maanantai 6. kesäkuuta 2016

Miten huijaripariskunta Irakista itketti hölmöläisiä

Suvaitsevaisto suurentelee Bagdadin vaarallisuutta pommi-iskuihin vedoten. Bagdadin yöelämä
on kuitenkin vilkasta, koska elämä on suurimmaksi osaksi normaalia.
Iltapäivälehdet ovat retostelleet nyt "rikkirevittävän irakilaisperheen" tarinalla. Heidän tarinankerrontansa on tarkoituksellisen tunteisiinvetoavaa ja taustatiedoiltaan puutteellista, koska tositarinalla ei samoja reaktioita saisi.

Kun lukee vaikkapa Iltalehden juttuja aiheesta, syntyy tällainen kuva tilanteesta:

Perhe on tullut Suomeen yhdessä hakemaan turvapaikkaa tai vaihtoehtoisesti mies on tullut hieman ennen perhettään. Sitten kun perhe yritetään yhdistää, myönnetäänkin julmasti ja mielivaltaisesti oleskelulupa vain miehelle ja perheen vauvalle.

Tosiasiassa juttu menee näin: 

Mies sai turvapaikan seitsemän vuotta sitten ja omaa pysyvän oleskeluluvan. Kun hän saapui Suomeen hakemaan turvapaikkaa, ei hän hakenut välitöntä perheenyhdistämistä, koska hän ei silloin vielä edes tuntenut vaimoa. Mies ehti asua Suomessa naimattomana useita vuosia.

Mies tiesi, ettei hän pizzataksin kuskina ansaitse tarpeeksi myöhemmin hankkimansa perheen elättämiseen ilman sosiaaliturvaa, joten oleskelulupaa sillä perusteella vaimolle ei heru. Yrittivät kuitenkin. Mies tiesi myös, ettei nainen ansaitse turvapaikkaa, koska on kotimaassaan turvassa. Yrittivät senkin kuitenkin saada.

 Lapset tehtiin kaikesta päätellen ankkureiksi. Monet maahanmuuttajat luulevat elokuvien perusteella, että kaikissa länsimaissa on laki, jonka nojalla maassa syntyvä lapsi saa automaattisesti kansalaisuuden. Tällainen birthright citizenship on kuitenkin vain Yhdysvalloissa. Ankkuritkaan eivät pelanneet, joten sitten turvaudutiin lehdistöön, joka auliisti kertoo valeilla ja kertomatta jättämisillä höystetyn nyyhkytarinan.

Median väki ei kuitenkaan ole hölmöläisyytensä kanssa yksin. Julkimot ja poliitikot syöksyvät suin päin tuomitsemaan "perheen rikkomisen" tietämättä asioista yhtään mitään. Edes sisäministeri Orpo ei ollut perehtynyt tapaukseen ennen lausuntojen antamista. He vain nielevät pureksimatta naurettavat nyyhkyotsikot, kuten Rikkirevittävän irakilaisperheen äidin kyynelkanavat tulehtuivat itkemisestä.
Voi hyvänen aika, mikä hölmöläislandia Suomesta on tullut.

 Tilannehan on varsin yksinkertainen. Mies tiesi, että häneen pätevät kaikki samat lait kuin suomalaisiinkin. Mikäli hänellä olisi ollut vaimo ja lapset jo turvapaikkaa hakiessa, olisi hän voinut heille kolmen ensimmäisen kuukauden ajan hakea perheenyhdistämistä ilman ansiotulovaatimusta. Perhettä ei kuitenkaan silloin vielä ollut.

 Mies halusi tuoda turvapaikan saannin jälkeen löydetyn vaimon Suomeen ja perin ilmeisen ovelana ihmisenä yritti kaikki vippaskonstit, hakivat turvapaikkaakin naiselle, vaikka varsin hyvin tiesivät, ettei hän sellaista ansaitse. Nainenkin tiesi, että lähtö Suomesta varmasti tulee, koska mitään oikeutusta oleskeluluvalle ei ole. Kuitenkin pari ryhtyi hankkimaan lapsia tietoisena vääjäämättömästä karkotuksesta ja ilman kykyä elättää heitä.

Tietenkään lapset eivät ole syyllisiä tähän, mutta olemme kerta toisensa jälkeen nähneet, miten maahantulijat hyväksikäyttävät lapsia asemansa edistämiseen. Me emme voi pelastaa jokaista maailman lasta huonoilta vanhemmiltaan.

Nämä kyseiset irakilaiset eivät ole mitään järjestelmän uhreja, vaan sen häikäilemättömiä hyväksikäyttäjiä. He tiesivät tilanteensa, mutta yrittivät huijata itselleen jotain sellaista, mikä heille ei kuulu. He hankkivat lapsia, vaikka tiesivät, ettei heillä ole varaa lapsia elättää. 

Paljonko on jo kulunut suomalaisten veronmaksajien rahaa tähän hullutukseen? Paljonko perusteettomat hakemus- ja valitusprosessit ovat maksaneet? Paljonko vaimon ja lasten ylläpito on maksanut? 

Lisälukemiseksi aiheesta suosittelen Paavo Tajukankaan kiinnostavaa artikkelia Onko tarina irakilaisen perheen hajoittamisesta vain valtamedian satu?

61 kommenttia:

  1. Kyseisen "perheen" kielitaidottomuus merkitsee sitä, ettei Suomi ja sen kulttuuri merkitse muukalaisille mitään. Ainoa mikä merkitsee on sosiaaliturvattu laiska elämä ja lauma uusia kakaroita suomalaisten elätettäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten niin "perheen" eli miksi moiset heittomerkit? Tiesitkö muuten suomalaisena, että olet velvoitettu kunnioittamaan muiden perheiden perhe-elämää.

      Tiesitkö, että suomenkieli on koko maailman kolmanneksi vaikein kieli?

      Kutsutko teidän lapsia kakaroiksi, vai onko sinulla tapana kutsua niiden ihmisten lapsia, joiden olemassaoloa et siedä kakaroiksi?

      Jokseenkin papukaijamaista rasistista letkailua tuo arkumentointisi on, vailla minkäänlaista suomalaista persoonallista ilmaisukykyä.

      Oletko edes suomalainen?

      Poista
    2. Miksi puhutaan perheestä,eihän nämä ole naimisissa,ei ainakaan ole sormuksia joka on todiste että ollaan naimisissa..Käyttävät hyväkseen koko suomen kansan..Mutta miksi ei niin tekisi,kun tarpeeksi itkee ja valehtelee se menee läpi kaikille naisille..No mitä väliä sitten on,antaa tulla vaikka miljoonia.

      Poista
  2. Media, eli HS etunenässä varmasti tietää että Irak ei ota vastaan henkilöitä jotka vastustavat palautusta. Perhe tulee siis jäämään tänne oli miten oli lopulta. Koko kohun tarkoitus on oikeasti painostaa päätöksentekijöitä liberaalimpaan käytäntöön. PS: Itse varon käyttämästä blogissani kuvia joiden oikeuksia en omista koska tästä saattaa aiheutua ongelmia jos joku ärsyyntyy kirjoituksistani. Tiedä sitten olenko ylivarovainen mutta nukumpahan yöni paremmin :)

    VastaaPoista
  3. Hei Tiina!

    Saammeko julkaista jutun myös sivuillamme www.miesasia.fi. Lisäämme tietenkin sinut lähteeksi.

    Laittele viestiä miesasia(at)gmail.com mikäli asia ok :)

    VastaaPoista
  4. Perheen mies tapasi tulevan vaimonsa Ruotsissa, ei Irakissa. Hän ei ole käynyt Irakissa Suomessa asuessaan. Otahan faktoista selvää ennen kuin alat levittelemään tarinoitasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä väliä sillä on missä he ovat tavanneet? Pointti on kuitenkin se että nainen on tullut lapsineen myöhemmin Suomeen kuin mies eikä tällä ole sellaista hätää tai uhkaa joka oikeuttaisi tämän jäämään Suomeen. Ihan sama vaikka olisivat tavanneet Tinderissä.

      Poista
    2. Mistä tämä fakta löytyy? Mitä se nainen Ruotsissa teki ja miten hän Suomeen turvapaikkaa eksyi hommaamaan?

      Missä se 3-vuotias on syntynyt, joka ei saanut turvapaikkaa ja kenen muksu se on?

      Poista
    3. mies Tre, yksityishenkilöstä valheellisen tiedon julkaiseminen taitaa olla kunniaaloukkaava rikos tietääkseni.

      Kun te täällä retostelette, miettikääs ensin mitä kirjoittelette yksityisihmisistä, sillä valheen leivttäminen julkisesti on muuten rikos tietääkseni.

      Mitähän nettipoliisi on tästä mieltä?

      Poista
    4. Sitähän väliä sillä on, että jos selkeästi ei ole kartalla asioiden oikeellisuudesta edes osittain, vesittää se pohjan faktoihin perustuvasta kirjoituksesta. Kokonaan. Ensin olin sitä mieltä, että onpas mielenkiintoinen toinen puoli tällä asialla. Lopulta kuitenkin jäin miettimään, että mikäköhän tän kirjoituksen uskottavuustaso sitten todellisuudessa onkaan...?

      Poista
    5. Sitähän väliä sillä on, että jos selkeästi ei ole kartalla asioiden oikeellisuudesta edes osittain, vesittää se pohjan faktoihin perustuvasta kirjoituksesta. Kokonaan. Ensin olin sitä mieltä, että onpas mielenkiintoinen toinen puoli tällä asialla. Lopulta kuitenkin jäin miettimään, että mikäköhän tän kirjoituksen uskottavuustaso sitten todellisuudessa onkaan...?

      Poista
    6. Kyllähän tästä suuntaviivoja voi vetää, kun lukee Migrin tiedotteen:

      http://www.migri.fi/medialle/tiedotteet/lehdistotiedotteet/lehdistotiedotteet/1/0/irakilaisperheen_tapauksesta_esitettiin_julkisuudessa_vain_yksi_nakokulma_68073

      ja KHO:n päätöksen, joka toimii ennakkotapauksena.

      http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1395148498647.html

      Poista
    7. Sillä suuremmmalla syyllä ei todellakaan ole mikään pakolainen, jonka on päästävä tänne suomeen asumaan jos hän kerran turvallisessa Ruotsissa tämä kyseinen nainen jo asui, heh.. ! ;)

      Poista
    8. "Irakilaisperheen isä saapui Suomeen 2009 ja hänelle myönnettiin turvapaikka. STT:n saamien asiakirjojen mukaan mies vieraili asuessaan Suomessa kahdesti Irakissa, joista toisella matkalla hän meni naimisiin vuonna 2012."

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001195875.html

      Ilmeisesti isä voi myös muuttaa takaisin Irakiin? Lomalla voi käydä, mutta ei asua?

      Poista
  5. Aika jännää, että oot kirjottanut hyvin asiallisen oloisesti ja vakuuttavasti, mutta yhtäkään lähdelinkkiä en löytänyt, asiavirheitä vaan. Ite en ehkä julkasis tällästä tekstii ilman tietotaitoa mut vapaa maa I guess ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Migrin vastine oli jo nähtävänä tämän jutun kirjoittamisen aikaan. Tarinan julkaissut HS esitti asian jälleenkerran toimittelijan omien aatteiden sävyttämänä ja tiedot olivat ristiriitaisia. Ne ovat sitä vieläkin koska osa tiedoista on salassapidettävää. Tässä 6.6 Migrin vastineen linkki. http://www.migri.fi/medialle/tiedotteet/lehdistotiedotteet/lehdistotiedotteet/1/0/irakilaisperheen_tapauksesta_esitettiin_julkisuudessa_vain_yksi_nakokulma_68073

      Poista
  6. Googlekin on aika jännä ja sieltä löytää linkkejä http://www.migri.fi/medialle/tiedotteet/lehdistotiedotteet/lehdistotiedotteet/1/0/irakilaisperheen_tapauksesta_esitettiin_julkisuudessa_vain_yksi_nakokulma_68073

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia postauksesta!
      Harvinaisen hyvä ja selkeä selvitys on tullut maahanmuuttovirastosta.

      Minua niin ärsyttää kun täysin tiettämättömät henkilöt plussapisteiden toivossa, kommentoivat asiaa julkisesti painostaen päättäjiä tekemään vääränlaisia päätöksiä, jotka eivät ole yhtään Suomen eduksi.
      Ensimmäinen näistä oli Tarja Halonen, joka eläkeläisenä voisi suosiolla jäädä pois julkisuudesta.
      Toinen oli Orpo, joka ilmoitti julkisesti haluneensa selvityksen tapauksesta.

      Luottaisivatpa kyseisen viraston tekemiin päätöksiin yhtään niihin puuttumatta!
      Toinen ärsyttävä ja iljettävä tapa on käyttää lasten viatomuutta ja avuttomuutta hyväkseen, kuten jutun irakilainen mies ja nainen ovat tehneet. Jos saisin päättää, pistäisin koko perhe lähtemään. Eihän siellä ole vaarallista.

      Tuollaisista epärehellisistä yrityksistä pitäisi antaa tuntuvan rangaistuksen, että muut eivät yritä moista pelleilyä.
      Toivottavasti maahanmuuttovirasto ei, huomattavan painostuksen huolimatta, muuta päätöstään. Tosin en ymmärrä miksei vauva voi lähteä äidin kanssa. Lähteköön isä Irakiin jos niin haluaa.

      Poista
  7. Mitä väliä taustoilla tässä vaiheessa on? Ihan sama kuinka paljon ovat huijanneet-minun mielestäni on silti ihan yhtä tärkeää edelleen ettei pientä lasta eroteta äidistään. En ymmärrä miten sinunlaistesi mielestä raha menee etusijalla. Ei kenenkään elämä siihen kaadu, että vauva saa olla äitinsä kanssa, tarkoitti se sitten sitä, että he "saivat tahtonsa läpi" tai ei. Ajattele aivoilla äläkä lompakolla, huijaaminen on väärin mutta niin on myös vanhemman riistäminen lapselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Mikä estää vauvaa lähtemästä Irakiin myös? Nainen on neljä vuotta asunut Suomessa, eli tullut kolme vuotta miehen jälkeen tänne. Ei häntä siellä vainota.

      Nämä lapset on tarkoituksella tehty ankkurilapsiksi. Olisi ollut mahdollista myös odottaa päätöstä.

      Joskus ne rahat loppuvat, kun niitä joka paikkaan tarpeeksi jakelee. Eikö kannattaisi jakaa ne oikeasti hädässä oleville, eikä hyväksikäyttäjille? Pitäisikö suomalaistenkin silloin tällöin pizzakuskina toimivien saada tuoda Thaimaasta vaimo ja pari muksua tänne ilman tuloja?

      Haluatko sinä maksaa tämän lystin? Suurinta osaa suomalaisista se nimittäin ei kiinnosta.

      Tämä on juuri tätä pyhäää yksinkertaisuutta, jossa suomalaiset ovat niin hyviä. Ei yhtään osata ajatella, vaan ainoastaan vedetään tunteilla ja puutteellisilla tiedoilla. Maahanmuuttovirastokin kertoi, että heidän perusteluja on todella valikoiden lainattu

      Tässä KHO:n päätös vastaavasta tapauksesta.

      http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1395148498647.html

      Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset, että tästä ei tule mikään yksittäistapaus, vaan tämä saattaa avata pandoran lippaan. Seuraavaksi kaikki tulevat tänne sikiämään, koska se on varma tapa saada turvapaikka. Miksi me tahdomme tukea tällaista hyväksikäyttöä ja miksi tuo nainen ei ole etsinyt töitä lapsenteon sijaan, kun on ollut täällä jo 4 vuotta?

      Poista
    3. Sinulle on siis ihan ok, että annetaan esimerkki kaikille muillekin huijareille, että tänne voitte tulla kusettamaan systeemiä ihan miten haluatte?

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Tästä irakilaisten lastenhankinnasta se "elämä" vasta on on noussut. Suomalaiset hankkivat lapsia aivan samasta syystä, saadakseen monenaisia etuja vetoamalla lapsiin. Toimitaan mm.niin kierosti, että erotaan, ja tasataan lapset, jotta saadaan kaksi asuntoa. Siis molemmille erii asunto ja muita etuisuuksia kaksinkertainen määrä. Mahtavaa! Mutta hehän ovatkin suomenkansalaisia, joten heidän vääryytensä on hyväksyttyä.

      Poista
    6. Kyllä, osa suomalaisistakin käyttää systeemiä hyväksi. Ei sen takia kylläkään erota tarvitse välttämättä... Tiedän tämän, mutta miksi tämä tarkoittaa sitä, että meidän tarvitsee ottaa lisää hyväksikäyttäjiä, kun voimme myös kieltäytyä heitä ottamasta?

      Maailma muodostuu eri kansoista, jotka toimivat hieman eri tavalla. Jokaisella on suurin vaikutus juuri oman maansa asioihin. Miksi Suomen kannattaisi ottaa tänne ihmisiä, jotka käyttävät meitä hyväksi? Onko se hyvä peruste, että koska suomalaisetkin käyttävät systeemiä hyväksi? Itse ainakin tahtoisin arvoiltaan samanlaisia ihmisiä kuin suurin osa suomalaisista on, jolloin Suomesta tulisi parempi paikka. On jotenkin käsittämätöntä yrittää saada tehtyä Suomesta mahdollisimman ikävä paikka ja tahtoa tänne mahdollisimman paljon pahoja ihmisiä, koska muutama suomalainenkin on tuhma.

      Kauanko meinaat, että tämä järjestelmä pysyy tällä menolla pystyssä?

      Emme me voi kaikista maailman ihmisistä huolta kantaa ja maailmassa on paljon oikeitakin pakolaisia, niin miksi on sinusta oikein ottaa tämä nainen tänne asumaan ja jättää kaikki muut vaille suojaa? Ei ne rahat ja resurssit vain riitä kaikille?

      Sinä voit toki henk. koht. kantaa vastuun kaikista maailman ihmisistä, mutta miksi yrität pakottaa muut myös tukemaan hyväksikäyttöä? Mikä tässä hyväksikäytössä on niin hienoa?

      Missä joku on sanonut edes, että hyväksikäyttö on sallittua suomalaisilta? Joitain porsaanreikiä löytyy joita ihmiset käyttävät hyväksi, mutta laki on monia myös tukkinut. Sama tapahtuu tässä käännytyspäätöksessä. Ankkurilapsi ei ole syy jäädä tänne tukien varaan notkumaan.

      Kerro minulle, että miksi juuri tämän henkilön pitäisi saada jäädä tänne, eikä jonkun oikean pakolaisen? Tämä on loppujen lopuksi aika nollasummapeliä, sillä jossain vaiheessa Suomi tulee täyteen, kuten on jo suurin osa Eurooppaa tullut. Miten paljon hyvää näihin elintasopakolaisiin käytettävillä rahoilla olisi voinut tehdä nyt tai tulevaisuudessa, kun esim. Vihreät tulevat valtaan? Nyt ei vain ole rahaa enää, kun ne meni jo. Sama kun itse ottaisit tänään velkaa ja elät herroiksi, niin seuraavat vuodet sitten kituutellaankin. Ei ole mitään tähtitiedettä tämä touhu.

      Mutku muutkin on paskin selitys ikinä. Onko raiskaaminen oikein, kun muutkin? Onko ryöstely oikein, kun muutkin? Mikä tämä mutku muutkin argumentti edes on?

      Jos sinulla on mahdollisuus pitää rosvot poissa kotoa, niin miksi tieten tahtoen päästät heidät sisään tuhoamaan oman perheonnesi? Toisaalla on sen verran kovemmat rangaistukset, että he eivät välttämättä uskalla mitään tehdä, mutta tällainen sakkotouhu ei heitä pelota. Kaikki ihmiset nyt vain ei kunnioita toisia tai toisten omaisuutta.

      Minä en hyväksy suomalaistenkaan vääryyksiä, mutta heidän kanssaan me kaikki olemme kollektiivisesti epäonnistuneet jollain tavalla, joten heitä me emme laita muiden harteille. Meidän ei myöskään tarvitse ottaa harteillemme kaikkia muiden maiden ongelmia, koska meillä on muutama ongelmatapaus.

      Poista
    7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    8. Vielä sen verran, että ihmisillä on joku ihme oletus, että suomalaisilla on vastuu koko maailmasta, mutta muilla ei ole mitään velvollisuuksia meitä kohtaa, vaan he ovat automaattisesti uhreja, jos lehdessä niin lukee.

      Mikä estää irakilaisia rakentamasta Suomen kaltaista valtiota sinne? Ei Suomi pysty kaikkia maailman köyhiä auttamaan, eikä meillä ole vaikutusvaltaa muiden maiden asioihin aivan hirveästi. Suomalaiset päättävät Suomen ja Euroopan asioista. Eikö irakilaisilla ole vastuu omasta mastaan? Eikö kannattaisi lopetta se Allah hoitaa homman huutelu ja ottaa vastuu asioista? Tällainen orjamentaliteetti, joka ihmisiin on upotettu estää heitä saavuttamasta täyden potentiaalin. Ei ole mikään pakko noudattaa 1000 vuotta vanhoja oppeja. Luova tuho hoitaa tällaiset kaverit pois ja sen vuoksi he ovatkin parhaillaan sekasorron partaalla. Parhaat yhteiskuntamallit menestyvät evoluutiossa ja loput kuolevat. Kuka saa eniten revittyä kansalaisista irti voittaa.

      Lisää tietoa valtioiden kehityksestä löytyy mm. kissingerin World Orderista. Ihmiset eivät ymmärrä, että kaikki on jatkumoa ja osa vanhoista tavoista on syytä heittää romukoppaan. Ei valtiotkaan näin kauaa itsenäisinä ole ennen historiassa pysynyt. Vasta viime vuosina näitä rajoja on alettu kunnioittamaan. Jos kansalaiset suostuvat ihmisoikeusloukkauksiin ja menettävät vapautensa, niin heidän on otettava ne takaisin ja autettava siskoja ja veljiä. Ei lähdettävä helpon elämän perässä Suomeen, jossa hölmöt heitä palvelevat kuin kuninkaita konsanaan vain, koska uskovat heidä oleva jotain uhreja.

      Miksi nämä siskonsa ja veljensä pulaan jättäneet ovat saanet niin suuren arvon suomalaisessa yhteiskunnassa?

      Suomestakin osa irakilaisista on jo lähtenyt takaisin Irakiin rakentamaan tätä yhteiskuntaa. Miksi pelkuruus on niin suuressa arvossa täällä Suomessa nykyään? Näiden suomalaisten etujen eteen on aika monta taistelua muinoin käyty. Ei ne ole helpon elämän perässä juoksemisella meille tullut, vaan kovalla työllä ja taistelulla. Niiden eteen pitää jatkossakin nähdä vaivaa, sillä on valtava määrä ihmisiä, jotka ajattelevat vain omaa etuaan. Jonkun on pidettävä paketti kasassa tai muuten mekin olemme epäonnistunut yhteiskunta varsin nopeasti.

      Poista
  8. Muutenkin vähän mietityttää mistä olet lähteesi saanut. Rajat kiinni-ryhmästä kenties? Huokaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on sinulle ammatti-ja elämäntapaloukkaantujalle lähdettä. http://www.migri.fi/medialle/tiedotteet/lehdistotiedotteet/lehdistotiedotteet/1/0/irakilaisperheen_tapauksesta_esitettiin_julkisuudessa_vain_yksi_nakokulma_68073

      Poista
    2. Rajat kiinni ryhmästä löytyy myös faktatietoa, vaikka mielelläsi yleistät koko ryhmän jopa yhden vihamielisen kommentin perusteella. Sehän kuuluu teidän muoti-ilmiöönne.

      Poista
    3. Ram Page me suvakit olemme todellakin aloittaneet uuden t-paita muodin, mutta en kaiketi sitä kutsuisi ilmiöksi.

      Me vain olemme kiinnostuneet mm. sellaisesta mille on jopa perustettu oma yliopisto Englantiin eli suvaitsevaisuudesta.

      Onko teillä nationalisteilla oma yliopisto jossain muualla kuin siellä suletussa Koreassa? Muuttakaa sinne, siellä on jo sellaiset olot mitä tänne tahdotte.

      Poista
    4. Aika väsyttävää kommentointia sulta :/ Teidän muoti-ilmiö on juuri kommenttisi kaltaista tylsää vitsailua ja egosentristä leijumista. Kykenetkö muuten keskustelemaan syvällisesti näistä aiheista, vai piiloudutko vain muilta kopioitujen kliseiden taakse? Toi oli uus juttu mulle... "sulettu Korea" :D En kyllä löydä Korean maalta mitään yhteneväisyyttä sen kanssa, mitä me toivotaan meidän maalta, kansalta ja hallitukselta. Näytät hyvin tietävän "millaset olot" me halutaan. Hmmm... mietitääs mitä itse haluan... Rauhaa, vapautta, keskittymistä hyvinvoinnin lisäämiseen, taloustilanteen ja työtilanteen korjaamiseen, yleensä järkevämpää politiikkaa ja tietenkin Suomi ensin ja rajat kiinni haittamaahanmuutolta. Löydät varmaan mun toiveista paljon rasismifasisminatsismia... ehkä jopa viitteitä psykopatiasta ja halusta suorittaa etnisiä puhdistuksia?!

      Poista
    5. Nytkun olette luovakanat ja co vaatineet perusteita näiden täällä esitettyjen väitteiden tueksi ja saaneet ne.

      "Media on siteerannut päätöstekstiä valikoiden, minkä vuoksi tapauksesta on muodostunut yksipuolinen kuva."

      Niin olisiko aika pyytää anteeksi tai sanoa kiitos?

      Poista
  9. Kirjoitus huokuu vihamielisyyttä ainakin tätä perhettä kohtaan. Oli hieman epämiellyttävää lukea teksti. Minulle tuli vastenmielinen olo kirjoittajaa kohtaan - ei suinkaan perhettä kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö tässä sitten kiittää perhettä siitä, että he ovat tulleet hyväksikäyttämään suomalaista yhteiskuntaa?

      Kai ymmärrät, että suomalaisetkaan eivät voi hakea puolisoa ilman tuloja ulkomailta, mutta positiivisen syrjinnän takia tämä on vähemmistöille jälleen ihan ok? Vielä, kun valikoiden kirjoitetaan propagandistinen uutinen, jonka on tarkoitus saada kansa muuttaamaan perheenyhdistämislakia, niin kaikki on jälleen hyvin lintukodossa?

      Nyt pitäisi olla onnellinen taas, kun Suomea kupataan? Missä on ne Välimereen hukkuneet pikkulapset? Missä on hätä, kun 5 000 on jo lähtenyt takaisin Irakiin vapaaehtoisesti? Lomailu riitti jo osalle ja maksoi valtiolle vähintään 20 000 e per nokka? Mitä, jos joku tulisi sinun kotiisi ja moninkertaisuisi useaan otteeseen ja sitten olettaisi sinun maksavan kaikkien elättämisen. Olisitko onnellinen saadessasi niska limassa raataa, kun muut katsovat päivät pitkät Al-Jazeraa sohvalla? Näitä valtion rahoja kannattaa vähän ajatella myös omana, eikä ole oikeuslaitoksen vika, että he väsäävät ankkurilapsia.

      Tämä on taas vain niin paljon oikeustajuani vastaan, että ei mitään järkeä. Miksi on suomalaisten vika, että he väsäävät ankkurilapsia? Onhan se kiva saada tukea kotona chillaamisesta, mutta kun ei tämä Suomi vain pyöri niin, että kaikki saavat tulonsiirtoja.

      Poista
    2. Kirjoituksesta huokuu pettymys, joka perustuu nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan, muslimien epärehellisiin taipumuksiin, järjestelmälliseen politiikan, lasten yms. hyväksikäyttöön, manipuloivaan journalismiin jne. Kyseinen pariskunta ansaitseekin negatiivista suhtautumista toiminnastaan. Lapsi on tietenkin viaton tässä tapauksessa ja sitä pitää suojella. Myös laskelmoivilta aikuisilta.

      Poista
    3. Ram Page, kukaan ei ansaitse persoonallisuushäiriöstä antisosiaalista kohtelua. Eli vie oudot oletuksesi, että joku ansaitsee joutua vanhanaikaisen syyllistämis- ja häpeäkultuurin tapakasvatuksen kohtelun alle sellaiselta ihmiseltä, joka ei edes tiedä mitä tarkoittaa kategorinen imperatiivi, sinne omaan kotiisi ja katso peiliin ja höpöttele itseksesi omalla itseäsi ihastuttavalle peilikuvallesi, kiitos.

      Jaan Heikki Koskelan näkemyksen ja koin jopa halua oksentaa lukiessani tämän mielestäni epämiellyttävän kirjoituksen, jolla ei ole mitään suhdetta humaaniin ajatteluun ja selkeästi kirjoittaja ei ota huomioon muiden ihmisten tunteita eikä välitä muusta kuin omasta ajattelustaan.

      Poista
    4. Latelet paljon kirjaimia, mutta ilman kosketusta todellisuuteen. Tiedätkö itse mitä on asennevammaisuuden aiheuttama kyvyttömyys käsitellä asioita, joiden todellisuus ei sovi omaan vääristyneeseen elämänymmärrykseen? Katso peiliin, niin näet sellaisen, ja kun avaat silmäs kunnolla, niin ehkä se oksennus sieltä tuleekin :)

      Poista
  10. Hei, nyt vähän rajaa tähän. Tilastokeskuksen sivuilta saa tarkkaa tietoa siitä kuinka monen suomalaisen lapsen suomalaisen yksinhuoltajaäidin kuluja veronmaksajat maksavat elatustukena kun isä ei siittämiensä lapsien toimeentulosta huolehdi. Perinnässä olevat maksamattomat oikeudessa tuomitut elatusmaksut ovat rästissä jne. Suomessa tehdään lapsia vaikka asunnosta, työpaikasta, saati päivähoitopaikasta ei ole tietoakaan. Tai kuten tänään saa ja voi ajatella, ne kaikki voi menettää, mutta lapset jäävät elätettiviksi. Seuraa vain kysymys, minkä ruokakupin ääreen virkavalta karkottaa nämä suomalaisen yhteiskunnan elätit säästöjensä toteuttamiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nämä aina isän siittimistä ole kiinni. Nämä tosin ovat jo Suomen ongelma ja olemme jossain määrin epäonnistuneet heidän kanssaan, joten tämä taakka on kannettava. Meidän tulee pyrkiä auttamaan muksua oppimaan hyviä toimintamalleja. Ei tämä tarkoita sitä, että meidän kaikki tulee tänne elätettäviksi ottaa. Tietysti voimme ottaa Yhdysvaltain mallin käyttöön, jolloin saamme todellisen white trash-luokan, jonka on vaikea kiivetä luokkatasoja ylöspäin, niin silloin tämä käy minulle. Ovet auki ja kaikki tänne, kun tulonsiirrot ovat poissa. Pakko tehdä töitä ja saan palvelusväkeä halvemmalla.

      Suomessa myös perhe hoitaa usein osansa elättämisestä, vaikka faija tai mutsi olisikin lähtenyt muille maille, joten en vieläkään ymmärrä, että miksi tällainen ankkurilapsitoiminta tulisi hyväksyä? Pian loppuu rahat ja tämä menee oikeasti vapaaehtoiseksi, että kuka haluaa elättää ja monet jää vaille apua, jotka sitä tarvitsevat.

      Suurin osa suomalaisista ei kuitenkaan toimi yllä mainitsemallasi tavalla ja vaikka osa suomalaisista tappaakiin, niin ei se tarkoita, että meidän tämän takia tarvitsee lisää tappajia tänne ottaa ihan vain siitä syystä, kun osa suomalaisistakin moran kanssa humalassa heiluu. Tällaisessa logiikassa ei ole päätä eikä häntää.

      Tämä Suomen malli nyt vain on sellainen, että kollektiivisesti kannetaan vastuu ja jos se halutaan tällaisena säilyttä, niin kannattaa hieman valikoida, että keitä meinaa elättää, kun se kamelin selkä tulee joskus katkeamaan ja sitten ollaan tuossa Jenkkien individuaalisessa über-kilpailumallissa. Itse tahtoisin tämän mallin säilyttää, mutta miten kauan luulet, että ne tulonsiirrot maksava osa jaksaa tällaita kuppausta tukea? Moni suomalainen joutuu oikeasti kaikkensa antamaan töissä ja kilpailemaan. Kaikki eivät toimi suojatyöpaikoissa, joissa pärjää pintaliidolla.

      Muutenkin joku voisi valottaa tämän naisen taustoja hieman. Miten hän on eksynyt Suomeen ja kenen tuo vanhempi muksu on?

      Et sinäkään, siis koko kylän lapsia pysty elättämään mahdollisten omiesi lisäksi. Johonkin näitä rajoja on vedettävä ja voit toki kertoa, että mitä kohtaa laista muutetaan? Laki ei toimi musta tuntuu periaatteella.

      Tuossa antamassani linkissä on perustelutkin päätökselle. Kannattaa lukea ajatuksella ja miettiä, että kannattaisiko nämä rahat suunnata oikeasti hädässä oleville? Jos sinä annat omasta palkastasi jokaiselle vastaan tulevalle, koska luulet heidän sitä tarvitsevan, niin rahat tod. näk. loppuvat siihen mennessä, kun se oikeasti apua tarvitseva tulee vastaan. Et myöskään auta ketään, kun itse näännyt nälkään. Valtiollekin voi käydä huonosti - katso vaikka Kreikkaa.

      Poista
    2. Anja Sundberg: Suomalaisen sosiaaliturvan idea on verottaa kaikkia suomalaisia duunareita, ja kertyineellä pääomalla tukea suomalaisia erityisryhmiä, mukaan lukien ex-puolisoidensa kanssa huonosti toimeen tulevat suomalaiset yksinhuoltajat, joihin viittasit.

      Suurin osa meistä suomalaisista veronmaksajista hyväksee kohtuulliset tulonsiirrot toisille suomalaisille.

      Jos järjestelmää laajennettaisiin kommenttisi implikoimalla tavalla kattamaan suomalaisten lisäksi koko muu maailma, tarvittaisiin yli miljoonakertainen määrä verotuloja. Oletko sinä Anja Sundberg valmis maksamaan miljoonakertaisen määrän veroja?

      Poista
  11. En taas ymmärrä sitä, että miksi haluat kostaa pienelle lapselle oman ylemmyydentuntosi? Mitä jos miettisit asiaa siltä kantilta, että itse olisit kyseinen nainen. Helppoahan se on huudella blogissa siitä miten OIKEUDENMUKAISTA on erottaa lapsi äidistään, koska "minäminäminä ja minä". En vaan voi ymmärtää miten joku voi olla noin itsekäs tai ajatella muutenkaan että joku siihen täysin pätevä ei ansaitsisi olla kapsensa kanssa tai lapsi ei ansaitsisi parasta mahdollista hoivaa sen takia, että sinua vituttaa että maailmassa kaikki ihmiset eivät ole samanvärisiä. Lähinnä naurattaa koko postaus, luojan kiitos suurin osa ihmisistä on kanssasi eri mieltä. Pidä hauskaa katkeruutesi kanssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ymmärrä, että mikä ylemmyydentunto ja miksi sellainen tunto pitää edes kostaa ja miten lapsi toimii siinä kohteena??? Eikä yhtään järkevämmältä tunnu se, että sokeroit paskaasi perättömällä tilastolla... "suurin osa ihmisistä"... tai että vedät rasistikortin esiin. Alkaako argumentit loppua?

      Tietenkin lasta pitää tässä asiassa suojella, myös laskelmoivilta vanhemmilta... tai "vanhemmilta". Ratkaisu pitää löytyä tällaiseen lasten hyväksikäyttöön, eikä olettaa, että kun otetaan lapsi asiaan mukaan, niin kaikista tulee höveleitä ja samalla katsotaan lakien kiertäminen ja rikkominen läpi sormien. Jos näistä tapauksista ei tehdä selkeitä ratkaisuja ja esimerkkitapauksia, niin kohta on portilla tsiljoona siirtolaista ja viisi tsiljoona lasta nappisilmät kyyneleistä punaisina. Ja sen jälkeen Suomen talous entistä pahemmin kuralla ja entistä enemmän ongelmia, joista pahiten tulee kärsimään meidän lapset ja heidän lapsensa. Onko ihan pakko ajatella niin vahvasti tunteilla, että se menee järjen ja näkökyvyn edelle???

      Poista
    2. Tässä pitää oikesti ajatella suurta kuvaa ja sitä, että pian ei ole varaa auttaa ketään tai ainakaan niitä oikeasti hädässä olevia.

      Minua ei ainakaan vituta mikään, mutta sitäkin enemmän hämmästyttää nämä suomalaisten arvot, joissa uhkapeli lasten hengellä on jotenkin poikkeuksellisen hyveellistä toimintaa. Onko suurin osa suomalaisista todellakin täysiä idiootteja, sillä mitä muuta hyväksikäytön katsominen hymyssä suin luulevansa tekevän jotain aivan suurenmoista on?

      Suomeen on tullut valtava määrä tänä vuonna vanhempia, jotka ovat myyneet omaisuutensa ja ottaneet velkaa tätä ristiretkeä varten.

      Pitääkö sen takia ihmisille antaa turvapaikka, että he pelaavat rulettia omalla ja lastensa hengellä?

      Pitääkö tällaista toimintaa palkita, jossa lapsia käytetään hyväksi, että itselle saadaan parempi elämä?

      Olisiko aika ottaa järki käteen?

      Poista
    3. Kukaan ei ole käyttänyt lasta hyväksi tässä tilanteessa.

      Syytöksenne on aika loukkaavaa ja saattanee olla, että nettipoliisi alkaakin etsimään teitä ja saatte kenties syytteen kunnianloukkauksesta.

      Ihmisillä on oikeus olla ihmisiä ja rakastua, perustaa perhe ja saada siis lapsia. Meidän kaikkien tehtävä on tukea toisiamme maan rajojen sisälläja maan rajojen ulkopuolella. Mitä enemmän tuemme järkevin tavoin, sitä nopeammin saamme aikaan tulosta, jota tahdomme.

      Ram Page ja Milla, menkää sosiaalityön koulunpenkille ja opetelkaa dialektiikkaa ja vähän vaikka maailman historiaa. Molemmat olette jumahtaneet henkilökohtaisessa kriisissänne kognitiiviseen dissonaatioon eli syyllistämisvaiheeseen.

      Tässä miu diagnoosi. Kriisin hallintataitojanne voitte kehitellä sitten opiskelemalla.

      Ja moinen retoriikka on muuten todella keskenkasvuisen mielen rakentamaa dystopiaa, mautonta ja tyylitöntä.

      Poista
    4. Lapsia valitettavasti käytetään hyväksi tässä "pakolais"hömpässä. Siihen on jopa kehotettu arabiankielisillä sivustoilla. Oletko koskaan tutustunut sieltä vaapeanpuneisten unelmien takaa todelliseen maailmaan? Se on aika synkkä, kun sitä katsoo silmät auki.

      Latelet jatkuvasti aiheita, jotka on enemmän tai vähemmän irti asiayhteydestä ja yrität kääntää niitä meidän harteille. Lopeta tuo teeskentely ja sivistyssanojen päämäärätön viljely. Sisällötön vihapuheesi ei niillä parane.

      Poista
    5. Hei, jos keskityttäisiin vähän enemmän tähän keissiin, eikä siihen, että mitä minä sinun mielestäsi olen. Onhan tämä tietysti tietysti egoa hivelevää puhua minusta, mutta tuskin siitä kukaan mitään kostuu, kun aiheena nyt kuitenkin on turvapaikka ja perheenyhdistäminen ja lain puitteissa tässä mennään. :D

      Ei kyllä saada syytettä kunnianloukkauksesta. =)

      Suomen lain mukaan ihmisillä on oikeus yhdistää perhe 3 kuukauden sisällä turvapaikkapäätöksen jälkeen. Tämän jälkeen tarvitsee täyttää nuo tulorajat. KHO:n päätöksessä tämä perustellaan niin, että tämä aiheuttaa kohtuutonta taakkaa yhteiskunnalle, kun tänne tullaan elelemään ilman omia tuloja.

      Monet ihmiset "rakastuvat" joka päivä johonkin. Mitä rakkaus oikeastaan on? Riippuvuutta toisesta, kuten esim. heposta? Onko rakkaus todellakin tällaista touhua? Stalkkerit ovat varmaan maailman parhaita rakastajia...? Tässä on kyse enemmän siitä, että tämä kaveri on tuntenut itsensä yksinäiseksi ja hommannut tänne jonkun Suomen ulkopuolelta, kun Suomesta ei ketään ole löytynyt. Tarvitseeko meidän jokaista Thaimaan matkaajaakin alkaa tukemaan, kun hekin ovat yksinäisiä, että tuodaankin thaikkutytöt tänne ilman mitään tuloja, eikä tarvitsekaan enää mennä Thaikkuihin, kun Suomi maksaa kaiken? Tässä on helppo myös ihmiskauppaa harrastaa ja muuta mukavaa? Poistetaan vain kaikki lait ja annetaan kenen tahansa hakea kenet tahansa tänne. Itsekin voisin "rakastua" ja ottaa joltakin joku 300 egeä kuukausimaksua, että hän saa sossusta jonkun tonnin kuussa, koska minä olen hänet tänne raijannut. Veronmaksajat kiittävät jälleen, kun heitä kupataan.

      Miksi minun tehtävä on tukea hyväksikäyttäjiä? Oletko sinä niitä, jotka rakastuvat Steen Christenseeneihin ja kumppaneihin sekä uskovat heitä palvelemalla parantavansa heidät jotenkin, vaikka oikeasti vain palvelet pahuutta ja mahdollistat sen jatkumisen? Mikäli henkilö ei saa nykyisellä keinolla, mitä hän haluaa, niin hän tod. näk. kokeilee jotain muuta, mutta kun sinä annat kaiken ihmisille vain, koska koet tehtäväksesi tukea pahuutta, niin hän ei koskaan kokeile mitään, joka olisi muiden kannalta parempaa toimintaa ja ehkä lähempänä sitä rakkautta, joka on omasta mielestäni aina antamista tai olotila. On kuitenkin eri asia tehdä hyvää kuin olla hyväksikäytetty. Olisit varmaan Hitleriäkin tukenut, kun kaikkia kerran pitää tukea?

      Mitä tuloksia me nyt olemme tässä hakemassa?

      Miksi sosiaalityön koulunpenkille pitää mennä opiskelemaan dialektiikkaa ja maailman historiaa? :D Mihin tämä liittyy? Miten ilmenee, että taitoni näissä aineissa olisi jotenkin vertaisiin huonompi? Ehkä sinun kannattaisi lukea Haren Ilman omatuntoa ja Sociopath next door näin aluksi, niin saatat käsittää, että vaikka sinä et ole kohdannut ikäviä ihmisiä ja vaikka sinä ajattelet toisten parasta, niin kaikki eivät näin toimi. http://www.amazon.com/Without-Conscience-Disturbing-World-Psychopaths/dp/1572304510

      Anteeksi, mutta mikä kriisi tässä on meneillään? Mistä hatusta sinä näitä keittiöpsykologisia arvioita vetelet? =P

      Jos sinä nyt edes yrittäisit argumentoida, etkä heittäisi mitään ad hominem virheitä koko ajan , niin ehkä sitten voisit arvostella meidän taitoja.

      Poista
    6. Ei ole Suomi ainut paikka missä nämä rakastavaiset voivat rakkauden siementään kylvää. On vielä epäselvää myös se, että onko Herra käynyt "vaarallisesta" Irakista hakemassa tämän vaimon meidän elätettäväksi. Muksu voi myös lähteä äidin mukana sinne. Ei ole pakko olla täällä. Lue tuo korkeimman hallinto-oikeuden päätös, jonka aiemmin linkkasin tai Migrin raportti tästä asiasta. Lapsi on tieten tahtoen väsätty, vaikka turvapaikka oli vielä epäselvä. Tällaista lasta kutsutaan ankkurilapseksi ja silloin lasta yritetään käyttää keppihevosena sille, että itse saisi jäädä. Tällöin lasta mielestäni käytetään hyväksi. Voit tietysti kertoa, että miten lapsen hankkiminen tällaisessa tilanteessa ei ole lapsen hyväksikäyttöä?

      Suosittelen sinulle myös hieman psykologiaa. Kannattaa myös hieman psykologiaa arvon Paulan lukea, sillä vaikuttaa siltä, että teitä on varsin helppo manipuloida tällaisilla tunteisiin menevällä propagandalla. Totuutta jutussa on vain puolet ja selvä agenda, kun perheenyhdistämisen kiristyksistä puhutaan eduskunnassa, mutta järki lentää ikkunasta, kun tunteet ottavat vallan. Edward Bernays on Sickman Froidin serkku, joka on eräs parhaista manipuloijista - kannattaa ehkä tutustua, jos sivistys kiinnostaa. Adam Curtisin dokkarissa on myös hänestä juttua. Aika maagista matskua kaikki Curtisin dokkarit. Kandee tsiikata. https://www.youtube.com/watch?v=eJ3RzGoQC4s

      Ei vois aamu enää paremmin alkaa. :D :D :D

      Poista
    7. Eihän tuossa lasta eroteta äidistään. En ainakaan ole nähnyt mitään perustelua, jonka pohjalla lapsi ei voisi lähteä Irakiin äitinsä mukana. Jos minun lapseni olisi, lähtisi taatusti just sinne minne minäkin. Äidillä on Irakissa tukiverkko eikä häntä vainota.

      Poista
  12. Kaikki jotka ovat sitä mieltä, että tämänkaltainen bloggaaminen saattaa täyttää kunnianloukkauksen määritelmän, laittakaa vihje poliisille mailiosoitteeseen: analyysi.helsinki@poliisi.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaatko, että näitä kunnianloukkaksia huutoäänestyksellä päätetään? Yksi vihje ei riitä? Missä kohdassa rikon lakia, oi kaiken asiantuntija?

      Jännityksellä odotan, että tuleeko veljeni nyt hakemaan minut putkaan. :D

      Aika vähän itse tuohon asiaan tuppaat keskittymään. Olisiko aika ottaa joku keskustelun käsikirja käteen?

      Poista
    2. Voi helvetin idiootti. Tää on INTERNET. Jos joku täällä kirjottaa jotain loukkaavaa, niin se ei todellakaan määritä mitään vitun kunnianloukkauksen kriteereitä. SE, että SÄ loukkaannut NETISSÄ ei tarkoita sitä, että kaikki muut on perseestä, se tarkoittaa sitä, että sinä olet perseestä. Revi se vitun johto irti koneesta ja mene ulos leikkimään, ei sun kannata täällä netissä olla jos sä tolla tavalla loukkaannut toisten sanomisista.

      Poista
    3. paula on idiootti joka luulee uhkaiun tehoavan vaikka näyttöä ei ole.

      Poista
  13. Paula, hengitä välillä ;) Suvaitsevaisuutes tukehduttaa sut.

    VastaaPoista
  14. Halonenkin meni lankaan. Ymmärrän, että lehdistö käyttää subjektiivisia argumentteja. Siis sitä, että tulisi saada jäädä suomeen koska heistä täällä on parempi. Lehdistö tietää, että itkulla myydään lehtiä. Objektiiviset ulkoiset seikat, joilla perusteet ankkuroidaan lakiin, ovat tylsiä. Jos syttyy somekohu, niin sitten lehdet vasta myyvätkin. Ei siis syytä kertoa totuutta. Paradoksaalista, että nämä mediat pitävät itseään aitoina vaikka jättävät suurimman osan kertomatta. Niin se Tarja Halonen. Hänen olisi pitänyt juristina tietää, että virkamies ei voi perustaa päätöstään subjektiivisille argumenteille vaan niille ulkoisesti havaittaville tosiseikoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta viserrät mutku suvakit kuten halonen, niin tulos on tämä.

      Poista
  15. "Suvaitsevaiset" varmaankin haluaisivat, että koko Suomen turvapaikkapolitiikka määritellään sen mukaan, kuinka paljon siitä aiheutuu surua ja ikäviä tunteita - siis ei-suomalaisille ja suvakeille itselleen. "Yksikin kyynel on liikaa" voisi olla yksi uusi iskulause "suvaitsevaisille".

    Massamaahanmuuttoa vastustavat ovat, päinvastoin kuin yleisesti luullaan, todellisuudessa yleensä vähemmän itsekkäitä kuin "suvaitsevaiset", he näkevät, mihin se johtaa, jos nykyinen kehitys saa jatkua ennallaan - koko yhteiskunnan romahtamiseen. Se on vain ajan kysymys, kantokyvyn rajat tulevat jossain vaiheessa vastaan, ja kun kriittinen massa ulkomaalaisten määrässä saavutetaan, yhteiskunta väistämättä myös jakaantuu ja sirpaloituu. Niin käy aina, heterogeenisyys ei ole vahvuus, vaan homogeenisyys, mitä tulee kansakunnan menestykseen ja hyvinvointiin.

    Suvaitsevaisille sen sijaan on yleisesti ottaen tärkeämpää se, miltä heiltä itsestään tuntuu juuri tässä ja nyt, ei se, mitkä tämänhetkisten poliittisten päätösten kauaskantoiset vaikutukset ovat. Harvoin he tosin edes ymmärtävät ajatella niin pitkälle, he ovat patologisessa altruismissaan lapsenomaisia, laaja tulevaisuuden hahmotuskyky puuttuu heiltä. Massamaahanmuuttoa vastustavat ovat ne, joita myös "suvaitsevaiset" saavat tulevaisuudessa kiittää siitä, että Suomi kansakuntana ei romahtanut, jos ja kun niin ei pääse tapahtumaan.

    VastaaPoista
  16. Hei,
    Olet käyttänyt tässä julkaisussasi luvatta Helsingin Sanomien kuvaa. Pyydän että poistat kuvan tältä sivulta välittömästi.
    Terveisin Markku Niskanen, Kuvapäällikkö, Helsingin Sanomat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Markku Niskanen,

      Koska kyseessä on tuotearvostelu, tuotteena Oy Sanoma Ab:n virheellinen ja värittynyt uutistuote jota tarjoillaan suurelle yleisölle www.hs.fi web-sivuston kautta ja uudelleenkäsiteltynä iltapäivälehtien kautta, mm. www.iltalehti.fi niin on hyväksyttävää käyttää kuvasitaattia.

      En tiedä vastasiko bloginpitäjä jo sinulle Markku. Viisainta sinulle on vaieta täällä näistä kuvasitaateista siihen asti kunnes työnantajasi alkaa toimittaa oikeita uutisia eikä mielipidekirjoituksia naamioituna uutisten muotoon.

      Parhain terveisin,

      Vihollinen

      Poista
  17. Nimeni on LISA ja olen USA: sta, haluan käyttää tätä tilaisuutta kiittää suurta Agadagaa, joka todella teki elämäni miellyttävän tänään. Tämä loistava mies, tohtori Agadaga toi ihana mieheni takaisin minulle, minulla oli kaksi kaunista lasta minun aviomies, noin neljä vuotta sitten, minä ja mieheni ovat olleet yksi riita tai toinen, kunnes hän lopulta jätti minut yhdelle nuorelle naiselle. Tunsin, että elämäni on ohi ja lapset luulivat, etteivät he enää näe isäänsä. vahva vain lapsille, mutta en voinut hallita tuskaa, joka pahoinpitelee sydämeni, sydämeni oli täynnä surua ja tuskaa, koska olin todella rakastunut mieheni kanssa. Joka päivä ja yö ajattelen häntä ja toivovat aina, että hän tulee takaisin minulle, kunnes jonain päivänä tapasin hyvän ystävänni, joka oli myös sellaisessa tilanteessa kuin minä, mutta hänen ongelmansa oli hänen entinen poikaystävä, jolla hänellä oli ei-toivottu raskaus ja hän kieltäytyi ottamasta vastuuta ja hylkäsi hänet. Hän kertoi minulle, että minulla oli pieni tapaus ja että en olisi syytä huoleen siitä ollenkaan, joten kysyin, mikä oli ratkaisu ongelmalleni ja hän antoi minulle tämän suuren miehen. sähköpostiosoite.Olen epäilevä, jos tämä mies oli ratkaisu, otin yhteyttä tähän suuriin ihmiseen ja hän kertoi minulle, mitä tehdä ja minä teen heidät kaikki, hän sanoi minua odottamaan vain 72 tuntia ja että mieheni tulee ryömimään hänen polvilleen vain anteeksiantoa varten, joten minä uskollisesti tehin mitä tämä suuri mies pyysi minulta ja varmasti 72 tunnin kuluttua hän oli takaisin minulle jälleen yhteyttä Agadaga apuun tänään agadagaspiritualhome@gmail.com

    VastaaPoista