Yle suitsuttaa empatiakyvyttömyyttä valkoisia kohtaan

"Uskon naisten oikeuksiin. Niin uskoi myös Muhammed." Tämän hulvattoman huumoripläjäyksen tuotti
brittiläinen kampanja, jonka tarkoituksena oli hälventää väitettyjä ennakkoluuloja muslimien uskomuksista.

"Kaipaan elokuviin tavallisia, valkoisia naisia, koska muutoin ei elokuvista löydy hahmoja, joiden asemaan voisin samaistua."

Eikö kuulostaisi aika rasistiselta ja kummalliselta lauseelta? Elokuvayleisölle kun ei juuri tunnu rodulla olevan väliä. Itse asiassa monet mustia tai ruskeita sankareita omaavat elokuvat, kuten Piin Elämä, Django Unchained, Amistad tai Moonlight nousivat hiteiksi juuri valkoisen yleisömassan voimin. Jos valkoiset laajamittaisesti kokisivat, että eivät pysty samaistumaan muun rotuisiin henkilöihin, eivät em. elokuvat koskaan Suomessakaan olisi nousseet katsotuimpien listalle.

Musta ihminen voi kuitenkin huoletta olla naurettavan rasistinen, ja tuomitsemisen sijaan valtamedia kääntää mustasta rasistista uhrin, jota tulisi sääliä ja hoivata. "Muslimifeministi" Maryan Abdulkarim kertoi Ylen haastattelussa itse keksimästään ongelmasta suomalaisessa kirjallisuudessa: siinä ei ole tarpeeksi ruskeita hahmoja, joihin ruskeat lapset voisivat samaistua. Maryanin mukaan hän ei ole löytänyt suomalaisista kirjoista yhtään samaistuttavaa hahmoa.

Hän siis sanoo täysin suoraan, että tunteellisin, laadukkainkaan draama ei häntä kosketa, mikäli päähenkilö on valkoinen. Hän pystyy kokemaan kirja- tai elokuvanautintoon vaadittavaa myötäelämistä vain itsensä värisiä ihmisiä kohtaan.

Maryanin ratkaisuehdotus on tuttua tavaraa. Feministiä ahdistaa, joten muiden on korjattava hänen itse keksimänsä ongelma.

Hän vaatii, että suomalaiskirjailijoiden tulisi lisätä ruskeita hahmoja teoksiinsa ruskean yleisön palvelemiseksi. Kiinnostava lähestymistapa. Miksi suomalaiskirjailijoiden tulisi muuttaa omaa työtapaansa Maryanin tai kenenkään muunkaan mieliksi? Eikö loogisempi ratkaisu olisi laittaa kaikki se uskomaton kulttuurillinen rikkaus ja moniosaamisen potentiaali somaleissa hyötykäyttöön ja kannustaa muita somaleja kirjoittamaan somaleista kertovia kirjoja somaleille?

Tässä törmäämme myös toiseen ongelmaan eli siihen, että nämä rotufeministit eivät itsekään tiedä, mitä haluavat, joten he esittävät ristiriitaisia vaatimuksia. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun intersektionaalinen feministi on vaatinut valkoisia lisäämään vähemmistöhahmoja kirjoihin tai elokuviin. Mutta kun pyyntö toteutetaan, sekään ei kelpaa.

Laura Lindstedt kirjoitti teoksessaan Oneiron juutalaistytöstä. Rotuajatteluun suorastaan pakkomielteisellä fanaattisuudella suhtautuva feministi Koko Hubara tietysti löysi asiasta ongelman, joka loukkaa häntä henkilökohtaisesti mitä syvimmällä tasolla. Kaikki tässä maailmassa tuntuu sen Kokolle tekevän, kuin maailma olisi hänen tunteitaan loukkaamaan luotu.

"Ihmisenä, joka on saanut juutalaisen kasvatuksen ja tapellut syömishäiriötä vastaan lapsesta saakka, koen hyvin loukkaavana, että yksi kokemuksistani ja olemassaoloitani on yksinkertaistettu jännittäväksi tarinaksi kantasuomalaisen naisen toimesta," sanoi Hubara Helsingin Sanomille ja lisäsi vielä, että ongelma on siinä, etteivät ruskeat ihmiset pääse itse määrittelemään, miten heistä kerrotaan tarinaa. Eli valkoinen sortaa kun ei kirjoita vähemmistöistä, ja valkoinen sortaa kirjoittaessaan heistä. 

Minulla ei henkilökohtaisesti ole yhtään mitään ongelmaa sen kanssa, että Maryanin tai Kokon kirjamakua ohjaa rotuajattelu. On täysin luonnollista, että ihmiset haluavat ympärilleen - myös vaikkapa kirjojen muodossa - itsensä kaltaisia ihmisiä. Tällainen "rasismi" ei satuta yhtään ketään.

Ongelma on kaksoisstandardissa: mikäli valkoihoinen ilmaisisi Maryanin ajatuksia, hänen kohtelunsa Ylellä olisi jotain aivan muuta kuin Maryanin saama sympatia ja uhrivaluutta. Hänet leimattaisiin oitis rasistiksi, ja mieltymyksestä, joka ei satuta ketään, maalattaisiin perisyntiä vastaava kamaluus. Valkoisen rasismi on syvällistä pahuutta, ruskeiden rasismi tasa-arvotaistelua, joka verorahoilla kustannetussa uutistalossakin esitetään jalona, myötätuntoa vaativana näkemyksenä.

Maryanin ja Kokon itsekeskeisyys estää heitä näkemästä sitä, että heidän ongelmansa ja tunnekuohunsa eivät ole kaikkien ongelmia. Suomalaisten kirjailijoiden ei tarvitse myötäillä Maryania tai Kokoa, eikä heidän kannata sitä edes yrittää tehdä, koska em. esimerkit kertovat, miten tätä ihmistyyppiä on täysin mahdoton miellyttää. Niin tai näin, aina väärin päin. Tavoite kun ei ole ratkaista ongelmia vaan päästä valittamaan ja uhriutumaan jostain. Näin valittaja voi ulkoistaa vastuun oman elämänsä epäonnistumisista järjestelmälle ja sorrolle.

Mikäli Maryan haluaa ruskeita hahmoja, kirjoittakoon heistä itse tai kannustakoon muita ruskeita siihen ryhtymään. Mikäli Koko ahdistuu siitä, että pottunokka kirjoittaa juutalaisista, hänen ei tarvitse kyseistä teosta ostaa. Mikäli he ahdistuvat jostain, se on heidän ongelmansa, joka heidän on ratkaistava. Meillä ei ole velvollisuutta hoivata feministien keskenkasvuista tunne-elämää.

Rasisti Koko Hubara perustelee rotuerottelua

Segregaatio ei ole mikään uusi ajatus. Erotteluun palaamisen kannattaminen on juuri niitä syitä, miksi Koko Hubaran kaltaisia kutsutaan regressiiviseksi l. taantumukselliseksi vasemmistoksi.

Helsingissä järjestettävä feministinen tapahtuma herätti mikrokohun keskustelutilaisuudella, jossa osallistujat valikoitiin ihonvärin perusteella. Valkoihoisilla ei tapahtumaan ole asiaa. Menettely on tietysti täysin sananmukaista rasismia: ihonväri on ainoa määräävä tekijä siinä, voiko joku osallistua. Kyseessä on ilmiselvä rotusyrjintä, eikä se, että syrjintä kohdistuu enemmistöön, muuta ihonvärin kyttäämistä miksikään.

Ruskea ja naispuolinen bloggaaja Koko Hubara puolusti tapahtumaa Facebook-päivityksessään mielikuvituksellisin sanankääntein. Ensin Koko ylisti segregaation ihanuutta kertomalla, miten mukavaa oli ollut sukupuolijaotellussa tapahtumassa, johon miehiä ei päästetty. Tiedä häntä, mutta olen aina ollut siinä luulossa, että näiden ihmisten pitäisi olla segregaatiota vastaan eikä ihannoida sitä. 

Seuraavaksi Kokon selitykset saavuttivat suorastaan ihastuttavan harhaisuuden tason:

Olemme sellaisessa pisetessä historiallisessa jatkumossa taistelussa kohti tasa-arvoa, missä naiset siis saavat ottaa tiloja itselleen turvallisuuden nimissä, mutta rodullistetut naiset eivät. Olemme sellaisessa pisteessä, missä Suomessa ei tunnisteta lainkaan sitä, että käytännössä KAIKKI sen julkiset tilat on rakennettu ensisijaisesti valkoisten ehdoilla -  aivan kuten aiemmin historiassa monet julkiset tilat eivät olleet naisia varten.  

Jos rodullistettu henkilö haluaa pärjätä näissä tiloissa, on omasta kokemuksesta vaiettava tai se on mahdutettava muotoon, joka ei aiheuta valkoisuudessa epämukavuuden tunteita. Tällainen toiminta on äärimmäisen uuvuttavaa ja vie energiaa pois muiden asioiden tekemisestä.

Mikäköhän on valkoisten ehdoilla rakennettu tila? Jos menen vaikkapa juna-asemalle tai kunnantalolle, mistä merkeistä näen, minkä rodun ehdoilla se on rakennettu? Miten nämä tilat painostavat rodullistetut henkilöt vaikenemaan kokemuksistaan? Perustuuko Kokon olettamus valkoisten tuntemasta epämukavuudesta mihinkään muuhun kuin hänen omiin epävarmuuksiinsa?

 Koko jatkaa vielä, että vaikka hän on jalomielisesti antanut "valkoisuudelle" luvan lukea kirjoituksiaan, hän ei suostu vastaamaan väitteitään koskeviin kysymyksiin tai vasta-argumentteihin, koska ei ole hänen tehtävänsä valistaa ketään. No ei tietenkään ole, mutta mikäli on agendaa levittämässä ja mielestään maailmaa muuttamassa, se ei onnistu kuorolle saarnaamalla. Täytyy saada uusia ihmisiä puolelleen, ja se tapahtuu vain kantaansa perustelemalla.

Kommentoin Kokon Facebook-postaukseen kysymällä em. kysymykset valkoisten ehdoilla rakennetuista tiloista, segregaation oletetusta ihanuudesta sekä siitä, onko ylipäänsä aivan normaalin ihmisen hommaa tarvita turvallisia tiloja, joissa vuodattaa elämäntuskaansa, kun samalla kuuluu maailman etuoikeutetuimpiin ihmisiin. Pohdin myös, olenko rodullistettu, koska minua usein on luultu mustalaiseksi.

Koko on etuoikeutettu. Mikäli hänen asemaansa vertaa 90% maapallon väestöstä, hänellä on asiat äärimmäisen hyvin. Kuitenkin hän kokee tarpeelliseksi luoda sortavan mielikuvitusmaailman, jossa hän voi kokea itsensä uhriksi. Uhrilla kun ei ole vastuuta mistään. Kaikki ikävä on valkoisuuden ja patriarkaatin syytä. Koko on valitellut somessa mm. rahavaikeuksiaan ja syyttänyt niistä muita.

Hänen päätöksensä hankkiutua pienituloiseksi yh-bloggaajaksi ei hänen mielestään ole hänen oma päätöksensä. Ja nämä ihmiset leikkivät voimaantunutta. Mitä voimaantunutta on uhriksi heittäytymisessä ja oman vastuun pois heittämisessä? Rotupolitiikkafeministit ovat mielissään vain lastuja patriarkaatin ja valkoisuuden ohjaamilla aalloilla.

En saanut vastausta täysin asiallisiin kysymyksiini. Ruskea tyttö, joka näyttää suurin piirtein yhtä rodulliselta kuin minä kesärusketuksen kanssa, poisti kommenttini ja blokkasi minut sivulta. Feministit ovat niin ennalta-arvattavia.