Maltillisten muslimien enemmistö on myytti

Alan Salehzadeh

Alan Salehzadehista voisi sanoa, että hän on islamin ja maahanmuuton suhteen oikeilla jäljillä muttei uskalla viedä päätelmiään niiden loogiseen päätepisteeseen.  Hän ymmärtää tietyt uhat ja realiteetit, mutta yrittää sovittaa ne monikulturismin viitekehykseen. Uskallusta tässä kaiketi rajoittaa poliittinen korrektius, tuomitsemisen pelko ja ehkä jopa eräänlainen identiteetillinen ongelma: Alan on iranilaistaustainen maahanmuuttaja, joten antaako hän aseita itseäänkin vastaan, mikäli sanoo kaunistelemattoman totuuden? Vaikka vastaus on varsin luotettava ei, on huoli tunnetasolla ymmärrettävä.

Tapa olla osin järkevä ja osin poliittisen korrektiuden nimissä kompromisseja tekevä voi tosin olla myös eräänlainen strategia, jonka takana on toive siitä, että ehkäpä islamia myötäilevät monikulturistit kuuntelevat helpommin näkemyksiä, joiden mukana heitetään muutama luu heidänkin aatteelleen. Se ei ikävä kyllä toimi. Pienikin aatteellinen eriäväisyys riittää harhaoppiseksi leimaamiseen vasemmiston keskuudessa, joten kultaista keskitietä ei heille ole olemassakaan eikä sellaisella auta yrittää taiteilla eteenpäin.

Uusimmassa Iltalehden blogissaan Salehzadeh kirjoittaa näin: 

Länsimaat ovat antaneet uusille tulijoille runsaasti mahdollisuuksia integroitua ja tarjonneet mahdollisuuksiensa mukaan heidän tarpeisiinsa räätälöityjä palveluita. Tästä kaikesta maltilliset muslimit ovat olleet kiitollisia, ja he ovatkin pääsääntöisesti hyvin integroituneet uusiin kotimaihinsa.

Eivätkä ole. Se on täysin ilmeistä. Jokaisessa Euroopan maassa, joka muslimeja on merkittävämmin vastaanottanut, on muodostunut rinnakkaisia yhteiskuntia. Tulijat pysyttelevät omiensa seurassa omien tapojensa mukaan eläen. Vaikuttaa, että Salehzadeh katsoo asiaa yksinomaan islamilaisen terrorismin näkökulmasta, jolloin rima integraatiolle lasketaan äärimmäisen alas.

Kristittyä ei yhteiskunnassamme katsota maltilliseksi vaan konservatiiviksi tai jopa fundamentalistiksi, mikäli hän ei kannata homoliittoja tai aborttioikeutta. Muslimeille maltillisuuden ja yhteiskuntaan sopeutumisen normi on matalin mahdollinen: jos et räjähdä, olet maltillinen ja hyvin integroitunut.

Tämän standardin mukaan katsoen myös sivuutetaan kaikki muut muslimien integraatio-ongelmat. Eivät ne ole jihadistit tai islamistit, jotka Suomessa raiskaavat huimalla tiheydellä, ryöstelevät tai pahoinpitelevät ihmisiä kaduilla ja pyrkivät parhaansa mukaan jekuttamaan valtioltamme turvapaikan ja kela-goldin. He ovat pitkälti tavallisia muslimeja, jotka eivät uskontoonsa sen kummemmalla kiihkolla suhtaudu, eikä heidän tekojaan yleensä motivoi islam, ellei käsitettä laajenneta epäsuoraan vaikutukseen eli siihen, että islamilaisessa kulttuurissa kasvanutta ei koskaan ole kannustettu länsimaisia vääräuskoisia tai heidän lakejaan kunnioittamaan.

Teinitytön murhannut Ramin Azimi. Salehzadehin käyttämästä radikalismin näkökulmasta hän on maltillinen ja hyvin integroitunut, koska ei kaiketi ole fundamentalistimuslimi tai tee terrori-iskuja islamin nimissä.

Alan jatkaa:

Sitten on pieni ryhmä fundamentaalisia muslimeita, jotka vaativat itselleen erikoiskohtelua uskontonsa nimissä. He ovat pieni, mutta äänekäs joukko. Ikävää on, että tämä ryhmä esiintyy mukamas “kaikkien muslimien äänitorvena”, vaikka heidän takanaan on vain murto-osa islamilaistaustaisista maahanmuuttajista.

Tuossa on niin paljon pielessä, että on vaikea keksiä, mistä aloittaa. Ensinnäkin fundamentalistit eivät muslimien keskuudessa ole pieni ryhmä. Tsekkiläisen ajatuspajan tutkimuksen mukaan 44% Euroopan muslimeista on fundamentalisteja. Se on täysin ymmärrettävä luku. Pew Researchin tutkimukset muslimien asenteista kotimaassaan osoittaa erittäin suosituiksi näkemykset, jotka ovat tyypillisiä fundamentalistien näkemyksiä: sharian kannatuksen viralliseksi laiksi, vastustus naisten tai seksuaalivähemmistöjen oikeuksille sekä usko siihen, että uskonnon pitäisi vaikuttaa myös poliittiseen toimintaan. Eivät ne näkemykset tulliin jää Eurooppaan siirtyessä.

Erityiskohtelua vaativat eivät myöskään ole pieni ryhmä. Halal-lihaa, rukousaikojen myötäilyä, erillisiä uimavuoroja, työnantajien sallimia poikkeuksia pukukoodiin huivien vuoksi yms. odotetaan varsin laajalti. Ei siis voida sanoa, että pieni ryhmä esiintyisi kaikkien äänitorvena, ja jos esiintyisi, miten se edes onnistuisi ilman hiljaista hyväksyntää enemmistöltä?

Länsimaiden kannattaa tukea maltillisten muslimien integroitumista ja samalla antaa sharia-lainsäädännöstä haaveileville mahdollisuus palata kotimaahansa tai muuhun islamilaiseen maahan. 

Ajatus on käytännössä mahdoton, koska ei ole mitään maltillisten enemmistöä ja fundamentalistien pientä ääripäätä. Uskonto ei toimi niin. On spektri, jonka toisessa päässä ovat jihadistit, toisessa sekularistit, ja muslimit asettuvat eri kohtiin spektriä. Euroopan muslimeista em. tutkimusten pohjalta noin puolet asettuu vahvasti fundamentalistiselle puolelle spektriä, puolet sekularistiselle. Koska ei voida tehdä tarkkaa jakoa ääripään ja maltillisten välillä, on mahdoton tukea toisen ryhmän integraatiota ja lähettää toinen kotiin.

Hyvä esimerkki rajojen häilyvyydestä näkyi dokumentissa Sharialakia Tanskassa. Kaikkien musliminaapurustojen moskeijoiden imaamit edustivat erittäin fundamentalistista, Tanskan lakien voiman kiistävää islamia. Tuskin kaikki naapurustoissa asuvat, moskeijoissa käyvät ihmiset ovat yhtä fundamentalistisia, mutta he itse sallivat valta-aseman imaameille. Jos suomalainen kirkko joutuu kohun silmään väärinkäytösten vuoksi, väki kaikkoaa. Jos ei kaikkoa, tulkitaan jäsenten hyväksyvän kohua aiheuttaneen asian. Riippumatta siitä, mille spektrin kohdalle kukanenkin muslimi yhteisössä asettuu, he jatkavat fundamentalistien kunnioittamista johtohahmoina.

Kirjoituksen lopussa Alan heittää kommentin, johon perustuu ajatukseni siitä, että hänen oma identiteettinsä maahanmuuttajana estää häntä hyväksymästä koko totuutta islamin ja maahanmuuton ongelmista.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole ruokkia rasisteja, jotka suhtautuvat kaikkiin ulkomaalaisiin vihamielisesti. Moni kantaväestöön kuuluva “rasisti” on itse syrjäytynyt eikä välttämättä edes osallistu yhteiskunnan rakentamiseen.

Miten "rasistien" syrjäytyneisyys liittyy mihinkään? Oletetaan, että joku on äärimmäisen syrjäytynyt, rasistinen sosiaalipummi ja maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle miljoonan vuodessa. Miten se vaikuttaa niiden asioiden totuudenmukaisuuteen, mitä hän sanoo maahanmuutosta tai islamista? Muuttuuko kehitysmaamaahanmuutto ihmeesti taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäväksi, jos löydämme jostain sossupummirasistin, joka maksaa yhteiskunnalle huimia summia? Henkilön ominaisuuksilla ei ole mitään tekemistä hänen argumenttiensa laadun kanssa.

Alan myös osoittaa itsekästä pelkoa, jonka voisi muotoilla: En sano totuutta, koska se voisi olla minulle haitallista. On parempi pitää yllä kaltaisilleni positiivista ilmapiiriä, vaikka se olisikin valheellista.

Eli huoli hänen omasta asemastaan ajaa ohi huolen suomalaisesta yhteiskunnasta, minkä vuoksi hän leimaa kantaväestöön kuuluvia rasisteiksi ja toistelee papukaijamaisesti myyttejä maltillisten muslimien enemmistöstä ja hienosta integraatiosta. Tässä on syy sille, miksi niin monet maahanmuuttajataustaiset asettuvat monikulturistien puolelle: he ajattelevat omaa etuaan, eivät suomalaisia ja Suomea.