Zelenskyin hallinto syöksykierteessä

Merkit ovat olleet nähtävillä pitkään, mutta nyt se on virallista: Zelenskyin hallinto on kaaoksessa ja hänen otteensa valtion instituutioista kirpoamassa lopullisesti.

Jo kauan ennen Venäjän helmikuista suurhyökkäystä ukrainalainen media pilkkasi Zelenskyiä hänen hallinnossaan tauotta käyvästä henkilöstön pyöröovesta: ministerit ja korkeat virkamiehet vaihtuivat tämän tästä heti riitaannuttuaan jotenkin Zelenskyin kanssa.

Tämä siitäkin huolimatta, että alusta asti Zelenskyi miehitti presidentinkansliaa ja sen lähipiirin korkeita asemia tv-alan tuttavuuksillaan. Ministerivaihdoksia on tehty tämän tästä, ja alkuperäisestä hallituksesta ei ole mitään jäljellä. Syyskuussa 2021 koko hallitus meni vaihtoon

Kyiv Independentin toimittaja Olga Rudenko kuvaili tilannetta näin: 

Zelenskyin ensimmäinen vuosi presidenttinä oli kaoottinen. Hänen häthätää kasattu tiiminsä hajosi nopeasti, ja eilisen liittolaisista tuli joitain kovimmmista kriittisistä äänistä Zelenskyiä vastaan. Oli jatkuvia henkilöstövaihdoksia. Uusille ministereille annettiin vain vähän aikaa todistaa sopivuutensa, ja heidät potkittiin pihalle, jos he epäonnistuivat siinä.

Henkilöstövaihdokset päättyivät lopulta, mutta sillä oli hintansa. Aiempien sähläysten nostattamasta kritiikistä kärsivä Zelenskyi asetti luottamuksensa laajalti itselleen lojaaleihin eikä päteviin. Entisestä elokuvatuottajasta ja pitkäaikaisesta ystävästä tuli kansliapäällikkö, ja näin hän liittyi siihen joukkoon Zelenskyin ystäviä ja uskottuja, jotka käyttävät suhteetonta valtaa. Turvallisuuspalvelua johtaa Zelenskyin lapsuudenystävä, entinen yrityslakimies, ja Zelenskyin puolueen eduskuntaryhmää johtaa hänelle lojaali ystävä, entinen IT-alan liikemies. Piiristä presidentin ympärillä on tullut kaikukammio.

Järkyttävin ja vaikutuksiltaan suurin esimerkki Zelenskyin taipumuksesta vältellä ikäviä realiteetteja oli hänen piittaamaton suhtautumisensa varoituksiin Venäjän hyökkäyksestä. Zelenskyi viittasi kintaalla sekä oman tiedustelupalvelunsa että USA:n varoituksille, pilkkasi sotaa pelkääviä ukrainalaisia "panikoinnista" ja oli nukkumassa hyökkäyksen alkaessa.

Näin voi käydä, kun ympäröi itsensä ihmisillä, jotka vain myötäilevät sinua, vaikka olisit väärässä. Mutta tuskin mediassakaan olisi osattu arvata, millaisille kierroksille Zelenskyi henkilöstövaihdoksensa ja väärinajattelijoiden jahdin laittaa, kun sotatila on käynnissä.

2 kenraalia erotetaan syyttäen heitä maanpettureiksi.

Mitään tutkintaa saati syytteitä heitä vastaan Zelenskyi ei kuitenkaan yrittänytkään saada. Väistääkseen tämän ilmeisen kummallisuuden, Zelenskyi sanoi, ettei hänellä ole aikaa pettureille, mutta ajallaan heitä rangaistaan. Erikoinen lausunto huomioiden sen, että presidentin ei tarvitse käyttää sekuntiakaan rikostutkintaan. Se on aivan muiden tahojen tehtävä.

Suomenkin media sivuutti tämän niin kuin olisi pikku juttu, että sotaa käyvässä maassa erotetaan korkeinta sotilasjohtoa heitä maanpetoksesta syyttäen. Kun Putin on erottanut henkilöstöä, media on analysoinut, mitä kulisseissa tapahtuu ja kertoo erottamisten viittaavan hajaannukseen Putinin hallinnossa. Mutta koska kaaosta Zelenskyin hallinnossa ja Ukrainan instituutioissa ylipäänsä halutaan peitellä, mitään syväanalyysejä ei media tarjoa siitä, miksi presidentti erottaa kenraaleja kesken sodan.

Armeija ja kansalliskaartit sooloilevat miten haluavat, ja Zelenskyi yrittää säilyttää edes jonkinlaisen hallinnan niihin.

Kertoessaan keväällä rauhanneuvottelujen ehdoista, Zelenskyi sanoi, että ehdot olisi hyväksytettävä kansanäänestyksellä. Tälle on painava syy: Zelenskyi kun ei hallitse armeijaa eikä militioita, joten pelkästään hänen neuvottelemaansa sopimusta ei välttämättä noudatettaisi. Varsinkin kansalliskaartit ovat tuottaneet päänvaivaa Kiovassa, koska ne ovat omin luvin rikkoneet sovittuja aselepoja Venäjän kanssa.

Syksyllä armeijan sooloilu asetti Zelenskyin erittäin kiusalliseen asemaan. Puolustusvoimien johtaja twiittasi videon, jolla nähdään ukrainalaisten käyttävän Turkista hankittua dronea separatistien tykin tuhoamiseen Donbasissa tulitauon aikana. Videolta oli selvästi nähtävissä, että tykki ei ollut käytössä, ja kansainvälinen selkkaus oli valmis.

Länsimaat yrittivät varoittaa Ukrainaa moisista tulitaukorikkomuksista, ja Zelenskyi joutui selittelemään armeijan toimia. Selitykseksi hän tarjosi yleisluontoisen väittämän siitä, että droneja käytetään vain puolustussotaan, ja "aggressioksi" hän esitti sitä, että tykki ei olisi saanut olla niin lähellä linjoja, vaikka aseleposopimukset eivät kieltäneet kaluston sijaintia tai siirtämistä, vain sen käytön.

Se, että armeijan korkein johto uskaltaa näin sooloilla tietäen, että se asettaa presidentin vaikeaan asemaan, kertoo paljon siitä, kuka valtaa todella käyttää. Tilanne on armeijan näkökulmasta ymmärrettävä. Varsinkin johtohenkilöt ovat kokeneita sodanjohtajia, ja heidän silmäänsä koomikkopresidentillä ei vain ole uskottavuutta. Joten miksi he tottelisivat häntä? Mutta jatketaanpa hallinnon henkilöstökaaoksen parissa.

Kesäkuussa sai lähdöt ihmisoikeusvaltuutettu Ljudmila Denisova, joka oli keksinyt äärimmäisen groteskeja tarinoita venäläisten sotarikoksista ja käytti asemaansa rahan haalimiseen itselleen ja perheelleen.

Denisova perusti virastossaan alajaoston, jonka johtoon hän asetti oman tyttärensä, jolle hän toistuvasti hankki palkankorotuksia. Sitten he yhdessä levittivät valeita jopa sadoista tuhansista puheluista raiskattujen hätälinjalle. Tosiasiassa puheluita oli vain n. 200, ja tyttären hätälinjalla asiat oli vieläpä järjestetty niin, että puheluita ei tallennettu, jotta lennokkaita tarinoita olisi vaikeampi kumota.

Kun ihmisoikeusjärjestöt ja raiskausuhreja auttavat järjestöt lähtivät kiireen vilkkaa auttamaan uhreja Denisovan luettelemissa kaupungeissa, joissa hirveyksiä väitettiin tapahtuneen, he saivat huomata jotain yllättävää: uhreja ei löytynyt. Tämä toistui joka kylässä ja kaupungissa. Parisen kymmentä rikosilmoitusta raiskauksista oli tehty, mutta yksikään niistä ei täsmännyt Denisovan kuvauksiin.

Ukrainalle tuli kiire: oli vain ajan kysymys, milloin järjestöt kertovat julkisesti, että näitä uhreja ei ole olemassa. Joten parlamentti erotti Denisovan vauhdilla luottamuspulaan vedoten. Jokainen  voi osaltaan pohtia, olisiko Ukrainan parlamentti reagoinut tähän paljon Ukrainalle sympatiaa tuottaneeseen huijaukseen, ellei olisi ollut sitä uhkaa, että ulkopuoliset tahot paljastavat huijauksen.

Nyt saivat lähteä tiedustelupalvelu SBU:n johtaja Ivan Bakanov ja valtakunnansyyttäjä Iryna Venediktova. Perusteluksi Zelenskyi kertoi, että molempien virastoissa työskentelee kymmeniä Venäjän kätyreitä.

Kuvassa erotetut Bakanov ja Venediktova.

Ennen kuin kerron, mitkä näiden henkilöiden taustat ja yhteydet Zelenskyiin ovat, vilkaistaanpa, miten Ilta-Sanomat uutisoi aiheesta:

Ukrainalaislehti Kyiv Independentin mukaan Bakanov on Zelenskyin lapsuudenystävä ja yksi presidentin läheisimmistä liittolaisista. Lakimiehen koulutuksen saanut Bakanov työskenteli aiemmin Zelenskyin tv-tuotantoyhtiöille.

Lokakuussa 2019 julkaistujen niin kutsuttujen Pandoran papereiden mukaan Bakanov on myös joidenkin Zelenskyihin liitettyjen offshore-yhtiöiden omistaja.

Venediktova on puolestaan johtanut toimintaa venäläissotilaiden syyttämiseksi sotarikoksista Ukrainassa. Kyiv Independentin mukaan häntä on ennen sotaa syytetty korkeassa asemassa olevien virkamiesten ja lainsäätäjien korruptiotutkintojen lakaisemisesta maton alle.

Miltä tuo kuulostaa? Tavan lukijalle siltä, että Zelenskyi hankkiutui eroon korruptoituneista virkamiehistä.

Mutta se ei pidä alkuunkaan paikkaansa, ja tunnustaessaan, että hän on lukenut Kyiv Independentin jutun aiheesta, Ilta-Sanomien toimittajat syyllistyivät suoraan disinformaatioon. He jättivät kertomatta valtavan määrän olennaista tietoa, jonka Kyiv Independent kertoi.

Zelenskyi ei nyt vain ajautunut huonoon seuraan Bakanovin kanssa, vaan hyödynsi tämän lainopillista osaamista offshore-yhtiöiden luomisessa. Bakanov oli alkujaan työskennellyt lakiasioiden parissa Zelenskyin Kvartal 95 -tv-tuotantoyhtiössä.

Bakanovilla ei ollut minkäänlaista pätevyyttä tiedustelupalvelun johtajaksi, mutta sellainen ei koskaan ole Zelenskyiä pidätellyt: hänen hallintonsa on alusta asti ollut väärällään hänen kavereitaan viihdealalta, ja kun kaverit eivät sitten osaa hommia, joihin heillä ei ole mitään pätevyyttä, Zelenskyi kaataa syyn heidän niskaansa, vaikka itse hän heidät nimitti.

Venediktova taas oli pitkään (noin Zelenskyin hallinnon mittakaavalla eli parisen vuotta) Zelenskyin luottonainen. Venediktova todellakin sabotoi korruptiotutkintoja, kuten IS kertoo, mutta jättää kertomatta sen ilmeisen asian, jonka Kyiv Independent kertoo: että Venediktova blokkasi juuri Zelenskyiin ja tämän lähipiiriin kohdistuvia korruptiotutkintoja.

Kyiv Independentillä, joka on ollut monien Ukrainaa tukevien vakiolähde sotauutisiin, on hyvä syy suhtautua Venediktovaan nihkeästi: hän kun painosti itseään ja Zelenskyiä kritisoineen Kyiv Postin lakkauttamaan lehtensä kuukausien painostuskampanjalla.

Zelenskyin mukaan kyseessä oli operaatio "Venäjä-mielisiä" lehtiä vastaan, vaikka kyseessä oli hyökkäys kaikkea oppositiomediaa vastaan. Kyiv Post oli aina ollut Ukrainan Venäjä-vastaisin lehti, mutta koska se kritisoi Zelenskyin hallintoa, sulku tuli.

Lehden toimittajat perustivat uuden lehden jatkaakseen vapaata journalismia: minkäs muunkaan kuin Kyiv Independentin!

Korruptioasiat eivät edes kuuluisi valtakunnansyyttäjän toimialueeseen, koska tehtävä kuuluisi riippumattomalle korruptiosyyttäjälle, jonka virka perustettiin USA:n pyynnöstä. No sellainen virka on, mutta se on ollut vuosia täyttämättä, koska parhaat pisteet saanut ehdokas tulee toistuvasti blokatuksi äänestyksessä ja kenenpä muun kuin hallitusta edustavien äänillä. Zelenskyi siis on vuosien ajan jumittanut uuden korruptiosyyttäjän nimityksen, jotta saisi korruptioasiat itsensä valitseman henkilön, viimeksi Venediktovan, käsiin, eikä riippumattoman tutkijan. Näin hän on onnistunut suojaamaan itseään ja lähipiiriään korruptiotutkinnoilta.

Zelenskyi kertoi yli 650 turvallisuuspalvelun virkamiestä epäiltävän "Venäjän auttamisesta".

On vaikea uskoa, että kyse on muusta kuin hallituskriittisten puhdistuksesta - samoin kuin Vinnytjassa, jossa satoja ihmisiä on pidätetty väittäen, että he ovat toimineet "spottereina" Venäjän ohjusiskulle ukrainalaisupseerien kokoukseen. Paitsi että ohjuksia ei ammuta silmämääräisesti minkään spotterin avulla, kuten tarkka-ampuja ampuu, vaan syöttämällä koordinaatit.

Selvästikin Venäjä oli vain saanut tiedustelutiedon kokouksesta, iskun jälkeen hallinto alkoi pidättää oppositiomielisiä, ja toki joukkoon liittyvät ne, jotka ilmiantavat vaikka naapurinsa, jonka kanssa on ollut jotain riitaa. Tämä on ollut suuri ongelma monissa Ukrainan kaupungeissa heti Venäjän hyökkäyksen alkuhetkistä lähtien: Ihmiset ovat niin paranoideja, että he ilmiantavat toisiaan mm. jouluvaloista ikkunassa tai venäjäksi kiroilemisesta, ja osa ilmiantaa kiusantekomielessä vihamiehiään.

Sotilastiedustelupalveluun Zelenskyin välit hajosivat lopullisesti jo viime syksynä.

Tällöin tapahtui ns. Wagnergate: sotilastiedustelupalvelulla oli pitkään suunniteltu ja työstetty operaatio, jossa he huijasivat Venäjän Wagner-palkkasotureita tavoitteenaan saada heidät kuljetettua Ukrainaan syytettäväksi sotarikoksista. Presidentinkanslia sabotoi operaation viime metreillä, ja Valko-Venäjälle asti saadut Wagner-taistelijat palautettiin Venäjälle. Syyksi Zelenskyin sabotaasille on arveltu sitä, että kenties hän pelkäsi Venäläisten reaktiota moiseen operaatioon.

Koska tämä oli vielä sitä aikaa, jolloin Ukrainan konfliktista puhuttiin kuten mistä tahansa konfliktista, eli myös Ukrainan väärät tai kyseenalaiset teot uutisoitiin, IS uutisoi aiheesta otsikolla: Onko tässä yksi syy Venäjän aseiden­kalisteluun? Ukrainan tiedustelu­palvelujen härski suunnitelma Wagner-sotilaiden sieppaamiseksi paljastui

Mitä tästä kaikesta voi päätellä? Sodan alkaminen ei korjaa presidentin persoonallisuuden ongelmia, kuten halua ympäröidä itsensä jees-miehillä, jotka eivät kerro huonoja uutisia tai sano vastaan. Se ei myöskään korjaa maan sisäistä hajaannusta tai herätä armeijassa yhtäkkisesti luottamusta presidenttiin, johon armeija ei ole missään vaiheessa luottanut. Vaikka he samalla puolella taistelevatkin, sota ei saa Azovia kunnioittamaan latex-asussa ja stripparikorkkareissa esiintynyttä presidenttiä. Sota ei korjaa poltettuja siltoja sotilastiedustelupalveluun.

Zelenskyin hallinto on hajoamispisteessä, ja se on sotaa käyvälle maalle tuhon enne.

Suomalaiset puhuvat talvisodan hengestä eli kansallisesta yhtenäisyydestä sodassa ylivoimaista vihollista vastaan. Mitä Suomelle olisi tapahtunut, jos tilanne olisi ollut sama kuin Ukrainassa? Entä jos presidentillä ei olisi ollut kontrollia armeijaan? Entä jos armeija olisi omin luvin rikkonut poliittisen johdon tekemiä sopimuksia? Entä jos poliittisen johdon ja muiden instituutioiden välillä ei olisi ollut minkäänlaista luottamusta vaan jopa suoranaista vihamielisyyttä?

Zelenskyin taidot esiintyjänä ovat tuoneet maalle paljon ulkomaista apua, mutta hänen henkilökohtaiset puutteensa ja taipumuksensa voivat hyvinkin tehdä sen kaiken hyödyttömäksi, koska mikään määrä sinkoja ja kenttätykkejä ei pelasta maata, jota ei hallitse kukaan ja jossa tärkeimmät johtajat riitelevät keskenään.

Käsi pystyyn virheen merkiksi

Ukrainalaissotilaiden paikallisen siviiliväestön tuella toteuttaman puolalaisten kansanmurhan jälkiä.

Seurattuani eri alustoilta Ukraina-kommentointiani seuranneiden ihmisten reaktioita ymmärsin, että olen epäonnistunut ajatusteni selittämisessä tekstiformaatissa.

Kirjoitukset tuottavat someraivoa ja väärinymmärryksiä, mutta eilinen, valtaenemmistöltään Ukrainaa kannattava striimiyleisömme ei someraivonnut. He keskustelivat aiheesta aivan normaalisti erilaiset näkökulmat kuunnellen ja niihin vastaten.

Kun blogi- tai varsinkin Twitter-tuotantoni herättää niin päinvastaisia reaktioita ja ryssänhuoraksi nimittelyä, jotain on mennyt vikaan, ja nyt on nostettava käsi pystyyn virheen merkiksi. Striimillä ajatustensa selittäminen ja perustelu ovat helppoa, koska sinulla on rajattomasti aikaa puhua näistä aiheista, jolloin yleisöllekin aukeaa paremmin, mitä oletkaan oikeastaan sanomassa.

Kirjoitettuun tekstiin nojaavat alustat taas avaavat oven väärinymmärryksille, koska tekstissä et saa välitettyä mielentilojasi lukijoille yhtä helposti, ja Twitter on näistä se pahin, koska siellä myös merkkirajoitus tulee vastaan. Ihmiset lukevat pitkästä ketjusta vain ekan twiitin ja ryhtyvät someraivoamaan sen perusteella.

Jotkut ovat esim. ihmetelleet, miksi vaadin puolueettomuutta sodassa, jonka hyökkäävä osapuoli on Suomelle ainoan yhden valtion taholta tulevan sotilaallisen uhan muodostava valtio, mutta tämä ihmettely perustuu väärinymmärrykseen: en ole missään vaiheessa tarkoittanut sellaista puolueettomuutta, jossa kumpaakaan osapuolta ei saisi kannattaa, vaan älyllistä neutraliteettia. Eli sitä, että vaikka tunnustaisi väriä konfliktissa, ei silti heitä kriittisellä ajattelullaan ja mediakritiikillään vesilintua. Jokaisessa sodassa tuotetaan sotapropagandaa puolin ja toisin, ja tämän toivoisin ihmisten tunnistavan ja ottavan huomioon nähdessään uutisia Ukrainasta.

Mutta minun vikani tämä aika pitkälti on.

Minun tehtäväni on saada näkemykseni mahdollisimman selkeästi ja helppolukuisesti julkiseen keskusteluun, enkä ole siinä onnistunut. Toki Twitterissä on paljon kiihkoilevia ihmisiä (öhöm, Atte Kaleva), jotka huutavat putinistia vaikka henkilölle, joka twiittaa faktoja USA:n Afganistanin sodasta. Heille ei tuskin auttaisi mikään ratakiskosta vääntäminen, mutta en ole koskaan suunnannut viestejäni tällaisille fanaatikoille, joiden mielipidettä on mahdoton muuttaa millään argumenteilla. Antaa heidän mölistä, mutta kun älykkäiksi tietämäni ihmisetkin ymmärtävät väärin sanomisiani, jotain olisin voinut selvästikin tehdä paremmin.

Mitä siis tehdä? Kenties minun pitäisi alkaa sisällyttämään twiitteihini videoklippejä striimeistämme, joissa twiitin aiheesta puhutaan, jotta ihmiset pelkän lyhyen twiitin lukemisen sijaan näkisivät myös kattavamman keskustelun samasta aiheesta.

Kielenkäytön selkeyttä on ehdottomasti lisättävä, koska moni ystävänikin oli ymmärtänyt väärin sen, mitä tarkoitin viimeisimmän blogitekstini vaatimuksella sodan katsomisesta neutraalin ulkopuolisen silmin. He tulkitsivat tämän niin, että neutraalius tarkoittaisi sitä, että konfliktissa ei saisi ottaa puolia, vaikka puhuin älyllisestä neutraaliudesta.

Siitä tavasta katsoa maailmaa, jossa hyväksyt todellisuuden silloinkin, kun se on kiusallista kannattamallesi armeijalle, kuten Ukrainan sotarikokset tai täysin absurdit valeuutiset, joissa videopelikuvaa esitellään Kiovan Aaveen toimintana. 

Tässä sodassa vastakkain on kaksi slaavilaista kansaa. Kun slaavit alkavat tapella, siviilien on syytä olla kauhuissaan.

Kun Neuvostojoukot etenivät kohti Saksaa, saksalaisnaiset tekivät joukkoitsemurhia välttyäkseen äärimmäisen raaoilta joukkoraiskauksilta, joita tuli liukuhihnalta. 

Serbit perustivat raiskausleirejä, joihin vihollisvaltioiden siviilinaisia vietiin seksiorjiksi. Erään läheiseni kihlattu, nuori, kaunis arkkitehtiopiskelija, menehtyi tällaisella leirillä, enkä halua ajatella hetkeäkään, mitä hän joutui raiskausleirillä kokemaan ennen menehtymistään vammoihinsa.

40-luvulla ukrainalaiset toteuttivat puolalaisten kansanmurhan ja etnisen puhdistuksen paikallisen ukrainalaisen siviiliväestön tuella. Uhriluvun arvioidaan olevan 50 000-100 000 valkoista veljeskansan jäsentä, jotka ukrainalaiset katsoivat ali-ihmisiksi.

Ukrainalaisten tekemistä hirmuteoista läpi 8-vuotisen konfliktin on lukuisia raportteja mm. YK:lta ja Amnesty Internationalilta. Näitä hirmutekoja esiteltiin valtamediassa vuosien ajan, kunnes keskustelun muotivirtaus muuttui, ja näistä asioista ei ollut enää soveliasta puhua.

Henkilökohtaisesti ahdistavimmaksi koin Ukrainan kansalliskaartin henkisesti jälkeenjääneeseen mieheen kohdistaman joukkoraiskauksen ja kidutuksen v. 2014. Kokemus ajoi miehen pysyvästi psykiatriselle osastolle. Mies on ukrainalainen, mutta koska hän kuuluu venäläisvähemmistöön, hän valikoitui kohteeksi raakuuksille.

Etnonationalistia kirvelee katsoa tällaista valkoisten mieletöntä toisten valkoisten teurastusta, mutta se on jo shokeeraavaa, että niin monet kansallismieliset tahotkin haluavat vain lakaista tämän kaiken maton alle.

Summa summarum: En ole sanomassa todellakaan kenellekään, etteivätkö he saisi ottaa puolia sodassa. Mutta sen tehdessään heille on oman edun mukaista säilyttää älyllinen objektiivisuus ja hyväksyä uutiset myös silloin, kun ne eivät anna kivaa kuvaa ukrainalaisista.

Toivon, että tuki Ukrainalle tulee jatkumaan, mutta jos se perustuu fantasioihin Sauron-Putinin örkeistä ja putipuhtoisista ukrainalaisista, jotka eivät ole tehneet mitään väärää eivätkä varsinkaan mitään provokaatioita, jotka edesauttoivat konfliktin eskaloitumista, silloin ei enää puhuta Ukrainan sodasta.

Silloin puhutaan mielikuvitus-Ukrainasta. Ja jos tällaisen fantasian luominen on edellytys Ukrainan tukemiselle joidenkin mielestä, heidän on syytä katsoa peiliin ja pohtia, miksi heidän narratiivinsa ei toimi, jos se asetetaan totuudenmukaiseen asiayhteyteen.

Joten toivon kaikkien nyt vähän vetävän henkeä ja kysyvän itseltään, miksi he eivät halua noudattaa tämän konfliktin tapahtumiin samaa mediakriittisyyttä kuin minkä tahansa muunkin? Ukrainan kannattamisen edellytys ei ole, että uskot jokaisen negatiivisen väitteen Venäjästä ja jokaisen positiivsen Ukrainasta.

Ei mulla muuta.

Älyllinen keskustelu, Ukrainan sodan ensimmäinen uhri

Onko tässä yksi syy Venäjän aseiden­kalisteluun? Ukrainan tiedustelu­palvelujen 

härski suunnitelma Wagner-sotilaiden sieppaamiseksi paljastui

Tuosta Ilta-Sanomien otsikosta arvaa päiväystä katsomattakin, että juttu on kirjoitettu varmasti ennen Venäjän laajamittaista hyökkäystä Ukrainaan, koska nyt moista ei saisi enää sanoa. Hyökkäyksen alettua keskustelu aiheesta on muuttunut täysin: aiemmin konfliktista puhuttiin kuin mistä tahansa muustakin sodasta eli kahden osapuolen kiistana, joista molemmat ovat aktiivisia toimijoita. 

Nyt kaikki asiat, jotka ovat vähänkään kielteisiä tai epäilyttäviä Ukrainan kannalta, on siivottu keskustelusta, joten mistään "härskeistä suunnitelmista" ei enää puhuta, ja vaikka Ukrainan sotapropagandan olemassaolo nihkeästi voidaan todeta, kaikki Ukrainan tiedottama julkaistaan silti totuutena.

Lopputuloksena on ollut varsinkin median kannalta surkuhupaisia juttuja, kuten tarina Kiovan aaveesta. Ensin media julkaisi kritiikittä täysin absurdin tarinan hävittäjä-ässästä, joka pudotti viisi venäläiskonetta päivässä. Kun kävi ilmi, että tällaista lentäjää ei ole olemassa ja että Ukrainan julkaisema video lentäjästä olikin oikeasti otettu videopelistä, media vain käänsi narratiivin siihen, että okei, Kiovan aavetta ei taida olla olemassa, mutta tarina on moraalin kannalta tärkeä.

Myös tavan somekäyttäjät ovat silmänräpäyksessä menettäneet kaiken mediakriittisyyden. Riittää, että joku sanoo netissä jotain, ja siitä tulee saman tien totuus. Ukrainan sotaa koskevia somejulkaisuja tykätään ja jaetaan tarkistamatta, pitääkö sisältö edes paikkaansa. Viraaliksi on mennyt mm. Syyrian sodasta otettuja kuvia, joita levitettiin Ukrainassa otettuina, ja kuva australialaisista palomiehistä, joita väitettiin ukrainalaisiksi.

Yleensä sotakeskusteluissa amerikkalaiset ovat patrioottisuutensa kanssa lennokkaimpia, mutta Ukraina-keskustelussa jenkit ovat pysyneet huomattavasti suomalaisia rationaalisempina. 

Amerikkalaisille Ukrainan sota on jälleen uusi ulkomaan-sota, johon he eivät erityisemmin koe henkilökohtaista yhteyttä tai tunnesidoksia. Suomalaisille tilanne on toinen, koska historiamme vuoksi suomalaiset ovat taipuvaisia rakentamaan analogiaa Ukrainan tilanteen ja omien sotiemme välillä. On ollut lehtijuttuja siitä, mitä yhteistä on talvisodalla ja Ukrainan sodalla, ja ilman lehtijuttujakin suomalaisten mielet palautuisivat kansamme omiin kokemuksiin sodasta Venäjän kanssa.

Tällaisten rinnastusten luominen on omiaan vääristämään todellisuutta. Jos sanottaisiin vaikkapa, että Harry Potterin ja Teräsmiehen tarinat ovat yksi ja sama tarina, mitä kuulijan mielessä tapahtuisi? Hän lähtisi etsimään yhtäläisyyksiä näiden hahmojen väliltä ja yrittäisi löytää yhteiset raamit, joihin molemmat saa mahdutettua. Jotta tällaiset raamit voi luoda, täytyy molemmista hahmoista karsia paljon tärkeää pois, ja yhtäläisyyksiä on ylikorostettava. Saadaan luotua analogia kahden hahmon välille, mutta se vääristää käsitystä molemmista, ja paljon tärkeää tietoa jää uupumaan kokonaiskuvasta.

Mutta Ukraina-keskustelussa melkein suurempi tuhovoima talvisota-rinnastuksissa on sillä tunnelatauksella, jonka tämä virheellinen rinnastus luo.

Jos ulkomaalainen katsoo kahden valtion sotaa ulkopuolisen silmin, hän voi säilyttää neutraalin ajattelun seuratessaan tilannetta, mutta jos hän katsoo sotaa kuin se olisi hänen oman kansansa historiallinen selviytymistaistelu, tunne ottaa vallan. Tällöin katsojasta tulee henkisesti sodan osapuoli, eikä kriittisen ajattelun säilyttäminen enää onnistu.

Lopputuloksen näkee millä tahansa somealustalla: suomalaisten kommentit aiheesta puhkuvat suurta tunnetta ja sitä mustavalkoisuutta, joka syntyy, kun ihminen asettaa itsensä mielessään osapuoleksi hyvän ja pahan suuressa taistossa. 

Nämä ihmiset sallivat keskusteluksi aiheesta vain seuraavat asiat:

-Empatian osoitukset ukrainalaisille

-Voitonriemu ukrainalaisten menestyessä

-Vahingonilo venäläisten epäonnistumisille

-Venäjän yleinen tuomitseminen

Keskustelu sodasta maailmanpoliittisena ja pian historiallisena kysymyksenä muuttuu siis mahdottomaksi näille ihmisille, koska analyysille ei ole minkäänlaista sijaa. 

Ei voi pohtia, millaiset syyt johtivat sotaan, koska ainoa sallittu ajatus tästä on, että Venäjä nyt vain mielivaltaisesti hyökkäsi. Ukrainan sisäpolitiikasta ei voi puhua oikeastaan mitään, koska tällöin joutuisi puhumaan presidenttin Zelenskyin yleisesti epäonnistuneeksi katsotusta presidenttikaudesta ja hänen korruptiokohuistaan, ja Zelenskyistä ei saa nyt sanoa mitään etäisestikään negatiivista. 

Tässä suomalaiset keskustelijat eroavat sekä jenkeistä että ukrainalaisista. Zelenskyi-myytti on luomus, jonka Ukrainan presidentinkanslia on luonut yhdessä länsimaisen median ja somekansan kanssa. Tavan ukrainalaiset eivät juuri jaa meemejä Zelenskyistä supersankarina, vaan he keskittyvät erilaisiin asioihin, kuten Ukrainan sotilaiden ihailuun ja kannustamiseen. Zelenskyin suosio kun oli pohjamudissa vielä juuri ennen sotaa, ja moni ukrainalainen ei ole antanut anteeksi sitä, että Zelenskyi vähätteli heidän huoltaan sodasta vain hieman ennen hyökkäystä.

Ukrainalaisille Zelenskyi on ihminen vikoineen päivineen, joten he eivät voi luoda hänestä jalustalle nostavaa sankarimyyttiä. Heille ulkomaalaisten Zelenskyi-hehkutus näyttää aivan yhtä hassulta kuin amerikkalaisten feministitoimittajien innostus Sanna Marinista näyttää suomalaisille, jotka ovat saaneet nähdä niin aamupalagatet kuin Sannan baari-illatkin.

Suosittelenkin mitä lämpimimmin esim. Kyiv Independentin englanninkielisen sisällön lukemista Zelenskyistä ja siitä, mitä Ukrainassa sodan aikana on tapahtunut. New York Timesiin vieraskynätekstin kirjoittanut ukrainalaistoimittaja Olga Rudenko arvioi Zelenskyin olevan sodan suhteen liian syvissä vesissä, ja tämä oli sodan kynnyksellä enemmistön mielipide Ukrainassa. Toistaiseksi näyttää siltä, että sota saattaa pelastaa Zelenskyin jo pystyyn kuolleelta näyttäneen presidenttiyden, mutta rauhanneuvottelut ovat todellinen näytön paikka. Niissä eivät nokkelat elokuvaviittaukset tai historian merkkihenkilöiden siteeraukset auta, kun reaalipolitiikan pelisilmä ja Zelenskyin kyky hallita sotajoukkojaan laitetaan testiin.

Ajoittain Ukrainasta kiihkoilevat onnistuvat todella äimistyttämään minua. Kun mainitsin Twitterissä Ukrainan syksyiset drone-iskut, jotkut somekeskustelijat ryhtyivät kaikella vakavuudella väittämään, että drone-iskuja ei koskaan tapahtunut. Tunsin olevani jossain oudossa rinnakkaistodellisuudessa: siis hyvänen aika, ne iskuthan olivat uutisissa vain muutama kuukausi sitten, ja Ukrainan omat puolustusvoimat niistä kertoivat!

Mutta kiihkoilijalle sillä ei ole väliä, mikä on varsinainen totuus, koska he luovat oman moraalisen totuutensa, jonka mukaan mitään drone-iskuja ei ole voinut tapahtua, koska Ukraina ei ole voinut tehdä mitään provosoivaa, koska muutenhan voitaisiin jo puhua siitä, että sodalla oli jokin syykin, ja silloin ollaan jo Kremlin propagandan puolella. Koska Venäjän mukaan Ukraina teki jotain, ja Venäjän täytyy olla väärässä, Ukraina ei ole voinut tehdä mitään.

Jotkut ihmiset sotakiihko on vallannut niin täysin, että he jopa puhuvat ydinsodasta asiana, joka voitaisiin hyväksyä, kunhan Ukraina saadaan pelastettua. Siis sivilisaation tuho, joka vaikuttaisi yli 7 miljardiin ihmiseen, jotta pelastaisimme muutaman kymmenen miljoonaa ihmistä. Miltä sinusta tuntuisi, jos vaikkapa Kongo ja Botswana olisivat keskenään sodassa ja valmiita aiheuttamaan globaalin ydintalven sotansa vuoksi? Olisit varmasti tyrmistynyt ja katsoisit, että heillä ei ole oikeutta tehdä sellaista. Että heidän sotansa ei ole niin tärkeä, että sen vuoksi koko maailman pitäisi kärsiä. Mutta jotkut vakavissaan sanovat, että heidän lemmikkisotansa Ukrainassa on juuri sellainen, josta vaikka koko maailman joutaa maksaa.

Jos kiihkoilijoista saisi muitakin kommentteja irti kuin putinisti-syytöksiä, kysyisin heiltä, miksi juuri tämä sota antaa aiheen erityiselle kiihkolle, NATO-jäsenyydelle ja jopa ydinsodan riskin ottamiselle, kun vaikkapa Georgian sota ei sitä aihetta antanut? Georgian sotaa käytiin myös pitkälti kiistana Georgian mahdollisesta NATO-jäsenyydestä ja sen separatistialueiden takia. Siihen sotaan ei kuitenkaan liittynyt alkuunkaan samaa innostusta länsimaisten taholta, ja ainakin minun on vaikea nähdä, mikä näissä kahdessa sodassa on niin erilaista, että se oikeuttaisi kaksi tyystin erilaista reaktiota meiltä.

Sanotaan, että et tiedä, mitä sinulla on, ennen kuin olet menettänyt sen. En olisi arvannut, että vain paria kuukautta myöhemmin päätyisin kaipaamaan sitä aikaa, kun Ukrainasta voitiin puhua niin kuin mistä tahansa valtiosta. Kun Ilta-Sanomatkin saattoi kirjoittaa Ukrainan "härskistä suunnitelmasta" (aika hupaisa ilmaus) ilman, että heti alkoi lentää syytöksiä Kremlin propagandan levittämisestä, ja kun Zelenskyi oli vielä se koomikosta presidentiksi ponnistanut tyyppi, joka rämpii korruptiokohusta toiseen mutta on vetoava esiintyjä.

Ei auta kuin odottaa, että kiihko laantuu ja tolkku palautuu kansaan. Vääjäämättä se tapahtuu, kun ihmiset väsyvät aiheeseen ja jotain uutta ja kiinnostavaa ilmaantuu, oli itse sodan lopputulos mikä tahansa, ja joillakin tulee olemaan melkoinen nolotuksen krapula, kun he joutuvat toteamaan, että naapurin Marja-Leena ei ehkä sittenkään ole Kremlin agentti vaan ehkä vain eri mieltä NATO:on liittymisestä.

Monet olivat pöyristyneitä talebanin valtaannoususta ja vaativat vallankumousta. No ei tullut vallankumousta, taleban on edelleen Afganistanin johdossa, mutta somekansa ja media nyt vain löysivät uusia kiinnostuksen kohteita. Sama tulee tapahtumaan Ukrainan kanssa, ja pian ihmisillä on profiiliensa Ukrainan lippujen tilalla jotain uutta.

Ukrainalaiset joutuvat elämään seurausten kanssa vielä silloinkin, kun heidän sotansa ei enää ole muotia länsimaissa.