SPR ansaitsisi syytteen Otanmäen ryöstömurhasta

Kajaanin poliisi pidättämässä toista ryöstömurhasta nyt tuomittua.

Tänään Otanmäessä paikallisen Arto Mikkosen ryöstäneet ja murhanneet turvapaikanhakijat Qasim Hammood Beni Zaid Ali ja Ali Ahmed Hussein tuomittiin yli kymmenen vuoden vankeusrangaistuksiin. Rangaistukset menivät oikeaan osoitteeseen, mutta jäivät puutteellisiksi, koska vastuullisia on muuallakin.

Molemmat miehet olivat päätyneet Otanmäen vastaanottokeskukseen Kajaaniin, koska olivat aiheuttaneet ongelmia aiemmissa sijoituspaikoissaan. Ja ongelmat eivät olleet mitään aivan vähäisiä, vaan henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia. SPR:n Oulun piirin hallintojohtaja Ari Haaranen oli kommentoinut siirtoja mtv3:n uutisille näin:

-Nämä (Kajaanin taposta) epäillyt miehet siirrettiin toisesta vastaanottokeskuksesta tänne noin viikko sitten, koska he aiheuttivat ongelmia. Tämä on normaali toimintatapa, että ihmisiä siirretään paikasta toiseen. Tämä on oikeastaan ainut järeämpi keino, mikä meillä on käytössä.

Ainut järeämpi keino? No miten olisi vaikka Suomen lain noudattaminen ja rikosilmoituksen tekeminen riehujista sen sijaan, että heidän tekojaan peitellään ja vaarallisia ihmisiä siirrellään kaikessa hiljaisuudessa aina uusien pahaa-aavistamattomien paikallisten uhaksi?

Vastaanottokeskusten henkilöstö on ilmeisen vastentahtoista sekoittamaan poliisia selkkauksiin, koska vakava rikollisuus vokissa voi herättää Migrin kiinnostuksen ja johtaa selvityspyyntöihin sekä vastaanottokeskuksen sulkemiseen ja arvokkaan sopimuksen menettämiseen.

Myös Otanmäen vokissa oli poliisi rampannut päivittäin, ja vaikka päihteet on vokeissa nimellisesti kielletty, Otanmäen tappajat olivat ryypänneet vokissa ennen kaupungille lähtöä. SPR ei hallitse edes omia tilojaan.

Lisäksi poliisi ei kohtele turvapaikanhakijoita samoin kuin paikallisia rikollisia. Vokkien tapahtumia selvitellään paikan päällä ja kirjataan, mutta syytteitä ei nosteta. Samoin vaikkapa pahoinpitelyyn tai ahdisteluun syyllistynyt suomalainen viedään tekopaikalta poliisin huostaan, turvapaikanhakijat taas usein vain palautetaan vokkiinsa.

Joidenkin rikosten, kuten ahdistelujen, suhteen on poliisi normaaliakin kädettömämpi. Lakia muutettiin niin, että nykyään ahdistelusta voidaan vain kirjoittaa rikesakko. Asia ei päädy käräjille. Turvapaikanhakijalle, joka valmiiksikin elää suomalaisten veronmaksajien kustannuksella ja joka todennäköisesti ei saa oleskelulupaa, on sakkolappu vessapaperiarkin väärti rangaistusarvoltaan. Poliisin kirjoittamista rikesakoista ei voi edes saada muuntorangaistusta vankeudeksi, joten rangaistusta ei käytännössä tule lainkaan.

Poliitikot ja SPR päivittelevät, että onpa se ikävää kun tulijat tappavat ja raiskaavat, mutta vastuuta ei oteta. SPR ei ole ilmoittanut aikovansa muuttaa millään tavoin käytäntöään vaarallisten ihmisten siirtelystä paikasta toiseen, ja itse asiassa piirijohtaja Haaranen selvästi puolusteli käytäntöä. SPR ei edes ole joutunut minkäänlaiseen tutkintaan siitä, että heittivät vaaralliset psykopaatit kajaanilaisten niskoille. Ilman SPR:n toimintaa Arto Mikkonen olisi elossa. Se loi olosuhteet hänen murhalleen.

Poliittinen johto puhuu ympäripyöreästi, että jotain tarttis tehrä, mutta kaikki todelliset toimenpiteet, kuten ulkona liikkumisen rajoittaminen, blokataan ihmisoikeuksiin tai kansainvälisiin sopimuksiin hämärästi vedoten.

Turvapaikanhakija ei ole kansalainen, eikä hänellä ole oleskelulupaa. Heidän liikkumistaan on kaikin puolin järkevää rajoittaa varsinkin huomioon ottaessa heidän tilastoissa poikkeavan taipumuksensa rikollisuuteen. Kielteisen päätöksen saaneita ei tulisi vapaalle jalalle päästää lainkaan vaan Yhdysvaltain tapaan heidät laittomina maahanmuuttajina otetaan säilöön palauttamiseen saakka. 

Kotimaahan palaaminen suosiolla alkaa tuntua takuulla vankilaolosuhteissa houkuttelevalta räikeimmällekin elintasopakolaiselle. Vilpittömin aikein tulevat taas taatusti ymmärtäisivät liikkumisen rajoittamisen perusteet prosessin ajaksi, koska yksikään normaalijärkinen ihminen ei ota nokkiinsa siitä, että hänet elättävät ihmiset haluavat varmistua omasta turvallisuudestaan.


Otanmäen ryöstömurhaajien tuomio on luettavissa Junes Lokan blogista täältä.

Nyt pistää vihaksi

Kuten edellisessä tekstissäni mainitsin, olin Kajaanin Otanmäessä mielenilmauksessa paikalle sijoitettua vastaanottokeskusta vastaan. Paikallisilta ei juuri tarvinut kysellä, tiesivätkö he jotain tapahtuneesta. He huomasivat ulkopaikkakuntalaiset ja tulivat itse puhumaan. Siinä oli tietynlaista purkautumisen tuntua: tapahtunut oli niin hämmentävä ja järkyttävä kokemus, että monet halusivat päästä purkamaan tuntojaan asiasta myötätuntoiselle kuulijalle.

Ehkäpä se on juuri tämä henkilökohtainen kontakti tapahtuneeseen, joka minussa nyt herättää valtavan raivon median toimintaa kohtaan. Kun Arto Mikkonen surmattiin Otanmäessä, lehdet reagoivat siihen vähättelyllä. Mikkosen nimeä ei sanottu, hänen kuvaansa ei näytetty. Otsikkona oli mm. Turvapaikanhakijat epäiltyinä henkirikoksista äärimmäisen harvoin.

Media teki kaikkensa vieraannuttaakseen lukijan tapahtuneesta. Mikkosen nimeä tai kuvaa ei julkaistu, jotta lukija ei ajattelisi häntä oikeana ihmisenä. Vasta isoisäksi tullut, paikallisten suuresti pitämä Arto tuntuu inhimilliseltä, vuonna 1964 syntynyt paikkakuntalainen mies ei.

Joidenkin maahanmuuttokriittisten suhtautuminen ei ollut juuri fiksumpaa: Mikkonen esitettiin suomalaisuuden marttyyrina islamisaation vastaisella ristiretkellä, kuin tien laitaan murhatuksi tulemisessa olisi jotain kaunista ja jaloa. Ei siinä ole. Se on ruman politiikan ruma seuraus, jota ei tule romantisoida. Mikkonen ei valinnut kuolla, eikä hänen nyt pitäisi olla kuollut. Hän ei enää tule kotiin.

Tänään otsikoihin nousi kerrasta suuresti helsinkiläisen Jimi Karttusen kuolema. Karttunen oli kuollut aivoverenvuotoon, joka mahdollisesti aiheutui Suomen Vastarintaliikkeen jäsenen tekemästä pahoinpitelystä. Karttusen otsikot ovatkin hiukan eri luokkaa kuin Mikkosen saamat: puhutaan kaikkia suomalaisia kohtaavasta surusta, esitellään herttaisia lapsuudenkuvia ja uhrille osoitettuja kortteja muistopaikalla. Yhtäkkiä yksilön murhasta tulikin kollektiivinen suru, mitä se ei jostain syystä Mikkosen tapauksessa ollut. 

En ole nähnyt yhtään otsikkoa, jossa sanottaisiin esim. "Kansallissosialistit epäiltyinä henkirikoksista äärimmäisen harvoin", enkä tässä tapauksessa tekoa vähätteleviä tai tekijöiden ryhmää kaunistelevia otsikkoja odotakaan. Ilmeisesti ihmishengen arvo riippuu siitä, kuka sen riistää. Mikkosen kuolemasta media ei piittaa, koska sitä he eivät voi hyväksikäyttää agendansa ajamiseen, mutta Karttusen kuolemalla voi ratsastaa "antirasismin" agendaa edesauttaen vaikka vuoden loppuun.

Älkää käsittäkö väärin: en tarkoita, etteikö Karttusen tapausta tulisi käsitellä otsikoissa. Ihmettelen, miten mediassa kehdataan ajatella, että Arto Mikkonen ei ansaitse samaa huomiota. Hänen vältettävissä olevaa kohtaloaan provosoimattoman rikoksen ja monikulturistisen ideologian uhrina ei tulisi peitellä tai vähätellä. Jos joku on hetkeäkään epäillyt, peitteleekö media maahanmuuttajien rikoksia ja paisutteleeko natsien tekoja, ei tarvitse kuin katsoa, miten asioita on uutisoitu.

Jimi Karttuselle annettiin nimi ja kasvot, Arto Mikkosesta tehtiin vain kuolleena löydetty kajaanilaismies. Inhimillisyys poistetaan ideologisesti epämiellyttävistä jutuista, jottei lukijassa vaan heräisi mitään tunnereaktiota tapahtuneeseen. Toimittajat eivät näe uhreissa ihmisyyttä vaan propagandan työkaluja: itselle sopiviin tartutaan, sopimattomat sivuutetaan kylmästi. Vaikka monikulturistien sosiopatia on ollut tiedossa jo pitkään, pistää tämä silti vihaksi.

Media ei ole ainoa poliittisin syin surtavat valitseva. Presidentti Niinistökin jaksoi kauhistella sitä, kun Valtteri myöhästyi bussista, mutta ihmishengen riisto ei herätä reaktiota. Rasisminvastaisuudella on helppo keräillä hyvepisteitä, turvapaikanhakijoiden tekemä murha taas on vaikeampi aihe. Tällainen osoittaa, etteivät poliitikot oikeasti välitä mistään, kunhan pelaavat mediapeliä sopivan tilaisuuden tulle.

Vaikka media ja johtajat eivät muistaisi, muistetaan me. Laitetaan Arton muistolle mielestäni tilanteeseen sopiva kappale, Lynyrd Skynyrdin Simple Man.