lauantai 5. marraskuuta 2016

Voimaantuneet vinkupellet - tapaus Vehkoo

Tuukka Kurun uhkaavat kysymykset, jotka saivat feministin soittamaan poliisille.
(kuva suurenee klikkaamalla)
Ei arvaisi, että niinkin tyhjänpäiväinen tapahtuma kuin feministien kirjatilaisuus voisi kohauttaa millään tavoin, mutta kun soppaan heitetään pari vihapuhujaa ja hysteerisiä naisia, on kaikki mahdollista.

Keskiviikkona 2.11. Rovaniemellä oli tarkoitus järjestää Ylen "faktantarkistaja" Johanna Vehkoon, "tutkija" Saara Särmän ja ex-kansanedustaja Rosa Meriläisen voimin kirjaesittelytilaisuus ja kiroiluiltama. Vehkoo jätti odotuksia vastanneesti tylsän tapahtuman väliin sairastuminen selityksenään.

Kohu asiasta syntyi jälkikäteen, kun Vehkoo kirjoitti seuraavaa kavereilleen näkyneessä Facebook-julkaisussa:

"Vähän asiaa suomalaisista natsipelleistä. Minun piti tänään esiintyä Rosan ja Saaran kanssa Rovaniemellä kirjakaupassa ja sitten vetää Hatun Feministinen kiroiluiltama paikallisessa baarissa. No, tulin kipeäksi, enkä päässyt lähtemään, joten Rosa ja Saara joutuivat ottamaan vastaan minulle tarkoitetun vastaanottopartion.

Tunnettu rasisti Junes Lokka ja Suomen Sisun pohjoissuomalainen aktiivi Tuukka Kuru saivat tietää minun olevan tulossa Rovaniemelle, joten he päättivät väijyttää minut. Aikomus oli esiintyä salanimillä ja "haastatella" minua videolle ja ylipäätään häiriköidä.
Natsit olivat jutelleet suunnitelmastaan julkisesti Youtubessa, joten sain asiasta vihiä etukäteen. Niinpä kirjakaupassa oli Rosan ja Saaran turvana neljä vartijaa ja yksi siviiliasuinen poliisi.
Mukava tietää, että tällaiset tapaukset otetaan tosissaan."

Vehkoon tekemä rasistiksi ja natsiksi nimittely tietysti on kunnianloukkaus, ja vastaavista nimittelyistä on ennakkotapauksia oikeusistuimista. 

Pointti ei kuitenkaan ole verovaroin kustannetun "faktantarkistajan" herjat vaan feministille tyypillinen uhan kokemus. Hysteerikko (omien puheidensa perusteella Rosa Meriläinen) soitti poliiseille ja sai heidät manguttua paikalle, ja jälkikäteen Vehkoo tovereineen yritti käyttää poliisien läsnäoloa jonkinlaisena todisteena uhasta.
Jos minä soittaisin turhaan palokunnalle ja saisin heidät huijattua paikalle, olisiko se todiste tulipalosta? Tuollaista logiikkaa voi odottaa vain Ylen faktantarkistajalta. Poliisille soittaminen oli kuitenkin siinä mielessä ovela veto, että se lisäsi kirjatilaisuuden yleisömäärää noin kolmanneksella. Paikalla oli 3-5 kuulijaa, 5 vihapuhujaa sekä yhteensä 5 vartijaa ja poliisia. 
Feministien kirjatilaisuus oli yleisömenestys.
Uhan kokemus oli ilmeisen voimakas, koska jo pelkkä uhan objektiivinen arviointi sai Johannan triggeröitymään traumoissaan niin, että hän poisti toimittajakollega Maria Dammertin kavereistaan Dammertin kyseenalaistettua sen, olikohan Johannan kuvittelema uhka todellinen ja onko totuudenmukaista kutsua näitä miehiä natseiksi.

Kaiken lisäksi Vehkoo oli vieläpä yllyttänyt kavereitaan Dammertin kiusaamiseen. Dammert julkaisi oman päivityksensä kiistasta, minkä Vehkoo tulkitsi vihanlietsonnaksi itseään kohtaan. Vehkoo kirjoitti kavereilleen, voisivatko nämä auttaa häntä Dammertin suhteen. Dammert sai seurauksena natsisyytöksiä, ja toimittajakollegoille oli hänestä lähetetty yksityisviestinä varoitteluja. Häiriköinnin uhkaa kokenut Vehkoo siis itse ryhtyi klassiseksi nettikiusaajaksi lievää erimielisyyttä osoittanutta Dammertia vastaan.

Aiheesta nousi satojen ja satojen kommenttien laajuinen kausti Facebookissa. Jakolinja oli selvä: hysteeriset naistoimittajat olivat Vehkoon puolella, normaalit ihmiset Dammertin. Vaikka asia paisui ja paisui uusien ihmisten liittyessä mukaan kiistaan, asian ytimessä ovat kuitenkin samat peruskysymykset:

1. Muodostivatko Kuru ja Lokka Vehkoolle ja kumppaneille mitään realistista uhkaa?
2. Onko totuudenmukaista kutsua Kurua ja Lokkaa natseiksi?
3. Onko verovaroin kustannetun median "faktantarkistajan" väitteiden kritisointi automaattisesti häirintää?
4. Lietsoiko Dammert vihaa toistaessaan Vehkoon esittämät väitteet?

1. Eivät. Heillä oli vain lista kysymyksiä, joita he aikoivat Vehkoolle esittää. Mikäli he olisivat murha-aikeissa paikalle menneet, he olisivat maan huonoimmat rikolliset, koska kertoivat suunnitelmistaan aivan avoimesti etukäteen. Kurun ja Lokan taustan perusteella kenelläkään ei ole mitään syytä olettaa heidän olevan vaarallisia millekään muulle kuin huonosti perustelluille argumenteille.

2. Ei. Tuukka Kuru on Suomen Sisun Lapin piirin puheenjohtaja. Sisu on kansallismielinen, ei kansallissosialistinen järjestö. Kuru itse kait identifioituu jonkinlaiseksi paleolibertaariksi. Lokalla ei sen enempää ole yhteyksiä natsismiin. Hän ei kuulu natsistisiin järjestöihin ja on aatemaailmaltaan jossain klassisen liberalismin vyöhykkeellä. Natsiksi kutsuminen vaatii perustelut, joita näiden miesten kohdalla ei yksinkertaisesti ole olemassa.

3. Ilmeisesti Johannan ja yhtä hysteeristen ystävien mielestä on, mutta minkäänlaisella järkiperusteella ei. Toimittajan on jo työnsä puolesta kestettävä kritiikkiä enemmän kuin yksityisen kansalaisen, koska toimittajalla on jo journalistisen etiikan puolesta vastuu työnsä laadusta. Täysin asiallisten kysymysten esittäminen toimittajalle, joka itse nostaa palkkaa muiden ihmisten työn kritisoinnista, ei ole häirintää millään mittapuulla. Tottahan feministit, joiden mielestä väärällä tavalla katsominen on raiskaus, näkevät häirintää kaikkialla, mutta meidän ei kannata antaa yliherkkien ihmisten määritellä tällaisia asioita.

4. Ei. Vehkoo ei antanut Dammertille mahdollisuutta puolustaa kantaansa hänen alkuperäisessä julkaisussaan, ja hän myös yllytti ystäviään kiusaamaan Dammertia. Dammertilla oli tilanteessa jo sen puolesta kaikki oikeus esittää oma kantansa perusteluineen. Hän ei rikkonut mitään lakia kopioidessaan Vehkoon alkuperäisen julkaisun sisällön. Jos Vehkoon omien sisältöjen julkinen toistaminen altistaa hänet vihalle, olisi hänen aika miettiä kirjoitustensa sisältöä sen sijaan että ampuu lähetin.

Siinäpä se. Vaikka Facebook-kommenteissa keskustelua yritetään ajaa epäolennaisuuksiin, nuo ovat ainoat asiat, joilla on Vehkoo-kaustin kannalta mitään merkitystä. Vehkoo nolasi itsensä perin pohjin. Voimaantunut feministi saa paniikkikohtauksen erimielisyyden kohtaamisen riskistä, vinkuu kuin pelokas pikkutyttö ja lapsellisesti yllyttää kaverinsa kiusaamaan laumamentaliteetista poikkeavaa. Kiitos, Johanna. Tämä oli hauskaa.

5 kommenttia:

  1. Mielestäni näiden natseista ja rasisteista fantasioivien kannattaisi ehdottomasti tutkituttaa päänsä. Pyöreään pehmustettuun huoneeseen joutuminen sopivan lääkityksen kera voisi rauhoittaa.

    VastaaPoista
  2. Myrsky sormustimessa. Akkain höpsöttelyä, ei relevanssia. Oikeita epäkohtiakin olisi, esille otettaviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan noin. Mutta näin bloggaus on perusteltavissa merkittäväksi:

      1) Vehkoo on kirjoittanut paljon (varmaan viime aikoina eniten) verorahoitteiseen YLE:en, josta maksavat nekin, jotka eivät sen tuotteita käytä. Ja se ja koko muu valtamedia nauttii edelleen monien auktoriteettiuskoisten piirissä ansaitsematonta arvoa. - Siten jokainen valtamedialle Peilin näyttäjä voi olla merkittävä.

      2) Vehkoo itse (oma-aloitteisesti tai ei ole julkista tietoa muusta) korostaa "faktapohjaisuudellaan" tunteitaan ja persoonaansa. Ja on näkyvin kärjistymä suomalaisen vanhanmedian journalismin äärialennustilasta, missä ei enää ole monissa tärkeissä aiheissa asiallista käsitystä/linjaa siitä, mitä on uutinen, argumentaatio, asiallisuus, faktoihin pohjaavuus jne... eikä aikaa ja/tai halua tehdä tutkimustyötä edes harrastajia enempää jne.
      (Esim. USA:n hallinnon tiedotteita julkaistaan suunnilleen sellaisenaan. Ja kun kymmenet toimittajat käyvät hillaryläisiltä ottamassa neuvoja siitä, miten ja mistä kirjoittaa, Suomen valtamedia vaikenee ja kopioi jatkossakin samoista lähteistä yhtä halukkaasti asioita.)
      Perusteluksi noille voisi laittaa vaikka mitä mutta laitetaan maistiaiseksi se, miten ja mitä Vehkoo vastaa Tajukankaan haastattelussa tämän lopussa: http://uutismaailma.com/ylen-faktantarkastaja-ja-ammattitoimittaja-johanna-vehkoo-nimittelee-ihmisia-natsipelleiksi-ja-rasisteiksi/
      Hän jää siinä taas monin tavoin kiinni siitä, ettei perusta yksiselitteisiin faktoihin, jotka ovat erittäin näkyviä ja helposti huomattavia ei-traumaattisille, pikkusenkin älyä omaaville ihmisille.

      3) Minusta on myös tärkeää, että blogisti ottaa erittäin harvoin esitetyllä tavalla uhatuksi tulemisen kokemuksen tässä kohdin... Miten muutoinkaan äärikäytöstä voisi selittää?
      Toki blogistia voi arvostella vaikkapa tyylin purevuudesta, mutta jos joku haluaa olla vaikkapa empaatikko, niin ensimmäinen asia on silloin juuri blogistin kuvaama hysteerikkojen uhan kokemus.

      4) Yhä edelleen on syytä huomata, että ääriharvat ovat kansallissosialisteja, kansallissosialisteja on monenlaisia ja kansallissosialisteista vain harvat ovat Kolmannen valtakunnan pahimmat rikokset hyväksyviä. Ja että rasismi-käsite ei ole Suomessa yleisesti hyväksytty joksikin tietyksi, joten ei sitä voi faktamaisesti käyttää, vaan se on tarkentamattomana mielipiteellistä. Tai jos ajatellaan, että tiede määrää, mitä rasismi tarkoittaa ja journalistien tulee ottaa totuudet tieteestä, niin sitten Vehkoo käyttää sitä sanaa yksiselitteisesti väärin esim. Lokan ja Kurun kohdalla. Sitä paitsi, rasismikysymykset ovat pelkkää pintaa ja liittyvät maailman isoimpiin ongelmiin.
      Vehkoolta on siis odotettavissa vihapuhetta jatkossakin, jos hän ei ala tiedostamaan kokonaisuuksia.
      Kuten sitä, että vaikka resursseja planeetallamme on kaikille hyvään elämään, rahajärjestelmän ja monen muun äärisairaan asian vuoksi Eurooppa ei vain voi ottaa kaikkia sotaa käyvien maiden kansalaisia oman (sosiaali)järjestelmänsä piiriin.
      On edelleen niitä, jotka nimittelevät toisia natseiksi ja rasisteiksi jo tuolla perusteella.
      (Huomaamatta että nykyinen turvapaikkajärjestelmä kärjistää eriarvoisuutta: EU huomaa ennemmin tai myöhemmin että kaikkia ei voi ottaa sotaa käyvistä maista sosiaalietuuksien piiriin. Lopputulos on siis, että rikkaimmat ja matkustuskykyisimmät ovat lähteneet kehitysmaista ja tulleet vielä suuremman maallisen elintason piiriin. Ja ne muut jääneet kehitysmaihinsa entiselleen... vai pahenevatko asiat, ainakin maailman kokonaisvelka kasvaa.)

      Poista
    2. Pelkästään se, että vehkoo toimii yhteiskunnassa keskeisen verorahoilla maksetun informaatiolähteen faktantarkastajana, käyttäen näin ollen isoa valtaa yleiseen mielipiteeseen, on itseasiassa HELVETIN VAKAVA JUTTU. Toivon Lokalta ja Kurulta oikeustoimia, ja sen jälkeen tuon hysteerisen, toisessa todellisuudessa elävän feministin aseman kyseenalaistamista. Siis toivon, asiahan kuuluu em herroille.

      Poista
  3. Natsi on samanlainen haukkumasana kuin homo ennen muinoin; jokainen jota jostain syystä inhotaan, on natsi.

    VastaaPoista