Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntavaalit 2017. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntavaalit 2017. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Kansallismielisten voitto, persujen tappio

Junes Lokka Oulun uusien kaupunginvaltuutettujen kukituksessa.

Perussuomalaiset saivat kuntavaaleissa löylytyksen, joka tuskin kenellekään tuli yllätyksenä. Selkäsauna oli täysin ansaittu, ja nyt jännitämme vain sitä, osataanko aiemmista virheistä ottaa opiksi. Kautta Suomen persut menettivät valtuustopaikkoja, ja tästä toki voi syyttää hallitusvastuuta, mutta se ei selitä pudotuksen suuruutta. Myös Kokoomus ja Keskusta kärsivät hallitusvastuun seurauksista mutta eivät alkuunkaan siinä laajuudessa kuin Perussuomalaiset.

Kuntavaaleissa persut jakautuivat häviäjiin ja menestyjiin pitkälti taustansa mukaan: voimakkaimmin kansallismielisinä profiloituneet kasvattivat äänisaaliitaan, soinilainen SMP-kaarti kärsi tappion. Tämä näkyi myös kotikaupungissani Oulussa, jossa persujen äänikuningattareksi nousi vahvasti kansallismielisenä ja mamu-kriittisenä tunnettu Jenna Simula (1189 ääntä) samoin kansallismielisenä tunnetun Sebastian Tynkkysen (680) noustessa uutena valtuustoon.

Junes Lokka nousi valtuutetuksi 704 äänellä, minä taas varapaikalle 582:lla, mitkä varsinkin kahden hengen piskuiselta yhteislistalta valtuustoon pyrkiville ovat huimia määriä ja joilla suuremmassa puolueessa olisivat molemmat menneet heittämällä valtuustoon. Lahdessa taas itsenäisenä yhteislistalta valtuustoon pyrkinyt Kalle Aaltonen keräsi hurjat 1382 ääntä, jolla hän olisi yksinkin noussut valtuustoon.

Itsenäisten ehdokkaiden menestys oli suoraan persuilta pois. Aaltosta ei persuehdokkaaksi Lahdessa huolittu, koska hänen katsottiin olevan rasistinen. Lokkaa ja minua taas ei Oulussa kelpuutettu ehdokkaiksi - päätös, joka maksoi persuille täällä yhden valtuustopaikan ja 1286 ääntä. Tällaiset päätökset myös vahvistivat luottamuspulaa persuihin: mikäli paikallisten kansallismielisten keskuudessa suositut ehdokkaat eivät ole persuihin sopivia, eihän silloin persut ole näille kansallismielisille sopiva puolue.

Sisäinen riitely on ollut toinen merkittävä persurivien hajottaja. Helsingissä se teki melkein selvän koko valtuustoryhmästä, Oulun seudullakin loikkia muihin puolueisiin on ollut silmäänpistävällä tiheydellä. Älyvapaan riitelyn malliesimerkki täällä on kohtalaisen suositun ex-piirijohtaja Jari-Pekka Teurajärven ulos jättäminen kuntavaalien ehdokaslistalla. Useimmissa puolueissa olisi naurettava ajatuskin, että koko piirin puheenjohtaja ei itse pääse ehdokkaaksi, mutta Oulun persuissa mikään ajatus ei ole liian hölmö toteutettavaksi. Listalta ulos jättäminen johti tietysti Teurajärven loikkaan Keskustaan, persujen haukkumiseen rasisteiksi (vaikka mies on itsekin puhunut Rajat Kiinni -tapahtumissa) ja jälleen muutaman sadan äänen menetykseen puolueelle.

Valtataistelu ja halu olla se oman piirin isoin tekijä on ajanut persut tekemään päätöksiä, jotka eivät lyhytnäköisyydessään ole edes heille itselleen henkilökohtaisesti hyödyllisiä, ja puolueelle ne ovat olleet suorastaan tuhovoimaisia. Suosittujen ehdokkaiden ulos jättäminen siinä pelossa, että oma valtuustopaikka menee heille tai että he vievät lähtevältä persusuosikilta periytyvät äänet, pitää tehokkaasti huolen siitä, että kovin suurta äänipottia ei jaettavaksi tule ja kaikki jäävät helpommin valtuustosta ulos.

Persujen selkäsauna tuli sopivaan aikaan: kuntavaaleissa vihervasemmiston voitto ei niin suurta tuhoa saa aikaan kuin valtakunnantasolla, ja vihervasemmistolaisen politiikan seurauksetkin kaatuvat reilummin vain paikallisten niskaan eli heidän, jotka nyt ovat omalla paikkakunnallaan valinneet punavihreitä äänestää. Persuilla on myös kesäkuun puheenjohtajavaaliin aikaa miettiä, haluavatko he pelastaa puolueen vai jatkaa epäonnistuneeksi todetulla linjalla. Tärkeimmät oppitunnit ovat mielestäni seuraavat:

  1. Kansallismielisyyden ja kansallismielisten ehdokkaiden käyttö hunajapurkkeina on loputtava. Persujen äänestäjät ovat pitkälti kansallismielisiä ja tämän on näyttävä myös puolueen linjassa. Kansallismielisille on annettava puolueen sisällä lisää vapautta toimia, koska tällä hetkellä he hissuttelevat vaisusti jatkuvassa harjauksen pelossa.
  2. Sisäinen riitely ja valtataistelu on saatava kuriin. Mikäli ne puolueen pikkupomot, jotka tähän saakka riitelyä ovat ylläpitäneet, eivät osaa kasvaa aikuiseksi ja laittaa yhteistä etua oman pikkumaisuutensa edelle, nämä hajottajat on heivattava puolueesta ulos, jotta tervehenkinen, samanmielisten yhteistyöhön perustuva ja yhteistä menestystä tavoitteleva puolue voi syntyä.
  3. Kansallismielinen linja on toteutettava ylpeydellä ja anteeksi pyytelemättä. Vihervasemmiston imitoinnin on loputtava. He kyllä heittelevät rasistikorttia riittävällä tiheydellä ilman, että persut itse siihen ryhtyvät. Soinilainen linja, jossa kansallismielisyys pyritään häivyttämään pois rasismisyytösten pelossa ja jossa itsekin heittäydytään "lyömään oikealle" on virhe, johon vihervasemmisto ei koskaan omassa ideologiassaan syyllistyisi. He eivät nöyristele tai käyttäydy, kuin häpeäisivät omaa aatemaailmaansa - saati pokkuroi poliittisten vastustajien edessä heiltä hyväksyntää kerjäten. Se on ainoa voitokas tapa hoitaa asia.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Miksi en allekirjoittaisi rasismin vastaista sitoumusta - eikä muidenkaan pitäisi


Kuntavaalien alla tietty kansalaisjärjestöjen siipi on aloittanut tutun ulinan rasismin vastustukseen sitoutumisesta, jota kaikilta kuntavaaliehdokkailta odotetaan. Yleensä rasismin vastaisella sitoumuksella tarkoitetaan Euroopan poliittisten puolueiden peruskirjaa rasismista vapaan yhteiskunnan puolesta. Ehdokkaiden moraalinen hyveellisyys yritetään sitoa siihen, sitoutuvatko he peruskirjaan vai eivät.

Tässä syyni sille, miksi en nyt tai koskaan peruskirjan sisältöön sitoutuisi:

1. Peruskirja vaatii ikävistä totuuksista vaikenemista. Tarkoittamani kohta menee näin:

Kieltäydyn näyttämästä, julkaisemasta tai levittämästä näkemyksiä, jotka herättävät tai lietsovat tai joiden voi perustellusti odottaa herättävän tai lietsovan ennakkoluuloja, vihamielisyyttä tai kahtiajakoa eri etnisten tai kansallisten tai uskonnollisten ryhmien kesken sekä puutun kaikenlaiseen rasistiseen käyttäytymiseen ja rasistisiin mielipiteisiin.
Eli totuudenmukaista tietoa tai näkemystäkään ei saisi levittää, mikäli se voi asettaa tietyn ryhmän huonoon valoon. En koskaan sitoutuisi minkäänlaiseen totuudenmukaisuutta rajoittavaan asiakirjaan - en tähänkään.

2. En halua tukea rasismihypetystä ja sen varjolla tehtävää vastakkainasettelua

Rasismi ei minkään mittapuun mukaan ole kärkikastissa, kun puhutaan Suomen ja suomalaisten vakavimmista ongelmista. Moinen käsitys perustuu yksinomaan mediarummutukseen, jossa rasismista on valittu lemmikkiaihe. Aivan yhtä hyvin puolueet voisivat sitoutua ikäsyrjinnän vastustukseen, roskaamisen vastustukseen tai naapurien kyräilyn vastustukseen. Rasismi on jo valmiiksi paisuteltu ongelmana täysin ulos mittasuhteistaan, ja sen nostaminen muiden marginaaliongelmien joukosta peruskirjan aiheeksi on saman suhteettomuuden ruokkimista.

Rasismihypetyksen myötä myös rotujen vastakkainasettelu on noussut uuteen huippuunsa. Varsinkin Yhdysvalloissa - koko trendin lähtömaassa, ovat rotujen väliset jännitteet suuremmat kuin kymmeniin vuosiin. Suvaitsevaiston rotupakkomielle tuottaa rasistisemman, kahtiajakautuneemman yhteiskunnan.

3.  En halua osallistua rasismihypetyksellä tapahtuvaan moraalisäteilyyn

Kuka oikeasti tykkää rasismista? Epäilisin, että on äärimmäisen harvinaista pitää rotukollektivismia järkevänä ajatuksena. Rasismista irtisanoutumisessa ei siis ole mitään moraalisäteilyn sijaa, koska kaikki muut ovat jo valmiiksi samaa mieltä. Silti hypetystä käytetään oman hyveellisyyden esittelyyn. Jos se, että et ole rotukollektivisti, on mielestäsi moraalisäteilyn väärti hyve, sinulla on päässä vikaa.

4. En ole kiinnostunut tukemaan vasemmiston luomaa keskustelun viitekehystä

Koko rasismikeskustelu on luotu harhautukseksi vasemmistolle ikävämpien puheenaiheiden välttelyyn. Kun joku ottaa esille monikulttuurifantasian epäonnistumiseen viittaavia seikkoja, rasismikortti lentää. Rasismin vastaisuuteen sitoutuminen on kävelemistä suoraan tähän ansaan ja sen tekemällä annat poliittisten vastustajiesi päättää, mistä sinä puhut ja mitä sinä teet.

5. Rasismin vastainen peruskirja tukee valkoista syyllisyyttä

Valkoiset länsimaiset ovat rasismi-termin lanseeranneet ja ovat käytännössä maailman ainoa kansa, joka moisesta on edes kiinnostunut. Silti heihin lähtökohtaisesti suhtaudutaan pahoina rasisteina, joiden on jatkuvasti anteeksipyydeltävä olemassaoloaan, historiaansa ja kulttuuriaan sekä vakuuteltava vapauttaan rasismin paheesta. Kun suostut mukaan vakuutteluun, tunnustat samalla sen premissin oikeaksi, että jokaisen valkoisen velvollisuus on rasismivapauttaan todistella. Mikään muu kansa ei suhtaudu moisella itseinholla ja syyllisyydellä omaan olemassaoloonsa, eikä meidänkään tulisi.