keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Uusi normaali on jo täällä, halusit tai et

Kartta tuoreiden maahantulijoiden seksuaalirikoksista Saksassa. Aallot ovat uimahalliahdisteluja, mustat neulat henkirikoksia. Linkki reaaliaikaiseen karttaan tekstin lopussa.

Elämäämme on tullut uusi teema. Kun olin lapsi ja nuori, ei muslimeista juuri puhuttu. Harva tiesi heistä muuta kuin sen, että he eivät syö sianlihaa ja heillä on tapana rukoilla Mekkaa kohti. Joskus kantautui juttuja palestiinalaisterroristien teoista, mutta se ei koskettanut suoraan meidän elämäämme.

Meno on nyt muuttunut. Kun vilkaisin tämän päivän uutisotsikoita, oli niissä muslimiaiheita enemmän yhdessä päivässä, kuin 20 vuotta sitten olisi ollut koko kuukauden aikana.

-Muslimimies joutuu oikeuteen puukotettuaan vaimoaan 20 kertaa, koska vaimo halusi eroa ja mies uskoi, ettei vaimo osaa tarjota lapsille oikeaoppista, islamilaista kasvatusta.

-ISIS-kannattaja murhasi ranskalaisen pariskunnan heidän lapsensa silmien edessä. Kuulustelussa hän varoittaa terrorismista sanoen, että jalkapallon EM-kisoista tulee "hautausmaa".

-Mies puukotti teinityttöä Ranskassa, kertoi myöhemmin, miten äänet hänen päässään käskivät hänen tehdä sen, koska on ramadan,

-Orlandon ampujan isä Seddique Mateen sanoo, että Allah rankaisee homoseksuaaleja. Mateenin entinen työkaveri Afganistanin hallituksesta sanoo Mateenin olevan fanaatikko. Ampujan vaimon paljastetaan tienneen iskusta etukäteen, mutta hän ei yrittänytkään varoittaa viranomaisia.

-Belgiassa turvallisuusviranomaiset varautuvat Brysselin kouluihin ja sairaaloihin kohdistuviin terroritekoihin tiedustelutiedon pohjalta.

-Filippiinien viranomaiset löytävät islamistien teloittaman kanadalaisturistin pään muovikassista. Mies oli ollut kaapattuna yli puoli vuotta ja teloitettiin, kun lunnaita ei saatu.

Suomessakin poliisin työturvallisuus on uhattuna, koska tulijoilla on eurooppalaisille lähes ennennäkemätön epäkunnioitus poliisia kohtaan.

Onko tämä se suunta, mihin haluamme maailmamme menevän? Ajattelitko vaikkapa 20 vuotta sitten, että joskus tulisi päivä, jolloin uutiset raiskauksista tai lasten uimahalliahdisteluista eivät enää järkyttäisi, koska olet kuullut niitä turtumiseen asti? Tai että joskus puhuttaisiin arkisesti "taas uudesta päänleikkausvideosta", kuin se olisi jotain aivan normaalia?

Julma totuus on, että me kaikki olemme turtuneet tälle.

Kun kauheuksia aikansa kuulee, eivät ne vaan herätä samaa reaktiota. Turtuminen hiipii hiljalleen - ei maailma tällaiseksi yhdessä yössä muuttunut, ja siinä on se petollisin turtumisen piirre. Jos tämä kaikki olisi tapahtunut yhdessä yössä, me protestoisimme sitä vastaan. Me olisimme kauhuissamme näistä teoista ja vaatisimme johtajiamme tekemään työnsä ja suojelemaan valtiota ja kansalaisia.

Mutta tämä tapahtui ajan kanssa, joten me vain lamaantuneina seuraamme sitä, miten silmittömästä väkivallasta ja kauhusta tulee arkipäiväinen osa elämäämme. Kauheinta on, että meille kasvaa sukupolvi nuoria eurooppalaisia, jotka eivät muuta tunnekaan. Heille maailma on aina ollut tällainen, ja se pitää vain hyväksyä.

Yksi kammottava esimerkki tästä olivat saksalaiset koulutytöt, jotka peittelivät heihin päivittäisellä tasolla kohdistunutta ahdistelua maahanmuuttajien taholta, koska he eivät halunneet lietsoa rasismia. He olivat siis monikulttuurin mallioppilaat: jo nuorena sisäistäneet sen, että heidän on vain siedettävä kauheuksia, jotta ideologian kupla ei puhkea.

Miettikääpä tätä: jos meidät on parissa vuodessa turrutettu raiskauksille, pedofilialle, katuahdisteluille, päänleikkaukselle ja terrorismille, mitä me tulemme sietämään vaikka kymmenen vuoden päästä? Tämä ongelma ei katoa silmiä ummistamalla, vaan tilanne menee vain pahemmaksi, ellei siihen puututa.

Saksan rikoskarttaan pääset tästä.

4 kommenttia:

  1. Tiina! Muistatko Jolon(Filippiinit)saaren sankarit vuonna 2000? Siinä suomalaiset sankarit (tekisi mielisanoa sotasankarit...) Vahanen(res.upseeri) ja Fränti pelastivat ryhmänsä vangit näiltä(copypaste: arab. جماعة أبو سياف‎, Abū Sayyāf.) islamisti-terroristeilta. Abu Sayyafin tavoitteena on tehdä Filippiineistä islamistinen maa.
    Filippiinit(katolinen) on nyt ensimmäinen
    sotarintama kristityn ja islamilaisen maailman välillä 2000-luvulla.
    Silloin se tuntui vain "eksoottiselta",ei juuri elähdyttänyt. Muslimit vain "olivat".
    Filippiinit on tällä hetkellä ainoa maa, joka todellisuudessa joutuu käyttämään puhdasta väkivaltaa islamin uhkaa omaa valtiotaan vastaan.
    Kerron tämän siksi, koska olin 2012 kuukauden maassa ja sain kuulla siitä miten islamistit terrorisoivat koko maata.

    VastaaPoista
  2. Tiina, kun olit lapsi ja nuori muslimeista ei puhuttu. Kun olin lapsi Marseillessa 50-60 luvulla muslimeista puhuttiin. Ja jo silloin näin omin silmin, että he käyttäytyivät häikäilemättömästi ja rikollisesti.
    Yritin jo vuosia sitten varoittaa suomalaisia siitä, mitä tulemaan pitää. http://descartes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128422-kokemuksia-monikulttuurisuudesta-ranskassa
    Näköjään ei otettu opiksi....

    VastaaPoista
  3. "Kun olin lapsi Marseillessa 50-60 luvulla muslimeista puhuttiin. Ja jo silloin näin omin silmin, että he käyttäytyivät häikäilemättömästi ja rikollisesti."

    Alain, keskim. ÄO:n omaava pystyy oppimaan omista virheistään. Pitää olla sitä älykkäämpi, jos aikoo oppia toisen virheistä.

    VastaaPoista
  4. En halua vähätellä islamismin vaarallisuutta, mutta oletteko tutustuneet esim. tähän: http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2016/06/orlandon-yokerhoammuskelun-49-uhrin.html
    (Lisää: https://www.facebook.com/notes/seppo-raittila/psy-op-operaatiot/1006637402730488)

    VastaaPoista