maanantai 17. lokakuuta 2016

Vasemmiston naiivius islamismin suhteen on vaaraksi kaikille

Monikulttuurisuuden tavoittelu on saanut vasemmiston uhraamaan kaikki muut arvonsa matkan varrella.

Poliittinen vasemmisto on luontainen ja mukava pesäpaikka islamismille ja arabinationalismille. Ensinnäkin ryhmät jakavat yhteisiä vihollisia: heistä kaikki maailmassa on pahojen länsimaisten ja Israelin vastuulla, molemmat halveksivat länsimaista arvomaailmaa sekä samoja ihmisryhmiä - lähinnä kristittyjä ja juutalaisia.

Toisekseen vasemmiston multikulturalismi ja rasisminvastaisuus sokaisevat heidät islamismin uhalle. Heidän mielessään vain vainoharhainen rasisti voisi epäillä muslimia islamistiksi tai jihadistiksi, joten he eivät huomaa ilmeisiäkään merkkejä. He kategorisesti kieltäytyvät uskomasta muslimeista pahaa, vaikka joidenkin tapausten kohdalla se olisi hyvinkin aiheellista.

Tästä naiiviudesta on lukemattomia esimerkkejä. Iso-Britanniassa työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn tuki ja ylisti "hyväntekeväisyysjärjestöä", joka tosiasiassa opetti pikkulapsille jihadia Palestiinassa. Corbyn vain vaikeni, kun videonauhoja järjestön järjestämästä tilaisuudesta vuosi julkisuuteen.
Videolla alle kouluikäiset lapset laitettiin näyttelemään israelilaissotilaita ja heitä vastaan urheasti itsemurhaiskuja tekeviä marttyyreja. Britanniassa myös lakkautettiin kaksi muuta "hyväntekeväisyysjärjestöä", jotka olivat keräävinään rahaa Syyrian sisällissodan uhreille mutta tosiasiassa rahoittivat ISIS-järjestöä.
Ruotsissa islamismikohua on noussut luonnollisesti vihervasemmistolaisen ympäristöpuolueen keskuudesta, ja yhden puoluevaikuttajan yhteydet turkkilaisiin islamisteihin saivat jopa multikulturalistisen Ruotsin median pohtimaan, onko islamismi pesiytynyt ympäristöpuolueeseen.

Tämän tiedon valossa suomalaisvasemmiston naiivius keskuudessaan pesivää ääriainesta kohtaan on entistä absurdimpaa - heidän pitäisi tietää varoa. SDP hyssytteli jutun maton alle, kun sen nuorisoaktiivi Kamal Palani Jafi kehotti aseelliseen vastarintaan rasisteja vastaan ja totesi, ettei koskaan voi olla liian radikaali rasismin vastustuksessa. Valtamedia ei juuri aiheesta innostunut puhumaan, mutta jos saman olisi sanonut persunuori, olisi kohua riittänyt koko viikoksi.

Nyt toinen demareihin liittynyt maahanmuuttajavahvistus Rami Adham jäi kiinni jihadismiyhteyksistä. On käsittämätöntä, että palaneen käryä ei haistettu. Adham esiintyi hyväntekijänä, joka mukamas salakuljettaa leluja lapsille, jotka ovat jääneet Syyrian sodan jalkoihin. Aleppossa lapset nääntyvät. He syövät puunlehtiä nälkäänsä. Jos joku todella olisi heitä auttamassa, miksi ihmeessä hän veisi leluja eikä vaikkapa ruokaa ja lääkintätarvikkeita?

Lelutarina olisi surkeaa auttamista mutta loistavaa rahankeruuta.Ajatus leluista sodasta kärsiville lapsille saa ihmiset tunteen valtaan, ja lompakot aukeavat, vaikka järjellä ajatellen koko keräyksen kohde on idioottimainen. No, kävi ilmi, että Syyrian-matkat sisälsivätkin mm. kivoja yhteiskuvia jihadistisaarnaajien kanssa, joita Adham ylisti vapaustaistelijoina, ja keräysrahojen todellisen saajan voi arvata.

Tämä naiivius on vaaraksi meille kaikille, koska vihervasemmisto avaa islamisteille ja jihadisteille ovet poliittisen vaikuttamisen ytimeen. Heidän olisi aika tunnustaa, että sekä heidän aatteessaan että maailmankuvassaan täytyy olla jotain pahasti vialla, jos islamistit heidät kokevat itselleen läheisimmäksi puolueeksi ja siellä saavat rauhassa puuhastella.


Aiheeseen liittyviä tekstejä: 
Aiheellinen kysymys feministeille ja LGBT-aktivisteille
Viha kytee vasemmistossa

Tekstin lyhyt linkki jaettavaksi: http://tinyurl.com/grabkfo

7 kommenttia:

  1. Toisen maailmansodan päätyttyä Euroopassa oltiin riemuissaan. Pahuutta vastaan liittoutuneet voimat olivat saaneet voiton ja jakaneet kansallisia arvoja julistaneen vihollisensa neljään miehitysvyöhykkeeseen. Sitä, että tämä vihollinen oli kansallisiin arvoihinsa liittänyt sosialismin ei suuri itäinen liittolainen halunnut kuulla mitään, niinpä siellä puhuttiin vain fasismista.

    Niinpä suuri itäinen liittolainen sai vallata puolet Eurooppaa jonka keskelle sai pystyttää Rautaesiripun kaikessa rauhassa, koska oli liittolainen Hyvässä Pahaa vastaan. Aikansa siinä meni, että länsiliittoutuneet tajusivat ettei Stalin todellakaan ole mikään Uncle Joe. Siihen mennessä asianomainen oli ehtinyt antaa suostumuksensa Israelin perustamiselle, koska olettti sen muodostuvan sosialistiseksi valtioksi; olihan mm. Kominternissa juutalaisilla suuri yliedustus.

    Kun israelilaiset eivät olleetkaan mitään kosmopoliittisia maailmanhalaajia Stalin koki itsensä petetyksi ja alkoi kostoksi suosia arabivaltioita, jotka ilahduttavasti omnaksuivat ns. arabisosialismin. Sen ilmeisistä yhtäläisyyksistä (nationalismi+sosialismi+militarismi) saksalaiseen esikuvaansa ei ole pahemmin viitsitty saati haluttu puhua. - Miksi pitäisikään, eihän sen Suuren Itäisen Liittolaisen terminologiassa vieläkään ole kansallissosialismia, on vain fasismia...

    VastaaPoista
  2. Joskus mietin onko suvakeilla jokin sopuli-ilmiön tyyppinen ajattelumalli. Alitajuisesti haluavat sotaa ja tuhoa laskeakseen ihmisten määrää. Kaikkien maailman ongelmien pohjimmaisin yhteinen nimittäjä on se ihmisiä on paljon. Jokaiselle ei riitä ns. Hyvää Elämää, ei edes elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bruce Waynen (joka tunnetaan paremmin alter egollaan Batman) hovimestari Alfred Pennyworth kiteytti asian:
      "Some men aren't looking for anything logical --- They can't be bought, bullied, reasoned or negotiated with. Some men just want to watch the world burn."

      Poista
  3. Meillä on uskonnonvapaus. Ts. Vapaus olla idiootti.

    VastaaPoista
  4. Hassua on se,että Helsingin Sanomat kirjoitti Rami Adhamista ylistävään sävyyn ja kertoi uutisessa miten tämä viettää aikaansa, tapaa kavereita ja liikkuu AK-47 mukanaan.. Vieläkö joku uskaltaisi tehdä syvä luotaavan tutkivaa journalismia meilläkin Yleisradion uutisissa silloin tällöin siteerettavan Syrian Observatory for Human Rights-järjestöstä..

    VastaaPoista
  5. Olisi mielenkiintoista tietää mitä leluja tämä on Syyriaan vienyt? Kuka vaiko kukaan , on tarkastanut vietävät lelut?
    Millä perusteella hän on päässyt hallituksen ja jihadistien linjojen läpi Aleppossa, Aleppohan on piiritetty?
    Onko niin että "lelujen" joukossa on ollut muitakin leluja....
    Tekikö tämä mies virheen liittyessään SDP:n? Luuliko hän että kaikki suomalaiset ovat totaalisen naiiveja?
    Ja erosiko hän kiireesti sammuttaakseen savuavan....
    Mies jolla on useita pahoinpitelytuomioita, yksi juttu edelleen vireillä, useita dopingrikostuomioita ja yksi vireillä. Mitä nuo dopingrikokset ovat olleet? Normaalisti kai kyseessä on kiellettyjen aineiden tuominen maahan?

    VastaaPoista
  6. No niin, tuleehan se esille. Tyyppi on kaikkea muuta kuin "auttava" syyrialainen. Pesunkestävä roisto kaikkine tuomioineen ja huijauksineen. Kun vielä lisätään että tyypillä tai hänen hormoonifirmallaan on verovelkoja 30 000 €, suurin osa alv. velkoja, tarkoittaa vähintään 150 000 € liikevaihtoa 2015-16 niin se kertonee kaiken taloudesta. Eletään kuin arabimaailmassa konsanaan: Kukaan ei hoida velvollisuuksiaan muutoin kuin pakolla.
    Kunhan vielä tulee julkisuuteen mitä hän on noilla rahoilla oikeasti vienyt Syyriaan ja mistä niin a vot sanoisi venäläinen.. Veikkaanpa että Kalashnikov ei ole kaukaa haettu lelumerkki.

    VastaaPoista