Terve järki on radikaalia

Marine Le Pen (FN) ja Geert Wilders (PVV).

Ranskan presidentinvaalit ovat tulossa keväällä, ja monikulttuuristen värinöiden vuoksi maan hallitus ehdotti, että vuoden 2015 marraskuun terrori-iskuista saakka voimassa ollutta poikkeustilaa jatketaan. Ranskalaiset ovat saaneet monikulttuurista kirjaimellisesti uuden normaalin: poikkeustila ja poliisit kaduilla ovat viimeistään nyt arkipäivää.

Jonkinlaista toivoa Ranskan selviytymisestä edustaa kansallismielinen Marine Le Pen, jonka tuore ehdotus ilmaisen koulutuksen ja terveydenhuollon poistamisesta laittomasti maassa oleskelevilta herätti odotettavaa ulinaa suomalaismediassakin. Vasemmistolaiset äärinäkemykset ovat yleistyneet hyväksyttäviksi niin laajalti, että täysin rationaalinen ajatus siitä, että ne ihmiset saavat palvelun, jotka siitä maksavat, voidaan tulkita radikaaliksi.

Hallitsematon maahanmuutto on yksinkertaisesti liikaa Ranskan sietokyvylle, joten jotain on tehtävä. Asia voitaisiin "hoitaa" Suomen tavoin eli jatkamalla houkuttimien ylläpitoa ja kalliita palveluita jokaiselle takamuksensa rajan yli hilaavalle mutisten samalla jotain kansainvälisistä sopimuksista, kunnes taloudelliset ja sosiaaliset haitat romahduttavat järjestelmän niin, ettei siitä enää hyödy yhtään kukaan. Toinen vaihtoehto on karsia sieltä, missä leikkaamisen hyödyt ovat suurimmat ja haitat pienimmät.

Laittomat maahanmuuttajat Ranskassa ovat mm. kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita ja elintasopakolaisia, jotka eivät halua kirjautua Ranskassa turvapaikanhakijoiksi, koska haaveilevat Iso-Britanniaan pääsystä. Ei ole yksinkertaisesti mitään syytä tarjota näille ihmisille houkuttimia, jotka kannustavat pysymään maassa laittomasti, kun takaisinkin voisi lähteä. Jos he olisivat todella vainottuja eivätkä elintasopakolaisia, he eivät joutuisi maassa laittomasti oleskelemaan.

Mikäli laitonta notkumista tuetaan, haittavaikutuksetkin vain kasvavat. Köyhyys, ghettoutuminen ja rikollisuus eivät tule olemaan vältettävissä laittomien mamujen suhteen -  onhan se jo todettu, että mikään määrä kallista "integrointia" ei saa edes luvallisesti maassa olevia pärjäämään edes lähelle paikallista tasoa vastaavasti eurooppalaisissa yhteiskunnissa. Laittomien, arveluttavin tarkoitusperin saapuvien tulijoiden suhteen riski ongelmista on vieläkin suurempi.

Tämä ja muut Le Penin ehdotukset eroavat median hyväksymästä mielipiteestä siinä, että ne ovat itse asiassa ratkaisuja. Niillä olisi jotain vaikutusta ongelmaan toisin kuin sillä, että sanotaan, että onhan tämä nyt ongelmallista, mutta kun kansainväliset sopimukset. Soppareihin tuntuu liittyvän lähes taikauskoa muistuttava uskomus: jos on hyvä tekosyy olla puuttumatta epäkohtiin, kuten vaikkapa ne kansainväliset sopimukset, ei epäkohtien seurauksia tarvitse kohdata. Käytännössä muistelot sopimusten noudattamisesta mallioppilaan tavoin lienevät laiha lohtu sortuneen yhteiskunnan raunioilla.

Ratkaisua ehdotti ja siitä langettavan päätöksen syrjinnästä sai myös Hollannin todennäköisin seuraavien vaalien voittaja, Geert Wilders. Wilders piti tilaisuudessa puheen, jossa hän esitti yleisölle kysymyksiä, kuten "Haluatteko lisää vai vähemmän EU:n valtaa?".

Yksi kysymyksistä oli, haluaako yleisö vähemmän marokkolaisia maahansa. Kysymyksen takana on marokkolaisten massiivinen yliedustus Hollannin rikostilastoissa ja kaikin puolin epäonnistunut sopeutuminen maan yhteiskuntaan. Wilders lupasi huolehtia asiasta, mikäli hänen puolueensa voittaa: hän katsoisi, että rikolliset palautettaisiin kotimaahansa ja maahanmuuttoa Hollantiin rajoitettaisiin.

Syyte syrjinnästä pamahti, hollantilainen oikeusistuin katsoi marokkolaiset roduksi ja Wildersin puheen siten rasismiksi. Tietenkään marokkolaiset eivät minkään tieteellisen tai sosiaalisen standardin mukaan ole rotu sen enempää kuin kanadalaiset, eikä heidän arvostelunsa tilastoissa näkyvien ominaisuuksien pohjalta ole rasismia. Wildersiä haluttiin kuitenkin päästä näpäyttämään todellisen ratkaisun tarjoamisesta todelliseen epäkohtaan. Lopputulos ei olisi voinut Wildersin kannalta olla parempi. Hän sai arvokasta julkisuutta ja pääsi pitämään useampia loistavia puheita suorassa tv-lähetyksessä. Syyte kääntyi voitoksi.

Niin hollantilaisilla, ranskalaisilla kuin meillä suomalaisillakin on edessä tulevaisuuden kannalta ratkaisevia valintoja. Uskoako heitä, jotka epätoivon vimmalla hokevat ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia, kuin ne loisivat haittamaahanmuuton vaikutuksilta suojaavan loitsun maan ylle, vai heitä, jotka toteavat epäkohdat ja tarjoavat niihin spesifisiä ratkaisuja.

Meitä pahemmin haittamaahanmuuton iskuja ottaneet maat alkavat viisastua. On meistä kiinni, onko meidän toistettava samat virheet, päästettävä maa jatkuvaan poikkeustilaan ja kaaokseen, ennen kuin kissa saadaan pöydälle.