maanantai 25. kesäkuuta 2018

Raaka totuus meritakseista ja Välimeren hädänalaisista


Ylläoleva kuva näyttää "meripelastusalus" Aquariuksen sijainnin tätä blogipäivitystä kirjoittaessa eli 25.6. klo 01:15. Alus on alle 100 km päässä Libyan rannikosta.

Valtamedian kyllästymiseen saakka toistama versio Aquariuksen ja muiden vastaavien alusten toiminnasta on se, että ne ovat pelastusaluksia, jotka kiertelevät Välimerellä ja vastaavat hätäkutsuihin, jos sattuvat sellaisen saamaan. Yle kuvailee tilannetta yhdessä artikkelissaan näin:
Aquarius on pelastanut yli kahden vuoden ajan mereltä ihmisiä, jotka ovat lähteneet vaaralliselle meimatkalle Välimeren yli päästäkseen Eurooppaan. Lähtijöiden veneet ovat usein kelvottomat näin pitkälle matkalle ja tuhansia lähtijöitä on hukkunut.
Media käyttäytyy, kuin Afrikkaa ei olisi olemassa. Viimeisimmällä matkallaan Aquarius meni Espanjaan saatuaan Italialta pakit, ja sen henkilöstö valitteli, miten he joutuvat tekemään tuon useiden päivien matkan heikolla varustuksella. Mutta Afrikka on olemassa. Lähempänä Espanjaa olisivat olleet Tunisia ja Algeria, mutta näistä maista ei edes puhuttu vaihtoehtoina siirtolaisille. Samoin Libyaan palauttaminen on täysin kadoksissa keskustelusta.

Käytännössä Aquarius ja muut "pelastusalukset" eivät kiertele Välimerellä vaan ovat jo vuosia toistaneet kaavaa, joka ei sovi meripelastustoimintaan mutta sopii ihmeen hyvin ihmissalakuljetuksen metodiin:

- Mennään Libyan aluevesirajan tuntumaan, ja kas kummaa, pian ilmaantuukin "pelastettavia". Heidät siirretään hallitusti "pelastusalukseen" heidän omasta paatistaan, jolla voisi aivan hyvin palata Libyaan. Ajoittain Aquarius kytkee transponderinsa pois päältä Libyan aluevesirajalla, mikä viittaa siihen, että he hakevat lasteja myös Libyan vesiltä.

- "Pelastusalus" lähtee lastin kanssa kohti Eurooppaa, Libyan puolen ihmissalakuljettajien paatti palaa Libyaan, jotta se voisi viedä seuraavan lastin "merihätään".


- Lasti kipataan eurooppalaiseen satamaan - Salvinin sisäministeriyteen saakka nämä satamat olivat enimmäkseen Italiassa.

- "Pelastusalus" lähtee suoraa reittiä takaisin Libyan rannikolle odottelemaan seuraavaa lastia, ja kas kummaa, aina sellainen ilmaantuu. Sitten toistetaan koko kuvio. 


Viime vuonna tämä järjestöjen ja afrikkalaisten rikollisten yhteistyönä tehty ihmiskauppatoiminta toi yli 150 000 kehitysmaalaista Eurooppaan. 


Monia meritakseja rahoittaa järjestöjensä kautta George Soros, joka on aina ollut hyvin avoin motiiveistaan: hän haluaa monietnisen, monikulttuurisen Euroopan. Tästäkin voi päätellä, ettei meritaksitoiminnan tarkoitus ole auttaa yhtään ketään vaan rahdata rikkautta ja voimavaraa Eurooppaan, kuten herra Soros haluaa. Tästä syystä Afrikan maat eivät ole edes pöydällä, kun puhutaan siitä, minne lasti pitäisi saada vietyä.

Joskus toiminta menee pieleen - tai ei oikeastaan. Tällöin ihmisiä kuolee, koska Libyan puolen väki on käyttänyt liian huonoja aluksia. Sanoin, että tämäkään ei oikeastaan ole pieleen menemistä, koska ihmiskaupan osapuolille siitä ei ole haittaa. Libyan pojat saivat jo rahansa - heille ei ole väliä, selviävätkö ihmiset elossa Eurooppaan. Pelastajat taas saavat lisää pelimerkkejä mediapeliinsä, jossa he oikeuttavat toimintaansa sillä, että Välimerellä hukkuu ihmisiä. Jos kukaan ei koskaan hukkuisi, heidän olisi vaikeampi väittää toimintaansa pelastamiseksi. Nyyhkytarinoilla myös yritetään tehdä eurooppalaisista myötämielisempiä lastin vastaanottajia.

Hukkumisten syypäiksi halutaan leimata piittaamattomat Euroopan maat. Todelliset syylliset ovat tietysti ihmiskaupan toteuttajat ja ihmiset itse. Useimmat lähtijät ovat elintasopakolaisia, joita ei uhkaa vaino tai sota. He haluavat vain parempaa, helpompaa elämää. Jos he eivät lähtisi, he eläisivät todennäköisesti köyhyydessä ja Eurooppaa selvästi huonommissa oloissa, mutta eläisivät joka tapauksessa - aivan kuten muutkin maansa asukkaat.

Meritaksitoimintaan ei tule suhtautua pelastuksina tai edes hyväntahtoisten hölmöjen toimintana. Se on rikollisuutta ja invaasion toteuttamista. Invaasiota rahoittaa miljardööri, joka ei meidän demokraattisista päätöksistämme piittaa: hän haluaa rikastaa Euroopan, sanoivat eurooppalaiset siihen mitä tahansa. Samoin tulijoita on turha sääliä. Hukkuvat tai Libyassa sortoa kärsivät ovat kaatuneet omaan ahneuteensa, koska oman kotimaan elintaso ei kelvannut. 

Amerikkalaista sanontaa mukaillen: pelaa tyhmiä pelejä niin voitat tyhmiä palkintoja.

8 kommenttia:

  1. Hidasjärkisten kokoontumisessa on päätetty perustaa Marokkoon ja Tunisiaan maihinnousukeskuksia:
    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/251979-juha-sipila-vahvisti-pohjois-afrikan-maihinnousukeskuksilla-laaja-kannatus-eussa

    Miten käy kannattavan meritaksitoiminnan? Saako se huonomman tuoton, jos lasti kuskataan Libyasta Marokkoon, kun nyt kuskattaessa Sisiliaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se varsinaiseen meritaksibisnekseen vaikuta. Ne joilla ei ole varaa meritaksiin, menevät näihin maihinnousukeskuksiin. Joskus muinoin maihinnousu oli muuten sotilastermi. Siviilit vain saapuvat, sotilaat tekevät maihinnousun.

      Poista
  2. Iuventa, Vos Prudense ja C Star ovat tällähetkellä Tunisiassa eri satamissa parkissa. Kaikki ovat rahdanneet rikkautta aiemmin Libyan rannikolta Italiaan. Espanjaan on Tunisiasta lyhyempi matka. Aquariuksen lähistöllä päivystää Open Arms jos ihmiskauppiaat saavat kerättyä/rahastettua enemmän elintasopakoloisia matkalle. Noilla nimillä voi hakea täältä viimeiset reitit ja sijainnit. https://www.marinetraffic.com/en/ais/home/centerx:13.7/centery:35.7/zoom:6

    VastaaPoista
  3. Olen katsellut tutkakuvia tämä Akvaario on pyörinyt syvälläkin Libyan aluevesillä.

    VastaaPoista
  4. Merilaki sanoo, että merihädästä pelastetut tulee toimittaa lähimpään turvalliseen satamaan. Tuskin Valletta Maltalla tai jokin Italian satamakaupunki on yhtään sen lähempänä, kuin mitä ovat Tunisian ja Libyan satamat.

    VastaaPoista
  5. voisi kansainväliset rannikkovartiostot alkaa noita takseja upottaan niin loppuisi edes hetkeksi invaasio oikeiden ihmisten maihin.

    VastaaPoista
  6. • Lainavertailu 2018 • Vertaa 10-60 000€ • Yli 60 lainantarjoajaa •
    60+ lainapalvelua. Puolueeton ja ilmainen suomalainen lainapalvelu. Vertaa 10-60000e lainat ja pikalainat. Meiltä saat lainasi halvimmalla!

    https://www.vertailelainoja.fi/

    VastaaPoista
  7. Eikö tätä pelleilyä saada loppumaan?
    Eikö valtiojohtoa täällä pohjolassa kiinnosta?
    Miksei EU puutu tähän rikolliseen toimintaan?
    Ovatko päättäjät kenties suurelta osin lahjottuja?
    Pääkonna Soroksen ja "järjestöjen"toimet pitäisi tutkia ja mahdolliset rikossyytteet äkkiä päälle.

    VastaaPoista