Näytetään tekstit, joissa on tunniste halal-liha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste halal-liha. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. elokuuta 2016

Rasmus-ryhmä vs. monikulttuurisuus


No voi hitsin hitsi kun rasmuslaisia harmittaa monikulttuurisuus. Sitähän voisi luulla, että monikulturistia se ei voisi häiritä, mutta onkin olennaista muistaa, että monikulttuurisuus ja monikulturismi ovat kaksi eri asiaa. Monikulturismi on stalinismin kaltainen epäonnistunut ideologia, jossa tavoitellaan kantaväestön syrjäyttämistä hinnalla millä hyvänsä. Monikulttuurisuus taas on yhteiskunnallinen tila, jossa useat eri kulttuurit elävät rinnakkain toisilleen tilaa antaen.

Mikä sitten oli se tapahtuma, joka sai rasmuslaisten monikulttuurikauhun ja vihan valkoihoisia kohtaan nousemaan pintaan? Pariisissa eräs muslimikauppias vuokrasi itselleen supermarketin tilat. Vuokrasopimuksen ehtona oli, että myymälän on oltava kaikkien seudun asiakaskuntien tarpeet täyttävä. Kauppias suostui sopimukseen, mutta kärähti sen rikkomisesta: tarjolla ei ollut sianlihaa tai alkoholia, joten kyseessä oli selvästi muslimeille suunnattu kauppa. Nyt myymälän on joko laajennettava valikoimaansa tai lopetettava toimintansa.

Asia on harvinaisen yksinkertainen: vuokranantaja saa asettaa tilojen vuokraamiselle ehtoja, ja tilanteessa, jossa tietty myymälätila on yhteisölle keskeinen, on ymmärrettävää huomioida yhteisön tarpeet. Kauppiasta ei pakoteta mihinkään, hän itse hyväksyi sopimuksen allekirjoittamalla. Tarkoituskin on positiivinen: yritetään estää muslimienklaavien syntyminen ja ylläpitää monikulttuurista yhteisöä.

Se ei tietenkään rasmuslaisille kelpaa, koska heistä muslimien monokulttuuri on aina mukavampaa kuin malli, jossa muidenkin kulttuurien tarpeet pyritään ottamaan huomioon. Kun ITIS ottaa kidutuslihat myyntiin, se on ihailtavaa suvaitsevaisuutta, mutta jostain syystä sitä samaa huomioonottamista ei muslimeilta odoteta muita kohtaan.

Kun linkki The Independentin artikkeliin asiasta jaettiin, rasmusraivo repesi ja viha valkoisia kohtaan paljastui heti ensi kommenteissa.
On rasismia odottaa muslimilta sopimusehtojen noudattamista ja vääräuskoisten huomiointia.
Uskotko, että selviäisit Rasmuksessa ilman rasistisyyttelyä jos puhuisit samaan sävyyn ruskeista ihmisistä? Siyan siis sanoo suoraan, että hänestä valkoisten tarpeilla ei ole mitään väliä. Aika rasistista, etten sanoisi.


Yksi rasmuslainen yritti säilyttää tolkun keskustelussa, mutta häntä syytettiin välittömästi "rajakkien saivartelusta" ja eräs rasmuslainen jopa blokkasi tämän miehen vain siksi, että hän yritti muistuttaa muita siitä, että vuokrasopimuksessa saa olla ehtoja ja että ehtojen tavoite on monikulttuurisuuden säilyttäminen.
Siyan ei malta olla paljastamatta halveksuntaansa kantaväestöä kohtaan. Huomioi naisen
argumentoinnin taso verraten keskustelutoveriin.
Rasmuksessa sallittu reaktio artikkeliin on liittyä määkimään rasismikauhistelijoiden kuoroon.
Mikään analysointi sitä pidemmälle on blokkauksen väärtiä trollausta.
Sitten muslimi muistuttaa, että epäinhimillisesti tuotettua kidutuslihaa kannattaa ostaa muidenkin, koska se on "tuoretta ja halpaa". Ei kiitos.

Ja lopuksi valkoisia vihaava rasistinainen puhuu vapaasta markkinataloudesta, hyvin oikeistolaisesta käsitteestä, jota vasemmisto ei todellakaan aidosti arvosta. Jostain syystä vapaat markkinat eivät innosta heitä yhtä paljon silloin, kun vuokranantaja asettaa haluamansa ehdot omaisuutensa vuokraamiselle. Silloin talouden näkymätön käsi ei riitäkään, vaan tarvitaan tiukkaa valtion kontrollia siitä huolehtimiseksi, että muslimi ei riko omia oikeuksiaan allekirjoittamalla sopimusta, joka vaatii häneltä muidenkin ihmisryhmien huomiointia.


Tottahan Rasmus edustaa sitä vasemmiston hulluinta ääripäätä, ei koko vasemmistoa, mutta se paljastaa kytevät ongelmat: 

Maahanmuuttajat saavat siellä kaikessa rauhassa olla vihantäyteisiä tai pilkallisia rasisteja kantaväestöä kohtaan, eikä ketään kiinnosta. 

Muslimi saa kaikessa rauhassa sanoa, että juutalaisten syrjintä on kiitettävää toimintaa, eikä yksikään rasisminvastustaja sano siihen mitään, vaikka julkaisu roikkuu kaikkien näkyvillä päiviä.

 Muslimit saavat rauhassa jakaa antisemitististä propagandaa Palestiinan tilanteesta, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä ryhmän aiheen kanssa. 

Kantaväestön edustajia heitetään pihalle ryhmästä jo Brexit-myönteisyyden vuoksi, maahanmuuttajia ei edes avoimen rasismin vuoksi. 

Kuten olen aiemmassa tekstissäni sanonut, viha kytee vasemmalla. Juuri tuollaisesta halveksunnasta ja vihasta lähtevät terroriteot, laillisten mielenosoitusten häiriköinti, kiusaamiskampanjat, poliiseihin kohdistuva väkivalta ja viharikokset, joita maahanmuuttajat tekevät suhteessa väkilukuunsa monikymmenkertaisesti kantaväestöön nähden. Vihasta se aina lähtee, ja vihasta on syytä pysytellä vapaana.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Tervetuloa takaisin keskiajalle



Lausahduksen mukaan Suomen armeija ei peräänny, se vain kääntyy 180 astetta ja etenee jälleen. Lauseen voisi muotoilla uuteen tarkoitukseen: vasemmisto ei taannu, se kääntyy 180 astetta ja edistyy jälleen. Se kulttuurin rikastuminen, jota vasemmisto tänne kaipaa, on käytännössä älyn ja moraalin köyhtymistä. Sen näkee selvästi Suomessakin, vaikka täällä maahanmuuttajaväestö on vielä varsin pieni.

Kuitenkaan Suomi ei puutu ongelmaan, koska se ei uskalla seistä omien arvojensa takana. Korkein oikeuskin on niin hukassa länsimaisten arvojen suhteen, että se katsoo puoskarilla teetetyn lapsen sukuelinten silvonnan lailliseksi toimenpiteeksi törkeän pahoinpitelyn sijaan. Ratkaisevaa päätöksen kannalta oli tietysti monikulttuurisuus.

 Jos sinä tai minä olisimme joutuneet käräjille vastaavan teon vuoksi, olisi kyseessä ollut ilmeinen pahoinpitely. Jos taas jollain on enkelin sanelema taikakirja, jonka raakalaismainen sankari käskee silpoa lapsia, on teko aivan okei.

Suomessakin on esitetty toiveita sharia-tuomioistuimien sallimiseksi siviiliasioiden hoidossa. Siis perustettaisiin rinnakkainen oikeusjärjestelmä, joka noudattaa varhaiskeskiaikaista moraalisäännöstöä, jonka vuoksi suurin osa Pakistanin vankiloiden naisista on rikollisen sijaan raiskauksen tai hyväksikäytön uhreja.

Kimmo Sasi nostatti pienimuotoisen kohun joitain vuosia sitten sharia-myönteisillä kommenteillaan. Sasin mielestä sharia-neuvostot tulisi sallia joissain siviiliasioissa, koska se olisi yhteiskunnalle halvempaa ja hän uskoo molempien osapuolten olevan ratkaisuun tyytyväisempiä. Käytännössä se tietenkin tarkoittaa, että miehet ovat tyytyväisiä, koska saavat tahtonsa läpi, ja oikeudessa syrjityt naiset ovat liian pelokkaita valittamaan asiasta.

Saksassa ei sharia-neuvostoille ole tarvetta, koska maan tuomioistuimista on hyvää vauhtia sellaisia tulossa. Saksalainen tuomioistuin vahvisti juuri erään muslimien lapsiavioliiton lailliseksi, vaikka morsian oli selvästi alle 16 vuoden suojaikärajan. Morsian oli 14-vuotias, sulhanen taas hänen 20-vuotias serkkunsa. Koska tytöllä ei ollut vanhempia Saksassa, oikeus teki pedofiilista uhrinsa holhoojan. Ennakkotapauksen nojalla pedofilia ja pakkoavioliitot saavat myös Saksan valtion siunauksen.

Aiemmin Saksassa musliminaiselle ei myönnetty siviilioikeudessa pikaista avioeroa väkivaltaisesta aviomiehestä, koska vaimon hakkaaminen on parin kotimaan eli Marokon kulttuurissa tavallista. Naistuomari siteerasi islamin pyhiä tekstejä ja katsoi, että uhri oli naimisiin menollaan hyväksynyt perheväkivallan riskin. Onneksi juttu päätyi julkisuuteen ja tuomari hyllytettiin tapauksesta.

ITIS on ryhtynyt myymään halal-lihaa, tai ainakin lihaa, jota väitetään halaliksi. Monikulttuuriin uskovasta on täysin järkevää, että mitä naurettavimpia ja julmimpiakin uskomuksia tulee tukea, koska barbaariset ajatukset tuovat mukavaa väriä ja vaihtelua meidän humanistiseen ajatusmaailmaamme.

Halal-lihan kauppaaminen on hyväksyntää mielipuoliselle taikauskolle, jonka vuoksi eläimiä rääkätään. Teuraseläimet eivät ole ainoita muslimien taikauskosta kärsiviä eläimiä. Koiranpotkimiset tulevat suoraan muslimien taikauskosta, jonka mukaan koirat myös ovat epäpuhtaita.

Eikö olisi yksinkertaisinta, jos monikulturistit itse vain perustaisivat vaikkapa keskiaikaisia kommuuneja, joissa voivat noudattaa keskenään mitä hulluimpia taikauskoja ja tapoja?  Mihin ihmeeseen he maahanmuuttoa tarvitsevat, jos tavoiteltu rikastuminen tarkoittaa vain keskiaikaista elämää? 

Me muut emme halua elää keskiajalla, eikä ole oikein, että meidän yhteiskuntamme pakotetaan 600-luvun kalifaatin taikauskoa mielistelemään. Eläkööt itse 600-luvn päänleikkaajan ideologian mukaan, minä valitsen mieluummin ne hienot eurooppalaismiehet Voltairesta Lockeen, joiden ajatuksien varaan länsimaiset arvot perustuvat.