Näytetään tekstit, joissa on tunniste Otanmäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Otanmäki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. lokakuuta 2021

Eroon esiintymiskammosta - miten ujo kotihiiri saatiin laulamaan karaokea 1000 ihmisen katsoessa

Puhumassa Prabudimas-konferenssissa Vilnassa helmikuussa 2020.



-Tule mukaan sinne Otanmäen miekkariin Kajaaniin.

-Joo, no tuota, en mää varmaan pääse. Se on niin kaukanakin.

-Sinne on porukkaa tulossa pohjoisesta. Ne voi hakea sut Iistä ja tuoda takaisin kotiin.

Verenpaine nousee. Syke kiihtyy. Tekosyyt alkavat loppua.

-No en mää silti oikein tiedä. En tunne niitä ihmisiä yhtään, ja ei miekkarit ehkä ole ihan mun juttu.

Vänkääminen Monokulttuuri FM -tiimitoveri Junes Lokan taholta jatkuu. 

Lopulta suostun ja näin päädyn pitämään ensimmäisen julkisen puheeni mielenosoituksessa Kajaanin Otanmäessä 15.9.2016 eli melko tarkasti viisi vuotta sitten.

Noh, minuthan sitten haettiin ihan kotoa asti Pasi Rousun toimesta. Joitain muitakin autossa oli, mutta en muista, keitä. Huomasin nopeasti, että nämähän ovat tosi mukavia ihmisiä, eikä minulla ollut mitään syytä hermoilla heidän seurassaan lähtemistä. 

Sitten saavuttiin paikalle. Mitä täällä pitää edes tehdä? Ihmisiä oli paljon. Pian ensimmäiset ihmiset tunnistivat minut ja tulivat kättelemään, halaamaan ja kiittelemään siitä, että olin tullut paikalle. Olin täysin paniikissa mutta yritin parhaani mukaan hymyillä ja vaikuttaa rennolta. En ollut tottunut väkijoukkoihin - saati sitten siihen, että herätän huomiota sellaisessa.

Sitten näin Juneksen harppovan minua kohti kuvausvälineiden kanssa: "Ai, sää ootkin noin lyhyt", hän sanoi. Minulla oli 10 sentin korot jalassa. Vaikka en ollut tavannut Junesta elävässä elämässä aiemmin, tuttu kasvo joukossa hieman rauhoitti oloa, ja kuljin hänen perässään melko lailla koko loppupäivän. Joku muukin siinä oli. Vaalea mies, joka puhui paksusti tamperelaisittain ja siihen tapaan, kuin olisimme jotenkin tuttuja. Selvästikin olimme, koska hän viittasi keskusteluihin, joita olimme käyneet, mutta en vain tajunnut, kuka hän on, enkä kehdannut kysyä.

Myöhemmin kysyin asiaa Junekselta: Ilkka Kokkonen, Tampereen natsi. Sitten tajusin. Se tyyppi, joka oli blogini alkuajoista lähtien lähetellyt minulle yksäreitä, jotka ensin jätin huomiotta, koska hänen profiilikuvassaan oli Ron Jeremy, mutta jotka sitten huomasin varsin järkeviksi ja asiallisiksi analyyseiksi kirjoituksistani, joten ryhdyin vastaamaan hänelle.

Puhekin piti pitää. Olin yrittänyt kotona kirjoittaa jotain ylös, mutta esiintymiskammo vei täysin kykyni kirjoittaa, joten päätin, että yritän vain puhua samaan tapaan ilman muistiinpanoja kuin puhun Youtube-videoissani, kävi miten kävi. En edes muista, mistä puhuin. Tuijottelin kengänkärkiäni ja yritin olla ajattelematta yleisön läsnäoloa. Sain kuitenkin kehuja puheesta - tosin ne saattoivat tulla ihan vain kohteliaisuudesta tai jopa säälistä, koska jännitystäni ei voinut kukaan olla huomaamatta.

Hyvin hermostunut Tiina liimautuneena miekkarin ainoan tutun kasvon kylkeen 2016.


Pikakelataan lähes tasan 5 vuotta eteenpäin eli perjantaihin 17.9.2021: Laulan karaokea livestriimillä, eikä se hidasta minua lainkaan, etten koskaan ole ollut kummoinen laulaja. 

Junes ja minä vedämme duettona Serge Gainsbourgin Je t'aime, moi non plus -kappaleen, ja koska yleisöstä sitä pyydettiin, yritän laulaa Babymetalin Karate-kappaleen, joka on japaniksi - kielellä, jota olen opiskellut vuoden verran kauan sitten. 2016 en olisi ikinä uskonut, että joskus sellaista päätyisin tekemään - jo ajatus julkisesta laulamisesta olisi nostanut tuskanhien pintaan - eli mitä sitten tapahtui?

Miten pahankin esiintymiskammon saa selätettyä?

Mitä sinä pelkäät?

Jännityksen purkaminen on hyvä aloittaa ajatustyöllä. Pohdi, mitä oikeastaan pelkäät esiintymisessä. Pelkäätkö nolaavasi itsesi? Pelkäätkö, että joku voisi ajatella sinusta jotain negatiivista? Ja mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua esiintymisen seurauksena?

Tällaisella ajatustyöllä pystyy rationalisoimaan tunnetta eli tuomaan sitä paremmin hallittavalle tasolle. Ja usein rehellinen pohdinta johtaa siihen havaintoon, että pelko on kokonaan tai osin aiheetonta tai liioiteltua, ja pahimman skenaarion pohdinta on hyödyllistä riippumatta siitä, mitä esiintymiselläsi on pelissä. Vaikka kyseessä olisi tärkeä asia, kuten työhaastattelu, epäonnistuminen ei ole maailmanloppu. Uusia mahdollisuuksia tulee. Mikään esiintyminen ei ikinä tule ratkaisemaan loppuelämääsi. Jo tämän tiedostaminen rauhoittaa jännitystä.

Tiedosta jännityksen mahdolliset haitat ja käännä se voimavaraksi

Jännitys ei auta sinua hyvän suorituksen aikaansaannissa vaan pahimmillaan lamaannuttaa sinut täysin. Mutta jännityksen kanssa voi esiintyä ja suoriutua loistavasti, kun tiedostaa jännityksensä ja sen, että kyseessä on vain sinun korviesi välissä olemassa oleva tuntemus. Sinä olet tilanteen hallinnassa tästä tuntemuksesta riippumatta.

Tunnistan usein esiintymisjännitystä jopa supertähdissä, kun heitä haastatellaan tai pyydetään lavalle vastaanottamaan palkintoa, ja he, jotka kääntävät jännityksen voimavaraksi, päätyvät onnistumaan ja vaikuttamaan hyvin sympaattisilta ihmisiltä.

Britney Spears on julkkis, jonka esiintymisiä olen nähnyt paljon, ja lavalla voit nähdä kaksi erilaista versiota hänestä. Esittäessään musiikkiaan lavalla Britney on elementissään, eikä jännityksestä näy häivääkään, mutta kun hänet kutsutaan lavalle vaikkapa palkintoa noutamaan, jännitys on silminnähtävää: Britney taputtelee kädellä rintaansa tai laittaa kädet kasvojen eteen astellessaan lavalle, mutta kääntää juuri tällä avoimuudella jännityksensä voimavaraksi. 

Hän usein jopa aloittaa puheensa toteamalla, että onpas tämä häkellyttävä tilanne, enkä oikein tiedä, mitä sanoa. Koska hän ei yritä peitellä jännitystä vaan näyttää sen avoimesti, se kääntyy hänen voitokseen: hän antaa itsestään aidon ja sympaattisen vaikutelman, jota itsevarmuuden teeskentely ei antaisi.

Jo se, että sanot ääneen, että sinua jännittää, tai varsinkin, jos onnistut ilmaisemaan sen tilannetta keventävällä, humoristisella tavalla, laukaisee jännitystä pois. Olet silloin aloittanut esiintymisesi olemalla aidoin itsesi. Eikä jännityksen tunnustamista tarvitse pelätä: kaikki jännittävät esiintymistä joskus, joten vastaanotto päätyy olemaan todennäköisesti paljon ymmärtäväisempi ja kannustavampi kuin olisit arvannut.

Britney vastaanottamassa VMA-palkintoa. Tilanteessa näkyivät kaikki tyypilliset jännityksen merkit: lavalle tulo kiirehtien, jännittynyt nauru, hiusten koskettelu, takeltelu, käsien pitäminen tiukasti kehon lähellä jne.. Huikeimmatkin lavaesiintyjät voivat joissain tilanteissa jännittää esiintymistä.

Altistushoito

Esiintymiskammoa ei voi lopullisesti selättää ilman, että poistut mukavuusalueeltasi ja asetat itsesi esiintymistilanteisiin. Usein tältä altistukselta on suorastaan mahdoton välttyä: vaikkapa työnhaku on jatkuvaa esiintymistä, josta on suoriuduttava. En suosittele kenellekään yleisölle esiintymisen aloittamista minun tapaani puheella suuren yleisön edessä. Jos jotain menee vikaan, esiintymiskammo voi pahentua huomattavasti, vaikka yleisö ei esiintymiseesi negatiivisesti reagoisi. Riittää, että koet itse epäonnistuneesi, ja seuraava esiintyminen pelottaa entistä enemmän.

Aloita pienillä asioilla: Aloita keskustelu vieraan ihmisen kanssa bussissa tai kaupassa. Laula baarissa karaokea - alkuun vaikka yhdessä kaverin kanssa, jos yksin mikrofoniin tarttuminen pelottaa liikaa. Ota työpaikalla, koulussa tai harrastusporukassa puheenvuoro tilanteessa, jossa sinulla on sanottavaa mutta jossa aiemmin olisit ollut hiljaa ja antanut vain muiden puhua.

Kun kokemusta karttuu, se todellisuus realisoituu sinulle itsellesi koko ajan paremmin, että jännitys on vain tuntemus sinun mielessäsi. Huomaat, että tosiasiassa sinulla ei ole aihetta pelätä. Ajan mittaan olet esiintymistilanteissa koko ajan rennompi ja se myös parantaa suoriutumistasi. Aina ei voi tässäkään onnistua: joskus tulet saamaan negatiivisia reaktioita, eivätkä kaikki esiintymis- tai sosiaaliset tilanteet tule menemään nappiin, mutta huomaat myös sen, että ne epäonnistumiset eivät maailmaasi kaada. 

Mitä paremmin tiedostat omat tuntemuksesi ja mitä enemmän poistut mukavuusalueeltasi, sitä helpompaa sinun on jättää jännitys taakse, koska huomaat sen täysin tarpeettomaksi häiriötekijäksi, joka on viime kädessä vain sähkötoimintaa aivosoluissasi, ei mitään sen kummempaa.

Entä kun mokaan tai jäädyn täysin?

Oli kyse sitten arjen sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden kanssa tai esiintymisestä yleisölle, kaikki mokailevat joskus. Keskustelu pysähtyy kiusalliseen hiljaisuuteen, mikä nostaa ahdistuksen pintaan, tai julkisessa esiintymisessä ajatus katkeaa tai jotain tulee sanottua väärin. Koska näitä tilanteita vääjäämättä tulee kaikkien eteen, niiden ennakointi on paras ratkaisu. Mieti valmiiksi asioita, joiden sanomisella kiusallisen hiljaisuuden voi keskeyttää keskustelussa kuin keskustelussa tai kääntää huumoriksi.

Sama pätee esiintymiseen. Jos se on mahdollista, käytä muistiinpanoja tai valmiiksi kirjoitettua tekstiä, jolloin sinun on helppo pysyä keskittyneenä. Jos vaikkapa ajatus katkeaa kesken puheen, ja sinulla ei ole muistiinpanoja tai niistä ei ole apua, pää lyö tyhjää, etkä tiedä lainkaan, mitä sinun pitikään sanoa, se helpottaa tilannetta, jos sinulla on valmiiksi mietittynä "täytepuhetta", joka antaa sinulle aikaa koota ajatuksia. Monissa tilanteissa ei ole lainkaan pahitteeksi vain todeta, että nyt kyllä unohdin, mitä minun pitikään sanoa, ja kun tämän toteaminen huumorilla keventää tilannetta, mieli rauhoittuu, ja sinun on helpompi palata aiheeseen.

Ja ota rauhallisesti: Jos puhut yleisötilaisuudessa, yleisö haluaa kuulla, mitä sanottavaa sinulla on, joten älä hosu ja puhu liian nopeasti tai mene paniikkiin, jos ajatus katkeaa, ja puheeseen tulee siksi hieman taukoa. Rauhalliseen tahtiin puhuminen luo myös itsevarmemman ja uskottavamman vaikutelman kuin kiirehtiminen, koska kiirehtiminen viestii yleisölle sitä, että et luota siihen, että heidän kiinnostuksensa sanomisiasi kohtaan säilyy.  Esiintyminen on sinun aikaasi, ja yleisö on halunnut sen sinulle antaa, joten sinulla ei ole kiirettä.


Yksi versio rauhoittavasta hengitysharjoituksesta.
(Lähde: hoitavahengitys.fi)

Toimivatko yleisesti tunnetut vippaskonstit?

Yleisesti tarjottuja keinoja esiintymisjännitykseen ovat mm. hengitysharjoitukset tai "kuvittele yleisön olevan alasti" -tyyppiset keinot rentoutumiseen. Hengitys todellakin on tärkeää julkisessa esiintymisessä, ja joillekin rauhoittavana keinona toimii vetää keuhkot täyteen ilmaa, pidätellä hengitystä n. 10 sekuntia, puhaltaa rauhallisesti suun kautta ja toistaa tämä muutamia kertoja. Harjoitus myös rentouttaa äänihuulia, mikä ehkäisee jännityksen aiheuttamaa äänen värinää tai kimeyttä.

"Kuvittele yleisö alastomaksi"
taas ainakin itselleni tuntuu vain hullunkuriselta. Kun esiinnyt, aivosi tekevät työtä koko ajan muutenkin, joten kuvitelmien lisääminen kuvioon on herkästi vain häiriötekijä. Pahimmassa tapauksessa se saa sinut nauramaan asiattomassa tilanteessa tai hämmentymään. Ajatus kulkee parhaiten, kun annat aivojen keskittyä itse asiaan eli esiintymiseesi.

Muista, että kun esiinnyt, yleisö haluaa sinun suoriutuvan hyvin. He ovat sinun puolellasi. Tämän asian muistuttaminen itselleen ennen esiintymistä rauhoittaa viemättä keskittymistäsi pois itse esiintymisestä.

Harjoittelu on hieman kaksipiippuinen juttu: jos sinun on pidettävä vaikkapa esitelmä ulkomuistista, harjoittelu ehdottomasti kannattaa, mutta liiallinen harjoittelu voi kääntyä itseään vastaan: jos esiintyminen perustuu vahvasti harjoitteluun, ja kesken esiintymisen tapahtuukin jotain yllättävää, joka estää sinua pysymästä harjoittelemassasi esityksessä, ajatus ja esiintyminen voivat mennä täysin sekaisin. 

Harjoittelu on hyvästä, mutta tehokkaimmillaan se on yhdistettynä tottumukseen rentoon esiintymiseen. Jos saat pidettyä itsesi rentona, eivät yllätystekijätkään pääse pilaamaan esitystäsi, koska rennossa mielentilassa ajatus kulkee hyvin ja pystyt tarvittaessa improvisoimaan ja poikkeamaan suunnitelmista ilman, että se vaikuttaa esityksen onnistumiseen negatiivisesti.

Amerikkalaisten usein toistama "fake it 'til you make it" eli "feikkaa olevasi sitä kunnes oikeasti olet sitä", ei ole huono konsti, mutta kuten harjoittelullakin, tällä keinolla täytyy olla rajansa. Jos hymyilet tai naurat "väkisin", huomaat yleensä, että sinua alkaa hymyilyttää aidosti. Jos teeskentelet rentoa ja ekstroverttiä sosiaalisessa tilanteessa, voit hyvinkin huomata feikkauksen kääntyvän aitoudeksi tilanteen edetessä. 

Tässä keinossa on kuitenkin se vaara, että väärin käytettynä siitä voi tulla ns. fake self -käytöstä, eli sen sijaan, että teeskentely auttaisi sinua löytämään aidon ilon ja rentouden itsestäsi, teeskenteletkin koko ajan, mikä tekee esiintymistilanteista vain entistä uuvuttavampia. Keinoa kannattaa kuitenkin kokeilla ja katsoa, millainen vaikutus sillä sinuun on: jos se auttaa nostamaan pintaan aitoa itseäsi, käytä sitä, mutta jos feikkaus jää pysyväksi tilaksi, siitä kannattaa pitäytyä erossa.

Jännitystä viestivää kehonkieltä: Pyritään tekemään omasta kehosta mahdollisimman pieni, hartiat lysyssä, kädet tiiviisti kehon lähellä, usein sen edessä, ja jalat tiivisti vierekkäin.
Esiintyessä tilan käyttäminen rohkeasti viestii itsevarmuutta ja antaa puheelle uskottavuutta.

Valmistaudu myös fyysisesti

Kun esiintyminen on edessä, sinun on helpointa säilyttää rentoutesi jos olet nukkunut ja syönyt hyvin ja pukeutunut tilaisuuden mukaan vaatteisiin, joissa tunnet olosi mukavaksi ja itsevarmaksi. Jos olet epävarma vaatetuksesta, ylipukeutuminen on useimmiten parempi vaihtoehto kuin alipukeutuminen, mutta tilaisuus sanelee pitkälti pukukoodin: johtoryhmän kokoukseen ei kannata esitystä mennä cocktail-mekossa tai farkuissa ja t-paidassa tekemään, eikä kodittomien oikeuksia puolustavaan tilaisuuteen silmäänpistävän kalliissa vaatteissa ja koruissa.

Osa fyysistä valmistautumista on esiintymisen fyysinen puoli ja se, mitä viestit kehonkielelläsi. Voit vaikkapa katsoa hyvien puhujien esityksiä videolta ja sitä, miten he käyttävät kehoaan. Ja se, miten käytät omaasi, vaikuttaa myös mielentilaasi. Jos seisot jäykkänä kädet visusti kylkiä vasten tai puuskassa, asetat itsesi jännittyneeseen, mahdollisimman huomaamattomaan tilaan eli viestit kehollasi aivoillesi olevasi lähes hätätilanteessa. Jos taas liikut rennosti, käytät tilaa käsillä ja koko keholla viestimiseen, rauhoitat mieltäsi ja viestit yleisölle itsevarmuutta.

Jos haluat erottua ulkoisesti joukosta, erotu positiivisesti. Alla esimerkki huonosta tilannetajusta: Meghan Markle vierailemassa harlemilaisessa koulussa, jonka oppilaista yli 80% on ruoka-avun piirissä, yli 10 000 dollarin asussa ja satojen tuhansien dollareiden koruissa.


Jännitys ei tee sinusta huonoa esiintyjää - hyväksy jännitys itseltäsi

Kuten sanottua, kaikki kokevat esiintymiskammoa ja hermoilevat suoriutumisestaan joskus, ja parhaatkin esiintyjät pelkäävät mokaamista. Se on osa ihmisluontoa. Esiintymiskammo ei siis ole asia, joka tekisi sinusta poikkeuksellisen yksilön, jolla ei vain ole luontaista kykyä esiintymiseen. Jos se rajoittaa kykyäsi toimia sosiaalisissa tilanteissa ja esiintyä, silloin et vain vielä ole tottunut näihin tilanteisiin ja oppinut keinoja niistä selviämiseen. 

Kunhan olet riittävästi saanut tosielämän harjoitusta näihin tilanteisiin ja sisäistänyt sen, että sinä hallitset tunteitasi eivätkä ne hallitse sinua, esiintyminen tulee luontevasti ujoimmaltakin introvertiltä.

Minäkin koen jännitystä edelleen

Ennen jokaista esiintymistä, varsinkin yleisötilaisuuksissa esiintymistä, koen jännitystä, mutta em. keinoilla jännitys kääntyy esiintymisen alettua rentoudeksi. Kun livestriimimme alkumusiikki soi, ja näen vakiokatsojien olevan innoissaan alkavasta lähetyksestä chatissä, jo se rentouttaa välittömästi - muistan, että yleisö on puolellani ja haluaa minun pärjäävän hyvin. 

Sama pätee julkisiin puheisiin vaikkapa seminaareissa ja mielenosoituksissa. Olen parhaimmillani, kun olen omasta mielestäni nätin ja tilaisuuteen sopivan näköinen, tulen hyvissä ajoin paikalle ja juttelen muiden paikalla olevien kanssa. Näin jännitys kaikkoaa ja positiivinen mieliala kohoaa.

Mokia tapahtuu edelleen. Viimeisimmässä mielenosoituspuheessani unohdin sanoa parikin suunnitelmaani sisältynyttä asiaa, ja yhdessä kohdassa pää löi tyhjää ja unohdin mitä olin sanomassa, koska yleisön reaktioiden katsominen sotki keskittymiseni hetkeksi. Mutta millään siitä ei ollut viime kädessä merkitystä: yleisö piti puheesta, ja seuraavalla kerralla suoriudun taas paremmin yhtä kokemusta viisaampana.

Poistumassa puheen jälkeen Nouse Suomi -mielenilmauksessa. Jännitys näkyi edelleen
mm. sormien näpertelystä puheen aikana ja käsien pitämisestä ristissä kehon edessä, mutta
jännitys ei estä esiintymistä, kun valitsee olla antamatta sille sitä valtaa.


perjantai 16. joulukuuta 2016

SPR ansaitsisi syytteen Otanmäen ryöstömurhasta

Kajaanin poliisi pidättämässä toista ryöstömurhasta nyt tuomittua.

Tänään Otanmäessä paikallisen Arto Mikkosen ryöstäneet ja murhanneet turvapaikanhakijat Qasim Hammood Beni Zaid Ali ja Ali Ahmed Hussein tuomittiin yli kymmenen vuoden vankeusrangaistuksiin. Rangaistukset menivät oikeaan osoitteeseen, mutta jäivät puutteellisiksi, koska vastuullisia on muuallakin.

Molemmat miehet olivat päätyneet Otanmäen vastaanottokeskukseen Kajaaniin, koska olivat aiheuttaneet ongelmia aiemmissa sijoituspaikoissaan. Ja ongelmat eivät olleet mitään aivan vähäisiä, vaan henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia. SPR:n Oulun piirin hallintojohtaja Ari Haaranen oli kommentoinut siirtoja mtv3:n uutisille näin:
-Nämä (Kajaanin taposta) epäillyt miehet siirrettiin toisesta vastaanottokeskuksesta tänne noin viikko sitten, koska he aiheuttivat ongelmia. Tämä on normaali toimintatapa, että ihmisiä siirretään paikasta toiseen. Tämä on oikeastaan ainut järeämpi keino, mikä meillä on käytössä.
Ainut järeämpi keino? No miten olisi vaikka Suomen lain noudattaminen ja rikosilmoituksen tekeminen riehujista sen sijaan, että heidän tekojaan peitellään ja vaarallisia ihmisiä siirrellään kaikessa hiljaisuudessa aina uusien pahaa-aavistamattomien paikallisten uhaksi?

Vastaanottokeskusten henkilöstö on ilmeisen vastentahtoista sekoittamaan poliisia selkkauksiin, koska vakava rikollisuus vokissa voi herättää Migrin kiinnostuksen ja johtaa selvityspyyntöihin sekä vastaanottokeskuksen sulkemiseen ja arvokkaan sopimuksen menettämiseen.

Myös Otanmäen vokissa oli poliisi rampannut päivittäin, ja vaikka päihteet on vokeissa nimellisesti kielletty, Otanmäen tappajat olivat ryypänneet vokissa ennen kaupungille lähtöä. SPR ei hallitse edes omia tilojaan.

Lisäksi poliisi ei kohtele turvapaikanhakijoita samoin kuin paikallisia rikollisia. Vokkien tapahtumia selvitellään paikan päällä ja kirjataan, mutta syytteitä ei nosteta. Samoin vaikkapa pahoinpitelyyn tai ahdisteluun syyllistynyt suomalainen viedään tekopaikalta poliisin huostaan, turvapaikanhakijat taas usein vain palautetaan vokkiinsa.

Joidenkin rikosten, kuten ahdistelujen, suhteen on poliisi normaaliakin kädettömämpi. Lakia muutettiin niin, että nykyään ahdistelusta voidaan vain kirjoittaa rikesakko. Asia ei päädy käräjille. Turvapaikanhakijalle, joka valmiiksikin elää suomalaisten veronmaksajien kustannuksella ja joka todennäköisesti ei saa oleskelulupaa, on sakkolappu vessapaperiarkin väärti rangaistusarvoltaan. Poliisin kirjoittamista rikesakoista ei voi edes saada muuntorangaistusta vankeudeksi, joten rangaistusta ei käytännössä tule lainkaan.

Poliitikot ja SPR päivittelevät, että onpa se ikävää kun tulijat tappavat ja raiskaavat, mutta vastuuta ei oteta. SPR ei ole ilmoittanut aikovansa muuttaa millään tavoin käytäntöään vaarallisten ihmisten siirtelystä paikasta toiseen, ja itse asiassa piirijohtaja Haaranen selvästi puolusteli käytäntöä. SPR ei edes ole joutunut minkäänlaiseen tutkintaan siitä, että heittivät vaaralliset psykopaatit kajaanilaisten niskoille. Ilman SPR:n toimintaa Arto Mikkonen olisi elossa. Se loi olosuhteet hänen murhalleen.

Poliittinen johto puhuu ympäripyöreästi, että jotain tarttis tehrä, mutta kaikki todelliset toimenpiteet, kuten ulkona liikkumisen rajoittaminen, blokataan ihmisoikeuksiin tai kansainvälisiin sopimuksiin hämärästi vedoten.

Turvapaikanhakija ei ole kansalainen, eikä hänellä ole oleskelulupaa. Heidän liikkumistaan on kaikin puolin järkevää rajoittaa varsinkin huomioon ottaessa heidän tilastoissa poikkeavan taipumuksensa rikollisuuteen. Kielteisen päätöksen saaneita ei tulisi vapaalle jalalle päästää lainkaan vaan Yhdysvaltain tapaan heidät laittomina maahanmuuttajina otetaan säilöön palauttamiseen saakka. 

Kotimaahan palaaminen suosiolla alkaa tuntua takuulla vankilaolosuhteissa houkuttelevalta räikeimmällekin elintasopakolaiselle. Vilpittömin aikein tulevat taas taatusti ymmärtäisivät liikkumisen rajoittamisen perusteet prosessin ajaksi, koska yksikään normaalijärkinen ihminen ei ota nokkiinsa siitä, että hänet elättävät ihmiset haluavat varmistua omasta turvallisuudestaan.


Otanmäen ryöstömurhaajien tuomio on luettavissa Junes Lokan blogista täältä.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Rasisminvastainen taikanäytös Helsingissä

Paleface innostui tietysti esiintymään rasisminvastaisessa mielenosoituksessa. Kuva on hänen uudelta videoltaan "Palamaan", missä Paleface selvästi antaa kannustusta väkivallalle ja tuholle silloin, kun elämä ei mene ihan omien toiveiden mukaan. Mene vaan, pieksä ihmisiä, riko muiden omaisuutta ja vie niiltä, mitä haluat, kunhan et ole rasisti.

Tänään eri puolilla Suomea järjestettiin taikanäytöksiä. Erinäiset poliitikot ja puolijulkkikset kokoontuivat kuuntelemaan Tarja Halosta ja Palefacea sekä siinä samalla tahdonvoimalla taikomaan epämukavia asioita pois maailmasta. Ainakin taikaesityksen järjestäjät vaikuttavat uskovan, että siinä on jokin logiikka, miksi tapaus, jossa yksi juutalaisenpolttoa hinkunut potkaisi toista rintaan, aiheutti jälkimmäisen juutalaisenpolttajan rakettimaisen nousun suvaitsevaisuuden marttyyriksi ja mielenilmauksen aiheeksi.

Helsingin punavihreä kupla osoitti tehonsa, kun kaupungin mielenilmaus keräsi jopa 15 000 kävijää, mutta muualla väkimäärät jäivät kymmeniin ja satoihin suuremmissa kaupungeissakin. Rasismi nyt ei vaan ole niin suuri ongelma, että se jaksaisi kiinnostaa. Rasismia liioitellaan kaikin keinoin, ja siltikin parhaimmillaan saadaan aikaan vain tarinoita bussista myöhästyneestä Valtterista, jonka taka-alalla iloinen äiti kerää kolehtia pojan lohdutukseksi. Suomessa on tapahtunut vain yksi rasistinen henkirikos, ja sekin oli romanin* suomalaista kohtaan tekemä. Rasismin tilastoista puhun tarkemmin tässä vanhemmassa tekstissäni.
Kuitenkin meillä on oikeitakin ongelmia: työttömyys, talouskasvu ja turvapaikkajärjestelmä, josta on tullut loputon karuselli, joka imaisee miljardin toisensa jälkeen ja sinkoaa ympäristöön raiskauksia, ryöstöjä, murhia ja pelkoa. Näemme joka päivä uutisotsikoita milloin mistäkin kadonneesta muistisairaasta, koska vanhukset jätetään resurssien puutteessa heitteille. Meillä on kodittomia, jotka ovat olleet asuntojonossa vuosia, ja heidän on katsottava sivusta, miten kuntapaikat nappaavat heidän jonottamansa asunnot irakilaisille.
Taikanäytösten kohokohtia olivat päättäjien visiitit mielenilmauksiin: ainakin Juha Sipilä, Petteri Orpo, Sanni Grahn-Laasonen, Paula Risikko, Li Andersson sekä Ville Niinistö ja vanhoista päättäjistä Tarja Halonen olivat paikalla. 

Hurja lista, mutta mitä hittoa nämä ihmiset miekkarissa tekevät? Hehän ovat niitä päättäjiä, joiden toimintaan mielenosoituksilla pyritään vaikuttamaan. Itselleenkö he mieltä osoittavat, vai onko tämä juuri sitä taikuuteen uskomista? Ja kuinka epäpäteviä nämä ihmiset oikein ovat? He ovat hyvissä asemissa vaikuttamiseen, jopa kaikkein parhaimmissa, joten miten ihmeessä he voivat katsoa järkeväksi ajankäytöksi miekkariesiintymiset? Pääministeri saa parilla kynänpyöräytyksellä enemmän aikaan toimistossaan kuin ikinä kaduilla mieltä osoittamalla. Voisiko joku kertoa ainakin ministerisväelle, ettei heidän tarvitse osoittaa mieltä, heillä kyllä on valtaa?
Sipilällä on luonnevika, joka valtiomiehelle on suorastaan rampauttava: hän epätoivoisesti haluaa ihmisten pitävän itseään hyvänä tyyppinä. Siksi hän syöksyy typeriin päätöksiin harkitsematta, kuten Suomelle miljoonia maksaneeseen lupaukseen tarjota Kempeleen lukaali maahantulijoille. Kansa ei tarvitse hyvää tyyppiä kaveriksi vaan määrätietoisen johtohahmon.
Osa näiden tapahtumien osallistujista onkin yleisluontoisia lampaita: he tekevät sitä, mitä porukka tekee. Sitten päädytään ensin osoittamaan mieltä homojen oikeuksien puolesta ja seuraavana viikonloppuna hurrataaan haittamaahanmuutolle, joka tuottaa Suomeen tuhansia äärimmäisen homofobisia ja rikosalttiita ihmisiä joka vuosi. Ollaan mukamas natseja vastaan, mutta jätetään se huomiotta, että suurin osa häirinnästä ja vandalismista Suomen juutalaisyhteisöihin tulee itse asiassa äärivasemmistolta.
Mielenosoitusten teemat myös kertovat paljon ajattelutavan erosta monikulturistien ja realistien välillä: Monikulturistit aina nimeävät tapahtumansa abstraktien ajatusten mukaan, koska haluavat piilotella todellisia tavoitteitaan eli haittamaahanmuuton ja islamisaation edistämistä. Mamu-kriittiset taas tarjoavat käytännön ehdotuksia: vokit kiinni, irti eurosta, rajat kiinni, suomalaisten turvallisuus ensin. Voisivat hekin järjestää vaikkapa väkivallanvastaisia tai raiskauksenvastaisia tapahtumia, mutta heidän ei tarvitse turvautua laajoihin, itsestäänselvästi tuomittaviin käsitteisiin, koska he uskaltavat sanoa omat käytännön ideansa ääneen, ja heillä ylipäänsä moisia on. Unelmaväellä on vain fantasiaa.

Tänään oli lapsentasoisten narsistien juhlapäivä. Meillä on edessämme monia kovia haasteita, joista kyllä voidaan määrätietoisella, fiksulla toiminnalla selvitä, mutta nämä höperöt huutelevat rasismista, joka ei takuulla pääsisi edes top 50 -listalle suomalaisten kohtaamissa ongelmissa. He saavat feelgood-annoksensa leikkimällä keskenään, että he ovat nyt parantaneet maailmaa, kun rasismia on nyt vastustettu. No jos he uskovat vastustuksen toimivan, menköön ensi viikonloppuna vastustamaan vaikkapa ebolaa tai uskonnollista vihaa Irakissa. Katsotaan, miten taikuus toimii.

*Alkuperäisessä tekstissä luki "ulkomaalaisen". Korjattu.

Kiitokset J.J:lle ajatuksia herättävästä viestistä aiheen suhteen.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Nyt pistää vihaksi

Kuten edellisessä tekstissäni mainitsin, olin Kajaanin Otanmäessä mielenilmauksessa paikalle sijoitettua vastaanottokeskusta vastaan. Paikallisilta ei juuri tarvinut kysellä, tiesivätkö he jotain tapahtuneesta. He huomasivat ulkopaikkakuntalaiset ja tulivat itse puhumaan. Siinä oli tietynlaista purkautumisen tuntua: tapahtunut oli niin hämmentävä ja järkyttävä kokemus, että monet halusivat päästä purkamaan tuntojaan asiasta myötätuntoiselle kuulijalle.

Ehkäpä se on juuri tämä henkilökohtainen kontakti tapahtuneeseen, joka minussa nyt herättää valtavan raivon median toimintaa kohtaan. Kun Arto Mikkonen surmattiin Otanmäessä, lehdet reagoivat siihen vähättelyllä. Mikkosen nimeä ei sanottu, hänen kuvaansa ei näytetty. Otsikkona oli mm. Turvapaikanhakijat epäiltyinä henkirikoksista äärimmäisen harvoin.

Media teki kaikkensa vieraannuttaakseen lukijan tapahtuneesta. Mikkosen nimeä tai kuvaa ei julkaistu, jotta lukija ei ajattelisi häntä oikeana ihmisenä. Vasta isoisäksi tullut, paikallisten suuresti pitämä Arto tuntuu inhimilliseltä, vuonna 1964 syntynyt paikkakuntalainen mies ei.

Joidenkin maahanmuuttokriittisten suhtautuminen ei ollut juuri fiksumpaa: Mikkonen esitettiin suomalaisuuden marttyyrina islamisaation vastaisella ristiretkellä, kuin tien laitaan murhatuksi tulemisessa olisi jotain kaunista ja jaloa. Ei siinä ole. Se on ruman politiikan ruma seuraus, jota ei tule romantisoida. Mikkonen ei valinnut kuolla, eikä hänen nyt pitäisi olla kuollut. Hän ei enää tule kotiin.

Tänään otsikoihin nousi kerrasta suuresti helsinkiläisen Jimi Karttusen kuolema. Karttunen oli kuollut aivoverenvuotoon, joka mahdollisesti aiheutui Suomen Vastarintaliikkeen jäsenen tekemästä pahoinpitelystä. Karttusen otsikot ovatkin hiukan eri luokkaa kuin Mikkosen saamat: puhutaan kaikkia suomalaisia kohtaavasta surusta, esitellään herttaisia lapsuudenkuvia ja uhrille osoitettuja kortteja muistopaikalla. Yhtäkkiä yksilön murhasta tulikin kollektiivinen suru, mitä se ei jostain syystä Mikkosen tapauksessa ollut. 

En ole nähnyt yhtään otsikkoa, jossa sanottaisiin esim. "Kansallissosialistit epäiltyinä henkirikoksista äärimmäisen harvoin", enkä tässä tapauksessa tekoa vähätteleviä tai tekijöiden ryhmää kaunistelevia otsikkoja odotakaan. Ilmeisesti ihmishengen arvo riippuu siitä, kuka sen riistää. Mikkosen kuolemasta media ei piittaa, koska sitä he eivät voi hyväksikäyttää agendansa ajamiseen, mutta Karttusen kuolemalla voi ratsastaa "antirasismin" agendaa edesauttaen vaikka vuoden loppuun.

Älkää käsittäkö väärin: en tarkoita, etteikö Karttusen tapausta tulisi käsitellä otsikoissa. Ihmettelen, miten mediassa kehdataan ajatella, että Arto Mikkonen ei ansaitse samaa huomiota. Hänen vältettävissä olevaa kohtaloaan provosoimattoman rikoksen ja monikulturistisen ideologian uhrina ei tulisi peitellä tai vähätellä. Jos joku on hetkeäkään epäillyt, peitteleekö media maahanmuuttajien rikoksia ja paisutteleeko natsien tekoja, ei tarvitse kuin katsoa, miten asioita on uutisoitu.



Jimi Karttuselle annettiin nimi ja kasvot, Arto Mikkosesta tehtiin vain kuolleena löydetty kajaanilaismies. Inhimillisyys poistetaan ideologisesti epämiellyttävistä jutuista, jottei lukijassa vaan heräisi mitään tunnereaktiota tapahtuneeseen. Toimittajat eivät näe uhreissa ihmisyyttä vaan propagandan työkaluja: itselle sopiviin tartutaan, sopimattomat sivuutetaan kylmästi. Vaikka monikulturistien sosiopatia on ollut tiedossa jo pitkään, pistää tämä silti vihaksi.

Media ei ole ainoa poliittisin syin surtavat valitseva. Presidentti Niinistökin jaksoi kauhistella sitä, kun Valtteri myöhästyi bussista, mutta ihmishengen riisto ei herätä reaktiota. Rasisminvastaisuudella on helppo keräillä hyvepisteitä, turvapaikanhakijoiden tekemä murha taas on vaikeampi aihe. Tällainen osoittaa, etteivät poliitikot oikeasti välitä mistään, kunhan pelaavat mediapeliä sopivan tilaisuuden tulle.

Vaikka media ja johtajat eivät muistaisi, muistetaan me. Laitetaan Arton muistolle mielestäni tilanteeseen sopiva kappale, Lynyrd Skynyrdin Simple Man.


lauantai 17. syyskuuta 2016

Ajatuksia Kajaanin tapahtumien jäljiltä

Junes Lokka ja minä Otanmäessä. Paikalla oli toistasataa ihmistä paikkakunnalta ja muualta,
vasemmiston räyhänhenget tajusivat olla tulematta paikalle. Taustalla näkyvät murhapaikalle viedyt kynttilät.
Kajaanin ryöstömurhasta ja sitä seuranneesta vastaanottokeskusta vastaan pidetystä mielenosoituksesta heräsi monenlaisia ajatuksia, joista tulisi punaiset langat vaikka tusinaan blogipäivitykseen. Kuitenkin lienee paras tiivistää kaikki nämä yhdeksi tekstiksi kohtalaisen itsestäänselvistä ajatuksista, jotka jostain syystä eivät koskaan löydä tietään monikulturistien tajuntaan.

SPR:n toiminta osoitti harvinaisen selvästi, kenen turvallisuutta arvostetaan, kenen ei. Mielenosoituksen ajaksi poliisi veti nauhat vokin ympärille ja SPR piti asukit neljän seinän sisällä vaaran välttämiseksi. Kun vastaavia toimia ehdotetaan suomalaisten suojelemiseksi, kuten tiettyyn kellonaikaan voimaan astuvaa ulkonaliikkumiskieltoa turvapaikanhakijoille, sitä väitetään ihmisoikeusloukkaukseksi. Liekö pahimmat kuumakallet peräti viety muualle jäähylle, koska miekkarin päätyttyä vokin pihaan kaarsi Migrin minibussi. Kuten Junes Lokka totesi Facebookissa, ilmeisesti ainoa ratkaisu turvallisuusongelmaan olisi järjestää mielenosoitus 24/7 jokaisen vokin edessä, jolloin SPR pitää tulijat sisällä.

Massamaahanmuuton kannattaminen on murhien ja raiskausten toteamista hyväksyttäväksi hinnaksi omille tavoitteille. Monikulturisti ei voi irtisanoutua ideologiansa käytännön seurauksista samalla kun kannattaa itse ideologiaa yhtään sen enempää, kuin voi vastustaa tapaturmia samalla kun kaataa öljyä rappukäytävään. Teko ja sen seuraukset ovat erottamaton paketti.

Monikulturistien sosiopatia nosti päätään varsinkin tapahtuneen selittelyssä. "Kyllä ne suomalaisetkin murhaa/ryöstää/raiskaa." Jotenkin en usko uhri Arto Mikkosen oman ryhmän syyllistämisen lohduttavan omaisia ja ystäviä. Tapahtunutta vähätellään monin sanankääntein, ja perimmäinen viesti vähättelyssä on juuri sitä samaa piittaamattomuutta: mitäpä tuosta murhasta välittämään, sattuuhan noita. Yksi murha sinne tai tänne on ihan kelpo hinta ihanalle unelmalle monikulttuurista. Näin julistavat "ihmisoikeuksien kannattajat"™ ja herättävät pahoinvointia jokaisessa tuntevassa ihmisessä.

En usko, että työministeri Jari Lindström tarkoitti pahaa sanoessaan murhaa ääriesimerkiksi toimimattomasta kotoutuksesta. Epäilen, että hän käytti ilmaisua vain osoittaakseen kotoutuksen toimimattomuuden, mutta yritys meni mönkään, koska se sai tilanteen kuulostamaan siltä, kuin kotoutustoimilla murhaajasta saataisiin lainkuuliainen ihminen. Ehkäpä vokeissa ei vaan vielä ollut ehditty pitää infotilaisuutta, jossa murhaamisen kerrotaan olevan väärin, tai antaa linkkiä mobiilisovellukseen, joka toteaa saman. Ja miten kotoutus muutenkaan liittyy asiaan? Suurin osa näistä irakilaisista ei Migrin mukaan tule jäämään tänne. Pitäisikö heidät salamannopeasti kotouttaa, jotta he malttavat olla murhaamatta paikallisia sen aikaa, kun täällä oleilevat?

Murhaajat muuten tulevat jäämään tänne. Ensin heille järjestetään verorahoin käräjät ja valitusprosessit, sitten n 62 000 euron vuosihintaan heidät majoitetaan suomalaiseen vankilaan. Sieltä he ensikertalaisina vapautuvat puolen tuomion jälkeen, ja ellei muutoksia sopimuksiin tehdä, he jäävät Suomeen notkumaan, halusimme tai emme. Irak ei ota vastaan vastentahtoisesti karkotettuja tai palautettuja, eikä hallituksemme jostain syystä saa tälle asialle mitään tehtyä, vaikka meillä on näennäisesti maahanmuuttokriittinen ulkoministeri. Kehitysavun lakkauttamisella uhkaaminen hoitaisi sopimukset kuntoon parissa päivässä.

 Monikulttuuri niittää satoaan, ja tämän politiikan jatkuessa se tulee tekemään niin kaikkialla ennemmin tai myöhemmin. Ei tarvitse mennä helsinkiläisiin lähiöihin ongelmat nähdäkseen, nyt jo syrjäinen kainuulaispitäjä riittää. Tulijoiden määrän kasvaessa yhä useammat päätyvät ilmiön vaikutuspiiriin. Se on vääjäämätöntä kehitystä, jota ei muuta mikään muu kuin raju muutos maahanmuuttopolitiikassa. Koko ajan useammat maat rajoittavat maahanmuuttoa ja turvapaikanhakuoikeutta sekä kieltäytyvät taakanjaosta, johon hölmöläisjohtajamme ovat kieli pitkällä Suomea tyrkyttämässä mukaan. Mikään ei estä meitä tekemästä samaa. Sopimuksistakaan on turha länkyttää mitään, koska ne saa panna jäihin katastrofin uhatessa. Eivätköhän miljoonat ja miljoonat Eurooppaan hinkuvat täytä määritelmän.

Edit: Kainuun Sanomien kolumnisti Seppo Turunen yritti häpäisyllä ja leimaamisella vaientaa unelmansa kritiikkiä. Hän kutsui mielenosoitukseen osallistuneita valkoiseksi roskaväeksi, joka "raivoaa" vastaanottokeskuksen edessä köysiä mittaillen. Kukaan ei vaatinut oman käden oikeutta, puheissa nimenomaan vastustettiin väkivaltaa. Uhrin ystävät puhuivat hyvin koskettavasti ja avoimesti. Toimittaja purkaa ideologiansa epäonnistumisen raivoa niihin, jotka hänen aatteestaan kärsivät, ja tällaisesta tulee todella paha mieli paikallisten puolesta.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Uutta tietoa Kajaanin henkirikoksesta


En ole Milwaukeen rasistimellakoiden jälkeen tehnyt uutisjuttuja, mutta lukija tarjosi lisätietoa Kajaanin Otanmäessä tapahtuneeseen henkirikokseen, joka on mielestäni hyvä tuoda esille. Otanmäen kylässä sijaitsevasta metsiköstä on löydetty miehen ruumis. Uhrin henkilöllisyys on tiedossa, mutta en sitä julkaise. Hän on paikallinen, kantasuomalainen mies. Toinen taposta epäilty on maahanmuuttaja, jota alla olevassa kuvassa viedään poliisiautoon Otanmäen vastaanottokeskuksesta.

Paikkakunnalta kerrotaan myös, että paikallisilla ja tulijoilla olisi ollut tappelua vastaanottokeskuksessa. Ilmeisesti paikalliset olivat kostomielellä menneet vokkiin tappelemaan. Eilisiltana paikallisessa kuppilassa taas oli ollut maahanmuuttajien taholta häiriköintiä.

Forssan ja Nurmijärven tapahtumien jälkeen on tapahtunut lisää yhteenottoja muuallakin. Keuruulla maahanmuuttajat ja paikalliset olivat joukkotappelussa, joka oli lähtenyt liikkeelle huutelusta ja muusta provokaatiosta.

Tiedot Kajaanin tapauksesta ovat siis on paikallisilta saatua tietoa, jota ei ole viranomaisten taholla vahvistettu tai valtamediassa julkaistu. Suuret kiitokset lukijalle, joka tiedon välitti.

Muita uusimpia tekstejä: Etkö sinä autistinen paskasakin juntti tajua edes tuntea syyllisyyttä?
Älynväläys Suomen Kuvalehdessä

*Edit: viimeisessä kohdassa paikan nimeä mainitessani kirjoitin sen väärin. Paikka on Otanmäki, ei Otanniemi.

Edit 12.9. klo 11:30: Oulun poliisi on julkaissut maanantai-aamuna tiedotteen, jonka mukaan pidätettynä teosta on kaksi irakilaista miestä. Tekoa tutkitaan tappona.