Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansalaisaloite. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansalaisaloite. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. lokakuuta 2019

Legalize it - kohti parempaa päihdepolitiikkaa



Kannabiksen dekriminalisointia ajava kansalaisaloite sai tarvittavat 50 000 nimeä kasaan, ja se on askel oikeaan suuntaan. Nyt mitataan, voittaako eduskunnassa järki ja käytännön syyt vai moralismi.  

Olen itsekin vanhanaikainen traditionalisti, mutta en yhdy monien konservatiivien arvoperusteiseen kritiikkiin huumeiden vapauttamista kohtaan, koska olen myös pragmaatikko. Jos jokin asia on hyväksi yhteiskunnallemme, kannatan sitä. Jos se on pahaksi, vastustan sitä. Kannabiksen laillistamisella olisi useita positiivisia vaikutuksia, ja mielestäni kansalaisaloite ei itse asiassa mene tarpeeksi pitkälle - se kun laillistaisi vain omaan käyttöön hallussapidon ja kasvatuksen mutta ei myyntiä. Ymmärrän, miksi aloitteen tekijät ovat maltillisia: on helpompi saada läpi aloite, joka ei kerralla tuo valtavia muutoksia, ja lisää vapauksia voidaan sitten hakea myöhemmin kunhan nämä ensiaskeleet on hoidettu alta pois ja ollaan saatu päihdepolitiikan suunta käännettyä.

Merkittävin ongelma Suomen päihdepolitiikassa on lakikeskeisyys. Päihteet ovat ensisijaisesti rikosoikeudellinen asia, mikä ei ole tuonut yhteiskunnalle hyötyä tai vähentänyt päihteiden käyttöä tai haittoja. Vaihtoehtona tälle on päihdepolitiikka, jossa päihteisiin ei suhtauduta rikosasiana vaan ensisijaisesti kansanterveydellisenä asiana. Eli huumeen käyttäjää ei viedä oikeussaliin vaan päihdetyöntekijän vastaanotolle - mikä on huimasti halvempaakin kuin käräjöinti.

Mikäli sinulle on jäänyt uutisoinnista epäselväksi, mitä dekriminalisointi käytännössä tarkoittaa ja mitä eroa sillä on täyteen laillistamiseen, alla oleva kuva esittää asian näppärästi. Dekriminalisointi ei ole hyväksymistä saati kannustamista, se on vain askel siihen suuntaan, että kannabiksen käyttö siirtyy yksilönvapauden piiriin eikä ihmistä rangaista polttelusta tai omaan käyttöön kasvattamisesta.

Tässä syyt sille, miksi tuen kannabiksen dekriminalisointia.

1. Kannabiksen käyttö ja kasvatus ovat uhrittomia rikoksia.
Niiden tulisi kuulua yksilönvapauden piiriin kuten viinilasillisen ottamisen. Samoin kannabiksen tarjoaminen tai myyminen kaverille on kahden täysivaltaisen aikuisen välistä toimintaa, eikä se kuulu virkavallalle mitenkään.

2. Kannabiksen kielto ei perustu faktoihin vaan tottumukseen. 
Vaikka alkoholi on monella tapaa vahingollisempi päihde kuin kannabis, se sallitaan, koska alkoholiin on Suomessa totuttu. Sitä on juotu aina. Kannabista kohdellaan lain silmissä toisin vain siksi, että se on laajamittaisessa käytössä tuoreempi ja oudompi tulokas. Haitoiltaan kannabis on vähäisempi kuin alkoholi. Vai oletko kuullut monestakin kannabikseen kuolleesta ihmisestä tai tapauksista, joissa mies on kannabispäissään hakannut vaimon ja ajanut lapset hankeen?

3. Kieltolait ylipäänsä ovat toimimattomia.
Katso alkoholin kieltolakikautta. Rikollisuus kukoisti, laki teki tavallisista ihmisistä rikollisia, taloudellinen hyöty päihteestä meni yksinomaan rikollisille, mutta haitoista kärsi koko yhteiskunta. Samoin nuuskaa on yritetty kitkeä kieltolailla, mikä on vain aiheuttanut laajamittaisen katukaupan syntymisen. Kuka tahansa saa parilla Messenger-viestillä nuuskaa vaikka kotiovelleen. Ja kuten alkoholin kieltolain aikaan: nuuskan terveyshaitat lankeavat yhteiskunnan hoidettavaksi, voitot menevät muualle kuin Suomen valtiolle.

4. Kannabiksen laittomuus avaa tarpeettoman portin rikolliseen elämään.
Ostaakseen kannabista ihmisen on ryhdyttävä rikolliseksi ja oltava tekemisissä muiden rikollisten kanssa. Jotkut kannabiskauppiaat myyvät myös kovempaa tavaraa: amfetamiinia, Suboxonea, heroiinia, Rivotrilia, muuntohuumeita jne. - aineita, joihin todella koukuttuu ja joilla on huomattavia haittoja. Kannabista hakeva päätyy usein näidenkin aineiden kanssa tekemisiin, koska samat kauppiaat niitä tarjoavat. Ja siitä lähtee huumeiden täyteinen ja rikollinen elämä. Jos kannabista saisi lähikaupasta, moni jäisi ajautumatta rikolliseen ja syrjäytyneeseen elämäntapaan. Tällä tavoin karsitaan myös laittoman huumekaupan karuja lieveilmiöitä, kuten väkivaltaista velanperintää, prostituutioon pakottamista huumevelkojen maksamiseksi, kiristystä, velkojen sovitukseksi pakon edessä tehtäviä ryöstöjä (kuten eräät viimeaikaiset apteekkiryöstöt Oulussa). Positiiviset vaikutukset olisivat pitkäaikaiset ja laajat.

5. Laillinen kannabis päästää valtion osille suuresta liikevaihdosta. Tällä hetkellä päihdehaitat lankeavat veronmaksajien hoidettavaksi, hyödyt menevät rikollisliigoille. Hollannissa kannabiskahvilat ovat kuin mitä tahansa baareja tai myymälöitä, ja ne ovat verotulojen lähde valtiolle. Hollanti myös vetää rennolla päihdepolitiikallaan huomattavan määrän turisteja vapaan kannabiksen ihmeelliseen maailmaan, ja samoin Kööpenhaminan vapaakaupunki Christiania on turistien suosiossa. Suomi jää tällä hetkellä turismissa usein muiden Euroopan maiden varjoon, mutta entäpä, jos me olisimme se Pohjolan Hollanti? Siinä olisi vetonaula turismille, jolla erottuisimme Pohjoismaiden ja Baltian joukosta.

Kannabiksen kulutusta Suomessa on hyvin vaikea arvioida, koska sitä sekä maahantuodaan että kasvatetaan, ja tuotteen vahvuudessa on suuria eroja, mutta puhumme joka tapauksessa tuhansista kiloista. Yhden kilon katukauppa-arvo pienissä erissä myytynä on ainakin 15 000 euroa. Mikäli menemme maltillisen 2000 kilon kulutusarvion mukaan, liikevaihtoa tulee huimat 30 miljoonaa euroa. Ja korkeimmat arviot kulutuksesta Suomessa hipovat 5000 kiloa. Siinä on valtavat markkinat, joista valtio tieten tahtoen jättää voitot korjaamatta.

6. Elän mieluummin pössyttelijöiden kuin tissuttelijoiden maassa.
Jos täytyisi valita, kummat ottaisit seinänaapuriksesi: parin juoppoja vai parin pössyttelijöitä? Jos sinulla on mitään kokemuspohjaa noista ihmistyypeistä, veikkaan, että valitsit pössyttelijät. Alkoholia käyttävistä tulee usein kovaäänisiä, aggressiivisia, jopa väkivaltaisia. He sekoilevat liikenteessä ja aiheuttavat kuolinkolareita. Pössyttelijät taas ovat normaalia hiljaisempia, ja heidät poliisi tunnistaa liikenteessä siitä, että he ajavat yleensä todella hitaasti ja ylivarovaisesti, eivätkä itse huomaa sitä. Jos ympärilläni olevat ihmiset jotain päihdettä haluavat ottaa, valitsen mieluummin sen, että he ottavat päihdettä, joka ei tee heistä häiriötekijää ympäristölleen.

7. Suomi olisi turvallisempi maa.
70% Suomen henkirikoksista tehdään humalassa. 70% henkirikosten uhreista niinikään on humalassa kuollessaan. Neljässä viidestä henkirikoksesta ainakin toinen osapuoli on humalassa. Humalatila lisää riskiä sekä väkivaltaiseen käytökseen että väkivallan uhriksi joutumiseen. Kannabiksella ei ole tällaista tilastovaikutusta, mikä on sinänsä ymmärrettävää. Kannabis kun on luonteeltaan rauhoittava aine, ja laukaisee muunlaisia mielentiloja vain heissä, joilla on valmiiksi jokin kytevä mielisairaus ja joiden ei siksi tulisi päihteitä käyttää. Moniko väkivaltarikos jäisi tekemättä, jos ihmiset pössyttelisivät juopottelun sijaan? Moniko vaimo jäisi hakkaamatta ja moniko lapsi saisi kasvaa ilman jatkuvaa aikuisten juopottelun aiheuttamaa pelkoa kotona?

Asian ydin on tässä: kannabis on tullut jäädäkseen. Jos yritätkään argumentoida laillistamista vastaan siltä pohjalta, että pidät "huumeiden vastaisen sodan" voittamista ja huumeiden katoamista yhteiskunnasta mahdollisena, olet armottoman epärealistinen. Yhteiskuntaa ei voi rakentaa idealistisen toiveajattelun varaan. Toki olisi mukavaa, jos meillä olisi täysin päihteetön yhteiskunta, jossa kukaan ei koe tarvetta sekoittaa päätään, mutta se ei ole maailma, jossa elämme. Politiikkaa on tehtävä reaalielämän puitteissa. Eli hyväksytään se tosiasiaksi, että kannabista tullaan Suomessa käyttämään jatkossakin, ja mietitään, miten saisimme päihteiden haitat yhteiskunnalle ja yksilöille mahdollisimman vähäisiksi ja valtion voitot sille tasolle, että niillä katetaan haitoista huolehtiminen.

Päihdepolitiikkamme on tällä hetkellä toimimaton. Rikosoikeuteen keskittyvä päihdepolitiikka on itse asiassa epäonnistunut kaikkialla, ja trendi maailmalla on, että siitä siirrytään kohti päihdepolitiikkaa, jossa päihteet ovat ennen kaikkea kansanterveyskysymys, ja käräjöinti varataan heille, jotka oikeasti tekevät jotain yhteiskunnalle vahingollista, kuten salakuljettavat maahan vaarallisia huumeita. Kaikille muille käyttäjille jätetään vapaus tehdä itse omat elämänvalintansa ja tarjotaan päihdekuntoutuspalveluita, jos jollain riistäytyy käyttö käsistä. Eli aivan kuten alkoholiin tällä hetkellä suhtaudutaan.

Eduskunnan täytyy nyt löytää itsestään rohkeaa uudistusmielisyyttä, todeta rangaistuskeskeisen päihdepolitiikan toimimattomuus ja kehittää toimivampi päihdepolitiikka. Sitä tarvitsevat kipeästi niin päihteiden käyttäjät kuin muutkin kansalaiset - toimimattomasta päihdepolitiikasta kärsivät kaikki, ja nyt tulisi aloittaa uuden terveyskeskeisen politiikan aika.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Antakaa sen avioliittolain olla

Yhdysvalloissa päätös tasa-arvoisesta avioliittolaista ei tullut lainsäätäjiltä vaan korkeimmalta oikeudelta.
Lain kannattajat juhlivat päätöstä Washingtonissa.
Olen seurannut keskustelua Aito avioliitto -kansalaisaloitteesta ja ihmettelen ihmisten polttavan intohimoista suhtautumista asiaan. Avioliittolaki vaikuttaa joillekin olevan elämän ja kuoleman kysymys, vaikkei sillä käytännössä ole mitään vaikutusta heidän elämäänsä.

Tasa-arvoiselle avioliittolaille on kuitenkin vaikea keksiä käytännön haittavaikutuksia, jotka eivät vaadi mielikuvituksen ponnistelua. Homot ovat homoja joka tapauksessa, joillain heistä on lapsia joka tapauksessa, joten perhettä vakauttava ja yhteiskunnan silmissä tasa-arvoistava laki on vain hyödyllinen.

 Yksiavioisuuden kannustaminen on hyödyllistä koko kansalle. Monet kansanterveyden ja -talouden haitat johtuvat huteralla pohjalla olevasta yksiavioisuuden ja perheen arvostuksesta, mikä näkyy maassa yksinhuoltajina, abortteina, nostettuina tukiaisina, ongelmaisina lapsina ja nousseina sairauskuluina tartuntatautien suhteen.
Avioliitto miehen ja naisen välisenä, lapsentekoon tarkoitettuna liittona taas on täysin subjektiivinen näkemys. Ei ole olemassa mitään tarkkaa, yleispätevää avioliiton määritelmää, jolla väitteen voisi perustella, ja avioliiton olemassaolo ja luonne vaihtelevat kulttuurin mukaan. Varsinkin uskontoonsa vetoavien kristittyjen tulisi käsitteen subjektiviisuus ymmärtää: heidän pyhä kirjansa kuitenkin käsittelee avioliittoa varsin kirjavasti. On polygamiaa ja raiskauksen hyvitystä uhrin pakottamisella avioon raiskaajansa kanssa. Edes yhden heimon elämää kuvaava teos ei onnistu yksikäsitteisen avioliiton luonnissa.

Kansanedustaja Mika Niikko taas korosti lasten oikeutta kahteen, biologiseen vanhempaan. Vuosittain solmittavat parisataa homoliittoa eivät ole ilman kunnollista ohjausta kasvavien avainkaulalapsien taustalla vaan hajoavat heteroliitot ja sitoutumiskyvyttömyys. Kolmea Suomessa solmittavaa avioliittoa kohden haetaan kaksi avioeroa, ja yhä useampi hankkii lapsia ilman parisuhdetta. Homoja ei tästä pidä syyttää. Heidän vaikutuksensa asiaan on parhaillaankin marginaalinen. Kuinkakohan monta huonosta kodista kärsivää homoperheen lasta Niikko on tavannut? Entä heterovanhempien avioero- ja au-lapsia?

Joidenkin mielestä tasa-arvoinen avioliittolaki taas on vaaraksi yleiselle moraalille, jotenkin huono kannuste. Mutta kannuste mihin? Seksuaalisuus ei ole trendien tuotos, ja siksi homovanhempien lapsista kasvaa heteroja samalla todennäköisyydellä kuin kaikista muistakin. Yksiavioisuuteen kannustaminen ei ole moraalin rappeuttamista - päinvastoin. Valinta politiikassa on vakaan perhe-elämän ja sängystä toiseen hyppimistä ihannoivan hookup-kulttuurin kannustamisen välillä.

Avioliittolaki ei myöskään polje kenenkään uskonnonvapautta, vaikka niinkin väitetään. Yksityisillä uskonyhteisöillä ei ole velvoitetta vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Evankelis-luterilainen kirkko taas on osa julkisvaltaa, joten sen on joko noudatettava lakia tasa-arvosta tai tehtävä valtion ja kirkon ero irtisanoutumalla julkisista tehtävistään, jolloin se voisi yksityisenä uskonyhteisönä tehdä tahtomallaan tavalla. Verotusoikeus ja muut julkisvallan herkut kuitenkin houkuttavat kirkon johdon takuulla ryhtymään vain noudattamaan lakia. Heitäkään ei siis pakoteta mihinkään, valinta on heidän omansa.
On lause, johon kaiken tämän voisi tiivistää: meillä on suurempiakin ongelmia. Jos perherakennetta halutaan lujittaa ja samalla poistaa perherakenteen hajoamisen yhteiskunnallisia haittoja, sen on tapahduttava sieltä käsin, missä ongelma pääosin piilee, eli heteroliitoista. Vuonna 2014 rekisteröityjen parisuhteiden määrä oli suurimmillaan, ja silloinkin ne muodostivat vain 1,3% kaikista liitoista.

On purettava sitä valtion tukiaisjärjestelmää, joka on vienyt isien paikat perheistä ja tehnyt puolihuolimattomasta lapsenteosta taloudellisesti kannattavaa. Se olisi linja, jota voisi toteuttaa juurikin liberalismin periaatteiden nojalla, ei niitä rikkomalla, kuten yksityiselämään ja yksilöiden välisiin sopimuksiin sekaantuva homoliittojen kieltäminen tekee.

Isien paikat vievien tukiaisten vastustaminen olisi poliittisesti vaarallisempaa, koska todennäköisesti omissa äänestäjissä on niiden järjestelmien hyötyjiä. On helpompi valinta nostaa homot tikun nokkaan perherakenteen hajottajina ja au-lapsien tuottajina, koska heitä ei omissa äänestäjissä paljoa voi olla. Äänestäjät voivat sitten kolmannen ja neljännen avioliiton välillä nyökkäillä, että on ne homot pahaksi moraalille. Mutta kumpi olisi se rehellinen ratkaisu, jolla oikeasti voisi olla yhteiskunnallista vaikutusta?

tiistai 23. elokuuta 2016

Pelätkää hirmuista lumihenkilöä


Länsimaiset feministit ovat jälleen maailman vakavien ongelmien kimpussa. Ehei, kyseessä ei siis tietenkään ole naisten sorto kehitysmaissa, islamilainen raiskauskulttuuri tai vaikkapa perheväkivalta, vaan kielen tekeminen sukupuolineutraaliksi. Princetonin yliopistossa tehtiin päätös käyttää tästedes neutraalia kieltä ilman mies- ja naispäätteitä.

Ja aivan turha kuvitella, että Suomessa oltaisiin mitenkään tervejärkisempiä. Kotimaisten kielten keskus antoi jo vuosia sitten suosituksen viranomaiskielen muuttamisesta sukupuolineutraaliksi, ja kolmannen aallon feminismin absessiksi muodostunut Helsingin Sanomat löysi haastatteluun aiheesta väitöskirjan tehneen feministitutkijan, Mila Engelbergin, joka kokee sukupuoleen viittaavat termit hyvin, hyvin ongelmalliseksi, vaikkei osaakaan nimetä yhtään käytännön haittaa, mitä niistä koituisi.

Haluan tehdä osani taistelussa tasa-arvon puolesta paljastamalla kielemme piilevää seksismiä, joten tässä ehdotuksiani kielen seksismin ja muun loukkaavuuden, kuten transfobian, poistamisesta.

perämies -> perähenkilö

aikamiespoika, herrasmies -> aikahenkilöhenkilö, henkilöshenkilö

poikamies, poikamiestyttö -> henkilöhenkilö, henkilöhenkilöhenkilö

neitoperho -> naimaton henkilöperho

nimismies -> nimishenkilö

ilotyttö -> ilohenkilö

äidinkieli -> naiseksi identifioituvan kasvattajan kieli

isänmaa -> siittiön toimittaneen ja/tai kasvattajan roolin omaksuneen mieheksi identifioituvan maa

vanhapiika/vanhapoika -> vanhahenkilö

pyykkipoika -> mieheksi identifioituva pyykkihenkilö

hämärämies -> hämärähenkilö

viikatemies -> viikatehenkilö

miestennielijä -> henkilönnielijä

neidonkenkä -> naimattoman henkilön kenkä

noita-akka -> noitahenkilö

akantappaja -> ikähenkilöntappaja

ukkometso -> ikähenkilömetso

jalkavaimo -> naiseksi identifioituva jalkahenkilö

hirmuinen lumimies -> hirmuinen lumihenkilö

No niin, tasa-arvotaistelu on tältä päivää tehty. Kiitos ja kumarrus, maailma on parempi paikka. Kunpa vielä joku neutralisoisi muut sortajien sukupuolitetut sanat, kuten feminismin ja patriarkaatin! Eiku....

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

EU-myönteisen median 3 hölmöintä Brexit-kiukuttelua


Hyvänä häviäjänä oleminen on ilmeisesti aivan liikaa vaadittu Suomen valtamedialta. Itkupotkuraivari Brexitistä jatkuu kolmatta päivää, eikä loppua näy. Tartun tässä nyt muutamaan hölmöimpään raivarin väitteeseen, joita IL, IS,HS ja muut jankkaavat epätoivon vimmalla kuin kuvitellen, että heidän toimitusvalintansa ja haaveilunsa muokkaisivat todellisuutta.

1. Adressi uuden kansanäänestyksen järjestämisestä.

Valtamedia hypettää aloitetaa vailla vähääkään kritiikkiä. Hype ei ole suunnattu briteille - ei täällä nyt niin harhaisia sentään olla, että kuviteltaisiin suomimedian vaikutuksen sinne yltävän. Se on suunnattu meille. Meille yritetään esittää, että britit hartaasti katuvat äänestystään ja että uusi äänestys on aivan realistinen.

Adressilla ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä torstaisen äänestyksen kanssa: se pätisi vain tuleviin kansanäänestyksiin, koska siinä ei edes mainita, että adressilla tarkoitetaan juuri torstain EU-kansanäänestystä. Jopa erittäin epätodennäköinen adressin läpimenokin siis vain muuttaisi tulevien äänestysten käytäntöjä, ei Brexit-tulosta. Sääntöjen muuttelu jälkikäteen on laillisuusperiaatteen vastaista, joten torstain äänestykseen ei voi enää säännöillä vaikuttaa.

Ja vaikka 3 miljoonaa brittiä olisi allekirjoittanut adressin, mitä siitä? 16 miljoonaa äänesti EU:hun jäämisen puolesta. Se, että heistä joka viides saa allekirjoitettua adressin, ei kerro mistään muusta kuin huonoksi häviäjäksi heittäytymisestä.

Tietenkään adressin saama suosio ei ole oikeaa, vaikka mediassa kuinka toivottaisiin: 4chan-sivuston trollit järjestivät "yleisöryntäyksen" pilana MOOTER-ohjelmaa käyttäen. Sen vuoksi 2 miljoonan allekirjoituksen tuottaminen 40 minuutissa eilen illalla oli mahdollista. Parlamentin tutkinnan seurauksena poistettiin adressista yli 70 000 ilmeisimmin vilpillistä nimeä, kuten 20 000 ääntä Pohjois-Koreasta, 30 000 Vatikaanista, jossa on 800 asukasta, sekä 2800 ääntä Etelänavalta, mutta feikit jäävät edelleenkin muodostamaan leijonanosan nimistä.


2. Britit eivät tajunneet, mistä äänestivät

Viikonloppuna Google julkaisi trends-tilastonsa brittien EU-aiheisista kysymyksistä Brexitin jälkeen. Esim. kysymyksen "Mikä EU on?" esiintyvyydessä tapahtui piikki Brexitin aikaan. Tätä mediassa on yritetty esittää niin, että leave-leirin äänestäjät eivät tienneet, mitä tekivät. Aivan yhtä hyvin hakijat ovat tosin voineet olla remain-äänestäjiä tai lapsia ja nuoria, jotka eivät asioista tiedä.

 Hassuinta uutisoinnissa on kuitenkin kysymysten oletettu yleisyys. Google ei kerro tarkkoja määriä sille, kuinka monta kertaa mikäkin kysymys on esitetty, vain suhteelliset määrät sen esiintyvyyteen nähden siten, että luku 100 laitetaan sille päivälle, kun kysymyksiä on ollut eniten, ja käyrän muut kohdat suhteutetaan korkeimpaan määrään.

Sama käyrä siis voi edustaa monia lukuja: se kertoo vain kymmenkertaisesta noususta, muttei siitä, minkä lukujen välillä. Luvut ovat voineet olla 20 ja 200 tai 10 000 ja 100 000.

3. Vanhat varastivat nuorten tulevaisuuden

Tästä on valitettu myös somessa paljon: väitetään, että vanhat ihmiset itsekkäästi pettivät nuoret sillä, että äänestivät eri tavoin. Suvaitsevainen vassarinuoriso ilmeisesti uskoo, että yli viisikymppisenä ihminen on käytännössä kuollut, minkä jälkeen hänen pitäisi vain olla hiljaa ja antaa besserwisseröivien opiskelijoiden haihatella tahtonsa läpi.
Äänestysprosentti Brexit-äänestyksessä ikäluokittain. Vain joka kolmas nuori edes äänesti.
Paitsi, että se ei mennyt niin. Nuoret pettivät itse itsensä. Kaikissa yli 25-vuotiaiden ikäluokissa enemmistö kävi äänestämässä. 18-24-vuotiaista vain 36% äänesti. Turha itseään fiksumpia on syyttää siitä, että itse on liian laiska lähtemään äänestämään. Tietysti nuorison adressi kerää nimiä, koska sen voi allekirjoittaa persauksillaan istuen sohvalta nousematta, mutta uusi äänestys ei heitä varmasti aktivoisi yhtään enempää.

Näkihän tuon, kun uutta kansanäänestystä vaativa mielenosoitus veti viikonloppuna parlamenttitalon eteen vain 50 ihmistä. Siitä flopistakaan ei Suomen valtamedia kertonut mitään. Nähtäväksi jää, kauanko media jaksaa hakata lattiaa ja huutaa. Todellisuus kun ei kiukuttelulla kummene.
"3 miljoonaa allekirjoittajaa" adressille typistyi 50 henkeen, vaikka protesti EU-jäsenyyden puolesta järjestettiin EU-myönteisessä, miljoonien asukkaiden Lontoossa viikonloppuna.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Britannia valitsi demokratiana säilymisen, mitä me valitsemme?


Brexit-äänestyksen tulos teki tästä juhannusaatosta historiallisen päivän. Ei ole vain ensimmäinen kerta, kun mikään maa lähtee EU:sta, vaan myös ensimmäistä kertaa tuli osoitetuksi, että EU-eliitin voi voittaa. Propagandamyllyt jauhoivat kauhukuvia Brexitistä, monet maan omat poliitikot kampanjoivat raivokkaasti EU:n puolesta, mutta kansa piti päänsä.

Jokaisen kansan tulee tehdä päätöksensä siitä, haluavatko he säilyttää itsenäisyytensä vai eivät. Valtakoneistoilla ei ole taipumusta vapaasta tahdosta päättää, että heillä onkin jo tarpeeksi valtaa, eikä lisää tarvita. EU:n suunta on jo määrätty, ja se on eurooppalainen liittovaltio.

Lissabonin sopimus toimii jo Euroopan perustuslakina, EU:lla on oma keskuspankkinsa, oma valuuttansa, oma oikeusjärjestelmänsä ja omat hallintoelimensä. Näitä liittovaltion tunnusmerkkejä on hiljalleen lujitettu. Nyt EU:ssa halutaan myös omat asevoimat: ei niinkään akuutin tarpeen vuoksi vaan imagon vuoksi. EU-komissio haluaa armeijan lujittamaan mielikuvia EU:sta maailmanmahtina ja varteenotettavana sotilaallisena voimana. 

EU-kansalaisilla ei ole oikeastaan mitään valtaa tähän koneistoon. EU:ssa on yli 500 000 0000 äänestäjää, ja meillä jokaisella on yksi niistä äänistä. Sillä yhdellä äänellä ei tietenkään voi vaikuttaa kuin yhteen EU-koneiston osaan: europarlamenttiin. Koska EU-parlamentilla ei kuitenkaan ole valtaa tehdä muuta kuin äänestää; siellä ei voida tehdä aloitteita, ei kansallakaan ole muuta valtaa. Parlamentin kautta ei voi vaikuttaa EU:n rakenteisiin, koska se on siellä vain kumileimasimena. 

Kansalle jää jäljelle siis vain EU-kansalaisaloite, mutta silläkään ei ole mitään virkaa, koska komissio voi halutessaan vain estää aloitteen, kuten he tekivät TTIP:tä vastustavan kansalaisaloitteen kanssa. Kansallisella demokratialla ei ole virkaa myöskään, koska he eivät käytä korkeinta päätäntävaltaa vaan joutuvat taipumaan EU:n päätöksiin. He siis päättävät vain siitä, mistä EU antaa heidän päättää. Demokratiaa ei unionissa ole.

EU tuo mukanaan myös aivan uudet petikaverit: rajattoman määrän alueen sisäistä maahanmuuttoa sekä jäsenyysneuvottelut viiden uuden maan kanssa, joiden jäsenyys avaisi meidänkin ovemme yli 90 miljoonalle köyhälle "paremman elämän etsijälle". EU on antanut Turkin ottaa meidät panttivangiksi: heille maksettiin siitä, että he pitävät rajansa hallinnassa ja maahantulijoiden vyöryn omalla puolellaan, mutta he voivat vaatia koko ajan lisää etuja sen tehtävän hoitamiseksi.

Britannian lähdön sekä Sveitsin ja Islannin jäsenhakemusten poisvetämisen vuoksi nettomaksajien paine kasvaa entisestään ja tietyt maat, kuten Unkari, voivat keinahtaa nettohyötyjien puolelta maksajiksi. Tämä taas lisää entisestään EU-tyytymättömyyttä ja murentaa unionin rakenteita edelleen. Uusia maksajia ei ole näköpiirissä, uudet hyötyjät kyllä yrittävät tunkea mukaan unioniin.

Suomen EU-eron kulku on jokseenkin tulkinnanvarainen kysymys. Puhtaasti lain kirjainta noudattaen voisi katsoa, että Suomen unionin jäseneksi sitovaa perustuslain pykälää ei tarvitse äänestää pois, koska se on perustuslain vastainen pykälä lähtöjäänkin. Perustuslaissa kun todetaan korkeimman päätäntävallan Suomessa olevan Suomen kansalla, mutta EU-pykälä on sen kanssa ristiriidassa.

 EU-pykälä voitaisiin siis katsoa mitättömäksi. Jos taas leikitään sen olevan lainvoimainen, pitää se ensin kumota kahdella peräkkäisellä eduskunnalla tai yhden eduskunnan 5/6 :n suurenemmistöllä.

Suomenkin on valittava, haluaako se jatkaa itsenäisenä valtiona vain unionin sivukonttorina, jonka tehtävä on lähinnä tuottaa verotuloja, joilla maksetaan EU:n ylläpito ja köyhempien maiden avustukset. Brexit ja Sveitsin vetäytyminen raottavat ovea lisää, mutta meidän on itse astuttava ulos.

Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen EU-jäsenyydestä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058


tiistai 21. kesäkuuta 2016

Nyt aloitetaan #Fixit, Suomen vetäytyminen EU:sta



Britannian EU-jäsenyyden jatkumisesta äänestetään ylihuomenna, ja Suomen vetäytyminen unionista on ajankohtaisempi kuin koskaan. Kansalaisaloitepalvelussa on nyt allekirjoitettavissa Aleksi Hernesniemen ja Sebastian Tynkkysen luoma aloite, jolla vaaditaan Suomeen omaa kansanäänestystä asiasta (linkki aloitteeseen löytyy lopusta, käy ihmeessä allekirjoittamassa).

Suomen EU:ssa pysymisen puolesta esitetään samat, tyhjänpäiväiset argumentit kuin Britanniankin: ollaan Euroopan ytimessä, on se paikka päätöksentekokeskiössä ja eroaminen tarkoittaisi isoa neuvotteluruljanssia ja muuta ikävää.

Paikalla päätöksentekokeskiössä ei ole mitään virkaa. Meillä ei ole siellä mitään vaikutusvaltaa pienenä maana, joten olisi aivan sama, mikäli meillä ei olisi edustusta lainkaan. Meihin verrattuna jättimäinen Britanniakaan ei omaa vaikutusvaltaa: Britannian edustajat ovat yrittäneet äänillään estää 71:n Britannialle negatiivisen esityksen läpimenon, kertaakaan heidän äänillään ei ole ollut mitään väliä. Esitykset ovat menneet läpi, halusi Britannia sitä tai ei.

Suomella on vielä paljon vähemmän äänivaltaa, ja jo perusolemuksensa vuoksi Suomi kuuluu EU:n alimpaan kastiin: EU:ssa pärjää parhaiten väkiluvultaan suuri ja kansantuotteeltaan pieni valtio: se voi äänimäärällään edesauttaa omien tavoitteidensa saavuttamista, mutta koska erilaiset maksut suhteutetaan kansantuotteeseen, eivät maksut päädy köyhälle maalle olemaan suuria. Suomi on väkiluvultaan pieni ja BKT:ltaan suuri, joten olemme huonoimmassa mahdollisessa asemassa.

Päätöksentekokeskiöön kuuluminen on muutenkin hölmö ajatus: jos omistat oman talosi, päätätkö mieluummin itse omasta elämästäsi sen talon sisällä vai haluaisitko saada yhden paikan suuresta päätöksentekoelimestä, joka päättää kaikkien elämän yksityiskohdat? Sama pätee EU:n suunnittelemaan yhteiseen maahanmuuttopolitiikkaan, jossa kaikki turvapaikkapäätökset tehtäisiin EU:n toimesta. Haluaisitko mieluummin itse päättää ketä taloosi tulee asumaan vai saada yhden sadasta äänestä äänestykseen, jossa päätetään, kuinka paljon ja ketkä ihmiset minnekin laitetaan?

Kuitenkin tyhmimpiä kuulemiani argumentteja EU:n puolesta on se, että mitä turhia välittämään EU:n pikkutarkasta säätelystä, kun onhan meillä säätelyä omasta takaakin. Aivan kuin kaikki säätely olisi samanarvoista. Olen jokaiselle tuon argumentin sanojalle ehdottanut, että mitenkäs sitten olisi, jos minä päätän sinun puolestasi elämäntapasi, vuorokausirytmisi ja ruokavaliosi? Sinullahan on ne joka tapauksessa, joten väliäkö tuolla, kuka niistä päättää. Tietysti oma säätelymme on pienempi paha, koska sitä voimme itse muuttaa.

EU:sta pidetään kiinni, koska itsenäisyyttä ja omillaan pärjäämistä pelätään kuin ensi kertaa kotoa muuttavat nuoret. EU:sta lähteminen on tietyin tavoin hyppy tuntemattomaan, mutta ainakin teemme sen itsenäisenä valtiona. Monia asioita pitää neuvotella uusiksi, mutta itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden säilyttäminen on paljon tärkeämpää kuin neuvotteluilta välttyminen.

EU-maita voisi verrata ylivelkaantuneisiin ihmisiin: tilanne on omilla virheillä päästetty pahaksi, laskuja ropisee postiluukusta ja velkaantunut joutuu joka päivä  tekemään valinnan: muutanko tapojani ja yritän tehdä asialle jotain, vai heitänkö laskut avaamattomina roskiin ja annan tilanteen hiljalleen pahentua. Jälkimmäinen vaihtoehto tarjoaa hetkellistä mukavuutta pitkäaikaisen hyödyn kustannuksella juuri kuin EU:ssa pysyminen: ei tarvitse pelätä itsenäisyyttä, mutta suurempi ongelma nakertaa taustalla koko ajan.

Samoin kuin velkoihin puuttuminen tulee EU:sta lähteminenkin alussa kirpaisemaan.

Kun on ajanut itsensä pahaan paikkaan,  ei tilanteen ratkaisukaan yleensä mukavaa hommaa ole, mutta se on tehtävä jos aikoo välttyä pahemmalta tulevaisuudessa. Kun alun raskaampi vaihe on ohitettu, voidaan elämää jatkaa terveeltä pohjalta.

EU ei taatusti tule kehittymään vähemmän kontrolloivaan, vähemmän fasistiseen suuntaan. Ne, jotka kerran saavat valtaa, haluavat sitä lisää. Mitä nopeammin toimimme, sitä vähemmän kivuliasta tulee tilanteen korjaaminenkin olemaan.

Kansalaisaloite EU-kansanäänestyksestä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058