perjantai 30. joulukuuta 2016

Onhan meillä maltilliset muslimit

Hänet hakattiin raa'asti ja armottomasti tajuttomaksi. Sen jälkeen väkijoukko veti hänen liikkumattoman ruumiinsa kadulle ja ajoi hänen ylitseen autolla ruumiin raahautuen sen mukana noin sata metriä. He sen jälkeen kivittivät hänet, sytyttivät hänen ruumiinsa tuleen ja katsoivat sen palavan. Miehet käyttivät vaatteitaan, kuten huiveja ja hattuja, ruumiin tulessa pitämiseen, koska hänen omat vaatteensa olivat niin veren tahrimat, että ne eivät syttyneet.

Edellä oleva kappale on käännös Farkhunda Malikzadan murhaa käsittelevästä Wikipedia-artikkelista. Farkhunda murhattiin Kabulissa, Afganistanissa 19.3.2015, kun hän oli riitaantunut erään mullahin kanssa. Mullah syytti häntä valheellisesti Koraanin polttamisesta, minkä seurauksena monisatapäinen miesjoukko kokoontui viemään hänet poliisien käsistä ja tappamaan hänet.

Murhan jälkeen paikalliset imaamit ylistivät tekoa, ja vasta kun Farkhundan syyttömyys Koraanin polttamiseen paljastui, ryhtyivät afgaanit tuomitsemaan teon. Heistä siis raakalaismainen murha olisi ollut kaikin puolin okei, mikäli nainen nyt olisi sen kirjan polttanut.
Farkhunda väkijoukon keskellä. Monet tekijöistä kuvasivat tekoa puhelimilla.

Maaliskuussa 2016 muslimijoukko tuhosi seitsemän kristityn talouden kodit egyptiläisessä kylässä, koska yhden kristityn miehen huhuttiin ylläpitäneen romanttista suhdetta musliminaiseen. Egyptissä ei-islaminuskoisen miehen ja musliminaisen välinen avioliitto olisi laiton, mutta muslimimies saa mennä naimisiin kristityn naisen kanssa.

Kyseisen kristityn miehen 70-vuotias äiti napattiin allahu akbaria huutaneen väkijoukon toimesta kiinni ja riisuttiin alastomaksi, minkä jälkeen vanhusta kävelytettiin alastomana kaupungin läpi. 

Kunniaväkivalta on yksi ikävistä ilmiöistä, joka muslimien maahanmuuton seurauksena on levinnyt länteenkin. Esimerkkejä on lukemattomia niin islamilaisesta maailmasta kuin meiltäkin:

-Pakistanilainen mies poltti vaimonsa elävältä, koska vaimo kävi kyläreissulla sisarensa luona ilman lupaa.
-Intialainen muslimi-isä hakkasi 4-vuotiaan tyttärensä hengiltä, koska tytär oli illallisella jatkanut syömistä, vaikka hänen huivinsa oli livennyt hiusten päältä.
-Aqsa Parvez joutui isänsä ja veljensä murhaamaksi Kanadan Missisaugassa.
-Ghazala Khan joutui Tanskassa veljensä ampumaksi, koska oli mennyt naimisiin itse valitsemansa kumppanin kanssa.

Näiden tapausten kertomiselle on syynsä. Iltalehden artikkeli Naiselta katkaistiin kaula - oli mennyt kaupungille ilman aviomiestään on malliesimerkki siitä, miten suomalainen media yrittää radikalisoida islamin väkivaltaa. Artikkelissa yritetään vihjailla Talibanin osallisuudesta murhaan, vaikkei sille ole todisteita ja Taliban kiistää asian. Syitä valheelliselle kiistämiselle ei ole: yleensä islamistit ylpeilevät sharian toteuttamisella, eikä alueella valtaa pitävän Talibanin tarvitse virkavaltaa pakoilla. Taliban vedetään mukaan, koska toimittaja Katriina Mäkelä haluaa luoda sen vaikutelman, että teon täytyisi olla jonkin poikkeuksellisen ääriliikkeen tekemä.

Ei sen tarvitse. Yllä luetellut teot ovat aivan tavallisten muslimien tekosia ja heidän uskontonsa motivoimia. He eivät ole olleet terroristeja, Talibania tai ISIS-kannattajia. Pelkkä islamin usko riittää väkivallan tuottamiseen. Pyhä kirja sanoo, että vanhemmat saavat kunniamurhata lapsen. Se käskee tappamaan jumalanpilkkaajat ja rankaisemaan vääräuskoisia. Mihin tässä ekstremistejä tarvitaan, onhan meillä maltilliset muslimit.

20 kommenttia:

  1. Eipä kukaan puhu maltillisista natseista, miten sitten maltillisista muslimeista. Ainut maltillinen muslimi olisi kaupungin ainut muslimi. Kaksi tai useampi muslimi yhdessä on islamistinen terrorijärjestö.

    VastaaPoista
  2. Jos ihmiset lukisivat sitä koraania sen sijaan että kuvittelisivat muslimikulttuurin liittyvän mitenkään islamiin. Islamin usko koraanin mukaan on varsin joustava ja nykyaikainen. Ihmiset eivät ole lukutaitoisia.
    Natsismi on oikea uhka ja kitkettävä pois koska haitat hyötyjä suuremmat. Natsismi perustuu erään vallanhimoisen ihmisen oppeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millähän tavalla se islamin usko voi olla joustava ja nykyaikainen jos jokaisesta koraanin versiosta löytyy samankaltainen osio joka kehottaa vainomaan vääräuskoisia?

      Olet varmaan huomannut että natsejakin äänesti alussa vain 6% saksalaisista ja viimeiseen lopulliseen vaalivoittoonkin riitti vain 44%, ja nyt väitetään samankaltaisin argumentein että "vain pieni osa muslimeista ajelee rekkoja väkijoukkoon ja räjähtelee metroissa" Itse ainakin sanon kummallekkin menneen ajan hömpötykselle jyrkästi EI.

      Poista
    2. "Natsismi on oikea uhka."??? Mitä itsensä ja muiden kusetusta!!!
      Joka näkee nykyisessä Europpassa "natsismia" ja kokee sen vielä "uhaksi" on aineissa kuin "runopoika". "Natsismissa" piehtarointi on tyypillistä EU -eliitin ja vihervasemmistolaisen feministiliikkeen "haamusärkyä" jo katkaistusta raajasta. Tarkoitus on vain kääntää katseet muualle aivopesemällä "lillukanvarsilla" poiskääntäen huomion todellisesta uhasta ja sairaasta uskonnollisesta aatteesta eli Islamista ja sen murhanhimoisista "uskonkappaleista" aina sen harjoittajiin, puhumattamaan "vääräuskoisiin" kohdistuvista kansanmurhista terrorin ja verisen teurastamisen avulla, jossa kahlataan veressä ja kiikutetaan surmattujen irti hakattuja päitä.
      On suoranaisen lapsellista ja pehmytpäistä hokea, ettei "mörköä ole sängyn alla", vaikka maailmalla ja Euroopassa on lukuisia esimerkkejä Muslimien tekemistä murhista ja terroriteoista, viimeksi joulun alla Berliinissä! Kusipäiset piripinnassa tyhmyyttä olevat "johtajamme" tyhmempinä kuin G. Pula-aho, papukaijan tapaan lausuivat taikasanansa: "Pelolle ei saa antaa valtaa"! Siis täysiä idiootteja.
      Miksi sitten v. 2016 "Turun joulurauhan julistuksen" ajaksi oli raahattu peräti armeijan reikäisiä kuorma-autoja esteeksi sisääntuleville kaduille. Siis miksi ihmessä? "Natsienko" takia vai suomalaisten nuorten miehien vuoksi, jotka kävelevät porukassa???
      Se, joka ajattelee kuten "Unknow", pitäkööt sen "onnen" itsellään. Jokainen aikuinen normaali suomalainen ihminen, joka on nähnyt riittävästi elämää. Ymmärtää sen mitä on tapahtumassa ja tapahtuu, sekä etenkin sen, että hänelle valehdellaan päin naamaa kuin keskenkasvuiselle pikku-kersalle. Mikä jo yksistään on sinänsä karkea loukkaus.!

      Poista
    3. Juha Kukkola puhuu täyttä asiaa ja lisäämpä tohon vielä semmoisen pikku tosi jutun, että noista muslimi maista lähtee porukkaa ihan karkuun, nimenomaan noitä ääliömäisiä uskontoja ja nämä karkuun lähtevät ei muslimit usein ovat tai tulevat korkeakoulutukseen länsimaihin.
      Muutaman moisen maahanmuuttajan kanssa keskustellut aiheesta ja he ovat omin silmin todistaneet kuinka ääliömäistä tuo touhu voi olla...
      Joten jos noihin raakuuksiin ei nämä sinisilmäiset, blondit, kaupunki Suomalaiset, yms. kukkahatut usko, niin suosittelen ensiksi ottamaan asioista oikeasti selvää, eikä kannata heti uskoa että kaikissa ihmisissä on hyvää, koska se jos jokin on itsensä ja muiden totaalista huijaamista pahemman kerran.
      T.Thomas W.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kannattaa tosiaan tutustua tarkemmin siihen Koraaniin. Se on täydellinen terrorin ja vihan oppikirja. Muslimeille on sallittua oppia lukemaan, mutta vain yhtä kirjaa saa lukea. Se on terrorioppikirja. Siksi harva muslimi osaa lukea, harva viitsii käydä koulua, tyttöjen koulunkäynti kielletään, koulut poltetaan ja opettajat tapetaan. Moskeijasta saa kaiken tarvittavan tiedon ja se on lyhykäisyydessään: lisääntykää ja tappakaa vääräuskoiset. Lukekaa Koraania, niin näette itsekin, että se on hullun tekosia.

    VastaaPoista
  5. Tiina , aina kirjoittaessasi islamin vuosituhantisesta silmittömästä ja oikeutta vailla olevasta raakuudesta, yksi tai useampi päättelykyvytön vajakki natsiripuloi . Nämä tyypit, valtakoneisto, sekä valtavalhemedia kutistaa aiheen ja toisaalta paisuttaa sen vertailun natsismiin, eli vastakkainasettelee omien saarnojensa vastaisesti kaksi täysin toisistaan irrallaan olevaa ismiä . Pahinta , pelottavaa ja todella typerää on heidän, polliisiylijohtajan säestyksellä, arviointinsa ismien uhkakuvista yhteiskunnassamme !!! Miten voi tällä porukalla olla mittasuhteet noin rankasti päin persettä ? Me emme saa väsyä toistamasta voimakkaasti että : isämaallisuus , maamme kulttuuriperintömme ja itsenäisyytemme puolustaminen ei ole "natsismia " ei rasismia, eikä liion vihapuhetta . Niin vaivattoman huolettomasti nämä maamme omat terroristimme meidät kategorisoi miten sattuu !

    VastaaPoista
  6. On vain yksi ainoa Islam. Tietenkin shiiat ja sunnit ja muutama pienempi kuppikunta riitelevät keskenään mikä niistä on juuri se yksi, usein aseellisesti.

    Mitä muslimien terrorismiin tulee, Koraanissa on useita kohtia missä uskovia käsketään pyhään sotaan (Jihad) ja terrorismiin. Haditheissa on Muhammedin omia esimerkkejä terrorismin käytännön toteuttamisesta. Näitä oppikirjoja esimerkiksi ISIS toteuttaa kirjaimellisesti. Jihad on jokaisen muslimin VELVOLLISUUS; jos itse ei jostakin syystä kykene aseisiin tarttumaan, katsotaan myös sotajoukkojen avustaminen hyväksyttäväksi.

    "Maltillinen muslimi" on länsimaisten taivaanrannanmaalarien keksintöä, eivätkä todelliset muslimit käytä sellaista ilmaisua, paitsi jos siitä on hyötyä Islamin maailmanvalloituksen edistämisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvin hyvin vaikea ymmärtää miten ryhmään ”muslimit” ei sisältyisi eri tavalla ja eri asteisesti uskontoaan edustavia yksilöitä, samoin kuin mihin tahansa uskonnolliseen luokkaan. Luokittelut helpottavat hahmottamaan suuria kokonaisuuksia maailmasta, mutta ne ovat vain väline. Maailma ei loppujen lopuksi pelkisty niihin.

      Jos tarkastelun kohteena olevassa ryhmässä on edes yksi poikkeus, joka ei sovi yleistykseen tai stereotypiaan, niin tuo yleistys ei voi olla ehdoton fakta.

      Poista
  7. Mitenkäs tämäkin yksi tyhjämyssy, oikeusaiamies Petri Jääskeläinen sanoi ettei sanan- ja kokoontumisvapaus koske niitä jotka haluavat loukata muiden ihmisoikeuksia, viitaten Vastarintaliikkeeseen.
    Islamin opithan ovat JUURIKIN SITÄ!!!!!!!! Ihmisoikeuksien loukkaamista kuten myös lakien, demokratian jne. jne.

    VastaaPoista
  8. Ihan uteliaisuudesta: mistä luulet tietäväsi mitään näiden tekojen toteuttajien uskonkäsityksestä? Miksi luulet, että he ovat "maltillisia"?

    VastaaPoista
  9. On maltillisiakin muslimeja olemassa, mutta he eivät käytännössä ole muslimeja, vaan ainoastaan nimellisesti muslimeja. He ovat melkein yhtä paljon tai vähän muslimeja kuin minä olisin, jos islamistit ottaisivat vallan Euroopassa ja pakottaisivat kääntymään islamiin. Vaikea sanoa miten suuri osa muslimeistä sitten on näitä "ei-muslimeja", varmaankin vaihtelee kotimaan kulttuurin mukaan. Mutta länsimaissa tehdyistä, muslimien asenteita tutkineista kyselytutkimuksista päätellen, ei ainakaan tarpeeksi suuri osa sopeutuakseen vapaaseen yhteiskuntaamme. Esimerkiksi homojen tappamista kannatti yli 1,5 miljoonaa jo Englannissa asuvaa muslimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on harhaluulo, että olisi "maltillisia muslimeja". Muslimi on aina ensin muslimi. Ja kun tulee tilanne jossa pitäisi joko olla "maltillinen muslimi" tai ei, niin jokainen muslimi on silloin muslimi, ei siis maltillinen.

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Minä olen puhunut maltillisista natseista ja siitä, että heidän kohdallaan pitäisi ottaa sosioekonomiset tekijät huomioon ja maksaa heille enemmän diskorahaa ja kieltää vihapuhe heitä kohtaan, jotta he eivät radikalisoituisi.

    Ja olen samaa mieltä edellisen nimimerkki "pahakuutin" sanoman kanssa. Islamin valta-alueilla muslimiperheeseen syntyneen on pakko esiintyä muslimina, jos haluaa säilyä terveenä, vapaana ja hengissä. Siksi on olemassa paljon vain muodollisesti muslimeita.

    PS Poistin ensimmäisen version tästä kommentista, koska siinä olin puhunut maltillisista muslimeista puhumisesta, vaikka piti olla maltilliset natsit.

    VastaaPoista
  12. ”” Luotettavana pidetyssä Buharin perinnekokoelmassa kerrotaan Muhammedin sanoneen (4,52,220):

    ”Minulle annettiin lyhimmät ilmaisut, joissa on laajimmat merkitykset, ja minut on tehty voitolliseksi terrorin avulla, ja nukkuessani minulle annettiin maailman kaikkien aarteiden avaimet ja ne asetettiin minun käteeni.”

    Kun ajattelemme islamistiterroristien toimintaa, sen motiiviksi riittäisi jo yksin Muhammedin esimerkki. ””

    LAINATTU ARTIKKELISTA, JOKA ON EHDOTTOMASTI LUETTAVA ja tallennettava ennen sensurointia:

    http://www.perustalehti.fi/2015/11/mita-tekemista-islamilla-on-islamin-kanssa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä. Hyvä teksti, itse asiassa lyhyenä islam-tilanteen tiivistelmänä yksi parhaiten toimivia näkemistäni.

      Tuo on onneksi kirjoitettu semmoisella sanotaanko akateemisella rutiinilla, että sensuurihakuisten on vaikea löytää mitään mihin tarttua. Tallensin kuitenkin; voisi olla kiva vaikka printata parille tutulle, jotka ihmettelevät kuinka tuo aina tuosta "rauhan uskonnosta" jaksaa vohkata.

      Poista
    2. Linkittämäni artikkeli on selvää tiedemiehen tekstiä, sitä pitää jakaa väsymättä. Artikkelin lähdeluettelossa mainitaan Bassam Tibi, joka on professori ja muslimi. Tässä hänen kirjoituksensa Der Spiegelissä vuonna 1994:

      http://www.spiegel.de/spiegel/print/d-13685909.html

      Professori Bassam Tibi on julkaissut teoksen Im Schatten Allahs, jota tuskin on käännetty suomen kielelle, en ole ainakaan vielä löytänyt. Saksaa taitavalle suosittelen.

      Poista