Jos sananvapaus viedään, tyhminä ja hiljaisina meidät voidaan johdattaa kuin lampaat teuraalle.
-George Washington.
Vihervasemmiston viime aikoina saamat vihapuhetuomiot ovat herättäneet laajalti eräänlaista vahingoniloa kansallismielisissä ja muissa laajaa sananvapautta kannattavissa piireissä. Tutkintojen kohteeksi joutuneet ovat itse kannattaneet vihapuhelakeja ja vaatineet niin uusia asioita lisättäväksi laittoman puheen piiriin kuin kovempia rangaistuksiakin, joten on ymmärrettävää kokea tyydytystä siitä, että kansallismielisten vaientamiseen luodut aseet kääntyvät luojiaan vastaan. Monilta kuitenkin jää huomaamatta jotain tärkeämpää näiden tuomioiden suhteen eli niiden vaikutus yhteiskuntaan pitkällä tähtäimellä.
Tähän saakka vihervasemmistolla on ollut hyvä syy kannattaa jokaista uutta kiristystä vihapuhelakeihin - ne kun ovat olleet vain heidän vastustajansa, jotka näistä laeista ovat joutuneet kärsimään. Mutta nyt tilanne on muuttunut, ja tämä muutos vääjäämättä vaikuttaa myös vihervasemmiston suhtautumiseen vihapuhelakeihin ja tekee heistä varovaisempia uusien kiristysten puskemisessa. Tästä nähtiinkin jo selkeä käytännön esimerkki, kun somessa käytiin keskustelua lakialoitteesta, joka lisäisi ns. maalittamisen rikoslakiin. Alun alkaen tämä suunnitelma sai vihervasemmiston ehdottoman tuen taakseen. Mutta Johanna Vehkoon tuomion myötä alkoi nousta myös kriittisiä ääniä. Tietenkään tämä kriittisyys ei kumpua huolesta kaventuvaa sananvapautta kohtaan vain silkasta pelosta: monet laitavasemmiston toimijat kääntyivätkin sanomaan, ettei maalitusta kannata lisätä rikoslakiin, koska ne tulevat olemaan heidän omat toverinsa, jotka enimmäkseen syytetyn penkillä istuisivat.
Tulosta on tullut myös maalituskeskustelun ulkopuolella. Valtamediassa on alkanut ilmetä kriittisiä puheenvuoroja kunnianloukkauslakeja kohtaan, eikä tällaisia mielipiteitä lehdistön sivuilla nähnyt ennen Vehkoon tuomiota. Yksi oikeusjuttu riitti siihen, että suuri joukko uusia ihmisiä havahtui pohtimaan, onko jokaista solvausta sittenkään järkevää käsitellä rikosasiana ja näin sekä kuormittaa oikeuslaitosta että tehdä oikeusistuimista loputtomien kunnianloukkauskäsittelyjen taistelutanner.
Olisiko tätä asennemuutosta tapahtunut ilman huomattavasti julkisuutta saaneita arvoliberaalien vihapuhetuomioita? Tuskin, mutta tämänkin vihervasemmisto pyrkii kääntämään vastustajiensa pahansuovaksi juonitteluksi sanomalla, että kansallismieliset tekevät politiikkaa rikosilmoituksilla ja pyrkivät näin vaikuttamaan lainsäädäntöön ja poliittisten vastustajien toimintaan. Tietysti näin on, ja tietysti sama on pätenyt koko ajan myös liberaalien omiin vihapuheilmoituksiin: niiden tarkoitus on vaientaa poliittista vastapuolta ja itse lakien tarkoitus on rajoittaa heidän mahdollisuuksiaan viestinsä välittämiseen. Ja tämän jokainen kansallismielisestä vihapuheilmoituksen tehnyt tunnustaisi suoriltaan itsekin - että hänestä vihapuhe tulee kitkeä yhteiskunnasta, ja tämä toimi motiivina hänen tekemälleen rikosilmoitukselle. Molemmat osapuolet tekevät politiikkaa asialla, eikä siinä ole mitään erityistä tai sinänsä paheksuttavaa. Luonnollisesti peliä yhteiskunnan herruudesta käydään kaikilla kentillä, ja lainsäädännön luominen ja sen käyttäminen ovat yksi väline tässä pelissä.
Voimmekin siis odottaa ainakin jonkinlaisia positiivisia seurauksia sille, että vihapuhelakien kannattajat ovat joutuneet saamapuolelle aloittamassaan ottelussa. Koska he nyt tiedostavat, että lait tulevat koskemaan myös heitä itseään, he epäilemättä tulevat olemaan harkitsevaisempia sen suhteen, millaisia lakimuutoksia he kannattavat, mikä taas edistää sananvapauden toteutumista laajemmin. Tuomioihin ei siis tule suhtautua vain siten, että vastustaja saa maistaa omaa lääkettään, vaan toimintana laajemman sananvapauden puolesta - aivan samoin kuin vihervasemmisto ei suhtaudu omaan toimintaansa yksittäisten vihapuhujien kurittamisena vaan yhteiskunnallisen keskustelun muokkaamisena laajemmassa mittakaavassa.
Erinomainen viimeaikainen esimerkki siitä, miten vihervasemmisto käyttää oikeusistuimia politiikan tekemiseen oli PS-nuorten oikeudenkäynti kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Nuoria ei syytetty väkivaltaan yllyttämisestä tai edes minkään vähemmistön halventamisesta vaan ainoastaan poliittisen kannanoton tekemisestä. He jakoivat EU-komission mainoskuvan "Euroopan tulevaisuudesta" omalla saatetekstillään: "Äänestä perussuomalaisia, jotta Suomi ei tulevaisuudessa näyttäisi tältä." Komission mainoksessa oli kuvattuna afrikkalainen perhe. Kyseessä oli siis ilmeinen kannanotto poliittiseen aiheeseen eli maahanmuuttopolitiikkaan: me vastustamme maahanmuuttopolitiikkaa, jonka seurauksena Suomi ei enää ole suomalainen. Päinvastainen kannanotto ei koskaan päätyisi rikosasiaksi. Itse asiassa mediassa tällaiset kannanotot ovat arkipäivää: vain pari päivää sitten Suomen suurimmassa sanomalehdessä valiteltiin, miten suomalainen kirjallisuus on liian valkoista. Aiemmin mm. yliopistot ja poliittinen johto ovat olleet median mukaan liian valkoisia.
Puhutaan siis politiikasta ja erilaisista mielipiteistä siihen: joidenkin mielestä Suomi pitäisi täyttää ei-suomalaisilla, toisten mielestä pitäisi noudattaa päinvastaista politiikkaa, ja joidenkin mielipide on jotain näiden kahden väliltä. Vihervasemmisto siis hyödynsi oikeusjärjestelmää vaikeuttaakseen heitä vastustavan politiikan tekemistä.
Aktiiviset suomalaisvastaiset toimijat ovat kuitenkin vain pieni vähemmistö, joten ei tule unohtaa ryhmää, joka on heitä huomattavasti suurempi ja siksi demokratiassa tärkeämpi: niitä tavallisia ihmisiä, jotka ovat enemmän tai vähemmän kiinnostuneita politiikasta. Heidän voittamisessa meidän asiamme kannalle vastustajat tekevät työmme käytännössä puolestamme. Tavan kansalainen kun ei ole aktivisti, joka useinkaan pohtisi tällaisia asioita. He keskittyvät arkielämäänsä, ja politiikka kiinnittää heidän huomionsa lähinnä silloin, kun se jotenkin tätä arkielämää koskettaa. Siksi sellaisetkin ihmiset, jotka nukkuvat vaaleissa, voivat aktivoitua vastustamaan bensaveron korotuksia ja kenties jopa havahtua siihen, että jatkossa kannattaisi äänestää.
Sananvapauskysymyksen suhteen vihervasemmiston ei tarvitsisi tehdä mitään - kirjaimellisesti. Heidän kannaltaan olisi ehdottomasti paras olla tekemättä tästä keskustelusta sellaista, joka havahduttaa tavan kansalaiset siihen mukaan, mutta malttamattomina ja suuruudenhulluina sananvapauden vastustajat eivät tietenkään malta olla vain tekemättä mitään. He valittavat Eskimo-puikoista, Brunbergin suukoista, tiernapojista, lakritsipaketeista ja koulujen joulujuhlista ja siten vaikuttavat tavallisten ihmisten arkeen. Näin he tulevat ärsyttäneeksi monia ihmisiä, jotka muutoin eivät vaivautuisi poliittista korrektiutta vastustamaan, ja luovat itselleen uusia vihollisia kajoamalla asioihin, jotka yksittäisinä asioina voivat olla pieniä, mutta joihin ihmisillä liittyy tunnesiteitä, arvoja ja lapsuudenmuistoja.
Samaten he ovat luoneet uusia vihollisia uskonnollisissa piireissä Päivi Räsäseen kohdistuneilla ajoittain hyvinkin absurdeilla vihapuheilmoituksilla. Kristillisdemokraatithan ovat puolueena olleet tiukasti kaikenlaista vihapuhetta vastaan, mutta Räsäseen ja muihin kristittyihin toimijoihin kohdistuvat rikosilmoitukset ovat herätelleet kristillisiä vihapuhejahdin todellisuuteen: kyseessä ei ole vähemmistöjen suojelu todellisilta uhilta vaan ainoastaan kaiken sellaisen keskustelun estäminen, joka ei tue arvoliberaalia politiikkaa. Luonnollisesti kristilliset joutuvat jahdin kohteeksi, koska monilla heistä on varsinkin sukupuoleen, avioliittoon ja homouteen liittyen näkemyksiä, joista arvoliberaalit eivät pidä. Tälläkin rintamalla sananvapauden vastustajat ovat onnistuneet luomaan uusia vihollisia.
Politiikka on aina alavirtaan kulttuurista, ja siksi myös taistelu sananvapaudesta käydään kulttuurillisella rintamalla - ei vaaleissa. Vaalien lopputulos kun on vain kulttuurin ja ihmisten arvomaailman heijastumaa, ja metapoliittinen vaikuttaminen eli juuri se politiikan ulkopuolinen mielipidevaikuttaminen, tuottaa varmemmin tulosta kuin mielipidemittausten kyttääminen ja hyvien tulosten toivominen kansallismielisille toimijoille. Ne tulokset kyllä seuraavat perässä, mikäli mielipidevaikuttamisessa on onnistuttu.
Tässä mielipidevaikuttamisessa meillä on vastapuolen poliittisten aktivistien lisäksi heitä vaikutusvaltaisempi vastustaja eli perinteinen media. Onneksi media harrastaa samaa oman oksan sahaamista kuin vihervasemmiston poliittisen puolen toimijat: sama malttamattomuus ja suuruudenhulluus saavat median puskemaan propagandajuttua toisensa perään, mikä vielä joitain vuosikymmeniä sitten olisi epäilemättä toiminut. Mutta nyt eletään internetin aikakautta, ja yhä harvempi on perinteisen median varassa mitä tiedon saantiin tulee. Mediassa kuitenkin toimitaan pitkälti kuin elettäisiin vielä wanhoja aikoja, joina Yle määritteli, mistä ylipäänsä voi tulla yleinen puheenaihe.
Ajoittain tämä tuottaa hyvinkin huvittavia tuloksia, kuten nähtiin median reaktioissa vihreiden kaupunginvaltuutettu Latekoe Lawson Hellun raivonpurkaukseen valtuustossa. Videot tapahtuneesta olivat jo ehtineet levitä somessa, ja media hyppäsi jälkijunassa mukaan luomaan narratiivia, jonka mukaan se olisikin Junes Lokka, joka valtuutossa häiriköi. Samanlaista omaan jalkaan ampumista oli perinteisen median itkupotkuraivari Johanna Vehkoon vihapuhekäräjistä, joiden tiimoilta kaikki journalistinen etiikka, kuten velvollisuus olla pyrkimättä vaikuttamaan käynnissä oleviin oikeudenkäynteihin, lensi ikkunasta. Varmastikin on joitain ihmisiä, jotka edelleen seuraavat vain perinteistä mediaa ja muodostavat mielipiteensä sen pohjalta, mutta kaikille muille tällainen näyttäytyy vain jälleen uutena todisteena siitä, että toimittajat ovat aktivisteja eivätkä journalisteja, ja siksi toimittajat, kuten Vehkoo tai Iltalehden Tommi Parkkonen vihapuhekuulusteluihin päätyvät.
Joten taistelua sananvapaudesta käydään nyt pääasiallisesti kolmella tapaa: muokkaamalla yleistä mielipidettä, heikentämällä vastustajan motivaatiota uusien rajoitusten luontiin ja luomalla uusia liittolaisuuksia sananvapauden puolustajien välille. Vihervasemmiston suuruudenhulluus on tässä asiassa heidän pahin vihollisensa, joten kansallismieliset keräisivät tukea vaikka tekemättä mitään, koska vastustajat kyllä järjestävät meille uusia kannattajia. Laiskaksi ei kuitenkaan pidä ryhtyä, vaan kaikilla mainituilla rintamilla on toimittava aktiivisesti.
Tiernapoikaperinteeseen kajoamisesta pahastuneelle tavan kansalaiselle on tehtävä selväksi, että kyseessä ei ole vain yksittäinen asia vaan aktiivinen sodankäynti suomalaista yhtenäiskulttuuria ja identiteettiä vastaan. Näin asia ei unohdu sen poistuessa otsikoista, ja ihmiset oppivat tunnistamaan tämän suomalaisvastaisen toiminnan ja kenties kokevat laajemmankin herätyksen tästä sodasta suomalaisuutta vastaan. Näin syntyy myös tarvittavia uusia liittolaisuuksia taisteluun sananvapauden puolesta. Tähän aktivismiin voi osallistua kuka tahansa niin somessa kuin työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa.
Toisekseen, vihollisen kehittelemiä aseita on käytettävä entistä hanakammin heitä vastaan. Rääväsuinen ja röyhkeä vihervasemmisto tarjoaa joka päivä somessa sisältöä tutkintapyyntöihin, ja kehotankin kaikkia noudattamaan tässä poliisin ohjeistusta ja ilmoittamaan havaitsemastaan vihapuheesta poliisille. Taistelua sananvapauden puolesta tukevat myös siihen suoraan liittymättömät tapahtumat: kun maahanmuuton ongelmat tulevat koko ajan ilmeisemmiksi, kansan into äänestää ongelmien aiheuttajia vähenee koko ajan, ja nämä aiheuttajat sattumoisin ovat samat ihmiset kuin sananvapauden viholliset.
Median suhteen suosittelisin hyvin yksinkertaista tapaa: antaa heidän huseerata ja murentaa omaa uskottavuuttaan, mutta olkaamme me paikalla oikaisemassa heidän valeensa. Älkää jakako valtamedian linkkejä edes kritisointimielessä. Sillä ei heille ole mitään väliä, tulevatko klikkitulot arvostelusta vai kehuista. Rahoitat vihollista joka tapauksessa. Anna jakosi ja tykkäyksesi niille, jotka sen ansaitsevat, eli vaihtoehtomedialle, joka tekee työtä totuuden esille tuomiseksi.Kansallismielisillä uutissivustoilla tehdään kovasti töitä laadukkaan sisällön tuottamiseksi, ja on epäilemättä lannistavaa heille nähdä, miten kansallismieliset valittavat median puolueellisuudesta mutta kuitenkin itse tukevat yksinomaan valemediaa jakamalla sen linkkejä. Jos jotain valtamedian juttua on siteerattava tai näytettävä, käytä kuvakaappausta tai tee arkistoitu linkki ja jaa se. Näin et tuota klikkaustuloja, ja juttu jää talteen alkuperäisessä muodossaan, turvaan jälkikäteen tehdyiltä muokkauksilta. Ohje arkistolinkin tekemiseen löytyy tekstin lopusta.
Juuri nyt järjestelmä on meitä vastaan monella tasolla, mutta kaikki tämä on korjattavissa. Poliittinen johto on vaihdettavissa, ja sen mukana voidaan myös lainsäädäntö ja poliisijohto laittaa uusiksi. Työtä tämä vaatii, mutta pohjapiirrokset ovat valmiina, ja pitkäjänteisyydellä muutos ennen pitkää syntyy. Tuloksia on nähtävissä jo nyt, vaikka puhutaan vasta yksittäisten aktivistien tekemisistä. Vain taivas on rajana, jos kansallismieliset kohdistavat tarmonsa tähän kamppailuun.
Arkistolinkin voit tehdä esim. osoitteessa https://archive.org/web/ syöttämällä sinne jutun verkko-osoitteen. Jos arkistoituja versioita on jo olemassa, sivusto tarjoaa sinulle niitä, mutta voit myös luoda uuden tallenteen klikkaamalla "Save this URL", jolloin sivusto tallentaa uutisen ja antaa sinulle linkin, jonka voit jakaa. Sisältö on täysin sama kuin alkuperäisessä uutisessa, mutta ohitat uutissivuston, jolloin et päädy rahoittamaan heidän toimintaansa.
