Vaimomatskuu: tarinoita hauraasta feminiinisyydestä

Feministien uuskielessä hauras maskuliinisuus tarkoittaa miesten tarvetta pönkittää mieheyttään asioilla, joilla ei sinänsä ole tekemistä heidän mieheytensä kanssa. Suosittuja esimerkkejä tästä ovat miehille suunnatut tuotteet, jotka usein tunnistaa kaupan hyllyllä miesten tuotteiksi jo etikettiä lukematta: värikkäät suihkugeelipullot ovat naisille, jos pullo taas on musta tai tummansininen, se on todennäköisesti miesten tuote. Feministit sitten keskenään naureskelevat, että onpa joillain miehisyys herkässä, kun ei pysty ostamaan edes "tyttöjen värisessä" pullossa olevia tuotteita.

Tämä keskustelu käydään sujuvasti rinta rinnan sen kanssa ristiriidassa olevan pink tax -keskustelun kanssa. Pink tax tarkoittaa hintaeroa miesten ja naisten tuotteissa: varsinkin hygieniatuotteissa ja kosmetiikassa naisten tuotteet ovat keskimäärin kalliimpia. Eräs Twitter-feministi julkaisi kuvan Pirkka-sheivausteristä, jotka vaikuttivat olevan täsmälleen sama tuote, mutta naisten pinkki versio oli miesten mustaa versiota kalliimpi. Pirkan edustaja selitti asian niin, että naisten terässä on enemmän osia, koska siinä on liukuesteitä suihkussa käyttöä varten. Hintaeron syy on kuitenkin epäolennainen. Todellinen kysymys kuuluu, onko haurasta maskuliinisuutta todella varaa ilkkua, jos se on taloudellisesti järkevä päätös, ja samaan aikaan naiset ovat valmiita maksamaan ylimääräistä saadakseen saman tuotteen tyttöjen värissä.

Tällaiset asiat ovat kuitenkin viime kädessä varsin pintapuolisia. Se, missä näemme syvällisemmän tason haurasta feminiinisyyttä, on keskustelu naiseudesta, naisen roolista ja naisiin kohdistuvista odotuksista. Näissä keskusteluissa feministit ja muutkaan naiset eivät tunnu oikein ymmärtävän, kuinka he paljastavat omia epävarmuuksiaan.

Ranskalaiskirjailija Yann Moix kertoi Marie Claire -lehden haastattelussa, että deittailee vain nuoria naisia, koska hänestä yli viisikymppisen naisen vartalo ei ole enää viehättävä. No, kohuhan siitä kumminkin tuli. Suomessa Ilta-Sanomat kirjoitti tapauksesta: Palkittu ranskalaiskirjailija julisti, että yli 50-vuotiaat naiset ovat hänelle näkymättömiä - lue hillittömät vastakommentit. Ensimmäisenä herää kysymys, miksi tämä edes kirvoittaa vastakommentteja? Mies kuvaili naismakuaan, ja hänen naismaullaan ei pitäisi olla sinulle mitään merkitystä, ellet ole mies itse tai ryhtymässä hänen tyttöystäväkseen - jokainen tyylillään ja niin poispäin. Miehen näkemykset ja toimintatavat parisuhteissaan eivät vahingoita yhtään ketään.

No, mitä nämä hillittömät vastakommentit sitten olivat?
”Voisivatko alle 50-vuotiaatkin naiset olla sinulle näkymättömiä?”

”Ainoa tapa, millä tyyppi voi saada haluamansa, on dvd.”

”Kaikki yli 50-vuotiaat naiset voivat huokaista helpotuksesta.”

”Tämä on ihan ok, en minäkään pidä pinnallisista miehistä.”

”Anna jäähyväissuudelma mahdolliselle kirjamyynnille.”

Ja suoraan tunteisiin. Naisilla kautta maailman tuli kiire ilmoittaa, että eivät he miehestä olisi kiinnostuneita kumminkaan, eihän tuollainen mies naista edes saisi ja sinne meni kirjamyynnit. Kuinka heikko itsetunto on oltava, jos jätät haluamasi kirjan ostamatta siksi, että sinulla on syytä olettaa, että sen kirjoittanut ulkomaalainen kirjailija ei pitäisi sinua nättinä? Miksi näitä naisia häiritsee niin kovasti, että jollain miehellä on estetiikan suhteen standardit, joita he eivät täytä? Ja vastaavaa kipukohtaa emme miehistä laajamittaisesti löydä. Otsikot, kuten Tämän vuoksi haluan nuoremman miehen (IL) ja 15 vuotta nuoremman miehen kanssa seksi on parasta ikinä – innostus ja kyvyt ihan huippuluokkaa (IS) eivät kirvoita miehistä massapöyristymisiä.

Ylipäänsä tiedostavat naiset tuntuvat näinä päivinä uskovan, että naisilta ei saisi vaatia tai odottaa mitään. He ovat prinsessoja ja kuningattaria, jotka ovat täydellisiä juuri sellaisena kuin he ovat. Jos et kestä minua pahimmillani (*polttaa miehen vaatteet, koska mies puhui puhelimessa naispuolisen virkailijan kanssa*) et ansaitse minua parhaimmillani (*lämmittää miehelle pakastepizzan*). Tätäkään ajattelua ei miehillä laajamittaisesti ilmene. En ole kuullut yhdenkään miehen sanovan, että vaimon on nyt vain siedettävä se, että mies ajoittain huutaa naama punaisena vaimolle tai tappelee baarissa, kun ajoittain hän on mahtavakin aviomies.

Kursivoitu lause myös kertoo, kuinka narsistisen nurinkurisesti parisuhde-elämän alkeellisimmatkin lainalaisuudet voi käsittää. Päätös ryhtyä parisuhteeseen tai jatkaa siinä päivästä toiseen voidaan tiivistää niin, että sen päätöksen tehdessään ihminen on arvioinut parisuhteen hyödyt sen haittapuolia suuremmiksi. Suhteessa on aina hyötynsä ja rajoitteensa sinkkuuteen tai johonkin muuhun parisuhteeseen nähden.

Jos kumppanisi siis päättää, että hän ei kestä sinua pahimmillasi, se ei tarkoita, että hän ei ansaitse sinua. Se tarkoittaa, että et ollut vaivan arvoinen.

Toinen aihe, joka kirvoittaa huonon itsetunnon tunnustuksia naisilta massoittain, on ulkonäköstandardit. Standardit eivät ole sattuman kaupalla syntyneitä, vaan niitä ohjaavat evolutiiviset ominaisuudet ja ajan kulttuuri. Terveyden ja lisääntymiskyvyn merkit, kuten hyvä iho, hyvät hiukset ja kehon ja kasvojen symmetria ovat vuosisadasta toiseen viehättäviä. Samoin omasta sukupuolesta eroavat sukupuolituntomerkit koetaan viehättävinä. Kulttuurin vaikutus näkyy aikakaudesta toiseen siinä, millainen keho on statussymboli. Välillä rehevämpää kroppaa on pidetty viehättävänä, koska se on ollut samalla osoitus vauraudesta aikana, jona suurin osa ihmisistä oli pakosta hoikkia. Nykyään on helppoa olla ylipainoinen, mutta treenattu kroppa on työn takana, joten fitness-trendi näkyy kauneusstandardeissa.

Näihin standardeihin voi suhtautua sitten miten haluaa. Jos niistä välittää, on tietysti järkevintä pyrkiä kehittämään itseään täyttämään ne standardit. Silloin on hyvä olla kropassaan. Jos taas ei välitä standardeista tuon taivaallista, niin samahan se sille, miltä itse näyttää tai miltä muut näyttävät. Tiedostavat liberaalinaiset eivät noudata kumpaakaan edellisistä toimintatavoista. Kun he törmäävät ulkonäköstandardiin, jota he eivät täytä, he eivät ole välinpitämättömiä tai saa motivaatiota salille lähtemiseen, vaan ryhtyvät kiukuttelemaan standardeja vastaan: ihan tyhmä peli, en ala. Koska he eivät ylitä rimaa, he suuttuvat ja haluavat viskata riman jorpakkoon.

Läskiaktivistien mukaan kaikki kehotyypit ovat kauniita, ja kauneusstandardit ovat vain sortava sosiaalinen konstruktio. He pyrkivät syyllistämään ihmiset pitämään itseään kauniina sen sijaan, että tekisivät itse töitä sen eteen. Kun toiset julkaisevat kuvia kropasta, jonka eteen he tekivät suuren työn salilla, kehopositiiviset julkaisevat kuvia selluliittireisistä, joiden eteen he ovat istuneet sohvalla katsomassa tositv:tä sipsipussin kanssa, ja odottavat ylistystä huonosta huolenpidosta keholleen.

Tätäkään ei juuri miehillä näe. Otsikoissa ei hillu Harri, 45, joka julkaisee selfieitä pälvikaljustaan ja antaa piutpaut kauneusihanteille, tai Antin, 32, rohkea ja inspiroiva Instagram-päivitys, jossa hän kertoo selviytymistarinan siitä, miten baarissa kerran naiset nauroivat hänen kaljamahalleen.

Ulkonäköihanteet eivät suinkaan jää ainoiksi odotuksiksi, joita vastaan kiukutellaan. Pari vuotta sitten Twitter-feministit keksivät pöyristyä termistä vaimomatskuu. Heistä termi on seksistinen ja olettaa, että naisten tulisi miellyttää miehiä. No, jos parisuhteen meinaat saada, niin on sinun oltava ainakin yhdelle miehelle mieleen. Kaiketi kohulla haettiin sitä, että kaikki naiset olisivat yhtä paljon vaimomatskuu, eikä ole mitään ominaisuuksia, jotka tekisivät naisesta erityisen vaimomatskuu. Tämähän on naurettava ajatus. Tietysti puolisoksi halutaan sukupuolesta riippumatta ihminen, jonka kanssa on mukavaa ja helppoa elää.

Tietenkään someraivo tuosta sanasta ei liittynyt mitenkään seksismiin vaan feministien omiin epävarmuuksiin. Sana muistutti heitä siitä, että heitä itseään ei kutsuttaisi vaimomatskuksi, mutta eiväthän he suoraan voi sanoa, että tämä harmittaa. Sitten yritetään yleistää omat epävarmuudet yhteiskunnalliseksi ongelmaksi varjoamalla tunteenpurkaus seksismin arvosteluksi. Jo ajatus siitä, että miehet ottaisivat nokkiinsa sanasta unelmavävy ja ryhtyisivät kapinoimaan sitä vastaan seksistisenä, on huvittavan epärealistinen.

Käytösnormeja vastaan taas kiukuteltiin somessa hashtagillä #kakkafeminismi. Tämä ei ole vitsi. Kokoomuslaisen blogin Päivän Byrokraatin edustaja vinoili Twitterissä feministitoimittaja Anni Saastamoisen päiväkotitasoiselle pissakakkahuumorille. Tietysti Twitter-feministit nousivat takajaloilleen ja päättivät nolata itsensä aivan porukalla järjestämällä Twitter-kampanjan solidaarisuudesta Annia kohtaan. Onhan se nyt kova koettelemus, että mies ei tykkää vitseistäsi. Vähemmästäkin voimaantuneen naisen itsetunto kokee kolauksen. Mitä kampanjalla sitten saavutettiin? Se, että feministit saivat itsensä näyttämään normaaliakin hölmömmiltä osoittamalla, että kaikesta "elän miten haluan" -hehkutuksesta huolimatta he välittävät oikeistenkin mielipiteistä niin paljon, että yksi twiitti PB:ltä laukaisee somekampanjan, ja että oikeasti heitä satuttaa se, ettei heitä pidetä naisellisina, vaikka he näennäisesti ovat piittaamattomia sukupuolirooleille.

No, mistä nämä naisten kipukohdat sitten kertovat? Siitä, että huolimatta kaikesta hehkutuksesta itsevarmuudelle ja voimaantumiselle, monet aikuiset naisetkin ovat sisältä epävarmoja teinityttöjä, jotka pelkäävät, että heitä ei hyväksytä. He reagoivat tähän yrittämällä rukata yhteiskunnan sellaiseksi, että he saisivat kaikki samat hyödyt kuin itseään paremmat ja kovemmin työtä tekevät naiset laittamatta tikkua ristiin sen eteen. Tietysti he taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Mikään muutos yhteiskunnassa ei koskaan tuo heille parempaa mieltä, koska vika ei ole yhteiskunnassa vaan heidän korviensa välissä. Jos paha mieli kumpuaa epävarmuudesta ja itsetyytymättömyydestä, tilanne korjaantuu vain jos nuo tunteet katoavat.

Feminismi ja liberalismi eivät tuoneet länsimaisille naisille onnellisuutta.

Yhteiskunnan muutokset ovat enemmänkin heittäneet bensaa liekkeihin, mitä tulee naisten henkisiin ongelmiin. Itse asiassa he ovat mittausten mukaan onnettomampia kuin 1960-luvun naiset, eikä siinä ole mitään yllättävää. Evoluutio on muovannut naisen psyyken ja erityispiirteet äitiyttä ja vaimoutta varten, ja feministit itse rajaavat elämästään pois ne valinnat, joissa he parhaiten pääsisivät tyydyttämään heille ajan saatossa kehittyneitä viettejä, ja yrittävät paikata tyhjiötä työllä ja harrastuksilla ja hakea merkitystä elämäänsä aktivismista. Tällainen naiseus on juuri sosiaalinen konstruktio ja feministinen nainen mitä suurimmin keinotekoinen tuote ja siksi aina onneton.

Elämä ei olisi helpompaa vain feministeille itselleen, jos he lakkaisivat taistelemasta ihmisluontoa ja yhteiskuntaa vastaan. Se olisi helpompaa meille kaikille, koska meidän ei tarvitsisi elää niiden asioiden kanssa, joita pitkästyneet feministinaiset tuottavat ajan tappamiseksi ja merkityksen löytämiseksi. Ei pakotettua monikulttuuria, koska naisilla olisi omat lapset, joita pullahalata. Ei väestönkasvun ongelmia ja sukupolvellista yksinäisiä sinkkuja. Ei väkinäisiä tasa-arvotoimia ja -vaatimuksia, jotka ajavat miehet ahtaalle ja pakottavat heidätkin ottamaan luonnottoman feministisen miesroolin.

Feministeille minulla on pieni käytännön vinkki, josta aloittaa. Paistakaa pari pellillistä korvapuusteja ja julkaiskaa somessa kuva niistä hashtagillä #vaimomatskuu. Voin taata, että teillä on siinä hauskempaa kuin jos käyttäisitte saman ajan somessa nalkuttamiseen, ja saatte huomiota, joka on aidosti ansaittu jollain, mitä itse teitte. Tässä resepti: https://www.martat.fi/reseptit/korvapuustit/

P.S. Älkää marmattako siitä, että kirjoitan naisista ikävästi. Seuraavassa tekstissä tulee käsittelyyn nykymiesten kipukohdat.

Äärioikeiston kaunis maailma

Olemme nyt Junesin kanssa päivystäneet viisi päivää vaalikopilla Oulun keskustassa, ja sinä aikana monenlaiset ihmiset ovat käyneet antamassa monenlaista palautetta. Ehkäpä ajatuksia herättävin palaute tuli naiselta, joka oli lukenut blogiani, oli monista asioista samaa mieltä mutta katsoi maailmankuvani olevan inhorealistinen. Tähän mielikuvaan tiivistyy yksi oikeiston suurimmista imagollisista ongelmista eli negatiivisuus.

Koska "äärioikeistolainen" joutuu usein kumoamaan vastapuolen valeita ja tuomaan heidän unelmiensa alla piilevän julman todellisuuden esiin, syntyy heistä helposti negatiivinen, tuomiopäivän julistajan kuva. Siinä missä vasemmiston keskustelukulttuuri on yksisarvisia ja sateenkaaria, oikeistolle se on kriisiä ja katastrofia.

Tämä on surullinen vääristymä imagossa, koska oikeistolainen maailma on nimenomaan se kaunis maailma. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa käsitys sukupuolista. Vasemmisto haluaisi häivyttää kaikki sukupuolten ominaispiirteet sekä ihmisten luontaisen kauneuskäsityksen. Jos olet naisellinen nainen, olet heille patriarkaatin aivopesun uhri, ja jos et pidä 150-kiloista, siilitukkaista feministiä kauniina, sinuun on ehdollistettu sosiaalisena konstruktiona epäterve kauneuskäsitys, koska kaikkihan ovat yhtä kauniita ja sukupuolet samanlaisia.

Nyt ajatus on viety jopa niin pitkälle, että sosiaalisen oikeuden soturit, kuten youtuberi Riley Dennis, sanovat sen olevan transfobiaa ja seksismiä, jos koet seksuaalista viehätystä vain toista sukupuolta kohtaan. Eihän sukupuolielinten perusteella nyt saisi syrjiä kumppaninvalinnassa.

Oikeistossa taas luontaiset erot hyväksytään, ja yksi näistä eroista on juuri naisten estetiikka. Naisille on luontaista pyrkiä kaunistautumaan ja luomaan kauneutta ympärilleen esim. askarteluilla, sisustuksella tai puutarhanhoidolla. Oikeisto tarjoaa naisille kauneutta, vasemmisto taas rumuuteen tyytymistä ja jopa sen juhlistamista.

Kansamme miehet ovat vasemmistolle pitkälti juntteja, lääppijöitä, peräkammarin poikia, elämäm koululaisia ja mitä lie inhottavaa ihan vain siksi, että heidän enemmistönsä ei halua tänne haittamaahanmuuttoa. Samalla he haluavat maahan lisää miehiä, jotka eivät koskaan suomalaisen naisen oikeuksista tai hyvinvoinnista piittaisi. Eiväthän he piittaa omien naistensakaan. Irakilaisten enemmistö katsoo, että naisilla ei tulisi olla oikeutta avioeroon ja että naisen on aina toteltava miestään. Nämäkö ovat parempia kuin suomalaiset miehet?

Aika ruma - sanoisinko suorastaan inhorealistinen - käsitys. Oikeiston naisella ei taas ole juuri syytä suomimiehistä pahaa ajatella. Suomalaiset miehet ovat ainoa ryhmä, joka on koskaan suomalaisen naisen puolia pitänyt. Elleivät he Suomen naisille tahtoisi hyvää, tasa-arvoista asemaa, ei meillä sitä olisi. Se elintaso ja infrastruktuuri, josta nautimme nyt, on enimmäkseen suomalaisten miesten meille rakentamaa. Vasemmiston suomalaisiin miehiin kohdistaman inhon ja halveksunnan tilalla oikeistolaisten sydämissä on rakkautta ja kiitolllisuutta.

Toisena esimerkkinä toimii vaikkapa kansallismielisyys. Oikeistolainen osaa nähdä kauneutta omassa kansassaan, maassaan ja kulttuurissaan. Kuten Kalevan vaalipuheessani sanoin, suomalaisuus on monikulttuuria rikkaampaa. Monikulturistien mielissä suomalainen Suomi on köyhä ja kulttuuriton, oikeistolaiselle se on hieno asia: yksi maailman kehittyneimmistä kulttuureista, länsimainen mutta silti myös eksentrinen ja rodullisesti täysin ainutlaatuinen. Mikään kansa ei ole juuri kuin suomalaiset.

Suomi on kaunis ja säilyttäminen arvoinen, ja suomalaiset ovat luonnollinen osa maamme monituhatvuotista jatkumoa. Jokainen sukupolvi on tuottanut olemassaolon mahdollisuudet seuraavalle ja kehittänyt maatamme eteenpäin. Tänne viime aikoina saapuneet tulijat ovat täysin sen jatkumon ulkopuolella. Heillä ei ole eikä koskaan tule olemaan sitä historiallista ja kulttuurillista yhteyttä Suomeen, mikä suomalaisilla on. Heille vaikkapa itsenäistymisen tai talvisodan ei ole syytä merkitä yhtään sen enempää kuin Somalian heimosodilla on henkilökohtaista merkitystä sinulle.

Suomi on hieno juuri sellaisena, kuin se on. Se ei tarvitse rikastamista omaamme huomattavasti primitiivisemmiltä kulttuureilta, joista osa ei vielä olisi edes keksinyt pyörää ilman länsimaisten vaikutusta. On kuin eräänlainen mielenhäiriö sivuuttaa suomalaisen kansallisvaltion kauneus ja yrittää vängällä nähdä suurempaa kauneutta jopa todella julmissa, sortavissa ja takapajuisissa kulttuureissa.

Merkittävin syy sille, miksi oikeiston maailma on kauniimpi, on kuitenkin se, että oikeiston näkemä kauneus on todellista. Se perustuu havaintoihin ja fyysiseen todellisuuteen, ei haihatteluun ja utopistisiin kuvitelmiin, kuten vasemmiston mielikuvat. Heille kaunista ovat vain heidän täysin epärealistiset, toteutumiskelvottomat fantasiansa monikulttuurista ja absoluuttisesta tasa-arvosta. Meille kaunista on todellisuus - meidän taistelumme on vain pitää se kauniina.

Miksi moderni parisuhde ei vaan toimi

Modernin parisuhdemallin mukaan tasa-arvo tarkoittaa samanlaisuutta. Tämä sosiaalisesti hyväksytty tapa ylläpitää parisuhdetta toimii käytännössä niin, että suhteen molemmat osapuolet tekevät tasaisesti oman osuutensa yhteisen elämän ylläpidossa ilman sen kummempia rooleja. Kuulostaa teoriassa hyvältä, mutta malli ei toimi käytännössä, koska se ei ota huomioon parisuhteen kehittymisen vaatimaa tunteellista ulottuvuutta. 

Se voi kuulostaa oudolta, mutta antakaas kun selitän. Kun suhteen osapuolet tekevät juuri oman osuutensa eli huolehtivat ruokansa, pyykkinsä, kotityönsä ja laskunsa itse, ihmiset eivät oikeastaan edes ole parisuhteessa vaan kämppiksiä. He elävät kahta itsenäistä elämää saman katon alla kuin hieman huorahtavat kämppikset, joilta aika ajoin saa seksiä. 

Koska parilla ei ole yhteistä elämää vaan kaksi itsenäistä elämää, ei suhteen dynamiikka juuri edistä keskinäisen luottamuksen tai kiintymyksen syntymistä. 

Moderni suhdemalli ei ole tuottanut suurempaa onnellisuutta vaan itse asiassa laskenut sitä. 1950-luvun kotirouva oli tutkitusti onnellisempi kuin nykypäivän nainen. Osasyy tälle on oman hypoteesini mukaan suhteiden dynamiikassa.

Parisuhde tarvitsee jonkinlaisen terveen ja toimivan dynamiikan. Aikojen saatossa toimivimmaksi yhteiskunnan ja suhteen osapuolien kannalta on havaittu perinteisiin sukupuolirooleihin nojaava parisuhdemalli. Tykkäsivät feministit siitä tai eivät, se on se malli, jolla yhteiskuntamme on rakennettu.

Perinteisessä parisuhteessa on naisen ja miehen roolit. Mies on tyypillisesti ollut perheensä elättäjä, nainen miehestä ja lapsista kotona huolehtiva äiti. Dynamiikka on täysin erilainen, koska tässä mallissa ihmiset joutuvat sekä tarjoamaan kumppanille jotain että antamaan osan omasta hyvinvoinnistaan toisen käsiin. Toisen on luotettava siihen, että ruokaa ilmaantuu ja kodin asiat ovat hoidettuina, toisen taas siihen, että tarvittavat tulot siihen löytyvät. 

Tämä malli kehittää keskinäistä luottamusta, läheisyyttä ja kiintymystä aivan toisella tavalla kuin kahden itsenäisen elämän rinnakkainen ylläpito. Sama pätee myös ei-materiaalisiin asioihin: perinteisessä mallissa miehen palkkioita oman roolinsa hoitamisesta ovat olleet tietysti myös naiselta saatu henkinen tuki sekä seksi, nainen taas saa jonkun, joka kuuntelee huolia, ilahduttaa aika ajoin pienillä teoilla ja tukee raskaina aikoina.

Kulttuurimme on tällä hetkellä epäterveisiin mittasuhteisiin saakka itsenäisyyttä arvostava. Äärimmilleen viety itsenäisyys kun ei juuri terveen parisuhteen kanssa sovi yhteen. Jotta mitään syvempää tunteellista ulottuvuutta suhteeseen voi syntyä, on parin tarvittava toisiaan. Tämä tietysti ensin tapahtuu vain henkisellä tasolla mutta myöhemmin siihen yleensä liittyy monenlaisia materiaalisia sitoumuksia, jotka lähentävät paria ja ajavat eron mahdollisuutta kauemmas.

Tasa-arvo ei tarkoita sitä, että ihmisten olisi oltava toistensa klooneja juuri samoja asioita tehden. Se voi toteutua monin eri tavoin, eivätkä perinteiset sukupuoliroolit tee ihmisistä eriarvoisia, ellei niitä tavalla tai toisella yksilö väärinkäytä kumppaninsa alistamiseen. 

Ei ole väärin tarvita toista ihmistä tai jättää pyrkimättä 100-prosenttiseen itsenäisyyteen. Jos toisessa vaakakupissa on onnellinen elämä ja toisessa modernit ideaalit, jotka eivät todennäköisesti johda tämänhetkisiä avioerotilastoja parempaan menestykseen, miksi ihmeessä uhrata oma elämänsä muiden ideologian mukaan elämiseen?