lauantai 4. toukokuuta 2019

Vaimomatskuu: tarinoita hauraasta feminiinisyydestä



Feministien uuskielessä hauras maskuliinisuus tarkoittaa miesten tarvetta pönkittää mieheyttään asioilla, joilla ei sinänsä ole tekemistä heidän mieheytensä kanssa. Suosittuja esimerkkejä tästä ovat miehille suunnatut tuotteet, jotka usein tunnistaa kaupan hyllyllä miesten tuotteiksi jo etikettiä lukematta: värikkäät suihkugeelipullot ovat naisille, jos pullo taas on musta tai tummansininen, se on todennäköisesti miesten tuote. Feministit sitten keskenään naureskelevat, että onpa joillain miehisyys herkässä, kun ei pysty ostamaan edes "tyttöjen värisessä" pullossa olevia tuotteita.

Tämä keskustelu käydään sujuvasti rinta rinnan sen kanssa ristiriidassa olevan pink tax -keskustelun kanssa. Pink tax tarkoittaa hintaeroa miesten ja naisten tuotteissa: varsinkin hygieniatuotteissa ja kosmetiikassa naisten tuotteet ovat keskimäärin kalliimpia. Eräs Twitter-feministi julkaisi kuvan Pirkka-sheivausteristä, jotka vaikuttivat olevan täsmälleen sama tuote, mutta naisten pinkki versio oli miesten mustaa versiota kalliimpi. Pirkan edustaja selitti asian niin, että naisten terässä on enemmän osia, koska siinä on liukuesteitä suihkussa käyttöä varten. Hintaeron syy on kuitenkin epäolennainen. Todellinen kysymys kuuluu, onko haurasta maskuliinisuutta todella varaa ilkkua, jos se on taloudellisesti järkevä päätös, ja samaan aikaan naiset ovat valmiita maksamaan ylimääräistä saadakseen saman tuotteen tyttöjen värissä.

Tällaiset asiat ovat kuitenkin viime kädessä varsin pintapuolisia. Se, missä näemme syvällisemmän tason haurasta feminiinisyyttä, on keskustelu naiseudesta, naisen roolista ja naisiin kohdistuvista odotuksista. Näissä keskusteluissa feministit ja muutkaan naiset eivät tunnu oikein ymmärtävän, kuinka he paljastavat omia epävarmuuksiaan.

Ranskalaiskirjailija Yann Moix kertoi Marie Claire -lehden haastattelussa, että deittailee vain nuoria naisia, koska hänestä yli viisikymppisen naisen vartalo ei ole enää viehättävä. No, kohuhan siitä kumminkin tuli. Suomessa Ilta-Sanomat kirjoitti tapauksesta: Palkittu ranskalaiskirjailija julisti, että yli 50-vuotiaat naiset ovat hänelle näkymättömiä - lue hillittömät vastakommentit. Ensimmäisenä herää kysymys, miksi tämä edes kirvoittaa vastakommentteja? Mies kuvaili naismakuaan, ja hänen naismaullaan ei pitäisi olla sinulle mitään merkitystä, ellet ole mies itse tai ryhtymässä hänen tyttöystäväkseen - jokainen tyylillään ja niin poispäin. Miehen näkemykset ja toimintatavat parisuhteissaan eivät vahingoita yhtään ketään.

No, mitä nämä hillittömät vastakommentit sitten olivat?
”Voisivatko alle 50-vuotiaatkin naiset olla sinulle näkymättömiä?”

”Ainoa tapa, millä tyyppi voi saada haluamansa, on dvd.”

”Kaikki yli 50-vuotiaat naiset voivat huokaista helpotuksesta.”

”Tämä on ihan ok, en minäkään pidä pinnallisista miehistä.”

”Anna jäähyväissuudelma mahdolliselle kirjamyynnille.”

Ja suoraan tunteisiin. Naisilla kautta maailman tuli kiire ilmoittaa, että eivät he miehestä olisi kiinnostuneita kumminkaan, eihän tuollainen mies naista edes saisi ja sinne meni kirjamyynnit. Kuinka heikko itsetunto on oltava, jos jätät haluamasi kirjan ostamatta siksi, että sinulla on syytä olettaa, että sen kirjoittanut ulkomaalainen kirjailija ei pitäisi sinua nättinä? Miksi näitä naisia häiritsee niin kovasti, että jollain miehellä on estetiikan suhteen standardit, joita he eivät täytä? Ja vastaavaa kipukohtaa emme miehistä laajamittaisesti löydä. Otsikot, kuten Tämän vuoksi haluan nuoremman miehen (IL) ja 15 vuotta nuoremman miehen kanssa seksi on parasta ikinä – innostus ja kyvyt ihan huippuluokkaa (IS) eivät kirvoita miehistä massapöyristymisiä.

Ylipäänsä tiedostavat naiset tuntuvat näinä päivinä uskovan, että naisilta ei saisi vaatia tai odottaa mitään. He ovat prinsessoja ja kuningattaria, jotka ovat täydellisiä juuri sellaisena kuin he ovat. Jos et kestä minua pahimmillani (*polttaa miehen vaatteet, koska mies puhui puhelimessa naispuolisen virkailijan kanssa*) et ansaitse minua parhaimmillani (*lämmittää miehelle pakastepizzan*). Tätäkään ajattelua ei miehillä laajamittaisesti ilmene. En ole kuullut yhdenkään miehen sanovan, että vaimon on nyt vain siedettävä se, että mies ajoittain huutaa naama punaisena vaimolle tai tappelee baarissa, kun ajoittain hän on mahtavakin aviomies.

Kursivoitu lause myös kertoo, kuinka narsistisen nurinkurisesti parisuhde-elämän alkeellisimmatkin lainalaisuudet voi käsittää. Päätös ryhtyä parisuhteeseen tai jatkaa siinä päivästä toiseen voidaan tiivistää niin, että sen päätöksen tehdessään ihminen on arvioinut parisuhteen hyödyt sen haittapuolia suuremmiksi. Suhteessa on aina hyötynsä ja rajoitteensa sinkkuuteen tai johonkin muuhun parisuhteeseen nähden.

Jos kumppanisi siis päättää, että hän ei kestä sinua pahimmillasi, se ei tarkoita, että hän ei ansaitse sinua. Se tarkoittaa, että et ollut vaivan arvoinen.

Toinen aihe, joka kirvoittaa huonon itsetunnon tunnustuksia naisilta massoittain, on ulkonäköstandardit. Standardit eivät ole sattuman kaupalla syntyneitä, vaan niitä ohjaavat evolutiiviset ominaisuudet ja ajan kulttuuri. Terveyden ja lisääntymiskyvyn merkit, kuten hyvä iho, hyvät hiukset ja kehon ja kasvojen symmetria ovat vuosisadasta toiseen viehättäviä. Samoin omasta sukupuolesta eroavat sukupuolituntomerkit koetaan viehättävinä. Kulttuurin vaikutus näkyy aikakaudesta toiseen siinä, millainen keho on statussymboli. Välillä rehevämpää kroppaa on pidetty viehättävänä, koska se on ollut samalla osoitus vauraudesta aikana, jona suurin osa ihmisistä oli pakosta hoikkia. Nykyään on helppoa olla ylipainoinen, mutta treenattu kroppa on työn takana, joten fitness-trendi näkyy kauneusstandardeissa.

Näihin standardeihin voi suhtautua sitten miten haluaa. Jos niistä välittää, on tietysti järkevintä pyrkiä kehittämään itseään täyttämään ne standardit. Silloin on hyvä olla kropassaan. Jos taas ei välitä standardeista tuon taivaallista, niin samahan se sille, miltä itse näyttää tai miltä muut näyttävät. Tiedostavat liberaalinaiset eivät noudata kumpaakaan edellisistä toimintatavoista. Kun he törmäävät ulkonäköstandardiin, jota he eivät täytä, he eivät ole välinpitämättömiä tai saa motivaatiota salille lähtemiseen, vaan ryhtyvät kiukuttelemaan standardeja vastaan: ihan tyhmä peli, en ala. Koska he eivät ylitä rimaa, he suuttuvat ja haluavat viskata riman jorpakkoon.

Läskiaktivistien mukaan kaikki kehotyypit ovat kauniita, ja kauneusstandardit ovat vain sortava sosiaalinen konstruktio. He pyrkivät syyllistämään ihmiset pitämään itseään kauniina sen sijaan, että tekisivät itse töitä sen eteen. Kun toiset julkaisevat kuvia kropasta, jonka eteen he tekivät suuren työn salilla, kehopositiiviset julkaisevat kuvia selluliittireisistä, joiden eteen he ovat istuneet sohvalla katsomassa tositv:tä sipsipussin kanssa, ja odottavat ylistystä huonosta huolenpidosta keholleen.

Tätäkään ei juuri miehillä näe. Otsikoissa ei hillu Harri, 45, joka julkaisee selfieitä pälvikaljustaan ja antaa piutpaut kauneusihanteille, tai Antin, 32, rohkea ja inspiroiva Instagram-päivitys, jossa hän kertoo selviytymistarinan siitä, miten baarissa kerran naiset nauroivat hänen kaljamahalleen.

Ulkonäköihanteet eivät suinkaan jää ainoiksi odotuksiksi, joita vastaan kiukutellaan. Pari vuotta sitten Twitter-feministit keksivät pöyristyä termistä vaimomatskuu. Heistä termi on seksistinen ja olettaa, että naisten tulisi miellyttää miehiä. No, jos parisuhteen meinaat saada, niin on sinun oltava ainakin yhdelle miehelle mieleen. Kaiketi kohulla haettiin sitä, että kaikki naiset olisivat yhtä paljon vaimomatskuu, eikä ole mitään ominaisuuksia, jotka tekisivät naisesta erityisen vaimomatskuu. Tämähän on naurettava ajatus. Tietysti puolisoksi halutaan sukupuolesta riippumatta ihminen, jonka kanssa on mukavaa ja helppoa elää.

Tietenkään someraivo tuosta sanasta ei liittynyt mitenkään seksismiin vaan feministien omiin epävarmuuksiin. Sana muistutti heitä siitä, että heitä itseään ei kutsuttaisi vaimomatskuksi, mutta eiväthän he suoraan voi sanoa, että tämä harmittaa. Sitten yritetään yleistää omat epävarmuudet yhteiskunnalliseksi ongelmaksi varjoamalla tunteenpurkaus seksismin arvosteluksi. Jo ajatus siitä, että miehet ottaisivat nokkiinsa sanasta unelmavävy ja ryhtyisivät kapinoimaan sitä vastaan seksistisenä, on huvittavan epärealistinen.

Käytösnormeja vastaan taas kiukuteltiin somessa hashtagillä #kakkafeminismi. Tämä ei ole vitsi. Kokoomuslaisen blogin Päivän Byrokraatin edustaja vinoili Twitterissä feministitoimittaja Anni Saastamoisen päiväkotitasoiselle pissakakkahuumorille. Tietysti Twitter-feministit nousivat takajaloilleen ja päättivät nolata itsensä aivan porukalla järjestämällä Twitter-kampanjan solidaarisuudesta Annia kohtaan. Onhan se nyt kova koettelemus, että mies ei tykkää vitseistäsi. Vähemmästäkin voimaantuneen naisen itsetunto kokee kolauksen. Mitä kampanjalla sitten saavutettiin? Se, että feministit saivat itsensä näyttämään normaaliakin hölmömmiltä osoittamalla, että kaikesta "elän miten haluan" -hehkutuksesta huolimatta he välittävät oikeistenkin mielipiteistä niin paljon, että yksi twiitti PB:ltä laukaisee somekampanjan, ja että oikeasti heitä satuttaa se, ettei heitä pidetä naisellisina, vaikka he näennäisesti ovat piittaamattomia sukupuolirooleille.

No, mistä nämä naisten kipukohdat sitten kertovat? Siitä, että huolimatta kaikesta hehkutuksesta itsevarmuudelle ja voimaantumiselle, monet aikuiset naisetkin ovat sisältä epävarmoja teinityttöjä, jotka pelkäävät, että heitä ei hyväksytä. He reagoivat tähän yrittämällä rukata yhteiskunnan sellaiseksi, että he saisivat kaikki samat hyödyt kuin itseään paremmat ja kovemmin työtä tekevät naiset laittamatta tikkua ristiin sen eteen. Tietysti he taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Mikään muutos yhteiskunnassa ei koskaan tuo heille parempaa mieltä, koska vika ei ole yhteiskunnassa vaan heidän korviensa välissä. Jos paha mieli kumpuaa epävarmuudesta ja itsetyytymättömyydestä, tilanne korjaantuu vain jos nuo tunteet katoavat.

Feminismi ja liberalismi eivät tuoneet länsimaisille naisille onnellisuutta.

Yhteiskunnan muutokset ovat enemmänkin heittäneet bensaa liekkeihin, mitä tulee naisten henkisiin ongelmiin. Itse asiassa he ovat mittausten mukaan onnettomampia kuin 1960-luvun naiset, eikä siinä ole mitään yllättävää. Evoluutio on muovannut naisen psyyken ja erityispiirteet äitiyttä ja vaimoutta varten, ja feministit itse rajaavat elämästään pois ne valinnat, joissa he parhaiten pääsisivät tyydyttämään heille ajan saatossa kehittyneitä viettejä, ja yrittävät paikata tyhjiötä työllä ja harrastuksilla ja hakea merkitystä elämäänsä aktivismista. Tällainen naiseus on juuri sosiaalinen konstruktio ja feministinen nainen mitä suurimmin keinotekoinen tuote ja siksi aina onneton.

Elämä ei olisi helpompaa vain feministeille itselleen, jos he lakkaisivat taistelemasta ihmisluontoa ja yhteiskuntaa vastaan. Se olisi helpompaa meille kaikille, koska meidän ei tarvitsisi elää niiden asioiden kanssa, joita pitkästyneet feministinaiset tuottavat ajan tappamiseksi ja merkityksen löytämiseksi. Ei pakotettua monikulttuuria, koska naisilla olisi omat lapset, joita pullahalata. Ei väestönkasvun ongelmia ja sukupolvellista yksinäisiä sinkkuja. Ei väkinäisiä tasa-arvotoimia ja -vaatimuksia, jotka ajavat miehet ahtaalle ja pakottavat heidätkin ottamaan luonnottoman feministisen miesroolin.

Feministeille minulla on pieni käytännön vinkki, josta aloittaa. Paistakaa pari pellillistä korvapuusteja ja julkaiskaa somessa kuva niistä hashtagillä #vaimomatskuu. Voin taata, että teillä on siinä hauskempaa kuin jos käyttäisitte saman ajan somessa nalkuttamiseen, ja saatte huomiota, joka on aidosti ansaittu jollain, mitä itse teitte. Tässä resepti: https://www.martat.fi/reseptit/korvapuustit/

P.S. Älkää marmattako siitä, että kirjoitan naisista ikävästi. Seuraavassa tekstissä tulee käsittelyyn nykymiesten kipukohdat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti