Priden tekaistut arvot ja ihmisoikeudet

Helsingin Pride-kulkueesta on tullut eräänlainen jokakesäinen moraalisäteilyn mittapuu. Jos osallistut Prideen, olet hyvä ihminen, jos sinulla on pieniäkään varauksia Priden ajamia asioita kohtaan, olet ihmisvihaaja, saastaa eikä sinulla tulisi olla ihmisoikeuksia lainkaan.

Aktivistit pyrkivät tekemään Pridestä synonyymin tasa-arvon ja ihmisoikeuksien ajamiselle, ja myötämielinen media on heitä siinä suuresti auttanut. Niiltä, jotka eivät Pridestä innostu, kysytään, mitä sinulla on tasa-arvoa vastaan, mitä sinulla on ihmisoikeuksia vastaan, miten se on sinulta pois, jos joku muu ajaa omia oikeuksiaan.

Kuten blogiani seuranneet tietävät, en ole homoliittojen vastustaja tai suhtaudu homoihin minkään tason negatiivisuudella. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, miten suhtaudun Prideen, koska Pridellä on tätä nykyä erittäin vähän tekemistä homojen tasaveroisen kohtelun kanssa.

Priden arvomaailma on erikoinen. Vielä homoliittolakia käsiteltäessä aktivistit käyttivät ilmauksia, kuten "love is love", joilla rakkaus ja avioliitto tehtiin synonyymeiksi keskenään ja joiden ilmeinen sanoma oli, että avioliitto on rakkauden huipentuma ja ilmentymä. Tämä on aivan terve ja positiivinen ajatus. Minne se unohtui, kun homoliittolain puolesta kampanjointi päättyi? Jälleen kerran Pride promotoi kaiken maailman pervoilua, vapaata seksiä ja hookup-kulttuuria, jotka ovat tuoneet yhteiskuntaamme ison liudan ongelmia, kuten sukupuolitaudit, rikkinäiset perheet ja niiden taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset. En nähnyt mitään avioliittoon liittyvää tämän vuoden Helsinki Priden kylteissä tai järjestäjien puheissa.

Asia, joka Priden järjestäjien ajamissa teemoissa minua eniten häiritsee, on lasten hormoniblokkaushoitojen vaatiminen Suomeenkin. 

Tällä ei todellakaan kukaan aja omia oikeuksiaan vaan ideologisten aikuisten oikeutta sorkkia terveen lapsen luonnollista kehitystä. Useampi kuin neljä viidestä sukupuoli-identiteetistään hämmentynyttä lasta toipuu tilasta itsekseen, jos heidän vain annetaan olla yllyttämättä hämmennystä.

 Ilman hormonihoitoja siis neljä viidestä "transsukupuolisesta" lapsesta saa mahdollisuudet normaaliin elämään. Mikäli lapsille ryhdytään antamaan hormonihoitoja, äärimmäisen harva toipuu hämmennyksestä itsekseen, koska hormoniblokkerit ja lapsen transsukupuoliseksi luokittelu vievät häntä toiseen suuntaan.

Transaktivistit ovat muutoinkin hypänneet homojen oikeuksien ajamisen reppuselkään ja yrittävät vaivihkaa ajaa omaa agendaansa kuin se olisi samanlainen kuin homojen oikeudet.

Homous ja transsukupuolisuus ovat kaksi aivan erilaista tilaa. Homoutta on ollut aina ja sitä esiintyy muissa nisäkkäissäkin. Itsensä silpominen ja lääkkeiden varassa eläminen hautaan saakka terveysriskeistä huolimatta taas on kaikkea muuta kuin luonnollista.

Transaktivistit Pridessä vaativat mm., että sukupuolenvaihdosleikkauksia edeltäviä psykiatrisia arviointeja ei pidä enää vaatia, koska hulluillakin on oikeus sukupuolenvaihdokseen. He väittävät, että transsukupuolisuus ei liity mitenkään muihin mielenterveyden häiriöihin. Itsensä toisen sukupuolen edustajaksi luulemisen pitäisi siis olla se yksi harha maailmassa, jota mielenterveysongelmista kärsivä ei voi sairautensa oireena kokea. Kiinnostava uskomus.

Mielenterveysongelmaiset ovat potilaita siinä missä muutkin, ja heillä on tietyt oikeudet. On terveiden vastuulla huolehtia siitä, että he saavat asianmukaista, inhimillistä hoitoa, eikä ryhtyä silpomaan heitä siksi, että he sitä tilassaan vaativat. Emme me Napoleoniksi itseään luulevaa julista Ranskan keisariksikaan tai BIID:istä (häiriö, joka saa ihmisen kokemaan jonkun ruumiinosansa vieraaksi ja ylimääräiseksi) kärsiviä ryhdy amputoimaan tai sokeuttamaan, vaan tarjoamme heille asianmukaista psykiatrista hoitoa.

Silpomisia pitäisi saada tuosta vain pyytämällä ja tietysti kokonaan veronmaksajien rahoilla. Se on nyt kuulemma ihmisoikeus. Koska veronmaksajat ovat hoitojen mahdollistajia, on hoitojen inhimillisyys ja niihin asetettava terveysvaatimusten taso heidän vastuullaan. On koko yhteiskunnan häpeätahra, jos mieleltään järkkyneitä silvotaan peruuttamattomasti lyhytaikaisen yhteiskunnallisen trendin vuoksi. Nämä silpomiset tulevat 50 vuoden kuluttua näyttämään samalta kuin skitsofreenikon jääveteen upottaminen tai sähköshokkien antaminen näyttää nykyihmisen silmään: raakalaismaiselta, kehittymättömältä pseudohoidolta.

Pride sisällytti tänä vuonna kulkueeseensa myös mm. Antifan ja kielteisen päätöksen saaneet, laittomasti maassa oleskelevat irakilaiset ja afgaanit. Miten tämän vastustaminen on homojen tasa-arvon vastustamista? Antifa on väkivaltainen rikollisjärjestö, ja laittomasti maassa oleskelevat syyllistyvät rikokseen koko ajan.

Antifan liput ovat tuttuja näkyjä Pride-kulkueissa. Kuva Prahasta.

Priden järjestäjät väittävät, että Suomi on antanut kielteisiä päätöksiä seksuaalivähemmistöihin kuuluville turvapaikanhakijoille. Tosiasiassa kielteisiä päätöksiä on annettu itseään homoiksi väittäville. Usein väitteet on esitetty vasta ensimmäisen kielteisen päätöksen tultua, eikä niille ole mitään uskottavia perusteita. On välttämätöntä, että teeskentelijät eivät saa turvapaikkaa. Muuten luodaan ilmiselvän hyväksikäytön mahdollisuuden luova porsaanreikä: kaikki, jotka keksivät itseään homoksi väittää, saavat turvapaikan. Uskon, että sellaisen linjauksen alettua olisi yhtäkkiä vokit homoja pullollaan.

On säälittävää nähdä länsimaisten vasemmistoliberaalien itsetuhoa. Homot osoittavat mieltä muslimien puolesta. Emme tule näkemään vaikkapa Helsingin Muslimien tai muun muslimiyhdistyksen osoittavan mieltään homojen tasa-arvon puolesta, koska he eivät moiseen usko. Priden väki haluaa kuitenkin uskoa, että tänne saapuvat muslimit ovat ns. taikamuslimeja: maansa äärimmäisen pieneen vähemmistöön kuuluvia ihmisiä, jotka eivät usko mihinkään niistä kamalista asioista, joihin maan enemmistö uskoo.

Pew'n mukaan 99% afgaaneista kannattaa shariaa maan viralliseksi laiksi, irakilaisista 91%, ja valtaenemmistö uskoo erittäin tiukkaan, kirjaimelliseen sharian tulkintaan. Yli 90% molemmista kansoista pitää homoseksuaalisuutta perustavanlaatuisesti moraalittomana. Heitä, jotka eivät usko mihinkään noista asioista, on erittäin vähän. Pitäisikö meidän uskoa, että vain he ajautuvat tänne? Eikö se näkyisi jo lähtömaiden muuttumisessa fundamentalistisemmiksi, kun ne harvat liberaalimmat lähtevät kaikki Eurooppaan?

Siksi ei olekaan yllättävää, että esim. Iso-Britannia on kokenut viime vuosina ennennäkemättömän viharikosten aallon seksuaalivähemmistöjä vastaan, vaikka kantaväestön asenteet homoja kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Muslimien määrä Englannissa ja Walesissä on viimeisen vuosikymmenen aikana tuplaantunut. Samaan aikaan homovastaisten viharikosten määrä on noussut nopeimmillaan 140% vuodessa. Saman tulemme näkemään Suomessakin. Seksuaalivähemmistöt ajavat itse itseään ahtaalle, kun he kannattavat muslimimaahanmuuttoa.

Rikosten takana ovat maahanmuuttajat, kuten he, jotka hakkasivat Hollannissa homoparin sairaalakuntoon voimaleikkureilla. Toinen uhreista kertoi tekijöiden olleen todennäköisesti marokkolaisia. Ruotsissa taas marokkolaiset sotapakolaiset hakkasivat homomiehen hengiltä, pukivat hänet naisten vaatteisiin ja kietoivat hänen kaulansa ympärille käärmeen.

Mutta Pride-väki sivuuttaa nämä ikävät seikat. Homoja tappavat tai hakkaavat marokkolaiset eivät heissä herätä vihaa, taistelunhalua tai huolestumista. Youtubeen videoita tekevä ja nettiin asioita kirjoittava marokkolainen taas on heille pahuuden ruumiillistuma, kuten Pride-upseerina lehtiin päätynyt Juho Pylvänäinen Junes Lokkaan kohdistuneella natsisyytösten vuodatuksella osoittaa.

En tiedä, pitäisikö tälle itkeä vai nauraa. Seksuaalivähemmistöt haluavat maahan lisää ulkomaalaistaustaisia, jotka haluavat heidät hengiltä. Samalla he vihaavat niitä ulkomaalaistaustaisia, jotka homojen tasa-arvoa kannattavat ja massamaahanmuuttoa vastustamalla pyrkivät heitäkin suojelemaan. 

Muslimi ja feministi - tuplaten ahdasmielisyyttä ja sensuuria

On yksi asia, jos yksityishenkilö ei halua, että hänestä puhutaan julkisesti mitä sattuu. On täysin toinen asia, jos kuntavaaliehdokas loukkaantuu käytännössä kaikesta itseään koskevasta keskustelusta, joka ei ole rajatonta ylistystä, ja pyrkii sitä kykyjensä mukaan sensuroimaan.

Feministisen Puolueen Isra Lehtinen on jälkimmäisen kategorian persoona. Hän on itse asettunut ehdolle kuntavaaleissa Helsingissä ja omasta tahdostaan tehnyt näkemyksensä moniin asioihin täysin julkiseksi mm. täyttämällä vaalikoneita. Kuitenkaan Isra ei kestä mitään kommentointia näkemyksilleen. Olen tämän taipumuksen hänessä huomannut jo aiemmin, kun Isra valitti Rasmus-ryhmässä Vilhelm Junnilan julkaisusta ja kertoi monien ilmiantaneen väitetysti rasistisen ja islamofobisen Junnilan julkaisun, joka koski Israa.

No mitä tässä Junnilan kamalassa herjausjulkaisussa sitten sanottiin? Julkaisussa oli kuvankaappauksena Isran oma vaalimainos seuraavilla saatetesanoilla: "Helsingissä on mielenkiintoisia ehdokkaita. Tässä ehdokas numero viisitoista."

Toivottavasti kykenet järkytykseltäsi jatkamaan tämän tekstin lukemista, vaikka aika rajuahan tuo oli. Justiinsa.

Isra siis näki moisen julkaisun ilmiantojen väärtinä, ja jopa toinen rasmuslainen joutui hänelle toteamaan, ettei julkaisussa ole mitään sääntöjen vastaista. Ymmärrän täysin, miksi Isra on sellainen, mikä hän on. Feministit ovat tunnetusti sananvapauden vastustajia, no-platformingin, turvallisten tilojen ja poliittisen korrektiuden kannattajia.

Mutta Isra ei ole pelkästään feministi, hän on myös muslimi. Ja mehän kyllä tiedämme, mikä muslimien suhtautuminen sananvapauteen on. Ainakin Charlie Hebdon väki ja Theo Van Gogh ovat sen saaneet kokea, ja muslimien sananvapaustuntemusten vuoksi Pamela Gellerin, Ayaan Hirsi-Alin, Mona Walterin ja Geert Wildersin kaltaiset henkilöt tarvitsevat turvamiehiä 24/7.

En siksi olekaan lainkaan yllättynyt, että Isra kavereineen oli ilmiantanut Facebook-julkaisuni, jossa kommentoin Isran suhtautumista homoliittoihin. Isra katsos kuuluu homoliittoja vankasti kannattavaan feministipuolueeseen, mutta itse vastaa "ei osaa sanoa" kun suhtautumista homoliittoihin kysellään. Koska julkaisu on poistettu, en voi sitä kuvakaapata, mutta teksti meni aika tarkalleen näin:

"Minusta Isran suhtautuminen homoliittoihin on vain loogista. Hän on muslimifeministi, ja islamin kanta homoliittoihin on jyrkkä ei, feminismin kanta voimakas kyllä, joten muslimifeministi sovittaa ne yhteen vastaamalla noemmanytiiä. Huvittavaa tässä on se, että jos minä hakeutuisin feministipuolueen ehdokkaaksi, minut hylättäisiin saman tien koska seksistinen äärioikeisto. Ja minä en edes ole homoliittojen vastustaja." 

Edellä mainitun julkaisun Isra koki niin loukkaavaksi, että oli tovereineen ryhtynyt sitä ilmiantamaan ja sai Facebookin algoritmia hyväksikäyttämällä minulle 24 tunnin bännin. 

Tämä kertoo kaiken oleellisen sekä feministeistä että muslimeista ja myöskin siitä, miksi muslimifeministiä ei tulisi päästää lähellekään mitään yhteiskunnallista valta-asemaa. Tämä nainen hakeutuu politiikkaan, hän on itse pyrkinyt saamaan julkisuutta ja on itse julkituonut omat näkemyksensä. Kuitenkaan hän ei kestä minkäänlaista keskustelua itsestään ja pyrkii vaientamaan maltillisimmatkin kriittiset näkemykset itsestään.

Kuvitelkaa, millainen tämä henkilö olisi poliitikkona. Sipilää arvostellaan siitä, että hän ylenkatsoo mediaa, ei vastaa kysymyksiin ja pyrkii vaientamaan ikävää julkisuutta. Poliitikkona Isra olisi kuin Putin kertaa Sipilä steroideissa.

Julkisuuteen tulevan henkilön on kyettävä hyväksymään se, että kaikki eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä ja heillä on se näkemys oikeus ilmaista. Erityisesti poliitikon asemaa tavoittelevalla on oltava paksu nahka kritiikille, koska poliitikko on vastuussa kansalle. Häntä täytyy ehdottomasti saada kritisoida ja hänen näkemyksiään arvioida.

Jos googletatte "Tiina Wiik", löydätte läjäpäin keskustelufoorumiketjuja, blogipäivityksiä ja muita julkaisuja, joissa on minusta hyvin kirjavia näkemyksiä kehuista erittäin alatyyliseen tai halventavaan kritiikkiin tai suoranaisiin valeisiin minusta. En eläissäni ole yrittänyt saada yhtään itseäni koskevaa julkaisua poistetuksi mistään, saati sitten hyväksikäyttänyt ilmianto-ominaisuutta itseeni suuntautuvan kritiikin vaientamiseen.

Se on vaadittua keneltä tahansa, joka on itse valinnut näkemyksiään tuoda julkisuuteen. Muilla on oikeus niihin vastata miten parhaaksi näkevät. Muslimifeministi kuitenkin odottaa sataprosenttista ylistystä ja haluaa sensuroida jokaisen negatiivisen kirjoituksen omista poliittisista näkemyksistään. Haluaisitko hänen kaltaisensa poliittiseksi päätöksentekijäksi?

Antakaa sen avioliittolain olla

Yhdysvalloissa päätös tasa-arvoisesta avioliittolaista ei tullut lainsäätäjiltä vaan korkeimmalta oikeudelta.
Lain kannattajat juhlivat päätöstä Washingtonissa.

Olen seurannut keskustelua Aito avioliitto -kansalaisaloitteesta ja ihmettelen ihmisten polttavan intohimoista suhtautumista asiaan. Avioliittolaki vaikuttaa joillekin olevan elämän ja kuoleman kysymys, vaikkei sillä käytännössä ole mitään vaikutusta heidän elämäänsä.

Tasa-arvoiselle avioliittolaille on kuitenkin vaikea keksiä käytännön haittavaikutuksia, jotka eivät vaadi mielikuvituksen ponnistelua. Homot ovat homoja joka tapauksessa, joillain heistä on lapsia joka tapauksessa, joten perhettä vakauttava ja yhteiskunnan silmissä tasa-arvoistava laki on vain hyödyllinen.

 Yksiavioisuuden kannustaminen on hyödyllistä koko kansalle. Monet kansanterveyden ja -talouden haitat johtuvat huteralla pohjalla olevasta yksiavioisuuden ja perheen arvostuksesta, mikä näkyy maassa yksinhuoltajina, abortteina, nostettuina tukiaisina, ongelmaisina lapsina ja nousseina sairauskuluina tartuntatautien suhteen.

Avioliitto miehen ja naisen välisenä, lapsentekoon tarkoitettuna liittona taas on täysin subjektiivinen näkemys. Ei ole olemassa mitään tarkkaa, yleispätevää avioliiton määritelmää, jolla väitteen voisi perustella, ja avioliiton olemassaolo ja luonne vaihtelevat kulttuurin mukaan. Varsinkin uskontoonsa vetoavien kristittyjen tulisi käsitteen subjektiviisuus ymmärtää: heidän pyhä kirjansa kuitenkin käsittelee avioliittoa varsin kirjavasti. On polygamiaa ja raiskauksen hyvitystä uhrin pakottamisella avioon raiskaajansa kanssa. Edes yhden heimon elämää kuvaava teos ei onnistu yksikäsitteisen avioliiton luonnissa.

Kansanedustaja Mika Niikko taas korosti lasten oikeutta kahteen, biologiseen vanhempaan. Vuosittain solmittavat parisataa homoliittoa eivät ole ilman kunnollista ohjausta kasvavien avainkaulalapsien taustalla vaan hajoavat heteroliitot ja sitoutumiskyvyttömyys. Kolmea Suomessa solmittavaa avioliittoa kohden haetaan kaksi avioeroa, ja yhä useampi hankkii lapsia ilman parisuhdetta. Homoja ei tästä pidä syyttää. Heidän vaikutuksensa asiaan on parhaillaankin marginaalinen. Kuinkakohan monta huonosta kodista kärsivää homoperheen lasta Niikko on tavannut? Entä heterovanhempien avioero- ja au-lapsia?

Joidenkin mielestä tasa-arvoinen avioliittolaki taas on vaaraksi yleiselle moraalille, jotenkin huono kannuste. Mutta kannuste mihin? Seksuaalisuus ei ole trendien tuotos, ja siksi homovanhempien lapsista kasvaa heteroja samalla todennäköisyydellä kuin kaikista muistakin. Yksiavioisuuteen kannustaminen ei ole moraalin rappeuttamista - päinvastoin. Valinta politiikassa on vakaan perhe-elämän ja sängystä toiseen hyppimistä ihannoivan hookup-kulttuurin kannustamisen välillä.

Avioliittolaki ei myöskään polje kenenkään uskonnonvapautta, vaikka niinkin väitetään. Yksityisillä uskonyhteisöillä ei ole velvoitetta vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Evankelis-luterilainen kirkko taas on osa julkisvaltaa, joten sen on joko noudatettava lakia tasa-arvosta tai tehtävä valtion ja kirkon ero irtisanoutumalla julkisista tehtävistään, jolloin se voisi yksityisenä uskonyhteisönä tehdä tahtomallaan tavalla. Verotusoikeus ja muut julkisvallan herkut kuitenkin houkuttavat kirkon johdon takuulla ryhtymään vain noudattamaan lakia. Heitäkään ei siis pakoteta mihinkään, valinta on heidän omansa.

On lause, johon kaiken tämän voisi tiivistää: meillä on suurempiakin ongelmia. Jos perherakennetta halutaan lujittaa ja samalla poistaa perherakenteen hajoamisen yhteiskunnallisia haittoja, sen on tapahduttava sieltä käsin, missä ongelma pääosin piilee, eli heteroliitoista. Vuonna 2014 rekisteröityjen parisuhteiden määrä oli suurimmillaan, ja silloinkin ne muodostivat vain 1,3% kaikista liitoista.

On purettava sitä valtion tukiaisjärjestelmää, joka on vienyt isien paikat perheistä ja tehnyt puolihuolimattomasta lapsenteosta taloudellisesti kannattavaa. Se olisi linja, jota voisi toteuttaa juurikin liberalismin periaatteiden nojalla, ei niitä rikkomalla, kuten yksityiselämään ja yksilöiden välisiin sopimuksiin sekaantuva homoliittojen kieltäminen tekee.

Isien paikat vievien tukiaisten vastustaminen olisi poliittisesti vaarallisempaa, koska todennäköisesti omissa äänestäjissä on niiden järjestelmien hyötyjiä. On helpompi valinta nostaa homot tikun nokkaan perherakenteen hajottajina ja au-lapsien tuottajina, koska heitä ei omissa äänestäjissä paljoa voi olla. Äänestäjät voivat sitten kolmannen ja neljännen avioliiton välillä nyökkäillä, että on ne homot pahaksi moraalille. Mutta kumpi olisi se rehellinen ratkaisu, jolla oikeasti voisi olla yhteiskunnallista vaikutusta?