lauantai 7. tammikuuta 2017

"Sitä ISIS haluaa" on idioottimainen argumentti

Turvapaikkajärjestelmän ihmelapsi, Berliinin rekkamies Anis Amri, joka oli rekisteröitynyt
turvapaikanhakijaksi Saksaan 14 eri henkilöllisyyden voimin.
Törmäsin jälleen terrori-iskukeskusteluun, jossa nousi esille ikivanha argumentti "sitä ISIS haluaa". Logiikka tämän argumentin takana on siis se, että länsimaiden ei tulisi ryhtyä mihinkään vakavasti otettaviin toimiin terrorismia vastaan, koska ISIS haluaa sitä. ISIS jostain syystä haluaa, että laitamme rajat kiinni ja pistämme islamisaation kuriin.

Hussein Al-Taee koosti ajatuksesta reilu vuosi sitten Facebook-julkaisun, joka kertoo varsin kattavasti järkeilyn argumentin takana. Jos asioita ei ajattele lainkaan vaan kuuntelee vain tarjotut väitteet laajempaa kontekstia miettimättä, voi argumentti kuulostaa järkevältä. Sitä se ei kuitenkaan lähimainkaan ole. Al-Taeen Facebook-julkaisussa sanottiin näin (koko julkaisun voit lukea tästä):

ISIS-Strategia. Miten terrorismi toimii ja mitä se tästä Pariisin iskusta hyötyy? 

1. Vähentää painetta konfliktialueella, missä se on viime aikoina kärsinyt suuria tappioita. Sinjar menetettiin Kurdeille eilen. Mouseliin johtava logistinen reitti katkaistiin koalition ilmapommitusten toimesta 2 päivää sitten. 
2. terrorismi lähettää tällä viestiä juuri käyttämällä Pariisia areenanaan, kertoakseen kannattajilleen ja maailmalle, että se on edelleen vahva ja voi hyvin.Pariisi on merkittävä, koska se herättelee Charlie Hebdon taustoja. todellisuudessa tämä on terroristien hätätoimi ja siksi nukkuvasolu on herätetty. Iskuja on suunniteltu pitkään.
3. Konfliktia jatketaan erityisesti Euroopassa, sillä että maahanmuuttajia ja pakolaisia syrjitään, jolloin kynnys konfliktiin madaltuu. 
4. suljetaan Euroopan rajat, jolloin monelta pakolaisleireillä ja terrorismin valtaamilla alueilla oleva menettää toivonsa pakomatkasta alueelta, jolloin terrorismi vahvistaa otettaan näihin ihmisiin.

Eli ISISin toivoma poliittinen vaikutus Euroopassa olisi rajojen sulkeminen. ISISiä pakenevat eivät pääsisi Eurooppaan ja kahtiajakoa syntyisi tulijoiden ja kantaväestön välille, jolloin ISISin olisi helpompaa värvätä Euroopassa. 

Mutta miksi ISIS haluaisi rajat kiinni? Avonaiset rajat ovat syy sille, miksi he edes voivat toimia Euroopassa. En ymmärrä, miksi ISIS haluaisi vängällä pitää vainoamansa ihmiset alueellaan. ISIS joukkomurhaa esim. shiioja (syy sille, miksi juuri shiiat vastustavat ISIStä). He suorittavat uskonnollista puhdistusta. Jos katsotaan vaikka natsien juutalaispuhdistuksia, ei keinona ollut vain tappaminen vaan maastamuuttoa kannustettiin. Miksi ISIS murehtisi Eurooppaan karanneiden shiiojen perään?

Ja kuinka auki rajojen sitten pitäisi olla? Rajat ovat olleet auki koko ajan, ja Eurooppa on ottanut vastaan ennennäkemättömän määrän muslimeja lyhyessä ajassa. Eli olemme toimineet Al-Taeen logiikalla juuri ISISin tahtoa vastaan, ja miten kävi? Terrori-iskujen aalto pyyhkäisi Euroopan yli. Miten siinä niin kävi? Eikö avoimien rajojen pitänyt olla se paras terrorisminvastainen keino?

Samaan aikaan suljettujen rajojen politiikkaa noudattava Japani on islamilaisesta terrorismista ja islamisaatiosta vapaa. Siis he ovat Al-Taeen logiikalla tehneet juuri sen, mitä ISIS haluaa, ja rangaistukseksi siitä kärsivät turvallisuudesta ja kulttuurinsa säilymisestä entisellään.

Kahtiajakoa meidän ei edes tarvisi ajatella, mikäli rajat olisivat kiinni. Avoimien rajojen kannattajat siis itse luovat ongelmia - suuren muslimivähemmistön - jota ratkaistaan pahentamalla ongelmaa eli kasvattamalla muslimivähemmistöä, jolloin kahtiajaon ja konfliktin riski tietysti kasvaa ja jolloin nämä samat ihmiset jatkavat, että rajat on pidettävä auki konfliktin välttämiseksi. Kehäajattelua pahimmillaan.

ISIS hyötyy suoraan turvapaikkajärjestelmästä. Pariisin hyökkääjät kävivät Syyriassa koulutuksessa ja aseita ja räjähteitä hakemassa. Jos he olisivat joutuneet saapumaan Ranskaan virallisten papereiden kanssa vaikka lentäen, heidät olisi havaittu terroristilistalla oleviksi saman tien eikä aseiden kuljetuksesta virallisia teitä pitkin olisi ollut toivoakaan. He kuitenkin tulivat turvapaikanhakijoiden virran mukana Italian kautta, joten kukaan ei kysellyt papereita tai tarkistanut heitä rajalla. Turvapaikkajärjestelmä siis suoraan mahdollisti Pariisin verilöylyn.

ISISin tavoite on sama kuin kaikilla jihadisteilla: maailmanlaajuinen kalifaatti. Miksi he siis haluaisivat Euroopan sulkevan rajansa sekä karkottavan tarpeettomasti siellä asuvat muslimit ja siten sulkevan islamisaation alueen ulkopuolelle? Kalifaatti pyrkii laajentumaan ja muslimien massamaahanmuutto on yksi sen tehokkaimmista välineistä.

Ei se ole ISIS, joka tekee Ruotsiin no go -alueita tai Ranskaan kaupunginosia, joissa naiset eivät voi liikkua ulkona. Ei se ole ISIS, joka perustaa sharia-tuomioistuimia ympäri Eurooppaa ja kaikessa hiljaisuudessa toteuttaa naisten sortoa mm. ympärileikkausten ja sosiaalisen kontrollin keinoin. Ne ovat ne tavalliset muslimit, jotka samalla ajavat ISISin tavoitteita. He vievät meitä lähemmäs kalifaattia.

Joten olisikohan aika, että lakkaamme miettimästä, mitä ISIS haluaa, ja ryhdymme miettimään, mikä meille on oikeasti parhaaksi. Avoimien rajojen politiikka on luonut ongelmamme terrorismin ja islamisaation kanssa, eikä lääke niihin takuulla ole lisää avoimia rajoja. Mikäli maahanmuuttokriittisiä olisi kuunneltu, emme edes joutuisi näitä ongelmia pohtimaan.


Teemme tänään lauantaina klo 20:00 livelähetyksen, jossa käsitellään mm. tämä aihe laajemmin. Muita aiheita ovat Tynkkysen oikeusjuttu, Chicagon ei-viharikoskeppostelu, Isän Pikajunan tilastotaiteilu islamilaisen terrorismin suhteen ja Fort Lauderdalen ampuminen.
Liveä voit seurata täällä: https://www.youtube.com/watch?v=02Ojz35JZGo

15 kommenttia:

  1. Ongelma on Islam, ei mulla muuta.

    VastaaPoista
  2. Erinomainen arvio kasvavia uhkia aiheuttavasta Islamin invaasiosta, joka on ilmeisesti itseasiassa "maltillisena soluttautumisena" vaarallisempi ja kavalampi uhka kaikkineen, kuin aseellista jihadia käyvä ISIS/ISIL. Hienoa että teette selvästi tutkivaa - ja reilusti kantaakin ottavaa juornalismia koska sellaista ei muuten juurikaan tehdä Suomessa nykyisin.

    VastaaPoista
  3. Yhdyn Jukka Mäntyvaaran kiitoksiin. Se, mikä tuntuu järkevältä ja todennäköiseltä, ei kelpaa valtamedialle. Hiipivä jihad kulkee avoimien rajojen yli, mitä avoimuutta ylistävät eivät halua tunnustaa, koska heille eurooppalaisten turvallisuus on vähempiarvoista kuin vapaa maahanmuutto ja ns. eurooppalaiset arvot. Terroristitutkijat eivät kykene tämäntasoisiin analyyseihin, koska heidän myötätuntonsa on muslimimaahanmuuttajien puolella, eivätkä he rupea laskemaan mahdollisia terroristeja heidän joukossaan.

    VastaaPoista
  4. Rajoja on pistetty kiinni pitkin Eurooppaa pitkin viime vuotta ja pakolaisvirrat ovat vähentyneet, joten asialle on tehtykin jo jotain. Myös Euroopan terrorisminvastaista toimintaa on kehitetty viime vuonna kaikilla rintamilla.

    VastaaPoista
  5. Samalla logiikalla pitäisi myös asunnoista poistaa ovet, koska murtomiehet nimenomaisesti haluavat murtovarmojaovia työtään vaikeuttamaan. Maalivahdit pitäisi myös jääkiekosta poistaa, koska vastustajoukkueelle on silkkaa piinaa pelata ilman maalivahtia pelaavaa joukkuetta vastaan. Suvakkilogiikka jostain syystä aiheuttaa minulle säännöllisen aivonyrjähdyksen. Miksiköhän?

    VastaaPoista
  6. Nämä Husseinit ja Alanit ovat velikultia, joiden sanomisia ei pidä purematta niellä. Siinä pureksiessa selviää, minkä asialla herrat hääräävät, ja ettei heidän asiansa ole minun etuni mukaista.

    Lainaus viitatusta Hussein Al-Taeen facepäivittelystä:
    ” 3. ISIS hyötyy suunnattomasti median huomion siirtymisestä pois sen konfliktialueilta, jotta se voisi toteuttaa raakuuksiaan.”

    Raakuuksiaan toteuttava muslimijärjestö daesh julkaisee videoita tekemisistään, joten se kyllä pitää aktiivisesti median ja muiden huomion itsessään. Ryhtymättä enempää väittelyyn Al-Taeen kanssa, totean hänen puhuvan pehmoisia. Ei jatkoon.

    Pantalonelle helpottamaan suvakkilogiikan aiheuttamaa aivonyrjähdystä: jihad ei ole uskonnollinen myytti, vaan jokapäiväistä todellisuutta ja sitä toteutetaan kaikin mahdollisin tavoin. Kaikessa taistelussa harhauttaminen on osa taktiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Al Taee on vain yksi meidän veronmaksajien rahoilla loisiva suojatyöpaikkalainen, jolle maksetaan palkkaa siitä kun edistää uskontoaan täällä Suomessa.

      Poista
  7. Kirjoitus näyttää olevan voitokasta taistelua Wiikin omassa päässä keksittyjä suvakkiolkiukkoja vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sinulle vastaaminen olisi ajanhukkaa turhasta kehitettyä narinaa kommentoimaan, mutta menkööt.

      Poista
  8. Joo, tämäkin blogikirjoitus pelaa ISIS:in pussiin. Tällainen "ajattelu" ei ole mitenkään harvinaista ja on erinomaista, että tämä argumentti osoitetaan ontoksi.

    Todellisuudessa avoimet rajat hyöydyttävät ISIS:tä, koska järjestö voi siirtää taistelijoitaan helposti Eurooppaan. Lisäksi pelkurimainen islamin mielistely kertoo vähemmän radikaalille muslimille, että länsi on heikko eikä se halua eikä pysty suojelemaan väestöään radikaalilta islamilta.

    Kuten suvakkien hokemissa yleensä tältäkin hokemalta puuttuu täysin todellisuuspohja.

    VastaaPoista
  9. Minä ihmettelen onko Tiina Wiik oikeasti sionisti vai miksi hän ei ikinä kerro Israelin roolia ISIS:n luomisessa. Sen on ollut tarkoitus kaataa Syyrian hallitus Israelin, USA:n, Britannian ja Persianlahden maiden puolesta. Samalla lavastetaan terrori-iskut Euroopassa syyttäen ISIS:iä, vaikka oikeina toimeksiantajina ovat yleensä CIA ja Israelin Mossad. Niiden tarkoitus on synnyttää sisällissota muslimien ja eurooppalaisten välille. Joten tässä menee islam-kriittiset lankaan. Joten oikea argumentti olisi ''sitä Israel ja globaali sionistinen eliitti haluaa''. Sionismi on hallinnut maailmaa viimeiset pari sataa vuotta, vaikka Israel syntyi vasta 1948. Sen syntymisen takana on ollut paljon sionistien lobbausta ja sionistinen salainen eliitti, joka on pitkään syrjäyttänyt useita hallitsijoita kuten Ranskan viimeisen kuninkaan Ranskan suuressa vallankumouksessa ja Venäjän tsaarisuvun bolsevikkien vallankumouksessa. Nämä tapahtumat ovat heidän järjestämiä. Nyt tällä hetkellä sama sionistinen eliitti murhauttaa palestiinalaisia ja syyrialaisia ja samalla rahoittavat muslimien maahanmuuttoa aiheuttaen sisällissodan Euroopassa. Yksi eliittiin kuuleva George Soros on sanonut: ''kun näet verta kadulla, on oikea aika sijoittaa''.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina Wiik muuten vähätteli 25.1. Monokulttuurin lähetyksessä siionismia vain Israelin kansallisuusaatteeena. Siten noissa siionismiepäilyissä voi olla perää.

      Poista
  10. Tuo on tosiaan ollut "idioottiargumentti" alusta lähtien, "Sitä ISIS haluaa". Termiä on viljelty hyvin paljon puhuttaessa terroristeista, koska on pidetty ajatusleikkinä, että terrorismi johtuisi mystisestä rasismista ja välttämällä rasismia, niin ei olisi terrorismiakaan.

    Todellisuudessa terrorismia on sitä enemmän, mitä enemmän on islamisteja länsimaissa. Uskonnollinen järjestelmä pitää siitä huolen.

    VastaaPoista
  11. Tosiasia on että kaikki muslimit kuuluvat samaan ISIS:iin ja ajavat jihadia. Ajattelin tässä vain ranskalaista Sevran-kaupunkia jossa nainen ei enään voi mennä kahvilaan koska siellä on miehiä, siis muslimimiehiä. Keit'ä nämä muslimimiehet sitten ovat? Eivät he ole mitään valtamedian ja hallitusten tarkoittamia ISIS-taistelijoita, he ovat niitä "maltillisia muslimeja" jotka ovat tulleet pakolaisina Ranskaan. Siis mitä "maltillisia"? Ajavatko nämä "maltilliset" muslimit koraanin vaatimaa naisten pitämistä hellan ja nyrkin välissä? Vai ovatko nämä "maltillisia" ollenkaan? Vastaus tähän on yksinkertaisesti että eivät ole. He ovat sitä samaa "ääri-islamilaista" porukkaa jota kaikki muutkin muslimit ovat. Ei ole olemassa mitään "maltillisia muslimeja", on vain muslimeja ja jokainen muslimi on ensin muslimi ja seuraa koraaniaan ja sen vaatimaa sharia-lakia sekä tietenkin jihadia.

    VastaaPoista
  12. Suvakit mahdollistavat toiminnallaan koko Euroopan islamisaation. He jopa kannattavat sitä. On kuitenkin monta asiaa mitkä ovat näiden suvakkien järjenjuoksussa (jos sitä edes on)kummallisia ja ristiriitaisia: valtaosa suvakeista on naisia, jotka ajavat islamisaation ohella feministisiä aatteita. Nämähän ovat räikeässä ristiriidassa keskenään! Naisten tasa-arvo ja islam eivät kuulu samalle planeetalle. Toinen ongelma on suvakkimiehet, jotka ovat pääasiassa homoseksualisteja: islam ei hyväksy homoutta ollenkaan, paitsi vain siinä tapauksessa kun islamisti raiskaa vääräuskoisen miehen peräaukkoon. Ehkä joku haavisto tai hänen parturipuppelinsa siitä voivat unelmoidakin, mutta sen jälkeen kuitenkin pudotetaan Helsingin korkeimman rakennuksen katolta ja varmuuden vuoksi vielä viilletään kurkku auki. Että sellaista järjenjuoksua näillä suvakeilla. Suvakit ovat yhteiskunnan vihollisia.

    VastaaPoista