lauantai 26. marraskuuta 2016

Miten naiset murtavat miehensä


Kun julkaisin videon "Suomimiehen nössöluutio", alkoi Facebook-kommenteissa pian "no entä naiset sitten" -tyyppinen jauhaminen. Tämä on ollut reaktio jokaiseen toista sukupuolta käsittelevään blogiini tai videooni: jostain syystä omasta sukupuolesta puhuminen otetaan äärimmäisen henkilökohtaisesti ja puheenaihe yritetään välittömästi siirtää toisen puolen vikoihin.

Nössöluutio on kuitenkin aihe, jossa toisen sukupuolen esille ottaminen on aiheellista, koska siihen tanssiin tarvitaan kaksi. Naiset ajavat miehen nössöluutiota usein huomaamattaan. Jopa antifeministit tähän syyllistyvät. Katson, että on kolme perustapaa miehen nössöyttämiseen:

1. Vallan poisto
2. Pelleytys
3. Seksuaalisuuden häpäisy

Vallan poistoa ei yksityisten naisten edes tarvitse tehdä: naisten lyhyen tähtäimen etua ajavat poliitikot ja virkamiehet ovat sen jo varsin tehokkaasti hoitaneet. Tervehenkisessä parisuhdedynamiikassa valta jakautuu parin kesken. Perinteisesti valtadynamiikka on perheessä ollut se, että naisella on ollut taloudellinen riippuvuussuhde mieheen ja mies taas on tarvinut naiselta seksiä ja tämän työpanosta perheeseen.

Lapsilisät ja muu sosiaaliturva on vienyt mieheltä hänen osuutensa valtadynamiikassa, naisen valta on vahvistunut.

Tämä vahingoittaa naista aivan samoin kuin miestäkin: kun mies on teknisesti tarpeeton lisuke perheelle, ei se naisessa juuri kunnioitusta ja sitä vaativaa seksuaalista ja romanttista kiinnostusta herätä. Miehestä tulee kuin perheen lemmikki: ei häntä varsinaisesti tarvita, mutta on se ihan kiva, että siinä se on. Lemmikki ei kuitenkaan ole kelpo kumppani terveeseen parisuhteeseen, joten kieroutuma valta-asemissa rappeuttaa suhdettakin nopeasti.
Yksilönä nainen voi vallan poistoa toteuttaa ottamalla yhteisessä kodissa ja yhteisten asioiden hoidossa diktaattorin aseman: mieheltä kysytään enintään pankkikorttia mukaan, mutta päätäntävaltaa mihinkään ei ole. Nainen päättää, mitä tehdään, milloin ja miten. Tietyssä vaiheessa nainen päätyy ihmettelemään, miten hän moisen ressukan edes päätyi ottamaan miehekseen eikä useinkaan edes ymmärrä, että teki itse miehestä sellaisen.
Pelleytys taas on miehen vähättelyä ja naurunalaiseksi tekemistä, joka vie miehestä viimeisetkin kunnioitettavuuden rippeet. 

Pelleytystä harrastetaan esim. vitsailemalla miehestä hyvinkin julmalla tavalla kaveriporukassa, yksityisasioita levittämällä, miestä muiden edessä nolaamalla ja vähättelyllä. Miehestä tehdään vitsin aihe, jonka kustannuksella naiset naureskelevat tai luuseri, joka ei koskaan osaa tehdä mitään oikein ja tulee siitä jatkuvasti muistutetuksi.

Alla oleva Samsungin mainos on tästä varsin hyvä esimerkki: mies on aivokuollut neandertaali, joka vain rösöttää sohvalla, kunnes nainen korjaa miehen ja tyytyväisenä katsoo, kun miehestä tulee kunnollinen kotiorja.


Kun nöyryytys on kahdella edellisellä nössöytyksen muodolla saatu vauhtiin, se viimeistellään seksuaalisuuden häpäisyllä. Tästä löytäisi lukemattomia esimerkkejä, mutta mainitaan nyt muutama:

-Miespuolinen Facebook-kaverini jakoi lyhyen videon, jolla isorintainen nainen istui maastoautossa, ja hänen rintansa pomppivat maastotiellä. Jo ensimmäisten kommentoijien joukossa oli kaksi naista, jotka paheksuivat videon jakamista. Naiset kuitenkin jakavat alla olevan kuvan kaltaisia mieskuvia jatkuvasti, eivätkä miehet siitä valita. Kun mies jakaa seksuaalista materiaalia, hän on pervo juntti, kun nainen jakaa sitä, se on vain tyttöjen kikattelua.



-Nainen, joka käyttää seksileluja, on vahva, seksuaalinen ja voimaantunut. Tekopenisten käyttöön ei liity negatiivista stigmaa, enemmänkin positiivinen, ja feministit heiluttelevat dildoja mielenosoituksissaan. Vastaavasti seksileluja itsetyydytykseen käyttävä mies taas on säälittävä runkkari, joka ei oikeaa naista saisi.
Sama kaksoisstandardi pätee myös pornon katsomiseen tai seksin tarpeeseen: seksin puutteesta puhuva mies on itse luuseri, samaa valittavan naisen tilanteeseen taas syypäitä ovat saamattomat miehet. Miehen seksuaalisuudesta taas tehdään jotain likaista ja hävettävää, naisen seksuaalisuudesta vapautunutta ja voimaantunutta.
Näillä keinoin tuotetaan henkisesti lannistettuja miehiä, joista ei ole pitämään puoliaan. Naiset taas pettyvät vätyksiin ja alkavat vilkuilla muualle. Vaikka feministit sanoisivat mitä, useimmat naiset haluavat vahvan miehen, ja suomalaismiehen lauhkeuden rinnalla muslimimiesten ärhäkkyyttä voi erehtyä luulemaan vahvuudeksi.

Vikaa on siis molemmilla puolilla: miehissä, joilla ei ole selkärankaa pitää puoliaan ja joista voi tuntua helpolta ja houkuttelevalta antaa vastuu omista asioista naisille ja olla kiinnittämättä huomiota kotimaansa asioihin, ja naisissa, jotka tietoisesti tai huomaamattaan edistävät miesten nössööntymistä, vaikka eivät työnsä lopputuloksesta edes pidä.

Alkuperäinen video:

12 kommenttia:

  1. Puolivillainen tuotos, pystyt parempaankin. Nainen valitsee kumppanin sivulta, tai ylhaalta, mies sivulta tai alhaalta.

    VastaaPoista
  2. Olipa hyvä puhe :) Tämä on täysin totta ja olen jo vuosia hämmästellyt tätä epäkohtaa, mutta onneksi joku puuttui näkyvästi tähän.

    -Marissa Kevätsalo

    VastaaPoista
  3. Loistava kirjoitus, taas kerran :)

    VastaaPoista
  4. Miksi miehet (länsimaissa) alistuvat nössöytykseen? Parisuhdemarkkinoiden epätasapainon vuoksi: markkinoilta puuttuu naisia, koska monta prosenttia naisista sitoutuu varattujen, tavoiteltujen miesten toisiksi naisiksi; odottelemaan pääkumppaniksi pääsyä, jota ei tule. Vastaavaa toinen mies -ilmiötä ei ole.

    Samoin naispulaa aiheuttaa maahanmuuton nettovaikutus (miehiä tulee enemmän) ja biologia: poikia syntyy enemmän, eikä enää nykyisin kuole lapsina. Lisäksi: yläluokkaisista naisista moni elää sinkkuna, ja yläluokkaiset miehet sitovat markkinoilta vaimonsa ja sen toisen naisen, kolmannenkin.

    Naispulan takia mies nöyrtyy, koska yksinjäänti uhkaa. Naispulan takia nainen ylpistyy, koska aina löytyy uusi mies. Paitsi ei sitten enää mummoiässä, kun miehiä kuolee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästäkin kommentista voimme huomata alistumisen nykytilanteesen, jossa maahanmuutosta saavat päättää naiset.

      Vuoden kuluessa maahamme on saanut lonnia yli 30 000 nuorta ja nuorehkoa, korostunen maskuliinista lähi-itämaalaista miestä, joiden maahantulvimisen edessä viranomaisemme ovat olleet suorastaan halvaantuneita. Jos Ukrainan kriisin alettua maahamme olisi alkanut samalla tavalla tulvia yli 30 000 nuorta ja nuorehkoa, korostuneen feminiinistä itäukrainatarta, olisiko poliittinen ja virkaeliittimme ollut yhtä kädetön?

      Poista
    2. "Jos Ukrainan kriisin alettua maahamme olisi alkanut samalla tavalla tulvia yli 30 000 nuorta ja nuorehkoa, korostuneen feminiinistä itäukrainatarta, olisiko poliittinen ja virkaeliittimme ollut yhtä kädetön?"

      Joo, ajatelkaahan mielessä, minkälaisen epätoivonsekaisen raivomyrskyn tuollainen "vääränvärinen ja -sukupuolinen" maahanmuutto olisi aiheuttanut feministisessä suvaitsevaistossa. :D

      Poista
  5. "Valtio - naisen paras ystävä" (Esko Seppäsen esitelmä yliopistoporukalle).

    Länsimaisen, ei vain suomalaisen miehen outo luonteenpiirre on ollut puolustaa naista, oli tämä millainen kusiaivo hyvänsä. Suomalainen mies vaikkapa tappaa toisen suomalaisen miehen, kun vain nainen keksii syyn. Lähde tältä pohjalta sitten kaivamaan miehestä miehekkyyttä. Miehekkyydellä en tarkoita machoilua.

    VastaaPoista
  6. Yleensä sanan TJ-kirves on heilunut niin terävästi että ei voi kuin ihailla. Pari edellistä tekstiä ovat olleet kiusallinen poikkeus. Blogin merkkirajoitusten puitteissa vain muutama kommentti:

    "Tervehenkisestä parisuhdedynamiikasta" - se ei ainakaan tervehenkisenä ole valtataistelua vaan ennemminkin verrattavissa yhteiseen matkaan (eli kenen kanssa lähtisit vaikkapa maailmanympärysmatkalle tai autiolle saarelle?) tai yhteiseen projektiin, joka liittyi siinä "perinteisessä" mallissa nimenomaan lasten kasvattamiseen, nykyään mahdollisesti vain yhteiseen asuntolainaan tai vastaavaan, joka ei oikeasti ole varsinainen projekti vaan ennemminkin eräänlaista aikuisikäisten "leikitään kotia" puuhaa jonka voi periaatteessa kumpikin lopettaa koska tahansa (jos ei ole lapsia).

    Jos väittää lapsilisien & sosiaaliturvan tekevän miehestä "teknisesti tarpeettoman lisukkeen perheelle", on vaikea todeta muuta kuin että sanoja ei todennäköisesti ole koskaan ollut lasten kasvatuksen kanssa missään oikeissa tekemisissä. Lasten kasvattaminen (225 kuukautta raskausaika huomioiden) on melkoinen projekti, ja juuri se on ollut perinteisen parisuhdemallin näennäinen peruste. Sanon "näennäinen" koska todellisuudessa se on epäonnistunut tässä päätavoitteessaan surkeasti:

    Varsinaiset erot velvoitteissa naisen ja miehen välillä päättyvät imetysikään eli lapsen 1-2 ensimmäiseen elinvuoteen. Lapsi tarvitsee koko ajan sekä isänsä että äitinsä läsnäoloa, ja hänen kasvaessaan pitää alkaa selittää asioita, mikä vaatii laaja-alaista teoreettista ja käytännöllistä osaamista, korkeaa sivistystasoa sekä hallittua kasvatustyön jakamista äidin ja isän ja läheisten kanssa. Ajatus, että mies tarvitsisi naiselta lähinnä "seksiä ja tämän työpanosta perheeseen" onkin melkoisen primitivistinen (mikä sivumennen sanoen on "alt-right" ja samansuuntaisten "perinteisen ydinperhemallin" haikailijoiden ehkä suurin kompastuskivi). Valitettavasti nykyprimitivisten mallin mukaan, lapset tuupataan sen kummemmin ajattelematta ensin päiväkotiin ja sitten kouluun. SE on tässä todellinen ongelma, ei niinkään se että molemmat sukupuolet yleisesti leikkivät "kotia" ja "lääkäriä" aikuisten leikkivehkeillä vielä nelikymppisinä.

    Muista aivan lyhyesti:

    - Vallan poisto: koskee siis molempia sukupuolia, ja kärsijöinä ovat nimenomaan lapset ja heidän lastentarhaan ja kouluun nojautumisen myötä puutteelliseksi jäävä sivistyksellinen kasvatuksensa.

    - "Pelleytys": kuulostaa mieleltään jo vammautuneiden ihmisten toiminnalta. Voi toki olla, että tällainen käytös olisi jonkinlainen "uusi normaali", todennäköisesti koululaitos (johon lapset siis pakotetaan vuosikausiksi kuin vankilaan ikään, ja joka käyttää nimenomaan nöyryytystä keskeisenä kurissapitomenetelmänään) on tässäkin pääsyyllinen.

    - "Seksuaalisuuden häpäisy": Jokaisella on toki oikeus ilmentää seksuaalisuuttaan millä tahansa muita vahingoittamattomalla tavalla. Kuitenkin, joka julkituo omaa "Hö hö hö!" -seksuaaliprimitivismiään vaikkapa Facebookissa, olettaen että muut jakavat saman matalamielisyyden hänen kanssaan - oli siis kyse miehistä tai naisista - lienee periaatteessa ansainnutkin ainakin jonkinlaista sanomista. Tosin ainakaan miehet harvoin viitsivät/uskaltavat kritisoida kummankaan sukupuolen postaamaa matalamielistä materiaalia mitenkään, koska seksuaaliprimitivismi on käytännössä valta-asemassa.

    - "Seksi"lelut ja masturbointi: huomioitava myös ilmeiset anatomiset erot: ainakaan ympärileikkaamattomat miehet eivät yksinkertaisesti tarvitse mitään muuta "välineistöä" kuin kätensä ja mielikuvituksensa. Toki voi olla, että toinen tai molemmat puuttuvat.


    Tiivistettynä, naiset eivät lannista eivätkä nössöytä miehiä, vaan tämä on tapahtunut jo kauan ennen "miehen ikään" tulemista. Kyseessä on systeeminen ongelma, johon harva tuntuu kiinnittävän mitään huomiota.

    VastaaPoista
  7. Hyvä teksti. Ajattelen niin, että mies kaipaa kunnioitusta ja nainen kaipaa rakkautta.

    VastaaPoista
  8. Lainaus videolta: "(Mies) se niinkuin mankuu somessa kaiket päivät, se on sen mielestä hyvä tapa hoitaa asioita ja saattaa tehdä ihmisistä ilmoituksia... ja se ylpeilee sellaisilla asioilla". Heh, kuvasit juuri oman poikaystäväsi. :-D :-D

    VastaaPoista
  9. am Anna Scot Haluan arvostaa Carl Logan Lucas Loan Lending Companian auttamaan minua henkilökohtaisella lainalla, minulla on laina ilman stressiä hyväksyttyjä ehtoja yrityksen takaisinmaksusta, Jos tarvitset taloudellista apua, ota yhteyttä sähkopostilla.

    Sähköposti: lucasloanlendingcompania@gmail.com
    Whatapp: +1(857)325-5437
    Verkkosivusto: http://lucasloanlendingcompania.webs.com/

    VastaaPoista