päänsä äitinsä perseen reiäistä pois siellä
    helvetin käpykylässä ja käydä vaikka mini risteilyllä ruotsissa
    toi mökkihöperö runkkari tuskin on edes 20 vuoteen käynyt missään
    ulkomailla kai se on hyvä huudella sieltä käpykylän rotan hajuisesta porstuasta eihän nämä asiat oikeasti koske timosta

    VastaaPoista
  16. vai tietääkö joku onko matu jörninyt timosta hanuriin ja se näköjään piti siitä sen jotenkin aistii sen bloki kirjoituksista kuinka se haluu matuja lisää kylille jos joku toinenkin vielä joskus pumpaisi

    VastaaPoista