sunnuntai 14. elokuuta 2016

Avulias aatu pelastaa maailman

Soitetaan Imaginea. No borders, no nations! Meillä on unelma! Huominen ilman pelkoa!
Refugees welcome! Maailma kylässä! Alerta, alerta, antifascista! Ja kaikkea sitä...
Kun sairastin epilepsiaa, yksi suurimmista syistä sille, miksi välttelin ihmisten ilmoilla liikkumista yksin, oli tietoisuus avuliaiden aatujen olemassaolosta. Olin kuullut kauhujuttuja näistä auttajista, jotka intoa puhkuen rientävät ensiavuksi aseistautuneena parhaalla salkkareista saadulla lääketieteellisellä osaamisella. He uskovat, että epileptikolle pitää laittaa jotain suuhun, ettei hän pure kieltään poikki, ja että epileptikkoa tulee painaa lattiaan kouristusten estämiseksi. Kohtaukset yksinään olisivat vaarallisia vain todella huonon tuurin sattuessa, mutta avuliaan aatun käsistä pelkillä luunmurtumilla selvitessään on onnekas.

Pelkoa kylvävät auttajat, jotka paikkaavat tietovajetta innokkuudella, näkyvät yhteiskunnassa laajemminkin. Otetaan vaikka Somalia: se on täysin kuralla - failed state - eikä osoita mitään merkkejä aidosta, kestävästä edistyksestä. Fiksuimmat somalit vain lähtevät pois, eikä juuri kenelläkään ole mitään kiinnostusta kehittää kotimaataan. Somalian johto on yrittänyt kutsua somalidiasporassa maailmalle levinneitä somaleja takaisin, koska länsimaisen koulutuksen ja kielitaidon omaavia tarvittaisiin maan rakentamiseen, mutta harva on palannut.

Somalia on itsetuhovaihteella monien muiden Afrikan valtioiden tavoin, ja miten asiaan suhtautuvat länsimaat? Oikea vastaus olisi tietenkin "ei mitenkään", koska muiden tekemiset eivät yksinkertaisesti kuulu meille. Ihmiset saavat sellaisen yhteiskunnan, jonka eteen he tekevät töitä, eikä kuulu meille, jos joku muu kansa ei ole halukas rakentamaan samanlaista yhteiskuntaa kuin me.

Kuitenkin länsimaat tekevät typerimmän mahdollisen valinnan ja mahdollistavat itsetuhon: kehitysavun syytämistä jatketaan enenevissä määrin feelgoodin pohjalta, vaikka vuosikymmenien kokemus osoittaa kehitysavun olevan tehoton keino talouden auttamiseen ja suorastaan tuhoisaa vaikutuksiltaan. Telkkarissa sanottiin, että kehitysapu on hieno juttu, joten aatu säntää Afrikan tekstiiliteollisuuden tuhonneille vaatekeräyslaatikoille asiaa sen kummemmin ajattelematta.

Länsimainen avulias aatu on kuitenkin niin feelgoodinsa pauloissa, että hän ei suostu ymmärtämään, että hyvät aikomukset eivät vapauta häntä tekojensa seurauksista. He eivät edes halua tietää, jos heidän apunsa itse asiassa aiheuttaa vahinkoa. . 

Jotkut maat ovat tehneet äärimmäisestä köyhyydestä luonnonvaran: Afrikassa on useita maita, joissa yli puolet valtion tuloista muodostuu kehitysavusta. Johtajilla ei siis ole mitään syytä toivoa köyhyyden korjaantumista, koska rahahanat sulkeutuisivat. Rikkaiden maiden köyhät jatkavat köyhien maiden rikkaiden tukemista.

Sitten on ekonominen siirtolaisuus, joka on moraaliltaan ja vaikutuksiltaan vielä pahempi: sitä toteuttamalla lähetetään kristallinkirkas signaali: Älkää murehtiko, vaikka teidän kulttuurinne ja tapanne tuhoaisivat kotimaanne. Ei teidän siitä tarvitse ottaa vastuuta tai harkitakaan tapojenne muuttamista fiksumpaan suuntaan. Tulkaa vaan tänne, niin me hoidamme teidät. Tämä on karuselli, joka pyörii kaiken logiikan vastaisesti näillä säännöillä:

-Annetaan kehitysapua ja leikitään, että se auttaa.

-Otetaan kuitenkin samalla tänne ne aloitekykyisimmät työikäiset piittaamatta siitä, miten se vaikuttaa lähtömaan kehitysmahdollisuuksiin.

-Tänne tulevat kun ovat ne hyvät ihmiset, ne maasta kumpuavan väkivallan uhrit.

-Mikä sitten tarkoittaa, että maahan jäisi jäljelle ne pahat ihmiset maasta kumpuavan väkivallan kanssa, mikä on tietysti aika pahasti ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että kehitysavun voimin vietäisiin maa nousuun, mutta väliäkö sillä. Feelgoodia tulee kuitenkin.

-Tällä yhteisvastuullisuudella ollaan sitten niin vastuullisia, että levitetään katastrofit kehitysmaista länsimaihin väestönsiirtojen mukana. Yhteisvastuu on sitä, että kaikkien elämä saadaan tasaisen kamalaksi.

Olisimmeko me koskaan päässeet tähän pisteeseen, jos meitä vastuullisemmat ihmiset olisivat tarjonneet eurooppalaisille mahdollisuuden paeta tekojensa seurauksia ja jatkaa tuhoisien tapojen ja dogmien noudattamista? Samalla se vastuullisempi taho olisi vetänyt puoleensa ne työikäiset, jotka ovat riittävän aloitteellisia ja fiksuja organisoimaan lähtönsä. Apumme on tällä hetkellä kuin rahan antamista alkoholistille: se lievittää omaa syyllisyydentunnetta ja antaa kokemuksen auttamisesta, mutta mahdollistaa ongelman jatkumisen tuottamatta mitään hyvää.

Kehitysapu ja massamaahanmuutto eivät ole auttamista vaan sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurillinen ydinpommi, joka paukauttaa kohdeyhteiskunnat aina yhden askeleen taaksepäin. Halu auttaa ei vapauta länsimaisia vastuusta tekojensa seurauksiin. 

Auttamisemme on tuottanut tuhoa, ja on törkeää itsekkyyttä jatkaa tuhoa vain saadakseen itselleen sen mukavan pehmopörrö-olon vatsanpohjaan, kun on taas tullut oltua niin helvetin hyvä ihminen, kun annettiin vitonen nälkäpäiväkeräykseen.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Magneettimedia & juutalaiset

Huomautus kirjoittajalta 14.9.2021: Tämä blogipäivitys on kirjoitettu, kun en ollut riittävän perehtynyt kirjoittamaan aiheesta enkä ollut tietoinen lähellekään kaikista seikoista ja vasta-argumenteista väitteilleni. Siksi en suosittele kenellekään tämän kirjoituksen jakamista "hyvänä tekstinä". Tätä kirjoitusta on syytä jakaa vain malliesimerkkinä siitä, miten normaalilla järjellä varustettu henkilökin voi harhautua levittämään väärää tietoa suurella itsevarmuudella, koska ei ole tehnyt riittävästi taustatyötä. Magneetti oli oikeassa.

Mainitsin vasemmistolle suunnatussa Twitter-viestissä sivumennen Magneettimedian antisemitistisine kirjoituksineen, ja Magneetissa siitä nykäistiin herne nenään. Ilmeisesti sivusto, jolla hakusana "juutalaiset" tuottaa 58 sivua tuloksia on vastahakoinen tunnustamaan, että heillä olisi ehkä jotain juutalaisia vastaan. Eräs lehden lukija pyysi minua osoittamaan jotain Magneetin juttuja vääräksi. Viittasin Magneetin "tiedejuttuihin", kuten kemikaalivana-artikkeleihin.

Lukija hyväksyi sen, niin vaikutti Magneettikin, mutta vaati sitten todisteita siitä, että nimenomaan Magneetin juutalaisjutuissa on väärää tietoa. Lupasin tarttua asiaan, mutta homma jäi kesken siksi, että ei yksinkertaisesti ollut aikaa, ja luonnollisesti tällainen harrasteluprojekti ei ole ihan tärkeysjärjestyksen kärjessä. Tällainen on hidasta hommaa, koska Magneetin lähdeviitteet ovat mitä ovat, joten on työn takana edes selvittää, mihin he väitteensä perustavat. Herkkänahkaiset magneettilaiset reagoivat asiaan herjausartikkelilla.

No, tässäpä niitä virheitä nimenomaan Magneetin juutalaisjutuista.

Laitan alkuun kuvankaappauksen, johon minusta tiivistyy Magneetin vakavin ongelma, eli kykenemättömyys erottaa falsifioimatonta väitettä totuudesta. He ilmeisesti luulevat, että totuus on mikä tahansa väite, jota ei voida osoittaa vääräksi. Falsifioimattomien väitteiden ongelman voisi tiivistää näin: "Maailmaa todellisuudessa hallitsevat näkymättömät, tieteellisillä mittauslaitteilla havaitsemattomat menninkäiset. Ai et pysty todistamaan sitä vääräksi? No sitten sen täytyy olla totta ja sinä olet väärässä sitä kyseenalaistaessasi."

Todistetaakka on aina väitteen esittäjällä, ja todisteitta esitetyn väitteen voi todisteetta jättää huomiotta. Falsifioimattomat väitteet ovat olennainen osa uskomuspohjaisia maailmankatsomuksia, tieteessä toimitaan eksakteilla, falsifioitavissa olevilla väitteillä. Myöhemmissä kuvankaappauksissa tartun lehdestä hakusanoja "juutalainen" ja "siionisti" sisältävien juttujen falsifioitavissa olevia väitteitä.
Toinen Magneetin ongelma on sokea kopiointi. He suomentavat artikkeleita arveluttavista lähteistä tarkistamatta niiden todenmukaisuutta. Sitten päädytään niihin artikkeleihin, joissa väitetään ruokasoodan vaikuttavan kehon pH-arvoon luuytimiin saakka tai helposti valheelliseksi osoitettaviin rokoteartikkeleihin. Kirjoittaja on vastuussa omista artikkeleistaan, mutta Magneetti on vastuussa siitä, mitä he lehteensä valitsevat.

Ylläoleva on osa artikkelia, jossa Einsteinin suhteellisuusteorian keksimistä väitetään juutalaisten huijaukseksi. De Pretto ei julkaissut suhteellisuusteorian kaavaa (massa-energiaekvivalenssin kaavaa) E=mc², ja hänen työssään massan ja energian yhteyden selitys oli puutteellinen. Einstein oli ensimmäinen kaavan ja sen todelliset syyt päätellyt. Hän viittasi tutkimuksissaan mm. Poincairen työhön ja ratkaisi nk. Poincairen paradoksin, joka aiheutui siitä, että Poincaire ei huomannut kaavaa E=mc². Poincaire ei siis ratkaissut ongelmaa: hän ymmärsi asioiden suhteet, mutta ei osannut viedä päätelmää loppuun saakka. Einstein liimasi osat yhteen kaavalla ja sillä tiedolla, että elektromagneettinen säteily ei yksin ole massan energian takana. De Prettoa ei pidetä edes mitenkään vakavastiotettavana kisaajana suhteellisuusteorian keksijyydestä, vaan keskustelu käydään nimenomaan Poincairen ja Einsteinin töiden välillä.
Jo pelkkä Siionin viisaiden pöytäkirjojen vertailu todellisuuteen on kannanotto uskosta ainakin jonkinlaiseen aitouteen. Jos ei uskoisi niiden aitouteen, todellisuuden tutkiminen niiden kautta olisi kuin esihistoriallisen ihmisen havainnoimista Piltdownin ihmisen krikettimailan avulla "ottamatta kantaa siihen, onko kyseessä esihistoriallinen löytö vai krikettimaila". Magneetti on aiemminkin käsitellyt näitä tökeröjä väärennöksiä, mutta ilmeisesti aiempi tuomio tekee heistä sen verran varovaisia, että eivät uskalla sanoa suoraan pitävänsä niitä aitoina. Magneetin valikoivasti ihailema Solzhenitsynkin tekstejä analysoidessaan totesi niiden antisemitistisen sävyn olevan ilmeisen tarkoituksellinen, ei millään muotoa kirjoitustapa, jota siionistit itse käyttäisivät.


Rikostaustasta esitettyjä väitteitä ei löydy kuin yhdestä, heikosti tunnetusta artikkelista, johon Magneetti viittaa. Se artikkeli taas ei tarjoa mitään lähdeviitteitä, jotka johtaisivat julkaisun itsensä ulkopuolelle. Kaikesta päätellen väitteet rikostaustasta ovat propagandaa. 


Tässä puhutaan Israel-kriittististä näyttelijöistä, ja Magneetti ottaa sarkastisen kommentin tosissaan. Lausunnolla selvästi tarkoitetaan, että mikäli elokuvabisnes olisi niin juutalaisten hallussa, ei Cruzille tai Bardemille tarjottaisi töitä. Kuitenkin molemmat ovat edelleen suuria tähtiä, ja varsinkin Bardemin ura on ollut kovassa nousussa. 


Krema I jälleenrakennettiin alkuperäisten perustusten päälle ehjänä säilyneet rakenteet uuteen rakennukseen sisällyttäen. Krema I oli alun perin suunniteltu ruumishuoneeksi, jonka vieressä oli krematorio ja pesuhuone. Pesuhuone ei sisältynyt alkuperäiseen kaasukammioon, mutta jälleenrakennetussa tilassa pesuhuoneen ja kaasukammion välinen seinä on jätetty pois. 

Krema I sisälsi täysin pätevän oven: metallivahvisteisen puuoven, jota kiersivät kumitiivisteet. Krema I:ä ei käytetty juutalaisten joukkotuhontaan vaan se oli pikaisesti kyhätty kaasukammio venäläisten vankien yms. teloittamista varten, eräänlainen testiversio. Juutalaiset tapettiin Auschwitz-Birkenaun myöhemmin käyttöönotetuissa kammioissa, ja Krema I lopetettiin tarpeettomana tehokkaampien tilojen valmistuttua.
Leuchter on huijari, joka esiintyi väärillä pätevyyksillä ja joutui lopulta käräjille sekä siitä että kiristyksestä, jossa hän uhkasi todistaa kuolemantuomiojutuissa puolustuksen puolella, ellei hänen yritykselleen tarjota sopimuksia teloitusvälineiden toimittamisesta. Leuchterilla on tutkinto historiasta, vaikka hän esiintyi tekniikan tutkinnon omaavana. Hänellä ei ole pätevyyttä kaasukammioiden arviointiin, vaan hänen yhteytensä alaan on pyörittää teloitusvälineitä myyvää yritystä. Sen vuoksi Leuchterin raporteissa on niin amatöörimäisiä virheitä. Oikeus kielsi häntä kutsumasta itseään insinööriksi. 

Rudolf ei joutunut vankilaan tieteellisten löytöjen vaan niiden vääristelyllä tehdyn vihanlietsonnan vuoksi. [Kirj.huom: En kannata holokaustinkiistämisen pitämistä rikoksena.] Suuria pitoisuuksia löytyy tietysti sieltä, missä niitä on käytetty. Vetysyanidi tappaa ihmisen n. 300 ppm pitoisuudella varttitunnissa. Hyönteisten tappaminen taas vaatii n. 50-kertaisen pitoisuuden sekä vuorokauden mittaisen altistuksen, koska niiden elimistö ei ole läheskään yhtä herkkä myrkylle. 

Koska Leuchter ei oikeasti ole asiantuntija, hän vain oletti, että isomman elikon tappaminen vaatisi enemmän myrkkyä ymmärtämättä eroa tasalämpöisten eläinten ja hyönteisten hermoston välillä. Toisin kuin artikkeli väittää, jäämiä löytyi myös murhakammioista pienempinä pitoisuuksina. Kaikista näytteistä syanidijäämiä ei löytynyt, koska kaikki osat eivät ole sille altistuneet. Osa rakenteista uusittiin jälleenrakentamisessa, kuten katot. Leuchter ei mittaustensa aikaan voinut tietää, mikä näyte on alkuperäisestä osasta, mikä ei.

Koska holokaustin kiistäminen on hyvin olennainen osa Magneetin ideologiaa, nappaan tässä mukaan myös Magneetin kolme vaatimusta historian hyväksyville ja vastaan niihin.

Magneetin ideologian mukaan holokausti on juutalaiseliitin keksintöä, jota käytetään poliittisena välineenä ja rahan saamiseen. Voin samalla vastata tiettyihin Magneetin väitteisiin, kuten siihen, että ei ole mitään asiakirjoja, jotka todistaisivat holokaustin korkean tason toteutuksesta.


1. Yksi luotettavimmista aikalaiskuvauksista on Göbbelsin päiväkirja, joka sisältää yli 7000 sivua. Merkinnöistä vain muutamat sisälsivät viitteitä holokaustiin, suurin osa kuvasi miehen yksityiselämää ja työelämää. Päiväkirjan sisältö on yhtenevä Göbbelsin elämästä ja liikkeistä varmuudella tiedettyjen asioiden kanssa.


14. 2. 1942: Führer on jälleen kerran ilmaissut hänen vakaumuksensa juutalaisten armottomaan puhdistukseen Euroopasta. Siihen ei tule suhtautua aralla sentimentalismilla. Juutalaiset ovat ansainneet niskaansa tulleen katastrofin. Heidän tuhonsa tulee kulkemaan käsi kädessä vihollistemme tuhon kanssa. Meidän on vauhditettava prosessia viileällä armottomuudella.

27. 3. 1942: Menetelmä on melko barbaarinen, enkä kuvaile sitä tässä tarkemmin. Juutalaisista ei tule jäämään paljoa. Kokonaisuudessaan voidaan sanoa, että noin 60% heistä likvidoidaan ja 40% voidaan käyttää pakkotyössä.

Göring todisti vainosta ja korkeimman tason määräyksistä siihen oikeudessa, samoin Eichmann. Himmler puhui asiasta suoraan puheessa, joka edelleen on olemassa sekä nauhana että käsikirjoituksena. Hitlerille taas toimitettiin tällaisia tiedoksiantoja einsatzin murhaamien juutalaisten määristä.


2. Tässä on alkuperäinen, räjäyttämättä säilynyt kaasukammio Majdanekin leiriltä.

Ja tässä on Auschwitzin Krema II -kaasukammion pohjapiirros.
Kaasukammion turvallinen käyttö ei ole kovinkaan vaikeaa. Tarkoitusta varten tehdyissä kammioissa oli tuuletusjärjestelmät, joilla tilat saatiin tuuletettua n. 20 minuutissa. Alkeellisemmissa tiloissa ovien avaajat ja kammion tyhjentäjät käyttivät kaasunaamareita ja suojavarusteita. Muita vankeja käytettiin tähän tehtävään, joten mahdolliset terveyshaitat eivät olleet hidaste. 

On ristiriitaista leikkiä, että kaasu tekisi työskentelyn mahdottomaksi, koska holokaustinkiistäjät pääsääntöisesti tunnustavat sen, että kaasua käytettiin tuholaistorjuntaan. Siihen ainetta tarvitaan paljon suurempia pitoisuuksia, joten lienee ilmeistä, että mikäli tuholaistorjuntakammioita voidaan turvallisesti pyörittää, voidaan silloin vähäisempiä myrkkymääriä sisältäviä ihmisten kaasutustilojakin käyttää.

3. Historioitsijoiden arvioiksi on vakiintunut luku 5,7 miljoonaa. Kyseistä kokoluokkaa tukevat sekä natsien asiakirjat, väestötiedot sekä natsien omat arviot (e.m. Göbbelsin päiväkirjamaininta: 60% Euroopan juutalaisista oli 6,6 miljoonaa). Natsien vaikutuspiirissä olevien maiden juutalaisväestön kutistuminen sopii arvioon, kun luvuissa huomioidaan maastamuuton vaikutukset. Samoin lukua tukevat myös satojen sodan jälkeen todistajanlausunnon antaneiden natsien kertomukset.

 Holokaustinkiistäjien olisi syytä pohtia, miksi vain holokaustinkiistäjät väittävät muuta. Jos joku tutkija päätyisi vaikkapa kahteen tai kahdeksaan miljoonaan, ei se kuitenkaan vaikuttaisi itse tapahtumaan, vain sen mittakaavaan, joten tuollaisesta ei ole syytä valehdella. Kaikki perustellut tutkimustyöt tuottavat lukuja neljän ja seitsemän miljoonan väliltä. 

Kuitenkin Magneetti yrittää kumota kuutta miljoonaa argumentoimalla henkilökohtaisesta uskomattomuudesta käsin: eihän se nyt voi olla!
Tietenkään millään ennustuksilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Tätä kutsutaan rikkaruohoargumentoinniksi. Hyvän teorian omaava luo argumenteillaan tien, jossa jokainen todiste on uusi laatta. Epätieteellisiä uskomuksia taas perustellaan kasvattamalla rikkaruohoja jonkun muun teorian laattojen väliin, kuten esim. kreationistit tekevät yrittämällä nokkia evoluutioteoriaa vain siksi, että he eivät omaa teoriaansa voi todistaa.

 Jos argumentti on, että holokausti oli huijaus, tulee todistaa nimenomaan se. Jos taas kumottavana on nimenomainen luku 6 miljoonaa, tulee kumota se kumoamalla sitä puoltavat todisteet, ei sattumanvaraista ennustusta, jota jotkut uskonoppineet ovat jälkikäteen yrittäneet sovittaa uskontoonsa. Ennustuksen olemassaololla ei ole mitään vaikutusta todisteisiin, jotka puoltavat uhrilukua.

Teoria huijaamalla toteen tehdystä profetiasta on alkujaankin naurettava: profetian mukaan 6 miljoonaa pitäisi uhrata Jumalalle, ja profetiaan uskovat ovat siis vakaasti uskovaisia. Miksi ihmeessä he yrittäisivät huijata ihmisiä, kun tietävät, että kaikkitietävä Jumala ei kuitenkaan vedätykseen menisi? Siis "ennustus" ei toteudu, ellei Jumala koe saaneensa sitä 6 miljoonaa uhria (mikäli yhtä kirjoitusvirhettä nyt niin valitsee tulkita), joten ei ihmisten vakuuttaminen asiasta riitä. Harras uskovainen ei edes uskaltaisi moista huijausta yrittää, koska pelkäisi Jumalan siitä suuttuvan.

Ylläolevalla ei ole mitään tekemistä matematiikan kanssa. Kuolleisuutta ei yksinkertaisesti lasketa noin, vaan siihen tarvitaan tietyt perustiedot, joita tässä ei tarjota: ihmisryhmän koon lisäksi ikäjakauma, eliniänodotteen keskihajonta sekä eliniänodotteen kehitys. Eliniänodote ei myöskään toimi niin, että se olisi jonain tiettynä vuonna ihmisille määrätty, vaan se muuttuu ajan mittaan. Keskimääräinen eliniänodote ei lisäksi ole mikään kuolemantuomio vaan keskiarvo. Se ei todellakaan tarkoita, että jokainen ihminen kupsahtaisi keskimääräisen eliniänodotteen saavutettuaan. 

Koska lasku menee alusta loppuun väärin, päätyvät siihen pohjautuvat päätelmätkin menemään väärin. Tällaisen täytyy olla tahallista epärehellisyyttä, koska tuskin Magneetissa nyt luullaan, että kaikki toisen maailmansodan nähneet eurooppalaiset ovat kuolleet vuoteen 2010 mennessä, kuten heidän laskutapansa antaisi ymmärtää.
Tähän ei yksinkertaisesti voi uskoa hetkeäkään, koska kukaan ei ole väittänyt Mauthausenin sisältäneen kaasukammioita. Se ei ollut juutalaisten tuhoamisleiri vaan työleiri, jossa ihmisiä tapettiin raskaalla työllä ja aliravitsemuksella. Joten jos de Boüard on tuollaiseen uskonut, hän on tehnyt sen ilman mitään syytä, ja hänen kollegansa tuskin tämän aihepiirin ammattilaisia ovat olleet myöskään. Tässä siis puhkotaan itse luotuja kuplia: kumotaan väitteitä, joita kukaan ei ole esittänyt.

Historian uudelleenkirjoittajille tyypillisesti Magneetti ei tulkitse edes valitsemiaan lähteitä suoraviivaisesti vaan ottaa totena itselleen mieluisat väitteet ja jättää huomiotta epämieluisat. Magneetti yrittää hankkia uskottavuutta siteeraamalla valikoivasti ja suppeasti esim. Aleksandr Solzhenitsyniä mutta puhuu ristiin hänen kanssaan silloin, kun Solzhenitsynin näkemykset eivät kelpaakaan. 

Solzhenitsyn ei uskonut Magneetin esittämiin ajatuksiin yhdestä syyllisestä, juutalaisista, minkä tahansa maailman ongelman takana, ja itse asiassa tuomitsi laitaoikeiston mieltymykset juutalais-vapaamuurarisalaliittoteorioihin toistaiseksi suomentamattomassa kirjassaan Venäjän romahdus v. 1998. Kuitenkin Solzhenitsynillä ratsastava Magneetti uskoo toisin, ja käyttää Solzhenitsynin teksteistä irrotettuja otteita hänen halveksimiensa salaliittoteorioiden kylvämiseen. 

Eroja on muuallakin, kuten siinä, että Magneetti uskoo Holodomorin olleen tarkoituksellinen kansanmurha, mitä Solzhenitsyn sanoo tietämättömyydeksi Neuvostoliiton historiasta. Magneetin ideologia juontaa kansallissosialismiin, ja Solzhenitsyn harvinaisen selväsanaisesti sanoi uskovansa kaikkien sosialismin muotojen vievän ihmishengen tuhoon ja ihmiskunnan kuolemaan.

Myös todisteiden vaatimustaso Magneetilla vaihtelee: Einstein ei ole auktoriteetti, koska hän on juutalainen, joten vähänkin puutteelliset lähdeviittaukset hänen työssään ovat heti viitteitä vilpistä. Solzhenitsyn ei julkaissut lähteitä laisinkaan, mutta häntä uskotaan kyselemättä silloin, kun sanomiset miellyttävät. 


Yllä on esimerkki yhdestä ärsyttävimmän sortin vääristelystä. Punainen Risti on toistuvasti kumonnut tällaiset teoriat, mutta silti heidän nimeään käytetään uskottavuuden hankkimiseen salaliittoteorioille. Heti alussa on selkeä vale: Punaisen Ristin raportissa vuodelta 1948 nimenomaan sanottiin, että juutalaisten joukkotuho oli saksalaista politiikkaa. Mitään täydellistä vaikenemista ei siis ole kuin holokaustinkiistäjien fantasioissa.

 Samoin Magneetti vääristelee vanhojen dokumenttien sisältöä esittämällä, että PR olisi muka käyttänyt lukuja lopullisina lukuina holokaustin koko uhrimäärästä. Tosiasiassa dokumentissa näkyvät luvut eivät ole koko uhriluku, eikä PR ole koskaan väittänyt niiden olevan. Kyseiset numerot ilmaisevat sen, kuinka monesta kadonneesta sodan aikaan perustettu jäljityspalvelu on voinut tehdä kuolintodistuksen perheenjäsenien pyynnöstä. Eli luku edustaa pientä otantaa: heitä, joista perhe on katoamisilmoituksen tälle järjestölle tehnyt ja joiden kohtalo on tarvittavalla tarkkuudella vahvistettu.

Lopussa mainittu arvio suihkutiloista ei edes liity holokaustiin Euroopassa vaan on aivan eri osasta raporttia, jossa kuvaillaan liittoutuneiden ylläpitämien sotavankileirien oloja Egyptissä. Punainen Risti on todennut, ettei heillä olisi edes ollut keinoja lähteä arvioimaan holokaustin uhrilukua, koska he pääsivät vain sotavankileireille sodan aikana, ja keskitysleireille vasta sodan lopulla. Punaisen Ristin edustaja todisti järjestön puolesta Magneetin siteeraaman "Did 6 million really die?" -lehtisen kirjoittajaa vastaan, kumoten tämän väitteet PR:n tiedoista ja raporttien sisällöstä. 

Magneetti menee jo ristiin omien kertomustensa kanssa. Joissain artikkeleissa sitä seikkaa, että kaasukammiot jälleenrakennettiin natsien räjäytysten jäljiltä, käytetään väitteissä holokaustin historiallisuutta vastaan. Nyt se sama asia on unohdettu. Auschwitzin krematoriot räjäytettiin, jolloin katot romahtivat. Se, mitä nyt nähdään, on rakennettu jälkikäteen alkuperäisille perustuksille, mutta katot ovat uudet.

 Itse alkuperäisen katon kappaleista on löydetty kolme neljästä aukosta, joita käytettiin myrkkyrakeiden jakeluun. Viimeisen kohdalla katto oli niin murskana, ettei aukkoa enää voinut erottaa. Tässä artikkelissa Magneetin väite taas on, että aukot ovat katossa, mutta ne ovat väärennöksiä. Heidän tarinansa muuttuu sen mukaan, mitä milloinkin tarvitaan selitettäväksi. Totuus on ilmeisesti liian monimutkainen: Alkuperäisiä kattorakenteita ei pidä tutkia jälleenrakennuksen kautta, koska siinä voi olla virheitä, vaan rakennuspiirrosten ja jäljelle jääneiden alkuperäisrakenteiden kautta.

Näitä voisi läpikäydä loputtomiin, koska Magneetin sivuilta eivät juutalaisjutut nopeasti lopu kesken, mutta minun aikani ja kiinnostukseni on rajallista. Lopetetaan muutamaan kuvankaappaukseen, jotka ovat yksinomaan huvittavia.


Magneetti kokeilee vastuuvapautusta korostamalla, että eivät he puhu juutalaisista kokonaisuudessaan, vain siionisteista. Jotenkin kuitenkin herää sellainen tunne, että juutalaisia tässä jahdataan, kun artikkeli, jonka otsikko on "Suomea johtaa mafia" ja jossa juutalaisia ei tekstissä uskalleta mainita kertaakaan, sisältää avainsanan: JUUTALAISET. 

Näin loppuhuomautukseksi sanoisin, että minulla ei rehellisesti sanoen ollut juuri kiinnostusta tähän ryhtyä. On suurempiakin ongelmia ja tärkeämpiä aiheita kuin marginaalijuttujen kumoaminen, mutta Magneetti ei malttanut antaa asian olla, koska herkkänahkaiset kirjoittajat triggeröityivät siitä, että heitä täysin totuudenmukaisesti kutsuttiin juutalaisvastaisiksi. Tuskin he itsekään julkaisuaan juutalaisneutraalina tai juutalaismyönteisenä pitävät.

Tekopyhästi "yhtenäisyyttä" maahanmuuttokriittisiltä vaatinut Magneetti syyttää milloin Halla-ahoa tai Kurua, milloin FDL:ä, siionismista pyrkien kylvämään eripuraa maahanmuuttokriittisten keskuuteen, aivan kuin sitä valmiiksi ei tarpeeksi olisi. Julkaisutahdista päätellen heillä on aikaa kirjoitella, ja sen ajan voisi käyttää paljon rakentavamminkin kuin valmiiksi hävittyjen taistelujen käymiseen historiasta.

 Jos revisionistit olisivat jotain todisteita löytämässä ja historiankirjoitusta muuttamassa, se olisi tapahtunut jo. Jos on aikaa ja kiinnostusta kirjoitteluun, miksi haaskata sitä ristiretkeen, joka ei koskaan tule saavuttamaan mitään? Meillä on paljon akuuttia huomiota vaativia asioita, Zyclon B:n tappavat annokset hyönteisille tai Einsteinin lähdeviitteet eivät kuulu niihin.

maanantai 8. elokuuta 2016

Hauskimmat vihapostit

Nettihäiriköinti on täysin aliarvostettu taiteenlaji. Vaikka ei itse toimintaan osallistuisi, on hyvä käsittää, millaisen määrän aikaa, vaivaa, omistautuneisuutta ja hullua luovuutta aktiviteetti vaatii. Myös yksittäisten vihapostien lähettely tuntemattomille vaatii viitseliäisyyttä, jota monilta ei löydy.
Koska inboxini ja erinäiset keskusteluketjut sisältävät melkoisia taidonnäytteitä häiriköiltä, ja useat niistä ovat suuren huumoriarvon omaavia, jaan tässä tiettyjä suosikkejani.

Alkuun tyypillinen näyte siitä, millaista vihapostia tulee viikonloppupäivien välisinä öinä. Tämän hepun oikeasti pitäisi harkita stand-uppia tai jotain. Varsinkin tuo Purjo-Liisa saa minut repeämään joka kerta.


Tässä pari kansainvälistä vihapostia. Varsinkin jälkimmäinen pisti naurattamaan. Klikkaamalla kuvia ne aukeavat suurempina.
"Uskonto tai ei, lakkaa puhumasta palestiinalaisista, jos et tunne historiaa, ämmä! Mitä sinä tiedät heistä ja heidän
taistelustaan miehityksen lopettamiseksi. Oletko NATSI!!!" sekä
"Senkin rasistinen ÄMMÄ, en sanonut mitään väärin. Mene leikkimään liikenteen sekaan."
Valtamedian ex-valokuvaaja Jore Puusan syöksykierre etenee. Jore uskoo Junes Lokan, Paavo Tajukankaan ja minun ujuttaneen satoja tappouhkauksia MV-lehden artikkeleihin.
Monokulttuuri FM -lähetyksen on täytynyt olla aika hiton hyvä, kun tämä on paras kritiikki, mihin Risto Inkeroinen pystyy.

Sitten on tietenkin Annikki Virtanen, joka joskus esiintyy myös muilla nimillä, kuten Mirjami Virtasena. Päivä ilman Annikkia on kuin päivä ilman päivänpaistetta.
Annikin kommentointi videoilleni menee aina tissijutuiksi ja lestadiolaisista houraamiseksi. 

Wiikin lemmikit: siilit ja Schubak?!
Ja lopuksi äimistyttävä taidonnäyte: 2 päinvastaista Wiikiä. Annikki uskoo minun olevan sekä puhtoinen, konservatiivinen, Jane Austen -elämää viettävä tyttönen että moottoripyöräjengiläisen ex-vaimo, jonka ihmissuhdesotkuja selvitetään käräjillä asti. Jäänee mysteeriksi, onko kaikki Annikin oman mielikuvituksen tuotosta, vai sekoittaako hän minut johonkin muuhun. 


Eli tällaista tällä kertaa. Tämä on parempaa kuin tv, ehkä jopa parempaa kuin kissavideot. 

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kiusallista toikkarointia Itäkeskuksessa

Häiriköintiä suunnattiin kaikkiin kohdalle osuviin, myös kuvaajiin. Miksi turhaan puhua,
kun megafonin ujellus välittää aivan yhtä paljon tärkeää argumentointia?
Jos olet hiljaa, sinua voidaan epäillä tyhmäksi, mutta jos puhut, asia on varma. Suvaitsevaiston live-esiintymiset ovat hieno esimerkki kyseisten periaatteiden toiminnasta. Heidän olisi paljon helpompi ylläpitää jonkinlaista positiivista kuvaa itsestään, mikäli he vain pysyisivät kotona.

Viime aikojen mielenosoituksissa vihervasemmisto on osoittanut PR-taitonsa. Rovaniemen Rajat Kiinni -miekkarissa poliisi joutui kantamaan häiriköineitä pellejä maijan perään, mutta maahanmuuttokriittisiä kiiteltiin rauhallisesta mielenosoituksesta ja provosoitumattomuudesta. Pellet olivat myös Ylen aamuohjelmassa, jossa he nolasivat itsensä kiusallisella, myötähäpeää herättävällä vammailulla. Monet tärkeät asiat kaipaisivat vastaavanlaiselle foorumille pääsyä, vasemmistolla ei tärkeää asiaa ole, joten tilaisuus haaskataan yleiseen typerehtimiseen.

 Narinkkatorilla keppihevostelijoita jouduttiin ottamaan talteen häiriköinnin vuoksi, ja Porissa hörhöjen käytös meni niin kamalaksi, että aateveljilläkin alkoi hävettää riehunta, huutelu, syljeksiminen ja lasten säikyttely.

Sitten on ne itsenäisyyspäivän ja vapun riehunnat, joista on tullut jokavuotinen ilmiö. Vasemmisto osoittaa ideologista vakaumustaan rikkomalla pienyrittäjien ikkunoita. Aiemmin olivat sitten kettutytöt, jotka tyhmyyksissään tekivät hirvittävää tuhoa Suomen luonnolle vapauttamalla minkkejä. Lintukannat ovat kärsineet siitä varsinkin eteläisessä Suomessa suuresti, Suomen luontoon kuuluvat pienpedot syrjäytetään, ja koko ekosysteemi häiriintyy tiettyjen ravintopyramidin linkkien kadotessa.

Eilen osoitettiin mieltä Itäkeskuksessa, ja vasemmiston älyllisyys pääsi oikeuksiinsa. Huudettiin megafoneihin, yritettiin repiä kuvaajilta kameroita, puhallettiin pilleihin ihan vain häiriön tuottamiseksi, banaaneja heiteltiin ja muuta mukavaa. Kun tieto säälittävästä käytöksestä levisi, vasemmisto kokoontui Rasmus-ryhmään selittelemään tilannetta parhain päin.

Todettiin, että banaanin heittäminen ei ole väärin (pitäkää mielessä vastaisuuden varalle), että keskarin näyttäminen on ok, kun sen tekee maahanmuuttaja (madallettujen odotusten rasismia), ja että järjetön ölinä on ihan normaalin ihmisen vastine muiden mielenosoitukseen. Naureskeltiin, että pitäisikö rasistien sitten antaa kiusata siellä ihmisiä ihan rauhassa. Paitsi että he eivät kiusanneet ketään tai tunkeilleet kenenkään tilaisuuteen. Mamut ja vassarit tulivat itse heidän tilaisuuteensa omasta tahdostaan.

Sitten yritettiin vetää ne normi viisastelut siitä, että kehtaavatkin rajakit turhaan työllistää poliisia valvontatehtävällä. Samaa huolta poliisia ja sen resursseja kohtaan ei osoitettu paikan päällä, kun poliisille huudettiin "Kytät! Siat! Natsien kätyrit," ja heitä työllistettiin valheellisilla pahoinpitelyilmoituksilla tilanteista, jotka olivat tallentuneet nauhallekin. Sitä ei myöskään mainittu, miksi poliisi katsoi tarpeelliseksi tulla paikalle: koska vassarit tulevat sinne varmasti riehumaan, kuten ovat ennenkin tehneet, vaikka miekkari muuten menisi rauhallisesti.

Eurooppalaisilta ilmaista rahaa vaativa Suldaan Said Ahmed teki normaalin julkisuustemppunsa valokuvia varten, eli oli jakavinaan ruusuja mielenosoittajille. Heti kun kuvat oli otettu, alkoi toinen meininki, ja Suldaan huuteli mielenosoittajille keskisormi pystyssä. Mutta vassarit eivät tietenkään anna sen häiritä mielikuvaansa lempeästä somalista vastaamassa mamu-kriittisyyteen rakkaudella.

Ainahan sitä voi Takussa ja Rasmuksessa ryhmässä yrittää keksiä parhaat selittelyt jokaiselle itsensä nolaamiselle ja nyökytellä, että niin se on. Se ei kuitenkaan vaikuta julkiseen mielipiteeseen -ainakaan positiivisesti. Ja koska ikinä ei olla valmiita tunnustamaan, että nyt meni höpöksi, samoja virheitä toistetaan loputtomiin. 

lauantai 6. elokuuta 2016

Rasmus-ryhmä vs. monikulttuurisuus


No voi hitsin hitsi kun rasmuslaisia harmittaa monikulttuurisuus. Sitähän voisi luulla, että monikulturistia se ei voisi häiritä, mutta onkin olennaista muistaa, että monikulttuurisuus ja monikulturismi ovat kaksi eri asiaa. Monikulturismi on stalinismin kaltainen epäonnistunut ideologia, jossa tavoitellaan kantaväestön syrjäyttämistä hinnalla millä hyvänsä. Monikulttuurisuus taas on yhteiskunnallinen tila, jossa useat eri kulttuurit elävät rinnakkain toisilleen tilaa antaen.

Mikä sitten oli se tapahtuma, joka sai rasmuslaisten monikulttuurikauhun ja vihan valkoihoisia kohtaan nousemaan pintaan? Pariisissa eräs muslimikauppias vuokrasi itselleen supermarketin tilat. Vuokrasopimuksen ehtona oli, että myymälän on oltava kaikkien seudun asiakaskuntien tarpeet täyttävä. Kauppias suostui sopimukseen, mutta kärähti sen rikkomisesta: tarjolla ei ollut sianlihaa tai alkoholia, joten kyseessä oli selvästi muslimeille suunnattu kauppa. Nyt myymälän on joko laajennettava valikoimaansa tai lopetettava toimintansa.

Asia on harvinaisen yksinkertainen: vuokranantaja saa asettaa tilojen vuokraamiselle ehtoja, ja tilanteessa, jossa tietty myymälätila on yhteisölle keskeinen, on ymmärrettävää huomioida yhteisön tarpeet. Kauppiasta ei pakoteta mihinkään, hän itse hyväksyi sopimuksen allekirjoittamalla. Tarkoituskin on positiivinen: yritetään estää muslimienklaavien syntyminen ja ylläpitää monikulttuurista yhteisöä.

Se ei tietenkään rasmuslaisille kelpaa, koska heistä muslimien monokulttuuri on aina mukavampaa kuin malli, jossa muidenkin kulttuurien tarpeet pyritään ottamaan huomioon. Kun ITIS ottaa kidutuslihat myyntiin, se on ihailtavaa suvaitsevaisuutta, mutta jostain syystä sitä samaa huomioonottamista ei muslimeilta odoteta muita kohtaan.

Kun linkki The Independentin artikkeliin asiasta jaettiin, rasmusraivo repesi ja viha valkoisia kohtaan paljastui heti ensi kommenteissa.
On rasismia odottaa muslimilta sopimusehtojen noudattamista ja vääräuskoisten huomiointia.
Uskotko, että selviäisit Rasmuksessa ilman rasistisyyttelyä jos puhuisit samaan sävyyn ruskeista ihmisistä? Siyan siis sanoo suoraan, että hänestä valkoisten tarpeilla ei ole mitään väliä. Aika rasistista, etten sanoisi.


Yksi rasmuslainen yritti säilyttää tolkun keskustelussa, mutta häntä syytettiin välittömästi "rajakkien saivartelusta" ja eräs rasmuslainen jopa blokkasi tämän miehen vain siksi, että hän yritti muistuttaa muita siitä, että vuokrasopimuksessa saa olla ehtoja ja että ehtojen tavoite on monikulttuurisuuden säilyttäminen.
Siyan ei malta olla paljastamatta halveksuntaansa kantaväestöä kohtaan. Huomioi naisen
argumentoinnin taso verraten keskustelutoveriin.
Rasmuksessa sallittu reaktio artikkeliin on liittyä määkimään rasismikauhistelijoiden kuoroon.
Mikään analysointi sitä pidemmälle on blokkauksen väärtiä trollausta.
Sitten muslimi muistuttaa, että epäinhimillisesti tuotettua kidutuslihaa kannattaa ostaa muidenkin, koska se on "tuoretta ja halpaa". Ei kiitos.

Ja lopuksi valkoisia vihaava rasistinainen puhuu vapaasta markkinataloudesta, hyvin oikeistolaisesta käsitteestä, jota vasemmisto ei todellakaan aidosti arvosta. Jostain syystä vapaat markkinat eivät innosta heitä yhtä paljon silloin, kun vuokranantaja asettaa haluamansa ehdot omaisuutensa vuokraamiselle. Silloin talouden näkymätön käsi ei riitäkään, vaan tarvitaan tiukkaa valtion kontrollia siitä huolehtimiseksi, että muslimi ei riko omia oikeuksiaan allekirjoittamalla sopimusta, joka vaatii häneltä muidenkin ihmisryhmien huomiointia.


Tottahan Rasmus edustaa sitä vasemmiston hulluinta ääripäätä, ei koko vasemmistoa, mutta se paljastaa kytevät ongelmat: 

Maahanmuuttajat saavat siellä kaikessa rauhassa olla vihantäyteisiä tai pilkallisia rasisteja kantaväestöä kohtaan, eikä ketään kiinnosta. 

Muslimi saa kaikessa rauhassa sanoa, että juutalaisten syrjintä on kiitettävää toimintaa, eikä yksikään rasisminvastustaja sano siihen mitään, vaikka julkaisu roikkuu kaikkien näkyvillä päiviä.

 Muslimit saavat rauhassa jakaa antisemitististä propagandaa Palestiinan tilanteesta, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä ryhmän aiheen kanssa. 

Kantaväestön edustajia heitetään pihalle ryhmästä jo Brexit-myönteisyyden vuoksi, maahanmuuttajia ei edes avoimen rasismin vuoksi. 

Kuten olen aiemmassa tekstissäni sanonut, viha kytee vasemmalla. Juuri tuollaisesta halveksunnasta ja vihasta lähtevät terroriteot, laillisten mielenosoitusten häiriköinti, kiusaamiskampanjat, poliiseihin kohdistuva väkivalta ja viharikokset, joita maahanmuuttajat tekevät suhteessa väkilukuunsa monikymmenkertaisesti kantaväestöön nähden. Vihasta se aina lähtee, ja vihasta on syytä pysytellä vapaana.

torstai 4. elokuuta 2016

Huominen ilman pelkoa kansanmurhasta

Libanon ennen islamismia oli aidosti monikulttuurinen valtio. Kuva otettu 1960-luvulla.
Olisi helppo luulla, että Libanon on vain yksi Lähi-Idän maa muiden joukossa; että se on aina ollut sellainen, kuin se on nyt. Ei se kuitenkaan ole. Vielä alle sata vuotta sitten kristityt olivat valtaenemmistö maassa ja muslimit vähemmistö. Varsinkin toisen maailmansodan jälkeen Libanon kukoisti: kulttuuri, taide ja tiede kehittyivät, talouselämä oli vilkasta, ja Beirutia kutsuttiinkin idän Pariisiksi. Libanon oli avoin, kehittyvä yhteiskunta.

Mitä sitten oikein tapahtui? Miten idän Pariisista tuli loukko, joka ei tunnu millään pääsevän eroon väkivallasta ja jossa muslimipoliitikot vaativat sharia-lain ottamista maan viralliseksi lain ohjenuoraksi? Muslimiväestön kasvu ja islamistinen ideologia, se riittää. Harvassa ovat ne maat, jotka niistä ovat selvinneet ilman vakavia ongelmia turvallisuudessa, perusoikeuksien toteutumisessa, demokraattisuudessa ja kehityksessä. Libanonilla edelleenkin on alueen suurin kristitty väestö, 40% kansasta, mutta se ei riitä vakauden ylläpitämiseen.

Libanonissa oli 17 uskontokuntaa sovussa pitkään, mutta 70-luvulla palestiinalaisia virtasi Libanoniin pakolaisina, ja he kallistivat uskontojen tasapainon lopullisesti muslimien hyväksi. Seurasi sota maroniittikristittyjen ja palestiinalaisten sekä arabimielisten välillä, eikä Libanon sen jälkeen ole ollut entisensä. Äärijärjestöillä on tukeva jalansija Libanonissa, ja kristitty väestö ajetaan koko ajan ahtaammalle. Kesäkuussa islamistit tekivät itsemurhaiskuja kristittyyn al-Qaan kylään, ja hallitus pelkääkin uutta kristittyihin kohdistuvan väkivallan aaltoa.

Siinä missä Libanon voi toimia esimerkkinä ei-muslimien enemmistön omaaville maille, Syyria näyttää, missä Libanon on 10-20 vuoden kuluttua. Syyrian kristityt, joilla Libanonin kristityistä poiketen ei ollut missään vaiheessa valtaenemmistön asemaa, ovat kansanmurhan kohteena, ja Lähi-Idässä kauttaaltaan kristittyjen osuus väestöstä on kutistunut 75%.

Nykyisellä kehityksellä kristittyjen määrä putoaa Lähi-Idässä vuoteen 2020 mennessä 2,5% osuuteen, kun vuosisata sitten he muodostivat 20% alueen asukkaista. Kristittyjen matalampi syntyvyys on ollut merkittävä tekijä heidän ajautumisessaan marginaaliin. Kyseessä on kansanmurha, vaikka länsimaiset hallitukset sanaa yrittävät vältellä käyttämästä.

Kuitenkin turvapaikanhakijoiksi ISISiä pakoon tulee lähes yksinomaan sunnimuslimeja: samaa ryhmää, jota ISIS itse edustaa. Niille harvoille, jotka ovat jesidejä tai kristittyjä, on jouduttu Saksassa perustamaan omia vastaanottokeskuksia, koska sotaa ja vainoa pakenevien valtaenemmistö uhkailee, painostaa ja pahoinpitelee heitä.  Yksi irakista paennut kristitty perheenisä kertoi syyrialaisten "pakolaisten" huutaneen hänen vaimolleen, lyöneen hänen lastaan ja uhanneen tappaa isän ja juoda hänen verensä.

Monikulturistien mukaan niistäkin verenjuojista sukeutuu vielä suvaitsevaisia eurooppalaisia, joiden voimalla rakennetaan avoin, moniarvoinen yhteiskunta, ja mikäli heistä joku tekee rikoksia tai terroritekoja, sen täytyy johtua siitä, että eurooppalaiset rasismillaan jotenkin suututtivat heidät. Ei edes harkita sitä vaihtoehtoa, että ehkäpä merkittävä osa tulijoista vihaa ja halveksii meitä jo saapuessaan.

Kristityn tekemä graffiti Zahlen kaupungissa sanoo: "Jumala, pysy luonani." Alueelle on paennut paljon kristittyjä Syyrian puolelta, ja Islamilainen Valtio perii jokaiselta ei-muslimien perheeltä n. 4000 dollarin vuosittaisen veron, kuten vanhaan hyvään aikaan eurooppalaisilta kerättiin ibn Ziyadin johtaman valloituksen jälkeen.
Integraatio on aina helpointa, kun kulttuurierot ovat mahdollisimman pieniä. Lähi-Idän muslimeilla ja kristityillä on vain vähän muita eroja uskonnon ohella, joten jos Libanonin kristityt eivät onnistu tuottamaan rauhallista monikulttuuria itsensä ja muslimien kesken, mitä toivoa on täysin erilaisen yhteiskunnan, perinteen ja kulttuurin omaavilla eurooppalaisilla?

Monikulturistien lässytys "huomisesta ilman pelkoa" ja siitä, että islamisaatio on vain myytti, perustuu kahteen perusasiaan: historialliseen ja yhteiskunnalliseen sokeuteen sekä kyvyttömyyteen käsittää maailman muuttuvuutta. Se, että meillä on nyt demokratia, yhteiskuntarauha ja ihmisoikeudet, ei tarkoita niiden olevan täällä sadan vuoden päästä. Se, että Beirut oli idän Pariisi, ei todellakaan tarkoittanut, että se automaattisesti pysyisi sellaisena.

Toinen harha on se, että tosiasioiden ja historian sijaan maailmankuva luodaan oman aatemaailman pohjalta. Vaikka suuri muslimiväestö on epävakauttanut jokaisen kohdalleen osuneen maan läpi maailman historian, massamaahanmuutto ei voi olla uhka, koska se ei olisi ideologisesti kivaa. Tämä on tärkeää ymmärtää, jos aikoo käsittää, miten vihervasemmisto jaksaa paasata rasismista todellisten uhkien edessä: kuullessaan uusia asioita he eivät vertaa niitä faktatietoon vaan ideologiaansa, ja päättävät sitä kautta, onko tieto hyväksyttävää vai ei.

Kun Tynkkysen islam-aiheista Facebook-kirjoitusta kritisoitiin, monikulturistit sanoivat sitä rasistiseksi, mutta kukaan heistä ei yrittänytkään kumota Tynkkysen perusargumenttia: muslimiväestön kasvun luomaa turvallisuusuhkaa. Väitettä ei voi kumota, koska se on kaikilla mittapuilla totta, mutta väite oli heidän ideologiansa kanssa ristiriidassa, joten sitä vastustettiin.

Suosittelenkin pientä lisäystä rasismihössöttäjien sloganiin: "Huominen ilman pelkoa. Aivan kuin Libanonissa vuonna 1974."

tiistai 2. elokuuta 2016

Ehdotus: Vatikaanista monikulttuurinen ja heti!

Paavi Fraciscus.
Kuvitellaan, että ihmiskunta menettää tänään muistinsa ja ylöskirjatun tietonsa. Kenelläkään ei ole mitään tietoisuutta historiasta tai tieteistä. Muistinmenetyksestä alkaisi tietojen kerääminen takaisin. Ajan mittaan kaikki se, mikä on totta, löydettäisiin uudelleen. Ennemmin tai myöhemmin havaintojen teko ja analysointi johtaisivat ihmiset tietämään taas muinaisista egyptiläisistä, evoluutiosta ja elektronien energiatasoista. 

Kuinka kauan veisi, että ihmiset vilpittömällä, epäideologisella havainnoinnilla tulisivat siihen johtopäätökseen, että monikulttuurisuus on rikkaus ja islam rauhan uskonto? 

Paavi Franciscus on ollut innokas islamin rauhallisuuden vakuuttelija. Hän vakuuttaa, että maahantulijoille pitää avata portit, mutta emme ole nähneet hänen avaavan Vatikaanin portteja. Paavi antoi rahaa muutaman tulijaperheen elättämiseen, mutta heidät sijoitettiin Italian puolelle. Franciscus siis itsekin tietää, ettei tulijoita kannata ottaa, mutta hurskastelee menemään. Näin paavi oli Ranskassa kommentoinut viimeaikaista terrorismin aaltoa:

"Lähes jokaisessa uskonnossa on aina pieni ryhmä ääriuskonnollisia ihmisiä. Niitä on meilläkin."

Valheellinen rinnastus ja lähtöasetelma. Uskonnot eivät ole keskenään vertailukelpoisia ja samoja sääntöjä noudattavia. Se, mikä pätee yhteen uskontoon, ei välttämättä päde toiseen. Kristinuskossa todellakin on pieni ryhmä fundamentalisteja: tsekkiläisen tutkimuksen mukaan 4% Euroopan kristityistä voidaan lukea fundamentalisteiksi heidän uskontulkintansa perusteella. Euroopan muslimeista taas 44% on fundamentalisteja. 

Islamissa ei ole pientä ääripäätä ja suurta maltillista enemmistöä, vaan fundamentalismin spektri, jossa suurin osa ihmisistä sijoittuu lähemmäs fundamentalismia kuin sekularismia. ISISin ideologia ei ole ääriuskonnollisuutta, vaan perinteistä islamia: samaa, jota Muhammed noudatti. 

Kristilliset lahkot taas todella ovat oman uskontonsa ääriajattelijoita, koska heidän versionsa uskonnosta on aidosti radikaali uskonnon tyypilliseen tulkintaan nähden. Sitten on tietysti se seikka, että äärikristityt räjähtävät varsin harvoin. Tänä vuonna ei ole ollut yhtään kristityn tekemää uskonnollista terroritekoa, muslimien tekemiä on ollut noin 900, vaikka kristittyjä on maailmassa enemmän. 

"Jos joudun puhumaan islamiin liittyvästä väkivallasta, minun täytyy puhua myös kristinuskoon liittyvästä väkivallasta. Joka päivä näen sanomalehdissä väkivaltaa Italiassa, yksi tappaa tyttöystävänsä ja toinen anoppinsa, ja nämä ovat kastettuja katolilaisia," paavi jatkaa.

Tuo menee jo epätoivoiseksi. Anoppinsa tappaneet tuskin tekivät tekoaan siksi, että he ovat kristittyjä. He eivät tee tekoja kristinuskon nimissä vaan henkilökohtaisista syistä. Muslimit tekevät ensinnäkin sitä perusrikollisuutta, ja sitäkin Euroopassa moninkertaisesti suhteessa väkilukuunsa, ja sen päälle tulee vielä tuhansittain terroritekoja yksin tällä vuosituhannella. 

Kaiken huipuksi muslimit eivät siinä riko uskontonsa sääntöjä vaan noudattavat niitä. Sharia-laki katsoo, että lapsensa kunniamurhassa tappaneet vanhemmat eivät ole syyllisiä murhaan, joten länsimaissakin kunniamurhia tapahtuu. Koraanissa on sadoittain jakeita, jotka yllyttävät vääräuskoisten kaltoinkohteluun ja jihadiin. Tappaessaan kristitty, buddhalainen, juutalainen ja hindu toimivat uskontoaan vasten, muslimi noudattaa uskontoaan. 

"Terrorismi kasvaa siellä, missä rahan jumala on etusijalla ja missä ihmisillä ei ole muita vaihtoehtoja."

Tämä on jo niin absurdi lausunto, että paavi ansaitsisi kansainvälisen mediahäpäisyn tästä hyvästä, mutta ikävä kyllä media on jo niin tottunut Vatikaanin hevonkukkuun, että he tuskin huomaavat tuota. Paavi siis toteaa, että uskonnollinen terrorismi johtuu uskonnollisuuden puutteesta, ja että on olemassa tilanteita, joissa viattomien murhaaminen on ainoa vaihtoehto. Pariisin ja Brysselin iskujen tekijät, samoin Normandian päänleikkaajat, olivat varakkaiden perheiden lapsia, hyvin koulutettuja. Jos heillä ei ollut muita vaihtoehtoja, miten suomalaisen työttömän lapset selviävät räjähtämättä?

"Kuinka monet eurooppalaiset nuoret olemme jättäneet vaille ihanteita ja työttömiksi, niin että he hakevat lohtua huumeista ja alkoholista ja liittyvät fundamentalistisiin ryhmiin?"

Jälleen nousee esiin valkoisen miehen taakka kakspistenolla: kaikki ruskeiden ihmisten tekemiset ja kaikki heidän kotimaidensa tapahtumat ovat tavalla tai toisella valkoihoisten syytä, ainakin negatiiviset jutut. Mitäpä sitä ruskea ressukka muuta voisi tehdä, kuin ajaa rekan väkijoukkoon, kun valkoiset eivät järjestä mukavaa työpaikkaa? Lisäksi päihdeongelmaisten ja jihadistien rinnastus on törkeä: en aivan heti sanoisi, että juopottelu ja massamurha ovat yhtä normaaleja reaktioita tyytymättömyyteen.

 Paavi ei tässä tee palveluksia massamaahanmuuttoagendalleen. Hän ehdottaa, että me avaisimme portit ihmisille, joilta on hänen mielestään aivan luonnollista odottaa räjähtelyä, jos kaikki toiveet elämässä eivät täyty. 

Toki hänelle agendan ajamisen tekee ihmeen paljon helpommaksi korkeat muurit Vatikaanin ympärillä ja kiva, vauras kotimaa, jossa ei ole yhtään rikastusta. Kehotankin, että kristityt kautta maailman ryhtyvät vaatimaan, että Vatikaanista pitää tehdä monikulttuurinen. Paavin mukaan islamilla ei ole tekemistä terrorismin kanssa, joten ihan samahan tuo on päästää muslimeja katolisuuden keskukseen, terroristikohde supremeen, kunhan pitää huolen heidän työllisyydestään.