Kun Eve tarinan raiskauksesta tekaisi

Bileet, jotka käänsivät Hannun elämän päälaelleen

Elokuussa 2015 oikeustieteiden opiskelija Hannu lähti opiskelijabileisiin. Tuskin olisi lähtenyt jos olisi tiennyt, että bileistä lähtee liikkeelle tapahtumaketju, joka tekee hänen elämästään helvettiä. Hannu tapasi bileissä opiskelijatoveri Even. Yksi asia johti toiseen ja Eve antoi suuseksiä Hannulle. Hannu hieroi kädellään Even sukuelimiä, mutta seksuaalinen kanssakäyminen loppui siihen Even tultua katumapäälle. Kaipa häntä alkoi nolottamaan humalainen kevytkenkäisyytensä. Sellaista sattuu nuorten ihmisten elämässä, mutta Eve ei ollutkaan ihan mikä tahansa nainen, ja Hannu sai sen kokea kovimman kautta.

Hannu alkoi hiljalleen huomata opiskelijatoverien katsovan häntä oudosti ja käyttäytyvän häntä kohtaan hyljeksivästi. Sitten kolme opiskelijatyttöä kävi Hannun kimppuun syyttäen häntä raiskaajaksi, ja Even nimi mainittiin. Lopulta Hannu kuuli eräältä tutorilta Even kertoilleen suuntaan jos toiseenkin, että Hannu olisi hänet väkivaltaa käyttäen raiskannut. Even jutustelu asiasta ei rajoittunut uskoutumiseen lähimmille ystäville, vaan hän oli kertonut tarinaansa jokaiselle, joka suostui kuuntelemaan. Yksi opiskelijatyttö ihmetteli sitä, että Eve kertoi hänelle heidän ensi tapaamisellaan tulleensa Hannun raiskaamaksi. Samalle tytölle Eve oli vielä toiseen kertaan puhunut raiskauksesta opiskelijoiden surffausreissulla.

Even ahkera tarinointi tuotti tulosta, ja pian Hannulla olikin koko opiskelijapiireissä raiskaajan maine. Opiskelijajärjestön hallituksessakin asiaa puitiin, ja Hannulle suunniteltiin porttikieltoa opiskelijatapaamisiin. Muiden hyljeksintä ja raiskaajan leima aiheuttivat Hannulle ymmärrettävästi suurta ahdistusta. Hän jäi opinnoissaan jälkeen, koska ei kokenut mukavaksi mennä tunneille muiden tuijottelun ja kuiskuttelun kohteeksi. Hän joutui palauttamaan Kelaan opintotukiaan, koska opintopisteitä ei tullut suoritettua riittävästi. Kun Hannu yritti hakea töitä huolellisesti laadituilla hakemuksilla, yksikään ei tuottanut tulosta, koska Even tarina oli ehtinyt levitä laajalle.

Mitä Evelle nyt kuuluu? Hän suoritti opintonsa, oli sen jälkeen harjoittelijana Nordic Investment Bankissä, ja nyt hän työskentelee Suomen valtion tehtävissä lähetystössä Genevessä ja matkalla kohti hienoa, kansainvälistä uraa. Elämä hymyilee, ja tämä siitäkin huolimatta, että Eve sai tuomion Hannuun kohdistuneesta törkeästä kunnianloukkauksesta jo 2017, ja tänä vuonna korkein oikeus vahvisti tuomion.

Entä Hannu sitten? Netistä löytyvien tietojen perusteella hän on valmistunut ja julkaissut gradunsa, mutta somen suhteen elää hiljaiseloa. Hänen eräällä sometilillään on hänen opiskeluajoiltaan kuvia, joista käy ilmi, että Hannu on urheilullinen ja komea nuorimies, viettänyt vilkasta sosiaalista elämää ja ollut suosittu tovereidensa parissa. Mutta erään surffausmatkan jälkeen päivitykset loppuvat pariksi vuodeksi tyystin, ja sen jälkeen on tullut vain muutama julkaisu, jotka viittaavat siihen, että Hannu tykkäisi matkustella. Kahden vuoden päivitystaukoa edeltänyt surffausreissu oli matka, joka mainittiin oikeuden pöytäkirjoissakin. Eve oli väittänyt tämän opiskelijamatkan järjestäjille pelkäävänsä Hannun takia osallistua matkalle, ja oli kuitenkin lähtenyt mukaan. Vielä täällä matkallakin hän oli kertoillut raiskaustarinaansa, mitä kuulijoina olleet naiset pitivät omituisena.

Finland Abroad -julkaisu kertoi Even työharjoittelusta Genevessä 2020.
Jotenkin he kehtaavat kuvailla Eveä "ihmisoikeusasioista kiinnostuneeksi".

Even tarina hajoaa liitoksistaan oikeudessa

Käräjillä Eve ei osoittanut minkäänlaista katumusta. Hän väitti että oli vain kertonut tapahtumista sellaisina, millaisina hän ne koki, ja että hänellä on sananvapauden vuoksi oikeus niin tehdä. Sitä hän ei selittänyt, miksi jopa seksuaalisen kanssakäymisen tapahtumapaikka oli hänen "kokemuksessaan" aivan eri kuin todellisuudessa. Eve väitti olevansa traumatisoitunut ja hyvin ahdistunut tapahtumien vuoksi, mutta hänen käytöksensä ei vastaa sitä, miten traumatisoituneen naisen odottaisi toimivan. 

Kuten sanottua, hän oli kertoillut tarinaa ahkerasti uusille ihmisille jopa ensi tapaamisella, ja käytös ihmetytti näitä kuulijoitakin. Vaikka Eve väitti oikeudessa, että tarinan leviäminen laajemmin olisi hänelle ollut ikävää ja vastentahtoista, hän on itse huolettomasti kertomustaan levitellyt ja jatkoi toimintaansa samaan malliin senkin jälkeen, kun tarina alkoi leviämään. Hän ei tehnyt mitään huhun leviämisen estämiseksi vaan ruokki sitä joka käänteessä. Nainen, joka ei halua tällaisen kertomuksen leviävän, ei sitä selitä ventovieraille ihmisille. Eve oli myös jatkanut opintojaan ja biletystä opiskelijajuhlissa samaan malliin, eikä mikään hänen käytöksessään viitannut siihen, että kyseessä olisi vastikään traumaattisen raiskauksen kokenut nainen.

Eve oli tehnyt alkujaan tapauksesta rikosilmoituksen, mutta poliisi keskeytti esitutkinnan, koska todisteita ei ollut. Eve myös vetäytyi itse rikosprosessista ja sanoi silloin, että oli tehnyt rikosilmoituksen muiden painostamana. Eli Eve oli kai kuvitellut, että voisi vain helposti mustamaalata Hannua ja samalla välttää itse hepsankeikan leiman keksimällä tarinan raiskauksesta, mutta ei ollut tajunnut, että hänen ystävänsä tulisivat odottamaan häneltä rikosilmoituksen tekoa. Ja jos hän ei ilmoitusta tekisi, silloin heräisivät ystävienkin epäilykset. 

Tässä kohtaa tarina karkasi Even hallinnasta. Hänen oli tehtävä rikosilmoitus uskottavuutensa säilyttämiseksi. Koska väärä ilmianto vakavassa rikoksessa ei ole mikään pikkujuttu, Eve kuitenkin perui ilmoituksensa melkein saman tien. Hänellä ei ollut mitään syytä toivoa, että virkavalta ryhtyisi asiaa selvittämään.

Vale kuitenkin paljastui ystävillekin kun heitä kuultiin poliisin toimesta. He kun saivat nähdä, että Even poliisille kertoma versio raiskaustarinasta poikkesi olennaisilta osin siitä, mitä hän tovereilleen oli väittänyt. Merkittävä rooli asian ratkaisemisessa oli eräällä Even (ex-)ystävällä, joka todisti niin epäjohdonmukaisuuksista Even kertomuksessa kuin siitäkin, miten Even väitteet huhun levittämisen yksityiskohdista, kuten Hannun nimen levittelystä, eivät pitäneet paikkaansa.

Oikeudessa Eve väitti, ettei olisi maininnut Hannua nimeltä kertoessaan "raiskauskokemuksestaan", mutta todistajat kertoivat toisin. Ja niin kertovat myös jo alkuaikojen tapahtumat: ne kolme naista, jotka Hannun kimppuun kävivät häntä raiskaajaksi syyttäen, tuskin olisivat sitä tehneet ilman vahvistusta Eveltä siitä, kenestä on kyse. Silminnäkijöitä kun seksuaalisella kanssakäymisellä ei ollut.

Raiskausjuttu ei ollut Even ensimmäinen - eikä viimeinen. Eve kertoi käräjäoikeudelle, että hän oli joutunut raiskatuksi jo aiemmin, mutta tästä teosta ei ollut tullut rikosprosessia. Myös Hannusta sepitetyn tarinan jälkeen Eve oli tehnyt toisen rikosilmoituksen raiskauksesta eri henkilöstä. En ole tähän tapaukseen vielä saanut tutkinnan asiakirjoja, joten en tältä erää ota kantaa siihen kuin toteamalla, että kylläpä Evelle sattuu ja tapahtuu. 

50 päiväsakkoa maineen ja elämän pilaamisesta.

Käräjäoikeus tuomitsi v. 2017 Eve Tuulia Ojamaan 50 päiväsakkoon ja 10 000 euron kärsimyskorvauksiin Hannulle. Toisen ihmisen elämän pilaamisesta perättömillä raiskausväitteillä saa siis täsmälleen saman rangaistuksen kuin siitä, jos julkaiset islamia kritisoivan Facebook-päivityksen tai tekstität mielenosoituspuheen. 

Even itsensä mielestä 50 euroa olisi ollut sopiva kärsimyskorvaus Hannulle. Vetäkää siitä johtopäätöksenne, millaisella moraalilla ja luonteenlaadulla varustettu nainen on kyseessä.

Hovioikeus piti sakkotuomion ennallaan vuoden 2019 päätöksessään mutta alensi korvausten summan 6000 euroon sillä perusteella, että ei ollut näytetty toteen, että raiskaushuhu olisi levinnyt opiskelijapiirien ulkopuolelle. Tämä on oikeudelta varsin omituinen näkemys, koska "opiskelijapiirit" eivät ole mikään rinnakkaisyhteiskunta. Niihin kuuluvat ihmiset ovat tekemisissä myös muiden kanssa, ja muutaman vuoden kuluttua ne samat opiskelijat ovat työelämässä ympäri Suomea. Huhu siis leviää opiskelijapiirien ulkopuolelle vääjäämättä viimeistään opiskelijoiden varttuessa.

Korkein oikeus piti hovioikeuden tuomion voimassa, joskin tuomarien mielipiteet jakautuivat hieman päätöksen perustelujen suhteen. Vaikka kaikki tuomarit olivat sitä mieltä, että hovin tuomio kunnianloukkauksesta oli oikea, eriävän mielipiteen tuomion perusteista jätti tuomari Kirsti Uusitalo, ja hänen kantansa on huolestuttava osoitus siitä, miten vihervasemmistolainen ajattelu, jossa yksilön oma kokemus menee tosiasioiden edelle, valtaa alaa jopa KKO:ssa. 

Uusitalon mukaan Hannun syyttömyydelle voidaan laittaa jutun arvioinnissa vain vähän painoarvoa, koska seksuaalirikoksia on usein vaikea todistaa. Eli koska seksuaalirikokset usein ovat sana-sanaa-vastaan-tapauksia, tämän perusteella tuomari katsoo, että se on melko merkityksetöntä, että Hannu ei ollut raiskannut yhtään ketään. Tuomari siis käytännössä vihjaa, että hän voisi olla syyllinenkin, vaikka mitään syytä sille ei ole, eikä kukaan muu KKO:n tuomareista näin asiaa katsonut. Muut neljä tuomaria olivat miehiä, ja eriävän mielipiteen jättänyt tuomariston ainoa nainen.

Uusitalon mukaan Even kertomusta ei tulisi kohdella tosiasiaväitteenä vaan "oman kokemuksen värittämänä arvostelmana". Oikeudellisesti näillä kahdella on huomattava ero, koska valheellinen tosiasiaväite toisesta johtaa kunnianloukkaustuomioon, mutta omaan kokemukseen pohjautuvissa arvioissa sallitaan poikkeamaa objektiivisesta totuudesta. 

Mutta Eve ei ole kertonut tarinaa kenellekään "oman kokemuksensa värittämänä arvostelmana" vaan nimenomaan tosiasiaväitteenä, ja se, että tapahtumapaikkakin Even opiskelijoille kertomassa versiossa oli täysin eri kuin todellisuudessa, osoittaa, ettei Eve ole kertonut "omaa kokemustaan" vaan tietoisesti valehdellut. Hän on parhaansa mukaan uskotellut ihmisille, että Hannu on tosiasiallisesti hänet raiskannut. Onkin tältä kyseiseltä tuomarilta outoa kiemurtelua yrittää vähätellä Even toiminnan törkeyttä.

Kovien raiskaustuomioiden kääntöpuoli on raskaat seuraukset onnistuneesti syytetyille syyttömille.
Rafael Ruiz istui vankilassa 25 vuotta perättömän raiskaussyytöksen vuoksi.

Perättömien raiskausilmoitusten monet motiivit

Miksi Eve sitten tarinansa keksi? Niin asiasta tehdyt tutkimukset kuin oma kokemukseni tällaisia rikostapauksia paljon lukeneena viittaavat muutamaan yleiseen syyhyn: kosto, alibi, häpeä/katumus, sympatian/huomion hakeminen, taloudellinen hyöty ja mielenterveyden ongelmat.

Kostotapaukset ovat moninaisia: on ollut riitaisa ero, nainen on saanut mieheltä pakit, tai yhden illan juttu ei olekaan johtanut parisuhteeseen, jota nainen olisi toivonut. Joskus kostojutuissa tehdään ilmoituksia myös esim. epämieluisasta isäpuolesta tai kuten eräässä saksalaisessa tapauksessa, äidin rakastajasta. V. 2014 suomalaisnainen sai tuomion perättömästä raiskausilmoituksesta, jonka hän oli tehnyt työnantajastaan. Motiivi syytökselle oli se, että nainen oli kavaltanut rahaa firmalta, mistä työnantaja oli tehnyt rikosilmoituksen.

Alibijutuilla peitellään omia tekemisiä tai luodaan tekosyitä. Yleisin versio näistä lienee se, että oman kumppanin pettämistä väitetään raiskaukseksi, jotta ei tarvitsisi kohdata oman syrjähypyn seurauksia ja kumppanin suuttumusta. Muunkinlaisia tapauksia ilmenee, kuten tapaus, jossa nuori nainen keksi raiskaustarinan tekosyyksi sille, miksi hän oli myöhässä töistä.

Häpeän ja katumuksen motivoimat väärät ilmoitukset ovat maineen tai minäkuvan suojelua. On oltu seksuaalisesti holtittomia, ja koska tämä nolottaa, sitten väitetään, että teko ei ollutkaan vapaaehtoinen. Aina tätä ei tehdä edes oman maineen suojelemiseksi muiden silmissä, vaan joskus väärän ilmoituksen tekijä ei vain halua tunnustaa itselleen olevansa sellainen ihminen, joka hänen tekemiään seksuaalisia tekoja tekee, ja hän yrittää väärällä raiskaussyytöksellä hankkia itselleen synninpäästön tekemisistään.

Huomiohakuisten väärien ilmoitusten tekijät muistuttavat Münchausen-tapauksia: he nauttivat huomiosta, sympatiasta ja hoivasta, jota uhrin asema heille tuottaa, ja se yksin riittää heille syyksi tekaista ilmoituksia.

Taloudellinen hyöty ja mielenterveyden ongelmat ovat joskus syitä väärille ilmoituksille yksinään, joskus ne yhdistyvät muihin syihin. Patologiset valehtelijat edustavat sekä huomiohakuisuutta että mt-ongelmia, ja kostojutuissa ei ole harvinaista tavoitella samalla taloudellista hyötyä. Tietynlaiset mielenterveysongelmat voivat johtaa mitä omituisimpiin tekoihin, kuten täysin hatusta vedettyihin rikosilmoituksiin tai vääriin tunnustuksiin muiden ihmisten rikoksista.

Sitten ovat tapaukset, joissa motiivi on jotain tavallisesta poikkeavaa. Tähän kategoriaan menee esim. helsinkiläisen Sannan tapaus, jota olemme käsitelleet aikanaan laajasti lähetyksissämme. 16-vuotias Sanna oli seurustellut irakilaisen Alin kanssa, ja on-off-suhteen ollessa tauolla Sanna oli harrastanut seksiä Alin ystävän Rafan kanssa. Palattuaan yhteen Sannan kanssa Ali vaati Sannaa tekemään raiskausilmoituksen Rafasta, koska muuten hänen kunniaansa olisi loukannut se, että tyttöystävä on hakeutunut toisen irakiaanon sänkyyn. Sanna sai tuomion väärästä ilmiannosta, mutta jostain syystä poliisia ei kiinnostanut tutkia Sannan ja Alin suhdetta, joka oli todistettavasti alkanut Sannan ollessa reilusti alle suojaikärajan. Sekä Ali että Rafa olivat n. 25-vuotiaita.

Vaikka feministit väittävät, että perättömät raiskausilmoitukset ovat hyvin harvinaisia tai jopa että niitä ei ilmenisi lainkaan, tutkimusten mukaan 5% kaikista ilmoituksista on todistettavasti perättömiä. Ja koska nämä 5% edustavat vain niitä tapauksia, joissa ilmoittajan voidaan todistaa valehdelleen, eli että hän on joko tunnustanut niin tai todisteet ovat valeen paljastaneet, todellinen perättömien ilmoitusten määrä on epäilemättä suurempi. Monet tapaukset kun ovat sellaisia, että vaikka poliisilla olisi aihetta perätöntä ilmoitusta epäillä, he eivät voi todistaa ilmoittajan valehtelevan.

Jos valistunut arvaus Even tapauksesta pitäisi esittää, taipuisin sekä maineenhallinnan että huomiohakuisuuden kannalle. Se, että Evellä oli CV:ssään useita raiskausjuttuja jo parikymppisenä, ja niistä yksi on KKO:ssa asti perättömäksi todistettu, viittaisi siihen, että Eve pitää huomiosta ja sympatiasta, jota uhrina saa. Hän on myös innokas bilettäjä, ja Hannun tapaus viittaisi siihen, että hyvinkin taipuvainen holtittomaan seksuaaliseen käytökseen humaltuneena, joten kyse voi osin olla myös häpeästä ja mainehaittojen välttelystä. Ehkä hän ei vain halua olla ihmisten mielissä se nainen, joka jakelee miehille opiskelijabileissä suihinottoja, vaikka sitä hän todistettavasti on.

Media kiinnostui Sannan, Alin ja Rafan kolmiodraamasta, koska väärän syytöksen kohteena oli maahanmuuttaja. Se ei mediaa kiinnostanut, mitä nämä tyttöä 10 vuotta vanhemmat miehet hänen ikäistensä seurassa ylipäänsä tekevät. Ei kiinnostanut poliisiakaan.

Välittävätkö päättäjät raiskauksista - aidoista tai keksityistä?

Eve joutui vastaamaan rikoksistaan, mutta tulevaisuudessa hänen kaltaisiaan on vaikeampi saada vastuuseen. Jos se suostumusperusteinen raiskauslainsäädäntö, jota oikeusministeriössä valmistellaan, olisi ollut voimassa Even tehdessä väärää ilmiantoaan, ei syytöksen osoittaminen perättömäksi olisi ollut lainkaan niin helppoa, koska silloin niin poliisin, syyttäjän kuin tuomarienkin olisi arvioitava sitä, onko seksuaalisiin tekoihin ollut suostumusta vai ei.

Suostumuksen puutettahan ei uuden lain perusteella tarvitse mitenkään ilmaista, vaan on toisen osapuolen vastuulla selvittää suostumus. Vaikka sen luulisi suostumuksen osoituksesta käyvän, että antaa toiselle suuseksiä, suostumuksen voi myös perua milloin hyvänsä, joten Even perätön väite olisi ollut vaikea perättömäksi osoittaa.

Juuri tämän vuoksi suostumusperusteinen raiskauslaki on vaarallinen: se toimii periaatteeltaan täysin vastoin syyttömyysolettamaa. Syytetyn on todistettava syyttömyytensä eli se, että hän oli joka käänteessä saanut tekoihinsa suostumuksen, sen sijaan, että syyttäjän olisi osoitettava hänen syyllisyytensä. Tällainen lainsäädäntö ei tule tuottamaan ainuttakaan sellaista tuomiota raiskaajille, jota ei nykylain perusteellakin annettaisi, mutta se antaa todellisen joukkotuhoaseen naissukupuolen käsiin.

Ne seksuaalirikokset, jotka Suomen rikostilastoja paisuttavat, eivät ole epämääräisiä tapauksia, joissa olisi tarpeen arvioida, onko suostumusta annettu tai peruttu, koska tapahtumat puhuvat puolestaan. Ne ovat väkivallalla, painostuksella tai päihtymystä hyväksikäyttäen tehtyjä tekoja, ja usein jo uhrin ikä osoittaa teon rikolliseksi. Kantasuomalaisten tekemissä seksuaalirikoksissa laskeva trendi on jatkunut vuosikymmeniä, mutta koska pieni kehitysmaalaisten miesten vähemmistö tuottaa seksuaalirikoksia niin paljon, se riittää koko maan tilastojen kääntämiseen nousuun.

Suostumusperusteinen laki on oikeusministeriön vastuunkarttelua. Yritetään esittää, että tehdään seksuaalirikollisuudelle jotain puuttumatta mitenkään todelliseen ongelmaan, joka ei oikeusministeriötä kiinnosta. Ja uskallan sanoa, että ei kiinnosta, koska oikeusministeriöllä on ollut parhaimmillaan meneillään jopa 5 eri hanketta vihapuhetta vastaan, mutta vain yksi, joka liittyy mitenkään naisten turvallisuuteen, ja sekin koski maahanmuuttajanaisten kokemaa väkivaltaa ja naisten verkossa kokemaa "digitaalista väkivaltaa". Räjähdysmäisesti kasvanut ulkomaalaisten seksuaalirikollisuus ei ole tuottanut minkäänlaisia toimia oikeusministeriössä.

Myöskään perättömät raiskausilmoitukset ja niistä saatavat naurettavan vähäiset tuomiot eivät oikeusministeriötä kiinnosta. Eve joutui vastaamaan teoistaan vain siksi, että Hannu teki hänestä itse kunnianloukkausilmoituksen, vaikka poliisilla oli kaikki syyt aloittaa tutkinta perättömästä ilmiannosta ja viedä asia syyttäjälle.

Even saama rangaistus oli myös täsmälleen samaa luokkaa kuin huomattavasti vähäisemmissä kunnianloukkauksissa, kuten nimittelytapauksissa, jotka eivät uhrille tuota todellista mainehaittaa tai hänen elämäänsä vaikeuta. On uhrien kannalta kohtuutonta, jos oikeusjärjestelmä rinnastaa toisiinsa nimittelyn kohteeksi joutumisen ja mustamaalauksen, jonka seurauksia uhri voi pahimmillaan joutua kantamaan mukanaan läpi elämänsä.

Jokainen eve on myös vahingoksi heille, jotka todella seksuaalirikosten uhriksi ovat joutuneet. Mitä useammin ihmiset törmäävät perättömiin raiskaussyytöksiin, sitä skeptisemmin he kertomuksiin jatkossa suhtautuvat. Uhrien kynnys rikosilmoituksen tekoon nousee, jos heillä on aihetta pelätä, ettei heitä uskota. 

Eve on toimillaan sotkenut nuoren miehen elämän ja kääntänyt hänen ilmeisen mukavasti alkaneen opiskeluaikansa äärimmäisen raskaaksi ja ahdistavaksi kokemukseksi ja osaltaan nakertanut myös todellisten uhrien asemaa. Mutta hänen tiensä ei ole vienyt siihen ahdistukseen, jota hän itse on aiheuttanut, vaan mukavasti alkaneelle urapolulle ja Geneven kahviloihin, kiitos Suomen oikeusjärjestelmän ja kulttuurin. 

Mitä Hannulle sitten kuuluukin, toivotan hänelle voimia, ja toivon, että tapauksen negatiiviset vaikutukset hänen elämälleen ovat jääneet taakse.

Miten feministipiireistä tuli seksuaalirikollisten paratiisi

Olet rakas!❤️️

Oot kyl kovis!❤️️

Oot kultaa ja rautaa!❤️️

Hattu päästä. 👌

Tää teksti!❤️️

Nuo ovat suoria lainauksia erään Facebook-julkaisun kommenteista, mutta mitä nämä ihmiset kehuvat? Onko joku kertonut tehneensä jotain rohkeaa tai tärkeää? Onko hän pelastanut lintupoikueen pulasta tai pelastanut tytön katuahdistelijoiden kynsistä?

Ei. Nuo ovat kommentteja vasemmiston kuntavaaliehdokas, miesfeministi Juho Pylvänäisen kirjoitukseen, jossa hän tunnusti syyllistyneensä seksuaaliseen häirintään vuosien ajan. Kirjoitus ei ollut mikään vilpitön katumuksen osoitus, kuten arvata saattaa. Ei kukaan vuosia naisia ahdistelemassa kulkenut yhtäkkiä kasvata omaatuntoa ja ryhdy tekojaan tunnustamaan omaehtoisesti. 

Liipasimena Pylvänäisen tunnustukselle toimi trans-aktivisti Panda Eriksson, joka oli alkanut puhua tämän käytöksestä suuntaan jos toiseenkin, kuten Miehet ry:n johdolle. Juholla oli siis vakava pelko siitä, että keskustelu siirtyisi vihervasemmiston sisäpiiristä hetkenä minä hyvänsä julkisuuteen, ja hän halusi ehtiä ensin, jotta voisi tehdä edes jonkinlaista mainehaittojen hallintaa esittämällä, että hän vilpittömästi katuu.

Ja tähän feministien kenttä reagoi rajattomalla empatialla, jaxuhaleilla ja ihastuksen ilmauksilla. Näin reagoineista ehdoton enemmistö on vieläpä naisia, mikä veti minut täysin sanattomaksi. Oli alkuun vaikeaa käsittää, mikä saa feministinaiset - heidät, joille naisten koskemattomuuden tulisi olla tärkeä asia - reagoimaan ahdistelijan teennäiseen katumukseen tällä tavoin. Eikä ihmettelyä herättäneet pelkästään nämä mainitut reaktiot vaan myös se, että Pylvänäisen toiminta oli vihervasemmistopiireissä yleistä tietoa, mutta kukaan ei tuonut asiaa julki. 

Omia suojellaan, tapahtui mitä tapahtui.

Mitä ihmettä on meneillään? Miten juuri feministien piirit nousivat tunnetuksi paikkana, jossa seksuaalisia saalistajia on joka nurkan takana, eikä heidän tarvitse edes peitellä käytöstään, koska muut ympärillä suojelevat heitä, ja vaikka teot tulisivat täysin julkisiksi, silloinkin ahdistelija saa vain jaxuhaleja?

Vihervasemmiston toimintalogiikkaa etsimässä

Minua on aina kiinnostanut suuresti se, mitä vihervasemmiston päissä liikkuu. Yritän parhaani mukaan ymmärtää, miten he asiat näkevät, mikä heitä motivoi, ja millaisella ajatuskululla he mielipiteisiinsä ovat päätyneet. Koska itsekin olen suurimman osan aikuisiästäni ollut liberaali, joskus vihervasemmiston ymmärtäminen on helppoa. Saatan vaikkapa huomata jostain nuoresta arvoliberaalista, että hän on samasta syystä arvoliberaali kuin minä olin nuorempana: ajattelun ja asioihin perehtymisen puutteesta. Tällaisen tunnistaa siitä, että vihervasemmistolainen on ilmeisen vilpitön mielipiteidensä suhteen ja uskoo olevansa oikeassa, mutta jos haastat häntä hitusenkaan vaikeammilla vasta-argumenteilla, hän häkeltyy, koska ei ole koskaan tullut ajatelleeksi asiaa siltä kantilta. 

Joitain vihervasemmiston ilmiöitä en todennäköisesti tule ymmärtämään koskaan. Esimerkkinä tällaisesta toimikoon se, miten paljon on vihervasemmistolaisia, jotka omistavat elämänsä vihaamiensa nationalistien jokaisen tekemisen ja somejulkaisun seuraamiseen ja ulisevat heille somessa jokaisen päivityksen alla. Olen yrittänyt ymmärtää, mikä ihme voi ajaa ihmisen toimimaan niin, koska on todella vaikea keksiä, mikä saisi minut kyttäämään vaikkapa Li Anderssonin jokaista liikettä ja kitisemään jokaisen hänen twiittinsä alla. Toki kitinä ei olisi edes mahdollista, koska ministeri Andersson on blokannut minut jo vuosia sitten.

Feministipiirien ahdisteluongelman monet tasot - eritoten naisten taipumus suojella ahdistelijoita - oli minulle äkkiseltään kova pala. Lähdetään kuitenkin purkamaan tätä sotkua sen ytimestä eli ahdistelijoista itsestään.

Miksi niin moni feministimies paljastuu seksuaalirikolliseksi?

Jokaisen suvullisesti lisääntyvän elävän organismin elämän tarkoitus on pariutuminen. Koska lajimme keskuudessa yleisintä on, että nainen hoitaa kumppanin valinnan, miehet joutuvat kehittämään erilaisia tapoja päästä naisten läheisyyteen ja saada heidän huomionsa. Jotkut miehet viettävät paljon aikaa sosiaalisissa riennoissa, joissa heillä on mahdollisuus tavata uusia naisia. Toiset etsivät suosikkiharrastustensa parista kumppania. Joillain miehillä söpö koira toimii helppona keskustelunavaajana vaikka ventovieraan naisen kanssa kadulla.

Mutta kaikki miehet eivät ole hyviä tyyppejä, jotka käyttävät reiluja keinoja naisen saamiseen. Ääritapauksissa puhutaan raiskaajista, mutta on myös miehet, jotka liikkuvat hyvin harmaalla alueella, mitä deittailuun tulee. He käyttävät kieroja vippaskonsteja tai hyväksikäyttävät naisen avutonta tai psyykkisesti heikkoa tilaa.

Parhaita saalistajia ovat he, jotka pääsevät saaliinsa lähelle. Ja mikä olisi parempi tapa kuin tekeytyä naisten oikeuksia raivokkaasti puolustavaksi feministiksi? Sillä saa välittömästi feministinaisten luottamuksen, kun muissa olosuhteissa naisen luottamus olisi ansaittava ajan kanssa. Feministipiireissä on vahva naisenemmistö, joten saaliista ei ole pulaa, ja kilpailua on vähemmän kuin parisuhdemarkkinoilla keskimäärin. 

Ja mikä parasta, vaikka nämä naiset ovat feministejä, on jotain, mikä on heille feminismiäkin tärkeämpää: aatteelliset viholliset ja se, miltä feministit päällepäin näyttävät. Koska feministinaiset eivät halua antaa oikeistolaisille aihetta pilkkaan ja halveksuntaan, he vaikenevat ahdistelua nähdessään tai kohdatessaan. Heille on tärkeää antaa suurelle yleisölle se kuva, että heidän piirinsä olisivat tasa-arvon Mekka, eivätkä he halua joutua konservatiivien naureskelun kohteiksi. Suojellakseen ideologiaansa he suojelevat ahdistelijoitakin.

Näin feministipiireistä on muotoutunut täydellinen metsästysmaa kaiken maailman perversseille. He voivat tehdä mitä haluavat, kukaan ei tee rikosilmoituksia, kukaan ei puhu tapahtuneesta julkisuudessa, ja uusia uhreja löytyy skenen naisvoittoisuuden vuoksi aina. Ei ole siis mikään ihme, että feministipiirit vetävät puoleensa seksuaalisesti häiriintyneitä miehiä. 

Feministit ovat itse heille helpoiksi kohteiksi ryhtyneet, eivätkä he lukuisista feministimiesten ahdisteluun liittyvistä skandaaleista huolimatta näytä minkäänlaisia merkkejä siitä, että he haluaisivat muuttaa ryhmänsä käytöskulttuuria. Sydän-emojien ja jaxuhalien viestittely paatuneelle ahdistelijalle toimii kuin koirapilli kaikille Suomen seksuaalirikollisille: Tervetuloa! Täällä voit tehdä mitä haluat, emme koskaan tule vetämään sinua vastuuseen teoistasi, ja meillä alhaisinkin ihmissaasta saa rajatonta rakkautta naisilta!

Feminismi v. 2021: Lesbojen on levitettävä jalkansa trans-naisten peniksille

"Joillain naisilla on penis. Jos et makaa heidän kanssaan, olet transfobinen."
Otsikko The Spectator -lehdestä.

Trans-naisten eli naiseksi itseään kutsuvien miesten lesboihin kohdistama häirintä on puhuttanut paljon. Tämä ilmiö nousi jo aiemmin esiin Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa, kun lesbot järjestäytyivät puolustamaan itseään trans-naisten lähentelyiltä, ja eilen trans-väki hyökkäsi lesbojen kimppuun Pariisin pride-kulkueessa, ja poliisi joutui taltuttamaan isokokoisen mekkoeinarin, joka ryhtyi tönimään lesboja, joita ei hänen trans-peniksensä kiinnosta. 

Samassa tapahtumassa homomuslimit pahoinpitelivät naisen, jolla oli yllään Je suis Mila -paita. Naisen paita oli viittaus teini-ikäiseen lesboon Milaan, joka joutui somessa muslimimiesten ahdistelemaksi, purki sitten hieman tunteitaan näistä miehistä ja islamista ja sai niin muslimeilta kuin äärivasemmistolta tuhansittain tappouhkauksia. Ani harva Ranskan vihervasemmistosta on uskaltautunut asettumaan tytön tueksi, koska muslimit menevät ilmeisesti uhrihierarkiassa valkoisen lesbotytön yläpuolelle. 

Myös Milan tapaus osoittaa sen, ettei feministien suhde ahdisteluun ole todellakaan mitenkään yksioikoinen, vaan ahdistelua vastustetaan ja uhreja tuetaan, jos sekä ahdistelija että uhri sattuvat kuulumaan sellaisiin ryhmiin, ettei ahdistelusta puhuminen heidän kohdallaan herätä kiusaantumista tai ideologisia ongelmia feministien mielissä.

Mekkoeinarien lesboihin kohdistamasta ahdistelusta on myös tutkimustietoa. Get the L out -järjestö oli tehnyt lesboille kyselytutkimuksen trans-naisten taholta koetusta ahdistelusta, ja tulokset ovat varsin karua kuultavaa. 56% vastaajista oli kohdannut painostusta hyväksyä trans-naiset seksikumppaneiksi, ja naiset kertoivat siitä, miten heihin kohdistetaan häirintää, joka on käytännössä vinksahtaneinta mahdollista homoseksuaalien käännytysterapiaa.

Heitä syytetään transfobiasta ja käytetään tätä leimakirvestä painostuskeinona lesbonaisten sänkyyn saamisessa ja jopa suoraan huijataan naisia jättämällä kertomatta todellisesta sukupuolesta, kun päällepäin naisesta menevä mies lesbonaista lähestyy. 

Trans-aktivistit ovat myös luoneet oman uudissanastonsa lesbojen käännytykseen: penistä kutsutaan "tyttöpippeliksi", jotta se kuulostaisi joltain, mikä kuuluisi luontevasti lesbojen seksielämään, ja sitä, että lesbot eivät mekkoeinareita kelpuuta, kutsutaan "puuvillakatoksi". Näin se saadaan kuulostamaan feministiseltä asialta rinnastamalla se yleisesti tunnettuun termiin "lasikatto", jolla feministit tarkoittavat naisille yhteiskunnan luomia esteitä mm. urakehitykselle.

"Minulle sanottiin, että homoseksuaalisuutta ei ole olemassa, ja että olen sen velkaa trans-siskoilleni, että opettelen ulos "sukuelinhämmennyksestäni", jotta voin nauttia siitä, kun he tunkeutuvat minuun."
Lesboille suunnatun kyselytutkimuksen satoa. Linkki tekstissä.

Suomessa sama keskustelu putkahti pintaan loppukeväästä, ja trans-aktivistien reaktio lesbojen sitkeään kieltäytymiseen kikkeleistä oli aivan yhtä raivokas kuin muuallakin. 

LHB-liitto joutui somessa maalituksen ja mustamaalauksen kohteeksi mekkoeinarien taholta, kun liitto puolusti lesbonaisten oikeutta pitäytyä naisseurassa. Kun Naisten Rintama ry, järjestö, joka ajaa nimenomaan biologisten naisten asiaa, aloitti toimintansa, trans-aktivisti Panda Eriksson ryhtyi julkaisemaan järjestön toimijoiden nimiä somessa puhtaasti maalitustarkoituksessa. Viesti mekkoeinareilta ei voisi olla juuri selvempi: turpa tukkoon, tytöt, ja mieluiten trans-kikkeliä tukkeena käyttäen. Mitä tekivät muut feministit? Vaikenivat. He eivät uskaltaneet puolustaa lesboja trans-naisten painostukselta eivätkä toisia feministejä näiden samojen mekkoeinarien kiusaamiselta. 

MOT: feministien suhde seksuaaliseen häirintään ja naisten oikeuksiin on huomattavasti monimutkaisempi kuin keskivertokansalaisella. Useimmat ihmiset pitävät seksiin painostamista ja ahdistelua yksiselitteisen vääränä, oli tekijänä tai uhrina kuka tahansa. Feministeille ahdistelu on kiinnostavaa vain, jos ahdistelijana on valkoinen ja hetero setämies, kaikki muut tapaukset menevät harmaalle alueelle.

Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään, joka on hiemankaan seurannut feministipiirien suhtautumista ulkomaalaisten seksuaalirikollisuuden räjähdysmäiseen kasvuun Suomessa. Niin kammottavaa grooming-tapausta ei voisi edes teoriassa olla olemassa, että se herättäisi feministeissä yhtä paljon raivoa kuin se, jos joku twiittaa, että trans-naiset eivät ole naisia. Tässä palataan siihen samaan uhrihierarkiaan kuin Milan tapauksessa. Jos vihervasemmiston on valittava naisten oikeuksien puolustamisen ja turvapaikanhakijoiden välillä, he valitsevat poikkeuksetta jälkimmäisen.

Miksi feministinaiset ihastelevat Pylvänäisen mittavaa seksuaalirikoshistoriaa?

Kuten sanoin, alkuun oli vaikea käsittää naisten jaxuhali-reagointia siihen, että mies on vuosien ajan ahdistellut nuoria naisia vieläpä heidän omissa piireissään. Pohjimmainen syy reaktioille on sama kuin siinä, miksi feministit eivät ulkomaalaisten rikollisuudesta, puolusta lesboja mekkoeinarien painostukselta, Milaa muslimimiesten ahdistelulta ja tappouhkauksilta, tai trans-aktivistien häirinnän kohteeksi joutuvaa feministijärjestöä: he eivät yksinkertaisesti välitä seksuaalirikollisuudesta tuon taivaallista.

 Se, mistä he välittävät, on valta.

Tämä on helpoimmin nähtävissä feministien ja muun vihervasemmiston teennäisissä pöyristymisissä milloin mistäkin eskimopaketista tai seksistiseksi katsotusta mainoksesta. He hyökkäävät porukalla yksityishenkilöä tai yritystä vastaan ja teeskentelevät pöyristystä vain saadakseen kohteen alistumaan heidän edessään. Tämä on klassista koulukiusaajan mentaliteettia: etsitään ihmisiä ja yrityksiä, jotka voitaisiin jonkun tekosyyn varjolla ottaa maalituksen kohteiksi, ja sitten piinataan heitä niin kauan, että he nöyrtyvät, pyytävät anteeksi ja vakuuttelevat tekevänsä tästedes juuri niin kuin mielensäpahoittajat haluavat.

Siksi Pylvänäisen teot oli niin helppo vain siirtää menneisyyteen. Pylvänäinen tuntee yleisönsä ja tiesi, että jos hän riittävästi matelee feministien edessä, se riittää, koska yleisöä ei kiinnosta, onko hän jotain ahdistellut tai tuleeko hän jatkossa niin tekemään vaan se, vannooko hän ikuista kuuliaisuuttaan feministeille. Pylvänäisen kirjoitus oli suurimmaksi osaksi myötähäpeällisen teennäistä itseruoskintaa, jossa hän yritti vieläpä vetää koko miessukupuolen syyllisiksi omiin tekoihinsa, ja tällainen uppoaa valtatrippaileviin feministeihin kuin kuuma veitsi voihin. Juho heittäytyi feministien jalkoihin anomaan synninpäästöä, ja sen hän sai välittömästi.

Pylvänäinen on haukkunut armotta #metoon nimissä mm. Aku Louhimiestä, jota ei ole koskaan edes syytetty ahdistelusta. Ulkomaalaisten todella vakavista rikoksista puhumisesta hän ei pidä. Ja samalla kun hän on kulkenut ahdistelemassa nuoria tyttöjä, hän on esiintynyt naisten suojelijana.

Vihervasemmiston raiskauskulttuuri ei ole erikoista vaan vääjäämätöntä

Vaikka äkkiseltään voisi vaikuttaa erikoiselta, että juuri feministipiireistä tulee seksuaalirikollisuuden syvin syöveri, kaiken edellä mainitun huomioiden se ei ole pelkästään ei-erikoista vaan täysin loogista ja ainoa vääjäämätön lopputulos tuollaiselle toimintakulttuurille. 

Feministit ovat kovalla työllä tuottaneet raiskauskulttuurinsa: Luodaan skene ja sen kulttuuri, joka on täydellinen metsästysmaa seksuaalisille saalistajille, vaietaan itse koetusta ahdistelusta ryhmän maineen suojelemiseksi ja loppusilauksena osoitetaan koko porukan voimin, että seksuaalirikokset eivät johda porukasta ulos sulkemiseen vaan ylistykseen, ja ne, jotka taas maalituksen kohteiksi joutuvat, ovat väärien ihmisten ahdistelun kohteita, kuten trans-naisten ahdistelemat lesbot tai Mila.

Onkin täysin ymmärrettävää, miksi feministit innostuvat #MeToon kaltaisista kampanjoista - kunhan niissä maalitetaan valkoisia heteromiehiä. Kun itse on mukana piireissä, joissa seksuaalirikollisuus on sääntö eikä poikkeus, epäilemättä ahdistelukokemuksia kertyy. Mutta koska he eivät voi avoimesti kertoa oman väen toteuttamasta ahdistelusta, he purkavat tunteitaan kirjoittamalla twiittejä siitä, miten joku setämies oli heitä läpsäissyt pyllylle firman pikkujouluissa vuonna nappi ja kivi.

Joten jos haluat olla turvassa seksuaalirikollisuudelta, pysy kaukana vihervasemmistosta. Jos haluat puolustaa jokaisen ihmisen oikeutta päättää siitä, kuka hänen kehoonsa koskee, johdonmukaisesti ja kaikissa tilanteissa, pysy kaukana vihervasemmistosta. Ajat näitä asioita huomattavasti paremmin olemalla vain täysin tavallinen suomalainen. Keskivertosuomalainen ei hyväksy seksuaalirikoksia riippumatta siitä, keitä tekijä ja uhri ovat, ja feministit ovat kaukana edes tämän keskitason saavuttamisesta.

"Kämyskenessä" on myös jonkin verran homoseksuaaleja - useimmiten miehiä, koska skene on miesvoittoinen muutenkin - eikä kenelläkään heidän kanssaan ongelmaa ole, koska he ajavat yhteiskunnalle tervehenkisiä ja hyödyllisiä arvoja eivätkä tee homoudestaan numeroa sen kummemmin kuin heterotkaan seksuaalisuudestaan tekevät. Ja näidenkin homojen viholliseksi on osoittautunut kukas muu kuin vihervasemmisto.

Antifa-mellakoitsija ja Venäjän juutalainen Dmitry Gurbanov kirjoitti Twitterissä nationalistikirjailija Greg Johnsonin olevan homoseksuaali ja selvästi hekumoi ajatuksella, että Johnson nyt potkittaisiin pihalle kämyskenestä. 

Sattui niin, että olimme juuri Tallinnassa seminaarireissulla, ja Greg oli siellä myös. Kun olimme taksissa matkalla seminaaripaikalta jatkoille, näytin hänelle Dimmun twiittiä ja kerroin, että tässä joku venäläinen antifa kuvittelee paljastavansa sinut Suomen kämyskenelle - ja että Gregin homoudessa kenellekään mitään paljastettavaa edes olisi. Kaikki kun olivat tienneet asiasta vuosikausia, mutta kukaan ei katsonut tarpeelliseksi alkaa Gregin yksityisasioita julkisesti selittämään. Tästä Dimmun surkeasta yrityksestä saimme makeat naurut.

Ja tässä viimeinen vinkki lesboille ja niille vihervasemmiston naisille, joilla on selkärankaa tuomita seksuaalirikollisuus ja puhua siitä avoimesti tekijän ja uhrin identiteetistä riippumatta: ottakaa jalat alle älkääkä katsoko taakse. 

Vihervasemmistopiireistä ette tule löytämään tukea asiallenne, ja riskinne joutua siellä seksuaalirikoksen uhriksi on huomattava. Haastakaa itsessänne se aivopesu, että äärioikeisto on vihollinen. Se äärioikeisto kun on johdonmukaisemmin kanssanne samaa mieltä kuin vihervasemmistopiirit, eikä epäröisi pitää puolianne, jos joudutte trans-naisten tai feministimiesten ahdistelujen kohteeksi.

Me emme koskaan tule seksuaalivähemmistöihin kuulumista hehkuttamaan ja ihannoimaan vihervasemmiston tapaan, mutta ei meitä myöskään kiinnosta näitä ihmisiä vainota. 

Se, mitä vastustamme ei ole homoseksuaalit yksilöt tai feministinaiset vaan seta-propagandan tyrkytys muille kaikissa yhteiskunnan toiminnoissa ja intersektionaalisten feministien lietsoma suomalaisvastaisuus ja sukupuolten vastakkainasettelu, kuin ne olisivat toistensa vihollisia sen sijaan, että ne ovat kumppaneita ja toistensa tuki ja turva yhteiskunnan rakentamisessa. 


Edit: Alkuperäisessä tekstissä LHB-liittoa kutsuttiin LHBT-liitoksi. Pahoittelut virheestä liitolle ja lukijoille. T meni mukaan puhtaasti epähuomiossa siksi, että se useimmiten tuossa kirjainyhdistelmässä on mukana.

Etsitään valkopesijää raiskauskriisin likapyykille

Päätoimittaja Mikko Salmen siunaama piirustus Ville Rannalta.
Julkaistu Demokraatti-lehdessä 1.1.2019.

Edellinen joulu tuli Ouluun synkeissä merkeissä, eikä alkanut vuosi näytä paremmalta. Marraskuun lopulla Junes Lokka paljasti sosiaalisessa mediassa, että kaupungissa on vangittu kasapäin kehitysmaalaisia miehiä lapsiin ja nuoriin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Ikävä kyllä asia ei jäänyt yhteen rikosvyyhtiin - ei lähellekään. Uusia tapauksia on tullut ilmi tasaiseen tahtiin. Tällä viikolla on aloitettu tutkinta kahdesta uudesta rikoskokonaisuudesta, jotka noudattavat tuttua kaavaa: tekijä/tekijät yleisistä turvapaikanhakumaista, uhri/uhrit nuoria kantasuomalaisia tyttöjä. Lisäksi viime aikoina on poliisin tietoon tullut jo aiemmin tapahtuneita rikoksia, joista ei ole heti ilmoitettu. Kaiketi julkinen keskustelu aiheesta ja rikosten yleisyydestä on rohkaissut uhreja kertomaan kokemastaan.

Tällaiseen tilanteeseen Oulussa sitten täytyi valita uusi kaupungin viestintäjohtaja. Pohditaanpa hetki aivan maalaisjärjen pohjalta, miten valinta tulisi tehdä. Tarvitaan henkilö, jolla on jalat maassa ja ymmärrystä sille, millainen mieliala kaupungissa vallitsee. Hänen on myös oltava uskottava turvallisuuskysymyksistä puhuessaan ja uskottava kaikille kaupunkilaisille. Poliittista agendaa ajavat eivät siis hommaan sovi. Oli kansallismielinen tai vihervasemmistolainen, vahvasti poliittinen viestintäjohtaja vieraannuttaa jo omalla lähtötelineissä suuren osan kaupunkilaisista ja päätyy näyttämään yhden asian ajajalta. Uskottavuutta tarvitaan myös itse valintaprosessille. Oululaiset ovat väsyneitä suljettujen ovien takana tehtyihin sopimuksiin, lestadiolaisverkostojen sisäiseen suosintaan ja muuhun suhmurointiin, ja heidän verorahoilleen tulee antaa vastinetta täyttämällä virat henkilöillä, jotka niihin pätevimpiä hakijoita ovat.

Näin siis maalaisjärjellä, mutta miten meni käytännössä? No metsään tietenkin. Hakijoita viestintäjohtajan tehtävään oli 26, ja heistä loppusuoralle valittiin seuraavat kolme hakijaa:

-Salla Rajala, Porin kaupungin viestintäyksikön päällikkö, taiteen maisteri (viestintä ja media), Pori.

-Taija Rämet-Hara, Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan journalistinen projektipäällikkö, filosofian maisteri, medianomi AMK, Helsinki.

-Mikko Salmi, Demokraatti-lehden päätoimittaja, valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen, teologian ja filosofian maisteri, Oulu.

Yksi henkilö pistää heti silmään kahdellakin tavalla: SDP:n edustaja valtuustossa ja kaupunginhallituksessa sekä puolueensa lehden päätoimittaja on niin poliittinen hakija kuin suinkin voi olla, ja toisekseen hän on loppusuoralle päässeistä hakijoista ainoa, jonka koulutuksesta tai nykyisistä tehtävistä ei näy, miksi hän on loppusuoralle päässyt. Toisen kaupungin viestintäyksikön päälliköllä on kokemusta juuri siitä tehtävästä, mihin on haettu, ja medianomi on viestinnän ammattilainen - tässä tapauksessa vielä johtotehtävistä kokemusta omaava. Kumpikaan ei ole paikallinen henkilö, mutta he molemmat aloittaisivat varsin puhtaalta pöydältä, mikä mahdollistaa neutraalin imagon luomisen. Mikko Salmi taas on niin tiukasti sidoksissa demareihin, että häntä olisi mahdoton nähdä minään muuna kuin politrukkina, ja mielipidekirjoitusten rustaamisesta puoluelehteen on pitkä matka suuren kaupungin viestinnän johtamiseen. Joten mitä joukossa tekee kiihkomielinen monikulturisti Salmi, jolla ei ole muodollista pätevyyttä tehtävään eikä kokemusta vastaavanlaisesta työstä?

"Tärisen vieläkin. Vihan vimma vyöryi päälleni sillä voimalla, 

että oksennusta on vaikea pidätellä."

Äskeinen sitaatti on peräisin Salmen mielipidekirjoituksesta, ja asia, joka hänet on saanut vapisemaan ja pahoinvoimaan, on oululaisten mielenilmaus tyttöjen turvallisuuden puolesta. Hän ei kirjoittanut vastaavanlaista tunteenpurkausta kuultuaan raiskatuista pikkutytöistä. Oli rikos kuinka törkeä tahansa, ihmisten suuttumus rikoksesta pöyristyttää Mikkoa aina enemmän. Samassa kirjoituksessa hän kutsuu sitä rikokseksi ihmisyyttä vastaan, että kansallismieliset poliitikot puhuvat raiskauksista. Tämän kirjoituksen otsakekuvana oleva piirustus on virallisesti Demokraatti-lehden ja Mikko Salmen linjan mukainen - julkaistiinhan se Demokraatissa Mikon vastatessa lehden sisällöstä. Tässä meillä on siis mies, joka yhä uusien raiskaustragedioiden moukaroidessa oululaisten yhteisöä ja yhä useampien tyttöjen joutuessa hirviömäisen saalistuksen uhreiksi katsoo sopivaksi naureskella oululaisten huolelle. Hähä, typerykset pelkäävät muutamaa raiskausta, laitetaanpa rasisteille jauhot suuhun. 

Eräässä valtuuston kokouksessa Junes Lokka esitti, että koska valtuutetut ja virkamiehet haluavat viedä turvapaikanhakijoita tutustumaan kaupunkilaisten lapsiin, miksei hän jakaisi näille irakilais- ja afgaanimiehille päättäjien omien lasten yhteystietoja tutustumista varten. Salmi ei tehnyt uskottavuudelleen palvelusta, kun hän tyrmistyneenä syytti Lokkaa perheenjäsentensä uhkailusta. Salmi haluaa kaupunkilaisten asettavan omat lapsensa vaaraan mutta vihjauskin siitä, että hänen tulisi elää kuten opettaa, saa Mikon pöyristymään. Vastaavanlainen tekopyhyys ja halpamainen toiminta yksityiselämässä on osaltaan rapauttanut Salmen mainetta ja uskottavuutta, vaikka hän on parhaansa mukaan mennyt naistenlehtien sivuille uhriutumaan omista pahoista teoistaan.

Oulussa hyväveli-verkosto on aina toiminut tehokkaasti, joten poliittista virkanimitystä oli tässäkin odotettavissa, vaikka sisimmässäni yritin toivoa, että kaupungin johdossa olisi sen verran järkeä ja kunnioitusta kaupungin asukkaita kohtaan, että tätä ilmeistä virhettä ei tehtäisi.

No, taas sain todeta, ettei päättäjiltä koskaan kannata odottaa järkeä ja suoraselkäisyyttä. Siinä petaa vain pettymyksen itselleen.

Kaupunginjohtaja Päivi Laajala, jonka rooli turvallisuushuoliin vastaamisessa on ollut olla kroonisesti järkyttynyt lehtien otsikoissa, meni ja valitsi tehtävään Mikko Salmen, kun jo loppusuoralle päässeistä hakijoista Salmi on muodollisesti ja kokemukseltaan epäpätevin. Olisi enemmän kuin kiinnostavaa kuulla Laajalan perustelut valinnalle. Kaikki tietävät, että poliittinen nimitys on kyseessä, mutta eihän Päivi nyt voi julkisesti vastata, että puoluepomot ovat jossain kaupungintalon kokoushuoneessa lohileipiä napsien sopineet tämänkin viran jakamisen epävirallisessa kokouksessa, josta ei ole pöytäkirjoja. Kuitenkin kaupunkilaisilla on oikeus kuulla perustelut sille, miten heidän verorahoillaan palkataan henkilöstöä heidän kotikaupunkinsa johtoryhmään.

Jääviysongelmakin syntyy, kun virkamieheksi valitaan demareista demarein. Sanomalehti Kalevassa Salmen oma näkemys tähän oli hyvin perioululainen, mitä politiikkaan tulee: onhan kaupungin hallintojohtaja Ari Heikkinenkin vihreiden entinen puoluesihteeri! Eli koska virkanimityksiä on aiemminkin jaettu poliitikoille ja poliittisin perustein, ei hänenkään nimityksessään ole moitittavaa. "Vakiintunut käytäntö" on Oulussa niin tiuhaan käytetty selittely suhmuroinnille ja korruptiolle, että siitä on tullut eräänlainen vitsi. Salmi myös sivuutti poliittisuutensa aiheuttaman ongelman sillä, että hän luopuu luottamustehtävistään ennen virkatehtävän alkamista. Ja kaupunkilaisten pitäisi kaiketi uskoa, että Salmi lakkaa sillä hetkellä olemasta demari ja toimii täysin neutraalisti virassaan. 

Yksi järjestelmämme valuvioista on, että jos valtuustossa on mätää, se tartuttaa koko kaupungin johdon. Valtuusto valitsee kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan, johtaja johtoryhmän jäsenet ja niin edelleen. Jos ketjun alussa on ketkuilua, se on nopeasti joka tasolla.  Paikka paikalta Oulun johtoryhmää miehitetään vihervasemmistolla. Näin luodaan kaupungille eräänlainen punavihreä varjohallinto, jota kaupunkilaiset eivät voi äänestää ulos, koska ei tätä hallintoa koskaan ole äänestetty sisäänkään. Salmen rooli teatterissa on henkilövalinnasta ja sen ajoituksesta päätellen valkopestä Oulun likapyykkiä. Tiedämme jo, mikä hänen linjansa kaupungin tiedotuksessa tulee olemaan: Ei saa antaa pelolle valtaa. Vain rasistit ovat huolestuneita tai suuttuneita. Täällä ei ole mitään nähtävää.

Salmen valinta on läimäys oululaisten kasvoille monella tasolla. Poliittista suhmurointia, johon ollaan läpen kyllästyneitä. Vastuutonta virantäyttöä nimittää kaupungin johtoryhmän henkilöstöä pätevyyden sijaan puoluekirjan perusteella. Vastuutonta veronmaksajien rahojen käyttöä haaskata niitä siihen, että epäpätevä henkilö ajaa poliittista agendaa virkamiehen toimistosta käsin. Kaupunkilaisten älykkyyttä loukkaavaa nimittää monikulttuurin tyrkyttäjä valkopesemään Oulun ongelmia ja rauhoittelemaan aiheesta vihaisia kaupunkilaisia. Suhmuroinneille saa lopun äänestämällä hyvät veljet ulos niin valtuustosta kuin eduskunnastakin.

Kaikki valtamedian kolumnit raiskauksista koskaan - kirjoittajan opas

Aloita tuomitsemalla Oulun raiskaukset - edes lyhyesti ja latteuksilla. Voit myöhemmin käyttää sitä vastuuvapautuksena, jos rasistit väittävät, ettet välitä suomalaisista uhreista.

Kun disclaimer on hoidettu, voit siirtyä itse asiaan. Muistuta, että suurin osa seksuaalirikollisista on kuitenkin Suomen kansalaisia. Väitä heitä kaikkia kantasuomalaisiksi. Huomauta, että läheskään kaikki turvapaikanhakijat eivät raiskaa, ja kaikissa kulttuureissa raiskaaminen on kiellettyä.

 Selitä jonkin anekdootin saattelemana, että Suomi on aina ollut vaarallinen ja pelottava maa naisille. Väitä, että nuorena tyttönä pelkäsit pimeillä kaduilla, vaikka olisit kasvanut Inarissa. Tässä on myös hyvä mahdollisuus kääntää lukijan huomio siihen todelliseen uhriin eli sinuun.

Tässä kohtaa on sama tunnustaa seksuaalirikosten kova tilastonousu sekä ulkomaalaisten yliedustus, koska kaikki tietävät sen muutenkin. Asian voi kuitenkin selittää parhain päin: tilastonousu on vain metoon menestys, ilmoituskynnyksen laskua. Ulkomaalaisten yliedustuksen voi myös valjastaa oman politiikan eduksi - sehän osoittaa, että kotoutusta suomalaiseen arvomaailmaan ja lakiin ei ole hoidettu riittävillä resursseilla. Paahda sitten eteenpäin silläkin uhalla, että joku voi huomata, että on ristiriitaista vaatia parempaa valistusta uusille tulijoille ja samalla väittää raiskauksen olevan heidän lähtömaissaankin kiellettyä.

Heitä tässä kohdassa sekaan se, että maahanmuuttajanaiset joutuvat todennäköisemmin raiskatuiksi kuin suomalaiset. Ennen kuin lukija ehtii ryhtyä miettimään, kuka maahanmuuttajanaisia raiskaa, jatka siihen, että nyt maahanmuuttajia leimataan epäreilusti ja he kohtaavat ehkä rasismia.

Pöyristy siitä, että suomalaisten tekemät seksuaalirikokset eivät ole saaneet aikaan hallituksen hätäkokouksia. Jos tosiasiassa ymmärrät, miksi ulkomaalaisten rikollisuus kohauttaa enemmän, leiki, ettet ymmärrä. Osoita oikeaksi syylliseksi rasistit, jotka välittävät vain ulkomaalaisten seksuaalirikoksista.

Palauta huomio itseesi todellisena uhrina voivottelemalla, että kukaan ei tukenut metoo-liikettä tai suostumusaloitetta silloin, kun sinä halusit puhua niistä, ja nyt vaikka puhutaan seksuaalirikoksista, kukaan ei vieläkään kiinnostu hashtageistäsi, noista sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturin vahvimmista aseista seksuaalirikollisuuden taltuttamiseksi.

 Nido edelliset kohdat yhteen sillä, että nyt tehdään räikeästi rasistista politiikkaa seksuaalirikoksilla, ja PS:n kannatus saattaa nousta, ellei kansa kanavoi tuntemuksiaan kotoutushankkeisiin vaan ulkomaalaisvihamielisyyteen. Persuthan vain iloitsevat raiskauksista.

Muistuta, että poliisi tutkii ja oikeusvaltio tuomitsee, joten ei ole syytä vaatia poliittisia toimenpiteitä. Tämän kohdan ja suomalaisten raiskauksista puhumisen väliin on hyvä laittaa pari muuta kappaletta tekstiä, jotta lukija ei liian helposti ihmettele, miksi et suhtaudu tällä luottavaisuudella kotoperäisen rikollisuuden käsittelyyn oikeusjärjestelmässä.

Päätä sillä, että jotain tarttis tehrä, kunhan se jotain ei liity maahanmuuttopolitiikkaan mitenkään.

Fin.

Mamurikollisuus nousee - vasemmisto valkopesee

Poliisi julkisti tammi-syyskuun välisen ajan rikostilastot tälle vuodelle, ja varsinkin ulkomaalaisten osuus rikoksissa nousi otsikoihin. Ulkomaan kansalaisten tekemissä raiskausrikoksissa kasvua oli tapahtunut 59%. Sekä seksuaalirikosten määrä että ulkomaalaisten osuus epäillyissä nousivat muissakin rikostyypeissä. Ahdistelujen määrässä kasvua oli hurjat 521%.

Suvaitsevaisto oli tietysti selittämässä tätä eroa parhain päin. Bloggaaja Saku Timonen sivuutti raiskausten määrän nousun selittelyssä kokonaan, koska sitä on haastavampi kaunistella, ja keskittyikin ahdisteluihin. Hänen teoriansa on, että koska ahdistelu on rikosnimikkeenä uusi, on ihmisten tietoisuus siitä vielä nousemassa, joten kasvua tapahtuu jo siksi. Tämä on osin tottakin: tietysti uusi rikosnimike ei kaikille ole heti alusta saakka tuttu, joten jonkinasteista kasvua voidaan odottaa.

On kuitenkin luku, joka melko pitkälti osoittaa Timosen teorian vääräksi: 59%. Se on se kasvun määrä, joka suomalaisten tekemissä ahdisteluissa tapahtui. Tuota 59% kasvua voidaan siis käyttää eräänlaisena lähtöarvona sille, kuinka paljon rikosnimikkeen tuoreus tuottaa kasvua vielä parin vuoden jälkeenkin. Ulkomaalaisten tekemien ahdistelujen määrä oli kuitenkin lähes kymmenkertainen. Miksi tietoisuus kasvaa kymmenkertaisesti ulkomaalaisten ahdisteluista?

Timonen jopa turvautui Jori Eskolinilta tuttuun selitykseen siitä, että vaikka ulkomaalaisten rikollisuus on nousukiidossa, kokonaisrikollisuuden määrä laskee. Heidän paras selittelynsä on siis siinä, että suomalaiset tekevät niin paljon vähemmän rikoksia tätä nykyä, että edes ulkomaalaisten hurjat per cap -luvut rikoksissa eivät riitä niitä nostamaan. Se ilmeinen asia tietysti jätetään sanomatta, että ilman ulkomaalaisia rikollisuuden lasku olisi ollut vielä suurempaa.

En nyt pidemmälti pureudu Timosen tekstiin jo siksikin, että siitä paistoi laiskuus. Saku on menettämässä intohimonsa ja heitti lonkalta omalle tasolleenkin heikosti argumentoidun tekstin ihan vain rauhoitellakseen tyhmimpiä lukijoitaan. En usko hetkeäkään, että hän itsekään uskoi väitteisiinsä. Niin väsynyt tekstin tunnelma oli.

Helsingin Sanomat taas uutisoi rikostilastoista otsikolla "Ulkomaalainen joutuu Helsingissä yhä useammin rikoksen uhriksi – rikoksesta epäiltyjä ulkomaalaisia viimevuotista vähemmän"
Otsikon on tarkoitus luoda se mielikuva, että ulkomaalaiset eivät juuri tekisi rikoksia mutta joutuvat suomalaisten rikollisuuden uhreiksi.

Ulkomaalaisten tekemien rikosten uhrit ovat usein toisia ulkomaalaisia, joten siellä, missä ulkomaalaisten määrä kasvaa, kasvaa myös heidän osuutensa rikosten uhreissa. Tämä ilmiö näkyy selvästi esim. turvapaikanhakijoiden väkivaltarikollisuudessa. Eivät suomalaiset turvapaikanhakijoita rikosuhreiksi tee vaan pääsääntöisesti toiset turvapaikanhakijat.

Otsikon toinen väite siitä, että epäiltyjä olisi vähemmän, on erittäin valikoivaa totuutta. Helsingissä ulkomaan kansalaisten tekemien rikosten kokonaismäärä on pienentynyt viime vuodesta, mutta se ei tietenkään kerro koko totuutta, koska useat alueen ulkomaalaiset ovat kansalaisuuden saaneita. Itä-Uudellamaalla ulkomaalaisiin liittyvien rikosepäilyjen määrä oli kasvanut 8,5%. HS:n otsikosta saisi sen vaikutelman, kuin ulkomaalaisten rikosepäilyjen määrä olisi vähentynyt kautta maan, koska paikkaa ei määritellä.

Totuus on tietysti toisenlainen, kuten blogin alkupuolen luvut kertovat. Ulkomaalaisten rikollisuus on varsinkin omaisuus- ja seksuaalirikosten osalta nousussa. Uutisointi on jälleen täysin tarkoitushakuista ja kieroa, mutta mitäpä muuta Hesarilta enää odottaisimmekaan.

98,9% tämän vuoden terrori-iskuista ovat tehneet...

Kuvan on tehnyt blogini lukija.

Kirjoitin Brysselin terrori-iskujen jälkeen vasemmiston suosikkiväitteestä, jolla esitetään, että terrorismilla ei ole uskontoa. Muslimiterroristit eivät heistä siis ole muslimiterroristeja, vaan mieleltään sairaita ihmisiä, jotka leikkivät muslimia. Mikäli asia todella olisi niin, että uskonnolla ei olisi vaikutusta henkilön riskiin ryhtyä terroristiksi, näkisimme terroristeja yhtä paljon kaikissa ryhmissä.

Kuitenkin 98.9% tämän vuoden terroristeista on ollut muslimeita. Muslimit muodostavat maapallon väestöstä noin viidenneksen, joten yliedustus on melkoinen. Kun tämän faktan esittää, saa monesti vastaansa kerrassaan naurettavan puolustuksen islamille: uhritkin ovat useimmiten muslimeja!

No tietenkin ovat. Fanaatikot kun tappavat niitä, joita heidän lähellään on, mikä yleensä tarkoittaa oman kulttuurin edustajia. Tekeekö se kuitenkaan ideologiasta yhtään vähemmän vaarallista? Jos minä perustaisin uskonnon, jonka piirissä tapettaisiin pääosin suomalaisia, olisiko se lieventävä asianhaara uskontoni raakuudelle?

Kaikki tämä tahallinen silmien ummistaminen alkaa käydä suututtavaksi. Muslimeja marssii Saksan kaduillakin huutamassa "Allahin voimalla me kukistamme teidät," mutta suvaitsevaisto ummistaa silmänsä ja haluaa leikkiä, että muslimit ovat heidän kavereitaan.

Heidän unelmissaan muslimit ovat taikamuslimeita, jotka eivät halua islamilaista teokratiaa, jotka eivät vihaa homoja ja juutalaisia, jotka eivät usko muihinkaan hirveisiin asioihin (lue taikamuslimin tarkat ominaisuudet täältä). Ikävä kyllä taikamuslimit ovat minimaalisen pieni vähemmistö, joten tänne tulevat "kaverit" ovat tosiasiassa todella takapajuisia, usein vihamielisiä ihmisiä.

Orlandon ampuja oli peräisin Afganistanista. Suvakit varmasti olisivat katsoneet häntä luullen, että hänkin haluaa rikasta monikulttuuria. Tietysti hän uskoi siihen, mihin 99% afgaaneista uskoo, eli sharia-lain ylivaltaan. 61% afgaaneista uskoo, että sharia tulisi ulottaa myös ei-muslimeihin, 85% haluaa kivitystuomioita aviorikoksista, 39% katsoo siviileihin kohdistuvan väkivallan olevan usein tai joskus oikeutettua islamin puolustamiseksi.

Kuitenkin, kun nämä hirvittävien ajatusten kantajat tulevat rajan yli, näkevät suvakkimme heissä ihania kullannuppuja, joiden kanssa voi järjestää kivoja retkiä ja leikkiä monikulttuuria. He kieltäytyvät näkemästä tulijoita sellaisena, kuin he ovat. Terrorismi pääsee kytemään rauhassa, koska muslimeista ei osata uskoa mitään pahaa.

Kun side silmillä rakennetaan suvaitsevaista monikulttuuria, päädytään vahingoittamaan heitä kaikkia, joita oli tarkoitus auttaa. Naiset kärsivät turvattomuudesta ja seksuaalirikoksista, samoin lapset. Homoseksuaalit ja transsukupuoliset joutuvat usein muslimien häirinnän kohteeksi, samoin jesidit ja kristityt turvapaikanhakijat.

 Lähi-Idän kristittyjen määrä on pudonnut 80% vuosisadassa, ja Euroopasta on meneillään juutalaisten joukkopako, koska Ranska ja Britannia eivät muslimivyöryn takia enää ole juutalaisille turvallisia. Ranskassa samalla viikolla rabbia puukotettiin ja ISIS-kannattaja yritti leikata juutalaiskoulun opettajan pään irti viidakkoveitsellä.

Ruotsissa Östersundin poliisi neuvoi naisia välttämään ulkona liikkumista, kun vokin perustaminen toi kaupunkiin ennennäkemättömän seksuaali- ja väkivaltarikosten aallon.

Ajattele, jos kuulisit ensi kertaa puhuttavan tällaisesta ryhmästä -ilman poliittisen korrektiuden ja islamofobiasyytösten vaikutusta.

 Entä jos kuulisit, että maapallolla on väestönosa, joka on historiansa aikana tappanut satoja miljoonia ihmisiä valloitusretkillään, vie rikollisuutta ja terrorismia kaikkialle, minne se menee, lietsoo vihaa vähemmistöjä ja naisia kohtaan,

 Mitä ajattelisit sellaisesta porukasta? Haluaisitko sitä porukkaa maahasi mukavia pelihetkiä varten? Siten meidän kaikkien tulisi ajatella islamista.