Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jimi Karttunen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jimi Karttunen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. syyskuuta 2016

Rasisminvastainen taikanäytös Helsingissä

Paleface innostui tietysti esiintymään rasisminvastaisessa mielenosoituksessa. Kuva on hänen uudelta videoltaan "Palamaan", missä Paleface selvästi antaa kannustusta väkivallalle ja tuholle silloin, kun elämä ei mene ihan omien toiveiden mukaan. Mene vaan, pieksä ihmisiä, riko muiden omaisuutta ja vie niiltä, mitä haluat, kunhan et ole rasisti.

Tänään eri puolilla Suomea järjestettiin taikanäytöksiä. Erinäiset poliitikot ja puolijulkkikset kokoontuivat kuuntelemaan Tarja Halosta ja Palefacea sekä siinä samalla tahdonvoimalla taikomaan epämukavia asioita pois maailmasta. Ainakin taikaesityksen järjestäjät vaikuttavat uskovan, että siinä on jokin logiikka, miksi tapaus, jossa yksi juutalaisenpolttoa hinkunut potkaisi toista rintaan, aiheutti jälkimmäisen juutalaisenpolttajan rakettimaisen nousun suvaitsevaisuuden marttyyriksi ja mielenilmauksen aiheeksi.

Helsingin punavihreä kupla osoitti tehonsa, kun kaupungin mielenilmaus keräsi jopa 15 000 kävijää, mutta muualla väkimäärät jäivät kymmeniin ja satoihin suuremmissa kaupungeissakin. Rasismi nyt ei vaan ole niin suuri ongelma, että se jaksaisi kiinnostaa. Rasismia liioitellaan kaikin keinoin, ja siltikin parhaimmillaan saadaan aikaan vain tarinoita bussista myöhästyneestä Valtterista, jonka taka-alalla iloinen äiti kerää kolehtia pojan lohdutukseksi. Suomessa on tapahtunut vain yksi rasistinen henkirikos, ja sekin oli romanin* suomalaista kohtaan tekemä. Rasismin tilastoista puhun tarkemmin tässä vanhemmassa tekstissäni.
Kuitenkin meillä on oikeitakin ongelmia: työttömyys, talouskasvu ja turvapaikkajärjestelmä, josta on tullut loputon karuselli, joka imaisee miljardin toisensa jälkeen ja sinkoaa ympäristöön raiskauksia, ryöstöjä, murhia ja pelkoa. Näemme joka päivä uutisotsikoita milloin mistäkin kadonneesta muistisairaasta, koska vanhukset jätetään resurssien puutteessa heitteille. Meillä on kodittomia, jotka ovat olleet asuntojonossa vuosia, ja heidän on katsottava sivusta, miten kuntapaikat nappaavat heidän jonottamansa asunnot irakilaisille.
Taikanäytösten kohokohtia olivat päättäjien visiitit mielenilmauksiin: ainakin Juha Sipilä, Petteri Orpo, Sanni Grahn-Laasonen, Paula Risikko, Li Andersson sekä Ville Niinistö ja vanhoista päättäjistä Tarja Halonen olivat paikalla. 

Hurja lista, mutta mitä hittoa nämä ihmiset miekkarissa tekevät? Hehän ovat niitä päättäjiä, joiden toimintaan mielenosoituksilla pyritään vaikuttamaan. Itselleenkö he mieltä osoittavat, vai onko tämä juuri sitä taikuuteen uskomista? Ja kuinka epäpäteviä nämä ihmiset oikein ovat? He ovat hyvissä asemissa vaikuttamiseen, jopa kaikkein parhaimmissa, joten miten ihmeessä he voivat katsoa järkeväksi ajankäytöksi miekkariesiintymiset? Pääministeri saa parilla kynänpyöräytyksellä enemmän aikaan toimistossaan kuin ikinä kaduilla mieltä osoittamalla. Voisiko joku kertoa ainakin ministerisväelle, ettei heidän tarvitse osoittaa mieltä, heillä kyllä on valtaa?
Sipilällä on luonnevika, joka valtiomiehelle on suorastaan rampauttava: hän epätoivoisesti haluaa ihmisten pitävän itseään hyvänä tyyppinä. Siksi hän syöksyy typeriin päätöksiin harkitsematta, kuten Suomelle miljoonia maksaneeseen lupaukseen tarjota Kempeleen lukaali maahantulijoille. Kansa ei tarvitse hyvää tyyppiä kaveriksi vaan määrätietoisen johtohahmon.
Osa näiden tapahtumien osallistujista onkin yleisluontoisia lampaita: he tekevät sitä, mitä porukka tekee. Sitten päädytään ensin osoittamaan mieltä homojen oikeuksien puolesta ja seuraavana viikonloppuna hurrataaan haittamaahanmuutolle, joka tuottaa Suomeen tuhansia äärimmäisen homofobisia ja rikosalttiita ihmisiä joka vuosi. Ollaan mukamas natseja vastaan, mutta jätetään se huomiotta, että suurin osa häirinnästä ja vandalismista Suomen juutalaisyhteisöihin tulee itse asiassa äärivasemmistolta.
Mielenosoitusten teemat myös kertovat paljon ajattelutavan erosta monikulturistien ja realistien välillä: Monikulturistit aina nimeävät tapahtumansa abstraktien ajatusten mukaan, koska haluavat piilotella todellisia tavoitteitaan eli haittamaahanmuuton ja islamisaation edistämistä. Mamu-kriittiset taas tarjoavat käytännön ehdotuksia: vokit kiinni, irti eurosta, rajat kiinni, suomalaisten turvallisuus ensin. Voisivat hekin järjestää vaikkapa väkivallanvastaisia tai raiskauksenvastaisia tapahtumia, mutta heidän ei tarvitse turvautua laajoihin, itsestäänselvästi tuomittaviin käsitteisiin, koska he uskaltavat sanoa omat käytännön ideansa ääneen, ja heillä ylipäänsä moisia on. Unelmaväellä on vain fantasiaa.

Tänään oli lapsentasoisten narsistien juhlapäivä. Meillä on edessämme monia kovia haasteita, joista kyllä voidaan määrätietoisella, fiksulla toiminnalla selvitä, mutta nämä höperöt huutelevat rasismista, joka ei takuulla pääsisi edes top 50 -listalle suomalaisten kohtaamissa ongelmissa. He saavat feelgood-annoksensa leikkimällä keskenään, että he ovat nyt parantaneet maailmaa, kun rasismia on nyt vastustettu. No jos he uskovat vastustuksen toimivan, menköön ensi viikonloppuna vastustamaan vaikkapa ebolaa tai uskonnollista vihaa Irakissa. Katsotaan, miten taikuus toimii.

*Alkuperäisessä tekstissä luki "ulkomaalaisen". Korjattu.

Kiitokset J.J:lle ajatuksia herättävästä viestistä aiheen suhteen.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Miksi Jimi Karttusesta pitää valehdella?

Jimi Karttunen sellaisena, millaisena hänet tunteneet hänet muistavat. Ei hän ollut kirkasotsainen
rippikoululainen vaan 28-vuotias ongelmainen mies.
Olen aiemmassa kirjoituksessani ihmetellyt median ja poliitikkojen yhtäkkistä kiinnostusta henkirikoksiin sekä yhtä yhtäkkistä halua vaikuttaa asioihin ja ennaltaehkäistä rikoksia - siis kantasuomalaisten tekemiä. Otsikointi on ollut melko räväyttävää: MTV uutisoi Jimi Joonas Karttusen tulleen "hakatuksi henkihieveriin" SVL-jäsenen toimesta. Poliisin mukaan Karttusta oli potkaistu rintaan, ja hän oli itse poistunut paikalta ennen ambulanssin ja poliisin tuloa. Henkihieverissä harvoin lähdetään kuljeksimaan.

Uutisoinnin taso on masentava näky: kuten kaverini Jarkko Jaakola Kansalainen-verkkomediasta sanoi, media revittelee otsikoilla niin paljon kuin pystyy klikkauksia saadakseen, virheet ehkä korjataan sitten myöhemmin jos jaksetaan, kunhan savu on hälventynyt. Se ei ole "luotettavan median" parjaama Kansalainen, MV tai edes kansallissosialistien vetämä Magneettimedia, joka räväyttäviä otsikoita tuottaa - se on valtamedia aina, kun he löytävät ideologisesti mieluisan lypsylehmän, kuten Karttusen kuoleman.

Toinen median valehtelutapa Karttusen tapauksessa on jotain, minkä olen kokenut omakohtaisestikin. Kun miesystäväni serkku teki itsemurhan, tutut usein ylistivät häntä aivan naurettavin sanankääntein. Fränk oli hyvä mies, mutta hän oli myös holtiton päihdeongelmainen, jonka omituiset tempaukset ja masennustaipumus olivat kaikkien tiedossa. Minua häiritsi suunnattomasti epärealistinen ylistys. Sehän on loukkaus uhria kohtaan, koska valehtelulla viestitään sitä, että uhri ei omana itsenään ollut riittävän hyvä muisteltavaksi, vaan häntä on kaunisteltava.
Karttusesta puhutaan samoin kuin Fränkistä aikanaan. Karttunen on runopoika, rauhaa rakastava, viaton ja herttainen päiväkodin ex-työntekijä. Valeet menevät jopa välillä ristiin: vaikka media toisaalta kertoo, että Karttunen vain käveli natsien ohi ja sylkäisi väärään aikaan ennen joutumistaan provosoimattoman hyökkäyksen kohteeksi. he myös ylistävät Karttusta urheana natsien vastustajana ja rauhan puolestapuhujana. No kumpaa hän oikein on? Valitkaa toinen.
Karttunen oli ihminen virheineen, hänellä oli tuomioita kahdesta näpistyksestä, kahdesta lievästä vahingonteosta sekä yhdestä vahingonteosta. Hän oli myös pitkään ollut päihdeongelmainen, joka oli houraillut netissä Kelan räjäyttämisestä, jos rahaa ei tule, sekä puheiden mukaan näkyi Poliisit-sarjan kolmannen kauden jaksossakin. Jostain syystä marttyyrinrakentajat peittelevät tätä kaikkea. He haluavat superlatiiveja ja nallekarhuja muistopaikalle, eivät todellista ihmistä ongelmineen.

Karttusta loukataan samoin kuin mieheni serkkua: ylistäjät eivät voisi selvemmin viestittää, että heille Jimi sellaisenaan ei ollut tarpeeksi hyvä. Jos he kerran haluavat Karttusta muistella, muistelisivat häntä, eivät jotain hänestä omissa päissään luomaa fantasiaa täydellisestä, kiltistä runopojasta. He loukkaavat uhria yhtä pahasti kuin törynheittäjät.

Lähteet: Espoon käräjäoikeus, Karttusen Facebook-seinä
SVL/Karttunen-aiheeseen liittyvää: Nyt pistää vihaksi

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Nyt pistää vihaksi

Kuten edellisessä tekstissäni mainitsin, olin Kajaanin Otanmäessä mielenilmauksessa paikalle sijoitettua vastaanottokeskusta vastaan. Paikallisilta ei juuri tarvinut kysellä, tiesivätkö he jotain tapahtuneesta. He huomasivat ulkopaikkakuntalaiset ja tulivat itse puhumaan. Siinä oli tietynlaista purkautumisen tuntua: tapahtunut oli niin hämmentävä ja järkyttävä kokemus, että monet halusivat päästä purkamaan tuntojaan asiasta myötätuntoiselle kuulijalle.

Ehkäpä se on juuri tämä henkilökohtainen kontakti tapahtuneeseen, joka minussa nyt herättää valtavan raivon median toimintaa kohtaan. Kun Arto Mikkonen surmattiin Otanmäessä, lehdet reagoivat siihen vähättelyllä. Mikkosen nimeä ei sanottu, hänen kuvaansa ei näytetty. Otsikkona oli mm. Turvapaikanhakijat epäiltyinä henkirikoksista äärimmäisen harvoin.

Media teki kaikkensa vieraannuttaakseen lukijan tapahtuneesta. Mikkosen nimeä tai kuvaa ei julkaistu, jotta lukija ei ajattelisi häntä oikeana ihmisenä. Vasta isoisäksi tullut, paikallisten suuresti pitämä Arto tuntuu inhimilliseltä, vuonna 1964 syntynyt paikkakuntalainen mies ei.

Joidenkin maahanmuuttokriittisten suhtautuminen ei ollut juuri fiksumpaa: Mikkonen esitettiin suomalaisuuden marttyyrina islamisaation vastaisella ristiretkellä, kuin tien laitaan murhatuksi tulemisessa olisi jotain kaunista ja jaloa. Ei siinä ole. Se on ruman politiikan ruma seuraus, jota ei tule romantisoida. Mikkonen ei valinnut kuolla, eikä hänen nyt pitäisi olla kuollut. Hän ei enää tule kotiin.

Tänään otsikoihin nousi kerrasta suuresti helsinkiläisen Jimi Karttusen kuolema. Karttunen oli kuollut aivoverenvuotoon, joka mahdollisesti aiheutui Suomen Vastarintaliikkeen jäsenen tekemästä pahoinpitelystä. Karttusen otsikot ovatkin hiukan eri luokkaa kuin Mikkosen saamat: puhutaan kaikkia suomalaisia kohtaavasta surusta, esitellään herttaisia lapsuudenkuvia ja uhrille osoitettuja kortteja muistopaikalla. Yhtäkkiä yksilön murhasta tulikin kollektiivinen suru, mitä se ei jostain syystä Mikkosen tapauksessa ollut. 

En ole nähnyt yhtään otsikkoa, jossa sanottaisiin esim. "Kansallissosialistit epäiltyinä henkirikoksista äärimmäisen harvoin", enkä tässä tapauksessa tekoa vähätteleviä tai tekijöiden ryhmää kaunistelevia otsikkoja odotakaan. Ilmeisesti ihmishengen arvo riippuu siitä, kuka sen riistää. Mikkosen kuolemasta media ei piittaa, koska sitä he eivät voi hyväksikäyttää agendansa ajamiseen, mutta Karttusen kuolemalla voi ratsastaa "antirasismin" agendaa edesauttaen vaikka vuoden loppuun.

Älkää käsittäkö väärin: en tarkoita, etteikö Karttusen tapausta tulisi käsitellä otsikoissa. Ihmettelen, miten mediassa kehdataan ajatella, että Arto Mikkonen ei ansaitse samaa huomiota. Hänen vältettävissä olevaa kohtaloaan provosoimattoman rikoksen ja monikulturistisen ideologian uhrina ei tulisi peitellä tai vähätellä. Jos joku on hetkeäkään epäillyt, peitteleekö media maahanmuuttajien rikoksia ja paisutteleeko natsien tekoja, ei tarvitse kuin katsoa, miten asioita on uutisoitu.



Jimi Karttuselle annettiin nimi ja kasvot, Arto Mikkosesta tehtiin vain kuolleena löydetty kajaanilaismies. Inhimillisyys poistetaan ideologisesti epämiellyttävistä jutuista, jottei lukijassa vaan heräisi mitään tunnereaktiota tapahtuneeseen. Toimittajat eivät näe uhreissa ihmisyyttä vaan propagandan työkaluja: itselle sopiviin tartutaan, sopimattomat sivuutetaan kylmästi. Vaikka monikulturistien sosiopatia on ollut tiedossa jo pitkään, pistää tämä silti vihaksi.

Media ei ole ainoa poliittisin syin surtavat valitseva. Presidentti Niinistökin jaksoi kauhistella sitä, kun Valtteri myöhästyi bussista, mutta ihmishengen riisto ei herätä reaktiota. Rasisminvastaisuudella on helppo keräillä hyvepisteitä, turvapaikanhakijoiden tekemä murha taas on vaikeampi aihe. Tällainen osoittaa, etteivät poliitikot oikeasti välitä mistään, kunhan pelaavat mediapeliä sopivan tilaisuuden tulle.

Vaikka media ja johtajat eivät muistaisi, muistetaan me. Laitetaan Arton muistolle mielestäni tilanteeseen sopiva kappale, Lynyrd Skynyrdin Simple Man.