Kenestäkään ei tarvitse kasvaa transsukupuolista

Sukupuolestaan hämmentyneille lapsille tehdään nykyään murrosiän estäviä hormonihoitoja, ja jopa leikkauksia. Luonnolliset biologiset prosessit, jotka tapahtuvat jokaiselle terveelle yksilölle, estetään ideologisista syistä. On käsittämätöntä, ettei moista katsota lapsen pahoinpitelyksi.

 Paavi Fransiskuksen kuherruskuukausi edistyksellisten kanssa päättyi kuin seinään, kun paavi tuomitsi transsukupuolisuuteen yllytyksen koulujärjestelmässä.

Täytyy sanoa, että olen kerrankin paavin kanssa samaa mieltä: transsukupuolisuuden normalisointi ei kuulu lasten terveeseen kasvuympäristöön. Trans-agendaa on ajettu linkittämällä se keinotekoisesti samaan ryhmään LGB-oikeuksien kanssa, vaikka ensimmäisessä on kyse tyytymättömyydestä omaan kehoon, jälkimmäisissä seksuaalisesta suuntautumisesta. Kyseessä ovat aivan erilaiset ilmiöt, ja mm. räikeän homoseksuaali toimittaja Milo Yiannopoulos on puhunut sitä vastaan, miten trans-agendaa viedään eteenpäin homojen oikeuksien reppuselässä.

Vaikka suvaitsevaisuusoppi sanoisi mitä, kaikki elämäntavat eivät ole tasaveroisia, eikä niitä sellaisina tulisi lapsille esittää.

Transsukupuolisena eläminen on monin tavoin raskaampaa kuin oman sukupuolensa hyväksyvänä eläminen. Transsukupuoliset ovat alttiimpia mielenterveys- ja päihdeongelmille, ja heillä on jopa monikymmenkertainen itsemurhariski. Ilman näitä ongelmiakin elämä on vaikeampaa: transsukupuolinen elää usein hautaan saakka epäterveellisen hormonihoidon varassa ja teetättää tuskallisia, peruuttamattomia ja usein tuloksiltaan epätyydyttäviä leikkauksia. 

Leikkaukset ovat kammottavampia kuin useimmat tietävät: miehestä naiseksi vaihtavalle tehdään peräsuolen ja peniksen osista keinotekoinen ontelo, jonka syvyys ei riitä normaaliin yhdyntään. Kyseessä on pinnallinen imitaatio naisen elimistä. Koska "vagina" ei ole oikea, se ei puhdista itseään kuten naisen välineistö, joten ontelosta on säännönmukaisesti huuhdottava sinne erittyvää limaa ulos. Onteloa on myös säännöllisesti venytettävä, jotta se ei supistu. Tämä luonnottomuus saa monet leikkaukseen menneet pettymään tuloksiin: ei heistä tullutkaan naisia.

 Joka viides "sukupuolikorjattu" transsukupuolinen katuu leikkausta, eikä sadan tutkimuksen metatutkimuksessa leikkauksilla havaittu olevan mitään elämäntyytyväisyyttä parantavaa vaikutusta. Sen pitäisi olla hälyttävää meille yhteiskuntana: mitä me teemme näille ihmisille? Onko raakalaismainen silvonta todella oikea tapa hoitaa tilaa, jossa mieli ei pysty hyväksymään fyysistä todellisuutta?

Alammeko seuraavaksi hoitaa kehodysforiasta kärsiviä silpomalla heiltä raajoja irti, sokeuttamalla ja halvaannuttamalla heitä? Kehodysforia (BIID) oireilee mm. haluna olla sokea, kuuro, halvaantunut tai menettää raajoja, eikä se poikkea mitenkään siitä, mitä sanomme transsukupuolisuudeksi.

Toinen tapa, miten transsukupuolisuus eroaa seksuaalisista suuntautumisista on vielä merkittävämpi: transsukupuolisuuden voi välttää!

Homojen eheytyshoidot ovat tuottaneet karmaisevia tuloksia, jopa itsemurhia ja itsensä silvontaa, ja usein eheytyshoidossa olleet joutuvat vuosien terapiaan, jossa kumotaan eheytyshoidon tuhoisia vaikutuksia psyykeen. Transsukupuolisuus nuorilla taas on useimmiten ohimenevää: 88% sukupuolestaan hämmennystä kokevista tytöistä ja 98% pojista hyväksyy ajan mittaan biologisen sukupuolensa täysin, jos hämmennyksen annetaan rauhassa mennä ohi.

Miettikääpä sitä: Sadasta pojasta vain kahdesta "tarvitsee" tulla transsukupuolinen, jos heidät jätetään rauhaan ja luonnollisen sukupuolen hyväksymistä tuetaan. Kuinka moni päätyy elämään raskaampaa transsukupuolisen elämää, vaikka se olisi täysin vältettävissä, jos lapsen päätä sekoitetaan trans-agendalla ja sukupuolidysforiaan yllyttämisellä?

Lapsilla on monenlaisia kasvuvaiheita, ja niihin usein liittyy henkisiä ja käytöksellisiä oireiluja. Emme me minkään muunkaan hetkellisen ongelman vuoksi ala opettamaan lapselle, että ongelmasta tulee tehdä hänen pysyvä tilansa loppuelämäksi. Sukupuoli-ideologia harhaanjohtaa lapset luulemaan, että elämä on yhtä helppoa miten vain, ja tukee hämmennystä siellä missä tulisi tukea lapsen tervettä henkistä kehitystä.

 Kun mielikuvat ovat ristiriidassa fyysisen todellisuuden kanssa, se ei voi olla todellisuus, joka on väärässä omasta luonteestaan. Mieli on korjattava sopimaan todellisuuteen niin usein kuin se vain on mahdollista. Kaikkien kohdalla se ei toimi, mutta 88% hämmentyneistä tytöistä ja 98% pojista voi elää normaalia elämää.

Ei syöpää ja veritulppia aiheuttavia hormonihoitoja. 
Ei groteskeja silpomisia ja leikkauksen loputonta, inhaa jälkihuoltotyötä. 
Ei kohonnutta riskiä mielenterveyden ongelmiin. 
Mahdollisuus normaaliin avioliittoon ja lastenhankintaan.
Elämä vailla pelkoa syrjinnästä tai ennakkoluuloista. 

Millainen raakalainen veisi ne pois lapselta, jos ne ovat käden ulottuvilla? Historia tulee tuomitsemaan meidät takuulla siitä, miten primitiivisesti ja julmasti kohtelemme psykiatrista apua tarvitsevia ihmisiä ja herkässä kasvuiässä olevia lapsia.

Se ei ole mikään loukkaus transihmisille vaan vaatimus heidän oikeuksiensa toteutumiselle. Heillä on oikeus hoitoon, joka oikeasti auttaa heitä, ei runtele heitä masentuneiksi, itsetuhoisiksi, silvotuiksi ja lisääntymiskyvyttömiksi.


Lyhyt linkki tähän tekstiin jaettavaksi: https://goo.gl/X7SUY6

Nainen tai jotain sinnepäin

Caster Semenya, Rion 800 metrin naisten sarjan voittaja.

Moni asia meni pieleen Rion olympialaisissa, mutta edes buuaava yleisö ei vienyt kämmentä kasvoille yhtä tehokkaasti kuin naisten 800 metrin juoksu. No mitä erikoista juoksussa sitten oli, kisahan vaikutti menevän normaalisti? No ennakkosuosikki ja voittaja Caster Semenya.

Semenyasta tekee erikoisen naisten 800 metrin olympiavoittajan se, että hän ei ole nainen.  Hän ei siis ole käynyt transsukupuolisten leikkauksissa tai hormonihoidoissa, vaan hänellä on synnynnäinen tila. Sukupuolitarkastuksessa Semenyalla havaittiin kehonsisäiset kivekset, eikä hänellä ole kohtua. Hänen testosteronitasonsa on moninkertainen muihin naisiin nähden. Biologisesti hän siis on enemmän mies kuin nainen, koska hänellä on miehen sukurauhaset muttei naisen.

Jos kenenkään muun naiskilpailijan kehosta mitattaisiin vastaavia testosteronipitoisuuksia, hänet hyllytettäisiin saman tien dopingin käyttäjänä. Kolminkertainen pitoisuus antaa valtavan edun lihasmassan keräämisessä ja kunnon ylläpidossa. Semenya näyttää ulkoisesti enemmän mieheltä, ja hänellä on vaimo. Naiseuteen kuitenkin riittää vain se, että naiseksi sattuu itse ilmoittautumaan.

Tämä herättää monenlaisia kysymyksiä varsinkin, koska kisoissa kilpaillaan jättimäisistä palkkioista ja sponsorirahoista. Jos naiseksi voi tulla vain ilmoittautumalla, onko kovinkaan kaukaa haettu ajatus, että joku voisi ilmoittaa väärän sukupuolen vain henkilökohtaisen hyödyn vuoksi? On paljon maita, joissa tulevien olympiaurheilijoiden koulutus aloitetaan varhain. Avaako tämä oven sille, että mitalinhinkuiset maat värväävät urheilijoiksi nimenomaan geneettisiä häiriöitä tai kehityshäiriöitä kantavia? 

Transsukupuolisia urheilijoita on jo joitain, ja myös naisesta mieheksi vaihtavat ovat urheilun kannalta ongelmallisia: he kun pääsääntöisesti käyttävät hormonikorvaushoitoa, mikä muilta urheilijoilta olisi dopingia. Paljonko trans-mies saisi testosteronia ottaa?

Transsukupuolisuutta voidaan verrata helposti muihin kehodysforian (BIID) muotoihin. Siinä ihminen kokee jonkin piirteen kehossaan vieraaksi ja haluaa siitä eroon. Eräässä kiistanalaisessa tapauksessa terapeutti suostui sokeuttamaan potilaan, joka oli vakuuttunut siitä, että hänen oikeasti tulisi olla sokea. Invalidia teeskenteleville on kokonainen alakulttuuri, ja jotkut vievät sen niin pitkälle, että rampauttavat itsensä tahallaan. On myös ihmisiä, jotka leikkivät muun ikäistä väittäen toisen iän olevan heidän todellinen identiteettinsä.

Jos siis sukupuolen, synnynnäisen ominaisuuden, voi vaihtaa omalla ilmoituksella vasten omaa biologista kehoa, eikö terve, kehodysforiasta kärsivä henkilö voisi ilmoittautua myös paralympialaisiin invalidina? Tai eikö itsensä teini-ikäiseksi kokeva voisi kilpailla nuorisosarjassa halutessaan? Kyseessä ovat fyysisen todellisuuden määräämät ominaisuudet yhtä kaikki.

Transsukupuolisen Nattaphon Wangyotin (oik.) hyväksyntä alaskalaiseen tyttöjen nuorisosarjaan
nostatti kritiikkiä tytöiltä ja heidän vanhemmiltaan.

 Uusi absurdiuden aste saavutettiin, kun Semenya laitettiin sukupuolitesteihin epäilyjen vuoksi. Hänen tuloksensa paranivat lyhyessä ajassa huimasti kahdella eri matkalla, mikä yleensä aina johtaa epäilyihin dopingista tai muusta vilpistä. Sen sijaan, että Etelä-Afrikan urheilupomot olisivat yrittäneet hoitaa asian sillä arvokkuudella, millä sen nyt voisi hoitaa, he syyttivät IAAF:n johtoa kolonialistisesta rasismista. Näin sanoi Leonard Chuene, EA:n urheilijoiden edustaja:

"Keitä valkoiset ovat kyseenalaistamaan afrikkalaisen tytön kehoa? Tämä on puhdasta rasismia. Afrikassa, kuten muuallakin maailmassa, vanhemmat katsovat uusia lapsiaan ja tietävät heti, tuleeko heidät kasvattaa tyttöinä vai poikina. Nyt meille sanotaan, ettei se ole niin yksinkertaista."

Tosin, jos sukupuolitestit olisivat ihan vain rasistien työkalu, tuskin Marja-Liisa Kirvesniemeä niihin olisi laitettu. Kirvesniemi on kertonut julkisuudessa nöyryyttäviksi kokemistaan sukupuolitesteistä hiihtourallaan. 

Olympiakomitea joutuukin nyt pohtimaan, miten välttää identiteettipolitiikan hyväksikäyttö kisoissa. Seuraaviin olympialaisiin suunnitellaan sääntöä, joka vaatisi sukupuolen kehityshäiriön aiheuttaman testosteronitason korjaamisen sen tuotantoa hillitsevällä lääkityksellä, mikäli henkilö haluaisi kilpailla naisten sarjassa. 

On kuitenkin hyvin kyseenalaista, meneekö mikään uudistus läpi, koska voi ennakoida, miten identiteettipolitiikan kannattajat uudistukseen suhtautuvat: he tulevat vetämään rinnastuksia vanhan ajan pakkosterilointeihin ja hormonihoitoihin homoseksuaaleille. Itse asiassa jo argumentteja tarkkojen sukupuolirajojen puolesta on kutsuttu seksismiksi, miesten holhoavaksi yritykseksi suojella naisten urheilua lupaa kysymättä. 

Tässä on juuri ongelma, joka muodostuu, kun ideologia laitetaan fyysisen todellisuuden edelle: rajoja venytetään niin paljon, että niillä ei ole enää mitään virkaa, ja tasa-arvon tavoittelu päätyykin tuottamaan epäreilun sekä järjen- ja oikeustajun vastaisen asetelman ja parhaimmillaankin koomisen lopputuloksen, kuten Bruce Jennerin, miehen mekossa ja meikissä, valinta vuoden naiseksi.