Mitä tapahtui Enbuske-podcastille?

Olimme viime viikolla Junes Lokan kanssa Sanomatalolla nauhoittamassa podcastiä, jossa vetäjänä oli Tuomas Enbuske, ja nyt kun podcastin ennakkoon ilmoitettu julkaisupäivä on ohitettu, eikä haastattelua ole julkaistu, kysellään nyt kaikilta kolmelta, mitä oikein tapahtui. Eikös sen haastattelun pitänyt keskiviikkona tulla? Piti toki, ja nyt onkin syytä kertoa, mitä on meneillään. 

Todettakoon näin alkuun, että olemme Enbusken kanssa asiasta puhuneet tänään, mutta en tykkää yksityisten keskustelujen sisältöä levittää ilman erittäin painavia syitä, niin tämän juttutuokion yksityiskohtiin en mene. Kertokoon Tuomas itse omalta puoleltaan mitä halua. Julkisesti hän on tähän mennessä kertonut, että podcast tultaisiin joskus julkaisemaan, mutta ei hän oikeasti voi sitä tietää. 

Keskustelujen sisällön vuotaminen ei olisi edes tarpeenkaan tilanteen ymmärtämisen kannalta: tapahtui juuri se, mitä odottaisit tapahtuvan valtamedian kanssa toimiessa.

Keskustelussa kun mentiin alueelle, josta valtamedian oma narratiivi on järkkymätön ja sen kyseenalaistaminen ehdoton tabu: juutalaisiin, siionismiin ja holokaustiin. 

Ja vieläpä tietysti sellaisen mediatalon lähetyksessä, jonka perustajia ja suuromistajia tuon 1500 hengen vähemmistön edustajat ovat. Ei tilanne kovin erilainen tosin muidenkaan suurten mediatalojen kanssa olisi: niille kun on enemmän sääntö kuin poikkeus, että juutalaiset, jotka Suomessa muodostavat alle 0,03% väestöstä, ovat huomattavan yliedustettuina, mitä mediatalojen omistukseen ja toimintaan tulee. Keskustelussa ei mitään laitonta sanottu, mutta eihän tästä aiheesta tarvitsekaan - koska juutalaisaihe on täysi tabu, jo se, että aiheesta käydään keskustelua, jossa on useita eriäviä mielipiteitä, menee liian pitkälle.

Tämä onkin erityisen tärkeää ymmärtää varsinkin heille, jotka uskovat sensuurin iskevän juuri kansallismielisyyden takia. Kyllähän media jonkin verran on valmis antamaan tilaa kansallismielisille, mutta vain kun on pakko ja vain kun he eivät liikaa median omaa agendaa haasta. Vaikkapa perussuomalaisille mediassa ajoittain puheenvuoroja annetaan, mutta he ovatkin suurpuolue, jonka täysi sivuuttaminen olisi liian ilmeistä agendan ajamista medialta, joka yrittää edelleenkin puolueettomaksi tekeytyä.

Ja media osaltaan ohjaa persujakin noudattamaan agendaansa. Riikka Purra ja Sebastian Tynkkynen ovat saaneet huomattavasti enemmän neutraalia tai myönteistä palstatilaa medialta kuin puolueen nationalistit ja konservatiivit, ja näin media maanittelee puolueita omalle linjalleen: mitä vihervasemmistolaisempia olette, sitä enemmän tulette saamaan meiltä huomiota, ja mitä enemmän haastatte narratiivia, sitä enemmän saatte osaksenne huomiotta jättämistä ja mustamaalausta. 

Näin media pystyy myös rakentamaan omaa versiotaan nationalismista - sellaista, jossa kansallismielisyys tarkoittaa sitä, että hyväksyt väestönvaihdon, kunhan tulijat maksavat veronsa ja joka perinteisten perhearvojen sijaan tarjoaa pridetystä. "Nationalismia", jolla ei ole mitään tekemistä nationalismin kanssa.

Junes ja minä emme kauempana voisi olla tästä kansallismielisyyden irvikuvasta, joten olemme lähtökohtaisesti sitä kastia, jonka saama mediahuomio rajoittuu valheelliseen mustamaalaukseen ja jota ei koskaan päästetä itse kertomaan mielipiteistään. Enbusken virhe oli siinä, että hän oikeasti kuunteli, mitä sanottavaa meillä on ja miten sen perustelemme, ja kas, seinä tulikin vastaan ja hänen journalistinen vapautensa loppui siihen.

Jotkut ovat sanoneet, että ei olisi pitänyt kertoa somessa etukäteen asiasta, koska se antoi somen roskaväelle mahdollisuuden "känkelöintiin".

 Höpsis. Eivät ne ole Dmitry Gurbanovin kaltaiset someraivoavat rivijuutalaiset, jotka känkelöinnin tällaisessa asiassa hoitavat - häntä paljon vaikutusvaltaisemmat mediakonsernin uskonveljet kyllä hoitavat asian, vaikka somessa ei asiasta puhuttaisi yhtään mitään. 

Tästä puhuimmekin Juneksen kanssa kotiin saavuttuamme: saa nähdä, tuleeko tästä Enbuskelle vieläkin avartavampi kokemus, kuin hän odotti, kun hänen pomonsa tulevat osoittamaan todeksi sen, mitä heistä Enbuskelle sanoimme estämällä lähetyksen julkaisun.

Kun lähetystä ei julkaistu, kävimme Juneksen kanssa hieman vääntöä siitä, mikä oli Enbusken rooli asiassa. Junes oli alkujaan sitä mieltä, että kaikki oli huijausta alusta asti. Että mitään ei koskaan ollut tarkoituskaan julkaista, vaan Enbuske vain toivoi saavansa Juneksesta irti jotain, mitä Vehkoo-jutun korkeimman oikeuden käsittelyssä voitaisiin häntä vastaan käyttää.

Olin eri mieltä, olen edelleen, ja Enbusken kanssa käydyn keskustelun jälkeen Juneskin alkoi taipua kannalleni: että Enbuske ei juoninut mitään vaan ainoastaan yliarvioi raskaasti oman toimintavapautensa Sanoman alaisuudessa. Luotan omaan ihmistuntemukseeni, ja lisäksi Enbuske teki asioita, joita hänen ei olisi mitään järkeä tehdä, jos kyseessä olisi huijaus. 

Somen roskaväen someraivotessa hän sanoi, että hän valitsee vieraansa ulkopuolisten painostuksesta piittaamatta ja että haastattelusta tuli hyvä lähetys. Jos kyseessä olisi huijaus, hänhän noin sanomalla vain asettaisi itsensä noloon tilanteeseen, joka näyttäisi siltä, että hän ensin uhoaa journalistisella vapaudellaan mutta hannaa kuitenkin tosipaikan tullen. Uskon, että hän oli vilpittömästi siinä luulossa, että lähetys julkaistaisiin sovitussa aikataulussa.

On periaate, jonka olen hyväksi havainnut: "Älä oleta pahantahtoisuutta syyksi millekään, jos tyhmyys riittää saman asian selittämään." 

Tiedän, että tuo kuulostaa ilkeilyltä Enbusken suuntaan, mutta en sitä suinkaan niin tarkoita. En sano häntä tyhmäksi, koska tiedän, että ei hän sitä ole. Arvioisin hänet aika selvästi keskivertoa korkeamman ÄO:n ihmiseksi. Mutta sellainenkin voi olla tietämätön ja ymmärtämätön. Älykkyys itsessään on vain mahdollistaja maailman menon ymmärtämiselle, ja se vaatii aina rinnalleen laajan tietämyksen ja realismin, jotta älykkyys pääsisi oikeuksiinsa ja kantajaansa hyödyttämään.

Koska Enbuske ei ole samoin punapilleröity kuin Junes ja minä, hän ei vain ymmärtänyt, että nyt hän astuu media-alalla kielletylle alueelle tai edes tiennyt, että hän tosiasiassa työskentelee pitkälti juutalaisille. Ironista tilanteessa on tietysti se, että juutalaisten asema mediassa oli yksi puheenaiheista. Enbusken omat pomot osoittivat oikeaksi sen, mitä yritimme Enbuskelle sanoa.

Vastatessaan vihervasemmiston someraivoon podcastistä Enbuske otti esille sen, että hän on podcasteissään aikaisemmin haastatellut mm. pedofiilia ja sarjamurhaajaa. Se, että vihervasemmisto ei näistä lähetyksistä sanonut, että tällaisia vaarallisia ihmisiä ei tulisi päästää ääneen, kertoo kaiken tarvittavan someraivoajien moraalista ja prioriteeteista. Samanlainen osoitus heidän moraalirappiostaan nähtiin vain hieman aikaisemmin, kun "kämyt" ajoivat boikottikampanjaa Jari Sillanpäätä kohtaan. Erään antifan selitys sille, miksi he eivät osallistu tähän kampanjaan, oli siinä, että Sillanpää on pedari, mutta ei se nyt sentään rasisti ole. Siis kaikella vakavuudella hän tämän sanoi Punk in Finland -foorumilla.

Somessa aktiivisena ihmisenä vihervasemmiston kaksoisstandardit eivät varmasti Enbuskelle tulleet yllätyksenä, mutta puutteellisen punapilleröintinsä vuoksi hän ei vain ymmärtänyt, että hän työskentelee aivan saman arvomaailman omaaville ihmisille. Edes Enbusken raivokas siionismi ei häntä pelasta somen eikä mediatalon valitun kansan vihalta, jos hän yrittää nousta ulos siitä lokerosta, joka hänelle on annettu. Hänen roolinsahan on edustaa ns. räväkkää, sensuroimatonta ja suorapuheista tuotantoa, vaikka tosiasiassa rajat hänen toimintamahdollisuuksilleen ovat selvät. 

Eräänlaista ironiaa on siinäkin, että Enbuske itse halveksuu toimittajia, jotka teeskentelevät tällaista radikaalia suorapuheisuutta rahtaamalla studioon pari ihmistä, joiden mielipiteet eroavat vain yksityiskohdiltaan ja joista kumpikaan ei haasta vihervasemmistolaisen narratiivin ydinajatuksia. On epäilemättä karua joutua huomaamaan, että olet ollut yksi näistä valeoppositiota luovista toimittajista ja vieläpä tietämättäsi, kun useimmilla muilla näennäistä räväkkyyttä edustavilla toimittajilla heidän toimintansa on täysin tietoista ja laskelmoitua.

Ja nyt Enbuske onkin kiusallisessa asemassa. Hän ehti mennä sanomaan, että hyvä lähetys tuli ja että se julkaistaan, joten lähetyksen julkaisematta jättämisen selittäminen on vaikeaa. Hän kun sanoi myös tekevänsä yksin päätökset vieraistaan, joten hänen olisi joko valehdeltava ja väitettävä, että hän teki päätöksen olla julkaisematta podcastiä. Siinähän heräisi kysymyksiä: no miksi sitten kutsuit nämä ihmiset ja vielä sanoit, että hyvä lähetys tuli?

Jos hän taas kertoo totuuden ja twiittaa, että seinä tuli vastaan mediatalon johdon puolelta, hän tulee todistaneeksi luulleensa liikoja journalistisesta vapaudestaan ja siitä, kuka hänen vieraistaan todella päättää. Totuuden kertomalla hän myös purisi ruokkivaa kättä paljastamalla esimiestensä rajoittavan hänen toimintaansa ja vieläpä osoittaisi Juneksen ja minun olleen täysin oikeassa siitä, millaisia ne hänen esimiehensä ovat.

Yksi kiusallinen aspekti totuuden kertomisessa on myös se, mitä se kertoo lähetyksen kulusta, jos pomot ovat sanoneet, ettei tällaista voi julkaista. He kun tulevat samalla sanoneeksi, että kiivaasta siionismistaan huolimatta Enbuske ei heidän mielestään riittävän hyvin meille pärjännyt. Eihän heillä sellaisen haastattelun julkaisemista olisi mitään syytä estää, joka olisi meille kylmää kyytiä ja saisi meidät näyttämään tyhmiltä tai huonosti mielipiteensä perustelevilta.

Enbuske on nyt kertonut Twitterissä, että haastattelumme tullaan julkaisemaan, mutta kerrottakoon, että hän ei tästä varma voi olla ennen kuin podcast todella on Suplassa. Tiedän tämän keskustelumme perusteella, mutta kuten alussa sanoin, en tykkää yksityisten keskustelujen sisältöä levittää, niin en ryhdy yksityiskohtiin menemään asian suhteen, mutta tämä epävarmuustekijä on kaikkien edun mukaista todeta. Jos Enbuske ei taaskaan pysty lupaustaan täyttämään, siinä on entistäkin nolompi paikka hänelle.

Eihän sitä tiedä, vaikka hän oikeasti saisi haastattelumme julkaisuun. Itse kyllä epäilen, että ei tule saamaan, mutta ei mahdollisuutta voi toistaiseksi poiskaan sulkea tältä erää. Sopimukseen kun sisältyi se, että mitään ei keskustelusta leikata eikä sitä mitenkään editoida, joten hänen olisi saatava keskustelu sellaisenaan valitun kansan sensuurin läpi. Jos se ei sitä läpäissyt ennalta ilmoitettuun julkaisupäivään mennessä, tuskin se sitä läpäisee sen jälkeenkään.

Kiusallinen tilanne hänelle, epäilemättä. Ja siksi hän väistelikin somekansan kyselyjä siitä, missä se luvattu podcast oikein luuraa. Minua kiinnostaakin tilanteen jatkossa eniten se, hyödyntääkö Enbuske tämän mahdollisuuden oppia jotain, kun hänen omat pomonsa osoittivat haastateltavien olevan oikeassa, vai pitääkö hän edelleen kiinni vanhoista mielipiteistään.

Eroon esiintymiskammosta - miten ujo kotihiiri saatiin laulamaan karaokea 1000 ihmisen katsoessa

Puhumassa Prabudimas-konferenssissa Vilnassa helmikuussa 2020.

-Tule mukaan sinne Otanmäen miekkariin Kajaaniin.

-Joo, no tuota, en mää varmaan pääse. Se on niin kaukanakin.

-Sinne on porukkaa tulossa pohjoisesta. Ne voi hakea sut Iistä ja tuoda takaisin kotiin.

Verenpaine nousee. Syke kiihtyy. Tekosyyt alkavat loppua.

-No en mää silti oikein tiedä. En tunne niitä ihmisiä yhtään, ja ei miekkarit ehkä ole ihan mun juttu.

Vänkääminen Monokulttuuri FM -tiimitoveri Junes Lokan taholta jatkuu. 

Lopulta suostun ja näin päädyn pitämään ensimmäisen julkisen puheeni mielenosoituksessa Kajaanin Otanmäessä 15.9.2016 eli melko tarkasti viisi vuotta sitten.

Noh, minuthan sitten haettiin ihan kotoa asti Pasi Rousun toimesta. Joitain muitakin autossa oli, mutta en muista, keitä. Huomasin nopeasti, että nämähän ovat tosi mukavia ihmisiä, eikä minulla ollut mitään syytä hermoilla heidän seurassaan lähtemistä. 

Sitten saavuttiin paikalle. Mitä täällä pitää edes tehdä? Ihmisiä oli paljon. Pian ensimmäiset ihmiset tunnistivat minut ja tulivat kättelemään, halaamaan ja kiittelemään siitä, että olin tullut paikalle. Olin täysin paniikissa mutta yritin parhaani mukaan hymyillä ja vaikuttaa rennolta. En ollut tottunut väkijoukkoihin - saati sitten siihen, että herätän huomiota sellaisessa.

Sitten näin Juneksen harppovan minua kohti kuvausvälineiden kanssa: "Ai, sää ootkin noin lyhyt", hän sanoi. Minulla oli 10 sentin korot jalassa. Vaikka en ollut tavannut Junesta elävässä elämässä aiemmin, tuttu kasvo joukossa hieman rauhoitti oloa, ja kuljin hänen perässään melko lailla koko loppupäivän. Joku muukin siinä oli. Vaalea mies, joka puhui paksusti tamperelaisittain ja siihen tapaan, kuin olisimme jotenkin tuttuja. Selvästikin olimme, koska hän viittasi keskusteluihin, joita olimme käyneet, mutta en vain tajunnut, kuka hän on, enkä kehdannut kysyä.

Myöhemmin kysyin asiaa Junekselta: Ilkka Kokkonen, Tampereen natsi. Sitten tajusin. Se tyyppi, joka oli blogini alkuajoista lähtien lähetellyt minulle yksäreitä, jotka ensin jätin huomiotta, koska hänen profiilikuvassaan oli Ron Jeremy, mutta jotka sitten huomasin varsin järkeviksi ja asiallisiksi analyyseiksi kirjoituksistani, joten ryhdyin vastaamaan hänelle.

Puhekin piti pitää. Olin yrittänyt kotona kirjoittaa jotain ylös, mutta esiintymiskammo vei täysin kykyni kirjoittaa, joten päätin, että yritän vain puhua samaan tapaan ilman muistiinpanoja kuin puhun Youtube-videoissani, kävi miten kävi. En edes muista, mistä puhuin. Tuijottelin kengänkärkiäni ja yritin olla ajattelematta yleisön läsnäoloa. Sain kuitenkin kehuja puheesta - tosin ne saattoivat tulla ihan vain kohteliaisuudesta tai jopa säälistä, koska jännitystäni ei voinut kukaan olla huomaamatta.

Hyvin hermostunut Tiina liimautuneena miekkarin ainoan tutun kasvon kylkeen 2016.

Pikakelataan lähes tasan 5 vuotta eteenpäin eli perjantaihin 17.9.2021: Laulan karaokea livestriimillä, eikä se hidasta minua lainkaan, etten koskaan ole ollut kummoinen laulaja. 

Junes ja minä vedämme duettona Serge Gainsbourgin Je t'aime, moi non plus -kappaleen, ja koska yleisöstä sitä pyydettiin, yritän laulaa Babymetalin Karate-kappaleen, joka on japaniksi - kielellä, jota olen opiskellut vuoden verran kauan sitten. 2016 en olisi ikinä uskonut, että joskus sellaista päätyisin tekemään - jo ajatus julkisesta laulamisesta olisi nostanut tuskanhien pintaan - eli mitä sitten tapahtui?

Miten pahankin esiintymiskammon saa selätettyä?

Mitä sinä pelkäät?

Jännityksen purkaminen on hyvä aloittaa ajatustyöllä. Pohdi, mitä oikeastaan pelkäät esiintymisessä. Pelkäätkö nolaavasi itsesi? Pelkäätkö, että joku voisi ajatella sinusta jotain negatiivista? Ja mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua esiintymisen seurauksena?

Tällaisella ajatustyöllä pystyy rationalisoimaan tunnetta eli tuomaan sitä paremmin hallittavalle tasolle. Ja usein rehellinen pohdinta johtaa siihen havaintoon, että pelko on kokonaan tai osin aiheetonta tai liioiteltua, ja pahimman skenaarion pohdinta on hyödyllistä riippumatta siitä, mitä esiintymiselläsi on pelissä. Vaikka kyseessä olisi tärkeä asia, kuten työhaastattelu, epäonnistuminen ei ole maailmanloppu. Uusia mahdollisuuksia tulee. Mikään esiintyminen ei ikinä tule ratkaisemaan loppuelämääsi. Jo tämän tiedostaminen rauhoittaa jännitystä.

Tiedosta jännityksen mahdolliset haitat ja käännä se voimavaraksi

Jännitys ei auta sinua hyvän suorituksen aikaansaannissa vaan pahimmillaan lamaannuttaa sinut täysin. Mutta jännityksen kanssa voi esiintyä ja suoriutua loistavasti, kun tiedostaa jännityksensä ja sen, että kyseessä on vain sinun korviesi välissä olemassa oleva tuntemus. Sinä olet tilanteen hallinnassa tästä tuntemuksesta riippumatta.

Tunnistan usein esiintymisjännitystä jopa supertähdissä, kun heitä haastatellaan tai pyydetään lavalle vastaanottamaan palkintoa, ja he, jotka kääntävät jännityksen voimavaraksi, päätyvät onnistumaan ja vaikuttamaan hyvin sympaattisilta ihmisiltä.

Britney Spears on julkkis, jonka esiintymisiä olen nähnyt paljon, ja lavalla voit nähdä kaksi erilaista versiota hänestä. Esittäessään musiikkiaan lavalla Britney on elementissään, eikä jännityksestä näy häivääkään, mutta kun hänet kutsutaan lavalle vaikkapa palkintoa noutamaan, jännitys on silminnähtävää: Britney taputtelee kädellä rintaansa tai laittaa kädet kasvojen eteen astellessaan lavalle, mutta kääntää juuri tällä avoimuudella jännityksensä voimavaraksi. 

Hän usein jopa aloittaa puheensa toteamalla, että onpas tämä häkellyttävä tilanne, enkä oikein tiedä, mitä sanoa. Koska hän ei yritä peitellä jännitystä vaan näyttää sen avoimesti, se kääntyy hänen voitokseen: hän antaa itsestään aidon ja sympaattisen vaikutelman, jota itsevarmuuden teeskentely ei antaisi.

Jo se, että sanot ääneen, että sinua jännittää, tai varsinkin, jos onnistut ilmaisemaan sen tilannetta keventävällä, humoristisella tavalla, laukaisee jännitystä pois. Olet silloin aloittanut esiintymisesi olemalla aidoin itsesi. Eikä jännityksen tunnustamista tarvitse pelätä: kaikki jännittävät esiintymistä joskus, joten vastaanotto päätyy olemaan todennäköisesti paljon ymmärtäväisempi ja kannustavampi kuin olisit arvannut.

Britney vastaanottamassa VMA-palkintoa. Tilanteessa näkyivät kaikki tyypilliset jännityksen merkit: lavalle tulo kiirehtien, jännittynyt nauru, hiusten koskettelu, takeltelu, käsien pitäminen tiukasti kehon lähellä jne.. Huikeimmatkin lavaesiintyjät voivat joissain tilanteissa jännittää esiintymistä.

Altistushoito

Esiintymiskammoa ei voi lopullisesti selättää ilman, että poistut mukavuusalueeltasi ja asetat itsesi esiintymistilanteisiin. Usein tältä altistukselta on suorastaan mahdoton välttyä: vaikkapa työnhaku on jatkuvaa esiintymistä, josta on suoriuduttava. En suosittele kenellekään yleisölle esiintymisen aloittamista minun tapaani puheella suuren yleisön edessä. Jos jotain menee vikaan, esiintymiskammo voi pahentua huomattavasti, vaikka yleisö ei esiintymiseesi negatiivisesti reagoisi. Riittää, että koet itse epäonnistuneesi, ja seuraava esiintyminen pelottaa entistä enemmän.

Aloita pienillä asioilla: Aloita keskustelu vieraan ihmisen kanssa bussissa tai kaupassa. Laula baarissa karaokea - alkuun vaikka yhdessä kaverin kanssa, jos yksin mikrofoniin tarttuminen pelottaa liikaa. Ota työpaikalla, koulussa tai harrastusporukassa puheenvuoro tilanteessa, jossa sinulla on sanottavaa mutta jossa aiemmin olisit ollut hiljaa ja antanut vain muiden puhua.

Kun kokemusta karttuu, se todellisuus realisoituu sinulle itsellesi koko ajan paremmin, että jännitys on vain tuntemus sinun mielessäsi. Huomaat, että tosiasiassa sinulla ei ole aihetta pelätä. Ajan mittaan olet esiintymistilanteissa koko ajan rennompi ja se myös parantaa suoriutumistasi. Aina ei voi tässäkään onnistua: joskus tulet saamaan negatiivisia reaktioita, eivätkä kaikki esiintymis- tai sosiaaliset tilanteet tule menemään nappiin, mutta huomaat myös sen, että ne epäonnistumiset eivät maailmaasi kaada. 

Mitä paremmin tiedostat omat tuntemuksesi ja mitä enemmän poistut mukavuusalueeltasi, sitä helpompaa sinun on jättää jännitys taakse, koska huomaat sen täysin tarpeettomaksi häiriötekijäksi, joka on viime kädessä vain sähkötoimintaa aivosoluissasi, ei mitään sen kummempaa.

Entä kun mokaan tai jäädyn täysin?

Oli kyse sitten arjen sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden kanssa tai esiintymisestä yleisölle, kaikki mokailevat joskus. Keskustelu pysähtyy kiusalliseen hiljaisuuteen, mikä nostaa ahdistuksen pintaan, tai julkisessa esiintymisessä ajatus katkeaa tai jotain tulee sanottua väärin. Koska näitä tilanteita vääjäämättä tulee kaikkien eteen, niiden ennakointi on paras ratkaisu. Mieti valmiiksi asioita, joiden sanomisella kiusallisen hiljaisuuden voi keskeyttää keskustelussa kuin keskustelussa tai kääntää huumoriksi.

Sama pätee esiintymiseen. Jos se on mahdollista, käytä muistiinpanoja tai valmiiksi kirjoitettua tekstiä, jolloin sinun on helppo pysyä keskittyneenä. Jos vaikkapa ajatus katkeaa kesken puheen, ja sinulla ei ole muistiinpanoja tai niistä ei ole apua, pää lyö tyhjää, etkä tiedä lainkaan, mitä sinun pitikään sanoa, se helpottaa tilannetta, jos sinulla on valmiiksi mietittynä "täytepuhetta", joka antaa sinulle aikaa koota ajatuksia. Monissa tilanteissa ei ole lainkaan pahitteeksi vain todeta, että nyt kyllä unohdin, mitä minun pitikään sanoa, ja kun tämän toteaminen huumorilla keventää tilannetta, mieli rauhoittuu, ja sinun on helpompi palata aiheeseen.

Ja ota rauhallisesti: Jos puhut yleisötilaisuudessa, yleisö haluaa kuulla, mitä sanottavaa sinulla on, joten älä hosu ja puhu liian nopeasti tai mene paniikkiin, jos ajatus katkeaa, ja puheeseen tulee siksi hieman taukoa. Rauhalliseen tahtiin puhuminen luo myös itsevarmemman ja uskottavamman vaikutelman kuin kiirehtiminen, koska kiirehtiminen viestii yleisölle sitä, että et luota siihen, että heidän kiinnostuksensa sanomisiasi kohtaan säilyy.  Esiintyminen on sinun aikaasi, ja yleisö on halunnut sen sinulle antaa, joten sinulla ei ole kiirettä.

Yksi versio rauhoittavasta hengitysharjoituksesta.
(Lähde: hoitavahengitys.fi)

Toimivatko yleisesti tunnetut vippaskonstit?

Yleisesti tarjottuja keinoja esiintymisjännitykseen ovat mm. hengitysharjoitukset tai "kuvittele yleisön olevan alasti" -tyyppiset keinot rentoutumiseen. Hengitys todellakin on tärkeää julkisessa esiintymisessä, ja joillekin rauhoittavana keinona toimii vetää keuhkot täyteen ilmaa, pidätellä hengitystä n. 10 sekuntia, puhaltaa rauhallisesti suun kautta ja toistaa tämä muutamia kertoja. Harjoitus myös rentouttaa äänihuulia, mikä ehkäisee jännityksen aiheuttamaa äänen värinää tai kimeyttä.

"Kuvittele yleisö alastomaksi" taas ainakin itselleni tuntuu vain hullunkuriselta. Kun esiinnyt, aivosi tekevät työtä koko ajan muutenkin, joten kuvitelmien lisääminen kuvioon on herkästi vain häiriötekijä. Pahimmassa tapauksessa se saa sinut nauramaan asiattomassa tilanteessa tai hämmentymään. Ajatus kulkee parhaiten, kun annat aivojen keskittyä itse asiaan eli esiintymiseesi.

Muista, että kun esiinnyt, yleisö haluaa sinun suoriutuvan hyvin. He ovat sinun puolellasi. Tämän asian muistuttaminen itselleen ennen esiintymistä rauhoittaa viemättä keskittymistäsi pois itse esiintymisestä.

Harjoittelu on hieman kaksipiippuinen juttu: jos sinun on pidettävä vaikkapa esitelmä ulkomuistista, harjoittelu ehdottomasti kannattaa, mutta liiallinen harjoittelu voi kääntyä itseään vastaan: jos esiintyminen perustuu vahvasti harjoitteluun, ja kesken esiintymisen tapahtuukin jotain yllättävää, joka estää sinua pysymästä harjoittelemassasi esityksessä, ajatus ja esiintyminen voivat mennä täysin sekaisin. 

Harjoittelu on hyvästä, mutta tehokkaimmillaan se on yhdistettynä tottumukseen rentoon esiintymiseen. Jos saat pidettyä itsesi rentona, eivät yllätystekijätkään pääse pilaamaan esitystäsi, koska rennossa mielentilassa ajatus kulkee hyvin ja pystyt tarvittaessa improvisoimaan ja poikkeamaan suunnitelmista ilman, että se vaikuttaa esityksen onnistumiseen negatiivisesti.

Amerikkalaisten usein toistama "fake it 'til you make it" eli "feikkaa olevasi sitä kunnes oikeasti olet sitä", ei ole huono konsti, mutta kuten harjoittelullakin, tällä keinolla täytyy olla rajansa. Jos hymyilet tai naurat "väkisin", huomaat yleensä, että sinua alkaa hymyilyttää aidosti. Jos teeskentelet rentoa ja ekstroverttiä sosiaalisessa tilanteessa, voit hyvinkin huomata feikkauksen kääntyvän aitoudeksi tilanteen edetessä. 

Tässä keinossa on kuitenkin se vaara, että väärin käytettynä siitä voi tulla ns. fake self -käytöstä, eli sen sijaan, että teeskentely auttaisi sinua löytämään aidon ilon ja rentouden itsestäsi, teeskenteletkin koko ajan, mikä tekee esiintymistilanteista vain entistä uuvuttavampia. Keinoa kannattaa kuitenkin kokeilla ja katsoa, millainen vaikutus sillä sinuun on: jos se auttaa nostamaan pintaan aitoa itseäsi, käytä sitä, mutta jos feikkaus jää pysyväksi tilaksi, siitä kannattaa pitäytyä erossa.

Jännitystä viestivää kehonkieltä: Pyritään tekemään omasta kehosta mahdollisimman pieni, hartiat lysyssä, kädet tiiviisti kehon lähellä, usein sen edessä, ja jalat tiivisti vierekkäin.
Esiintyessä tilan käyttäminen rohkeasti viestii itsevarmuutta ja antaa puheelle uskottavuutta.

Valmistaudu myös fyysisesti

Kun esiintyminen on edessä, sinun on helpointa säilyttää rentoutesi jos olet nukkunut ja syönyt hyvin ja pukeutunut tilaisuuden mukaan vaatteisiin, joissa tunnet olosi mukavaksi ja itsevarmaksi. Jos olet epävarma vaatetuksesta, ylipukeutuminen on useimmiten parempi vaihtoehto kuin alipukeutuminen, mutta tilaisuus sanelee pitkälti pukukoodin: johtoryhmän kokoukseen ei kannata esitystä mennä cocktail-mekossa tai farkuissa ja t-paidassa tekemään, eikä kodittomien oikeuksia puolustavaan tilaisuuteen silmäänpistävän kalliissa vaatteissa ja koruissa.

Osa fyysistä valmistautumista on esiintymisen fyysinen puoli ja se, mitä viestit kehonkielelläsi. Voit vaikkapa katsoa hyvien puhujien esityksiä videolta ja sitä, miten he käyttävät kehoaan. Ja se, miten käytät omaasi, vaikuttaa myös mielentilaasi. Jos seisot jäykkänä kädet visusti kylkiä vasten tai puuskassa, asetat itsesi jännittyneeseen, mahdollisimman huomaamattomaan tilaan eli viestit kehollasi aivoillesi olevasi lähes hätätilanteessa. Jos taas liikut rennosti, käytät tilaa käsillä ja koko keholla viestimiseen, rauhoitat mieltäsi ja viestit yleisölle itsevarmuutta.

Jos haluat erottua ulkoisesti joukosta, erotu positiivisesti. Alla esimerkki huonosta tilannetajusta: Meghan Markle vierailemassa harlemilaisessa koulussa, jonka oppilaista yli 80% on ruoka-avun piirissä, yli 10 000 dollarin asussa ja satojen tuhansien dollareiden koruissa.

Jännitys ei tee sinusta huonoa esiintyjää - hyväksy jännitys itseltäsi

Kuten sanottua, kaikki kokevat esiintymiskammoa ja hermoilevat suoriutumisestaan joskus, ja parhaatkin esiintyjät pelkäävät mokaamista. Se on osa ihmisluontoa. Esiintymiskammo ei siis ole asia, joka tekisi sinusta poikkeuksellisen yksilön, jolla ei vain ole luontaista kykyä esiintymiseen. Jos se rajoittaa kykyäsi toimia sosiaalisissa tilanteissa ja esiintyä, silloin et vain vielä ole tottunut näihin tilanteisiin ja oppinut keinoja niistä selviämiseen. 

Kunhan olet riittävästi saanut tosielämän harjoitusta näihin tilanteisiin ja sisäistänyt sen, että sinä hallitset tunteitasi eivätkä ne hallitse sinua, esiintyminen tulee luontevasti ujoimmaltakin introvertiltä.

Minäkin koen jännitystä edelleen

Ennen jokaista esiintymistä, varsinkin yleisötilaisuuksissa esiintymistä, koen jännitystä, mutta em. keinoilla jännitys kääntyy esiintymisen alettua rentoudeksi. Kun livestriimimme alkumusiikki soi, ja näen vakiokatsojien olevan innoissaan alkavasta lähetyksestä chatissä, jo se rentouttaa välittömästi - muistan, että yleisö on puolellani ja haluaa minun pärjäävän hyvin. 

Sama pätee julkisiin puheisiin vaikkapa seminaareissa ja mielenosoituksissa. Olen parhaimmillani, kun olen omasta mielestäni nätin ja tilaisuuteen sopivan näköinen, tulen hyvissä ajoin paikalle ja juttelen muiden paikalla olevien kanssa. Näin jännitys kaikkoaa ja positiivinen mieliala kohoaa.

Mokia tapahtuu edelleen. Viimeisimmässä mielenosoituspuheessani unohdin sanoa parikin suunnitelmaani sisältynyttä asiaa, ja yhdessä kohdassa pää löi tyhjää ja unohdin mitä olin sanomassa, koska yleisön reaktioiden katsominen sotki keskittymiseni hetkeksi. Mutta millään siitä ei ollut viime kädessä merkitystä: yleisö piti puheesta, ja seuraavalla kerralla suoriudun taas paremmin yhtä kokemusta viisaampana.

Poistumassa puheen jälkeen Nouse Suomi -mielenilmauksessa. Jännitys näkyi edelleen
mm. sormien näpertelystä puheen aikana ja käsien pitämisestä ristissä kehon edessä, mutta
jännitys ei estä esiintymistä, kun valitsee olla antamatta sille sitä valtaa.

Radikaalein ja rasistisin kirjoitukseni koskaan

Olenkohan liian radikaali valtavirtaiseen maahanmuuttokritiikkiin? Tästä kävin keskustelua erään mamu-kriitikon kanssa.

Ensimmäinen ajatukseni - joka on myös mielessäni ollut jo pitkään - oli, että aihetta siistiytymiseen olisi. Ylilyöntejä on tapahtunut. Tässä ajatuksessa pitäydyn nytkin, mutta pitäisikö minun todella olla vähemmän äärioikeistoa? Lopettaa puheet rotujen älykkyyseroista, kaiken kehitysmaamaahanmuuton haitallisuudesta, siitä, miten monimuotoisuus on sotaa valkoisia vastaan, ja kaikesta muusta, joka on kaukana salonkikelpoisesta?

Ehkäpä. Ehkä voisin rakentaa hienon uran politiikassa. Nousta eduskuntaan ja päästä Ylen keskusteluohjelmiin. Olla salonkikelpoisten, valtavirtaistumista vaativien ihailema.

Mutta mitä ovat saavuttaneet he, jotka niin tekivät? Kunnioitan suuresti vaikkapa Laura Huhtasaarta tai Juho Eerolaa, mutta jos rehellisiä ollaan, mitä hekään ovat vilpittömimmällä yrityksellään saaneet eduskunnassa aikaan? Eerola sai lopun ruotsinlaivojen kautta tapahtuvalle laittomalle maahantulolle, mutta tästä on varsin pitkä matka siihen, mitä tarvitsemme: ylpeä, anteeksipyytelemätön länsimainen identiteetti, joka katsoo itsensä aivan riittävän monimuotoiseksi ilman ainuttakaan kehitysmaalaista sukuelinten silpojaa tai raiskatun naisen kivittäjää.

Politiikka ei ole ainut tapa vaikuttaa asioihin: mielipidevaikutus on huomattavasti suurempaa. Uuvatit ovat höpisseet poliittisesta kodista, ja olen tässä päivän mittaan miettinyt poliittisen kotini sijaintia. Ymmärsin, että sen sijainnin määrittävät kaksi asiaa: tavoitteeni ja onnellisuuteni. Kumpaakaan näistä en valtavirtaisessa politiikassa saavuttaisi. Voisin siellä lässyttää haittamaahanmuutosta ja siitä, miten "oikeanlaisia" afrikkalaisia kestäisi kuitenkin ottaa vaikka miljoona tänne - pitäähän sitä nyt miellyttää valtavirtaa!

Mutta jos katsomme henkilöitä, kuten Jared Taylor tai Richard Spencer, ihana Lana Lokteff, leppoisa kamuni Paul Ramsay (Ramzpaul) tai edes kevyemmän alt-light-linjan edustajat, kuten Paul Joseph Watson, Milo Yiannopoulos tai Lauren Southern. heistä yksikään ei ole poliitikko, mutta he ovat vaikuttaneet miljooniin. He ovat tehneet länsimaisesta identiteetistämme trendikkään, nuorisoon vetoavan vastakulttuurin, joka näkyy tilastoissakin: Z-sukupolvi, eli tämän hetken 15-25-vuotiaat, ovat huomattavasti edeltäjiään oikeistolaisempia.

Tietysti voisin myös kaunistella. Leikkiä, että vastustan vain sitä "haittamaahanmuuttoa", en kannata valkoisten identiteettiä ja yhteistyötä ja että en muka ymmärrä valkoisten olevan ainoa kansa, joka koskaan länsimaista sivistystä voi tuottaa.

Olen kuitenkin sekä liian rehellinen ja armoton tekemään niin. Uskon, että he, jotka asian ovat tajutakseen, tajuavat sen, jos joku heille sen suoraan sanoo. Niinhän minullekin kävi. Aloitin mokuttavana vasemmistolaisena. En ryhdy sanomaan puolisuvakkien latteuksia, joiden tiedän olevan pötyä. Jos taas asiaa ei haluta ymmärtää, maksakaamme hinta kansamme typeryydestä.

Ehkäpä voisin erään oululaispoliitikon tavoin hyveliputtaa vaikka mustilla kavereilla. Sillä, miten mustat henkilöt, kuten Tyler Preston ja Tommy Sotomayor seuraavat kanavaani.  Kaiken kukkuraksi olen vielä avoliitossa marokkolaisen kanssa! Senhän täytyy tarkoittaa, etten ole rasisti! Ja siten nöyryyttäisin itseäni kerjäämällä vasemmistolta hyvepisteitä, joita kaltaiseni äärioikeistolainen ei koskaan voi saada, ja joita en heidän kaltaisiltaan vastenmielisiltä kansanpettureilta, laumasieluilta ja hyödyllisiltä idiooteilta kiinnostunut saamaan. Sekö olisi asiallinen hinta poliittisesta urasta ja kansanedustajan palkasta? Ei minulle.

Itse asiassa olen viimeisen vuoden aikana menettänyt uskoani politiikkaan ylipäänsä.

Kai Murroksen tavoin olen alkanut uskoa, että Eurooppa on oman menestyksensä uhri, jonka täytyy ottaa kunnon turpasauna oppiakseen ja ollakseen toistamatta virhettä. Siitä ei tule kaunista tai veretöntä, mutta en muutakaan vaihtoehtoa näe realistisena, vaikka toivoisin suuresti, että rajojen sulkeminen ja karkotukset riittäisivät. Kukapa sitä nyt sotaa toivoisi. Ikävä kyllä Euroopan kansa ei vaan herää riittävän nopeasti kivuttomamman ratkaisun toteuttamiseksi. Kuten Stefan Molyneux sanoi, voimme joko tehdä epämukavia ratkaisuja nyt tai kammottavia ratkaisuja myöhemmin.

Palataanpa siihen poliittiseen kotiini. Se ei ole tehottomassa vaikkakin hyväntahtoisessa kansallismielisessä politiikassa. Se on alt-rightin ja äärioikeiston edgelordien parissa. Se on Pepe-meemien ja hulvattomasti vasemmiston tosissaan ottaman Moonmanin parissa. Se on siellä, missä kauhistutetaan vasemmistoa, joka ei tajua, että vain pelleilemme heidän helpon triggeröitymisensä kustannuksella. Siellä minun ei tarvitse teeskennellä maltillisempaa kuin olen, leikkiä, että rodulla ei ole väliä tai pelätä minkään korkeamman tahon harjausta. 

Heil Kek! REEEEEEEE!

Ja kyllä, tuo päivityksen aloituskuva on aivan vain meemi hysteerikkojen ahdistustilojen herättämiseksi. Tokihan jokainen täysipäinen (ei-normo) sen tiesikin. Menkäähän Rasmukseen selittämään, että Tuonen Joutsen on paljastunut kansallissosialistiksi. Naurut saa siitäkin.

Oulun valtaapitävät itsetuhovaihteella

Junes Lokka uusien valtuutettujen kukituksessa Oulun Rotuaarilla.

Kotikaupunkini valtaapitävien erinomainen kyky ampua itseään jalkaan joka käänteessä ei lakkaa huvittamasta minua. Yllättävää se ei tietenkään ole, mutta kiinnostavaa seurata. Jo ennen koko valtuustokauden alkua valtapuolueet onnistuivat runtelemaan omaa mainettaan. 

Ensin Aito Suomalainen Yhteislista potkittiin valheellisin perustein luottamustehtäväneuvotteluista ulos. Kansa ei päätynyt meitä näkemään häiriköinä vaan kiusattuina altavastaajina, vaikka kepulaisten ja lestadiolaisten vetämä paikallislehti Kaleva yritti parhaansa mukaan pönkittää neuvotteluja johtaneen Jukka Kolmosen (Kesk.) puheita jopa julkaisemalla suoranaisia valeita kritiikittä. Kolmonen mm. väitti kuntalain vaativan, että jo ennen vaaleja tehtyä sopimusta luottamuspaikkojen jaosta olisi noudatettava, vaikka kuntalaki on jakotavasta erittäin suurpiirteinen eikä vaadi d'Hondtin menetelmän käyttöä. 

Yle sentään totesi Kolmosen olevan väitteessään väärässä. Juonittelu ja valehtelu kuitenkin osui omaan nilkkaan, koska oululaiset ovat jo läpen kyllästyneitä suhmurointiin, hyväveli-järjestelmään ja "lestamafian" vallanpitoon, josta lautakuntaneuvottelut ja niiden uutisointi olivat jälleen uusi osoitus.

Seuraava laukaus omaan jalkaan oli jopa entistä pahempi. Väistyvä valtuusto oli äänestänyt luottamustehtäville hurjat palkkionkorotukset, jopa 560%, mikä itsessään näyttää leikkausta leikkauksen perään saavan kaupungin asukkaiden silmään pahalta. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan valtapuolueet menivät ja perustivat valtuustolle viisi varapuheenjohtajuutta.

Tätä päätöstä ei edes yritetty perustella mitenkään, koska kyseessä on niin ilmeinen turhien palkkiopaikkojen luonti sulle-mulle-jakoa varten. Kokoomus meni kansalaisten suuttumuksen edessä paniikkiin ja pakitti luopumalla neljännestä varapuheenjohtajuudesta. Imagotappio oli kuitenkin jo syntynyt ja korjausliike näytti lähinnä nololta selittelyltä. Kokoomuksen Juha Hänninen vaati muilta vastuullisuutta samalla kun hän itse nostaa nyt 560% noussutta 2750 euron kuukausipalkkiota.

Lautakuntapaikkojen jako taas osoitti sen, ettei jakoa ohjaa mikään periaate. D'Hondtin menetelmää perusteltiin sillä, että ryhmien valtasuhteiden valtuustossa on toistuttava lautakunnissa. Kuitenkin ryhmämme jätettiin jaosta kokonaan ulos, eli valtapuolueet nimenomaan pyrkivät estämään valtasuhteiden mukaisen jaon viemällä meidän osuutemme keskinäiseen sulle-mulle-jakoonsa.

Se olisi ollut meille haitaksi, jos valtapuolueet olisivat noudattaneet periaatteitaan ja sopimusta olemalla meille reiluja jaossa. Se olisi osoittanut, että ehkäpä he eivät niin kieroja olekaan, vaikka olemme koko ajan heidän sanoneet olevan. Mutta he eivät voineet luonnolleen mitään ja ahnehtivat, ja sillä tavalla he saivat todistettua meidän väitteemme: että he ovat vain epärehellisiä hillotolpan jahtaajia, joilla ei ole mitään periaatteita.

Näyttävä jalkaan ampuminen tuli tänään esim. Kokoomuksen Lyly Rajalalta ja Kalevan Kari Sankalalta, joka on kepulaisen lestamafian vankka kannattaja. Koska meidät oli jätetty ulos lautakuntaneuvotteluista ja siten liki 1300 oululaiselta äänestäjältä oli viety heidän demokraattinen edustuksensa lautakunnissa, päätimme äänestyttää jokaisesta lautakunnasta erikseen ja ehdottaa jompaa kumpaa meistä lautakunnan jäseneksi. Tietenkään läpi menolle ei ole mitään mahdollisuuksia, koska olemme yksi kuuttakymmentäkuutta vastaan, ja muut äänestävät blokkina. Pointti ei ole siis siinä, että yritettäisiin saada lautakuntapaikkoja vaan siinä, että osoitetaan, millaista teatteria valtuuston kokoukset ovat.

Lyly Rajala raivosi ja ihmetteli Facebookissa, mitä järkeä on äänestyttää, kun tulokset jo tiedetään. Kun arvostelin Lylyn logiikkaa, hän kokoomuslaiselle tyypillisesti blokkasi minut ja kaikki muut kriittiset äänet. Kalevan Kari Sankala taas suorastaan innosta hihkuen ylisti valtuuston kokouksien turhuutta ja lähestulkoon leuhki sillä, miten sujuvasti valtapuolueet veivät niiden lähes 1300 äänestäjän oikeuden edustuskseen:

"Aidon suomalaisen yhteislistan ainoa valtuutettu Junes Lokka äänestytti parhaansa mukaan suljettuna lippuäänestyksenä valtuustoa, mutta muun valtuuston kärsivällisyys ei pettänyt. Äänestyksiin oli varauduttu. Illan kokous arveltiin jo ennakkoon käytäväksi puhtaassa etyk-hengessä eli "ei tänä yönä kotiin", sillä Lokan vastaesitykset eivät tulleet kenellekään yllätyksenä. 

Alkaneen kauden luottamustehtävien edellyttämät henkilövalinnat hoidettiin taiten provosoitumatta puheenjohtajaksi valitun Juha Hännisen (kok.) johdolla. Näin aito suomalainen yhteislista jäi nuolemaan kokouksessa näppejään."

Voi Kari, minkä teit. Juuri tuota me olemme yrittäneet sanoa: että valtuustossa tehdyillä esityksillä tai käydyillä keskusteluilla ei ole mitään vaikutusta päätöksiin. Päätökset on jo tehty epävirallisissa kokouksissa, joista kansalaisten nähtäville ei julkisia pöytäkirjoja tule koskaan. Valtuuston äänestykset ovat vain muodollisuus ja eräänlaista poliittista teatteria.

Sankala ilmeisesti kuvitteli, että olisimme olleet lautakuntapaikkoja hakemassa, ja päätyikin pelaamaan meidän pussiimme julistamalla sitä, miten sujuvasti ja "taiten" suhmurointisopimukset saadaan valtuustossa äänestettyä läpi, vaikka joku rehellisempi niitä yrittäisi vastustaa. Hän sanoo juuri sen asian, jota äänestysruljanssilla pyrimme kansalaisille kertomaan.

Loppukevennykseksi tarjoan Lyly Rajalan aiemman esimerkin siitä, miten huudetaan "turpa kiinni" taiten ja provosoitumatta. 

Hesari sensuroi meidät vaalikoneesta

Kuntavaalien alla nettisivut ovat täynnä jos jonkinmoista vaalikonetta ja -galleriaa. Erikoisin on kuitenkin Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien yhdistetty vaalikone, johon ei pääse edes vastaamaan itsenäisenä, kansallismielisenä ehdokkaana.

Ilta-Sanomat tarjosi sähköpostiosoitetta, johon ehdokkaat voivat laittaa pyynnön tunnuksille, jos eivät ole tunnuksia saaneet. No, Junes Lokka ja minä laitoimme perjantaina viestin, jossa kerroimme nimemme, kaupungin ja yhteislistamme nimen sekä pyysimme käyttäjätunnuksia. Ei vastausta koko päivänä.

Maanantai-iltapäivänä vastausta ei vieläkään kuulunut, joten laitoimme viestiä toiseen kertaan samoilla tiedoilla. Ei vastausta. Seuraavaksi yritin kysellä HS:ltä Twitterissä, onko se heidän yleinen linjauksensa, että kansallismielisiä jätetään mahdollisuuksien mukaan ulos vai olemmeko me erityistapauksia. Ei vastausta.

Näin vertailun vuoksi: Ylen vaalikone on suositumpi ja ominaisuuksiltaan huomattavasti monimutkaisempi kuin HS:n versio. Ylen tuesta sai vastauksen yhteydenottoihin päivä- tai ilta-aikaan noin tunnissa myös viikonloppuisin, vaikka yhteydenottoja takuulla tuli paljon ruuhkautumisen aiheuttamien bugien takia. HS ei ole vastannut kuuteen päivään.

Tämä herättää minussa toivoa. Tämä viestii selvästi, että Hesari pelkää meidän pärjäävän. Jos he pitäisivät meitä täysin toivottomina tapauksina valtuustoon, heillä ei olisi mitään syytä meitä sulkea ulos koneestaan, koska ääniä ei tulisi kuitenkaan. Joku syy heillä kuitenkin nyt on päättää sensuroida meitä useista yhteydenotoista huolimatta.

Aiemmin minulle linkattiin keskustelufoorumiketju, jossa puhuttiin yhteislistastamme. Ketjussa sanottiin liikkuvan huhuja joiden mukaan valtamedia yrittäisi vaientaa keskustelua meistä, koska pelkää meidän menestyvän. Silloin kun luin ketjun en ollut moisesta kuullutkaan ja pidin ajatusta varsin epäuskottavana. Pari nettiöyhöä. Mitä sensuroitavaa meissä olisi? No ilmeisesti jotain on, jos meidät pitää vaalikoneestakin jättää ulos.