keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Opetushallitus kehottaa kouluja valehtelemaan lapsille


Opetushallitus on antanut perusopetukseen uuden ohjeistuksen, jolla tavoitellaan nimellisesti tasa-arvoa mutta käytännössä sukupuolineutraaliutta.

Sanoja "tyttö" ja "poika" ei suositella käytettäväksi, eikä sukupuolijaottelua esim. jonoihin kannateta, vaikka se yleisesti on helpoin tapa jakaa luokka kahteen kohtalaisen samankokoiseen ryhmään. Ohjeistuksessa kerrotaan, ettei sukupuolen tärkeyttä pidä korostaa, ja lapsille tulee opettaa, ettei kaikista pojista kasva miehiä ja kaikista tytöistä naisia.

Ruuna ei ole tamma, eikä eunukki ole nainen.

Olemme siis päätyneet siihen pisteeseen, jossa lapsille valehdellaan koulussa, koska vale on ideologisesti miellyttävämpi kuin totuus. Pojat kasvavat miehiksi, tytöt naisiksi. Se on pakenematon tosiasia. Ihminen voi syödä hormoneja ja silvotuttaa itseään, mutta se ei muuta hänen sukupuoltaan, tekee vain hänestä lisääntymiskyvyttömän sukupuolensa edustajan.
Ihminen on vapaa kuvittelemaan itsestään mitä haluaa, mutta kuvitelmat eivät muuta fyysistä todellisuutta. Voisin identifioitua miljonääriksi, mutta kuvitelmalla ei ole totuuspohjaa, ellei tililläni todella ole miljoonaa.
Kaikilla parittelemalla lisääntyvillä lajeilla on sukupuolten välistä biodiversiteettiä eli fysiologisia eroja, eikä ihmislaji nouse siinä muiden yläpuolelle, vaikka se keksisi muuta väittäviä aatteita.

Sukupuolten biodiversiteettiä teerillä. Urokset erottuvat naaraasta ilmiselvästi.

Tässä muutamia miesten ja naisten vähemmän näkyvistä eroista:

Miehen aivoissa toiminta on aktiivisimmillaan etu- ja takaosissa, naisen aivoissa vasemmalla ja oikealla. Miehet käyttävät ajattelussaan enemmän vasenta aivopuoliskoa, naiset tasaisemmin molempia. Miehen aivot ovat keskimäärin 7% suuremmat, mutta naisen aivoissa on enemmän sisäisiä yhteyksiä. Miehet oppivat nopeammin, naisilla on parempi kyky käsittää laajoja kokonaisuuksia ja asia, jota he oppivat nopeammin kuin miehet, on kielet. Miehet ovat selvästi naisia taipuvaisempia riskinottoon. Nuo ovat muutamia noin sadasta havaitusta neurologisesta erosta sukupuolten välillä.

Miehet ovat syntymästä saakka keskimäärin 10% naisia suurempia. Vain yksi kahdestakymmenestä naisesta omaa enemmän ylävartalon voimaa kuin keskimääräinen mies. Miehen nyrkin puristusvoima on tavallisella, harjoittelemattomalla miehelläkin suurempi kuin naispuolisilla huippu-urheilijoilla.  Naisen lantio on leveämpi ja jalat lyhyemmät kuin miehellä, ja naisen kasvojen luut ovat miesten vastaavia leveämmät lukuunottamatta keskimäärin kapeampaa leukaa.

Miehet ovat alttiimpia lähes kaikille sairauksille kuin naiset. Ainoa molempien sukupuolten sairastama tauti, joka tappaa naisia enemmän kuin miehiä ovat kasvaimet. Naiset elävät miehiä pidempään ja miesten kuolleisuus on suurempi läpi eliniän. Miehillä on naisia suuremmat keuhkot ja sydän, naisilla maksa ja munuaiset ovat miesten keskiarvoa suurempia. Miehiä ja naisia vaivaavat myös usein eri sairaudet. Miehet ovat taipuvaisempia saamaan sydän- ja verisuonisairauksia, naiset diabetesta.

Pojat saavutavat puberteetin keskimäärin kaksi vuotta tyttöjä myöhemmin. Naisen hedelmällisyys alkaa heiketä 35 vuoden iän jälkeen selvästi, mies taas pysyy lisääntymiskykyisenä pitkälle vanhuuteen.

Nuo ja lukemattomat muut erot ovat yhtä pakenemattomia kuin sukupuoli itse. Sukupuoli on tärkeä riippumatta siitä, esitetäänkö se sellaisena vai ei. Vahvinkaan ideologia ei muuta ihmisen biologiaa ja fyysistä todellisuutta. On törkeää valehdella lapsille ideologian nimissä. Se ei ole koulutusta vaan aivopesua. Nämä ovat faktat:

-Sukupuolia on kaksi.

-Sukupuolta ei voi vaihtaa.

-Kaikki elämäntavat eivät ole tasa-arvoisia. Elämä transsukupuolisena on monin  tavoin vaikeampaa ja raskaampaa kuin elämä oman sukupuolensa hyväksyen.

-Harvinaisten sukupuolen kehityshäiriöiden olemassaolo ei ole perustelu "muunsukupuolisuudelle" tai "kolmannelle sukupuolelle". Intersukupuoliset ovat kehityshäiriöstä kärsiviä, eivät oma sukupuolensa sen enempää kuin downin syndroomaa sairastavatkaan, eikä heidän tilallaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että terve, biologinen mies tai nainen kuvittelee olevansa muuta kuin biologista sukupuoltaan.

-Lapsilla 80-90% sukupuolestaan epävarmoista kasvaa vaiheen yli ja hyväksyy biologisen sukupuolensa luonnostaan. He eivät ole transsukupuolisia vaan hämmentyneitä lapsia. Ei pidä pahentaa vaikeampaan elämään johtavaa hämmennystä vaan tukea kehitystä terveeksi aikuiseksi, joka voi elää täysivaltaista elämää.


Lyhyt linkki tekstiin jaettavaksi: http://tinyurl.com/jg7fwcm

Aiheeseen liittyvää: 
Kenestäkään ei tarvitse kasvaa transsukupuolista
Nainen tai jotain sinne päin

12 kommenttia:

  1. Tiinalle 10+ biologian tunnilla opetuksen ahkerasta seuraamisesta. Opetushallituksen sukupuolineutraaliuden kanssa leikkiville sen sijaan 4, ei mitään armovitosta. He ovat selvästikin nukkuneet biologian tunneilla eikä kirjaakaan ole kukaan heistä viitsinyt avata, ilmeisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tälläiset kummallisuudet kuten sukupuolineuraaliuus pelkästään hämmentää lapsia ja nuoria, jotka muodostavat juuri identiteettiään.

      Poista
  2. Sitten jotkut blogistit väittävät mustaa valkoiseksi.
    Luin pikalukuna tuon Opetushalliltuksen ohjeen ja tulin siihen johtopäätökseen että kyseessä uusi vaihe ihmisen aivopesussa.
    Me menemme Ruotsin perässä kuin pässi narussa. Ruotsissa ollaan poistamassa sanoja han ja hon ja korvataan ne sanalla hen. Ja kaikki siitä johtuvat tietenkin myös niin että ei enään suoraan voi päätellä onko kyseessä hona vaiko hane.
    Tämä on vähän sama asia kuin aikanaan kun matematiikka piti mullistaa joukko-oppi-käsitteellä joka nykyään kai on hiljaa haudattu.
    Vaikeammaksi tämän tekee se, että ennen kuin tyhmyys tajutaan, ovat tuhannet ja taas tuhannet lapset kuvitelleet olevansa jotain muuta kuin ovat, silponeet itseään peruuttamattomasti, syöneet kilokaupalla erilaisia hormooneja jne.
    Toisin sanoen pilanneet itsensä ja koko elämänsä vain sen takia että homoseksuaalit ja erilaiset häiriintyneet ihmiset saisivat luulla tuntevansa olevansa heteroseksuaalisen kaltaisia. Olisi paljon parempi kun jokainen hyväksyisi itsensä sellaisena kuin on ilman mitään aivopåesua ja -muokkausta.

    VastaaPoista
  3. Tarpeeksi vahva aate kumoaa biologian faktat siinä kuin psykologian, maantieteen ja taloustieteenkin faktat. Aate voi olla yhtä vahva kuin uskoto, esim. islam. Haluan nostaa 100:sta neur. eroista vielä, että naisella äärimmäinen fanaattisuus voi olla todennäköisempää kuin miehellä. P. Siitoinkin oli tätä mieltä.

    En muista, oliko tämä "arvoliberaalin" six packin aikaansaannos silloin keskustelun aiheena, mutta parempi myöhään kuin liian myöhään.

    Aika tyrmäävää tasa-arvo-ohjelmassa oli jo alku, jossa todettiin pan-, cis- ja transsukupuolisten lasten olevan arkipäivää lisättynä heillä, jotka häilyvät näiden ja nais-mies -sukupuolten välillä.

    Meitä on olemassa tyyppejä, joita - vaikkeivät ny ihan Dolph Lundgrenia vastaisikaan - pidetään ulkonäön perusteella todella miehinä, mutta jotka tietävät henkisesti olevansa keskimääräistä enemmän naisellisia. Se ei silti ole koskaan ole tarkoittanut, että -kele vaikkapa itseni sijoittaisin johonkin "kolmanteen sukupuoleen". Tässä tulemme kuitenkin siihen, että ympäristön ei, vaikka mieli tekisi, pidä ahtaa miestä tiettyyn ahtaaseen sapluunaan.

    Aikoinaan poikalyseossa luokallamme oli poika, jota sanottiin Tiinaksi. Hän ei ollut olemukseltaan (ulkonäkö&kommunikointi) kovin poikamainen.

    VastaaPoista
  4. Juuri näin. Tässä kerrotaan asia niinkuin se on. Vihervasemmiston yritys kasvattaa lapsista sukupuolettomia oudokkeja on vastenmielinen. Ihmisissä on miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia. On aina ollut, ja tulee aina olemaan.

    VastaaPoista
  5. Herää kysymys: Mistä tämä tärähtäneistö on maassamme saanut nykyisenlaajuisen sananvaltansa?
    Toinen toistaan vähä-älyisemmät tampiot suoltavat täyttä tuubaa eri medioissa totuutena. Välillä sen sortin juttua että tyyppi olisi heti talutettava pehmustettuun huoneeseen....

    VastaaPoista
  6. Vastaus Slarballe: Tavja 8 vuotta vallan kahvassa. Oikeuslaitos, koululaitos jne... kaikki tärkeät virat miehitetty noilla.

    VastaaPoista
  7. Ohjeiden ristiriitaisuus piilee siinä, että pyritään tasa-arvoon, tasapäistämiseen, samankaltaisuuteen ja sitä tietä hämmennetään ja haarautetaan sukupuoliajattelua ja käytännössä monipuolistetaan sukupuolikäsitettä moninaiseen suuntaan. Kahden sukupuolen sijaan synnytetään identiteettipolitiikan ihannoima moninaisuus. Onko kaiken takana tarkoitushakuisuus, vai noudatetaanko tarkemmin ajattelematta totalitaristista identiteettiajattelua?

    VastaaPoista
  8. Muuten hyvä kirjoitus, mutta tässä jää kokonaan huomioimatta se, että kun me puhumme sukupuolista, ja kun opetushallituksen punavihertäjät puhuvat sukupuolista, puhutaan täysin eri asioista.

    Itse kirjoitin aiheesta enemmän keväällä, mutta lyhyesti sanottuna ns. edistyksellisemmässä ajattelussa sukupuolessa on kyse pelkästään henkilön omasta päänsisäisestä sukupuolikokemuksesta, eikä biologialla ole asian kanssa mitään tekemistä. On lähinnä vain hyvää tuuria, jos sattuu omistamaan oman sukupuolensa sukuelimet.

    Tämän takia kaikenlainen puhe sukupuolten eriävistä biologisista ominaisuuksista on kuin tuuleen huutaisi. He eivät pidä sitä edes minkäänlaisena vasta-argumenttina. He vain kummastelevat aivan vilpittömästi, että mitä ihmettä sinä alat horista jostain biologiasta, kun yritetään käydä keskustelua ihmisten identiteettikokemuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, valitettavasti. "Sukupuoli"keskustelut on sellainen merkitysten ja tulkintojen soppa, ettei voi kuin ihmetellä, eikö ihmisille opeteta edes logiikan alkeita. Kuten useimmat radikaaliregressiivien "ongelmat", tämäkin perustuu pääsääntöisesti monitasoiseen ekvivokaatioon (engl. equi-vocation) eli sanojen pyörittelyyn (tahallaan tai typeryyttään) useammassa merkityksessä samassa yhteydessä. Onhan tuo käännös sanahirviö, mutta suomen kieli on aika Orwell-uuskielistynyttä siinä mielessä, että argumentaatiovirheille ei löydy kunnon sanastoa millä niistä voisi järkevästi keskustella.(!)

      Keskusteluissa erottuu AINAKIN kolme iloisesti sekaisin menevää perusmerkitystä sanalle "sukupuoli" (joka sivumennen sanoen sisältää itsessään viittauksen lukuun kaksi, mikä ei tunnu regressiivejä ainakaan näkyvästi häiritsevän):
      1. Biologinen (engl. sex) eli mitä Tiina kirjoituksessaan kuvasi (joskaan esimerkiksi sairastumisalttiudet eivät ole puhdasta biologiaa, mutta ei nyt tartuta pikkuseikkoihin)
      2. "Sosiaalinen" (engl. gender), jossa monia tulkintoja mutta eräs niistä viittaa juurikin sukupuoleen puhtaasti sosiaalisena konstruktiona. Suurin osa tästä on puhdasta vallitsevan kulttuurin siunaamaa idiotismia, kärjistettyinä fyysisinä esimerkkeinä vaikkapa vaaleanpunaiset angoravillapaidat ja korkokengät ja niihin liitettävät mielleyhtymät.
      3. Seksuaalinen suuntautuminen, eli "tykkääkö" vaikka tytöistä, pojista, lampaista, sodista, vai Teboilin bensa-automaateista. Ja millä tavalla. On käsitteenä niin laaja-alainen, että ei kannattane tarkentaa enempää tässä. Kuitenkin, esimerkiksi jotkin "homoseksuaalisuuden" ilmenemät voi palauttaa biologiaan, ei niinkään genetiikkaan (joka olisi sangen epäloogista) vaan esimerkiksi olosuhteisiin kohdussa kuten millaista ravitsemusta lapsi on istukan kautta saanut, ja mahdollisesti myös millainen synnytys on ollut. Tästä ei toki kannata regressiivien kuullen hiiskuakaan...järkevien, itsensä kanssa sinut olevien homojen kanssa kyllä.

      Mitä sanotaan "sukupuoli-identiteetiksi" onkin sekoitus näitä kaikkia, usein hämmentävä, ainakin jos kohdan 2 ottaa mitenkään vakavissaan. Valitettavasti useimmat ottavat. Tässä mielessä OPH:n yritelmistä voisi ainakin PERIAATTEESSA yrittää löytää jotain hyvääkin: että ei otettaisi sukupuolisia kliseitä niin hölmönvakavasti. Käytäntö vaan johtaa naurettavuuksiin, kuten (ääri)esimerkiksi tuupitaan tyttöjä "tasa-arvon" nimissä vaikkapa palomiehiksi ja sotilasuralle. Tulee mieleen USAssa julkaistu raportti jonka mukaan naisten mukanaolo sotilastehtävissä olisi alentanut joukkueiden toimintakykyä ja johtanut suoranaisiin vaaratilanteisiin, ihan fyysisen suorityskyvyn erojen takia. Naiset soveltuvat ominaisuuksiensa puolesta usein paremmin esimerkiksi johtajiksi, mutta sen teeskentely ettei sukupuolten keskinäisessä (fyysisessä, emotionaalisessa, sosiaalisessa, kognitiivisessa) suorituskyvyssä ole diversiteettiä, ja sen nimittäminen itsessään "diversiteetiksi" on jonkinlainen idiotismin Mont Blanc.

      Koulun harjoittamat keinotekoiset karsinoinnit ovat niin nykykoulun toimintamalleihin syöpynyneitä, että sukupuolijaotteluvouhkauksista tulee vähintään tekopyhiä, vaikka niitä joku pitäisi kannatettavina. Eli jos tälle tielle lähdetään, niin eiköhän tällöin pitäisi myös lopettaa karsinointi iän perusteella luokkiin? Esimerkiksi evoluutiopsykologi Peter Gray pitää luokkapohjaista ikäkarsinointia (ikä-apartheid) yhtenä nykykoulun vahingollisimmista piirteistä lapsen kehitystä ajatellen. Entäs karsinointi "arvosanojen" perusteella, joka useimmiten "mittaa" lähinnä yksilön sen hetkistä kiinnostuksen tasoa kullekin pakko-opetettavalle aiheelle, muodostuen näin yhdeksi suurimmista eriarvoisuuden (ja pedagogisen tehottomuuden) lähteeksi?

      Käytännössä, omien lasten kanssa kannattanee jutella säännöllisesti siitä, että koulussa opetetaan usein hölmöjäkin asioita. Mediakasvatusta propaganda-yhteiskuntaa varten..

      Poista
  9. Sukupuolia tai rotuja ei saisi olla olemassa, kuitenkin ollaan vaatimassa kiintiöitä milloin mihinkin.
    Ainoa järkevä kiintiö kaikenlaisiin hallituksiin, komiteoihin ja päättäviin elimiin olisi ÄLYKKÄIDEN ihmisten kiintiö.

    VastaaPoista
  10. Asia ei ole nain yksinkertainen. Esimerkiksi Ruotsin kuningatar Kristiinan sukupuoltahan ei pystytty maarittamaan. Tassa lisaa:

    "Ei tyttö eikä poika – moni suomalaislapsi syntyy ilman sukupuolta"

    Suomessakin syntyy joka vuosi lapsia, joiden sukupuolta ei pystytä määrittämään. Silloin vanhemmat ja lääkärit joutuvat tekemään suuria ratkaisuja.

    Ja linkki koko juttuun:
    http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1451280786670

    VastaaPoista