torstai 19. tammikuuta 2017

Turvapaikka sotilaskarkurillekin?

Suomesta turvapaikkaa anonut sotilaskarkuri Ali.
"Mitä tapahtuu Alille?", alkaa Ahmad Hadi -nimisen miehen viimeviikkoinen Facebook-julkaisu. Julkaisu kertoo Suomeen turvapaikanhakijana saapuneesta Alista, joka on ennen tänne saapumistaan taistellut Irakin armeijassa. Alista kerrotaan seuraavaa:
"Tämä on 27-vuotias Ali Irakista. Hän odottaa Metsälän säilöönottoyksikössä pakkopalautusta Irakiin. Valmistuttuaan sotakorkeakoulusta vuonna 2014 Ali, sotilasarvoltaan luutnantti, lähetettiin Irakin terrorismintorjunta- ja erikoisoperaatioiden rykmentin mukana Salah al Dinin kuvernoraattiin suojelemaan Baijin alueella sijaitsevia öljynjalostamoja.  
Ali, joka kertoo toimineensa Baijissä tiedustelutehtävissä ja ruoan jakajana, haavoittui iskussa öljynjalostamoon ja hänet lähetettiin hoidettavaksi Bagdadiin. Bagdadissa Ali teki päätöksen olla palaamatta armeijan riveihin. ”Baijin alueella ei ollut siviilejä, ainoastaan ISIS:in jäseniä,” Ali kertoo ja jatkaa: ”Mutta Baijin jälkeen yksikköni olisi lähetetty alueille, joilla on edelleen paljon siviiliväestöä. Pelkäsin, että minut komennettaisiin ennemmin tai myöhemmin taistelemaan siviilejä vastaan”. 
Ali kertoo, ettei hän voi luottaa Irakin armeijaan. Vielä vähemmän hän luottaa armeijan rinnalla ISIS:iä vastaan taisteleviin militioihin: ”Militiat ovat vahvempia kuin Irakin armeija,” Ali toteaa. ”Olen Irakin armeijan upseeri, mutta jos joku militiajohtaja käskee minun ampua siviilejä, minun on pakko totella heidän käskyään, tai minut teloitetaan”.
Eli käytännössä Ali on sotilaskarkuri. Potentiaalinen käsky taistella siviilejä vastaan ei ole millään tavoin hyväksyttävä peruste palveluksen lopettamiselle. Laittomia käskyjä ei ole noudatettava, mutta mikäli Alin ennakoiva järkeily hyväksytään, voi kuka tahansa sotilas vedota samaan teoreettiseen laittoman käskyn mahdollisuuteen ja paeta sillä velvollisuuksiaan.
"Ali anoi eroa armeijasta, mutta sitä ei hänelle myönnetty. Silloin Ali teki päätöksen lähteä pois Irakista ja anoa turvapaikkaa. Miehen päätökseen vaikutti myös pelko Kata’ib Hezbollah -nimisen militian kostosta.  
Alin mukaan militian jäsenet kidnappasivat hänet vuonna 2014 ja hänen perheensä piti maksaa mittavat lunnaat hänen vapauttamisekseen. Alin mukaan yksi kidnappaajista saatiin kiinni vuonna 2015 ja tuomittiin vankeusrangaistukseen, minkä jälkeen Alin henkeä on jatkuvasti uhkailtu."
Edelleen, Ali on siis sotilaskarkuri. Alin turvapaikkahakemus on hylätty ja hänet on Iltalehden mukaan nyt lähetetty takaisin Bagdadiin, joten todisteita kidnappauksesta tai muusta militian suunnalta tulevasta vainosta tuskin on esitetty. Todisteetta moiseen kertomukseen tulee suhtautua samalla vakavuudella kuin mihin tahansa kurpitsavankkuritarinaan.

Näitä nyyhkytarinoita levitetään monikulturistien foorumeilla jatkuvasti, mutta valitsin tämän julkaisun blogitekstin aiheeksi syystä: turvapaikan antaminen Alille tai kenelle tahansa hänen taustallaan olisi vahingollisen linjan luomista ja kansainvälisen yhteisön silmissä paheksuttavaa, enkä ihmettele, miten turvapaikan vaatiminen hänelle on jopa rasisminvastustajien keskusteluissa herättänyt vastustusta.

Turvapaikka- ja pakolaisjärjestelmät on suunnattu sotien jalkoihin jääville ja väkivaltaisuuksien siviiliuhreille, ei sotilaille. Asepalvelusikäisten miesten tehtävä on puolustaa maataan, vaikka naiset, lapset, vanhukset ja muut pakenisivat jaloista.

Turvapaikkapäätöksiä ei voi tehdä vain yksilön etua ajatellen - kokonaiskuva täytyy olla hallussa myös. Tottahan toki Alilla olisi mukavampaa vain chillailla suomalaisessa hyvinvointivaltiossa kuin taistella ISISiä vastaan Irakissa, mutta mikä on Irakin - ja laajemmin, koko kansainvälisen yhteisön - etu?

Mitäköhän Irakin hallinto ja siviilit asiaan sanoisivat? Pitäisivätkö he Suomea humaaniuden mallimaana, jos Suomi alkaisi jaella turvapaikkoja heidän maansa jättäville sotilaskarkureille? Tuskinpa vaan. He pitäisivät Suomen toimintaa epäeettisenä ja edesvastuuttomana.

Saman tilanteen voisi kuvitella toisinkin päin. Miltä se meidän hallituksestamme ja kansastamme tuntuisi, jos Suomi olisi sodassa ja taistelisi selviytyäkseen, ja samaan aikaan vaikkapa Ruotsi jakelisi lokoisia oltavia turvapaikan varassa suomalaisille käpykaartilaisille? Varmaan olisimme aika vihaisia moisesta selkäänpuukotuksesta ja toivoisimme sille välitöntä loppua.

Me emme haluaisi, että oman maamme miesten vastuunvälttelyä edesautettaisiin, joten ollaan nyt edes jollain tapaa huomaavaisia Irakia kohtaan lähettämällä käpykaartilaiset sinne, minne he kuuluvat: Irakiin taistelemaan maansa ja kansansa puolesta. 

16 kommenttia:

  1. Kenenkään ei ole pakko uhrata omaa elämäänsä toisten hyväksi. Jokainen yksilö omistaa oman elämänsä ja näin ollen myös päättää omista asioistaan niin kauan kuin ei loukkaa muiden yksilöiden vastaavia vapauksia. Itse en ainakaan tuomitsisi niitä suomalaisia asevelvollisia, jotka lähtevät pakoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katotaan sitten kun se sota tulee miten paljon käpykaartilaisia tullaan arvostamaan
      Kiinni vaan ja luoti päähän pettureille ja karkureille.

      Poista
    2. Hyvin todennäköisti käpykaartilaisille kävis huonosti, jos nyt tulis sota. Mutta on turha kauheen kovaan äänen öyhöttää netissä muslimien ihmisoikeusrikkomuksista niin kauan kuin on myös itse valmis loukkaamaan ihmisoikeuksia todella törkeällä tavalla. tai voihan sitä aina öyhöttää, mutta se on aikamoista kaksinaismoralismia

      Poista
    3. Kuka siis oikeastaan on jaakon mukaan valmis loukkaamaan ihmisoikeuksia?

      Poista
  2. Olisitko Tiina itse valmis kuolemaan toisten puolesta, jos laki niin määräisi, että sinun täytyy mennä puilustamaan maata vaikka kuoleman uhalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai mitä tykkäisit siitä, jos laissa sanottaisiin, että naisia saa raiskata ja sitten kun yrität mennä pakoon, niin sinua aletaan halveksumaan?

      Poista
  3. Kaikista järkevintä olisi, että maata puolustavat ennen kaikkea vanhukset, niiin miehet kuin naisetkin. Se olisi pienin menetys yhteiskunnan kannalta. He eivät muutenkaan montaa vuotta eläisi ja parhaat vuodet ovat takanapäin. Lisäksi he ovat todennäköisimmin kaikista eniten vastuullisia sodasta, koska ovat äänestämällä vaikuttaneet pisimpään ulkopolitiikkaan.

    Vaikka vanhukset eivät metsässä jaksa kauheesti rämpiä, niin tykillä ampuminen tai itsemurhapommitukset eivät kovin paljon vaadi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole aivan pioneeri kuitenkaan halvimman tykinruoan ideassa Jaakko tuota ideaa kun on sovellettu jo vuosisatojen ajan.

      Poista
  4. Olisi oikeastaan koko yhteiskunnalle merkittävä etu, jos naiset pakotettaisiin vuorollaan jakamaqn piparia sellaisille miehille, jotka eivät sitä muuten säännöllisesti saa. Homma tapahtuisi tietysti valvotuissa olosuhteissa, turvallisesti. Kaikenlaista rikollisuutta olisi huomattavasti vähemmän eikä tuollainen asia naisille olisi edes milään paha juttu. Ei kuitenkaan kyse olisi raiskauksesta.

    Asevelvollisuuttakin perustellaan koko yhteiskunnan edulla, niin mikä ettei sitten muitakin asioita voisi perustella samalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori vaan Jaakko mutta eikös tuo piparinjakokäytäntö ole jo voimassa monessa maassa.

      Poista
  5. Monet varmaan suostuisivat vapaaehtoisestikin puolustamaan maata, jos näyttää siltä, että on hyvät mahdollisuudet voittaa. Jos mahkut on huonot, niin on järkevämpää antautua, jolloin sentään pysyy aika varmasti hengissä. Maan politiikka ei välttämättö ole niin mieluista kuin aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah,nykyajan pillusukupolven miehistä ei olisi taistelemaan edes venäläisiä käsilaukulla aseistautuneita naisia vastaan saati sitten heidän armeijaansa vastaan.

      Poista
    2. Yleensä ottaen vapaaehtoiseen amreijaan hakeutuu ne kaikista parhaat, kuten USA:ssa on saatu huomata. Jos armeijaan otetaan asevelvollisuuden myötä huonoja taistelijoita, niin se vaaraantaa kaikkien turvallisuuden ja heikentää tehokkuutta

      Poista
  6. Tuhka vähän epäilee että osa Irakilaisista saattaa olla sitä mieltä ettei käpykaartilaisia haluta takaisin, mutta johto varmaan haluaa tukkia sen että sotilaat karkaavat.
    Tosin nyt johto on huomannut sen mitä jenkit olivat sanoneet että ammattisotilaat ovat tehokkaimpia sodassa, joten se haluaa vain motivaation omaavia sotilaita ja niistä se on valmis maksamaan.
    Saattaa olla ettei käpykaartilaisia haluta takaisin, jos olisi sota niin Tuhka ei oikein haluaisi viereensä sellaista joka on jo kerran karannut rintamalta.

    No saa nähdä miten käy

    VastaaPoista
  7. Kuka tollo keksi myydä aseita lähi-itään?

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista