sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Asioita, jotka eivät liity mitenkään islamiin

Kristityt naiset osoittavat mieltä heihin Pakistanissa kohdistuvaa uskonnollista vainoa vastaan.
Pakistanilainen Islamilaisen Ideologian Neuvosto (CII)  yrittää ajaa läpi tuoreen, perheväkivallan uhrien asemaa parantavan lain osin kumoavaa esitystä, joka tekisi vaimon "kevyestä" hakkaamisesta laillista.

Vaimoa saisi neuvoston ehdotuksen mukaan hakata hänen ollessa tottelematon, pukeutuessa oman mielensä mukaan tai kieltäytyessä seksistä ilman uskonnollista syytä. Laki ei siis tarjoaisi laillista pyhitystä vain perheväkivallalle vaan myös avioliiton sisäiselle raiskaukselle.

Aikaisemmin neuvosto on mm. todennut, että dna-todisteiden pohjalta ei voida antaa tuomiota raiskauksesta, mikäli sharia-lain vaatimus neljästä miestodistajasta ei täyty, sekä totesi maan suojaikärajan noston islamin vastaiseksi. Neuvoston mukaan "nainen" voidaan vihkiä avioliiton ensimmäiseen vaiheeseen vaikka vauvana, ja seuraavaan vaiheeseen voidaan astua tytön saavuttaessa puberteetin.

Tämä nainen sai kivitystuomion zina-lain pohjalta. Zina eli siveyslaki on useimpien naisten tuomioiden taustalla monissa muslimimaissa. Raiskauksen uhreja tuomitaan usein lain nojalla aviorikoksesta, mikäli sharian vaatimustaso todistajien määrästä ei täyty.

Mutta kaikella tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä islamin kanssa, mikäli suomalaiselta vihervassarilta kysytään. Ehdoton enemmistö maailman islam-oppineista on vain 1400 vuoden ajan kierouttanut rauhan uskontoa, ja ainoa todellinen islam-oppinut on länsimainen vihervassari. Yleensä vedotaan islamin tulkintaan.

 Ongelma on vain siinä, että islamistit eivät tulkitse islamia vaan noudattavat sitä suoraan. Ei ole tulkitsemista lukea suora käsky ja pistää se täytäntöön. Tulkintaan siirrytään silloin, kun lähdetään järkeilemään sääntöjä kokonaisuuksina ja suhteuttamaan niitä ajan henkeen.

Räjähdyksillä ei myöskään ole mitään tekemistä islamin kanssa. On ilmeisesti puhdasta sattumaa, että noin 97% tänä vuonna räjähtäneistä tai ammuskelleista terroristeista on ollut muslimeja. Kun islamin roolia terrorismissa halutaan valkopestä, vedotaan länsimaiseen interventiopolitiikkaan. Ongelma on tietysti vain siinä, että maailmanlaajuinen jihad lähti liikkeelle yli 1300 vuotta ennen amerikkalaisten pommituksia, mutta väliäkö tuolla.

Miljoonat naiset ympäri maailmaa elävät sen kylmän faktan kanssa, että he eivät voi itse päättää pukeutumisestaan. He tietävät, että heidät voidaan pidättää, ruoskia tai tappaa ilman huntuja esiintymisestä.  Hunnutus oli jo vähällä kadota monista muslimimaista, mutta islamistien vastareaktio länsimaistumiseen esti sen.

Tällaisilla räikeän epärehellisillä kuvilla länsimaiset "ihmisoikeuksien puolustajat" valkopesevät naisten sortoa islamissa. Milloin kukaan kristitty on tappanut nunnan kaavuista luopumisen vuoksi? Musliminaisille väkivallan uhka on arkipäivää.
Mutta silläkään ei varmasti ole mitään tekemistä islamin kanssa. Musliminaisethan valitsevat hunnut ihan vain noudattaakseen uskontoa, vai mitä vihervassarit? Mustat säkit lienevät vain muotivirtaus, joka sattuman kaupalla osuu maihin islamistien valtaannousun myötä?

Suomessa on hyväksyttyä puhua uutisista kuin ne olisivat yksittäistapauksia, mutta ilmiselvän johtopäätöksen vetäminen niistä on islamofobiaa ja vihapuhetta: islamissa on jotain pahasti vialla. Se on uskontona monia muita väkivaltaisempi, kulttuurina muita taantuneempi sekä poliittisena järjestelmänä muita sortavampi. Eikä sen pitäisi ketään yllättää: islamilaiset maat noudattavat varhaiskeskiaikaista moraalisäännöstöä ja lakia. Tietenkin se päätyy olemaan hirveää.

 Kuitenkin tuo pakenematon havainto on kiellettyjen ajatusten listalla mukamas sivistyneessä Suomessa. Ihmisoikeuksia rakastavat suomalaiset suojelevat islamia kritiikiltä, eli pahinta ihmisoikeuksien sortajaa tuomiolle panolta. 

Tällä viikolla egyptiläisessä Al-Karmin kylässä muslimimiehet polttivat kristittyjen koteja, sieppasivat yli 70-vuotiaan kristityn naisen, riisuivat hänet alastomaksi ja kävelyttivät hänet kaupungin läpi. Hyvät ihmiset ovat kohteliaasti hiljaa.

2 kommenttia:

  1. Ei liity aiheeseen, mutta tämmöinen esimerkki suvaitsevaisten suvaitsemattomuudesta tuli vastaan, ja mietin, sattuisiko se kiinnostamaan sinua: https://www.facebook.com/vegekauppaTRE/posts/468972696645937?hc_location=ufi Huomaa myös transsukupuolinen kana.

    VastaaPoista