Turistiviisumit peruttiin, mutta itärajan aikapommi tikittää

Marinin hallituksen harhautus meni täydestä, ja kansa juhlii venäläisten turistiviisumien perumista, niin kuin kyseessä olisi merkittäväkin teko itärajan turvallisuusuhkia vastaan.

Kyseessä on toki pieni askel oikeaan suuntaan mutta täysin väärällä rintamalla - päätös on samanlainen, kuin jos vuoden 2015 turvapaikanhakija-aaltoa olisi "torjuttu" kieltämällä ruotsalaisia turisteja ylittämästä rajaa Haaparannasta. Tulijat kun eivät turisteina maahan tulevia ruotsalaisia vaan kolmansien maiden asukkaita, joille Ruotsi oli vain läpikulkumaa, ja sen edessä hallituksemme on omasta valinnastaan täysin voimaton.

Rajaliikenne Venäjältä muodostaa uhan, jossa on kolme merkittävää haaraa:

1. Suomessa on jo valmiiksi suuri venäläisvähemmistö, ja sen kasvattaminen antaa heille lisää poliittista vaikutusvaltaa. Tuskin haluamme siihen tilanteeseen kuin huomattavan venäläisvähemmistön omaavassa Latviassa, että meillä on vaaleissa "Suomen venäläinen puolue", koska venäläisiä on niin paljon, että he alkavat muodostamaan omia eturyhmiään?

2. Myös täysin harmittomia tai jopa meille myötämielisiä venäläisiä maassamme voidaan käyttää aseena Suomea vastaan. Kaikki Venäjän viimeaikaiset rajakiistat ovat liittyneet naapurimaassa olevaan venäläisvähemmistöön, ja jo sen vähemmistön olemassaolo tarjoaa Putinille tekosyyn haluamilleen toimenpiteille: he vain suojelevat venäläisvähemmistöä ilkeältä valtaväestöltä. Sitten kehitellään narratiivi siitä, miten suomalaiset sortavat venäläisiä, ja pelilauta onkin jo aseteltu. On siis viime kädessä täysin epäolennaista, ovatko tulijat vieraan vallan agentteja vai meitä kohtaan hyväntahtoisia.

Ukrainan venäläisvähemmistö syntyi ajattelemattomasti tehdyn rajojen vedon tuloksena Neuvostoliiton hajotessa, ja Viroon se pakotettiin väestönsiirroilla Neuvostovallan aikana, mutta Suomi voi valita, antaako se tällaisen vähemmistön syntyä ja kasvaa maassa vai ei, mikä osoittaa, kuinka hullua politiikkaa toteutamme. Se ongelma, mikä pakotettiin muihin maihin, otetaan tänne tietoisella politiikalla.

3. Tämä on se akuutein uhka, koska tätä käyttäen voidaan ajaa Suomi täyteen kaaokseen ilman vaivannäköä Venäjältä ja koska kaikki niin Suomessa kuin Venäjälläkin tietävät hallituksemme olevan voimaton sen edessä: avataan Venäjää ympäröivien kehitysmaiden turvapaikanhakijoille läpikulku Suomeen.

Vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden aallon n. 30 000 tulijaa riittivät kaaoksen luontiin. Viranomaiset olivat hätää kärsimässä sen suhteen, minne kaikki ne ihmiset sijoitetaan, ja taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset näkyvät edelleen. Ei tarvitse kauaa pohtia, mitkä ovat seuraukset, jos sama toisinnetaan täysin eri mittakaavassa, organisoituna operaationa Suomea vastaan. Ainoa asia, mitä venäläisten tämän toteutumiseksi tarvitsee tehdä, on lakata estämästä läpikulkijoita pääsemästä Venäjän omien raja-asemien ohi Suomen rajaviranomaisten puheille.

Tämä uhka on roikkunut Suomen yllä koko ajan ja saanut minut pitämään sormia
ristissä ja toivomaan, että ei tapahdu jotain, mikä saisi Kremlin suuntaamaan
katseensa tänne ja päättämään, että suomalaisia on aika kurittaa.

Tapaus Anton oli huoltajuuskiista suomalaisisän ja venäläisäidin välillä. Kiista paisui diplomaattiseksi
selkkaukseksi, ja kuten kuvasta näkyy, se politisoitiin hetkessä Suomi-vastaiseksi propagandaksi.

Se jokin voisi olla lähes mikä tahansa selkkaus. Kuten vuosia sitten näimme ns. tapaus Antonista, jopa huoltajuuskiistasta, jonka kuuluisi olla yhden perheen asia, saatiin aikaan täysimittainen diplomaattinen selkkaus, osapuolet politisoitiin tai politisoituivat omasta tahdostaan, ja Venäjän mediassa kerrottiin tarinoita Suomen viranomaisista, jotka syrjivät ja vainoavat venäläisiä.

Saimme esimakua siitä, miltä rajan avaaminen Venäjän puolelta näyttäisi, kun talvella 2015-2016 Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikkojen kautta Suomeen tuli n. 1700 turvapaikanhakijaa, jotka käyttivät Venäjää läpikulkumaana. Edelleen on epäselvää, oliko kyseessä tahallinen isku Suomea vastaan vai ainoastaan se, että tieto siitä, että rajakontrolli on löyhempää pohjoisessa, oli levinnyt lähtömaissa. 

Nykyhetken tilanteen kannalta on kuitenkin täysin epäolennaista, olivatko nuo tapahtumat Putinin tahallista kiusantekoa vai eivät: se on fakta joka tapauksessa, että rajakontrollin poistamalla Venäjä saisi ajettua Suomen kaaokseen. 

Myös se mittakaava, jossa tällainen hybridioperaatio voitaisiin toteuttaa, olisi aivan toista luokkaa. Viime kerralla puhuttiin vain kahdesta, vaikeasti saavutettavasta pohjoisen rajanylityspaikasta, eikä mikään merkittävää näkyvyyttä omaava taho ollut näitä rajanylitysmahdollisuuksia markkinoinut. Tieto oli levinnyt somessa ja suusta suuhun lähtömaissa. 

Entä jos sama toteutettaisiin täysimittaisena hybridioperaationa Valko-Venäjän malliin:
joka ikinen rajanylityspaikka avoimeksi läpikululle ja samaan aikaan mittava
tiedotuskampanja Keski-Aasian köyhiin maihin siitä, että nyt pääsee Suomeen?

Valko-Venäjä jopa lennätti tulijoita Turkista ja Irakista ja sitten kuskasi heidät busseilla rajalle. Sama on tietysti nähty myös Turkin tekemänä Kreikkaa vastaan, kun Turkki on rahdannut bussilasteittain siirtolaisia Kreikan rajalle ja sitten estänyt heitä palaamasta Turkin suuntaan, jotta he päätyisivät joko Kreikkaan tai jäisivät pidemmäksi aikaa Kreikan riesoiksi raja-alueelle leirejä perustamaan ja polttopulloja heittelemään.

Linkmenysin pakolaisleirillä haastattelemassa Valko-Venäjän
hybridioperaatiossa maahan tungettuja elintasopakolaisia

Olin paikan päällä Baltiassa, kun Valko-Venäjän hybridioperaatio oli käynnissä. Rajan läheisille alueille oli julistettu poikkeustila, ja tilanne oli kaoottinen, vaikka Baltian maat ja Puola toimivat tilanteessa oikein eli pysäyttivät tulijavirran huomattuaan sen olevan suunniteltu hyökkäys heidän maitaan vastaan. Paikalliset olivat kauhistuneita tulijamääristä, viranomaisilla alkoivat keinot, rahat ja tilat loppua tulijoiden sijoittamiseksi, ja siirtolaisleireillä mellakoitiin. 

Myös epävirallisilla rajanylityspaikoilla kuhisi. Valitsimme Latviassa täysin sattumanvaraisen metsätienpätkän, joka nyt vain oli lähin reitti Valko-Venäjän rajalle, ja törmäsimme saman tien partioon rajavartijoita, jotka olivat napanneet metsästä joukon laittomia rajanylittäjiä ja olivat paraikaa katsomassa heidän passejaan. 

Baltia ja Puola saivat tilanteen haltuun, ja Valko-Venäjälle jäi viime kädessä luu käteen: se oli ehtinyt rahdata maahan suuren määrän Lähi-Idän tulijoita, ja nyt he eivät saaneet niitä pukattua Schengen-alueelle. Ja koska monet tulijat olivat hävittäneet passinsa heti Minskiin saavuttuaan, ja koska monet valehtelivat lähtömaastaan ja identiteetistään, heitä ei tuosta vain voinut palauttaakaan. Siihen kaatui se hybridioperaatio.

Mutta miten reagoisi Suomen hallitus, jos meihin kohdistettaisiin turvapaikanhakijoiden vyöry?

No, sen on hallituksemme tehnyt selväksi jo silloin, kun Valko-Venäjä ja Turkki ovat näitä operaatioita tehneet: erityisesti tuolloinen sisäministeri Maria Ohisalo oli ärhäkästi tuomitsemassa hybridioperaation kohteeksi joutuneita maita siitä, että he puolustivat rajojaan ja vaati niitä päästämään tulijat sisään, vaikka hän kertoi itsekin tietävänsä, että kyseessä on hybridisodankäynti näitä maita vastaan.

Miten Suomi on varautunut siirtolaisten käyttöön hybridisodan välineenä?
No, meillä on vokeissa sängyt pedattuna ja laukunkantajat rajalla odottamassa.

Nyt Ohisalon paikalla on vihreiden Krista Mikkonen, jonka suhtautuminen ei takuulla tule yhtään tiukempaa olemaan. Ja entäs ne muut puolueet? SDP ja vasemmisto ovat myös pitäneet vuosien varrella tiukkaa linjaa sen suhteen, että oikeus turvapaikan hakuun - vaikka se tehtäisiin hybridioperaation tuloksena - on ihmisoikeus, josta ei voi joustaa. Kepusta voisimme kuulla yksittäisiä hajaääniä tätä vastaan, mutta viime kädessä kepu haluaa vain pysyä hallituksessa ajamassa siltarumpupolitiikkaansa, eli se kyllä taipuu muiden puolueiden tahtoon.

No, entä jos valta vaihtuu seuraavissa eduskuntavaaleissa, ja Venäjä avaa rajat tulijoille sitten? 

Lopputulos tulee olemaan täysin sama. Gallupeja johtaa tällä hetkellä Petteri Orpon kokoomus. Orpo oli sisäministeri, kun yli 30 000 turvapaikkaturistia läpsytteli Suomeen, eikä hän tehnyt mitään sen estämiseksi. Kun kysyin Orpolta Oulun Rotuaarilla, että nyt kun Juha Sipiläkin on myöntänyt, että turvapaikanhakijat olisi voitu pikakäännyttää, miksi rajaa ei suljettu. Orpo vain vastasi: "Tähän kysymykseen on vastattu jo," ja signaloi turvamiehilleen, että jos tämä hankala pikku nainen ei tästä lähde, viekää se pois.

Mitä Orpo sitten turvapaikkakriisin aikaan teki? No ei mitään suomalaisten hyväksi, mutta vähäisinkin asia, joka koski tulijoiden ihmisoikeuksia, sai hänet tarttumaan välittömästi toimeen. Kirjoitin vuoden 2016 huomattavan lukijamäärän keränneessä blogipäivityksessäni Miten huijaripariskunta Irakista itketti hölmöläisiä tapauksesta, jossa valtamedia kehitteli valheellisen nyyhkytarinan irakilaisperheestä, joka julmasti revitään rikki pakkopalautuksilla.

Kun Orpo sai kuulla asiasta, hän havahtui viikonlopun vietosta ilmoittamaan sunnuntaipäivänä, että hän on vaatinut tapauksesta välitöntä selontekoa. Kun suomalaisia joutui useiden turvapaikanhakijoiden tekemien henkirikosten uhreiksi Orpon sisäministeriyden ja siis myös poliisin johtajuuden aikaan, tapaukset eivät kiinnostaneet häntä lainkaan.

Näin Orpo reagoi valheelliseen nyyhkytarinaan karkotettavasta irakilaisesta. Kun suomalaiset
joutuivat tulijoiden vakavien rikosten kohteiksi, Petteriä ei kiinnostanut edes yhden twiitin vertaa.

Ei siis kannata laittaa toivoaan sen varaan, että opposition

 nousu hallitukseksi turvaisi meidät itärajan aikapommilta.

Tämän vuoksi Putinin luottonainen Maria Zaharova ilkkui suomalaisten raja-aitahankkeelle Telegramissa suositellen venäläisiä yrityksiä, jotka Suomi voisi palkata rakentamaan aidan. Tämä pilkka on täysin ymmärrettävää. Kyllä Venäjällä tiedetään se ihan yhtä hyvin kuin täälläkin, että aidalla ei ole mitään väliä, jos rajanylityspaikoilla kuitenkin pääsee kuka tahansa sisään vain anomalla turvapaikkaa.

Hallituksemme täyden hampaattomuuden osoittivat myös ne perustelut, joita se tarjosi syyksi venäläisten turistiviisumien perumiselle: "turistiviisumien myöntämisen jatkaminen voisi vahingoittaa Suomen kansainvälisiä suhteita". Eli päätöstä ei tehty siksi, että se on suomalaisten etu vaan siksi, että varsinkin Itä-Euroopan maat asettivat Suomen suuntaan suurta poliittista painetta asiasta, ja se alkoi olla noloa, että Suomi ainoana päästi turistit kulkemaan vanhaan malliin.

Olemme karmeassa tilanteeessa. Se, onko Suomi ensi viikolla kaaoksen vallassa, on täysin Putinin käsissä. Oma hallituksemme ei tule tekemään mitään, jos portit läpikululle avataan. Tämän vuoksi hössötys turistiviisumeista on täysin toissijaista. Pieni edistysaskel, mutta sellainen, joka ei vaikuta mitenkään tähän hybridiuhkaan.

Pelottavinta tässä on se, kuinka helppoa operaation toteutus venäläisille olisi. Yksi käsky rajavartijoille ja tehosteeksi vähän markkinointia kehitysmaihin, ja Suomi hukkuisi turvapaikanhakijoihin. Ikävä kyllä tällä hetkellä Ukrainan vahinko on meidän etumme: niin pitkään, kun Putinin katse ja kiinnostus operaatioihin on suuntautunut Ukrainaan, me olemme paremmin turvassa, kunhan ei tapahdu sitä jotain, joka saisi Kremlin päättämään, että nyt on aika ajaa Suomi katastrofiin.

Joten älkää juhliko turistiviisumien poistoa, kuin se olisi suurikin voitto. Pieni muutos parempaan kyllä, mutta suurin uhka on edelleen aivan yhtä todellinen kuin ennenkin. Nyt on aika alkaa asettaa poliittista painetta päättäjille tämän uhan torjumiseksi: vaatia Marinin hallitukselta välittömiä ja selkeitä päätöksiä asiasta ja tehdä hallituksen ulkopuolisille puolueille selväksi, että ääniä ei tule, ellei tähän uhkaan ole tarjota todellista ja tehokasta ratkaisua.

Sanna Marin: Paljon tuttuja, ei yhtään ystävää

Pääministeri Marin on rämpinyt bilekohusta toiseen, ja asiaa on puitu jos jonkinlaisesta vinkkelistä: onko käytös pääministerin arvolle sopivaa, mitä tämä tekee Suomen uskottavuudelle, vaarantaako Marinin heikko harkinta kansallisen turvallisuuden ja miksi pop-laulaja Olavi Uusivirta nuoli Marinin kaulaa. 

Tiedotustilaisuutta pitäessään Marin kiisti tehneensä minkäänlaisia virheitä ja sanoi, ettei aio muuttaa tapojaan. Ääni muuttui kellossa, kun SDP kokousti asiasta, ja sisäpiiriläisten mukaan Marinin saama palaute puolueväeltä oli kovaa.

Sitten kameroiden edessä nähtiinkin itkuinen Sanna, joka höpisi jotain sekavia siitä, miten hän ajatteli Zelenskyiä ja Ukrainaa, ja kertoo ottavansa opiksi. Kansalle kun voi olla nokka pystyssä - he eivät voi pääministerin paikkaasi viedä ennen vaaleja - mutta puolueväen edessä on nöyrryttävä. Jos heidän kannatuksensa menetetään, saa pääministeri pakkailla tavaransa Kesärannasta.

Ymmärrettävästi valtaosa bilekohujen kommentoinnista on liittynyt Mariniin juuri pääministerinä, mutta kiinnostavaa on myös ihminen kohujen keskiössä, mihin aion tässä kirjoituksessa keskittyä.

Miksi ihmeessä 36-vuotias perheenäiti, joka on tehnyt historiaa nuorena naispääministerinä, pilaa tieten tahtoen imagonsa ja niin uhmakkaasti kieltäytyy näkemästä minkäänlaista virhettä harkinnassaan?

Miksi tämä nainen pyörii epämääräisten somepersoonien ja B-julkkisten seurassa ja antaa heidän nolata itsensä?

Demarien puhuttelun jälkeen aiemmin uhmakas Marin oli itkuinen.
Selvästikin vasta silloin hänelle realisoitui se,
että pääministerin paikan voi menettää.

Vaikutelma on vain surullinen. Sanna teki täydellisen imagoremontin pääministeriksi tultuaan, mikä on helposti nähtävissä esim. vertaamalla hänen Twitter-kirjoituksiaan ajalta ennen pääministeriyttä sen jälkeiseen aikaan. Sanna oli aivan tavallinen nuori vasemmistonainen: itsevarmasti hyvinkin kärkeviä mielipiteitä esittävä ja tiuhaan kiroileva nainen, joka kertoi lempibändikseen Rage Against the Machinen. Pääministerinä oli vakavoiduttava ja ryhdyttävä harkitsemaan, mitä suustaan päästää. Ainakin joksikin aikaa. Mutta perusluonne ei muutu imagonkiillotuksella ja ladyboss-jakkupuvuilla.

Luonteenpiirre, joka on toistuvasti leimannut Marinin pääministeriyttä, on epävarmuus, joka ajoittain kohoaa jo paranoian tasolle.

Sanna ei istu mättäällä kuvassa, koska hänen mielestään miespoliitikko ei istuisi mättäällä. Sanna ei suostu kuvattavaksi naisellisessa istuma-asennossa vaan vaatii, että häntä kuvataan kuin miespoliitikkoa. On epätodennäköistä, että kuvaajat näissä tilanteissa ovat ajatelleet erityisesti kuvaavansa naista. Todennäköisemmin he ovat mielissään kuvanneet pääministeriä. Mutta Sannan epävarmuus sukupuolestaan on niin jatkuva kokemus hänelle, että jo valokuvaajan kuvausideat koetaan henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi ja juuri hänen sukupuoleensa kohdistuvaksi.

Epävarmuus ei näy pelkästään pikkuasioissa vaan myös merkittävissä poliittisissa päätöksissä.

Kun kommunikaatiokatkokset olivat johtaneet katastrofaalisiin virheisiin koronatilanteen hoitamisessa, presidentti Niinistö ehdotti, että perustetaan koronanyrkki - instituutio, jonka tehtävänä on hallita koronatilanteen kokonaiskuvaa, jotta eri laitosten välisiltä tietokatkoilta ja ristiin toimimisilta vältyttäisiin.

Marin otti tämänkin kuin hyökkäyksenä omaa johtajuuttaan vastaan ja kieltäytyi ehdottomasti, vaikka ideassa ei ollut mitään huonoa. Hän koki setämies-Saulin astuvan varpailleen ja loukkaantui. Sen seurauksena koronasähellys jatkui. Koululaisille tilattiin koronatestejä, mutta kukaan ei kertonut kouluille, mitä niillä oikein pitäisi tehdä, koska koordinaatiota ei ollut.

Ja mikäs piirre onkaan taas asioiden ytimessä Sannan bilekohuissa? Epävarmuus.

Marinin somekäytöksestä ja bilevideoilta välittyy kuva naisesta, joka kaipaa epätoivoisesti hyväksyntää ja joka haluaa vakuuttaa maailmalle, että hän on edelleen siisti tyyppi, ei mikään tylsä poliitikko. Tämä epävarmuus on altistanut hänet hyväksikäytölle, jota kukaan terveen itsetunnon omaava ei sietäisi.

Hänen ympärilleen on kertynyt joukko roskasakkia, joita ei kiinnosta olla Sannan, sen ihmisen, kavereita - heitä kiinnostaa kertoa somessa, että he ovat pääministerin kavereita ja että he pääsevät Kesärantaan bilettämään. Sannan tilalla voisi olla kuka tahansa pääministerinä, ja he käyttäytyisivät samoin, koska se ei ole Sanna ihmisenä, joka heitä kiinnostaa. Vai näyttävätkö nämä ihmisiltä, jotka välittävät siitä, joutuuko Sanna taas vaikeuksiin, kun tällaista roskaa julkaistaan?

Kuten heikon itsetunnon ihmiset yleensä, Sanna ei uskalla vetää rajoja ja puolustaa itseään.

Halu hyväksynnälle estää sellaisen. Kyllä hän aidosti tietää sen, ettei nähdyn kaltaisia videoita ja kuvia tulisi päästää julkisuuteen. Hänen pääministerikautensa alussa tehty imagoremppa osoittaa, että kyllä Sanna tietää, mikä näyttää julkisuuteen hyvältä ja mikä ei, ja miten pääministerin tulisi esiintyä. 

Hän on valmis poseeraamaan noloilla kännitanssivideoilla saadakseen roskasakin hyväksynnän ja antaa heidän julkaista videoita somessa. Hän antaa heidän julkaista örvellyksiään Kesärannassa koska ei halua vaikuttaa tiukkapipolta. Häntä hyväksikäytetään armotta, ja Sanna on liian heikko laittamaan sille loppua.

Sanna on myös selvästi onneton arjessaan pääministerinä, äitinä ja vaimona. Oli surullisinta kuultavaa aikoihin, kun Sanna perusteli biletystään sanomalla, että hänkin kaipaa elämäänsä joskus iloa, valoa ja hauskuutta. Eli arki niitä ei hänelle tarjoa, ja siitä on irrottauduttava niin täysin, että edes puolisoa ei oteta mukaan, kun lähdetään viihteelle.

Tilanne kohujen suhteen tuskin olisi aivan näin pahaksi päässyt Sannan osalta, ellei hänen "ystävänsä", kansanedustaja Ilmari Nurminen eli bile-Ilmari olisi kuvioissa. Ilmari tykkää julkkisten seuraan pääsystä, mutta yksinään hän ei kutsuja julkkisbileisiin keräisi. Mutta aina on Sanna, jonka rinnalla voi siivettää, koska kaikki ovet aukeavat pääministerille. Ilmari on käyttänyt Sannan asemaa jopa seksiseuran hankintaan ja kinunnut homoseksuaaliksi tunnustautunutta Benjamin Peltosta kutsuttavaksi Kesärannan juhliin.

Ilmari Nurminen ja tämän ihastuksen kohde Benjamin Peltonen, jonka seuraan
 Ilmari oli päässyt pyytämällä Sannaa kutsumaan Peltosen Kesärannan juhliin.
(Kuva & laajempi juttu: Seiska)

Jos itse olisin Sannan lähipiiriä, olisin jo ajat sitten tarttunut häntä olkapäistä ja todennut: 

Etkö sinä näe, että nämä ihmiset käyttävät sinua ihan oman etunsa ajamiseen, eikä heitä häiritse pätkääkään, että heidän toimintansa vahingoittaa sinua. Sinä olet perkele pääministeri, eikä näiden örvelöiden hyväksynnällä tulisi olla sinulle mitään arvoa. 

Jos Ilmari olisi Sannan ystävä, hän olisi tehnyt juuri noin. Hän olisi mennyt väliin, kun bilevideoita kuvattiin ja sanonut kuvaajalle, että hei, olisitko kuvaamatta häntä. Hän olisi hakenut Sannalle vettä ja vienyt hänet pois paikalta, kun tämä humaltuu liikaa julkisella paikalla. Mutta eihän hän välitä muusta kuin siitä, että kuohuviiniä ja bilekutsuja virtaa jatkossakin.

Vaikka roskasakin limainen ja toisen heikkoutta hyväksikäyttävä toiminta on vastenmielistä, viime kädessä on kuitenkin palattava siiihen, että Sanna on aikuinen ihminen ja pääministeri. Hän on itse suuren vastuun ja sen mukana tulevan suuren huomion valinnut. 

Jos valta-asemaan päästessä omassa persoonassa on epävarmuuden ja epäterveen hyväksynnän kaipuun kaltaisia kipukohtia, jotka vahingoittavat niin työskentelyä kuin mainettakin, kypsä aikuinen ryhtyy työstämään näitä ongelmia. Elämä on loppuun asti jatkuvaa henkistä kasvua, ellei ihminen laiskuuttaan tai pelkuruuttaan toisin valitse.

Koska Sannalla on tällaisia työstämättömiä ongelmia, ei ole mikään ihme, että hän on myös alkoholisti. 

Alkoholi on helppo tapa paeta ikäviä tunteita ainakin hetkeksi. Sannan selitykset tiedotustilaisuudessa olivat kuin suoraan minkä tahansa funktionaalisen alkoholistin pelikirjasta:

-Enhän minä juo edes väkeviä vaan olutta ja viiniä

-En oikeasti juo lainkaan niin paljon ja usein kuin vaikuttaa

-Olen ihan työkykyinen

-Kävelin ihan omin jaloin kotiin

-Ei minulla edes ole koskaan krapulaa, minä herään aikaisin jne..

Sanna selitteli juomistaan pitkästi ja laajasti ja kommentoiden asioita, joista häneltä ei oltu mitään edes kysytty. Syntyi vahva vaikutelma vakuuttelusta, johon Sanna ei usko itsekään pohjimmiltaan.

Juomisen puolustelu ja vähättely on alkoholistilta tyypillistä maalitolppien siirtelyä.

Muutetaan alkoholiongelman määritelmä itselle sopivaksi ja korostetaan niitä asioita, joita voidaan tehdä juomisesta huolimatta. Alkoholismi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ihminen ei hallitse alkoholin käyttöään. Alkoholisti voi olla työssäkäyvä. Hän voi harrastaa liikuntaa. Hän voi olla menestyvä. Voi jopa olla, että hän ei juo koskaan, koska yhdenkin oluen juominen veisi hallinnan.

Sanna on toistuvasti nähty baareissa tolkuttomassa humalassa ja jopa niin päihtyneenä, että hänen tilansa on sivustaseuraajissa herättänyt vilpitöntä huolta hänen hyvinvoinnistaan. Kännäys on Sannan kohuja tuottaneiden tilanteiden polttoaine ollut. Selvin päin hän tuskin olisi samoin toiminut. Kuitenkin hän kiistää ongelman.

Kaikesta tästä jää jäljelle yksi kysymys: Eikö Sannan lähipiirissä todella ole ketään, joka auttaisi tuon aivan hukassa olevan naisparan oikeille raiteille, jos hän ei siihen yksin kykene: kehottaisi lopettamaan juomisen, karistamaan roskasakin kannoiltaan ja keskittymään siihen vastuuseen, joka hänellä kansaa kohtaan on pääministerinä ja lastaan ja puolisoaan kohtaan äitinä ja vaimona?

On aika erikoista huomata, että on ikäiseni luksuselämää viettävä pääministerinainen, ja minä koen häntä kohtaan sääliä. En arvostusta, en inhoa tai juuri muutakaan: vain sääliä siitä, kuinka heikko ja hyväksikäytettävissä hän on, ja siitä, että hänellä ei näytä olevan yhtään aitoa ystävää.

Siitä en jaksa vihainen olla, että hän on pääministerin tehtävän hoitanut miten sattuu. 

Muistan kuitenkin, miten edellinen pääministeri kutsui koko kolmannen maailman Suomeen kotiaan heille lupaamalla ja sen, miten hänen vahtivuorollaan Oulun grooming-jengiläiset ja Turun terroristi päästettiin Suomeen. Pääministerien taso nyt vain ei ole ollut Suomessa kummoinen tällä vuosituhannella, ja Sanna on vain jatkoa samalle Suomen rappeuttamiselle, jota on vuosikymmeniä tehty.

Naisena tunnen hivenen surua siitä, että tällainen yksilö sattui sukupuoltani edustamaan pääministerin tehtävässä ja syöttämään kansalle sitä ajatusta tiedotustilaisuuksissa, että naisilta tuleekin odottaa vain pissismäistä sometusta ja tanssivideoita - että jos meitä päästetään valta-asemiin, videot kaulan nuolemisesta tai ex-missin reiden nylkytyksestä tulevat kuulumaan asiaan.

Ei Sannalle ole syytä raivota hänen heikkoudestaan ja rappiostaan, koska se on yhteiskuntamme peilikuva. Sanna on seuraus eikä syy. Vahva ja terve yhteiskunta ei hänen kaltaistaan pääministeriksi laittaisi.

Zelenskyin hallinto syöksykierteessä

Merkit ovat olleet nähtävillä pitkään, mutta nyt se on virallista: Zelenskyin hallinto on kaaoksessa ja hänen otteensa valtion instituutioista kirpoamassa lopullisesti.

Jo kauan ennen Venäjän helmikuista suurhyökkäystä ukrainalainen media pilkkasi Zelenskyiä hänen hallinnossaan tauotta käyvästä henkilöstön pyöröovesta: ministerit ja korkeat virkamiehet vaihtuivat tämän tästä heti riitaannuttuaan jotenkin Zelenskyin kanssa.

Tämä siitäkin huolimatta, että alusta asti Zelenskyi miehitti presidentinkansliaa ja sen lähipiirin korkeita asemia tv-alan tuttavuuksillaan. Ministerivaihdoksia on tehty tämän tästä, ja alkuperäisestä hallituksesta ei ole mitään jäljellä. Syyskuussa 2021 koko hallitus meni vaihtoon

Kyiv Independentin toimittaja Olga Rudenko kuvaili tilannetta näin: 

Zelenskyin ensimmäinen vuosi presidenttinä oli kaoottinen. Hänen häthätää kasattu tiiminsä hajosi nopeasti, ja eilisen liittolaisista tuli joitain kovimmmista kriittisistä äänistä Zelenskyiä vastaan. Oli jatkuvia henkilöstövaihdoksia. Uusille ministereille annettiin vain vähän aikaa todistaa sopivuutensa, ja heidät potkittiin pihalle, jos he epäonnistuivat siinä.

Henkilöstövaihdokset päättyivät lopulta, mutta sillä oli hintansa. Aiempien sähläysten nostattamasta kritiikistä kärsivä Zelenskyi asetti luottamuksensa laajalti itselleen lojaaleihin eikä päteviin. Entisestä elokuvatuottajasta ja pitkäaikaisesta ystävästä tuli kansliapäällikkö, ja näin hän liittyi siihen joukkoon Zelenskyin ystäviä ja uskottuja, jotka käyttävät suhteetonta valtaa. Turvallisuuspalvelua johtaa Zelenskyin lapsuudenystävä, entinen yrityslakimies, ja Zelenskyin puolueen eduskuntaryhmää johtaa hänelle lojaali ystävä, entinen IT-alan liikemies. Piiristä presidentin ympärillä on tullut kaikukammio.

Järkyttävin ja vaikutuksiltaan suurin esimerkki Zelenskyin taipumuksesta vältellä ikäviä realiteetteja oli hänen piittaamaton suhtautumisensa varoituksiin Venäjän hyökkäyksestä. Zelenskyi viittasi kintaalla sekä oman tiedustelupalvelunsa että USA:n varoituksille, pilkkasi sotaa pelkääviä ukrainalaisia "panikoinnista" ja oli nukkumassa hyökkäyksen alkaessa.

Näin voi käydä, kun ympäröi itsensä ihmisillä, jotka vain myötäilevät sinua, vaikka olisit väärässä. Mutta tuskin mediassakaan olisi osattu arvata, millaisille kierroksille Zelenskyi henkilöstövaihdoksensa ja väärinajattelijoiden jahdin laittaa, kun sotatila on käynnissä.

2 kenraalia erotetaan syyttäen heitä maanpettureiksi.

Mitään tutkintaa saati syytteitä heitä vastaan Zelenskyi ei kuitenkaan yrittänytkään saada. Väistääkseen tämän ilmeisen kummallisuuden, Zelenskyi sanoi, ettei hänellä ole aikaa pettureille, mutta ajallaan heitä rangaistaan. Erikoinen lausunto huomioiden sen, että presidentin ei tarvitse käyttää sekuntiakaan rikostutkintaan. Se on aivan muiden tahojen tehtävä.

Suomenkin media sivuutti tämän niin kuin olisi pikku juttu, että sotaa käyvässä maassa erotetaan korkeinta sotilasjohtoa heitä maanpetoksesta syyttäen. Kun Putin on erottanut henkilöstöä, media on analysoinut, mitä kulisseissa tapahtuu ja kertoo erottamisten viittaavan hajaannukseen Putinin hallinnossa. Mutta koska kaaosta Zelenskyin hallinnossa ja Ukrainan instituutioissa ylipäänsä halutaan peitellä, mitään syväanalyysejä ei media tarjoa siitä, miksi presidentti erottaa kenraaleja kesken sodan.

Armeija ja kansalliskaartit sooloilevat miten haluavat, ja Zelenskyi yrittää säilyttää edes jonkinlaisen hallinnan niihin.

Kertoessaan keväällä rauhanneuvottelujen ehdoista, Zelenskyi sanoi, että ehdot olisi hyväksytettävä kansanäänestyksellä. Tälle on painava syy: Zelenskyi kun ei hallitse armeijaa eikä militioita, joten pelkästään hänen neuvottelemaansa sopimusta ei välttämättä noudatettaisi. Varsinkin kansalliskaartit ovat tuottaneet päänvaivaa Kiovassa, koska ne ovat omin luvin rikkoneet sovittuja aselepoja Venäjän kanssa.

Syksyllä armeijan sooloilu asetti Zelenskyin erittäin kiusalliseen asemaan. Puolustusvoimien johtaja twiittasi videon, jolla nähdään ukrainalaisten käyttävän Turkista hankittua dronea separatistien tykin tuhoamiseen Donbasissa tulitauon aikana. Videolta oli selvästi nähtävissä, että tykki ei ollut käytössä, ja kansainvälinen selkkaus oli valmis.

Länsimaat yrittivät varoittaa Ukrainaa moisista tulitaukorikkomuksista, ja Zelenskyi joutui selittelemään armeijan toimia. Selitykseksi hän tarjosi yleisluontoisen väittämän siitä, että droneja käytetään vain puolustussotaan, ja "aggressioksi" hän esitti sitä, että tykki ei olisi saanut olla niin lähellä linjoja, vaikka aseleposopimukset eivät kieltäneet kaluston sijaintia tai siirtämistä, vain sen käytön.

Se, että armeijan korkein johto uskaltaa näin sooloilla tietäen, että se asettaa presidentin vaikeaan asemaan, kertoo paljon siitä, kuka valtaa todella käyttää. Tilanne on armeijan näkökulmasta ymmärrettävä. Varsinkin johtohenkilöt ovat kokeneita sodanjohtajia, ja heidän silmäänsä koomikkopresidentillä ei vain ole uskottavuutta. Joten miksi he tottelisivat häntä? Mutta jatketaanpa hallinnon henkilöstökaaoksen parissa.

Kesäkuussa sai lähdöt ihmisoikeusvaltuutettu Ljudmila Denisova, joka oli keksinyt äärimmäisen groteskeja tarinoita venäläisten sotarikoksista ja käytti asemaansa rahan haalimiseen itselleen ja perheelleen.

Denisova perusti virastossaan alajaoston, jonka johtoon hän asetti oman tyttärensä, jolle hän toistuvasti hankki palkankorotuksia. Sitten he yhdessä levittivät valeita jopa sadoista tuhansista puheluista raiskattujen hätälinjalle. Tosiasiassa puheluita oli vain n. 200, ja tyttären hätälinjalla asiat oli vieläpä järjestetty niin, että puheluita ei tallennettu, jotta lennokkaita tarinoita olisi vaikeampi kumota.

Kun ihmisoikeusjärjestöt ja raiskausuhreja auttavat järjestöt lähtivät kiireen vilkkaa auttamaan uhreja Denisovan luettelemissa kaupungeissa, joissa hirveyksiä väitettiin tapahtuneen, he saivat huomata jotain yllättävää: uhreja ei löytynyt. Tämä toistui joka kylässä ja kaupungissa. Parisen kymmentä rikosilmoitusta raiskauksista oli tehty, mutta yksikään niistä ei täsmännyt Denisovan kuvauksiin.

Ukrainalle tuli kiire: oli vain ajan kysymys, milloin järjestöt kertovat julkisesti, että näitä uhreja ei ole olemassa. Joten parlamentti erotti Denisovan vauhdilla luottamuspulaan vedoten. Jokainen  voi osaltaan pohtia, olisiko Ukrainan parlamentti reagoinut tähän paljon Ukrainalle sympatiaa tuottaneeseen huijaukseen, ellei olisi ollut sitä uhkaa, että ulkopuoliset tahot paljastavat huijauksen.

Nyt saivat lähteä tiedustelupalvelu SBU:n johtaja Ivan Bakanov ja valtakunnansyyttäjä Iryna Venediktova. Perusteluksi Zelenskyi kertoi, että molempien virastoissa työskentelee kymmeniä Venäjän kätyreitä.

Kuvassa erotetut Bakanov ja Venediktova.

Ennen kuin kerron, mitkä näiden henkilöiden taustat ja yhteydet Zelenskyiin ovat, vilkaistaanpa, miten Ilta-Sanomat uutisoi aiheesta:

Ukrainalaislehti Kyiv Independentin mukaan Bakanov on Zelenskyin lapsuudenystävä ja yksi presidentin läheisimmistä liittolaisista. Lakimiehen koulutuksen saanut Bakanov työskenteli aiemmin Zelenskyin tv-tuotantoyhtiöille.

Lokakuussa 2019 julkaistujen niin kutsuttujen Pandoran papereiden mukaan Bakanov on myös joidenkin Zelenskyihin liitettyjen offshore-yhtiöiden omistaja.

Venediktova on puolestaan johtanut toimintaa venäläissotilaiden syyttämiseksi sotarikoksista Ukrainassa. Kyiv Independentin mukaan häntä on ennen sotaa syytetty korkeassa asemassa olevien virkamiesten ja lainsäätäjien korruptiotutkintojen lakaisemisesta maton alle.

Miltä tuo kuulostaa? Tavan lukijalle siltä, että Zelenskyi hankkiutui eroon korruptoituneista virkamiehistä.

Mutta se ei pidä alkuunkaan paikkaansa, ja tunnustaessaan, että hän on lukenut Kyiv Independentin jutun aiheesta, Ilta-Sanomien toimittajat syyllistyivät suoraan disinformaatioon. He jättivät kertomatta valtavan määrän olennaista tietoa, jonka Kyiv Independent kertoi.

Zelenskyi ei nyt vain ajautunut huonoon seuraan Bakanovin kanssa, vaan hyödynsi tämän lainopillista osaamista offshore-yhtiöiden luomisessa. Bakanov oli alkujaan työskennellyt lakiasioiden parissa Zelenskyin Kvartal 95 -tv-tuotantoyhtiössä.

Bakanovilla ei ollut minkäänlaista pätevyyttä tiedustelupalvelun johtajaksi, mutta sellainen ei koskaan ole Zelenskyiä pidätellyt: hänen hallintonsa on alusta asti ollut väärällään hänen kavereitaan viihdealalta, ja kun kaverit eivät sitten osaa hommia, joihin heillä ei ole mitään pätevyyttä, Zelenskyi kaataa syyn heidän niskaansa, vaikka itse hän heidät nimitti.

Venediktova taas oli pitkään (noin Zelenskyin hallinnon mittakaavalla eli parisen vuotta) Zelenskyin luottonainen. Venediktova todellakin sabotoi korruptiotutkintoja, kuten IS kertoo, mutta jättää kertomatta sen ilmeisen asian, jonka Kyiv Independent kertoo: että Venediktova blokkasi juuri Zelenskyiin ja tämän lähipiiriin kohdistuvia korruptiotutkintoja.

Kyiv Independentillä, joka on ollut monien Ukrainaa tukevien vakiolähde sotauutisiin, on hyvä syy suhtautua Venediktovaan nihkeästi: hän kun painosti itseään ja Zelenskyiä kritisoineen Kyiv Postin lakkauttamaan lehtensä kuukausien painostuskampanjalla.

Zelenskyin mukaan kyseessä oli operaatio "Venäjä-mielisiä" lehtiä vastaan, vaikka kyseessä oli hyökkäys kaikkea oppositiomediaa vastaan. Kyiv Post oli aina ollut Ukrainan Venäjä-vastaisin lehti, mutta koska se kritisoi Zelenskyin hallintoa, sulku tuli.

Lehden toimittajat perustivat uuden lehden jatkaakseen vapaata journalismia: minkäs muunkaan kuin Kyiv Independentin!

Korruptioasiat eivät edes kuuluisi valtakunnansyyttäjän toimialueeseen, koska tehtävä kuuluisi riippumattomalle korruptiosyyttäjälle, jonka virka perustettiin USA:n pyynnöstä. No sellainen virka on, mutta se on ollut vuosia täyttämättä, koska parhaat pisteet saanut ehdokas tulee toistuvasti blokatuksi äänestyksessä ja kenenpä muun kuin hallitusta edustavien äänillä. Zelenskyi siis on vuosien ajan jumittanut uuden korruptiosyyttäjän nimityksen, jotta saisi korruptioasiat itsensä valitseman henkilön, viimeksi Venediktovan, käsiin, eikä riippumattoman tutkijan. Näin hän on onnistunut suojaamaan itseään ja lähipiiriään korruptiotutkinnoilta.

Zelenskyi kertoi yli 650 turvallisuuspalvelun virkamiestä epäiltävän "Venäjän auttamisesta".

On vaikea uskoa, että kyse on muusta kuin hallituskriittisten puhdistuksesta - samoin kuin Vinnytjassa, jossa satoja ihmisiä on pidätetty väittäen, että he ovat toimineet "spottereina" Venäjän ohjusiskulle ukrainalaisupseerien kokoukseen. Paitsi että ohjuksia ei ammuta silmämääräisesti minkään spotterin avulla, kuten tarkka-ampuja ampuu, vaan syöttämällä koordinaatit.

Selvästikin Venäjä oli vain saanut tiedustelutiedon kokouksesta, iskun jälkeen hallinto alkoi pidättää oppositiomielisiä, ja toki joukkoon liittyvät ne, jotka ilmiantavat vaikka naapurinsa, jonka kanssa on ollut jotain riitaa. Tämä on ollut suuri ongelma monissa Ukrainan kaupungeissa heti Venäjän hyökkäyksen alkuhetkistä lähtien: Ihmiset ovat niin paranoideja, että he ilmiantavat toisiaan mm. jouluvaloista ikkunassa tai venäjäksi kiroilemisesta, ja osa ilmiantaa kiusantekomielessä vihamiehiään.

Sotilastiedustelupalveluun Zelenskyin välit hajosivat lopullisesti jo viime syksynä.

Tällöin tapahtui ns. Wagnergate: sotilastiedustelupalvelulla oli pitkään suunniteltu ja työstetty operaatio, jossa he huijasivat Venäjän Wagner-palkkasotureita tavoitteenaan saada heidät kuljetettua Ukrainaan syytettäväksi sotarikoksista. Presidentinkanslia sabotoi operaation viime metreillä, ja Valko-Venäjälle asti saadut Wagner-taistelijat palautettiin Venäjälle. Syyksi Zelenskyin sabotaasille on arveltu sitä, että kenties hän pelkäsi Venäläisten reaktiota moiseen operaatioon.

Koska tämä oli vielä sitä aikaa, jolloin Ukrainan konfliktista puhuttiin kuten mistä tahansa konfliktista, eli myös Ukrainan väärät tai kyseenalaiset teot uutisoitiin, IS uutisoi aiheesta otsikolla: Onko tässä yksi syy Venäjän aseiden­kalisteluun? Ukrainan tiedustelu­palvelujen härski suunnitelma Wagner-sotilaiden sieppaamiseksi paljastui

Mitä tästä kaikesta voi päätellä? Sodan alkaminen ei korjaa presidentin persoonallisuuden ongelmia, kuten halua ympäröidä itsensä jees-miehillä, jotka eivät kerro huonoja uutisia tai sano vastaan. Se ei myöskään korjaa maan sisäistä hajaannusta tai herätä armeijassa yhtäkkisesti luottamusta presidenttiin, johon armeija ei ole missään vaiheessa luottanut. Vaikka he samalla puolella taistelevatkin, sota ei saa Azovia kunnioittamaan latex-asussa ja stripparikorkkareissa esiintynyttä presidenttiä. Sota ei korjaa poltettuja siltoja sotilastiedustelupalveluun.

Zelenskyin hallinto on hajoamispisteessä, ja se on sotaa käyvälle maalle tuhon enne.

Suomalaiset puhuvat talvisodan hengestä eli kansallisesta yhtenäisyydestä sodassa ylivoimaista vihollista vastaan. Mitä Suomelle olisi tapahtunut, jos tilanne olisi ollut sama kuin Ukrainassa? Entä jos presidentillä ei olisi ollut kontrollia armeijaan? Entä jos armeija olisi omin luvin rikkonut poliittisen johdon tekemiä sopimuksia? Entä jos poliittisen johdon ja muiden instituutioiden välillä ei olisi ollut minkäänlaista luottamusta vaan jopa suoranaista vihamielisyyttä?

Zelenskyin taidot esiintyjänä ovat tuoneet maalle paljon ulkomaista apua, mutta hänen henkilökohtaiset puutteensa ja taipumuksensa voivat hyvinkin tehdä sen kaiken hyödyttömäksi, koska mikään määrä sinkoja ja kenttätykkejä ei pelasta maata, jota ei hallitse kukaan ja jossa tärkeimmät johtajat riitelevät keskenään.

Marilyn Manson on MeToo-huijauksen uhri - lue faktat ja tee johtopäätöksesi

Johnny Deppin maine palautettiin kunnianloukkauskäräjillä, ja paha sai palkkansa.
Seuraavaksi on Marilyn Mansonin vuoro saada psykopaatti vastuuseen.

Jospa kertoisin teille #metoo-huijauksesta, joka on niin räikeä, että sen tekijät ovat väärentäneet FBI:n asiakirjoja värvätäkseen muita naisia liittymään syyttäjien kuoroon, ja päätekijä käyttää syytöksiä tekosyynä erottaakseen lapsensa tämän isästä?

Mutta pohditaanpa tällaisia tapauksia ensin lyhyesti yleisellä tasolla.

Lehtiotsikoissa huudetaan syytöksiä ahdistelusta tai väkivallasta tunnettua miestä kohtaan.

Millaisin perustein sinä arvioit syytösten uskottavuutta?

Mikä saa sinut epäilemään syytösten todenmukaisuutta?

Mikä taas arvioimaan suoralta kädeltä, että mies on syyllinen?

Jos mies omaa lähtökohtaisesti arveluttavan imagon, on suuri yleisö taipuvaisempi pitämään häntä syyllisenä. 

Mitä enemmän syytöksiä esittäviä naisia löytyy, sitä helpommin syytöksiä uskotaan. 

Ajatellaan, että eihän voi olla, että noin moni vain keksisi samankaltaisia tarinoita. Tällöin unohtuu usein kysyä itseltään jotain muuta: paljonko on heitä, joiden kokemus ja kertomus ovat päinvastaisia kuin syytösten esittäjien, ja voiko syyttäjillä olla motiivia valehdella?

Kun Amber Heard haki lähestymiskieltoa puolisoaan Johnny Deppiä vastaan, kuvat surullisen näköisestä Amberistä ruhje poskessaan levisivät kulovalkean tavoin, ja suuren yleisön oli helppoa uskoa hänen tarinansa. Hän oli nuori nainen suhteessa selvästi vanhempaan ja menestyneempään mieheen, jonka päihdeongelmat olivat olleet juorulehtien aiheena 90-luvulta lähtien.

Johnny Deppin ujo ja yksityisyyttä varjeleva luonteenlaatu kääntyi häntä vastaan. Hän ei koskaan ole ollut sitä tyyppiä, joka päästää kuvaajat kotiinsa sisustustaan ja perhe-elämäänsä ihastelemaan, joten suuri yleisö ei ole tiennyt käytännössä mitään siitä, millaista arki hänen kodissaan on. Mutta he muistivat otsikot Deppin päihdeongelmasta ja vetivät johtopäätöksen - no tottahan toki, Depp on päihtyneenä hakannut nuorta vaimoaan.

Vei lähes 6 vuotta, kunnes totuus paljastui kaikille, kun Depp ja Heard käräjöivät syyttäen toisiaan kunnianloukkauksesta. Kaikki olikin mennyt päin vastoin kuin monet ehtivät uskoa: Heard oli se räjähdysherkkä ja moniongelmainen pahoinpitelijä, Depp hänen uhrinsa. Deppin maine on puhdistettu, mutta vuodet epäiltynä vaimonhakkaajana olivat epäilemättä hyvin raskaita hänelle ja hänen läheisilleen, ja vahinko hänen urakehitykselleen ja menetettyjen roolien tuottama taloudellinen vahinko on vain siedettävä.

Tapaus Marilyn Manson

Vuonna 2021 uusi metoo-pommi räjähti, ja tällä kertaa kohteena oli rock-tähti Marilyn Manson, oikealta nimeltään Brian Warner, mutta puhun hänestä tässä tekstissä Mansonina, koska sillä nimellä hänet tunnetaan.

Mansonin seurustelukumppani vuosilta 2006-2010, näyttelijä Evan Rachel Wood, oli vuodesta 2016 lähtien kertonut medialle joutuneensa joskus raiskauksen ja väkivallan kohteeksi mutta ei nimennyt tekijää. Vuosien varrella hän brändäsi itseään naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena aktivistina - kuten Amber Heard - ja ryhtyi korostamaan biseksuaalisuuttaan noustakseen myös tunnetuksi LGBT-aktivistiksi - juuri kuten Amber Heard.

Helmikuussa 2021 hän kirjoitti Instagramiin, että mies, joka häntä kidutti, oli Marilyn Manson. Täsmälleen samaan aikaan useat muut naiset julkaisivat somessa vastaavanlaisia kertomuksia Mansonista, ja suurelle yleisölle siinä oli valmis #metoo-paketti: mies, jonka imago on valmiiksi äärimmäisen shokeeraava, ja useita syytösten esittäjiä. Joten syytösten täytyy olla totta, eikö niin?

Asia ei ole lainkaan niin yksinkertainen. Itse asiassa se on niin monimutkainen ja useita toimijoita sisältävä tapahtumakulku, että minun oli kirjoitettava itselleni neljä sivua muistiinpanoja tätä blogitekstiä varten.

Kun useat naiset syyttävät miestä jostain, on heidän tarinaansa helpompi uskoa, ja suuri yleisö unohtaa asian, jonka he ottavat itsestäänselvyytenä, kun syytösten esittäjiä on vain yksi: jokainen tarina ja sen uskottavuus on arvioitava erikseen ja sen omilla meriiteillä.

Kun Mansonia syyttäneiden naisten tarinoita alkaa näin arvioimaan, narratiivi Mansonista herkkiä, nuoria naisia saalistavana petona hajoaa käsiin.

Evan Rachel Wood ja hänen apurinsa feministiaktivisti Illma Gore.

Miksi naiset julkaisivat syytöksensä yhtä aikaa?

Kun Mansonia syyttäneet naiset pudottivat tarinansa someen samaan aikaan, useimmat luulivat sen johtuvan siitä, että he näkivät jonkun muun puhuvan asiasta ja uskaltautuivat sitten itsekin puhumaan. Mutta asiat eivät menneet alkuunkaan näin. Sekä tarinat että niiden yhtäaikainen julkaisu olivat suunniteltu operaatio, jota varten Wood oli ystävänsä, feministiaktivisti Illma Goren kanssa värvännyt naisia vuosien ajan.

Koska Illma Gore on toinen tarinan päätekijöistä, kerrottakoon hänen taustoistaan. 

Hän on LGBT- ja feministiaktivisti, joka on jo aiemmin järjestänyt huijauksia julkisuustempauksikseen. Gore on se nainen, joka teki maalauksen alastomasta, hyvin pienellä peniksellä varustetusta Donald Trumpista, ja buustatakseen maalauksen myyntiarvoa, hän kehitti toinen toistaan uskomattomampia tarinoita mm. siitä, että Trumpin kannattaja olisi pahoinpidellyt hänet kadulla ja toinen Trumpin kannattaja kidnapannut hänet kahden tunnin ajaksi. Rikosilmoituksia hän ei ole näistä tapahtumista tehnyt, koska niitä ei ole tapahtunut.

Wood oli ottanut sähköpostitse yhteyttä kaikkiin naisiin, joilla tiesi olevan jonkinlainen yhteys Mansoniin, kutsui heidät Zoom-tapaamisiin, joissa yhteisiä tarinoita hiottiin, ja hän oli jopa lähettänyt naisille lomakkeen, josta naiset voivat rastittaa "kokemiansa" pahoinpitelyn muotoja Mansonin taholta. Ne lukuisat naiset, jotka sanoivat, että heillä ei ole minkäänlaisia negatiivisia kokemuksia Mansonista, eivät päässeet Zoom-tapaamisiin, ja heidät unohdettiin.

Saadakseen lisää naisia mukaan syytöksiä esittämään, Wood ja Gore esittelivät naisille väärennettyä "FBI:n asiakirjaa", joka antaa ymmärtää, että Marilyn Mansonista olisi meneillään FBI-tutkinta hänen lukuisista väkivallanteoistaan naisia vastaan. Mitään tällaista tutkintaa ei ole ollut, ja asiakirja oli tekaistu, mutta uskottavuuden nimissä siihen oli liitetty aidon FBI-agentin nimi.

Tällaisella tekaistulla FBI-asiakirjalla naisille oli uskoteltu Mansonin olevan tutkinnan kohteena.

Tässä kohtaa ihmisen psykologia astuu kehiin. Sinulla itselläsi ei ole ikäviä kokemuksia miehestä, mutta kuulet yhtäkkiä, että hän onkin hirviö, josta on peräti FBI-tutkinta meneillään. Kenties sinulla herää ajatus, että tässä tapauksessa on ihan ok valehdella, koska valehtelet suuremman hyvän puolesta: autat uhreja saamaan tosi pahan tyypin vastuuseen teoistaan. Näin kampanjaan saadaan mukaan sellaisiakin naisia, jotka muutoin eivät valehtelemaan ryhtyisi.

Kuten sanottua, tarinat laadittiin yhdessä, jotta niihin saataisiin yhtenäisyyttä: jos naiset syyttävät Mansonia saman kaltaisista teoista, tarinat kuulostavat uskottavammilta kuin jos heidän tarinansa ovat hyvinkin erilaisia.

Mansonin ex-assistentti Ashley Morgan Smithline tunnusti suoraan eräässä aiheesta käydyssä somekeskustelussa: "We made our fucking statements together!" - "Me teimme ne vitun lausuntomme yhdessä!"

Siksi naisten kertomukset näyttävät kuin saman kirjoittajan tekeleiltä, ja epähuomiossa kaksi syytösten esittäjää, Wood ja näyttelijä Esme Bianco olivat sisällyttäneet saman tarinan kertomuksiinsa: molemmat väittivät Mansonin hakanneen heitä natsiruoskalla talossa olevalla rukousalttarilla niin kovaa, että alttari hajosi. Tosin myöhemmät kuvat Mansonin kodista näyttävät täysin ehjän alttarin. Naisten olisi kannattanut tarkistaa, ettei nyt sentään ihan saman esineen hajoamista juuri samalla tavalla kahteen eri kertomukseen laiteta.

Mutta miksi Wood ryhtyi moiseen kampanjaan vuosia hänen ja Mansonin suhteen päätyttyä - varsinkin kun hän oli aiemmat vuodet antanut ylistäviä lausuntoja medialle siitä, kuinka ihana heidän parisuhteensa oli?

Miksi Wood aloitti kampanjan Mansonia vastaan?

Tällainen menneisyys on hivenen kiusallista, kun brändäät itsestäsi woke-skenen
aktivistia. Joten kirjoitetaanpa menneisyys uusiksi, päätti Evan Rachel.

Uskon Woodin motiivien tälle olevan moninaiset ja liittyvän pitkälti myös hänen mielenterveydellisiin ongelmiinsa, mutta ystävystyminen Illma Goren kanssa ja tätä seurannut Woodin uudelleenbrändäys Hollywood-tähtösestä vakavasti otettavaksi aktivistiksi olivat merkittävä motivaattori sille, miksi Wood ryhtyi maalituskampanjaansa Mansonia vastaan. Eikä metoo-uhriudesta koskaan urallekaan haittaa ole - saihan Wood jo tarinallaan kaksiosaisen HBO-dokumentin "kokemuksistaan" nimellä Phoenix Rising - Feeniks-lintu nousee.

Wood on kertonut avoimesti mt-ongelmistaan, ja hänen veljensä kertoi Woodilla olleen vaikeuksia erottaa fantasiaa todellisuudesta jo nuorena. Seurustellessaan Mansonin kanssa Wood rakasti pahan tytön imagoaan, esiintyi alastomana ja veren peitossa Mansonin musiikkivideolla, pukeutui Hitleriksi ihan vain kohauttaakseen ja teki natsitervehdyksiä Mansonin keikkoja lavan sivusta seuratessaan.

Kun kelataan aikaa 10 vuotta eteenpäin, Wood haluaakin rakentaa itselleen uuden henkilöbrändin naisten ja seksuaalivähemmistöjen asiaa ajavana aktivistina, ja kainalontuulettelut eivät ihan sellaiseen imagoon sovi. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: hyväksyä se, että Hitler-jutut ja muut edgyilyt nyt vain olivat osa hänen elämäänsä nuorempana, tai kirjoittaa elämänhistoriansa uusiksi. Ja jälkimmäinen on se helppo tie, koska silloin et joudu selittelemään uusille woke-kavereillesi natsifetissiäsi ja aiempaa käytöstäsi. Voit vain leikkiä, että sinut pakotettiin siihen kaikkeen.

Kun Wood alkoi kirjoittaa elämänhistoriaansa uusiksi, se menikin kunnolla uusiksi:

Aikaisemmin hän oli säännönmukaisesti kertonut, miten hänen parisuhteensa Mansonin kanssa oli ihana, ja miten Manson oli herttaisin tyyppi ikinä. 2.0-versiossa Manson olikin hirviö, joka pahoinpiteli Woodia jokaisella mahdollisella tavalla, kontrolloi tämän joka liikettä eikä sallinut tälle omaa elämää laisinkaan.

Varsinkin viimeinen väite on hyvin helposti kumottavissa jo Woodin julkisia tekemisiä seuraamalla. Seurustelun aikana hän on tehnyt töitä näyttelijänä ja mallina, matkustellut ympäri maailmaa yksin ja Mansonin kanssa, eikä mikään viittaa siihen, että joku olisi häntä pitänyt kotona vangittuna.

Tarina Heart-Shaped Glasses -musiikkivideostakin meni täysin uusiksi. Aiemmin Wood oli kertonut kuvausten olleen "hänen elämänsä romanttisin kokemus" ja että hänen alastoman ruumiinsa peittäminen verellä oli ollut "kiihottavaa". Hän teki lukuisissa haastatteluissa hyvin selväksi, että videon seksikohtaus on täysin näytelty - oikeaa seksiä ei siis videolla nähdä.

Wood Mansonin Heart-Shaped
Glasses -musiikkivideolla

Uusi metoo-tarina menikin näin: Manson raiskasi hänet äkkiarvaamatta videon kuvauksissa, ja se oli Woodille äärimmäisen traumaattista. Hän oli niin päihtynyt, ettei pystynyt reagoimaan tilanteeseen tai edes kävelemään kunnolla. Tämä ei ole ristiriidassa vain Woodin aiempien kertomusten kanssa vaan myös silminnäkijöiden havaintojen kanssa.

Malli Vanessa Alexandra oli paikalla, kun videota kuvattiin, ja hän kertoi, ettei ollut havainnut Woodin olleen mitenkään päihtynyt, ja hän oli puhunut Woodin kanssa paljon niin ennen kuin jälkeenkin seksikohtauksen kuvaamisen. Itse seksikohtauksesta Vanessa kertoi, että se oli simuloitua seksiä, jossa molemmilla oli alusvaatteet päällä. Wood oli ollut hyvin aktiivinen videon tuotannossa ja editointiprosessissa ja innoissaan siitä ja lopputuloksesta.

Katsoit mitä tahansa osaa Woodin tarinasta, hän on joko itse sanonut aiemmin päinvastaista, väite on muista lähteistä kumottavissa tai usein molempia. Koska mitään todisteita kaltoinkohtelusta ei ole, on Wood pyrkinyt jälkikäteen sellaisia tekaisemaan, kuten Instagram-julkaisussa, jossa on kuvia hänen kuvaussessiostaan Guccin parfyymimainosta varten. Kuvatekstissä Wood kertoo olleensa vuosien kaltoinkohtelun jäljiltä niin uupunut ja masentunut että pystyi hädin tuskin seisomaan.

Tosin kulissien takana -video mainoksen kuvauksista näyttää iloisen ja energisen Woodin, ja samalla matkalla hän mm. kävi äitinsä kanssa turistikierroksella Roomassa ja pystyi kävelemään vallan mainiosti. Hän käyttäytyi täysin normaalisti. Eli todisteiden puuttuessa hän otti kolme kuvaa parfyymimainoksen kuvaussessiosta ja yritti kehystää ne todisteiksi kaltoinkohtelusta - kuvia, joissa hän näytti surullisen kohtalokkaalta, koska mainoksen käsikirjoitus sitä vaati.

Woodin tarina oli aina ristiriitainen, ja hän luo niitä koko ajan lisää. Hän on väittänyt tulleensa raiskatuksi parisuhteen myöhäisessä vaiheessa, mutta toisaalla hän on sanonut, ettei suhteessa tapahtunut yhdyntöjä "sinä aikana, kun häntä kidutettiin".

Kun lapsesi isä tuhoaa #metoo-huijauksesi

Jamie Bell

Evan Rachel Woodilla on lapsi ex-aviomiehensä, näyttelijä Jamie Bellin kanssa. Bell tunnetaan mm. Billy Elliot -, King Kong - ja Fantastic Four -elokuvista. Avioeron jälkeen alkoi huoltajuuskiista heidän yhteisestä pojastaan. Wood väitti hänen ja lapsensa olevan niin suuressa vaarassa Mansonin taholta, että heidän oli pakko muuttaa toiselle puolen maata Tennesseen osavaltioon Mansonia pakoon.

Bellin mukaan tämä kaikki on tekaistua, ja Wood vain haluaa tehdä isän ja lapsen tapaamiset mahdollisimman vaikeaksi ja käyttää Mansonia tekosyynä asialle. Bellin mukaan Woodin väitteet Mansonin tähän kohdistamasta väkivallasta "uhmaavat kaikkea uskottavuutta". 

Eikä ole vaikea nähdä, miksi Bell ajattelee näin: Wood kun oli toimittanut huoltajuuskäräjille todistusaineistoksi sen saman väärennetyn FBI-asiakirjan, jolla hän ja Gore houkuttelivat naisia liittymään mustamaalauskampanjaan. Bellille paljastui vasta jälkikäteen, että FBI-asiakirja oli väärennös, joten hän ei hoksannut haastaa sitä oikeuskäsittelyssä.

Bellillä ei ole mitään syytä valehdella tästä asiasta. Päin vastoin. Jos hän aidosti uskoisi, että psykopaattinen rock-tähti on todella uhannut raiskata ja tappaa hänen pikkupoikansa, kuten Wood väittää, tietysti hän haluaisi lapsensa mahdollisimman kauas uhasta ja kaikki mahdolliset turvatoimet tämän suojaksi. Hänen ainoan lapsensa henki ja elämä ovat siis pelissä. Ja Bell sanoo, että mitään uhkaa ei ole, ja sekopäinen ex-vaimo nyt vain keksii tarinoita saadakseen lapsen erotettua isästään.

Kuten sanoin, Woodin motiivit tarinoinnille ovat moninaiset, ja huoltajuuskamppailu on yksi niistä asioista, jotka antavat hänelle syyn keksiä valeita Mansonista.

Entäs ne muut syyttäjät? Ei savua ilman tulta?

Esme Bianco

Suuri yleisö muistaa Esme Biancon Game of Thronesista.
Pääasiallisesti hän kuitenkin tekee sadomaso- ja sidonta-aiheisia esityksiä.

Bondage-esityksiä vetävä strippari Esme Bianco, joka tunnetaan parhaiten Game of Thronesista, jossa hänen hahmonsa oli prostituoitu Ros, on Woodin ohella yksi kolmesta näkyvimmästä Mansonin syyttäjästä.

Hänen alkuperäinen kertomuksensa Mansonista meni niin, että Manson pyysi häntä mukaan guerilla-tyylillä (eli ilman käsikirjoitusta ja ammattimaista studiota) kuvattavaan musiikkivideoon, johon sisältyisi kovakouraista kohtelua. Biancolle moinen oli hänen sadomaso-taustansa vuoksi hyvin tuttua, hän suostui ja vietti viikonlopun Mansonin luona, ja he kuvasivat videon. Manson ei ollut yrittänyt lähestyä häntä millään asiattomalla tavalla koko viikonlopun aikana, mikä olisi aika erikoista käytöstä kyltymättömälle naisten saalistajalle. Video kuvattiin, viikonloppuna oli kivaa, ja siinä se.

Biancon uusi versio, joka oli laadittu yhdessä muiden mustamaalauskampanjaan ryhtyneiden kanssa, olikin aivan erilainen. Yhtäkkiä hän olikin joutunut brutaalin väkivallan kohteeksi, ja häntä oli ruoskittu niin kovasti, että hänen allaan oleva rukousalttari hajosi. Wood kertoi vahingossa juuri saman tarinan, ja kaikissa kuvissa paikalta alttari on ehjä. Todisteeksi Bianco tarjosi kuvan "ruoskitusta" selästä, ja kuvasta ei voinut edes sanoa, onko kyseessä Biancon oma selkä, koska kuva oli leikattu vain naisen kaulasta alaspäin.

Monet osasivat suoriltaan sanoa, että kuvan jäljet eivät ole ruoskan jälkiä vaan näyttävät köysien aiheuttamilta hiertymiltä. Minkäänlaisia haavoja ei näy, ja Bianco tekee työkseen sitomisesityksiä, joten jos kuva edes on hänestä, se on todennäköisesti yhden tällaisen esityksen jäljiltä. 

Kaiken lisäksi Bianco väitti jälkien olevan arpia vuosien takaisesta tapahtumasta, ei siis heti tapauksen jälkeen otettuja kuvia. Ja koko maailma on voinut nähdä Biancon selän Game of Thronesissa useita kertoja hänen alastonkohtauksissaan: ei merkkiäkään arvista.

Biancon kertomuksen mukaan väkivallanteot tapahtuivat vuonna 2011. Kuitenkin hänet on usein sen jälkeenkin bongattu Marilyn Mansonin keikoilta. Kiduttajansa keikalle meneminen olisi uhrilta melko erikoista käytöstä.

Bianco tietää, että hänen uransa on parhaat päivänsä nähnyt, joten metoo-uhriuden tuoma julkisuus on enemmän kuin tarpeen naiselle, joka alkaa olla liian vanha Hollywoodin seksikkäiden naisten rooleihin ja jonka näyttelijänura koostuu yhdestä onnenkantamoisesta hittisarjaksi päätyneen GoT:n roolin muodossa.

Esme Biancon julkaisema kuva selästään, jota hän väittää Mansonin ruoskinnan arpeuttamaksi.
Oikealla kuvakaappaus Game of Thronesista, jonka varmuudella tiedämme Biancon seläksi.
Minne arvet katosivat noinkin täydellisesti?

Ashley Walters

Mansonin ex-assistentti Ashley Walters vaati Mansonilta oikeudessa 10 miljoonan dollarin korvauksia väittäen Mansonin tehneen hänelle henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Oikeusistuin hylkäsi vaateen suoriltaan, koska väitetyt teot olisivat joka tapauksessa laillisesti vanhentuneita, ja tuomari asetti Waltersille kiellon yrittää nostaa oikeusjuttua samasta asiasta toistamiseen.

Waltersilla on kaikki syyt olla katkera Mansonille, joka on ollut suorastaan häkellyttävän ymmärtäväinen Waltersin tempauksille. Manson antoi potkut Waltersille tämän otettua luvatta Mansonin Jaguarin huviajelulle alkoholin vaikutuksen alaisena. Ja tietenkin hän kolaroi Jaguarin lunastuskuntoon. No, Manson antoi Waltersille vielä uuden mahdollisuuden assistenttina, mutta koska tällaisille tempauksille ei tullut loppua, hänen oli irtisanottava Walters lopullisesti.

Eli Walters on päihdeongelmainen rikollinen, joka ottaa omin luvin etuoikeuksia kuuluisan esimiehensä omaisuuden suhteen, romuttaa kännissä hänen Jaguarinsa, jatkaa perseilyä vielä saatuaan uuden mahdollisuuden, eikä omaa sitä vähää itsetutkiskelukykyä, että korjaisi käytöstään sen sijaan, että katkeroituu Mansonille ja yrittää vaatia häneltä miljoonia perättömillä väitteillä.

Waltersin kertomus ja haaste Mansonia vastaan ovat ristiriitoja väärällään. Kysyttäessä haastattelussa, miksi Walters nosti oikeusjutun vasta vuosia väitettyjen rikosten jälkeen, hänen vastauksensa oli, että hän oli luullut olevansa ainoa uhri ja pelännyt Mansonia, mutta kun hän oli nähnyt Evan Rachel Woodin lausunnon perheväkivallasta kongressin edessä, hän oli ymmärtänyt myös tämän joutuneen uhriksi ja päätti, että Mansonin toiminnalle on saatava loppu.

Tämä vastaus on suoraan ristiriidassa hänen haasteensa sisällön kanssa: hän kun väittää haasteessa nähneensä Mansonin pahoinpitelevän Woodia eli olisi siis ollut tietoinen "muista uhreista" jo ainakin 8 vuotta aiemmin. Valehtelijalla on syytä olla hyvä muisti, totuuden kertojalle ei tuota vaikeuksia kertoa asiansa johdonmukaisesti ja samalla tavalla tilanteessa kuin tilanteessa.

Myös Walters on kuvattu Mansonin keikkojen yleisössä vielä vuosia hänen väitetyn kaltoinkohtelunsa jälkeen.

Chlöe Black

Chlöe Blackin syytökset Mansonia vastaan tulivat yhtä puskista kuin muidenkin. Aiemmin hänellä ei ollut mitään pahaa sanottavaa Mansonista, mutta kun Wood ja Gore värväsivät hänet mukaan kampanjaan Mansonia vastaan, hän näki siinä erinomaisen tilaisuuden edistää uraansa.

Hän kun ajoitti syytöstensä julkaisun passelisti samalle ajankohdalle kuin uuden levyjulkaisunsa. Kukaan ei tunne tätä naista, eikä hän ole millään tasolla tunnettu artisti, mutta Mansonin ja Woodin mediakiinnostavuuden siivellä hänkin voi saada vähän lisähuomiota levylleen.

Ashley Smithline

Smithline saamassa juuri sitä mitä halusi: mediahuomiota.
Myöhemmin tuli ikävämpää huomiota, kun Smithline kärysi todisteiden väärentämisestä.

Smithline oli seurustelusuhteessa Mansonin kanssa ja on pyrkinyt elokuvatähdeksi, mutta ura on jäänyt pieniin rooleihin pienissä elokuvissa, ja kun neljän kympin ikä häämöttää lähitulevaisuudessa, Smithline tietää, että mahdollisuudet urakehitykseen tulevat vain heikkenemään. Mutta entä jos saakin äkillisen julkisuusbuustauksen metoon tiimoilta?

Noh, Ashley antoi People-lehdelle haastattelun ja pääsi kansikuvaan tekstillä "Selvisin hirviöstä". Todisteita tälläkään naisella ei tietysti ole, joten hän päätti tekaista niitä. Smithline julkaisi Instagramissa kuvia vammoista, joita hän väitti Mansonin hänelle aiheuttamiksi. Varsin nopeasti huomattiin, että kuvat ovat arkistokuvia fritsuista. Eli Smithline oli vain napannut joitain kuvia netistä ja esitteli niitä ominaan. Ymmärrettävästi hän poisti julkaisun hyvin nopeasti.

Smithlinen tarina oli siitä erityisen epäuskottava, että hän väitti Mansonin raiskanneen hänet sidottuna, koska Manson oli hänen mukaansa innostunut kaikenlaisesta kinky-seksistä. Tämä menee vastoin Mansonin exien, mukaanlukien Evan Rachel Woodin kuvauksia Mansonin seksimieltymyksistä: he kaikki ovat kertoneet, ettei Manson pidä mistään outouksista vaan romanttisesta vaniljaseksistä.

Kiinnostavaa on myös se, että Smithlinen ex-poikaystävä, jonka kanssa hän seurusteli joitain kuukausia heti Mansonin jälkeen, kertoo, ettei Smithline ollut koskaan sanonut mitään siihen viittaavaa, että Manson olisi ollut väkivaltainen. Exän arvion mukaan Smithline kärsii jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä ja pyrkii etsimään juuri julkkismiehiä seurustelukumppaneiksi, ja exä ei usko sanaakaan syytöksistä.

Annie Abrams

"Annie Abrams"

Anniesta tuli Mansonia syyttävien naisten uusi lemmikki, kun hän julkaisi lukuisia somepäivityksiä siitä, miten Marilyn Manson on raiskannut hänet ja kiduttanut häntä. Mutta sitten kävikin ilmi, että Annie Abrams ei ole todellinen henkilö.

Hänen oikea nimensä on Andrea Salijevic, ja hän on käyttänyt ainakin kymmentä eri nimeä ja järjestänyt lukuisia huijauksia, joihin sisältyy mm. täysin keksitty rakkaustarina näyttelijä Hayden Christensenin kanssa sekä aivan yhtä tekaistu tarina siitä, miten "Annie" selvisi syövästä.

Kun huijaus paljastui, "Annie" poisti nopeasti sometilinsä, ja muut Mansonia syyttävät naiset olivat kiusaantuneina hiljaa.

Jälleen sama kuvio toistuu: Mansonia syyttävät naiset ovat joko hyötymässä siitä jotain tai osoittavat vain psyykkisiä ongelmiaan, kuten "Annie".

Sarah McNeilly ja Brittany Leigh

Näiden naisten kertomuksiin on vaikea suhtautua edes kertomuksina ja käsitellä niitä samoin kuin muiden, koska ne ovat niin epämääräisiä, epäjohdonmukaisia ja yksityiskohtia vältteleviä. McNeillyn kertomus on kuin sanasalaattia, joka on koostettu muiden Mansonia syyttäneiden naisten kertomusten osista, ja Leigh vain sanoo nähneensä Mansonin tehneen "jotain väkivaltaista" kertomatta minkäänlaisia yksityiskohtia. 

Vaikuttaa, että nämä ystävykset nyt vain keksivät hypätä kelkkaan julkisuuden ja median tarjoamien haastattelurahojen toivossa. Varsinkin Leigh'n kertomus on suorastaan surkea yritelmä. Jos tulet julkisuuteen omalla nimelläsi kertomaan väkivallasta, kai sinä nyt hyvä ihminen osaat edes selittää, millaista väkivaltaa sinä oikein näit. Mutta koska Leigh ei ole nähnyt mitään, hän välttelee yksityiskohtia kenties ristiriitojen tai kunnianloukkauskäräjien pelossa.

Gabriella

Nainen, joka julkisuudessa esiintyy vain nimellä Gabriella, kertoi Daily Mailille rajun tarinan kaltoinkohtelusta Mansonin käsissä ja siitä, miten Manson ajoi hänet itsetuhoisuuteen ja mielisairaalaan.

Mutta sitten Mansonin pitkäaikainen assistentti Paula astui julkisuuteen faktantarkistamaan Gabriellan kertomusta ja julkaisi Gabriellan ja itsensä välistä tekstailua siltä ajalta, kun Gabriella väitti olleensa mielisairaalassa. Viesteissä Gabriella on iloinen ja kyselee, mitä Mansonille kuuluu. 

Gabriella katosi julkisuudesta saman tien ja poisti sometilinsä.

Mansonin haastattelut ja omaelämäkerta

Mansonia kohtaan syytöksiä esittäneet, eritoten Wood, ovat vedonneet haastatteluun, jossa Manson sanoo "haaveilevansa (Woodin) pään murskaamisesta lekalla joka päivä".

Asiayhteyden kuuleminen tosin muuttaa lausuman merkityksen tyystin: Manson kun puhuu kappaleestaan I want to Kill You Like They Do in The Movies, joka kertoo eron jälkeisestä tunnemyrskystä. Eli hän puhuu pään sisäisistä tunteista, jotka ihmisille erotilanteissa ovat hyvin tavanomaisia - ei mistään todellisesta aikomuksesta.

Varsinkin petetyksi tulemisen tunteeseen liittyy usein väkivaltafantasioita siihen tyyliin, että nainen haaveilee uskottoman miehen kastroinnista, mutta eivät ihmiset näitä ajatuksia koskaan aiokaan toteuttaa. Ne ovat vain tunnemyrskyn vallassa olevan ihmisen ajatuksia.

Todisteena Mansonin pahuudesta käytetään myös hänen elämäkertaansa vuodelta 1998. Kirjan on kirjoittanut Neil Strauss Mansonin kertoman perusteella. 

Koko teos on rajusti väritetty kuvaus Mansonin elämästä ja monilta osin valheelliseksi todettu, koska kirjalla oli tarkoituksensa: sen julkaisun aikaan Manson ei ollut sen luokan julkkis kuin nykyään, ja kun haluat luoda uraa shokeeraavana rokkarina, tottahan pyrit luomaan itsestäsi mahdollisimman shokeeraavan kuvan vaikkapa värittämällä elämäkertaasi tarinoilla, joita ei tosiasiassa ole koskaan tapahtunut.

Kirjassa puhutaan seksistä nuorten, usein päihtyneiden fanien kanssa, ja jo se, että kukaan nainen ei ole ilmaantunut tällaisen hyväksikäytön uhriksi ilmoittautumaan, kertoo siitä, ettei näitä asioita koskaan tapahtunut.

Greta Aurora

Tähän viittaa myös taiteilija Greta Auroran kertomus hänen kohtaamisestaan Mansonin kanssa, kun hän oli nuori, hädin tuskin täysi-ikäinen fani. Auroran mukaan Manson oli kohtelias ja ujo, ja Aurora oli ollut aloitteellinen osapuoli seksin suhteen. Hän oli halunnut seksiä ja odottanut, että Manson tekisi aloitteen, mutta tämä oli vain jutellut niitä näitä, joten Gretan oli täytynyt tarttua toimeen seksiä saadakseen.

Haasteessaan Mansonia vastaan Ashley Walker väitti Auroran olleen Mansonin "groomauksen" uhri, minkä Aurora ehdottomasti kiistää. Kaikki, mitä tapahtui, tapahtui hänen omasta tahdostaan. Myös Illma Gore oli yrittänyt lähestyä Auroraa sähköpostitse siinä toivossa, että saisi tämän värvättyä mukaan syyttämään Mansonia, mutta Aurora ei ollut reagoinut viesteihin. Auroran videokertomuksen voit katsoa tästä.

Rose McGowan

Rouva #MeToo eli feministi Rose McGowan on joutunut kiusalliseen paikkaan. Hän on Mansonin entinen tyttöystävä, joka on aina kertonut täsmälleen saman kuin kaikki muutkin, ennen kuin muutama existä ryhtyi kirjoittamaan historiaa uusiksi: että Manson on hyvin herttainen ja arki hänen kanssaan on hyvin tavanomaista pariskunnan arkea. McGowan on pitäytynyt tarinassaan: Manson ei ollut muuta kuin huolehtiva, romanttinen ja herttainen.

Kuitenkin hän #Metoon liikkeellepanijana on tietyllä tapaa velvollinen olemaan suoraan syyttämättä muita naisia valehtelijoiksi - yksi liikkeen tärkeimmistä iskulauseista on kuitenkin uskoa kaikkia naisia. Joten McGowan on valinnut kultaisen keskitien: hän sanoo, että hänen kokemuksensa Mansonista ei ole alkuunkaan syytösten kaltainen, mutta että hän ei kritisoi muiden väitettyjä kokemuksia. 

Dita Von Teese

Burleskitaiteilija Dita von Teese, joka oli naimisissa Mansonin kanssa 7 vuoden yhteiselon aikana, on kertonut hyvin samanlaisen seurustelukokemuksen Mansonista. Sana "sweet", herttainen, toistuu usein näissä kertomuksissa, ja siten myös Wood kuvaili Mansonia ennen kuin päätti uudistaa henkilöbrändinsä feministiaktivistiksi uhriksi tekeytymällä. Samanlaisen kuvauksen antoi malli Paula Vice, joka myös on Mansonin entinen tyttöystävä.

Lindsay Usich - Mansonin vaimo vuodesta 2020

Usich on pitänyt miehensä puolia sinnikkäästi mediassa ja sosiaalisessa mediassa. Hän on tehnyt harvinaisen selväksi, että pitää Mansoniin kohdistuvia syytöksiä täysin perättöminä.

Kuitenkin hänetkin on yritetty vetää vastentahtoisesti mukaan naistenhakkaaja-narratiiviin. Muusikko Otep Shamaya hankki itselleen mediatilaa kertomuksella, jonka mukaan hän olisi seurustellut (lesbosuhteessa) naisen kanssa, joka oli Usichin ystävä, ja että Usich usein soitti heidän kotiinsa hädissään, kun Manson heitteli veitsiä häntä kohti tai oli muutoin väkivaltainen.

Tätä väitettyä tyttöystävää, joka olisi ollut Mansonin vaimon ystävä, ei ole kuulunut julkisuuteen, ja veikkaan, että sille on syy, miksi Shamaya ei nimeä häntä: tätä ystävää ei ole olemassa. Shamaya nyt vain halusi ympätä itsensä otsikoihin tarinallaan.

Kuten sanottua, Usich on ollut ehdoton puheissaan siitä, että Manson ei ole ollut koskaan häntä kohtaan väkivaltainen millään tapaa.

Woodin HBO-dokumenttia varten oli kaiveltu kaikki pohjamudat jonkinlaisten todistajien löytämiseksi. Näihin kuului mm. keikkateknikko, jonka havainnot olivat, että Woodilla oli "synkkä aura", sekä Mansonin bändin ex-kitaristi, joka ei edes ollut paikalla Woodin väittämissä tilanteissa ja joka on edelleen katkera Mansonille siitä, että hän sai potkut bändistä.

Summa summarum: nyt tiedät, mitä tapahtui. Mitä ajattelet nyt?

Siinä se on: mies, jolla on kunnon pahiksen maine, ja useat naiset esittävät samankaltaisia syytöksiä. Mutta nyt kun tiedät niiden taustat, vieläkö tuntuu, että usean naisen syytösten täytyy olla ainakin jollain tasolla totta?

Millainen väkivallan ja raiskauksen uhri käyttäisi vuosia värvätäkseen muita naisia mukaan tarinaansa ja manipuloisi heitä väärennetyllä FBI-asiakirjalla, jotta naiset luulisivat olevansa hyvällä asialla, jos he suostuvat valehtelemaan?

Kuinka paljon sinun pitäisi uskoa, että Manson uhkaa Evan Rachel Woodia ja hänen lastaan, kun edes tämän lapsen isä ei usko uhkaa tai Woodin muitakaan väitteitä todeksi?

Tuntuuko ihan normaalilta, että "uhrit" kokoontuvat yhdessä laatimaan tarinoitaan ja julkaisevat ne sitten yhdessä sovittuun aikaan tehon maksimoimiseksi?

Tuntuuko uskottavalta, että mies olisi voinut raiskata ja pieksää lukemattomia naisia vuosikymmenten ajan ilman, että yksikään nainen on ikinä mennyt poliisille tai sairaalaan? Että yksikään nainen ei vain olisi kävellyt poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta?

Tuntuuko, että kaikessa tässä on jotain vialla? Varmaan tuntuu, koska on.

Evan Rachel Wood on psykopaatti, joka jättää Amber Heardin kevyesti varjoonsa. Heardin tarina mureni heti, kun sitä vähänkään tökittiin, koska hän persoonallisuushäiriöidensä takia ei ollut kykenevä luomaan ja toteuttamaan kunnollista suunnitelmaa uskottavan uhriuden luomiseksi itselleen.

Wood, yhdessä Illma Goren kanssa, pohjusti hyökkäystään vuosien mittaisella myyräntyöllä, jossa muita naisia värvättiin valheellisin perustein mukaan mustamaalauskampanjaan, ja kun suuren luokan julkkismies on kyseessä, ja eksien joukosta löytyy naisia, joilla olisi julkisuudelle ja rahalle tarvetta, hän sai kun saikin muita mukaansa.

Toivon, että Mansonin kunnianloukkauskäräjät annetaan striimata samoin kuin Johnny Deppin, jotta suuri yleisö voi katsoa kaiken ja tehdä itse arvionsa. Kuten Deppin tapaus osoitti, valtamediaan ei ole luottaminen, joten oikeudenkäynnistä ei voi realistista kuvaa saada, jos sitä on seurattava valtamedian filtterin läpi.

Ennen kaikkea toivon, että Wood saa maksaa siitä, mitä hän on tehnyt.

Tämä blogiteksti on pituudestaan huolimatta vain tiivistelmä olennaisimmista osista. Jos haluat perehtyä aiheeseen laajemmin, suosittelen tätä sivustoa: https://www.marilynmansonuncanceled.com

Käsi pystyyn virheen merkiksi

Ukrainalaissotilaiden paikallisen siviiliväestön tuella toteuttaman puolalaisten kansanmurhan jälkiä.

Seurattuani eri alustoilta Ukraina-kommentointiani seuranneiden ihmisten reaktioita ymmärsin, että olen epäonnistunut ajatusteni selittämisessä tekstiformaatissa.

Kirjoitukset tuottavat someraivoa ja väärinymmärryksiä, mutta eilinen, valtaenemmistöltään Ukrainaa kannattava striimiyleisömme ei someraivonnut. He keskustelivat aiheesta aivan normaalisti erilaiset näkökulmat kuunnellen ja niihin vastaten.

Kun blogi- tai varsinkin Twitter-tuotantoni herättää niin päinvastaisia reaktioita ja ryssänhuoraksi nimittelyä, jotain on mennyt vikaan, ja nyt on nostettava käsi pystyyn virheen merkiksi. Striimillä ajatustensa selittäminen ja perustelu ovat helppoa, koska sinulla on rajattomasti aikaa puhua näistä aiheista, jolloin yleisöllekin aukeaa paremmin, mitä oletkaan oikeastaan sanomassa.

Kirjoitettuun tekstiin nojaavat alustat taas avaavat oven väärinymmärryksille, koska tekstissä et saa välitettyä mielentilojasi lukijoille yhtä helposti, ja Twitter on näistä se pahin, koska siellä myös merkkirajoitus tulee vastaan. Ihmiset lukevat pitkästä ketjusta vain ekan twiitin ja ryhtyvät someraivoamaan sen perusteella.

Jotkut ovat esim. ihmetelleet, miksi vaadin puolueettomuutta sodassa, jonka hyökkäävä osapuoli on Suomelle ainoan yhden valtion taholta tulevan sotilaallisen uhan muodostava valtio, mutta tämä ihmettely perustuu väärinymmärrykseen: en ole missään vaiheessa tarkoittanut sellaista puolueettomuutta, jossa kumpaakaan osapuolta ei saisi kannattaa, vaan älyllistä neutraliteettia. Eli sitä, että vaikka tunnustaisi väriä konfliktissa, ei silti heitä kriittisellä ajattelullaan ja mediakritiikillään vesilintua. Jokaisessa sodassa tuotetaan sotapropagandaa puolin ja toisin, ja tämän toivoisin ihmisten tunnistavan ja ottavan huomioon nähdessään uutisia Ukrainasta.

Mutta minun vikani tämä aika pitkälti on.

Minun tehtäväni on saada näkemykseni mahdollisimman selkeästi ja helppolukuisesti julkiseen keskusteluun, enkä ole siinä onnistunut. Toki Twitterissä on paljon kiihkoilevia ihmisiä (öhöm, Atte Kaleva), jotka huutavat putinistia vaikka henkilölle, joka twiittaa faktoja USA:n Afganistanin sodasta. Heille ei tuskin auttaisi mikään ratakiskosta vääntäminen, mutta en ole koskaan suunnannut viestejäni tällaisille fanaatikoille, joiden mielipidettä on mahdoton muuttaa millään argumenteilla. Antaa heidän mölistä, mutta kun älykkäiksi tietämäni ihmisetkin ymmärtävät väärin sanomisiani, jotain olisin voinut selvästikin tehdä paremmin.

Mitä siis tehdä? Kenties minun pitäisi alkaa sisällyttämään twiitteihini videoklippejä striimeistämme, joissa twiitin aiheesta puhutaan, jotta ihmiset pelkän lyhyen twiitin lukemisen sijaan näkisivät myös kattavamman keskustelun samasta aiheesta.

Kielenkäytön selkeyttä on ehdottomasti lisättävä, koska moni ystävänikin oli ymmärtänyt väärin sen, mitä tarkoitin viimeisimmän blogitekstini vaatimuksella sodan katsomisesta neutraalin ulkopuolisen silmin. He tulkitsivat tämän niin, että neutraalius tarkoittaisi sitä, että konfliktissa ei saisi ottaa puolia, vaikka puhuin älyllisestä neutraaliudesta.

Siitä tavasta katsoa maailmaa, jossa hyväksyt todellisuuden silloinkin, kun se on kiusallista kannattamallesi armeijalle, kuten Ukrainan sotarikokset tai täysin absurdit valeuutiset, joissa videopelikuvaa esitellään Kiovan Aaveen toimintana. 

Tässä sodassa vastakkain on kaksi slaavilaista kansaa. Kun slaavit alkavat tapella, siviilien on syytä olla kauhuissaan.

Kun Neuvostojoukot etenivät kohti Saksaa, saksalaisnaiset tekivät joukkoitsemurhia välttyäkseen äärimmäisen raaoilta joukkoraiskauksilta, joita tuli liukuhihnalta. 

Serbit perustivat raiskausleirejä, joihin vihollisvaltioiden siviilinaisia vietiin seksiorjiksi. Erään läheiseni kihlattu, nuori, kaunis arkkitehtiopiskelija, menehtyi tällaisella leirillä, enkä halua ajatella hetkeäkään, mitä hän joutui raiskausleirillä kokemaan ennen menehtymistään vammoihinsa.

40-luvulla ukrainalaiset toteuttivat puolalaisten kansanmurhan ja etnisen puhdistuksen paikallisen ukrainalaisen siviiliväestön tuella. Uhriluvun arvioidaan olevan 50 000-100 000 valkoista veljeskansan jäsentä, jotka ukrainalaiset katsoivat ali-ihmisiksi.

Ukrainalaisten tekemistä hirmuteoista läpi 8-vuotisen konfliktin on lukuisia raportteja mm. YK:lta ja Amnesty Internationalilta. Näitä hirmutekoja esiteltiin valtamediassa vuosien ajan, kunnes keskustelun muotivirtaus muuttui, ja näistä asioista ei ollut enää soveliasta puhua.

Henkilökohtaisesti ahdistavimmaksi koin Ukrainan kansalliskaartin henkisesti jälkeenjääneeseen mieheen kohdistaman joukkoraiskauksen ja kidutuksen v. 2014. Kokemus ajoi miehen pysyvästi psykiatriselle osastolle. Mies on ukrainalainen, mutta koska hän kuuluu venäläisvähemmistöön, hän valikoitui kohteeksi raakuuksille.

Etnonationalistia kirvelee katsoa tällaista valkoisten mieletöntä toisten valkoisten teurastusta, mutta se on jo shokeeraavaa, että niin monet kansallismieliset tahotkin haluavat vain lakaista tämän kaiken maton alle.

Summa summarum: En ole sanomassa todellakaan kenellekään, etteivätkö he saisi ottaa puolia sodassa. Mutta sen tehdessään heille on oman edun mukaista säilyttää älyllinen objektiivisuus ja hyväksyä uutiset myös silloin, kun ne eivät anna kivaa kuvaa ukrainalaisista.

Toivon, että tuki Ukrainalle tulee jatkumaan, mutta jos se perustuu fantasioihin Sauron-Putinin örkeistä ja putipuhtoisista ukrainalaisista, jotka eivät ole tehneet mitään väärää eivätkä varsinkaan mitään provokaatioita, jotka edesauttoivat konfliktin eskaloitumista, silloin ei enää puhuta Ukrainan sodasta.

Silloin puhutaan mielikuvitus-Ukrainasta. Ja jos tällaisen fantasian luominen on edellytys Ukrainan tukemiselle joidenkin mielestä, heidän on syytä katsoa peiliin ja pohtia, miksi heidän narratiivinsa ei toimi, jos se asetetaan totuudenmukaiseen asiayhteyteen.

Joten toivon kaikkien nyt vähän vetävän henkeä ja kysyvän itseltään, miksi he eivät halua noudattaa tämän konfliktin tapahtumiin samaa mediakriittisyyttä kuin minkä tahansa muunkin? Ukrainan kannattamisen edellytys ei ole, että uskot jokaisen negatiivisen väitteen Venäjästä ja jokaisen positiivsen Ukrainasta.

Ei mulla muuta.